https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3419 ... 980a7f3c69
8-vuotias lapsi kuoli seurakunnan leirillä – ”Äärimmäisen surullista”
Kauniin kesän pimentävät nyt synkät pilvet, sanoo Lapuan hiippakunnan piispa Matti Salomäki.
Maanantaina alkanut seurakunnan leiri sai lohduttoman käänteen, kun yksi leirillä olleista lapsista painui veden pinnan alle kesken uintihetken Ähtärissä Etelä-Pohjanmaalla. Lapsi pelastettiin vedestä ja häntä elvytettiin jo paikan päällä. Poika vietiin sairaalaan kriittisessä tilassa, mutta hän menehtyi keskiviikkona.
Kyseessä oli Seinäjoen seurakunnan 1.–3.-luokkalaisille pojille suunnattu kesäleiri, joka alkoi maanantaina 19. kesäkuuta. Kolmen päivän leiri keskeytettiin onnettomuuden myötä heti ensimmäisenä päivänä.
Veden alle painunut lapsi oli Iltalehden tietojen mukaan 8-vuotias.
Poliisi otti asian selvitykseensä saatuaan tiedon tapahtuneesta. Onnettomuudessa ei epäillä rikosta, mutta viranomaiset selvittävät tapahtunutta sekä leiritoimintaan liittyviä järjestelyjä ja vastuita. Lapsen kuolemaa tutkitaan kuolemansyyntutkintana.
”Äärimmäisen surullista”
Rikoskomisario
Jari-Matti Marttala on niukkasanainen aiheesta. Poliisilla on käsitys uintitilanteen tapahtumienkulusta sekä lapsen uimataidosta. Hän ei kuitenkaan ota näihin asioihin toistaiseksi julkisesti kantaa, kun selvitys on vielä alkutekijöissään.
Marttala tietää, että lapsen kuolema koskettaa suurta joukkoa ihmisiä. Ensi sijassa perhettä ja lapsen muita läheisiä, mutta myös lapsen kavereita sekä leirin työntekijöitä.
– Tämä on äärimmäisen surullista ja varmasti todella raskas asia kaikille, Marttala sanoo.
Marttala muistuttaa, että kunnat, kaupungit ja seurakunnat ovat järjestäneet lapsille leirejä vuosikymmenten ajan.
– Valtakunnassa pidetään satoja leirejä, joissa lapsia on mukana. Täytyy tarkastella, minkälaisia sääntöjä ja suosituksia näihin on.
Marttala pohtii, että Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) tai Tukes saattavat tulla vielä osaksi tutkintaa.
Otkes on tehnyt aiemmin hukkumisonnettomuuksista teematutkimuksia. Yksittäinen hukkumisonnettomuus ei kuitenkaan välttämättä kuulu sen selvitettäväksi.
Piispalta koskettava päivitys
Lapuan hiippakunnan piispa
Matti Salomäki julkaisi lapsen kuolemaan liittyen koskettavan päivityksen. Hän sanoo, että on vaikeaa ymmärtää ja hyväksyä tapahtunutta.
– Olemme joutuneet ottamaan vastaan käsittämättömän surullisen uutisen, Salomäki aloittaa surupäivityksensä.
– Kauniin kesän pimentävät nyt surun synkät pilvet. Nuori elämä päättyi inhimillisesti ajatellen aivan liian varhain, Salomäki sanoo.
Hän toivottaa lapsen omaisille ja muille läheisille voimia suuren surun keskellä.