Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
mikkihirmu
Remington Steele
Viestit: 235
Liittynyt: La Kesä 24, 2023 4:06 am

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja mikkihirmu »

Nimim. Eki-setä Lainaus
Lainaus alkaa:Työ merkitsee paitsi toimeentuloa, myös valitettavan paljon määrittää ihmisen saamaan arvostusta toisten silmissä. Moni määrittelee itsensäkin pitkälti työn kautta. Kun sitten tulee kenkää ja joku konsulttipelle vielä sattuu tahallaan tai tahtomattaan soittamaan poskea, sopivalla luonteella varustettu ihminen suunnittelee koston. Todennäköisesti Lahden kohdalla joku vei suunnitelman loppuun. Lainaus loppuu.

Muistan tuosta kevään -06 tapahtumista yhden asian joka hiukan sotii epäilyäni vastaan. Tuntemani henkilö oli ja on tietysti edelleen erittäin rauhallisen ja järkevän oloinen eikä oikeen voisi kuvitella hänen mielensä järkkyneen tavalla joka olisi aiheuttanut kyseisen hirmuteon.
Kuitenkin toisaalta kun ajattelee niin miksei se rauhallisen oloinenkin voi jossain kohden suuttua kun tarpeeksi pitkään tuntee olevansa hyljeksitty ja kiusattu.
Eki-setä
Neuvoja-Jack
Viestit: 588
Liittynyt: Ma Joulu 17, 2018 8:27 am

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Eki-setä »

Mielestäni tekijä ei ole voinut olla kovin kuumapäinen, koska teko on edellyttänyt suunnitelmallisuutta. Teon valmistelu on ollut oma projektinsa. On pitänyt selvittää asuinpaikka, tutkia talon ympäristö, etenkin takapiha, miettiä tulo- ja lähtöreitit naapurusto huomioiden. Varmaan on kuikittu ikkunoista vähintään Lahden makuuhuoneen selvittämiseksi.

Jos surman tekijä elää, hän lienee säilyttänyt malttinsa kohtuu hyvin, koska salaisuuskin on säilynyt. Ulvilan jälkimaininkeihin törmää mediassa vieläkin lähes viikoittain ja vaikka poliisi on luovuttanut, me tee-se-itse-etsivät emme luovuta koskaan. Kai sekin vähän rassaa tekijää.
Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10920
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Olen tainnut tämän kuvan postata joskus tänne aikaisemminkin, mutta se aika hyvä kuva.
Ulkomaisesta poliisin rekonstruktiosta on kyse, jossa veriseen kohteeseen lyötiin kerran vasaralla, ja katsottiin, paljonko verta lensi.
Ulvilassa lyötiin 3 päähän uponnutta iskua ja lisäksi pari, jotka eivät uponneet.

Eikö herätä ajatuksia tekijää koskien?

Kuva
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS

”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10920
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Eki-setä kirjoitti: Ke Heinä 05, 2023 3:08 pm Mielestäni tekijä ei ole voinut olla kovin kuumapäinen, koska teko on edellyttänyt suunnitelmallisuutta. Teon valmistelu on ollut oma projektinsa. On pitänyt selvittää asuinpaikka, tutkia talon ympäristö, etenkin takapiha, miettiä tulo- ja lähtöreitit naapurusto huomioiden. Varmaan on kuikittu ikkunoista vähintään Lahden makuuhuoneen selvittämiseksi.

Jos surman tekijä elää, hän lienee säilyttänyt malttinsa kohtuu hyvin, koska salaisuuskin on säilynyt. Ulvilan jälkimaininkeihin törmää mediassa vieläkin lähes viikoittain ja vaikka poliisi on luovuttanut, me tee-se-itse-etsivät emme luovuta koskaan. Kai sekin vähän rassaa tekijää.
Onhan tekijä voinut asua naapurustossa, jolloin paikat ovat olleet hänelle tutut. Hän on voinut vaikka harrastaa lenkkeilyä tai kävelyttää koiraa alueella vuosikausia. Jälkien mukaan hän tuli etupihalta ja lähti samaa tietä, ja hyvin onnistui, koska poliisit olivat paikalla vasta 6 minuutin päästä hänen poistumisestaan ja paikalla oli, tutkinnanjohtajaa lainatakseni, "säkkipimeää".

En usko, että makuuhuoneen selvittäminen oli niinkään olellinen asia, vaan se, miten taloon pääsisi sisälle. Terassin ovesta yleensä mennään, jos ovikelloa ei tahdota soittaa. Siihen ei vaadita paljon pähkäilyä. Toisaalta, tuonne terassille näki suoraan Metsäkulmantieltä, jos halusi kyttäillä milloin valot sammuvat.

Teko on saattanut rassata tekijää paljonkin vuosien mittaan. Toisaalta, jos hän on kokenut sen oikeutetuksi vääryyksien korjaamiseksi, niin se ei ehkä ole painanut niin paljon. Mutta voi olla, että esim alkoholijuomat ovat tulleet vuosien varrella tutuiksi, koska toki tuollainen aina jäljen jättää.

taavetti kirjoitti: Ma Heinä 03, 2023 8:44 pm Ei hän olisi. Ja jos kyseessä vielä on sama silminnäkijä, joka todisti nähneensä Lahti-Auer -asunnossa valot ennen huppumiestaistelua, niin hän ei varsinkaan olisi osannut tunnistaa. Koska vihamielinen.
Tämä silminnäkijä on kertonut 2007 nähneensä valot 00:30 ja parikolme vuotta myöhemmin muistikuvaksi tarkentui 00:50.
Murha tapahtui n. 2:40, joten en nyt näe tätä valojen näkemistä kovinkaan tärkeänä vihjeenä mistään.

On selvitettu, että Lahti saapui Turusta Ulvilaan puolen yön jälkeen (Turun tapahtuman järjestäjät ovat kertoneet tämän lähteneen 22:30), joten valot ovat ihan hyvin voineet palaa 00:30 tai vaikka 00:50. Naapuri ei osannut selittää, miksi hän alunperin muisti kellon olleen 00:30...kertoi, ettei pitänyt sitä niin tärkeänä tietona.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS

”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10920
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Kuolemannaakka kirjoitti: Ke Heinä 05, 2023 3:16 pm
Eki-setä kirjoitti: Ke Heinä 05, 2023 3:08 pm Mielestäni tekijä ei ole voinut olla kovin kuumapäinen, koska teko on edellyttänyt suunnitelmallisuutta. Teon valmistelu on ollut oma projektinsa. On pitänyt selvittää asuinpaikka, tutkia talon ympäristö, etenkin takapiha, miettiä tulo- ja lähtöreitit naapurusto huomioiden. Varmaan on kuikittu ikkunoista vähintään Lahden makuuhuoneen selvittämiseksi.

Jos surman tekijä elää, hän lienee säilyttänyt malttinsa kohtuu hyvin, koska salaisuuskin on säilynyt. Ulvilan jälkimaininkeihin törmää mediassa vieläkin lähes viikoittain ja vaikka poliisi on luovuttanut, me tee-se-itse-etsivät emme luovuta koskaan. Kai sekin vähän rassaa tekijää.
Onhan tekijä voinut asua naapurustossa, jolloin paikat ovat olleet hänelle tutut. Hän on voinut vaikka harrastaa lenkkeilyä tai kävelyttää koiraa alueella vuosikausia. Jälkien mukaan hän tuli etupihalta ja lähti samaa tietä, ja hyvin onnistui, koska poliisit olivat paikalla vasta 6 minuutin päästä hänen poistumisestaan ja paikalla oli, tutkinnanjohtajaa lainatakseni, "säkkipimeää".

En usko, että makuuhuoneen selvittäminen oli niinkään olellinen asia, vaan se, miten taloon pääsisi sisälle. Terassin ovesta yleensä mennään, jos ovikelloa ei tahdota soittaa. Siihen ei vaadita paljon pähkäilyä. Toisaalta, tuonne terassille näki suoraan Metsäkulmantieltä, jos halusi kyttäillä milloin valot sammuvat.

Teko on saattanut rassata tekijää paljonkin vuosien mittaan. Toisaalta, jos hän on kokenut sen oikeutetuksi vääryyksien korjaamiseksi, niin se ei ehkä ole painanut niin paljon. Mutta voi olla, että esim alkoholijuomat ovat tulleet vuosien varrella tutuiksi, koska toki tuollainen aina jäljen jättää.
Pyörätieltä Metsäkulmantie 10 pihan läpi näkyy tosiaan surmatalon terassille näppärästi. Tuolta voisi valojen palamista tai sammumista tarkkailla ja kiertää sitten sille nurmikaistalle, josta koira sai vainun, ja sen kautta Tähtisentielle. Kuvat aukee isoiksi klikkaamaala.

Kuva

Kuva
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS

”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
mikkihirmu
Remington Steele
Viestit: 235
Liittynyt: La Kesä 24, 2023 4:06 am

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja mikkihirmu »

Eki-setä kirjoiti. Lainaus alkaa:Jos surman tekijä elää, hän lienee säilyttänyt malttinsa kohtuu hyvin, koska salaisuuskin on säilynyt. Ulvilan jälkimaininkeihin törmää mediassa vieläkin lähes viikoittain ja vaikka poliisi on luovuttanut, me tee-se-itse-etsivät emme luovuta koskaan. Kai sekin vähän rassaa tekijää.Lainaus päättyy.

Lähetin Pyynnön viime viikolla lounais-Suomen poliisin vihje siviustolle ja kysyin Porin P-laitoksen tämän tapauksen tutkijan nimeä ja sähköpostisoitetta. Mitään ei ole kuulunut . Nyt kuitenkin sain täällä YV:llä sekä nykyisen tutkijan ,että aiemmin olleen tutkijan osoitteet.
Olen ymmärtänyt lehtikirjoitusten perusteella ,että aiemmin tutkinnan aloittanut ei kuitenkaan enää tutkisi asiaa.
Odottelen vielä jonkin aikaa tuleeko poliisilta minkäänlaista tietoa pyyntööni nojaten.
Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10920
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

mikkihirmu kirjoitti: Ke Heinä 05, 2023 9:56 pm Eki-setä kirjoiti. Lainaus alkaa:Jos surman tekijä elää, hän lienee säilyttänyt malttinsa kohtuu hyvin, koska salaisuuskin on säilynyt. Ulvilan jälkimaininkeihin törmää mediassa vieläkin lähes viikoittain ja vaikka poliisi on luovuttanut, me tee-se-itse-etsivät emme luovuta koskaan. Kai sekin vähän rassaa tekijää.Lainaus päättyy.

Lähetin Pyynnön viime viikolla lounais-Suomen poliisin vihje siviustolle ja kysyin Porin P-laitoksen tämän tapauksen tutkijan nimeä ja sähköpostisoitetta. Mitään ei ole kuulunut . Nyt kuitenkin sain täällä YV:llä sekä nykyisen tutkijan ,että aiemmin olleen tutkijan osoitteet.
Olen ymmärtänyt lehtikirjoitusten perusteella ,että aiemmin tutkinnan aloittanut ei kuitenkaan enää tutkisi asiaa.
Odottelen vielä jonkin aikaa tuleeko poliisilta minkäänlaista tietoa pyyntööni nojaten.
Aika vähäistä on tämän jutun tutkinta ollut viimeisten 8 vuoden aikana, ja muita kuin Aueria on tutkittu 2008 vuoden jälkeen viimeksi 2014 (yksi kuulustelu), 2012 (yksi puhelinkuulustelu). Eli eivät ehkä suhtaudu kovin innokkaasti uusiin huppumieskandidaatteihin. Siellä laitoksella on töissä poliiseja, jotka mahdollisesti voisivat saada syytteen virkavirheistä (tosin saattavat jo olla vanhentuneet), mikäli joku ulkopuolinen syyllinen löytyy, joten niin kauan kuin tätä väkeä talossa on, ei tutkimus liiku mihinkään.
Mutta kaipa heidän on kertomus ainakin vastaanotettava ja kirjattava. En tiedä.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS

”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Joosua
Jessica Fletcher
Viestit: 3073
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 11:35 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Joosua »

Kuolemannaakka kirjoitti: Ke Heinä 05, 2023 10:37 pm
mikkihirmu kirjoitti: Ke Heinä 05, 2023 9:56 pm Eki-setä kirjoiti. Lainaus alkaa:Jos surman tekijä elää, hän lienee säilyttänyt malttinsa kohtuu hyvin, koska salaisuuskin on säilynyt. Ulvilan jälkimaininkeihin törmää mediassa vieläkin lähes viikoittain ja vaikka poliisi on luovuttanut, me tee-se-itse-etsivät emme luovuta koskaan. Kai sekin vähän rassaa tekijää.Lainaus päättyy.

Lähetin Pyynnön viime viikolla lounais-Suomen poliisin vihje siviustolle ja kysyin Porin P-laitoksen tämän tapauksen tutkijan nimeä ja sähköpostisoitetta. Mitään ei ole kuulunut . Nyt kuitenkin sain täällä YV:llä sekä nykyisen tutkijan ,että aiemmin olleen tutkijan osoitteet.
Olen ymmärtänyt lehtikirjoitusten perusteella ,että aiemmin tutkinnan aloittanut ei kuitenkaan enää tutkisi asiaa.
Odottelen vielä jonkin aikaa tuleeko poliisilta minkäänlaista tietoa pyyntööni nojaten.
Aika vähäistä on tämän jutun tutkinta ollut viimeisten 8 vuoden aikana, ja muita kuin Aueria on tutkittu 2008 vuoden jälkeen viimeksi 2014 (yksi kuulustelu), 2012 (yksi puhelinkuulustelu). Eli eivät ehkä suhtaudu kovin innokkaasti uusiin huppumieskandidaatteihin. Siellä laitoksella on töissä poliiseja, jotka mahdollisesti voisivat saada syytteen virkavirheistä (tosin saattavat jo olla vanhentuneet), mikäli joku ulkopuolinen syyllinen löytyy, joten niin kauan kuin tätä väkeä talossa on, ei tutkimus liiku mihinkään.
Mutta kaipa heidän on kertomus ainakin vastaanotettava ja kirjattava. En tiedä.
Se aika minkä J.J. oli tutkinnanjohtajana ja hupsumiestä haettiin oli jotain vajaa pari vuotta ja se on varsin lyhyt aika vaikka resursseja oli varsinkin alussa paljon käytössä. Muualla on kyllä käytäntönä paljonkin pidemmät tutkinnat, jos siis ei aikaisemmin päästä tuloksiin. Toki tuossakin ajassa ehditään paljon tehdä mutta pidemmässä ajassa aina enemmän.
Nice shirt
Adrian Monk
Viestit: 2573
Liittynyt: To Joulu 17, 2020 4:58 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Nice shirt »

mikkihirmu kirjoitti: Ke Heinä 05, 2023 9:56 pm Eki-setä kirjoiti. Lainaus alkaa:Jos surman tekijä elää, hän lienee säilyttänyt malttinsa kohtuu hyvin, koska salaisuuskin on säilynyt. Ulvilan jälkimaininkeihin törmää mediassa vieläkin lähes viikoittain ja vaikka poliisi on luovuttanut, me tee-se-itse-etsivät emme luovuta koskaan. Kai sekin vähän rassaa tekijää.Lainaus päättyy.

Lähetin Pyynnön viime viikolla lounais-Suomen poliisin vihje siviustolle ja kysyin Porin P-laitoksen tämän tapauksen tutkijan nimeä ja sähköpostisoitetta. Mitään ei ole kuulunut . Nyt kuitenkin sain täällä YV:llä sekä nykyisen tutkijan ,että aiemmin olleen tutkijan osoitteet.
Olen ymmärtänyt lehtikirjoitusten perusteella ,että aiemmin tutkinnan aloittanut ei kuitenkaan enää tutkisi asiaa.
Odottelen vielä jonkin aikaa tuleeko poliisilta minkäänlaista tietoa pyyntööni nojaten.
Ihme, jos tulee. Kerro toki tänne, jos jotenkin reagoivat.
Seitsemän kahdeksasta miehestä baaritiskillä kohtaisi mielellään naisen, joka maksaa omat drinkinsä.
mikkihirmu
Remington Steele
Viestit: 235
Liittynyt: La Kesä 24, 2023 4:06 am

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja mikkihirmu »

Niin, luultavasti asia on niin ,etten ala Poliisien kanssa seurustelemaan ,ellei sitten tule minkäänlaista tietoa edellä kertomaani pyyntöön.

Luin tänään otteita tuosta kuolemannaakan kirjoittamasta opuksesta ja vaikuttaa siltä ,että kaikki mitä ehdin lukea oli täyttä asiaa.
Vaikka en koko opusta ehtinyt lukemaankaan,niin vakuutuin hänen halustaan etsiä totuutta ja selvittää tätä asiaa .
Katselin erityisesti yhtä kuvaa ja siinä ollutta esinettä ja täytyy sanoa että tämä näkemäni toi taas mieleen elävästi erään seikan jonka ed. yhdistän siihen kevään -06 tapahtumiin.
En halua tyrkyttää enkä halua mitenkään väittää että kokemani asiat voisivat sattaa asian lopulliseen päätökseen ,mutta mikäli tiedoissani olisi jotakin ,joka hiukan raottaisi pimeyden verhoa,olisin halukas sen kuolemannaakalle kertomaan joko YV-viestinä tai sähköpostina,mutta vain jos hän haluaa. Mieti ja kerro. Vastata voi YV:lläkin.
ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2913
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja ässähai »

Nice shirt kirjoitti: Ti Heinä 04, 2023 9:58 am Jostain olen muistaakseni lukenut tai joku sanonut ehkä palstallakin, että "poliisi ei enää pitkälläkään tikulla koske Ulvilan tapaukseen". Mitä mieltä olette tästä väitteestä arvon murhainfo kollegat?
No minä ainakin olen juuri noin, tai tuon suuntaista, sanonut. Väitän, että tämä pitää paikkaansa edelleen: poliisi ei enää pitkälläkään tikulla koske Ulvilan tapaukseen.
Nice shirt kirjoitti: Ti Heinä 04, 2023 9:58 am Minun mielipiteeni: poliisit löivät kaikki korttinsa pöytään jo aikoja sitten tässä jutussa. Kortit on loppu.
Taisi käydä niin että jonkun hihasta löytyi kortti joka piti pelin käynnissä, ja sitten Ulvilan tapaus alkoi poikia asiantuntijoihin liittyvää uutta juttua. Minun mielipiteeni on, että tässä jutussa peli jatkuu, eikä ammattitaitoisten rikostutkijoiden hihasta kortit lopu koskaan.
Suomen perustuslain 109 §:n mukaan oikeusasiamiehen tulee valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa.
Nice shirt
Adrian Monk
Viestit: 2573
Liittynyt: To Joulu 17, 2020 4:58 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Nice shirt »

ässähai kirjoitti: Pe Heinä 07, 2023 9:40 am
Nice shirt kirjoitti: Ti Heinä 04, 2023 9:58 am Jostain olen muistaakseni lukenut tai joku sanonut ehkä palstallakin, että "poliisi ei enää pitkälläkään tikulla koske Ulvilan tapaukseen". Mitä mieltä olette tästä väitteestä arvon murhainfo kollegat?
No minä ainakin olen juuri noin, tai tuon suuntaista, sanonut. Väitän, että tämä pitää paikkaansa edelleen: poliisi ei enää pitkälläkään tikulla koske Ulvilan tapaukseen.
Nice shirt kirjoitti: Ti Heinä 04, 2023 9:58 am Minun mielipiteeni: poliisit löivät kaikki korttinsa pöytään jo aikoja sitten tässä jutussa. Kortit on loppu.
Taisi käydä niin että jonkun hihasta löytyi kortti joka piti pelin käynnissä, ja sitten Ulvilan tapaus alkoi poikia asiantuntijoihin liittyvää uutta juttua. Minun mielipiteeni on, että tässä jutussa peli jatkuu, eikä ammattitaitoisten rikostutkijoiden hihasta kortit lopu koskaan.
Kuusiranta sanoo erään hyvin tärkeän asian Mtv-uutiset sivustolla haastattelussa. Rikollisen dna:ta ei löydy. Miten saadaan ketään linkitettyä tapaukseen tämän jälkeen? Professori Tolvanen sanoo, että vaadittaisiin varteenotettava tunnustus, ei riemuritareiden tunnustuksia. Jos mitään muuta kuin olemassa oleva aineisto ei saada, juttua ei avata. Aika suoraa tekstiä. (Tämän näin pidemmästä versiosta).

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/voi ... en/8733464

Puhelimesta sain alkuun pidemmän version, mutta nyt tietokoneella alkoi tulla muuta höpötystä.

Joka tapauksessa Kuusiranta sanoo alussa; A.V. suljettu pois.
Seitsemän kahdeksasta miehestä baaritiskillä kohtaisi mielellään naisen, joka maksaa omat drinkinsä.
canis lupus
Vic Mackey
Viestit: 1939
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 11:35 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja canis lupus »

Kuusiranta sanoo erään hyvin tärkeän asian Mtv-uutiset sivustolla haastattelussa. Rikollisen dna:ta ei löydy. Miten saadaan ketään linkitettyä tapaukseen tämän jälkeen?
En kyllä mitenkään rakasta salaliittoteorioita, mutta tarkoituksellisesti ryssityt rekot, mystisesti kadonneet tietyt todisteaineistot, RKPn kontaminaatio halkoon sekä muutama muu yksityiskohta molemmissa keisseissä (murha + seri) plus tuo Porvoon suunnan täydellinen muistamattomuus jotenkin vaan haisevat.

Miten ihmeessä esimerkiksi uhrin kynnen alta löytyneestä iho- ym näytteestä ei ole saatu DNAta?!
Mens malus in corpore sano
mikkihirmu
Remington Steele
Viestit: 235
Liittynyt: La Kesä 24, 2023 4:06 am

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja mikkihirmu »

En tiedä onko koneessani joki vika kun viestit ei tunnu aina lähtevän ,vai onko vaan kokemuksen puutetta.
No, kuitenkin sen verran voinen paljastaa ,että epäilemäni henkilö oli tuolloin -06 vuonna keski-ikäinen. Tarkka ikäkin on tiedossani ,mutta jääköön nyt toistaiseksi sanomatta.
Vastaa Viestiin