Veden varaan joutuneet varusmiehet jätettiin kohtaan, jossa jalat eivät yltäneet pohjaan – uiminen oli lähes mahdotonta
Vakavasti loukkaantunut varusmies oli suorittamassa naisten vapaaehtoista asepalvelusta. Hänet saatiin ylös veden alta vasta useiden minuuttien kuluttua.
”Uinti raskaan varustuksen takia lähes mahdotonta”
Tasokokeen viimeisenä tehtävänä oli harjoitella nopeaa rantautumista. Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan merivoimien miehistönkuljetusvene kuljetti varusmiehet noin 15 metrin päähän rannasta. Jättöpaikka oli tarkastettu ennakkoon, mutta aikaisempina vuosina marssi on päättynyt eri rantaan.
Varusmiehet poistuivat ohjeiden mukaan veneestä ilman pelastusliivejä. Jalat eivät kuitenkaan yltäneet jättöpaikalla pohjaan. Onnettomuuskeskuksen mukaan ”uinti oli raskaan varustuksen ja raskaan harjoituksen aiheuttaman uupumuksen vuoksi lähes mahdotonta”. Varustuksena varusmiehillä oli muun muassa taisteluliivi, kypärä, reppu ja rynnäkkökivääri.
Harjoitusta rannalla seurannut harjoituksen johtaja pääsi nopeasti auttamaan veden varaan joutuneita, mutta vakavasti loukkaantunut varusmies saatiin ylös syvältä veden alta vasta useiden minuuttien kuluttua. Rantaan oli tällä välin saapunut ambulanssi, ja ensihoito saatiin aloitettua nopeasti.
Uudenmaan prikaatin esikuntapäällikkö ja komentaja Pekka Snellman kertoi Ylelle viime viikolla, ettei osannut vielä sanoa, tullaanko tasokokeeseen tekemään muutoksia.
– Päivänselvää tässä on se, että on tapahtunut virhe, hän sanoi tuolloin.
Onnettomuustutkintakeskuksen tutkimus jatkuu seuraavaksi esimerkiksi kuulemisilla ja pelastustoimien kulun selvittämisellä. Aiemmin tällä viikolla tiedotettiin, että tapahtumien tutkintavastuu siirtyy puolustusvoimilta poliisille. Tässä vaiheessa poliisi tutkii tapausta palvelusrikoksena.
Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan tutkinnan on tarkoitus valmistua vuoden 2024 keväällä.
https://yle.fi/a/74-20056032