Poliisioperaatio Porin Itsenäisyydenkadulla - vahva huhu väkivallasta
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17449
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Tutkinnanjohtaja vahvistaa tehtävän liittyvän viime yönä tehtyyn epäiltyyn törkeään rikokseen
Poliisi jatkaa tutkintaa poliisioperaation kohteessa. Tutkinnan yksityiskohdat tarkentunevat päivän kuluessa.
PORISSA Itsenäisyydenkadulla perjantaina 8. syyskuuta käynnistynyt poliisioperaatio jatkui vielä kello 14 aikaan.
Satakunnan Kansa tavoitti Lounais-Suomen poliisilaitokselta tutkinnanjohtajan kommentoimaan operaatiota.
Rikoskomisario Antti Alitalo vahvistaa lehdelle, että kyseessä on ollut rikostutkintaan liittyvä tehtävä.
”Poliisi oli työturvallisuussyistä varautunut vastarintaan”, rikoskomisario Alitalo sanoo.
Tutkinnanjohtajan tietoon ei perjantaina kello 14 aikaan ollut tullut, että poliisi olisi kohdannut kohdeasunnossa vastarintaa.
PAIKALLA NÄHTIIN useita raskaisiin suojaliiveihin pukeutuneita ja maskeilla kasvonsa peittäneitä poliiseja. Satakunnan Kansan lukijan mukaan poliisit olivat aseistautuneet konepistoolein.
Satakunnan Kansan toimittaja ja kuvaaja seurasivat Itsenäisyydenkadulla sijaitsevan puutalon pihapiirin tapahtumia kadulta. Paikalla nähtiin myös poliisikoiranohjaaja ja operaation aikana paikalle saapui teknisen rikostutkinnan auto.
Tutkinnanjohtajan mukaan rikosepäily, jonka vuoksi kohteeseen mentiin, on törkeä pahoinpitely.
Poliisi epäilee, että viime yönä Porissa tapahtui törkeä pahoinpitely yksityisasunnossa.
:
https://www.satakunnankansa.fi/satakunt ... 42126.html
Otsikkoa päivitetty, tekstiä lyhennetty. Pykälä 21.
-NILS-

Re: Poliisioperaatio Porin Itsenäisyydenkadulla
Oikaisu: uutisessa kerrottiin aiemmin, että poliisi tiedottaisi operaatiosta ja tutkinnasta perjantain aikana. Poliisista korjattiin, että mahdollinen tiedottaminen tapahtuu aikaisintaan maanantaina.
Operaatiossa kadun varteen oli pysäköity useita poliisiautoja. KUVA: JOONAS SALLI
Poliisit olivat varautuneet vastarintaan. KUVA: JOONAS SALLI
https://www.satakunnankansa.fi/satakunt ... 42126.html
Operaatiossa kadun varteen oli pysäköity useita poliisiautoja. KUVA: JOONAS SALLI
Poliisit olivat varautuneet vastarintaan. KUVA: JOONAS SALLI
https://www.satakunnankansa.fi/satakunt ... 42126.html
Re: Poliisioperaatio Porin Itsenäisyydenkadulla
Laitapuolen kulkijoitahan noissa parissa talossa asuu. Kaipa siellä oli jotain velkariitaa ja se aiheutti että joku sai turpaansa.
- Collie
- Perry Mason
- Viestit: 3653
- Liittynyt: Ma Huhti 15, 2019 7:16 pm
- Paikkakunta: Kielipoliisin virallinen toimisto
Re: Poliisioperaatio Porin Itsenäisyydenkadulla
Mitähän ihmettä pienessä Porissa ja Satakunnassa on oikein meneillään kun on vähän väliä sieltä rikosuutisia?
Kurpa kirjoitti: La Marras 23, 2024 8:41 pm On taas niin viisaita kommentteja. Ketä vittua kiinnostaa onko se joku demari, kun puhutaan valtuustotason poliitikoista eikä mistään kansanedustajasta edes. Se on vaan joku tavis.
Re: Poliisioperaatio Porin Itsenäisyydenkadulla
Pori on muuten Suomen 10. suurin kaupunki että ihan normaalia on että täällä välillä sattuu ja tapahtuu.Collie kirjoitti: Pe Syys 08, 2023 9:51 pm Mitähän ihmettä pienessä Porissa ja Satakunnassa on oikein meneillään kun on vähän väliä sieltä rikosuutisia?
- Collie
- Perry Mason
- Viestit: 3653
- Liittynyt: Ma Huhti 15, 2019 7:16 pm
- Paikkakunta: Kielipoliisin virallinen toimisto
Re: Poliisioperaatio Porin Itsenäisyydenkadulla - vahva huhu väkivallasta
Tuo tietenkin kuulostaa hienolta kun sen noin sanoo. Toisaalta Porissa asuu vain noin 1,5% Suomen asukkaista ja koko Satakunnassakin vain noin 3,8% Suomen asukkaista, joten kokoonsa nähden siellä näyttäisi sattuvan ja tapahtuvan melkoisen paljon.-KKK- kirjoitti: Pe Syys 08, 2023 10:09 pmPori on muuten Suomen 10. suurin kaupunki että ihan normaalia on että täällä välillä sattuu ja tapahtuu.Collie kirjoitti: Pe Syys 08, 2023 9:51 pm Mitähän ihmettä pienessä Porissa ja Satakunnassa on oikein meneillään kun on vähän väliä sieltä rikosuutisia?
Kurpa kirjoitti: La Marras 23, 2024 8:41 pm On taas niin viisaita kommentteja. Ketä vittua kiinnostaa onko se joku demari, kun puhutaan valtuustotason poliitikoista eikä mistään kansanedustajasta edes. Se on vaan joku tavis.
Re: Poliisioperaatio Porin Itsenäisyydenkadulla - vahva huhu väkivallasta
Nisti ampui nistiä. Siinä se.
-
Tarkkaamo100
- Sabrina Duncan
- Viestit: 367
- Liittynyt: To Touko 27, 2021 11:27 am
Re: Poliisioperaatio Porin Itsenäisyydenkadulla - vahva huhu väkivallasta
kuinka kävi kuoliko nitsi
Re: Poliisioperaatio Porin Itsenäisyydenkadulla - vahva huhu väkivallasta
Oliko jotain lähdettä tälle vai omaa pohdintaa?
»Es gibt keine verzweifelten Lagen, es gibt nur verzweifelte Menschen.»
- General Heinz Guderian
- General Heinz Guderian
Re: Poliisioperaatio Porin Itsenäisyydenkadulla - vahva huhu väkivallasta
Tämä selvä. Maanantaina saadaan siis lukea poliisin tiedotteesta 100% varmuudella että nisti ampui toista nistiä, tekijä uhria.
Alaraajaan siis osunut koska 'vain' törkeä pahoinpitely. Missä ampuma-aserikos? Kunhan ääneen taas ihmettelen, enkä tarkoita ettetkö puhuisi totta.
»Es gibt keine verzweifelten Lagen, es gibt nur verzweifelte Menschen.»
- General Heinz Guderian
- General Heinz Guderian
-
pääsulakkeet
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 61
- Liittynyt: Su Marras 15, 2020 1:43 pm
Re: Poliisioperaatio Porin Itsenäisyydenkadulla - vahva huhu väkivallasta
Mutta tällä kertaa nainen ampui naista. Kummatkin kyllä,vahvasti huumeiden maailmassa.
Ei mamuja tai manneja eikä monneja , vaan perinteistä päihde väkivaltaa.
Velkasuhteet, kotirottailu ties mikä syy. Paljon porukkaa ollut talossa ja osa lähti lipettiin jo ennen virkavaltaa. Lähteitäni en paljasta mutta tämä saadaan lukea myöhemmin poliisin tiedoitteesta.
Ei mamuja tai manneja eikä monneja , vaan perinteistä päihde väkivaltaa.
Velkasuhteet, kotirottailu ties mikä syy. Paljon porukkaa ollut talossa ja osa lähti lipettiin jo ennen virkavaltaa. Lähteitäni en paljasta mutta tämä saadaan lukea myöhemmin poliisin tiedoitteesta.
-
pääsulakkeet
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 61
- Liittynyt: Su Marras 15, 2020 1:43 pm
Re: Poliisioperaatio Porin Itsenäisyydenkadulla - vahva huhu väkivallasta
Huhujen, korostan vahvojen huhujen mukaan tämä kaksikko ollut mukana tivolissa.
Satakunnan käräjäoikeus vangitsi 12. tammikuuta torstaina kaksi miestä vahvoin todennäköisin syin epäiltynä useista rikoksista.
Miehillä epäillään olevan osuutta Porissa maanantaina paljastuneisiin asuntomurtoihin, joissa pyrittiin porilaisten koteihin. Osassa asunnoista oli murtohetkellä asukkaita kotona.
Maanantaina paljastuneet kolme asuntomurtoa ja yksi yrityksen asteelle jäänyt murtoisku tapahtuivat Toejoen ja Isosannan kaupunginosien alueella.
Osallisuudesta kokonaisuuteen epäiltyinä vangitut miehet ovat Satakunnan Kansan tietojen mukaan veljeksiä. Molemmilla on aiempaa rikostaustaa.
28-vuotias isoveli on tuomittu asuntomurroista aiemmin. Hän on ilmoittanut käräjäoikeudelle ammatikseen sekatyömies.
Isoveli murtautui silloisen rikostoverinsa kanssa kahteen porilaiskotiin marraskuussa 2020.
Osallisuutensa myöntänyt sekatyömies tuomittiin 1 vuoden ehdottomaan vankeuteen kahdesta törkeästä varkaudesta.
Osallisuutensa kiistänyt rikostoveri tuomittiin samoista varkausrikoksista ja petoksesta. Hänen rangaistuksekseen mitattiin 1 vuosi ja 2 kuukautta ehdotonta.
Käräjäoikeus antoi asiassa tuomionsa huhtikuussa 2021. Vaasan hovioikeus hylkäsi miesten valitukset tammikuussa 2022.
TALVEN 2020 MURTOKEIKAT olivat hyvin suunniteltuja ja toinen niistä osattiin toteuttaa hämmentävän tiukassa aikaikkunassa.
Ensin miehet iskivät Vähälläraumalla sijaitsevaan kotiin. Talossa asunut mies kertoi käräjäoikeudessa, että hänen poikansa oli poistunut kotoa kello 10. Itse hän oli tullut kotiin kello 11.20. Tässä välissä asuntoon oli murtauduttu.
Toinen murtokohde sijaitsi Uudenniityn alueella. Myös sinne varkaat osasivat iskeä sellaiseen aikaan, että asukkaat eivät olleet kotona. Isku toteutettiin noin kello 15 aikaan samana päivänä.
Saaliikseen miehet saivat muun muassa arvokkaita kultakoruja.
Mieskaksikko tallentui vielä samana päivänä kello 17 aikoihin nykyisin jo puretulla Karjarannan Shellillä valvontakameraan. Miehet olivat kauppaamassa saalistaan.
VUODEN 2020 MURTOISKUISSA sekatyömiehen rikostoverina ollut mies ei ole sekatyömiehen pikkuveli.
Torstaina 12. tammikuuta 2023 sekatyömiehen kanssa vangittu pikkuveli on 18-vuotias.
Molemmat vangittiin vahvoin todennäköisin syin. Sanamuoto tarkoittaa sitä, että poliisilla on ollut esittää vankka näyttö epäiltyjen syyllisyydestä vangitsemisistunnossa.
Nuorempaa miestä epäillään viime maanantain lisäksi myös aiemmin Porissa tehdystä törkeästä varkaudesta. Hänet on määrätty aiemmin matkustuskieltoon, jota hänen nyt epäillään rikkoneen.
28-vuotiasta sekatyömiestä epäillään vangitsemisistunnon diaarien perusteella viidestä ja 18-vuotiasta 11 eri rikoksesta.
Molempien osalta syytteennostamisen määräpäiväksi asetettiin 13. maaliskuuta.
SEKATYÖMIEHELLÄ on kontollaan huomattava määrä muitakin rikostuomioita. Osasta Satakunnan Kansa on uutisoinut aiemmin.
Mies hurautti henkilöautolla lauta-aidan läpi Impolassa toukokuussa 2020.
Rikoksen uhrin mukaan auto oli ampaissut aidan läpi ja törmännyt uhriin.
Sekatyömiehen oman kertoman mukaan kyseessä ”oli ollut pikku pila”.
Tarkoituksena oli ollut pelotella uhria. Sekatyömiehellä oli ollut riitaa läheisessä kerrostalossa asuvan uhrinsa kanssa.
Auton ratissa ollut sekatyömies oli nähnyt uhrinsa kävelevän kerrostalon pihalla ja päättänyt toteuttaa aidan läpi ajamisen – omien sanojensa mukaan ”pikku pelottelun”.
Lauta-aita meni kokonaan säpäieiksi törmäyksestä. Käräjäoikeudessa ei kuitenkaan saatu näyttöä auton osumisesta uhriin, joten episodi katsottiin laittomaksi uhkaukseksi ja törkeäksi liikenneturvallisuuden vaarantamiseksi.
Shell valvontakameran kuvaa:
https://www.satakunnankansa.fi/satakunt ... 22499.html
viewtopic.php?t=37631 Nuori nainen kuoli rikollisen toimesta Porissa 4.7.2021 - 4 v 6 kk vankeutta
Lisätty linkki SK:n uutiseen. Samoin lisätty linkki siihen ketjuun missä on osakuvassa sama henkilö ja mahdollinen arvaus että liittyy tähän tapaukseen

nainen ampui naista miten tämä liityy siihen?
-
pääsulakkeet
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 61
- Liittynyt: Su Marras 15, 2020 1:43 pm
Re: Poliisioperaatio Porin Itsenäisyydenkadulla - vahva huhu väkivallasta
Kuulemma poistunut paikalta ennen virkavallan tuloa. Yleensäkin aina siellä missä tapahtuu.Ampuja hän ei ollut.
Nainen ampui naista oli uutisankka.
Ampuja kuulemma J.M. Porilaiset ja varsinkin tietäjät tietää tämän yhteiskunnan rasitteen.
Pitkä CV naisten hakkauksesta sun muusta sekoilusta