Mika Moring (ent. Olander) - 8 vuoden tuomio useista seksuaalirikoksista ja epäily kahdesta taposta

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Avatar
LokakuunLapsi
Poliisikoira Rex
Viestit: 270
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2019 3:37 pm

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja LokakuunLapsi »

pieninainen kirjoitti: Ma Heinä 10, 2023 1:52 pm Joopa joo, ihana aluksi, vaikka kuinka ois samaa tyyliä kuin toisella nikillä, mulla on vaan tämä yks.

Toiseksi, sanoin että jos on tappanut, niin vahingossa ei voi tappaa kun kerran, mun mielestä.

Eikä se ole mitään fantasiaa tai huumoria tms kun sanon että raiskauksesta jne on vielä iso askel tappoon.

Kyllä tasan tarkkaan tiedän että on yli 30 v sitten alottanut jotain tekojansa. Tiedän täysin, miltä tuntuu Mikan lyönti ja potku. Mutta myös sen että osaa olla aivan erilainenkin.
Kirjoitit itse:
"Sen tiedän että lyödä ja potkia kyllä osaa, mutta niistäkin on jonkunlainen askel tappoon".

Siinä on sellainen askel tappoon, että nostaa jalkaansa yhden kerran potkaistakseen urhiaan päähän niin kovaa, että henki lähtee. Hups, tapoin tuon, mutta se oli vahinko.

Kirjoitit myös:
"Tosin joskus saattaa jopa vahingossakin tappaa, mutta ei enempää kun kerran."

Jos on toistuvasti valmis käyttämään toiseen ihmiseen kovaa väkivaltaa, silloin tietää tasan tarkkaan, että siinä puuhassa voi käydä huonostikin.

Ei tällaisilla ihmisillä ole mitään asteikkoa esimerkiksi niiden potkujensa kovuudesta. Haluaa vaan satuttaa ja alistaa ja samalla saa teostaan mahdollisesti suurtakin sadistista nautintoa.
Se ei ole vahingossa tapahtuvaa toimintaa.

"Se oli vahinko" on lause, jota voi jankata vaikka loputtomiin, kun ei ole halukas ottamaan vastuuta tekemisistään. Tai kun ei vaan välitä.

Lapsetkin oppii oikeasti vahingossa tapahtuneista mokistaan. Tulee itku ja parku ja paha mieli. Mutta myös muistijälki, että näin en tee enää toiste. Niin toimii "terveet" aivot.
- Etsivä löytää -
pieninainen
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 92
Liittynyt: Ke Joulu 04, 2013 2:32 pm
Paikkakunta: helsinki

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja pieninainen »

Hän ei ole vaikuttanut Tampereella, vaan on asunut eri osoitteissa Helsingissä ja Uudellamaalla. Tapanilassa hän asui varhaislapsuutensa ja sitten parikymppiseksi Malmilla.

Tähän on vielä takerruttava. Miten voit sanoa ettei ole vaikuttanut tampereella, kyllä sitä vaikutettiin mikkelissäkin jne aikoinaan. Tuo tapanila pitää paikkansa (ja malmikin), ja 1990 luvun alussa, tarkalleen -92 vielä ainakin "asusteli" tapanilassa.

Se ei ole trollaamista tai muuta, että me jotka tunnettiin Mika -90 luvun alkupäästä puoli väliin, ei ois voitu uskoa tälläiseen, ei myöskään Mikan kanssa seurustellut -99/-00 aikainenkaan henkilö .

Ja kyllä, sosiopaatit jne osaavat piilottaa todellista itseensä.
Vaikka rikoshistoriaa onkin -90 luvusta lähtien, ja tiesin silloin kyllä jo sen, en mä silti nähnyt Mikassa vielä tappajaa. En edes raiskaajaa. Kukaan teistä ei olis nähnyt.

Tuokin lapsuuden ystävän kertomus, ei sekään nyt ihan noin mustavalkosta ole.

Miten se on säälittävää että miettii mitä ihmisen elämässä on tapahtunut että muuttuu näin?
Ja mitenkään en "puolustele" tai mukamas hyväksy tms näitä Mikan tekoja.

Olisi tuossa joissakin kommenteissa ollut vielä jotain johon ois voinut sanoa jotain, mutta...
Jos nyt jotain jäi vaivaamaan jokin, tai pitää mua trollina niin ihan sama. Yvllä vaikka voi sitten kysellä. Ja varmaan Mikakin tulee ketjuun sanomaan jotain jossain vaiheessa. Että moi vaan! Tiiän että tunnistat mut näistä kirjotuksista. Kuten myös perheen jäsenemmekin jne..
Avatar
LokakuunLapsi
Poliisikoira Rex
Viestit: 270
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2019 3:37 pm

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja LokakuunLapsi »

pieninainen kirjoitti: Ma Heinä 10, 2023 2:33 pm Ja varmaan Mikakin tulee ketjuun sanomaan jotain jossain vaiheessa. Että moi vaan! Tiiän että tunnistat mut näistä kirjotuksista. Kuten myös perheen jäsenemmekin jne..
(Lainausta lyhennetty)

Tervetuloa vaan Mikalle ketjuun, kunhan puhdetöiltään ehtii. Ethän pieninainen kuitenkaan paljasta hänen nimimerkkiään, kun niiden arvailu on kiellettyä. Jätä meille muillekin vähän jännitettävää.
- Etsivä löytää -
Calabash
Jack Bauer
Viestit: 999
Liittynyt: To Heinä 09, 2015 2:54 pm

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja Calabash »

pieninainen kirjoitti: Ma Heinä 10, 2023 2:33 pm Hän ei ole vaikuttanut Tampereella, vaan on asunut eri osoitteissa Helsingissä ja Uudellamaalla. Tapanilassa hän asui varhaislapsuutensa ja sitten parikymppiseksi Malmilla.

Tähän on vielä takerruttava. Miten voit sanoa ettei ole vaikuttanut tampereella, kyllä sitä vaikutettiin mikkelissäkin jne aikoinaan. Tuo tapanila pitää paikkansa (ja malmikin), ja 1990 luvun alussa, tarkalleen -92 vielä ainakin "asusteli" tapanilassa.

Se ei ole trollaamista tai muuta, että me jotka tunnettiin Mika -90 luvun alkupäästä puoli väliin, ei ois voitu uskoa tälläiseen, ei myöskään Mikan kanssa seurustellut -99/-00 aikainenkaan henkilö .

Ja kyllä, sosiopaatit jne osaavat piilottaa todellista itseensä.
Vaikka rikoshistoriaa onkin -90 luvusta lähtien, ja tiesin silloin kyllä jo sen, en mä silti nähnyt Mikassa vielä tappajaa. En edes raiskaajaa. Kukaan teistä ei olis nähnyt.

Tuokin lapsuuden ystävän kertomus, ei sekään nyt ihan noin mustavalkosta ole.

Miten se on säälittävää että miettii mitä ihmisen elämässä on tapahtunut että muuttuu näin?
Ja mitenkään en "puolustele" tai mukamas hyväksy tms näitä Mikan tekoja.

Olisi tuossa joissakin kommenteissa ollut vielä jotain johon ois voinut sanoa jotain, mutta...
Jos nyt jotain jäi vaivaamaan jokin, tai pitää mua trollina niin ihan sama. Yvllä vaikka voi sitten kysellä. Ja varmaan Mikakin tulee ketjuun sanomaan jotain jossain vaiheessa. Että moi vaan! Tiiän että tunnistat mut näistä kirjotuksista. Kuten myös perheen jäsenemmekin jne..
En ole vastannut sinulle kertaakaan aikaisemmin, joten tuntuu hassulta, että tulet esiin tässä kohtaa ikään kuin sinua olisi syytetty jostain.

Nimimerkki Annabelle puhui Tampereesta. Olen vastannut vain nimimerkki Annabellelle, koska hänen kertomuksensa siitä, että hänen Mika Moringiksi epäilemänsä meni omalla kortillaan Supon aluetoimiston ovesta Tampereella herätti hymyn.

Sinulle en ole myöskään kirjoittanut fantasioinnista, mihin kuitenkin eräässä aiemmassa viestissäsi viittasit.

Mika Olander asui 1992 Malmilla, Tapanilan vieressä.

Mutta ihan miten vain.

Minulla on nyt parempaa tekemistä. Jatkakaa!
Kosti
Hetty Wainthropp
Viestit: 482
Liittynyt: Pe Huhti 21, 2023 3:04 am

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja Kosti »

Vahva komppaus Lokakuun lapsen kommentteihin. Näin melko epäileväisenä henkilönä suhtaudun tietyllä varauksella aina näihin puheisiin, että se ja se on tuntenut/tavannut sen ja sen tunnetun rikollisen. Onhan se toki mahdollista, mutta...
Olisihan se sinänsä villiä saada Mohring kommentoimaan tänne, mutta siinäkin on puolensa. Normaalikin ihminen tahtoo väritellä tekojaan parhain päin, miksei sitten sellainen joka on syytettynä katoamisista/murhista.
Kuten Lokakuun lapsi osuvasti sanoikin, liian luottavainen ei pidä olla. Tämmöstä. Ai niin, oliko tästä tulossa tuomiot milloin?
Eih bennek, eih blavek
pieninainen
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 92
Liittynyt: Ke Joulu 04, 2013 2:32 pm
Paikkakunta: helsinki

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja pieninainen »

Calabash, itse kyllä -92 olin tapanilassa Mikan kanssa. Osoitteenkin vielä muistan.
En väittänytkään että olisit vastannut tai "syyttänyt" mua, sen takia vaan takerruin sun asioihin, koska et voi tietää 100% varmuudella vaikuttiko tamperella ollenkaan, ellet olisi Mika itse. Etkä kyllä ole. Koska tiedän varmasti että kytköksiä/ihmissuhteita oli myös muuallakin kun pk seudulla. (Ja yypeille, tämä ei ollut mitään spekua nimimerkin henkilöllisyydestä, vaan toteamus.. )

Ja ei ole pelkoa että paljastan jossain vaiheessa Mikan nikin, tekee sen ihan itse kun mahdollista. (tämä lokakuunlapselle)
Satunnaisohikulkija
Remington Steele
Viestit: 237
Liittynyt: Ti Touko 23, 2023 10:49 pm

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja Satunnaisohikulkija »

Annabelle kirjoitti: Su Heinä 09, 2023 11:37 pm Nain henkilon X menevan Suojelupoliisin ovesta sisaan omalla kortillaan aikaisin aamulla, noin kuuden maissa, eraana talviaamuna vuonna 2009. Tama on mietityttanyt. En voi muuta nyt sanoa.

"Mika Moring meni Ratakatu 12:n ovesta omalla kortillaan talviaamuna vuonna 2009. Ihan saakelin varmasti näin."

Täytyy sinua nyt vähän oikoa, ethän ollut paikallakaan tuolloin; tämä ei tapahtunut Helsingissä, vaan tampereella. Tampereella oli silloin supon alaosasto.
Olitko itse töissä Hatanpään valtatie 30:n talossa niihin aikoihin, vai ulkopuoleltako näit? Mistä tiedät, ettei tuntemasi miesoletettu ollut töissä esimerkiksi Patrialla, Nokia Networksillä, Pegasor Oy:llä tai Millog Oy:llä? Nehän ovat samassa rakennuksessa, joten jos et seurannut miestä sisälle asti (mikä tarkoittaisi, että sinullakin oli sinne oma kortti), niin sinun on täytynyt olla todella lähellä nähdäksesi, kuka hänen kulkukorttinsa oli myöntänyt.

Ettet nyt vain sekoittaisi tähän taannoiseen tapaukseen:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001026290.html
Touhupuntti
Agentti Scully
Viestit: 661
Liittynyt: Ke Heinä 29, 2020 11:21 am

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja Touhupuntti »

Onko Moringilla ollut koskaan asuntoautoa tai asuntovaunua käytössään? Noin 20 vuotta sitten ja siitä tähän hetkeen välisenä aikana
pieninainen
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 92
Liittynyt: Ke Joulu 04, 2013 2:32 pm
Paikkakunta: helsinki

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja pieninainen »

Kosti, ei näistä tytöistä ole tulossa vielä tuomioita, kun ei käräjiäkään ole ollut. Eikä tyttöjä (ehkä) löydetty. Saati todisteitakaan ole. Noista muistahan oli jo tuomio annettu, mutta ei vielä lainvoimainen, ja varmasti hoviin menee vielä.

Touhupuntti, ei ainakaan ole missään mainittu, mutta hyvin mahdollistahan se olisi. Ootko siis mahdollisesti nähnyt vaunulla jossain?
Touhupuntti
Agentti Scully
Viestit: 661
Liittynyt: Ke Heinä 29, 2020 11:21 am

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja Touhupuntti »

pieninainen kirjoitti: Ti Heinä 11, 2023 11:40 pm Kosti, ei näistä tytöistä ole tulossa vielä tuomioita, kun ei käräjiäkään ole ollut. Eikä tyttöjä (ehkä) löydetty. Saati todisteitakaan ole. Noista muistahan oli jo tuomio annettu, mutta ei vielä lainvoimainen, ja varmasti hoviin menee vielä.

Touhupuntti, ei ainakaan ole missään mainittu, mutta hyvin mahdollistahan se olisi. Ootko siis mahdollisesti nähnyt vaunulla jossain?
Mulla on yksi tilanne mielessä johon mahdollisesti saattaisi asuntovaunu liittyä.
Eki-setä
Neuvoja-Jack
Viestit: 588
Liittynyt: Ma Joulu 17, 2018 8:27 am

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja Eki-setä »

LokakuunLapsi kirjoitti: Ma Heinä 10, 2023 10:15 am
Calabash kirjoitti: Ma Heinä 10, 2023 10:00 am
Ei tässä ole mitään suvantovaihetta, jossa olisi ollut joku "erilainen Mika".

Hän ei ole vaikuttanut Tampereella, vaan on asunut eri osoitteissa Helsingissä ja Uudellamaalla. Tapanilassa hän asui varhaislapsuutensa ja sitten parikymppiseksi Malmilla. Viimeisin osoite on Viikin Latokartanossa. Asuinkehä on olut todella pieni, mutta hän aloitti saalistamisen heti, kun sai kortin.

Tässä rikosurassa ei ole pienintäkään taukoa.
(Lainausta lyhennetty)

^Juuri näin. Äijän rikoshistoria ulottuu yli 30 vuoden taa. Hän vaikuttaa säälittömältä, misogynistiselta saalistajalta. Pelottava tapaus.

Väkisinkin alkaa pohtia esim. selvittämättömiä naisten katoamisia 80-luvun lopulta aina tähän päivään asti.

Miten paljon on vielä raakoja salaisuuksia, joita ainoastaan tämä miehenkuvatus tietää ja pitää varmasti sisällään loppuun asti?
Moringin jäljiltä voi löytyä ties mitä.

Äijän asuinpaikat sekä tuomiot tiedetään ja että auto on ollut käytössä. Selväksi on käynyt, että MM osaa vaieta. Myös uhrityyppi tiedetään, mutta toisaalta äijä voinut tarjota kyytiä tai seuraa muunkinlaisille ihmisille, jotka ovat mystisesti kadonneet.

Opiskelu- tai työkavereita ei ole tullut julkisuuteen. Ehkä Moring on elänyt jonkinlaisena kaupunkierakkona sossun piikkiin ja harrastanut rikoksia, jotka nekin on tehnyt yksin. Mikäli Katja Miinalainen olisi selvinnyt hengissä kotiin pohjoisen reissulta, ei poliisi vieläkään olisi kiinnittänyt Moringiin kummoista huomiota.
Avatar
LokakuunLapsi
Poliisikoira Rex
Viestit: 270
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2019 3:37 pm

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja LokakuunLapsi »

Eki-setä kirjoitti: Ke Heinä 12, 2023 6:21 pm
Moringin jäljiltä voi löytyä ties mitä.

Äijän asuinpaikat sekä tuomiot tiedetään ja että auto on ollut käytössä. Selväksi on käynyt, että MM osaa vaieta. Myös uhrityyppi tiedetään, mutta toisaalta äijä voinut tarjota kyytiä tai seuraa muunkinlaisille ihmisille, jotka ovat mystisesti kadonneet.

Opiskelu- tai työkavereita ei ole tullut julkisuuteen. Ehkä Moring on elänyt jonkinlaisena kaupunkierakkona sossun piikkiin ja harrastanut rikoksia, jotka nekin on tehnyt yksin. Mikäli Katja Miinalainen olisi selvinnyt hengissä kotiin pohjoisen reissulta, ei poliisi vieläkään olisi kiinnittänyt Moringiin kummoista huomiota.
Yhä väkivaltaisempi, röyhkeämpi käytös ja liikaa huomiota herättämään alkavat teot (mahdollisesti Arva ja Miinalainen) pvat kuin osoitus siitä, että teoista saamansa "kicksit" ovat saaneet hänet kiihtymään enemmän ja myös vaatimaan enemmän.
Kiinnijäämisen pelko on jäänyt siinä vähemmälle huomiolla, mistä onkin sitten alkanut seurata miehelle ongelmia.
- Etsivä löytää -
Annabelle
Sofia Karppi
Viestit: 449
Liittynyt: To Helmi 25, 2021 3:43 am

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja Annabelle »

LokakuunLapsi kirjoitti: Ke Heinä 12, 2023 7:55 pm

"Yhä väkivaltaisempi, röyhkeämpi käytös ja liikaa huomiota herättämään alkavat teot (mahdollisesti Arva ja Miinalainen) pvat kuin osoitus siitä, että teoista saamansa "kicksit" ovat saaneet hänet kiihtymään enemmän ja myös vaatimaan enemmän."

Äija on voinut tappaa jo paljon aiemminkin, ainakin viisitoista vuotta sitten.

Kaikenlaista informaatiota olen hänestä nyt kerännyt, tai pikemminkin ihmiset laittavat minulle tietoa. Joistakin profiileista piirtyy sama henkilö hyvin mahdollisesti.
"SUPO:n tusinapassipolisit, jotka nettejäkin terrorisoi ovat jo fyysisestikin virkansa ryypänneitä, narkkareita, huume diilereitä, henkisesti loppuun poltettuja hylsyjä ja isomahasekopäitä."
-Tv:sta Tuttu Arto
Annabelle
Sofia Karppi
Viestit: 449
Liittynyt: To Helmi 25, 2021 3:43 am

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja Annabelle »

Satunnaisohikulkija kirjoitti: Ma Heinä 10, 2023 7:17 pm
Annabelle kirjoitti: Su Heinä 09, 2023 11:37 pm Nain henkilon X menevan Suojelupoliisin ovesta sisaan omalla kortillaan aikaisin aamulla, noin kuuden maissa, eraana talviaamuna vuonna 2009. Tama on mietityttanyt. En voi muuta nyt sanoa.

"Mika Moring meni Ratakatu 12:n ovesta omalla kortillaan talviaamuna vuonna 2009. Ihan saakelin varmasti näin."

Täytyy sinua nyt vähän oikoa, ethän ollut paikallakaan tuolloin; tämä ei tapahtunut Helsingissä, vaan tampereella. Tampereella oli silloin supon alaosasto.
Olitko itse töissä Hatanpään valtatie 30:n talossa niihin aikoihin, vai ulkopuoleltako näit? Mistä tiedät, ettei tuntemasi miesoletettu ollut töissä esimerkiksi Patrialla, Nokia Networksillä, Pegasor Oy:llä tai Millog Oy:llä? Nehän ovat samassa rakennuksessa, joten jos et seurannut miestä sisälle asti (mikä tarkoittaisi, että sinullakin oli sinne oma kortti), niin sinun on täytynyt olla todella lähellä nähdäksesi, kuka hänen kulkukorttinsa oli myöntänyt.

Ettet nyt vain sekoittaisi tähän taannoiseen tapaukseen:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001026290.html
Enpä kyllä sekoita, miksi ihmeessä sekoittaisin jotakin oman elämäni tapahtumaa anonyymiin lehtijuttuun.

En nyt jaksanut kahlata sekavia kommetteja lävitse, mutta joku maintsi jotakin "luottavaisuudesta" ilmeisesti kontekstissa, että jos joku on joskus elämässään tullut tietämättään kohdanneeksi sarjamurhaajan, ja myöhemmin, kun sarjamurhaaja paljastuu, kertoo kohtaamisestaan. Miten ihmeessä tällainen asia rinnastuu "liikaan luottavaisuuteen". En pysty ymmärtämään. Teistä kuka tahansa voi milloin tahansa kohdata sarjamurhaajan, missä vaan. Moni on tietämättään kohdannut. Maailma on sarjamurhaajia ja outoja heppuja täynnään. Jotkut duunaavat jopa hyvinkin valonarkoja asioita.

Itselleni oli sokki, että tämä tietty ihminen olikin kaikkea muuta kuin antoi ymmärtää. Olen kohdannut narsisteja paljon, myös entisellä miehelläni on diagnoosi narisimista, joka on sentään ainakin Suomessa vaikea saada. Asia on juuri kuten pieninainen kirjoitti: teihin kaikkiin olisi mikan kaltainen sosiopaatti mennyt ihan täydestä juuri sellaisena kuin hän itse olisi halunnut itsensä esitellä teille. Etenkin kun mukana on viranomaisstatuksia (vaikkakin väärennettyjä tms sellaisia).

Tällainen voi olla tietenkin ikävä ja epätoivottu, varmaankin ahdistusta tuottava uutinen heille, jotka luulevat kykenevänsä pitelemään kaikkia lankoja käsissään koko ajan ja että kohtalo on vaan heidän omissa käsissään. Wrong!
"SUPO:n tusinapassipolisit, jotka nettejäkin terrorisoi ovat jo fyysisestikin virkansa ryypänneitä, narkkareita, huume diilereitä, henkisesti loppuun poltettuja hylsyjä ja isomahasekopäitä."
-Tv:sta Tuttu Arto
Calabash
Jack Bauer
Viestit: 999
Liittynyt: To Heinä 09, 2015 2:54 pm

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja Calabash »

Annabelle kirjoitti: To Heinä 13, 2023 12:53 am
Enpä kyllä sekoita, miksi ihmeessä sekoittaisin jotakin oman elämäni tapahtumaa anonyymiin lehtijuttuun.
Lupasin jättää ketjun, mutta kysyn nyt kuitenkin, millä tavalla sinun tuntemasi mies on ollut "kaikkea muuta" kuin sitä mitä on. Mika Moring hän nimittäin ei ole.
Vastaa Viestiin