apollo kirjoitti:Tarttee heittää/kuljettaa köysi oksan ympäri ja köysi myös kuolleen kaulan ympäri. Sen jälkeen ei muuta kuin yhdessä tuumin vetämään köydestä ja kiskomaan uhria ylöspäin.
Melkeen tuntuu näin helpommalta kuin itse kiivetä yli 14 metriä pilkkopimeässä sukkasillaan köyden kanssa puuhun.
Totta turiset. Millainen tuo puu sitten oli? Oksia sen verran alhaalla kuin myös matkan varrella, että kiipeäminen olisi mahdollista? Katoamisen aikoihin oli pimeää, joten olisiko Mika valinnut tuon puun jo etukäteen ja/tai kävellyt taskulampun valossa tuolle puulle ja/tai metsään ylipäätään ja valinnut puun vasta tuolloin.
Onko joku esim. löytänyt taskulamppua tms. likeltä puuta neljän vuoden aikana?
Mutta jos on vedetty köydellä oksaa vintturina käyttäen, niin jonkun on tällöin täytynyt käydä ylhäällä katkomassa köysi ja tekemässä ns. lavastus.
Mielessä toki käy myös Punavuoren kaksoissurman tyyppinen surma, jossa ruumis/ruumiit jätetään tarkoituksella sellaiseen paikkaan, että joku ne joskus löytää ja tekijä seuraa aiheuttamaansa mediakohua "hah, siinähän pohditte" - tyyliin, tietäen, että kiinnijäämisen vaaraa ei juurikaan ole.
Tähän mennessä kun olen metsissä samoillut, niin olen katsellut lähinnä puskia ja pöheikköjä "jotain" löytääkseni, niin täytyykin tästedes noudattaa
Nils Gustafssonin ohjetta; "olisi pitänyt tähyillä puiden suuntaan", (surma-aseen löytymisestä vellonut huhu).