Kela, Sossu, Työvoimatoimisto

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Katsa

Viesti Kirjoittaja Katsa »

Olen varmaan jotenkin outo, kun omat kokemukset ovat oikeastaan hyviä. Tosin olen kotoisin landelta, jossa KELAt, sossut ja työkkärit ovat aika pieniä, eikä sinne yksi ihminen pääse hukkumaan ja muuttumaan massaksi ja ihansamaksi.
Olin peruskoulun ja ammatillisen koulutuksen jälkeen todella pitkään työtön ihan omasta halustani, sillä mikään ei oikeastaan kiinnostanut, eikä minulla ollut käypää osaamista oikeastaan mihinkään, eikä lisäkoulutuskaan kiinnostanut.
Välillä siis kävin naamaani näyttämässä työkkärissä ja KELAn papereita täyttelin, aina sieltä se työttömyysraha ja asumistuki tulivat. Sossussa en käynyt.
Yhden työkkärin työnhakukurssin kävin (leikimme erilaisia leikkejä yms turhaa viikon ajan) ja yhdessä puolen vuoden työllistämistyössä olin. Siitä työstä pelkästään positiivisia kokemuksia ja säästin sinä aikana 7 000mk autoharrastusta varten. :P
No sitten tuli se päivä, kun mut marssitettiin sille työkkärin psykologille. Nainen oli sitä mieltä, että musta tulee aivan selvästi hitsaaja. Hänellä oli oikein selvä visio asiasta ja hän pakotti minut kurssille, uhaten työttömyysrahan menetyksellä. Pidin häntä hulluna, minäkö hitsariksi? Hah.
Pakkohan sinne kurssille oli hakea, laskin sen varaan, etten pääse. Pääsin. No, ajattelin, että olen siellä sen pakolliset 3kk, kyllä sen verran kestän. Sitten voin taas olla rauhassa työtön.
Vaan oikeassa se nainen oli, jäin nimittäin kursseille, kävin kaikki mahdolliset ja suoritin nipun luokkia ja sitten mahduin siihen 8:n joukkoon, jotka 40:stä hakijasta valittiin erään firman koulutukseen. Koulutuksen jälkeen sinne firmaan sitten töihin ja hitsannut olen nyt sitten vuodesta 2001 ihan työkseni, tosin sekä työpaikkaa, että asuinpaikkakuntaa olen vaihtanut sen jälkeen.
Aijoo, äitiysvapaalla menin opiskelemaan. Silloin piti ihan henkilökohtaisesti käydä KELAssa saattamassa kaikki paperit ojennukseen. Palvelu oli ystävällistä ja saimme asian hoidettua.
Sossusta sen verran, että pari kertaa olen joutunut käymään. Ensin pienellä paikkakunnalla, jossa täti oli ystävällinen. Kaivoi jopa päätöksensä lisäksi laatikostaan kartongin venäläistä LM:ää meille (kävin silloisen äijäkkeeni kanssa siellä) ja voivotteli, että "ottakaa nyt edes nuo, kun enempää rahaa hän ei voi kirjoittaa".
Toinen kokemus sossusta oli hieman isommassa kaupungissa, mutta palvelu oli edelleen ystävällistä, opastavaa ja rahatkin tulivat tilille ilman mutinoita. Harmia aiheutti tosin se hassu pykälä, että kahden edellisen kuun tulot huomioitiin. Outoa.
Vuokratyöfirmoista sen verran, että yhdestä on kokemusta ja se kokemus oli hyvä, menisin tarpeen tullen uudestaankin. Sain työvaatteet, säännöllisen palkan, työterveyshuollon ja muutenkin kaikki sujui hyvin. En sitten tiedä jos pidempää pätkää tekisi vuokrafirman kautta, mutta ainakin mun 5kk sujui loistavasti.

Olen sitä mieltä, että asiat hoituu kyllä, jos ne haluaa hoitaa. Jos haluaa vaan lusmuilla ja elää tuilla, niin on vaan hyvä, että asiat eivät ole liian helppoja. Kuvottaa elämäntapalusmuilijoiden valitus sossun ja KELAn paskuudesta. Suomessa sentään ON tällaiset palvelut ja jos niitä kehtaa hyväksikäyttää, niin ei luulisi olevan varaa valittaa yhtään. Kai niitäkin virkailijoita vituttaa kuunnella vuodesta toiseen läskien ja juoppojen elämäntapapummien vittuilua, ei mikään ihme jos paperit kiertävät mutkan kautta.
Asiallisella käytöksellä ja omalla aktiivisuudella ne asiat hoituu. Suurin osa työpaikoista löytyy muualta kuin työkkäristä, niin ja jos töitä haluaa tehdä, niin pitää olla valmis ottamaan vastaan myös muuta kuin oman alan työtä, työkokemus on aina plussaa sulle, työnteko pitää sut leivässä ja elämänrytmissä ja siinä ohessa voit samalla etsiä sitä sulle mieluista työtä. Niin ne hommat etenee.
Hyväksikäyttäjillä en tarkoita niitä, jotka oikeasti joutuvat työttömyyden tai vaikka sairauden takia pulaan ja hakevat sitä apua, vaan näitä ihan oikeita lusmuja, jollainen minäkin nuoruuteni päivät oikeastaan olin - sillä poikkeuksella, että sossuun en koskaan mennyt, enkä mistään kyllä valittanutkaan.

Paljon on pykälissä outouksia ja toimintatavoissa eroja, mutta noin pääsääntöisesti tällainen tavallinen tallaaja on pärjännyt aivan hyvin byrokratian rattaissa.
Korvaus fysikaalisesta hoidosta saapui n. viikko hakemuksen lähettämisen jälkeen, eikö se ole aika hurjan hyvin!?

Melkein unohtui, että olen jopa saanut työkkäristä työtäkin! Yleensähän sinne työkkäriin voi tosiaan piiloutua ja viettää aikaa työttömänä ihan niin kauan kuin haluaa.
No, kerran jouduin sitten hitsaushommista pakkolomalle ja ilmoitin jo etukäteen työkkäriin, mistä alkaen työttömyys alkaa. Parin päivän kuluttua soi puhelin ja työkkärin täti kysyi, kiinnostaisiko mua kuorma-autokuskin paikka, saako hän antaa yhteystietoni työnantajalle.
Sen työpäivän päätteeksi oli työhaastattelu ja seuraavana maanantaina aloitin sitten kuorma-autokuskina, jota duunia teinkin siihen saakka, kunnes tuli taas kutsu hitsaamaan. Eivät vaan olisi millään halunneet päästää mua pois sieltä auton puikoista. :P
esmes-
Javier Pena
Viestit: 1815
Liittynyt: Ke Tammi 23, 2008 9:28 am

Viesti Kirjoittaja esmes- »

heitetään lekkeriksi:

Mies mene työkkäriin Vantaalla ja näkee ilmoitustaululla ilmoituksen:
"Palvelukseen halutaan gynekologin apulainen". Hän menee virkailijan
luokse ja kysyy lisätietoja asiasta.
- Tehtäviin kuuluu auttaa potilaalta pois sukkahousut, pikkuhousut ja
sen sellaiset. Sitten hänet pitää auttaa makuuasentoon ja pestä hänen
alapäänsä.
Tämän jälkeen hänen häpykarvansa on ajeltava ja siveltävä alapää
huolellisesti hoitavalla öljyllä, minkä jälkeen lääkäri voi ottaa
potilaan vastaan.
- Palkka on 7500 euroa kuukaudessa, mutta teidän olisi lähdettävä
Tampereelle.
- Ai jaa - työpaikka on siis siellä?
- Ei, vaan hakijajonon häntäpää.
"Jos jokaisen päivän kadoksissa olleen teinin perään laitettaisiin etsintäpartio, niin sillä saataisiin kyllä koko Suomi harrastamaan ulkoiluliikuntaa ympäri vuorokautisesti". -Sergei
Katjushka
Theo Kojak
Viestit: 1163
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 9:17 pm

Viesti Kirjoittaja Katjushka »

Kävin opiskeluaikana kerran Sossussa. Olin valmistellut hermostuneen puheen siitä, miten rahat ei riitä ja yhyy, mutta se virkailijamies ei halunnut kuunnella mitään vaan käski antamaan vain laput, jotka oli käskenyt tuoda mukana (vuokrakuitti, opintotukitosite, opintolainan nostopaperi, jotain sellaisia). Sitten se naputti vähän aikaa laskukonetta, ja sanoi, että joo, nämä sun rahathan olisi pitänyt loppua jo tammikuussa (silloin elettiin maaliskuuta), että hänpä tekee tästä nämä päätökset samantien ja raha lähtee tulemaan tilille. Sain sitä toimeentulotukea sitten kolme kuukautta kunnes sain työpaikan hankittua. Tuntui kyllä siltä, ettei siellä oltu yhtään kiinnostuneita siitä mikä mun tilanne oli, mutta onneksi laskukone oli puolellani. Joten silleen ihan hyvät fiilarit sitä mestaa kohtaan.
KELA oli aina ihan raivostuttava lomakehelvetti.
Työkkäri oli ihan neutri paikka, kävin siellä muutaman kerran pahimpaan lama-aikaan opiskelujen alussa. Seinällä tais olla kaksi työpaikkaa. Molemmat johonkin valtion virkaan, joka oli pakko ilmoittaa avoimena :arrow: päätin sitten jättää sillä kertaa hakematta. En ole koskaan kuullut että joku olisi sitä kautta töitä löytänyt. Mutta kai sellaisiakin sitten on.
Avatar
maija turjukka
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4939
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm

Viesti Kirjoittaja maija turjukka »

Wish me luck! Ihan ekaa kertaa elämässäni olen just lähdössä Tyovoimatoimistoon anelemaan talviajaksi soviteltua päivärahaa (viikottainen työaikani lyhenee lomautuksen vuoksi) :evil:

-vuodesta -87 asti koko ajan työelämässä-
-Suru on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.-
Howler
Axel Foley
Viestit: 2291
Liittynyt: Ti Syys 04, 2007 10:42 am

Viesti Kirjoittaja Howler »

maija turjukka kirjoitti:Wish me luck! Ihan ekaa kertaa elämässäni olen just lähdössä Tyovoimatoimistoon anelemaan talviajaksi soviteltua päivärahaa (viikottainen työaikani lyhenee lomautuksen vuoksi) :evil:

-vuodesta -87 asti koko ajan työelämässä-
*peukut pystyssä!*

Itse asiassa, tuli tuossa mieleen pohdiskellessani, että onko missään julkisesti tiedossa tarkat perusteet, millä esim. Kela voi hylätä hakemuksen? Vai onko se totaalisen tapauskohtaista, vai jopa fiiliksellä "hähä, tää ei osannut täyttää tuota yhtä pikkukohtaa, HYLÄTTY"? :shock:
Kafira
Susikoski
Viestit: 42
Liittynyt: Su Helmi 03, 2008 12:12 am

Viesti Kirjoittaja Kafira »

Kelalta saa esitteitä etuuksista, ja esitteissä on kerrottu tarkkaan kustakin etuudesta mitä siihen vaaditaan, perusteluja sen saamiseen jne.
Virkailijat eivät voi tehdä oman päänsä mukaan päätöksiä "fiiliksen mukaan", vaan toki on olemassa tiukat säännökset joita on kaikkien kelan virkailijoiden noudatettava. Lomakkeen oikein täyttäminen nopeuttaa hakemuksen käsittelyä jo sikäli, että jos hakemuksen joku kohta on epäselvä, (jota tietoa todella tarvitaan hakemuksen käsittelyssä, ilman sitä ei voi päätöstä tehdä, esim palkkatiedot) niin virkaiijan on sitä sitten erikseen pyydettävä. Etuudet lasketaan aina tietyn kaavan mukaan, eikä virkailija voi soveltaa omiaan päätöksiä tehdessään. Ymmärrän, että se touhu joskus vaikuttaa pilkun n*****selta, mutta ei Kelan virkailijat oikeesti oo vittumaisia :D ja työtään ne vaan tekee...
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7233
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

PaulaDrew
Jack Bauer
Viestit: 960
Liittynyt: Ti Joulu 18, 2007 10:49 am
Paikkakunta: Teurastamo 5

Viesti Kirjoittaja PaulaDrew »

Kafira kirjoitti:Virkailijat eivät voi tehdä oman päänsä mukaan päätöksiä "fiiliksen mukaan", vaan toki on olemassa tiukat säännökset joita on kaikkien kelan virkailijoiden noudatettava.
Näin varmaan on, mutta jotenkin silti tuntuu, että päätökset vaihtelevat hieman virkailijan mukaan. Kaveripiirissä mitä heppoisimmat selitykset opintotuen takaisinmaksun välttämiseksi ovat menneet läpi joillain kun opintoviikkoja ei ole kertynyt tarpeeksi, joillain taas maallikon korvaan paljon pätevämmät syyt eivät ole olleet tarpeeksi painavia. (Esim. tutuntutun selitys oli se, ettei ollut kerinnyt opiskella koska uuteen kotikaupunkiin tutustuminen vei ensimmäisestä opiskeluvuodesta niin paljon aikaa. Toisella taas syynä oli se, että kurssit, joille hän oli ilmoittautunut, peruuntuivat eikä millekään kursseille päässyt enää ilmoittautumisajan jälkeen. Ensimmäinen selitys meni siis läpi..)

Sossussa taas tuntuisi että samat perusasiat tulisivat jokaiselle automaattisesti, mutta virkailijan mukaan toisille hieman ekstraa. Itse olen kahdella sossutädillä käynyt, toinen oli parikymppinen tiukkapipo, jolle piti esitteistä itse osoittaa että mitä niissä mistäkin asiasta sanotaan. Oli aivan kuin jokainen penni olisi ollut hänen omasta taskustaan pois. Toinen taas oli sydämellinen ja valloittava vanhempi nainen joka mm. yllättäen itse kysyi haluaisinko uudet silmälasit kun huomasi, että yritän tiirailla papereita yhdellä silmällä. Itselleni ei olisi tullut mieleenkään lasejakin vielä pyytää.
Howler
Axel Foley
Viestit: 2291
Liittynyt: Ti Syys 04, 2007 10:42 am

Viesti Kirjoittaja Howler »

Kafira kirjoitti:Virkailijat eivät voi tehdä oman päänsä mukaan päätöksiä "fiiliksen mukaan", vaan toki on olemassa tiukat säännökset joita on kaikkien kelan virkailijoiden noudatettava. Lomakkeen oikein täyttäminen nopeuttaa hakemuksen käsittelyä jo sikäli, että jos hakemuksen joku kohta on epäselvä, (jota tietoa todella tarvitaan hakemuksen käsittelyssä, ilman sitä ei voi päätöstä tehdä, esim palkkatiedot) niin virkaiijan on sitä sitten erikseen pyydettävä. Etuudet lasketaan aina tietyn kaavan mukaan, eikä virkailija voi soveltaa omiaan päätöksiä tehdessään. Ymmärrän, että se touhu joskus vaikuttaa pilkun n*****selta, mutta ei Kelan virkailijat oikeesti oo vittumaisia :D ja työtään ne vaan tekee...
Kiitos oikein paljon selvennyksestä, joskus vain pienessä mielessäni tuota pohdiskelin. :)
Avatar
maija turjukka
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4939
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm

Viesti Kirjoittaja maija turjukka »

No heh, arvatkaas, mitä ne siellä työkkärissä mulle sanoi... (itse tietty aloitin sanomalla, että tässä sitä nyt ollaan ihan ensimmäistä kertaa asioimassa teillä)

"Onneksi olkoon" Oikein leveän hymyn kera :shock: :D

Joops, ja sitten lopputuloksena olikin, että... "Tuskin me sulle mitään voidaan tarjota, mutta voithan sä täällä käydä, jos haluat"

-en muutes halua

Ja sitten vielä, kun kysyin mahdollisen lisätyön vaikutuksesta päivärahan suuruuteen.... "Kysy sieltä kassalta, me annetaan vaan tää lausunto."

-toivottavasti siellä kassalla edes on jollakulla homma hanskassa
-Suru on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.-
Hessu52
Watson itse
Viestit: 5682
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

Tuosta KELA:sta minulla on muutama aika sitten sattunut eräs kokemus, joka koski parinkympin saatavaa, olisiko ollut jostain lääkeistä.

Olin toimittanut korvausanomuskaavakkeen Tapiolan KELA:n toimistoon.

No aikaa kului ja olin jo itse unohtanut koko jutun, kun sain KELA:sta kirjeen, joka oli postitettu Sallan KELA:n konttorista.

Siis toiselta puolelta Suomea.

Siinä oli neljä kysymystä, joihin minun oli vastattava, ennen kuin asiani otettaisiin käsittelyyn, eli:

- Oletteko syntyperäinen Suomen kansalainen?

- Oletteko syntynyt Suomessa?

- Kuka on työnantajanne?

Ja loppuhuipentumana oli tällainen kysymys, jonka luettuani, luulin jutun olevan jonkun zoukki.

- Mikä on kotiosoitteenne?

Sain siis tällaisen KIRJEEN kotiosoitteeseni, jossa vaadittiin kysymyksiin kirjallista vastausta kahden viikon sisällä, tai sitten he käsittelevät jutun kuten parhaaksi näkevät ja sen tuloksen kyllä kaikki KELA:n kanssa asioineet tietävät.

No mikäs, ajattelin ja soitin Sallan KELA:an ja tiedustelin kirjeen vakavuudesta, johon sain tylyn vastauksen, että vastattava on.

Kun tiedustelin virkailijalta oliko nimeni todellakin niin ulkolaiselta kuulostava, että he eivät sitä tunnista perussuomalaiseksi miehen nimeksi, niin ei auttanut.

Tiedusteltuani, miten he kysyvät kotiosoitettani, kun kuitenkin ovat osanneet minulle juuri kotiin kirjeen lähettää, löi nainen minulle luurin korvaan, sanoen kuitenkin ennen sitä, että kaavake jonka he ovat minulle lähettäneet on oltava täytettynä heillä kahden viikon sisällä, tai eurot jäävät saamatta.

Että tällaista palvelua KELA antaa asiakkailleen, jotka maksavat noiden loisten palkat.

Sääliksi pistää vanhoja ihmisiä, jotka ovat täysin KELA:n mielivallan alla.

Olen tehnyt tuosta asiasta kyselyn Eduskunnanoikeusasiamiehelle, mihin lakiin tuollainen mielivalta perustuu, mutta sieltä ei ole toistaiseksi kuulunut mitään, taitaa olla osastolla muitakin valittajia KELA:n "palveluista", että silleen.
Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3279
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Minulla on nyt ainakin yksi hyvä kokemus Kelasta:

Poikamme kuoli 13.7. Kelalta tuli 16.7. postia, että he haluavat ilmoittaa perunkirjoitusta varten, että eivät aio periä pojan opintolainan loppuosaa lainkaan. Lainaa oli jäljellä noin 3700 euroa. Olihan se helpottavaa kuulla.
Ihmettelin kyllä suuresti heidän pikaista päätöksentekoaan.
cicero
Michael Knight
Viestit: 4160
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 2:40 pm
Paikkakunta: ulkomaat

Viesti Kirjoittaja cicero »

voi apua,,todella ihmisläheistä toimintaa...

täytyy kyllä sanoa että kun lukion jälkeen menin ilmoittautumaan työkkäriin (sain vanhemmilta luvan pitää välivuoden) niin sieltä tuli kolmen kuukauden eli heti kesän jälkeen ilmoitus että pitää mennä haastatteluun että olis työharjoittelupaikka kyseessä...lähdin sinne sitten jännityksestä täristen ja suuri legenda haastatteli mua tyyliin: nii oot sit lukion käyny-joo...tuliko hyvät paperit-no joo...jaa, no mikä sä aattelit että susta tulee isona--en tiedä mut ajattelin ettei ainakaa mikää merkonomi (kyseessä oli toimistotyö)...jaaa-mä olen ammatiltani merkantti...----aha :oops: ni no tuutko huomenna yhdeksältä töihin?---ni täh joo, okei....

nih, siinä mun kokemus siitä sillä olin töissä tuossa lafkassa sitten seuraavat viis vuotta kunnes sain ekan lapseni ja irtisanouduin itse...sen jälkeen aloitinkin opiskelut ja uuden elämän ihan muualla...työkkärissä en oo ehtinyt siis..hetkinen 15 vuoteen käydä :shock: kelassa oon käynyt sitten täyttelemässä äitiys ja sellaisia lomakkeita...neljään eri otteeseen..sekin on nyt sitten loppu mun kohdalta...kohta jää muuteskin suomen pölyt taakse että en oo sitten ehtinyt käyttää noita palveluita ihan hirvittävästi....
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
WhoIam
Remington Steele
Viestit: 231
Liittynyt: Pe Elo 08, 2008 6:54 pm

Viesti Kirjoittaja WhoIam »

Kelan kanssa saa joka kerta tapella vammaistuesta, sairauspäivä rahasta, lääke korvauksista ym. :evil:
Eiliselle emme voi mitään, Huommisesta me ei tiedetä joten pitää elää päivää.
EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3332
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Mites muuten, jos nyt joku päivä palaan Suomeen, niin johan sen olen kertonutkin -> alan myymälävarkaaksi. Siitähän ei tule kuin sakkoja, eikä niitäkään tarvitse maksaa, kun isompien varkauksien päiväsakkojakaan ei tarvitse enää lusia.

Tuohon päälle olisi tietenkin kiva saada myös työttömyyskorvaus. Miten sitä pitäisi menetellä, että saisi tuon peruspäivärahan ilman mitään ihmeen kurssituksia tai "pakkotyötä". Hommaa helpottaa varmasti koulutus "omaan työhön", muttei mitään työkokemusta alalta.

8)
Vastaa Viestiin