Ulkomaan pellet, mukana ehkä ehta kantasuomalainen kiintiösuvakki. Voi heppu jopa saada alennusta tuomioonsa, kun ei ole ainakaan osoittanut rasismia rikoskumppaneitaan valitessa.Gladys kirjoitti:Neljästä yhdellä on suomalainen nimi.
Miesjoukko kaappasi nuoret autoon ja ryösti kodin
Re: Miesjoukko kaappasi lapset autoon ja ryösti kodin
Miehen allekirjoitus: Kasvoista kasvoihin.
-
Doctor Lecter
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18206
- Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am
Re: Miesjoukko kaappasi nuoret autoon ja ryösti kodin
Satudarah MC:n jengiläisille syytteet useista rikoksista - pariskunta pakotettiin kadulta autoon, asunto koluttiin
Syyttäjän mukaan osa uhreista pelkäsi niin, että rikokset paljastuivat vasta telekuuntelulla
*Moottoripyöräjengi Satudarah MC aloitti Suomessa alkuvuodesta - epäillään jo useista törkeistä rikoksista
*Satudarah MC -jengiläisiä vastaan on nostettu syytteitä muun muassa törkeistä ryöstöistä, törkeistä pahoinpitelyistä ja törkeistä vapaudenriistoista. Jutun käsittely alkoi keskiviikkona *Tuusulan käräjäoikeudessa.
Jutussa on kymmeniä syytekohtia ja yhteensä 12 syytettyä. Syyttäjän mukaan heistä ainakin kuusi kuuluu tai on kuulunut Satudarahiin.
Satudarah MC rantautui Suomeen alkuvuodesta. Syyttäjän mukaan jengiläiset tekivät lopputalven ja kevään aikana huomattavan määrän vakavia rikoksia jengin lukuun. Epäiltyjä rikoksia on tehty muun muassa Järvenpäässä, Vantaalla, Hyvinkäällä ja Keravalla.
Syytteet: Veivät pariskunnan kadulta ja kolusivat asunnon
Syyttäjän mukaan yksi törkeistä vapaudenriistoista tapahtui toukokuussa Järvenpäässä, missä neljä jengiläistä pakotti aamuyöllä kadulla kävelleen pariskunnan autoonsa. Autossa syytetyt pitivät pariskuntaa kuristusotteessa ja uhkasivat heitä veitsellä vaatien rahaa.
Kun rahaa ei löytynyt, pariskunta vietiin syytteen mukaan syrjäiselle hiekkatielle, missä heiltä vietiin puhelimet ja kotiavaimet. Sen jälkeen matka jatkui pariskunnan kotiin, missä osa syytetyistä piti heitä makuuhuoneessa samaan aikaan kun loput tyhjensivät asuntoa omaisuudesta, syytteessä kerrotaan.
Syyttäjän mukaan asunnosta vietiin muun muassa kaksi Playstation-pelikonetta ja pelejä, kaksi tietokonetta, televisio sekä pariskunnan passit ja ajokortit. Syytetyt yrittivät myös saada pariskunnan miehen nostamaan heille 10 000 euron pikavipin, mutta miehelle ei myönnetty niin isoa lainaa.
Syyttäjän mukaan syytetyt lähtivät asunnosta aamuneljän jälkeen, jolloin uhrit pääsivät hälyttämään apua naapurista.
Iltalehti
13.9.2017 klo 17.54

Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
-
jaskajokunen
- Jane Marple
- Viestit: 1052
- Liittynyt: To Touko 15, 2014 4:20 pm
Re: Miesjoukko kaappasi nuoret autoon ja ryösti kodin
Satudarah-moottoripyöräjengiläisiä tuomittiin vuosiksi vankilaan
RIKOS JULKAISTU 17.11.2017 18:17
Poliisi
Satudarah-moottoripyöräjengiläisiä on tuomittu vankeusrangaistuksiin muun muassa väkivalta- ja huumausainerikoksista.
Kovimman eli 10,5 vuoden tuomion sai 25-vuotias mies. Santeri Esanpoika Seppänen tuomittiin Tuusulan käräjäoikeudessa yhteensä liki 40 rikoksesta, muun muassa kolmesta törkeästä vapaudenriistosta.
Yksi vapaudenriistoista tapahtui toukokuussa Järvenpäässä. Seppänen ja kolme muuta jengiläistä pakottivat veitsellä uhaten aamuyöllä kadulla kävelleen pariskunnan autoon.
Mainos (uutinen jatkuu alla)
Autossa miehet pitivät pariskuntaa kuristusotteessa ja uhkasivat heitä veitsellä vaatien rahaa. Matka jatkui pariskunnan kotiin, missä heitä pidettiin makuuhuoneessa sillä aikaa, kun miehet veivät asunnosta muun muassa kaksi tietokonetta sekä pariskunnan passit ja ajokortit.
Tuomitut yrittivät myös saada pariskunnan miehen nostamaan heille 10 000 euron pikavipin, mutta miehelle ei myönnetty niin isoa lainaa. Miehet lähtivät asunnosta aamuneljän jälkeen, jolloin uhrit pääsivät hälyttämään apua naapurista.
Törkeästä vapaudenriistosta ja törkeästä ryöstöstä tuomittiin Seppäsen lisäksi Deng Kuol, Ahmed El Shamaly ja Jebreel El Shamaly.
Deng Kuol, 20, tuomittiin neljän vuoden vankeuteen, Ahmed El Shamaly, 31, viiden vuoden ja neljän kuukauden vankeuteen ja Jebreel El Shamaly, 27, kahdeksan vuoden vankeuteen. Heidät tuomittiin lisäksi useista muista rikoksista.
Yksi tuomittiin jengipomon kuolemasta
Satudarah MC on 1990-luvun alussa Hollannissa perustettu jengi, joka rantautui Suomeen alkuvuodesta. Se on poliisin mukaan merkittävä kansainvälinen rikollisryhmä Euroopassa erityisesti huumekaupan ja väkivaltaisuutensa vuoksi.
Poliisi on aiemmin arvioinut, että Suomessa Satudarahilla on vain muutamia jäseniä. Oikeusjuttu on poliisin mukaan merkittävästi vaikeuttanut jengin toimintaa.
Jengin pomo kuoli toukokuun alussa Järvenpäässä ulosajossa. Turmasta tuomittiin perjantaina toinen jengiläinen, joka ajoi autoa.
Oikeuden mukaan mies ajoi lääkkeiden ja alkoholin vaikutuksen alaisena reilua ylinopeutta. Auto suistui tieltä ja osui ojarumpuun.
Mika Henri Waltteri Kärkkäinen, 20, tuomittiin törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta sekä useista aiemmista rikoksista kahden ja puolen vuoden vankeuteen.
Syyttäjän mukaan jutussa tuomituista ainakin kuusi kuuluu tai on kuulunut Satudarahiin. Kaikkiaan jutussa tuomittiin ehdottomaan vankeuteen yhteensä yhdeksän ihmistä ja ehdolliseen kaksi. Rikoksia tehtiin viime ja tänä vuonna muun muassa Järvenpäässä, Vantaalla, Hyvinkäällä ja Keravalla.
Osaa rangaistuksista oikeus kovensi, sillä rikokset oli tehty osana järjestäytynyttä rikollisryhmää.
https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikk ... gs.MqCVQrA

Otetaan tähän vielä Iltalehden tämän aamuinen uutinen:
MC-jengi iski tavallisen nuoren parin kimppuun - muiluttivat ja ryöstivät kodin puhtaaksi
Tuusulan käräjäoikeus on tuominnut hollantilaisperäisen Satudarah MC -jengin suomalaisia jäseniä pitkiin vankeusrangaistuksiin.
Kovimman rangaistuksen sai vasta 25-vuotias järvenpääläinen Santeri Esanpoika Seppänen. Hänet tuomittiin 36 eri rikoksesta. Vankeustuomion pituus on kymmenen ja puoli vuotta. Seppänen oli mukana muun muassa järvenpääläisen pariskunnan muilutusluontoisessa ryöstössä viime toukokuun lopulla.
Pariskunnan ryöstö poikkeaa Saturdarahin porukan tyypillisistä rikoksista siinä mielessä, että kohteeksi valikoitui tavallinen nuori pariskunta.
Santeri Seppänen kohtasi pariskunnan Järvenpään keskustan tuntumassa aamuyöllä kadulla. Seppänen oli tuubihuivilla ja lippalakilla naamioitunut. Hänellä oli kääntöveitsi kädessään.
Veitsellä uhaten hän pakotti ällistyneen nuoren parin läheiseen Volkswagen Touareg -maasturiin, jossa istuivat veljekset Jebreel ja Ahmed El Shamaly. Auton takakontissa piileskeli kolmas jengiläinen, Deng Kuol.
Pariskunta istutettiin ison auton takapenkille. Veljekset istuivat eteen ja Seppänen tuli pariskunnan kanssa taakse.
Veitsi iholle
Uhrien yllätykseksi takakontissa ollut Kuol nappasi heistä kyynärpäillään kuristusotteen.
Uhreilla ei olut mahdollisuutta paeta. Heidät vietiin syrjäiselle hiekkatielle, jossa heidän taskunsa tyhjennettiin, avaimet vietiin ja puhelimet kytkettiin lentotilaan.
Rahaa kävelyllä olleella pariskunnalla ei ollut. Oikeudessa he kertoivat, että olivat katsoneet pikkutunneille elokuvaa ja päättäneet lähteä sen jälkeen hetkeksi ulkoilemaan.
Pariskunnan miestä lyötiin. Kuol tiukensi samalla kuristusotettaan hänen kaulastaan.
Seppänen painoi veitsen uhrinsa iholle uhaten raiskaamisella ja korvan leikkaamisella.
Paperit ja tunnusluvut
Pariskunnan oikeudelle kertoman mukaan autossa soi musiikki kovaa - siksi ettei ajoneuvoa mahdollisesti kuuntelevat poliisit kuulisi keskustelua. Miehet mainitsivat ryöstävänsä huumeiden käyttäjiä, koska nämä eivät kieli teoista poliisille.
Syrjäkulmilta palattiin kohta Järvenpäähän. Miehet pääsivät sisälle pariskunnan asuntoon näiden omilla avaimilla.
Isäntäpariskunnan he työnsivät makuuhuoneeseen. Heidät pakotettiin katsomaan eteensä lattiaan ja olemaan hiljaa.
Kaksi miehistä penkoi kaapit. Mukaansa he kähmivät uhriensa passit ja pankkikortin tunnuslukuineen sekä asunnosta löytyneen tieto- ja pelikoneet.
10 000 euron pikavippi
Tavarat vietiin autoon.
Saalis ei kuitenkaan ryöstäjiä tyydyttänyt. He kertoivat usean tuhannen euron tarpeesta.
Tässä tarkoituksessa ryöstäjät pakottivat pariskunnan miehen hakemaan puhelimellaan 10 000 euron pikaluottoa. (Naisen puhelin oli jäänyt autoon.)
Nuori mies naputteli hakemuksen. Tulos oli kuitenkin ryöstäjien kannalta pettymys; luottolaitos ei näin suurta luottoa myöntänyt.
Rikos päättyi tähän. Saturadah-jengiläiset poistuivat saaliineen.
Heti kun pariskunta oli nähnyt Touaregin häipyvän pihaltaan, hakivat he naapurista apua.
Poliisi teki etsinnän Saturadah-miesten autoon vielä samana päivänä. Autosta löytyikin uhrien asiakirjoja sekä tavaroita.
Pariskunnan viihde-elektroniikkaa löytyi myös Seppäsen asunnosta.
Tutkivat itse netistä
Pitkittyneestä rikoksesta oli myöhemmän poliisitutkinnan kannalta se hyöty, että yhden ryöstäjistä oli pitänyt sanojaan selventääkseen paljastaa hetkeksi kasvonsa.
Ryöstäjiä pariskunta ei entuudestaan tuntenut. He eivät epäiltyjä poliisin kuvista tunnistaneet.
Nuori pari osasi kuitenkin kuvailla miehiä.
Pariskunta ryhtyi itse selvittämään miesten henkilöllisyyttä. Nettihaulla he löysivät valokuvan käräjäoikeuden pakkokeinoistuntojen juttuluettelosta.
Käräjälistalla oli tuttuja nimiä. Näiden nimien perusteella he löysivät tietoja miehistä.
Myöhemmin he tunnistavat epäillyt Prisman valvontakameran videosta.
Pitkät tuomiot
Käräjäoikeus tuomitsi Seppäsen, El Shamalyn veljekset sekä Kuolin tämän teon osata törkeästä vapaudenriistosta ja törkeästä ryöstöstä.
Nelikon tulee korvata pariskunnan miehelle kivusta ja särystä 500 euroa ja kummallekin henkisestä kärsimyksestä 2 500 euroa.
20-vuotias Deng Kuol sai neljän vuoden vankeusrangaistuksen viidestä eri rikoksesta.
27-vuotiaan Jebreel El Shamalyn rangaistus on kahdeksan vuotta vankeutta. Se luettiin 35 eri rikoksesta.
31-vuotiaan Ahmed El Shamaly tuomittiin viiden vuoden ja neljän kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen. Hän syyllistyi yhdeksään rikokseen, joista neljä oli törkeää.
Seppänen sai kymmenen ja puolen vuoden tuomion. Hän syyllistyi 36 eri rikokseen.
Osa väkivallanteoista ja muista rikoksista tapahtui Seppäsen rivitaloasunnossa Järvenpäässä.
Monivärinen MC-jengi
Nelikon rangaistuksia kovensi se, että monet heidän teoistaan tehtiin järjestyneen rikollisryhmän jäsenenä.
Tuusulan käräjäoikeus tuomitsi kuusi muutakin miestä eripituisiin vankeusrangaistuksiin.
Satudarah MC -jengi rantautui Suomeen, lähinnä keskiselle Uudellemaalle viime vuodenvaihteessa.
Jengi kantaa liivitunnuksia, jotka tuomittujen osalta määrättiin valtiolle menetetyiksi.
Satudarah on suhteellisen tuore motoristi- tai rikollisjengi. Jengi on lähtöisin Hollannista, jossa se on tunnettu siirtomaataustaisista jäsenistään.
Hollannissa ja Saksassa Satudarah MC on veljeillyt Bandidoksen kanssa, mutta pitänyt Helvetin Enkeleitä vihollisenaan.
Iltalehti
19.11.2017 klo 08.07
Kaava sopisi hyvin mustalaisten tekemiin ryöstöihin; tapahtuu kodissa, pahoinpitelyä useamman henkilön voimin käydään kiinni (koska muuten ei rohkeus riitä?), pakotetaan pikavippeihin, viedään tavaraa...
Pelolla pyritty vaientamaan. Epäonnistuttu.
Mukana hääri ns valkoinen neekeri: Santeri Esanpoika Seppänen. Oliko Seppäsellä jokin tarve näyttää halveksuntaansa "omiaan" kohtaan? Saiko hän tällä "huippukeikalla" kohotusta heikkoon itsetuntoonsa? Entä miksi hän valikoi uhriksi suomalaisen/pohjoismaalaisen näköiset henkilöt? Miksi eivät ryöstäneet mustalaisia tai maahanmuuttajia Somaliasta?
- Ei silti. Ketään ei saa ryöstää syntyperästä riippumatta.
Monikulttuurisuus on rikkaus. Ei mulla muuta.

Tällaisilla tempauksillako yrittää jengi saada katu-uskottavuutta.Tosi fiksua,kiinnijäämisen todennäköisyyskin erittäin korkea,ellei peräti alusta alkaen todennäköistä.
En ainakaan äkkiseltään muista muiden pärinäpoikien tehneen vastaavaa.Keskinäisiä nahistelujahan heillä tuntuu enimmäkseen olevan.Ja vieläpä monesti oman porukan sisällä,mutta että napataan ex tempore sivulliset jalankulkijat kyytiin ja uhkaillaan/ryöstetään.Joku roti sentään BMC/HA/CMC akselilla.
Eikös tuosta takaluukussa kykkineestä Dengistä ole aika paljon ennestäänkin ollut juttua eri foorumeilla.Ja ikääkin on kyseenalaistettu,kyseenalaistan kyllä itsekin mitä simpans... tuon pojan kuvia nähnyt.

___________________________________________________________________
-Älä Verneri purista rottaa kovaa,siltä lähtee henki.
-Kissa!!
-Niin,kissalta lähti henki ku sä puristit kovaa.

MohammedMohammed
- Axel Foley
- Viestit: 2322
- Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm
Re: Miesjoukko kaappasi nuoret autoon ja ryösti kodin
Näin siis tapauksessa, jossa on tuomittu 4 rikollista, joista vain yksi on suomalainen..Tuusulan käräjäoikeus on tuominnut hollantilaisperäisen Satudarah MC -jengin suomalaisia jäseniä pitkiin vankeusrangaistuksiin.
(Jebreel ja Ahmed El Shamaly, Deng Kuol, Santeri Esanpoika Seppänen.)
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg
Re: Miesjoukko kaappasi nuoret autoon ja ryösti kodin
Tässä jälleen kerran SUOMEN kansalaiset osoittivat huippuosaamistaan rikoksen poluilla,onneksi olkoon.Kyllä se siitä sitten. 
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
-
MohammedMohammed
- Axel Foley
- Viestit: 2322
- Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm
Re: Miesjoukko kaappasi nuoret autoon ja ryösti kodin
Valitettavaa, että nykyisin suomalaisuudeksi nähdään myös ruskea ihonväri, tai Islam. Suomalaisuuttahan se ei ole sen enempää kuin valkoinen ihonväri afrikkalaisuutta.rizla kirjoitti:Suomen kansalaiset=suomalaiset.MohammedMohammed kirjoitti:
(Jebreel ja Ahmed El Shamaly, Deng Kuol, Santeri Esanpoika Seppänen.)
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg
Re: Miesjoukko kaappasi nuoret autoon ja ryösti kodin
Lopetti tietojen kirjoittelun kokonaan foorumille 13.3.2019.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.
-
MohammedMohammed
- Axel Foley
- Viestit: 2322
- Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm
Re: Miesjoukko kaappasi nuoret autoon ja ryösti kodin
Ihan yhtä suomalaisia kuin suomalainen on afrikkalainen, tai lähi-itäläinen. Kyllä, ihan oikeassa olet.rizla kirjoitti:
Ihan yhtä suomalaisia he ovat kuin itäistä mongoloidiverta omaavat, mutta Suomessa syntyneet.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg
Re: Miesjoukko kaappasi nuoret autoon ja ryösti kodin
Joko santeri seppänen on tapettu vai vielä linnassa?
Kuol ainakin on ulkona taas.Ja sai jäädä toki suomeen kun on suomalainen.
https://www.facebook.com/profile.php?id=100075766293231