Sitä en osaa sanoa, onko hypnoosikertomus totta vai valemuistoja, sitä ei voinut varmuudella sanoa edes Lauerma.Hessu52 kirjoitti: ..... ..... .....
Sitä minä ihmettelen, kuinka Gusse pystyi kertomaan murhaajan pituden hypnoosissa, sillä tuskin hän tätä mitenkään olisi seisomassa nähnyt.
Sariolan teoriaan vielä se lisänä, että hän luulee Gussen tilan sairaalassa pahentuneen oleellisesti ja muistiaukon syventyneen laaja-alaisemmaksi, mitä se Gussen niemellä ollessaan on ollut.
Silti mies jo kolmen viikon makuun jälkeen seisoskelee epätasaisen kallion päällä niemen nokassa, jossa vesi on metrin päässä, kädet selän takana, vaikka tasapainoelin on vaurioitunut niin, että sieltä on kaivettu luunsiru poikineen ulkomaailmaan.
On siinä ollut tasapainoilemista.
Hypnoosikertomuksen mukaan NG näki surmaajan telttaan leikatun reiän kautta. Onhan hän voinut muodostaa käsityksensä henkilön pituudesta sen mukaan - eri asia on, onko se oikeaan osunut vai ei. Arvio on voinut mennä pieleenkin, se oli vain arvio.
Edelleen Hessun käsityskyky ei yllä ymmärtämään muistiaukon olemusta, kuten noista hänen lauseistaan ilmenee. Muistiaukko asettuu vasta myöhemmin paikalleen. Muistiaukossa ollessaan ihminen voi olla, elää ja toimia täysin normaalistikin. Siis henkilö ei vielä silloin tiedä, että tämä aika asettautuu myöhemmin muistiaukoksi, jonka ajalta hän ei myöhemmin muista tapahtumia. Muistiaukko on siis takautuva. Vielä myöhemmin muistiaukon aikaisia tapahtumia voi hiljalleen palata osaksi tai kokonaan takaisin muistiin. Niin se on kummallista se muisti ja muistiaukko. Tämän asian ymmärtäminen vaatii visuaalista lahjakkuutta, jonka määrä eri henkilöillä vaihtelee. Muutamat ihmiset eivät opi millään ymmärtämään tällaisia asioita, vaikka kuinka selitettäisiin. Se ikäänkuin menee yli hilseen eli henkilön käsityskyvyn. Näin on voinut mennä, varmuutta ei ole.
Tasapainoelin on voinut tosiaan häiriköidä, kun on ollut murtuma aivan korvan etupuolella leukaluussa aivan nivelen lähellä ja lisäksi korvan yläpuolella ohimossa on ollut suuri ruhjehaava, joka kertoo, että sinne ohimoon on osunut painava isku kovapintaisella esineellä (ei nyrkillä).
Korvasta on vuotanut verta, ja mies on joutunut käymään korvaklinikalla sitä hoidattamassa, mutta ei ole varmaa tietoa, onko sieltä mitään poistettu, eikä se ole oleellistakaan. Totta on, että korvaa on hoidettu kauan itse tapauksen jälkeen. Tämä tiedetään.
Samana päivänä, jolloin NG pääsi sairaalasta, hän oli poliisien kanssa siellä niemessä näyttämässä paikkoja poliiseille. On hyvin mahdollista, että tasapainohäiriöt olivat siinä vaiheessa jo ainakin pääosin hellittäneet. On enemmän kuin todennäköistä, että nuo hänen vammansa olivat voineet aiheuttaa tasapainohäiriöitä. Sensijaan muistiaukko oli hyvinkin voinut asettua paikalleen, eikä NG enää muistanut todellisuudessa juuri mitään lauantai-illan myöhemmistä tapahtumista. On voinut käydä näin. Se on hyvin mahdollista ja jopa todennäköistä.