Yleensä ei variksen kokoisia lintuja lähdetä pelastuslaitoksen toimesta pelastamaan isolla punaisella autolla vaan sellaisella punaisella pakettiautolla tai punaisella farmariautolla ellei se iso punainen auto satu olemaan kohteen lähellä.meitzi kirjoitti: Pe Tammi 26, 2024 10:07 pmNo kyllä kuitenkin on pyydetty. 112 lähettää mitä parhaaksi näkee. Tällä kertaa poliisin.Kummisetä kirjoitti: Pe Tammi 26, 2024 4:01 pmTästä tapauksesta kertovan uutisen mukaan poliisia ei ole edes paikalle pyydetty resurssejaan tuhlaamaan
Jos haluaa varmistua eläimen hyvinvoinnista, niin ei soiteta 112 alunperinkään, se ei ole mikään eläintenpelastuspalvelu, vaan hoitaa sellaisiakin juttuja siinä sivussa ajan ja resurssien puitteissa. Eli esimerkiksi tässä tapauksessa ei koettu järkeväksi laittaa isoa punaista autoa ja hälyttää siihen henkilökuntaa.
Eläinpelastus toimii ihan eri verkoston varassa, ja siellä on vapaaehtoisten lisäksi ilmoittajienkin aktiivisuus hyvinkin tärkeässä asemassa. Eli ei voi toimia samoin kuin ihmisten ollessa hädässä, eli soittaa jonnekin ja odottaa että kyllä muut hoitaa ja tekee.
Eikä uhanalaisia lintuja yleensä ammuta.
Ja edelleen, ketjun aloituksessa kerrotaan että linnun löytänyt soitti pelastuslaitokselle