Mika Moring (ent. Olander) - 8 vuoden tuomio useista seksuaalirikoksista ja epäily kahdesta taposta

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Tessu
Javier Pena
Viestit: 1713
Liittynyt: La Tammi 05, 2013 2:51 am

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja Tessu »

Luulisi kyllä että on tappaja itte johonkin kätkeny,jos kadonnut itte lähteny pakoon tai eksyny olisa kyllä kait jo ihmistenilmoille jääny.
Ei taida metissä olla montaakaan paikkaa minne piiloutua ikiajoiksi?
viivahattu
Javier Pena
Viestit: 1874
Liittynyt: Ti Touko 02, 2023 10:10 am

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja viivahattu »

^
Onhan niitä vaikka kuinka, metsissä ja varsinkin vesistöissä. Aika ajoin löytyy metsistä vainajia, jotka ovat olleet siellä vuosia kenenkään huomaamatta, ihan maan pinnalla. Metsissäkin ihmiset liikkuvat pääosin polkuja pitkin, lähinnä metsästäjät, sienestäjät ja marjastajat poikkeavat poluilta kauemmas. Esimerkiksi juuri tuolla seudulla, missä Saara Arva viimeksi nähtiin, olen aika paljonkin kävellyt juuri sienten ja marjojen perässä ihan umpimetsässä, ja sopiva n. 10-15 vuotta sitten harvennettu talousmetsän kaistale kun sattuu vastaan, niin ei sinne kyllä tee mieli mennä. Sammalmatto luo petollisen mielikuvan tasaisesta maan pinnasta, mutta vähän väliä jalka humahtaa johonkin 15 vuotta sitten kaadetun puun oksiston luomaan onkaloon nivusia myöten. Johonkin tuollaiseen paikkaan kun joku tuupertuu, niin harvaan asutulla seudulla on mahdollista, että seuraavan kerran kun kukaan ruumiin läheisyydessä edes liikkuu, se on jo saattanut peittyä pudonneisiin lehtiin ja neulasiin ja muuhun aluskasvillisuuteen sen verran paljon, että saa vieressä seisoa ennen kuin sen näkee. Ja tällaiset paikat eivät välttämättä edes ole missään kilometrin päässä lähimmästä metsätieurasta, sopivan risukkoiselta näyttävään metsään ei moni mielellään lähde ryskämään edes kymmentä metriä.
jokumummovaan
Nikke Knakkertton
Viestit: 179
Liittynyt: To Elo 06, 2020 10:14 am

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja jokumummovaan »

purrmiau kirjoitti: Ti Syys 26, 2023 8:10 pm
Silti silminnäkijöiden kertomukset ovelta ovelle kiertelevästä Moringista ja matonpesupaikalla tupakoivasta aggressiivisen oloisesta hemmosta ovat melko outoja. Mielenkiintoista olisi tietää, miten nämä sopivat aikajanaan. Oliko oville koputtelu piankin Neiturin kanavan havainnon jälkeen (kanavalla noin kahdeksalta illalla) ja matonpesupaikan höyryäminen iltayhdeksältä? Ja miten tähän sopii se, että poliisi ei onnistunut löytämään Moringin autosta mitään todistusaineistoa? Ei kai autoa ole mahdollista pestä niin tarkkaan, ettei sieltä mitään löydy, ja ettei ruumiskoirakaan sieltä saa vainua?
"Viimeisin havainto Saara Arvasta on Neiturin kanavalla 31.8.2019 kello 19-20.

Lisäksi mustasta Audista ja Moringin tuntomerkkeihin sopivasta miehestä on tehty havainto 31.8.2019 kello 21 aikaan Tervossa Koskentiellä rannan lähellä olevalla levähdyspaikalla. Tiedossa ei ole, onko Arva ollut tuolloin hänen seurassaan. Arva on syntynyt vuonna 1984, 165 cm pitkä ja ruumiinrakenteeltaan hoikka.

Poliisin tietojen mukaan Moring on käynyt 1.9.2019 kello 13 aikaan Motonetissä Kuopiossa, josta palannut Vesannon suuntaan. Poliisia kiinnostaa erityisesti mahdolliset havainnot Mika Moringista, Saara Arvasta ja heillä käytössä olleesta mustasta Audista 31.8.2019 illalla kello 20 jälkeen ja 1.9.2019.

Poliisi epäilee, että ainakin toinen henkilöistä on liikkunut Vesannon keskustan alueella 1.9.2019 kello 18 aikaan. Arvan pankkikorttia on käytetty hieman kello 18 jälkeen Vesannon keskustassa sijaitsevalla automaatilla ja sen jälkeen läheisellä ABC-kylmäasemalla."

Tuossa vähän aikajanaa. Lisään vielä, että Moring koputteli ovellani 1.9.-19 klo. 19.50

Lainaus korjattu
-NILS-
jokumummovaan
Nikke Knakkertton
Viestit: 179
Liittynyt: To Elo 06, 2020 10:14 am

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja jokumummovaan »

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009889208.html
14:52 | Päivitetty 15:07

Katoamistapauksessa käänne: Poliisi löysi metsästä vaatteita, jotka saattavat kuulua Saara Arvalle

Etsinnöissä paikan päällä ollut tutkija Antti Aamuvuori kertoo, että löydökset on tehty vihjeiden perusteella.

POLIISI on löytänyt metsästä vaatekappaleita, joiden epäillään mahdollisesti kuuluneen vuonna 2019 kadonneelle Saara Arvalle. Arvan epäillään joutuneen Mika Moringin tekemän henkirikoksen uhriksi.

Etsinnöissä paikan päällä ollut tutkija Antti Aamuvuori kertoo, että löydökset on tehty etsinnöissä, jotka käynnistettiin silminnäkijävihjeiden perusteella.

”Vielä on vaikea sanoa, mistä vaatteista tarkemmin puhutaan”, Aamuvuori sanoo.

Esitutkintaan liittyvistä syistä johtuen Aamuvuori ei kerro tarkemmin, mistä päin vaatteet tai vaatteiden osat ovat tarkemmin löytyneet.

”Enemmänkin kankaista puhutaan”, hän toteaa.ITÄ-SUOMEN poliisi etsi tällä viikolla Saara Arvaa Pohjois-Savossa.

Silminnäkijöiden havaintojen perusteella suoritetuissa laajoissa etsinnöissä Arvaa etsittiin Neiturin kanavan, Vesannon ja Tervon väliseltä alueelta. Etsinnät alkoivat tiistaina ja päättyivät puolen päivän aikaan perjantaina

Seuraavaksi poliisi tutkii vaatteet. Ensin ne on saatava nopeasti tilaan, missä mahdollisesti vuosia metsässä ollut vaate ei pääse homehtumaan. Sen jälkeen vaatekappaleet valokuvataan ja niistä otetaan dna-näytteet.

”Yhtään kiveä ei jätetä kääntämättä”, Aamuvuori toteaa.

TEKNISEN tutkinnan jälkeen poliisi suunnittelee ja tekee uuden maastoetsinnän. Lähestyvän talven takia etsintä suoritetaan todennäköisesti keväällä.

Aamuvuori kertoo, että Arvan tapaus on yksi haastavimmista tapauksista, mitä hän on 20 vuoden tutkijan uransa aikana kohdannut.

Erityisen haasteen etsinnöille tuottaa hankala metsämaasto sekä alueen laajuus.

”Maasto on erittäin hankala. Hehtaarin alueelta etsintä olisi helppo hankalassakin maastossa suorittaa, mutta nyt alue on todella laaja.”
purrmiau
Susikoski
Viestit: 36
Liittynyt: Pe Marras 06, 2015 11:43 pm

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja purrmiau »

https://yle.fi/a/74-20052639
Poliisi löysi Saara Arvan maastoetsinnöissä ”muovikassillisen” tutkittavaa – viikon aikana tullut nelisenkymmentä uutta vinkkiä
viivahattu
Javier Pena
Viestit: 1874
Liittynyt: Ti Touko 02, 2023 10:10 am

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja viivahattu »

Kävin tänään itsekin mökillä ja katselin ihan huvikseni yhden syrjäisen metsätien levennyksen ympäristöä, että näkyisikö siellä ehkä jotain. Eipä näkynyt, mutta hyvä että jotain on löydetty ja toivottavasti saadaan Moring nyt nalkkiin Saara Arvan taposta. Se antaisi sen kymmenisen vuotta lisää aikaa tutkia Katja Miinalaisen tappoa. Hyvällä tuurilla saadaan Moring pidettyä kalterien takana, kunnes se on vaippoihinsa paskova äijänrähjä.

Tietysti jos Moringilla on vähänkään järkeä päässä, niin tunnustaa Miinalaisen tapon siinä vaiheessa, jos tuomio Arvan taposta alkaa näyttää selvältä. Silloin saa Suomen oikeuskäytännön mukaan "kaksi yhden hinnalla". Muita henkirikoksia häneen ei ainakaan tässä vaiheessa osata yhdistää, joten siinähän se menisi samalla. :roll:
Avatar
HaiFisch
Scooby-Doo
Viestit: 22
Liittynyt: Ke Joulu 14, 2022 11:17 pm

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja HaiFisch »

Nyt nappaa! 👍
-Hetken kestää elämä, sekin synkkä ja ikävä-
sikapäivät2020
Hetty Wainthropp
Viestit: 471
Liittynyt: To Loka 08, 2020 12:02 pm

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja sikapäivät2020 »

:oops: Jos nyt napsahtaa kohdilleen,että löytyi oikean henkilön vaatetusta.Morning joutuu käyttämään väkivaltaa omaan slerpaan.Hakkaa sitä betoniseinään ja kuristaa.Lopuksi antaa sille kuolin iskun :roll:
Ghost hunting
Angus MacGyver
Viestit: 6593
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Olisihan se hyvä jos löytyis, olisiko Katja samoilla nurkilla.
Olkaapa tarkkoina siellä etsintä alueella.
viivahattu
Javier Pena
Viestit: 1874
Liittynyt: Ti Touko 02, 2023 10:10 am

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja viivahattu »

Ghost hunting kirjoitti: Pe Syys 29, 2023 7:07 pm Olisihan se hyvä jos löytyis, olisiko Katja samoilla nurkilla.
Olkaapa tarkkoina siellä etsintä alueella.
Epätodennäköistä, että Miinalainen olisi samoilla seuduilla. Ei Moringilla minun käsittääkseni Vesannolle ja Tervoon mitään siteitä ole. Se nyt vain on syrjäseutua, jossa on mahdollista suhteellisen rauhassa ajeluttaa naisia ja mäiskiä niitä turpaan. En nimittäin ole ihan varma siitä, onko Moringin ollut näiden kahden kanssa reissuun lähtiessä tarkoitus tehdä henkirikos. Se, että täytyy Kuopion Motonetistä käydä hakemassa jotain tykötarpeita ruumiin hävittämistä varten, viestisi ehkä siitä, että ainakaan Arvaa ei välttämättä ole etukäteen ollut tarkoitusta surmata. Ehkä hän on yrittänyt karata tai jotain, ja "ei ole jäänyt vaihtoehtoja".
Avatar
Kaarma
Agentti Scully
Viestit: 688
Liittynyt: Ti Touko 11, 2021 10:55 pm
Paikkakunta: kuu

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja Kaarma »

Yks tuttava asui hetken Kuopion suunnilla, syystä kun "seurusteli" erään tumman ja komean Mikin kanssa joka oli varmuudella Helsingistä lähtöisin. Ikää kyseisellä Mikillä oli alle 40v(?) Ja kaverini oli siis tuolloin iältään 13-16v. En ihmettelisi jos kyseessä ois sama Miki.
Olin, kunnes en ollutkaan.
Yrjö Yrjönpoika
Christopher Lorenzo
Viestit: 1639
Liittynyt: Pe Elo 04, 2023 10:05 am

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika »

Kaarma kirjoitti: Pe Syys 29, 2023 8:33 pm Yks tuttava asui hetken Kuopion suunnilla, syystä kun "seurusteli" erään tumman ja komean Mikin kanssa...
▪︎
Hmm.? Se vähäinen kuvamateriaali minkä olen tästä MM:sta nähnyt, ei ensimmäiseksi tuonut mieleeni adjektiiveja tumma ja komea. No mikäpä minä olen sanomaan... makuasia. :?
Avatar
Kaarma
Agentti Scully
Viestit: 688
Liittynyt: Ti Touko 11, 2021 10:55 pm
Paikkakunta: kuu

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja Kaarma »

Yrjö Yrjönsuuri kirjoitti: Pe Syys 29, 2023 10:02 pm
Kaarma kirjoitti: Pe Syys 29, 2023 8:33 pm Yks tuttava asui hetken Kuopion suunnilla, syystä kun "seurusteli" erään tumman ja komean Mikin kanssa...
▪︎
Hmm.? Se vähäinen kuvamateriaali minkä olen tästä MM:sta nähnyt, ei ensimmäiseksi tuonut mieleeni adjektiiveja tumma ja komea. No mikäpä minä olen sanomaan... makuasia. :?
Osasin odottaa näihin sanoihin tarttumista 😁 toistan kaverin sanoja, ja tämä tosiaan 2000-2010 tienoilla.Jos oikein muistan kyseinen henkilö ei kuvassa ollut mikään järin pitkä. Muuta en oikein muista. Ja backstreet boys tukka ja taisi tumma rotsi olla kuvassa! Autolla ajeli kanssa, niinkuin moni muukin.asuntoa ei kyllä tainnut olla.

Ja siis se olennaisin: olivat tavanneet txt tvn chatissa.
Olin, kunnes en ollutkaan.
Claudio
Alokas
Viestit: 4
Liittynyt: Pe Joulu 16, 2022 3:55 pm

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja Claudio »

viivahattu kirjoitti: Pe Syys 29, 2023 7:19 pm
Ghost hunting kirjoitti: Pe Syys 29, 2023 7:07 pm Olisihan se hyvä jos löytyis, olisiko Katja samoilla nurkilla.
Olkaapa tarkkoina siellä etsintä alueella.
Epätodennäköistä, että Miinalainen olisi samoilla seuduilla. Ei Moringilla minun käsittääkseni Vesannolle ja Tervoon mitään siteitä ole.
Eikö sen äidinpuolen suku ole Vesannolta? Äiti ja äidinäiti asuneet siellä Mikan aikuisiällä jne.?
Kummisetä
Jessica Fletcher
Viestit: 3286
Liittynyt: Ma Joulu 16, 2019 4:52 pm

Re: Mika Moring (ent. Olander) - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja Kummisetä »

Harmi ettei Suomen poliisi voi käyttää kuulusteluissa keinoja joilla tuo jäteläjä saataisiin laulamaan kuin satakieli. :twisted:
Knobster:
Äläs nyt sössötä. Tässäkihän äiti on kai siis näitä seonneita "persuuntuneeita" hörhöpuolueissa pyöriviä kristallihippejä. Ja tämä ilmiöhän on Persujen siittämää sekasikiötä. En tosin tiedä paljonko tämä vaikutti itse kuolemaan.
Vastaa Viestiin