Raju video leviää: Suuri nuorisojoukko tappeli Helsinki Cupissa ja Brahen kentän kahakka

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17441
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Raju video leviää: Suuri nuorisojoukko tappeli Helsinki Cupissa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Poliisi jatkaa Töölön joukkotappelun tutkintaa – poliisin mukaan videolla näkyy kaksi tai kolme tappelutilannetta
Poliisi tutkii parhaillaan Helsingin Töölössä perjantaina 14. heinäkuuta tapahtunutta nuorten joukkotappelua.
Tapauksen rikosnimike on pahoinpitely, mutta se voi vielä muuttua tarkemmin tutkinnan edetessä, tapauksen tilapäinen tutkinnanjohtaja ja rikoskomisario Reijo Enqvist sanoo. Moni asia on vielä auki.

Tappelusta on kiertänyt Twitter-palvelussa video, jossa näkyy, kuinka nuorisojoukko tönii, lyö ja potkii toisiaan. Poliisi poisti paikalta useita kymmeniä nuoria.
– Olen katsonut samaa videota, ja siinä näkyy kolme tai neljä tappelutilannetta. Emme tiedä, mikä on motiivi. Rikosepäily eli pahoinpitely täyttyy ihan selvästi. Videon perusteella kenellekään ei ole kuitenkaan tullut vakavia vammoja, Enqvist sanoo.
Poliisin tiedossa ei ole tappeluun osallistuneiden henkilöllisyyttä, ikää tai tarkkaa määrää. Ketään ei ole otettu kiinni.
– Tällä hetkellä koetamme saada tilanteesta lisätietoa tai lisämateriaalia esimerkiksi valvontakameratallenteiden muodossa. Selvitämme myös, liittyykö tapaus Helsinki Cupiin millään tavalla.

https://yle.fi/a/74-20041239?origin=rss
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15368
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Raju video leviää: Suuri nuorisojoukko tappeli Helsinki Cupissa

Viesti Kirjoittaja URSA »

JALKAPALLO
Poliisi etsii materiaalia nuorten joukkotappelusta Helsinki Cupissa – Pelaajan isä levottomuuksista: Tyttöjä peloteltiin hotellissa

Helsinki Cupissa syntyneen tappelun tutkinta on alkutekijöissään. Myös hotellilla oli turnauksen aikana riehuttu.
Helsinki cupin lähettyville syntyi joukkotappelu.

Tänään klo 17:31

Viime viikolla pelattu junioreiden jalkapalloturnaus Helsinki Cup sai loppuvaiheessa ikävän käänteen, kun Bolt-areenan ja 6-kentän välissä syntyi joukkotappelu. Somessa levinneeltä videolta voi huomata, että paikalla oli useita kymmeniä nuoria seuraamassa tilannetta.

Helsingin poliisi sai ilmoituksen tappelusta perjantaina ja aloitti esitutkinnan rikosnimikkeellä pahoinpitely. Tapausta tilapäisesti tutkiva rikoskomisario Reijo Enqvist kertoi maanantaina, että tutkinta on alkutekijöissään ja lisämateriaalia etsitään.

– Ketään ei ole otettu kiinni eikä henkilöllisyyksiä ole selvillä. Videon olen nähnyt. Siitä voi jokainen itse yrittää laskea kuinka monta siellä oli.

Rikoskomisario ei osaa sanoa varmaksi liittyikö tapaus jalkapalloturnaukseen ja olivatko tappeluun osallistuneet jalkapalloilijoita vai satunnaisia katsojia.

Poliisi aikoo olla yhteyksissä Helsingin cupin järjestäjiin saadakseen lisätietoja. Tapahtuma tiedotti aiemmin avustavansa poliisia ja lähettävänsä viranomaisille valvontakameroiden tallenteita.

Öistä koputtelua

Helsinki cupiin osallistui lähes 1 800 joukkuetta.

Jalkapalloturnaukseen liittyvät levottomuudet levisivät myös ainakin yhdelle hotellille. Erään pääkaupunkiseudun ulkopuolelta matkustaneen tyttöjen joukkueen taustahenkilö kertoo, että yöpyminen Töölössä sijaitsevassa hotellissa oli stressaavaa erityisesti yhden poikajoukon häiriökäytöksen takia.

Haastateltava haluaa säästää joukkueensa ylimääräiseltä huomiolta eikä kommentoi omalla nimellään.

– Siellä jotkut kävivät yöllä tyttöjen huoneiden ovia koputtelemassa. Kerran tytär soitti, että kahvaa käännetään ja joku yrittää sisälle. Kävin katsomassa, muttei siellä käytävällä enää ketään ollut. Mielenkiinnosta menin sitten käymään ala-aulassa. Siellä oli sellaiset 20 poikaa jotain touhuamassa respan edessä. Oli villiä menoa, tyttöjoukkueen pelaajan isä kertaa.

Isä sanoo, että erityisesti Brasiliasta saapuneen poikien ryhmä aiheutti hotellissa levottomuutta yömyöhään. Asiasta raportoitiin eteenpäin, ja poliisi kävi keskiviikkona selvittämässä tilannetta ja keskustelemassa brasilialaisten valmentajien kanssa yhteisistä pelisäännöistä. Viranomaiset puhuivat myös tyttöjoukkueen huoltajille.

– Poliisi sanoi suoraan, että häirintää selvitellään. Hän antoi suosituksen, että perään kannattaa katsoa tarkemmin eikä tyttöjen kannata liikkua käytävillä yksinään.

Vanhemmat ohjeistivat tyttöjä olla avaamatta ovea, jos koputtajasta ei ole varmuutta. Osa tyttöjen huoltajista kielsi huoneesta poistumisen kokonaan yön aikana.

Tyttöjoukkueen mukana kulkenut isä huomasi poliisin vierailun jälkeen vartijan ilmestyneen hotellille. Se ei täysin lopettanut yöllisiä riehumisia.

Rikoskomisario Enqvist kertoo, ettei Helsinki Cupista ei ole tehty muita rikosilmoituksia.

Merkit ilmassa


Kokemus ei isän mukaan jättänyt tyttöihin traumoja, mutta harmittelee, että jalkapalloturnauksen iso elementti eli kavereiden kanssa hotellissa seikkailu jäi toisten käytöksen takia laimeaksi.

Alle 13-vuotiaiden tyttöjen joukkue pelasi torstai-iltana lähellä Bolt-areenaa, jonka kupeessa joukkuetappelu alkoi. Pelaajan isä aavisti ennen nujakan syntymistä, että jotain oli pian sattumassa.

– Bolt-areenan ja kuutoskentän välissä oli havaittavissa niin villiä meininkiä, että osa vanhemmista oli jäädä alle, kun nuoret juoksivat toistensa perässä. En osaa sanoa liittyikö se millään tavalla Helsinki cupiin.
https://www.iltalehti.fi/jalkapallo/a/f ... 52452f48f3
tottij
Hetty Wainthropp
Viestit: 490
Liittynyt: To Elo 20, 2020 5:43 pm

Re: Raju video leviää: Suuri nuorisojoukko tappeli Helsinki Cupissa

Viesti Kirjoittaja tottij »

Ei ole eka kerta kun nuo Brasilialaiset kikkarapäät aiheuttavat ongelmia hesacupissa. Järjestetäänköhän enää sitä cupin lopettavaa diskoa? Siellä on ollut aikaisempina vuosina todella paska meininki.
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15368
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Raju video leviää: Suuri nuorisojoukko tappeli Helsinki Cupissa

Viesti Kirjoittaja URSA »

Ohhoh. Kukaan tappelun osapuolista ei ole ilmoittautunut poliisille. Miten ne nyt tollai? Eikö ne ole rehellisiä? Vai pelkääkö ne poliisin lyövän korville?
Yksikään Helsinki Cupin käsirysyyn osallistuneista ei ole ilmoittautunut – poliisi pyytää videoita

JULKAISTU TUNTI SITTEN

Helsingin poliisi kaipaa kuvamateriaalia ja tietoja liittyen Helsinki Cupin perjantaiseen nuorten joukkotappeluun.

Tappelu leimahti käyntiin perjantaina Bolt-areenan ja kutoskentän välissä. Järjestyshäiriöstä päätyi ilmoitus myös hätäkeskukseen.

– Poliisi poisti porukkaa paikalta. Poliisilla ei tuolloin kuitenkaan ollut oikeaa kokonaiskuvaa tilanteesta ja tietoa tapahtumista, kertoo rikoskomisario Reijo Enqvist Helsingin poliisista.

Jälkeenpäin sosiaalisessa mediassa alkoi levitä sivullisen joukkotappelusta kuvaama video, jonka perusteella poliisi tarttui asiaan uudelleen. Videon perusteella tappeluun osallistui jopa kymmeniä nuoria.

Nyt poliisi tutkii tapahtumia rikosnimikkeellä pahoinpitely.

– Yksikään tappelun osapuolista ei ole itse ilmoittautunut poliisille. Videon perusteella yhteenotossa tapahtui useita pahoinpitelyitä, Enqvist sanoo.

– Videon perusteella kukaan ei saanut tappelussa vakavia vammoja. Mutta varmuudella tätä ei voi tietenkään sanoa, kun poliisi ei ole päässyt jututtamaan ketään paikalla olleista.

Viime viikolla järjestetty Helsinki Cup on yksi maailman suurimmista juniorijalkapalloturnauksista. Tapahtumaan osallistui tänä vuonna 23 000 pelaajaa ja yli 1600 joukkuetta eri puolilta maailmaa.

Poliisi pyytää videoita


Poliisi kertoo pyytäneensä alueen valvontakameratallenteet.

– Myös Helsinki Cupilta on pyydetty kaikki mahdolliset tiedot ja kuvatallenteet tapahtumista, Enqvist kertoo.

Jos jollakulla tappelutilanteessa paikalla olleista henkilöistä on videoita tai kuvia tai tietoja tapahtumista, poliisi pyytää ne käyttöönsä tapahtumien selvittämiseksi. Materiaalin ja tiedot voi lähettää osoitteeseen [email protected].

– Jos videotiedosto on iso, pyydämme henkilön yhteystiedot. Näin voimme lähettää hänelle linkin, jota kautta saamme tiedoston siirtymään.

Poliisilla on tiedossa tällä hetkellä yksi joukkotappelusta sosiaalisessa mediassa leviävä video. Enqvistin mukaan poliisilla ei ole resursseja kammata sosiaalista mediaa kovin tarkasti muiden mahdollisten tallenteiden löytämiseksi.

– Jos tällaisia tallenteita näkee liikkuvan sosiaalisessa mediassa, otamme mielellämme vastaan tiedon niistä ja myös linkin tähän materiaaliin, Enqvist sanoo.

Malttia spekulointiin

Poliisi toivoo malttia tapahtumien spekulointiin sosiaalisessa mediassa.

– Videoltakin näkyy, että kyseessä oli hyvin nuoria henkilöitä ja tällaiset tilanteet voivat syntyä pienestä ja mitättömästä asiasta, Enqvist toteaa.

– Poliisi ei voi ottaa tällä hetkellä kantaa mahdollisiin motiiveihin tai syihin, koska sellaisia ei ole tiedossa. Lausumme motiiveista vasta, kun tiedämme siitä jotakin varmaa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/yks ... #gs.39a4uw
Nite Owl
Remington Steele
Viestit: 231
Liittynyt: Ma Joulu 16, 2019 9:34 pm

Brahen kentän kahakka

Viesti Kirjoittaja Nite Owl »

Mikäs juttu tämä oli? NMKY:n rauhallinen peli-ilta ("tilanne pysyi rauhallisena") mutta kentälle paineli kaikki alueen poliisit vaikka mitään ei tapahtunut. Luulin että joku takaa ajo käynnissä kun punaisia päin pisteli menemään sekä tunnuksellista että tunnuksetonta autoa, ja moottoripyöräpoliiseja.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4a66 ... cca3becd5b

"Brahen kentän kahakka poiki rikosilmoituksen
Paikalla oli toistakymmentä poliisin yksikköä."
Ei mitään hajua
Roger Murtaugh
Viestit: 894
Liittynyt: Su Marras 20, 2022 11:01 pm

Re: Raju video leviää: Suuri nuorisojoukko tappeli Helsinki Cupissa ja Brahen kentän kahakka

Viesti Kirjoittaja Ei mitään hajua »

Brahen kentällä pelattu Helsingin NMKY:n järjestämän TAT International Cupin finaali jouduttiin keskeyttämään.
Finaali:
Liitteet
Untitled picture (10).png
Untitled picture (10).png (38.62 KiB) Katsottu 4508 kertaa
Nite Owl
Remington Steele
Viestit: 231
Liittynyt: Ma Joulu 16, 2019 9:34 pm

Re: Raju video leviää: Suuri nuorisojoukko tappeli Helsinki Cupissa ja Brahen kentän kahakka

Viesti Kirjoittaja Nite Owl »

OK, selittää ehkä hieman poliisin ylireagointia.

"TAT International Cup on vuosittainen, moninaisuutta ja osallisuutta edistävä jalkapalloturnaus. Tasokas jalkapallo, hyvä musiikki ja rento tunnelma kokoavat yhteen laajan joukon eri taustoista tulevia ihmisiä. Joukkueet ovat pääkaupunkiseudun maahan muuttaneiden yhteisöjen muodostamia. Turnauksen säännöt ja periaatteet on luotu yhdessä osallistuvien yhteisöjen kanssa. International Cup pyrkii edistämään hyviä väestösuhteita, ylittämään eri ryhmien välisiä rajoja ja luomaan yhteisöllisyyttä jalkapallon keinoin."
Intiaani
Frank Drebin
Viestit: 399
Liittynyt: To Kesä 01, 2023 11:35 pm

Re: Raju video leviää: Suuri nuorisojoukko tappeli Helsinki Cupissa ja Brahen kentän kahakka

Viesti Kirjoittaja Intiaani »

Nite Owl kirjoitti: Su Heinä 23, 2023 2:43 am OK, selittää ehkä hieman poliisin ylireagointia.

"TAT International Cup on vuosittainen, moninaisuutta ja osallisuutta edistävä jalkapalloturnaus. Tasokas jalkapallo, hyvä musiikki ja rento tunnelma kokoavat yhteen laajan joukon eri taustoista tulevia ihmisiä. Joukkueet ovat pääkaupunkiseudun maahan muuttaneiden yhteisöjen muodostamia. Turnauksen säännöt ja periaatteet on luotu yhdessä osallistuvien yhteisöjen kanssa. International Cup pyrkii edistämään hyviä väestösuhteita, ylittämään eri ryhmien välisiä rajoja ja luomaan yhteisöllisyyttä jalkapallon keinoin."
Kusin just housuun :lol:

Todennäköisesti tässä siis tosiaan on vain ollut kyse tuomarin ihan vitun huonosta dumaamisesta.
Knobster
Adrian Monk
Viestit: 2973
Liittynyt: To Loka 08, 2020 10:19 pm

Re: Raju video leviää: Suuri nuorisojoukko tappeli Helsinki Cupissa ja Brahen kentän kahakka

Viesti Kirjoittaja Knobster »

Oliko joukkotuho(sarjatuli)aseita ja räjähteitä? Maalasiko Paavo? Mihin tämä kaikki liityykään!?
Nite Owl
Remington Steele
Viestit: 231
Liittynyt: Ma Joulu 16, 2019 9:34 pm

Re: Raju video leviää: Suuri nuorisojoukko tappeli Helsinki Cupissa ja Brahen kentän kahakka

Viesti Kirjoittaja Nite Owl »

Yhteisöllisyyttä varmaan luotiin ainakin poliisiyksiköiden kesken.

Paavo ei varmaan ollut paikalla koska yksityisautoilu ja pysäköinti täällä ytimessä on hankalaa, kallista ja epäsuotavaa, helpompi mennä Vantaan lähiöihin maalailemaan.
Anoteus
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: Su Tammi 20, 2019 7:12 pm

Re: Raju video leviää: Suuri nuorisojoukko tappeli Helsinki Cupissa ja Brahen kentän kahakka

Viesti Kirjoittaja Anoteus »

Nite Owl kirjoitti: Su Heinä 23, 2023 2:43 am
Turnauksen säännöt ja periaatteet on luotu yhdessä osallistuvien yhteisöjen kanssa.
Varmaan mailan käyttö sallittu :mrgreen:
Konalan kettu
Susikoski
Viestit: 31
Liittynyt: Ma Marras 28, 2022 6:52 pm

Re: Raju video leviää: Suuri nuorisojoukko tappeli Helsinki Cupissa ja Brahen kentän kahakka

Viesti Kirjoittaja Konalan kettu »

Syy siihen, että tumma veri kuohahti ja pelihetkistä tuli aavistuksen kuumempia selvisi poliisin mukaan:

"Poliisi kirjasi rikosilmoituksen kokoontumisrikkomuksesta, koska järjestyksenvalvonnan epäillään olleen riittämätöntä"
.
Avatar
claw
Martin Beck
Viestit: 815
Liittynyt: To Touko 28, 2020 9:20 am

Re: Raju video leviää: Suuri nuorisojoukko tappeli Helsinki Cupissa ja Brahen kentän kahakka

Viesti Kirjoittaja claw »

Hullummaksi menee viikko viikolta toi touhu. Onneksi poliisi tuossa nyt näytti voimaa ja meni isolla porukalla paikalle 👏🏻💪🏻💪🏻
holmesin haamu
Sherlock John Holmes
Viestit: 8195
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Raju video leviää: Suuri nuorisojoukko tappeli Helsinki Cupissa

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ma Heinä 17, 2023 2:07 pm Poliisi jatkaa Töölön joukkotappelun tutkintaa – poliisin mukaan videolla näkyy kaksi tai kolme tappelutilannetta
Poliisi tutkii parhaillaan Helsingin Töölössä perjantaina 14. heinäkuuta tapahtunutta nuorten joukkotappelua.
Tapauksen rikosnimike on pahoinpitely, mutta se voi vielä muuttua tarkemmin tutkinnan edetessä, tapauksen tilapäinen tutkinnanjohtaja ja rikoskomisario Reijo Enqvist sanoo. Moni asia on vielä auki.

Tappelusta on kiertänyt Twitter-palvelussa video, jossa näkyy, kuinka nuorisojoukko tönii, lyö ja potkii toisiaan. Poliisi poisti paikalta useita kymmeniä nuoria.
– Olen katsonut samaa videota, ja siinä näkyy kolme tai neljä tappelutilannetta. Emme tiedä, mikä on motiivi. Rikosepäily eli pahoinpitely täyttyy ihan selvästi. Videon perusteella kenellekään ei ole kuitenkaan tullut vakavia vammoja, Enqvist sanoo.
Poliisin tiedossa ei ole tappeluun osallistuneiden henkilöllisyyttä, ikää tai tarkkaa määrää. Ketään ei ole otettu kiinni.
– Tällä hetkellä koetamme saada tilanteesta lisätietoa tai lisämateriaalia esimerkiksi valvontakameratallenteiden muodossa. Selvitämme myös, liittyykö tapaus Helsinki Cupiin millään tavalla.

https://yle.fi/a/74-20041239?origin=rss
Ilman näitä julkisia somessa ja vastamedioissa leviäviä videoita väkivaltaisuuksista, niin mitään väkivaltaisuuksia ei olisi tapahtunut ainakaan virallisesti.
Avatar
McCall
Michael Knight
Viestit: 4041
Liittynyt: Ma Kesä 25, 2007 9:35 pm

Re: Raju video leviää: Suuri nuorisojoukko tappeli Helsinki Cupissa ja Brahen kentän kahakka

Viesti Kirjoittaja McCall »

Ilta-Sanomat 24.7.2023 / https://www.is.fi/jalkapallo/art-2000009739043.html

Yleisö villiintyi Helsingissä ja poliisi kutsuttiin väliin – nyt puhuu kentälle rynnänneiden piirittämäksi joutunut tuomari

Kohufinaalin erotuomari ei kokenut omien sanojensa mukaan minkäänlaista väkivallan uhkaa.

Bragu.jpg
Bragu.jpg (113.31 KiB) Katsottu 1724 kertaa

Helsingin Kalliossa järjestetyn harrastejoukkueiden jalkapalloturnauksen finaalin tapahtumat ovat puhuttaneet laajalti.

Brahenkentällä järjestetyn ottelun tapahtumista oli tullut erimielisyyksiä, mikä vuoksi yleisö oli rynnännyt kentälle.

Komisario Tom Packalen Helsingin poliisista vahvistaa lauantai-iltana keskeytyneen jalkapallo-ottelun järjestyshäiriön johtuneen katsojien toiminnasta.

– Kentälle ryntäsi useita satoja katsojia. He olivat olleet tyytymättömiä erotuomarin toimintaan.

Katsojat olivat piirittäneet yleisöä, mutta fyysistä väkivaltaa ei Packalenin mukaan käytetty. Poliisi varautui tehtävään ennakkotiedon perusteella usean partion voimin.

– Erotuomari oli päässyt pakenemaan tilanteesta. Hänellä ei ollut asian suhteen mitään vaatimuksia.

– Paikanpäällä tilanne oli hyvin rauhallinen. Tapahtuma keskeytettiin poliisin päätöksellä. Kuuluttaja lopetti musiikin soittamisen, ja tiedotti alueen tyhjentämisestä, Packalen selvensi illan kulua.

Alueella oli hänen mukaansa viisi järjestyksenvalvojaa. Paikalla oli poliisin arvion mukaan noin viisi sataa katsojaa.

Poliisi kirjasi lauantain tapaukseen liittyen rikosilmoituksen kokoontumisrikkomuksesta.

Kohuottelun erotuomarina toimineen Arsene Towan mukaan tuomarit olivat pysyneet kentällä, kunnes tilanne saatiin rauhoittumaan.

– Tilanne alkoi ottelun lisäajan lopussa. Tuomitsin toiselle joukkueelle rangaistuspotkun. Maaliin päätynyttä laukausta edelsi kuitenkin sääntörikkomus.

– Nostin käteni suorituksen hylkäämisen merkiksi.

Pallo meni tilanteessa maaliin, ja maalin tehneen joukkueen kannattajat juoksivat kentälle.

– Katsojat huusivat minulle, että ei rangaistuspotkusta voi viheltää paitsiota, Towa naurahtaa.

– He eivät selkeästi osaa sääntöjä. Tilanne oli hankala, sillä en kuullut kollegoitani mikrofonin kautta, hän selittää.

Hänen mukaansa tunteet ja huutaminen kuuluvat urheiluun.

– Jalkapallo herättää tunteita. Olisi kuitenkin ollut mielestäni oikein, että olisimme saaneet tehdä työmme loppuun.

– Tarkoitus oli uusia rangaistuspotku, mutta siihen ei tullut mahdollisuutta. Tilanteen purkaminen kesti noin kaksikymmentä minuuttia.

Poliisin väittämää pakenemisesta hän ei vahvista.

– Emme lähteneet mihinkään. Meidän tehtävämme oli hoitaa ottelu loppuun.

Poliisit tulivat hänen mukaansa paikalle kun tilanne oli jo rauhoittunut.

Minkäänlaista väkivallan uhkaa Towan johtama erotuomariryhmä ei hänen mukaansa kokenut.

– Ei missään nimessä. Olemme erotuomareita. Meidät on koulutettu toimimaan vaikeissakin tilanteissa. Emme vain saaneet mahdollisuutta. Ihmisiä oli kentällä liikaa.

Tapahtumaa järjestäneen Helsinki NMKY:n viestintäpäällikkö, Silja-Kaisa Pöyliö selvensi lauantain tapahtumia sähköpostitse.

– Tapahtumasta oli tehty asianmukaiset ennakkoilmoitukset viranomaisille, ja tapahtumalle oli laadittu virallisten ohjeiden mukainen turvallisuussuunnitelma.

Paikalla oli Pöyliön mukaan viisi järjestyksenvalvojaa, sekä muita turvallisuutta valvoneita henkilöitä.

– Määrä perustui aikaisempien vuosien ja tämän vuoden aiempien pelipäivien arvioituihin kävijämääriin.

Lauantaina kävijämäärä oli kuitenkin odotettua suurempi. Pöyliön vakuuttaa, että tuomareiden turvallisuus olisi pystytty takaamaan myös turvallisuushenkilökunnan voimin eikä ulkopuolisen soittamaa poliisia olisi tarvittu paikalle.

– Vapaaehtoisia oli koulutettu mahdollisten ongelmatilanteiden varalle, hän selventää.

Ottelun erotuomarit tulivat NMKY:n kautta.

– He ovat käyneet erotuomarikoulutuksen, ja ovat kokeneita. He olivat Palloliiton virallistamia.

– Tuomareihin ei kohdistunut fyysistä väkivaltaa. Tuomareiden mukaan heihin ei kohdistunut myöskään uhkailua, eivätkä he tunteneet oloaan uhatuksi, hän päättää.

TAT International Cup on Helsinki NMKY:n järjestämä moninaisuutta ja osallisuutta edistävä jalkapalloturnaus. Turnaus järjestettiin viime viikolla neljättä kertaa.

Tämän vuoden tapahtumaan osallistui yhteensä kuusitoista joukkuetta.

Tapahtuma keräsi vuonna 2022 noin 5000 osallistujaa.
Vastaa Viestiin