Esitutkinnassa ja syyteharkinnassa olevista väkivaltateoista jaettu videoita somessa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Esitutkinnassa ja syyteharkinnassa olevista väkivaltateoista jaettu videoita somessa

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

ed_gein kirjoitti: Ma Heinä 31, 2023 9:27 pm Vepsäläistä huolettaa enemmän äärioikeistolaisuus kuin väkivalta. Poliisihallitus on täynnä vastaavia pellejä. Kaluunoita on kaulassa mutta kansalaisten turvallisuus ei kiinnosta.
Tämän päivän painetussa Kalevassa oli juuri tällainen "äärioikeistolaista terrorismia" kauhisteleva sivun pituinen juttu, mutta sitten kuitenkin ihan viimeisessä kappaleessa todetaan, että 350 tapauksesta suurin osa on islamistista terrorismia. Muuten jutussa ei mainittu muslimeja, islamia tai matuja tietenkään muuten ollenkaan eikä se näyttänyt huolettavan. Nämä katukulttuurin moniosaajien tekemät ryöstöt ja pahoinpitelyt pitäisi sisällyttää islamistiseen terrorismiin mukaan, koska sitä se on.
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
claw
Harjunpää
Viestit: 317
Liittynyt: To Touko 28, 2020 9:20 am

Re: Esitutkinnassa ja syyteharkinnassa olevista väkivaltateoista jaettu videoita somessa

Viesti Kirjoittaja claw »

Kummisetä kirjoitti: Ma Heinä 31, 2023 9:17 pm Ikävää ettei Suomen nykynuorisosta löydy tahtoa ja voimaa laittaa noita mutakuonoja ruotuun ja potkia vittuun täältä terrorisoimasta yhteiskuntaamme.
Syynä on se, että kantasuomalaiset nuoret ovat fiksuja, eivätkä lähde kostamaan ja laittamaan mutakuonoja ruotuun ja mahdollisesti samalla pilaisivat tulevaisuutensa rikosrekisterimerkinnällä.
ed_gein
Neuvoja-Jack
Viestit: 503
Liittynyt: Ma Touko 30, 2011 2:19 pm

Re: Esitutkinnassa ja syyteharkinnassa olevista väkivaltateoista jaettu videoita somessa

Viesti Kirjoittaja ed_gein »

claw kirjoitti: Ti Elo 01, 2023 3:02 pm
Kummisetä kirjoitti: Ma Heinä 31, 2023 9:17 pm Ikävää ettei Suomen nykynuorisosta löydy tahtoa ja voimaa laittaa noita mutakuonoja ruotuun ja potkia vittuun täältä terrorisoimasta yhteiskuntaamme.
Syynä on se, että kantasuomalaiset nuoret ovat fiksuja, eivätkä lähde kostamaan ja laittamaan mutakuonoja ruotuun ja mahdollisesti samalla pilaisivat tulevaisuutensa rikosrekisterimerkinnällä.
Vielä 60-luvulla olisivat lähteneet eikä siitä mitään merkintää olisi tullut.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17207
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Esitutkinnassa ja syyteharkinnassa olevista väkivaltateoista jaettu videoita somessa

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Sisäministeri Rantanen somen väkivaltavideoista: Kyse on ennen kaikkea maahanmuuttopolitiikasta

Sisäministeri Mari Rantanen (ps): ”Pääosin näyttäisi olevan maahanmuuttajataustaisia nuoria pahoinpitelemässä joukolla toisia nuoria”.

Sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo, että hallitus ottaa vakavasti nuorten rikosten kasvun ja jengiytymisen. Pontimena ovat viikonloppuna sosiaalisessa mediassa jaetut väkivaltavideot, joissa esiintyy lapsia, nuoria sekä nuoria aikuisia.
– Viikonloppuna sosiaalisessa mediassa jaettiin väkivaltaisia videoita, joissa pääosin näyttäisi olevan maahanmuuttajataustaisia nuoria pahoinpitelemässä joukolla toisia nuoria. Kyse on nuorisorikollisuudesta, mutta monien mielestä myös ennen kaikkea maahanmuuttopolitiikasta. Ongelmista on voitava puhua ääneen, Rantanen sanoo.

Hän kirjoittaa aiheesta ministerikolumnissaan, joka julkaistiin keskiviikkona.

Väkivaltavideot ovat kuohuttaneet suomalaisia.
– Ne (videot) heikentävät ihmisten turvallisuuden tunnetta. Niin aikuisten kuin nuorten väkivalta on täysin tuomittavaa ja tekijät on saatettava siitä rikosoikeudelliseen vastuuseen, Rantanen sanoo.

Rantanen toivoo poliisin tavoin, ettei kenenkään ei tulisi jakaa väkivaltaisia videoita somessa.
– Sen sijaan videot on hyvä saattaa poliisin tietoon, jotta poliisi voi tutkia rikokset. Nöyryyttävien videoiden leviäminen on lisätrauma uhreille. Jokainen voi kuvitella osaltaan, jos oman lapsen pahoinpitely jäisi kiertämään internetissä. Lisäksi epäillyt tekijät toivovatkin näkyvyyttä kuvaamilleen videoille ja sitä kautta mainetta itselleen. Sitä emme halua heille suoda, Rantanen kirjoittaa.

Rantanen: ”Meidän on nähtävä ja ymmärrettävä ongelman koko kuva”
Rantanen sanoo, että hallitus tunnistanut nuoriso- ja jengirikollisuuden lisääntymisen vakavaksi ongelmaksi.
– Ongelmien ratkomiseksi tarvitaan koko yhteiskuntaa. Se alkaa kotien ja vanhempien kasvatusvastuusta ja sen tukemisesta päätyen maahanmuutto- ja kotoutumispolitiikkaan. Meidän on nähtävä ja ymmärrettävä ongelman koko kuva, jotta voimme toimia tilanteen muuttamiseksi, Rantanen linjaa.

Laajan kuvan Rantanen piirtää seuraavasti:
– Ensinnäkin Suomessa osa nuorista voi entistäkin huonommin, syrjäytyy ja tekee enemmän rikoksia. Meillä aikuisilla on suuri vastuu siitä, miten lapsemme voivat, Rantanen kirjoittaa.
– Toiseksi maahanmuuttajataustaiset nuoret ovat yliedustettuina rikoksissa - tilastojen perusteella ulkomaalaistaustaisten nuorten rikosepäilyjen määrä on 2,8 kertainen verrattuna suomalaistaustaisiin. Jotain on mennyt pieleen kotoutumisessa ja kiinnittymisessä yhteiskuntaamme, Rantanen jatkaa.

Tulossa laaja toimenpideohjelma
...

Hallitusohjelman mukaan myös selvitetään mahdollisuudet lisätä nöyryytys törkeän pahoinpitelyn kvalifiointiperusteeksi tai rikoksen koventamisperusteeksi ja tekee tarvittavat lainsäädäntömuutokset.
– Tällaista olisi esimerkiksi teon kuvaaminen ja materiaalin eteenpäin levittäminen tai muu erityisen nöyryyttävä tekotapa, Rantanen kirjoittaa.
Enemmän täällä: Iltalehti
2.8.2023 12:43
Jotain on mennyt pieleen kotoutumisessa ja kiinnittymisessä yhteiskuntaamme, Rantanen jatkaa.
Se, että Lähi-idästä ja Afrikasta on ylipäätään otettu ketään. Eivät ne kotoudu, eivät ne kiinnity. Pitäskö jo vähitellen uskoa että näin on...
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
REREDRUM
Susikoski
Viestit: 43
Liittynyt: Su Kesä 11, 2023 10:29 am

Re: Esitutkinnassa ja syyteharkinnassa olevista väkivaltateoista jaettu videoita somessa

Viesti Kirjoittaja REREDRUM »

Vihdoinkin sisäministeri, joka käyttää järkeä.

Eipä entisen Juoslavian alueelta tulleetkaan kovin halukkaita ole "kotoutumaan" Suomeen.
Sukupuoli on suvullisen lisääntymisen ja siten myös biologian perusyksikkö. - Atte Komonen, ekologian ja evoluutiobiologian yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa
holmesin haamu
Hercule Poirot
Viestit: 7526
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Esitutkinnassa ja syyteharkinnassa olevista väkivaltateoista jaettu videoita somessa

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

ed_gein kirjoitti: Ma Heinä 31, 2023 9:27 pm https://yle.fi/a/74-20043097

"Poliisitarkastaja Kai Vepsäläinen Poliisihallituksesta kertoo, että poliisin huomio on kiinnittynyt etenkin yhteen Twitterin käyttäjätunnukseen, joka on jakanut runsaasti videoita viimeisen vuorokauden aikana. Julkaisujen saateteksteissä on käytetty usein halventavia termejä maahanmuuttotaustaisista henkilöistä"
---
"Vepsäläisen mukaan kyseessä on laajempi kokonaisuus. Videoita on jaettu myös Redditissä, Facebookissa sekä Telegram-ryhmissä. Videoiden yhteydessä on esitetty poliittisia näkemyksiä maahanmuutosta, mutta myös avointa rasismia"



Vepsäläistä huolettaa enemmän äärioikeistolaisuus kuin väkivalta. Poliisihallitus on täynnä vastaavia pellejä. Kaluunoita on kaulassa mutta kansalaisten turvallisuus ei kiinnosta.
Osuvasti ilmaistu. Samanlaisesta sekoilusta toin esiin toisen jutun. Toki tämän mahdollistaa poliisien hiljainen hyväksyntä.

Mielenkiintoista on sekin, että jos sallit omilla toimillasi vakavien rikosten tapahtumisen, niin et syyllisty mihinkään mm. Oulussa. Mutta jos jäät kiinni edes kuvitellusta rasismiepäilyistä, niin joudut ulos virasta.
Amandalooni
Hetty Wainthropp
Viestit: 475
Liittynyt: La Joulu 10, 2022 4:03 am

Re: Esitutkinnassa ja syyteharkinnassa olevista väkivaltateoista jaettu videoita somessa

Viesti Kirjoittaja Amandalooni »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ma Heinä 31, 2023 7:56 pm Tämä nuorten Porin Kirjurinluodossa kuvaamasta väkivaltavideosta tiedetään nyt – Poliisi pyytää yleisövihjeitä
Tutkinnanjohtaja ei kommentoi, kuinka monen asianosaisen henkilöllisyys on selvillä.

VIDEOLLA suuri joukko arviolta kouluikäisiä nuoria viettää iltaa Porin Kirjurinluodossa. Yhdellä on kädessä tölkki, ehkä energiajuomaa.
Kuvauskohde vaihtuu. Nuoret potkivat ja lyövät yhtä porukasta. Osa katselee sivusta, moni osallistuu pahoinpitelyyn. Uhri yrittää nousta seisomaan, pahoinpitely jatkuu. Osa iskuista kohdistuu päähän.
Näin alkaa Satakunnan Kansan uutisvinkkinä saama väkivaltavideo, josta poliisi on käynnistänyt esitutkinnan.
Tämän hetken tiedon mukaan video on kuvattu Porin Kirjurinluodossa perjantai-iltana 14. heinäkuuta. Videon tapahtumia tutkitaan pahoinpitelynä.

Tutkinnanjohtaja, rikosylikonstaapeli Veikko Mikkola korostaa esitutkinnan olevan vielä kesken.
”Tapahtumaan liittyvien asianosaisten henkilöllisyyksien selvittäminen on yhä työn alla. Videolla on paljon ihmisiä, ja selvitystyö on edelleen käynnissä”, Mikkola toteaa.
Mikkola ei toistaiseksi kommentoi sitä, minkä ikäisiä videolla esiintyvät henkilöt ovat. Mikkola ei myöskään kommentoi sitä, kuinka monen asianosaisen henkilöllisyys on jo tiedossa.
Tutkintaa jatketaan kuulemisilla ja muun todistusaineiston keräämisellä.

LOUNAIS-SUOMEN poliisi toivoo tapahtuneesta mahdollisesti enemmän tietäviä henkilöitä ottamaan poliisiin yhteyttä. Mahdollisia tapaukseen liittyviä tietoja voi toimittaa Lounais-Suomen poliisille sähköpostitse osoitteeseen [email protected], WhatsApp- tai tekstiviestillä numeroon 050 411 7655 tai soittamalla arkipäivinä (maanantaista perjantaihin) kello 8 ja 16 välisenä aikana Porin poliisiaseman päivystykseen numeroon 0295 449 290.

https://www.satakunnankansa.fi/satakunt ... 4135.html
Voisitko laittaa mul yv, et mist tää video löytyy? Ja koska tää on kuvattu? Kiitos.

Ei mitään yv-pyyntöjä. Videot tänne vaan.
-NILS-
Tuttiritari
Remington Steele
Viestit: 204
Liittynyt: La Kesä 18, 2022 10:51 pm

Re: Esitutkinnassa ja syyteharkinnassa olevista väkivaltateoista jaettu videoita somessa

Viesti Kirjoittaja Tuttiritari »

En oo varma onko tätä Porin videota siellä, mutta asiasta kiinnostuneille: Ladatkaa telegram ja pistäkää sinne hakuun suomibiiffit. Tässä ryhmässä 400+ näistä eri keisseistä videoita.
Vastaa Viestiin