No en väitä, että lähteekään. Rupesin vaan miettimään lehtien tyyliä julkaista kehuja yms. uhreista. Tuntuu ainakin, että menevät joskus yli ja vähätellään uhrin osuutta tapahtumiin, vaikka ei kukaan tuollaista ansaitse. Ovathan nuo kehut nyt kuitenkin parempi asia, kuin mieletön uhrin mustamaalaaminen.Marsalkka kirjoitti:Siis ihan kauheeta! Kyllä tuollaisessa touhussa nyt henki menee. Senhän tajuaa jokainen.loneliness kirjoitti:
Paria poikaakin on ollut kierroksessa
Tampere: 15-vuotiaan tytön surma 16.8.2008
-
loneliness
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3206
- Liittynyt: Ti Kesä 03, 2008 12:30 am
Paavo Arhinmäki on äijä!
^kummallisesti kaikki ihmiset kyl muuttuu pyhimyksiksi ja hyviksi tyypeiksi heti kuoltuaan, oli tullut tehtyä elämän aikana mitä tahansa, ja oli sitten kyse julkkiksista tai taviksista.
"Jos jokaisen päivän kadoksissa olleen teinin perään laitettaisiin etsintäpartio, niin sillä saataisiin kyllä koko Suomi harrastamaan ulkoiluliikuntaa ympäri vuorokautisesti". -Sergei
Tietysti on selvää, että monen ongelman välitön syy on perheiden ja kasvatuksen huono tilanne. Lapsella on luovuttamaton oikeus saada rajoja ja rakkautta vanhemmiltaan, ja väitän että kummankin puute on yhtä tuhoisa ja pahin on tilanne, kun kummatkin puuttuvat. Mutta perheet eivät ole tyhjiössä, taustalla on paljon laajempia voimia, kun on syntymässä pysyvä ongelmaluokka tähän maahan, kun osalla väestöstä tilanne tasaisesti huonontuu (toki kuitenkin vain vähemmistöllä). Ellei näe näitä laajempia syitä, jää arvoista ja rangaistuksista paasaaminen tyhjänpäiväiseksi tai lähinnä vahingolliseksi toiminnaksi.
Juu. Ei pitäisi julkaista uhrin kavereiden lausumia, joissa kertovat uhrin olleen ihana ihminen. Kyllä se on aivan kauheaa tuollainen!esmes- kirjoitti:^kummallisesti kaikki ihmiset kyl muuttuu pyhimyksiksi ja hyviksi tyypeiksi heti kuoltuaan, oli tullut tehtyä elämän aikana mitä tahansa, ja oli sitten kyse julkkiksista tai taviksista.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Voi kyynel!Marsalkka kirjoitti:Juu. Ei pitäisi julkaista uhrin kavereiden lausumia, joissa kertovat uhrin olleen ihana ihminen. Kyllä se on aivan kauheaa tuollainen!esmes- kirjoitti:^kummallisesti kaikki ihmiset kyl muuttuu pyhimyksiksi ja hyviksi tyypeiksi heti kuoltuaan, oli tullut tehtyä elämän aikana mitä tahansa, ja oli sitten kyse julkkiksista tai taviksista.
"Mr. Oneliner" ollut taas vauhdissa koko illan! Onko joku kussu aamumuroihin?
Täällä nyt kummasti dissataan näitä "nykyajannuoria", mutta kuinka moni voi käsisydämellä sanoa, että "En minä ainakaan käyttänyt alkoholia, tai kuljeskellut kartsalla yötä myöden?"
En minä ainakaan. silloin 20-vuotta sitten, kun olin 15-vuotias, kuljeskelin kyllä pitkin kaupunkia, välillä epämääräisissäkin piireissä (Muranen, Pyhtään kidnappaus ja taksiryöstö etc), että ei se aika silloin muinoin ollut yhtään ruusuisempaa. Silloin ei vaan ollut nettiä, ei irc-gallerioita tms, joista olisi voinut tilannetta tarkistaa. Oli vain päivälehdet, joista tietoa sai parin päivän viiveellä.
Ei nuoriso ole muuttunut, maailma on.
En minä ainakaan. silloin 20-vuotta sitten, kun olin 15-vuotias, kuljeskelin kyllä pitkin kaupunkia, välillä epämääräisissäkin piireissä (Muranen, Pyhtään kidnappaus ja taksiryöstö etc), että ei se aika silloin muinoin ollut yhtään ruusuisempaa. Silloin ei vaan ollut nettiä, ei irc-gallerioita tms, joista olisi voinut tilannetta tarkistaa. Oli vain päivälehdet, joista tietoa sai parin päivän viiveellä.
Ei nuoriso ole muuttunut, maailma on.
Mä voin tehdä mitä vaan, mitä haluan mä saan, mitä haluan mä voin.
-
loneliness
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3206
- Liittynyt: Ti Kesä 03, 2008 12:30 am
Vuosien kertyessä monilta unohtuu nuoruuden toilailut, ja alkaa puhuminen nykynuorista. Veikkaan, että sama ilmiö toistuu jokaisessa sukupolvessa. Omia tekoja usein vähätellään ja kauhistellaan nykyisiä. Minäkin syyllistyn siihen jo puolivälissä kolmatta kymmentä.Blues kirjoitti:
En minä ainakaan. silloin 20-vuotta sitten, kun olin 15-vuotias, kuljeskelin kyllä pitkin kaupunkia, välillä epämääräisissäkin piireissä (Muranen, Pyhtään kidnappaus ja taksiryöstö etc), että ei se aika silloin muinoin ollut yhtään ruusuisempaa. Silloin ei vaan ollut nettiä, ei irc-gallerioita tms, joista olisi voinut tilannetta tarkistaa. Oli vain päivälehdet, joista tietoa sai parin päivän viiveellä.
Ei nuoriso ole muuttunut, maailma on.
Lehtiä on nykyään niin paljon, varsinkin skandaalinhakuisia, jotka "hehkuttavat" raakoja tekoja. Näennäisesti näyttää, että nykyään tapahtuu enemmän raakoja tekoja nuorten osalta kuin ennen, tiedä sitten, onko vain nykyään tapana uutisoida enemmän tapauksista, vai mistä johtuu? Suuri osa nykyisistä nuorista on kuitenkin ihan normaalia porukkaa, jotka haaveilevat opiskelupaikasta, omasta rahasta, autosta, asunnosta ja perheestä, kuten ennenkin. Pienen joukon kasvava pahoinvointi pilaa "normaalien" maineen.
Paavo Arhinmäki on äijä!
Minä olen nykyään aika paljon tekemisissä 15-19 -vuotiaiden teinien parissa ja noin yleensä väitän, että ovat fiksumpia, itsevarmempia ja luontevampia kuin mitä oma sukupolveni oli 80-luvulla ja 70-luvun lopulla. Kasvatuksen pehmeneminen näkyy myös terveella tavalla tunteiden näyttämisessä ja isät osallistuvat myös aika lailla toisella tavalla lasten hoitoon ja kasvatukseen kuin aiemmin. Sotasukupolven kasvatushan jätti suurille ikäluokille aikamoisia arpia: kun olivat menneet läpi helvetin niin ei siinä paljon tunteita näytetty muuten kuin humalassa eikä myöskään osattu kunnioittaa rauhan ajan nuorten "vaikeuksia" kun mielessä oli oma "nuoruus" jossain teräsmyrskyssä tai kotirintaman kovassa työssä läheisten kuolemaa peläten. Siitä seurasi sitten ylilyönti liian vapaassa kasvatuksessa, mutta väittäisin, että useimmat perheet ovat 80- ja 90-luvulla pystyneet löytämään viisaan tasapainon. Mutta. On aika iso mutta tosiaan: on vähemmistö, jolla on valtavasti ongelmia, jotka suurelta osin nousevat perhetaustasta ja jossa perhe ei siis tue nuorta vaan pikemminkin jättää oman onnensa varaan. Tämä vähemmistö on varmasti suurempi ja pahemmassa tilassa kuin mitä aiemmin oli. Tästä tullaan näkemään vielä valtavasti etusivun lööppejä ja ihmisille voi tulla käsitys että tilanne on paljon huonompi kuin mitä se oikeasti on. Valtaosaltaan nuoriso on tervettä, tasapainoista ja fiksua - toki nämäkin tekevät tyhmyyksiä ja virheitä, mutta niitä vähän pakko kasvaessaan tehdä, muuten ei kasva.loneliness kirjoitti: Lehtiä on nykyään niin paljon, varsinkin skandaalinhakuisia, jotka "hehkuttavat" raakoja tekoja. Näennäisesti näyttää, että nykyään tapahtuu enemmän raakoja tekoja nuorten osalta kuin ennen, tiedä sitten, onko vain nykyään tapana uutisoida enemmän tapauksista, vai mistä johtuu? Suuri osa nykyisistä nuorista on kuitenkin ihan normaalia porukkaa, jotka haaveilevat opiskelupaikasta, omasta rahasta, autosta, asunnosta ja perheestä, kuten ennenkin. Pienen joukon kasvava pahoinvointi pilaa "normaalien" maineen.
-
RambonSisko
- Susikoski
- Viestit: 49
- Liittynyt: Pe Kesä 27, 2008 7:38 pm
- Paikkakunta: Helsinki
Uhkasi tappaa jo aiemmin
19.8.2008 2:28
Kristiinan poikaystävä raivostui, kun tyttö halusi lopettaa seurustelun.
AILAHTELEVA LUONNE Epäilty surmaaja ei tullut toimeen ihmisten kanssa, mutta kissoista hän piti. Näin hän poseerasi nettigalleriassa. Lue myös
15-vuotiaan surmasta epäilty tunnusti
- Se tyyppi oli ihan hulluna Krisseen. Se puhui Krissestä koko ajan eikä jättänyt rauhaan, surmatun 15-vuotiaan tytön kaverit kuvailevat tämän poikaystävän outoa käyttäytymistä.
Vaikka 18-vuotias poikaystävä oli täysin hullaantunut kauniista Kristiinasta, hellien tunteiden takana piili myös toinen, paljon synkempi ja pelottavampi puoli.
Poikaystävä oli uhannut tappaa Krissen jo aiemmin, kun tämä halusi lopettaa seurustelun.
Seurusteli 12-vuotiaan kanssa
Kristiinan ja tämän epäillyn surmaajan seurustelusuhde oli vaikea alusta alkaen.
Nuoret tapasivat toisensa muutamia viikkoja sitten, kun tuntematon nuorimies yhtäkkiä ilmestyi Kaukajärven kaupunginosan kaduille.
Tytön kavereiden mukaan nuorukainen lyöttäytyi puoliväkisin itseään nuorempien tyttöjen seuraan, mutta ei tullut kunnolla toimeen kenenkään kanssa.
- Hänen edellinen tyttöystävänsä oli vain 12-vuotias, nuoret päivittelevät.
Pian kävi kuitenkin selväksi, että nuorimies oli myös hyvin väkivaltainen.
- Pidimme häntä hulluna, koska hän uhkaili kaikkia ja hajotti paikkoja. Hän kertoi ylpeänä, että on hakannut ihmisiä sairaalakuntoon, eräs nuori kuvailee.
- Hän myös valehteli aivan koko ajan. Tuntui, ettei hän pystynyt koskaan puhumaan totta.
Lue lisää surmaajasta sekä Krissestä tiistain Iltalehdestä.
MIIA HONKANEN
----------------
Tuossa nyt ei ollut mitään varsinaista uutta,mutta laitoinpahan kuitenkin.
19.8.2008 2:28
Kristiinan poikaystävä raivostui, kun tyttö halusi lopettaa seurustelun.
AILAHTELEVA LUONNE Epäilty surmaaja ei tullut toimeen ihmisten kanssa, mutta kissoista hän piti. Näin hän poseerasi nettigalleriassa. Lue myös
15-vuotiaan surmasta epäilty tunnusti
- Se tyyppi oli ihan hulluna Krisseen. Se puhui Krissestä koko ajan eikä jättänyt rauhaan, surmatun 15-vuotiaan tytön kaverit kuvailevat tämän poikaystävän outoa käyttäytymistä.
Vaikka 18-vuotias poikaystävä oli täysin hullaantunut kauniista Kristiinasta, hellien tunteiden takana piili myös toinen, paljon synkempi ja pelottavampi puoli.
Poikaystävä oli uhannut tappaa Krissen jo aiemmin, kun tämä halusi lopettaa seurustelun.
Seurusteli 12-vuotiaan kanssa
Kristiinan ja tämän epäillyn surmaajan seurustelusuhde oli vaikea alusta alkaen.
Nuoret tapasivat toisensa muutamia viikkoja sitten, kun tuntematon nuorimies yhtäkkiä ilmestyi Kaukajärven kaupunginosan kaduille.
Tytön kavereiden mukaan nuorukainen lyöttäytyi puoliväkisin itseään nuorempien tyttöjen seuraan, mutta ei tullut kunnolla toimeen kenenkään kanssa.
- Hänen edellinen tyttöystävänsä oli vain 12-vuotias, nuoret päivittelevät.
Pian kävi kuitenkin selväksi, että nuorimies oli myös hyvin väkivaltainen.
- Pidimme häntä hulluna, koska hän uhkaili kaikkia ja hajotti paikkoja. Hän kertoi ylpeänä, että on hakannut ihmisiä sairaalakuntoon, eräs nuori kuvailee.
- Hän myös valehteli aivan koko ajan. Tuntui, ettei hän pystynyt koskaan puhumaan totta.
Lue lisää surmaajasta sekä Krissestä tiistain Iltalehdestä.
MIIA HONKANEN
----------------
Tuossa nyt ei ollut mitään varsinaista uutta,mutta laitoinpahan kuitenkin.
Epäilen, siksi saatan olla.
Pitää vähän palauttaa asiaa oikeaan mittakaavaan.joku muu kirjoitti:Marsalkka kirjoitti:Juu. Ei pitäisi julkaista uhrin kavereiden lausumia, joissa kertovat uhrin olleen ihana ihminen. Kyllä se on aivan kauheaa tuollainen!esmes- kirjoitti:^kummallisesti kaikki ihmiset kyl muuttuu pyhimyksiksi ja hyviksi tyypeiksi heti kuoltuaan, oli tullut tehtyä elämän aikana mitä tahansa, ja oli sitten kyse julkkiksista tai taviksista.
"Mr. Oneliner" ollut taas vauhdissa koko illan!
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Tämä oli ainakin minulle täysin uutta tietoa. Ja tämä kertoo jo hieman siitä, että tyttö on ollut varomaton. Tai sitten niissä piireissä on aivan normaalia uhkailla tappavansa muita, en tiedä.RambonSisko kirjoitti: Poikaystävä oli uhannut tappaa Krissen jo aiemmin, kun tämä halusi lopettaa seurustelun.
edit, lisäys:
Komppaan myös llewellyniä. On sitä hölmöilty oikein olan takaa omassakin nuoruudessani ja tultu pyörittyä piireissä, joihin liityi taponyrityksiä ja muuta, mutta hengissä selvittiin kun niistä piireistä erkaannuttiin tarpeeksi ajoissa. Sen sijaan mielenkiintoista minusta on se, että jo silloin kun itse olin teini, pystyin helposti arvioimaan ympärilläni pyörineistä ihmisistä, kuka tulee jäämään sille tielleen. On älyttömän surullista tietää, että se sama porukka ryyppää edelleen viikonlopusta toiseen, ei ole kouluttautunut (sen sijaan yleinen harrastus tuntuu olevan se, että hankkiudutaan mihin tahansa kouluun kirjoille ja sitten odotellaan opintotuen napsahtamista tilille kun jatketaan ryyppäämistä), ei ole kiinnostunut ympäröivästä maailmasta, ei ole päässyt yhtään mihinkään. Toki on niitäkin paljon, jotka sattuivat kaivamaan nenää valistustunneilla ja synnyttivät sittemin useammankin lapsen useammalle eri miehelle ja nyt tekevät kaikkensa, että saisivat sysättyä nuo lapset isovanhempien harteille, ettei vain tarvitsisi lopettaa viikonloppuryyppäämistä.
Minä rohkenisin syyttää päihteitä. En tiedä mistä moinen johtuu, mutta minusta päihteiden käyttäminen nuorten keskuudessa on lisääntynyt ja kasvanut huolestuttaviin mittoihin. Voi toisaalta johtua siitäkin, että nyt vanhempana kun näkökulma on eri, nuorten touhut näyttävät pahemmilta. Serkkutyttöni on juuri pahimmassa teini-iässään ja älyttömän suosittu kavereidensa keskuudessa, koska uskaltaa vittuilla vanhemmilleen ja opettajilleen, juo, polttaa, on keksinyt itselleen bulimiankin ja lintsailee koulusta. Olen toistuvasti yrittänyt selittää, että jossain vaiheessa nuoruuden asemalla ei ole enää mitään väliä. Mikäli mimmi jää kavereiden kouluttautuessa edelleen vittuilemaan vanhemmilleen ja ryyppäämään kotiin, ketään ei yht'äkkiä enää kiinnostakaan. Äkkiä tyttö ei olekaan enää mitään.
Kasvoin itse aikuiseksi alueella, jossa merkityksellistä oli vain se, kuinka montaa tyyppiä uskaltaa vetää kuonoon tai vähintään uhkailla. Mieleeni muistuu elävästi, kuinka eräs henkilö totesi eräästä tuolloisesta ystävästäni (joka oli menestynyt armeijassa erinomaisesti (ja joka ei koskaan ollut lyönyt ketään)), että "pakkohan se on siellä päteä kun täällä kadulla ei uskalla tehdä mitään". Nyt tämä ystäväni toimii yhdessä Suomen hyväpalkkaisimmista ammateista ja tämä katupoika (ei mitenkään palstalaiseen viitaten, tuntuu vaan parhalta termiltä tähän tarkoitukseen
Viimeksi muokannut joey, Ti Elo 19, 2008 9:37 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jo antiikin ajoilta on raportoitu tämäntyyppisestä varhaisiän dementiasta. "Oi aikoja, oi tapoja!" ("O tempora, o mores!")loneliness kirjoitti:
Vuosien kertyessä monilta unohtuu nuoruuden toilailut, ja alkaa puhuminen nykynuorista. Veikkaan, että sama ilmiö toistuu jokaisessa sukupolvessa. Omia tekoja usein vähätellään ja kauhistellaan nykyisiä.
-
ville69
- Vähänniinkuharrastaja
- Viestit: 98
- Liittynyt: Su Joulu 09, 2007 4:56 am
- Paikkakunta: helsinki
Mites ne sotaorvot, sotaveteraanien ja -invalidien lapset, sun muut jotka joutuivat ehkä varastamaan ruokansa, aikana jolloin huostaanotto tarkoitti kasvatuslaitosta ja kotiväkivalta oli laillista?llewellyn kirjoitti: mutta tosiaan: on vähemmistö, jolla on valtavasti ongelmia, jotka suurelta osin nousevat perhetaustasta ja jossa perhe ei siis tue nuorta vaan pikemminkin jättää oman onnensa varaan. Tämä vähemmistö on varmasti suurempi ja pahemmassa tilassa kuin mitä aiemmin oli.
Eikö silloin 50-60-luvuillakin nuorisorikollisuus kukoistanut? Kadut olivat vielä 80-luvullakin nykyistä vaarallisempia, vaikka vankilaan pääsi helpommin ja pitemmäksi aikaa.
Minusta paras apu olisi kohdistaa sekä paapomis- että rankaisuresurssit väkivallan ehkäisemiseen. Ne ihmiset, joita omana yläaste- ja lukioaikanani pidettiin "ihan hulluina", jotka harrastivat väkivaltaa ja leveilivät sillä, hankkivat rikosrekisterit ja huumeidenkäyttöhistorian jo ennen aikuistumistaan.
Sama EI koske sitä suunnilleen koko vuosikertaani, joka kyllä harrasti näitä viikonloppujuominkeja ja teineille normaalia ympäriinsä kutemista. Mutta ne, jotka kävivät koulussa vain jengiytyäkseen ja tapellakseen ja ottivat välitunneilla yliannoksia, eivät pitkälle pötkineet eikä heitä kukaan eteenpäin auttanut.
Nyt reilut kymmenen vuotta myöhemmin Google ei löydä viittauksia heidän nimiinsä.
Jos tätä pikku murto-osaa nuorista, ehkä yksi oppilas per pari luokkahuonetta, ei voida hoitaa kuntoon, niin voisiko heidät edes rekisteröidä riskihenkilöiksi?
Järki on hukassa kun joku julkista omaisuutta särkenyt, ilmeisestikin poliisille tuttu ja päihdeongelmainen, aikuinen tyyppi, jätetään kadulle lasten sekaan keksimään parempaa syytä kiinniottoonsa.
-
Mike Manner
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3147
- Liittynyt: Ke Touko 28, 2008 10:37 am
Oletteko miettineet mikä ero on yleisön suhtautumisessa K.Saaren tapaukseen ja tähän tapaukseen?esmes- kirjoitti:^kummallisesti kaikki ihmiset kyl muuttuu pyhimyksiksi ja hyviksi tyypeiksi heti kuoltuaan, oli tullut tehtyä elämän aikana mitä tahansa, ja oli sitten kyse julkkiksista tai taviksista.
Ajat on hiukan muuttuneet ja tälläisistä tapoista/murhista on tullut ihan arkipäivää ja ketään ei kiinnosta vittujakaan. Ainoo mitä tapahtuu, niin hetken aikaa ihmetellään sitä, miten näitä hulluja juoksee joka puolella...
"Mä olen sitä mieltä, et jos 5 senttiä on liikaa OMASTA viestistä Minfoon, kannattaa harkita poistumista kokonaan. Perusteena se, että "harrastuneisuus" palstalle, ei ole likimainkaan riittävä!" -John Doe
Ensinnäkin hyvä huomio siitä, että väkivalta-kausia on aiemminkin ollut - kai on muuten niin, että ollaan kaukana tällä hetkellä näistä huippukausista (puukkojunkkari-aika, ensimmäisen ja toisen maailmansodan jälkivuodet). Tätä ei uskoisi, jos perustaa käsityksensä mediaan - nykyaika on sille aina pahinta aikaa, liioittelu myy lehtiä ja mainosaikaa. Mutta toisaalta yhteiskunta oli tuolloin myös erilainen, yhteisöllisempi, ongelmat olivat tavallaan paikallisempia. Nyt on uudenlaiset haasteet ja oikeasti voitaisiin ehkäistä ongelmia tehokkaammin. Olemme paljon rikkaampia, nyt olisi resursseja estää tälläistä ongelmavähemmistöä syntymästä ainakaan näin pahana. Rangaistusten koventamiseen en usko kuin poikkeustapauksissa (niiden suhteen oikeusjärjestelmämme ei todella ole parhaimmillaan). Todellisuudessa hämmästyttävän suuri osa nuorisorikollisista ei jatka rikollista uraansa ja nämä luvut muuttuisivat brutaaleimmissa systeemeissä paljon huonommiksi, ja nytkin olisi paljon varaa parempaa. Sitten olisi keksittävä parempi systeemi niille, jotka eivät tokene, syntyjään hyvin harva on kykenemätön yhteiskunnan jäseneksi, mutta sitten huonot olosuhteet tekevät sellaiseksi, ja nämä henkilöt pitäisi saada pitemmäksi aikaa pois kaduilta.ville69 kirjoitti:Mites ne sotaorvot, sotaveteraanien ja -invalidien lapset, sun muut jotka joutuivat ehkä varastamaan ruokansa, aikana jolloin huostaanotto tarkoitti kasvatuslaitosta ja kotiväkivalta oli laillista?llewellyn kirjoitti: mutta tosiaan: on vähemmistö, jolla on valtavasti ongelmia, jotka suurelta osin nousevat perhetaustasta ja jossa perhe ei siis tue nuorta vaan pikemminkin jättää oman onnensa varaan. Tämä vähemmistö on varmasti suurempi ja pahemmassa tilassa kuin mitä aiemmin oli.
Eikö silloin 50-60-luvuillakin nuorisorikollisuus kukoistanut? Kadut olivat vielä 80-luvullakin nykyistä vaarallisempia, vaikka vankilaan pääsi helpommin ja pitemmäksi aikaa.