Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolema oli mm. törkeä kuolemantuottamus - 7 v 9 kk ja 3 v 7 kk vankeutta

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Miss Fisher
Susikoski
Viestit: 34
Liittynyt: Ke Helmi 21, 2024 9:31 pm

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin

Viesti Kirjoittaja Miss Fisher »

maleficent kirjoitti: Ma Helmi 26, 2024 12:13 am
Nuudelikissa kirjoitti: Ma Helmi 26, 2024 12:06 am Maleficent, on tietenkin totta, että kielellisessä kehityksessä on myös synnynnäisiä eroja, ja osa voi liittyä tuohon keskosuustaustaankin, joka on riskitekijä (muttei tietenkään sataprosenttinen aiheuttaja) monille kognitiivisille ja esim. keskittymisen ongelmille. Samoin kuivaksi oppiminen on tosi yksilöllistä - yksi oppii selvästi alle kaksivuotiaana, toinen ei oikein motivoidu vielä kolme vuotta täytettyäänkään. Varhain kehittynyt lapsi ei siis automaattisesti ole mikään hyvän vanhemmuuden taidonnäyte eikä toisinpäin.

Milon kohdalla emme tietenkään tiedä, miten hän olisi suotuisissa kasvuolosuhteissa kehittynyt. Kuitenkin uskaltanemme mm. noiden kuulustelujen valossa todeta, että tuskin nuo elämän ensimmäiset kolme vuotta kotihoidossa ovat ihan kauhean mahtavasti kielellistä kehitystä tukeneet. Sekään ei toki vaadi mitään rakettitiedettä tai huippuasiantuntijuutta - riittää että juttelee lapselle, reagoi hänen aloitteisiinsa ja lisää niihin jotain (”koia” ”niin menee iso musta koira siellä, meneeköhän koirakin kävelylle”), välillä lukee tai tutkii kirjoja lapsen tahtiin. Yllättyisin suuresti, jos tuollaisia asioita olisi kauhean paljon tehty.
Aivan totta, allekirjoitan ajatuksesi täysin. Ja mikäli Milo olisi sattunut perimään synnyttäjältään ADHD:n, niin joskus (erityisesti pojilla) tuossa kaverina kulkee puheenkehityksen viivästymä. Eli hirveän hankalaa sanoa mikä johtuu mistäkin. Mutta onhan se fakta, ettei ylenpalttinen puhelimen tuijottaminen kenenkään kielellistä kehitystä tue.
Niinpä, tähän liittyen spekuloin vielä vähän... Erityisesti ETP:n sosiaaliohjaajan kuvauksesta mulla tuli mieleen autismikirjo ja neurologin/neuropsykologiset tutkimuksethan oli suunnitteilla loppuvuodeksi 2023. Puheen kehityksen viivästyminen on yleinen autismikirjon lapsilla. Autismikirjoon voi liittyä myös tavallista korkeampi kipukynnys (voi olla yliherkkyyttä jollakin aistialueella ja aliherkkyyttä toisella). Mielenkiintoista oli myös se kun kaksi ammattilaista kuvasi M:aa sanoen: "oli helpompi saada kontaktia, kun ei katsonut silmiin" ja "vaikutti alkuun ujolta tai aralta, vastasi kysymyksiin lyhyesti, oli vaikea saada katsekontaktia." ADHD-diagnoosihan hänellä oli jo. ADHD ja autismikirjo esiintyvät usein yhdessä ja periytyvät vahvasti.
Tyttö Bodomilta
Susikoski
Viestit: 40
Liittynyt: La Kesä 10, 2023 9:58 pm

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin

Viesti Kirjoittaja Tyttö Bodomilta »

Salt kirjoitti: Su Helmi 25, 2024 10:43 pm
sivusta_seuraaja kirjoitti: Su Helmi 25, 2024 6:49 pm Tässä. Kertauksena!Screenshot_20240224_172010_Adobe Acrobat.jpg
Lapsen kivut olleet saatanalliset ja kuolinsyy?
Mitä on jäänyt tekemättä?
Ei mahdu järkeen ettei kuolinsyytä pystytä selvittämään.
Etpssä todetaan että" Milo on kuollut vammoihin",erittelemättä
mihin vammoihin mutta jos verenpurkaumat keuhkoissa ym eivät olleet kuolettavia niin palovammoihin.
Etpssä todetaan että tällaisten palovammojen vuoksi jos kuolee shokkiin tai nestehukkaan niin sitä ei voida ruumiinavauksessa sitten nähdä/todeta.
Eli jos Milo sitten kuoli shokkiin tai nestehukkaan tai molempiin.
Jaguaari
Vic Mackey
Viestit: 1983
Liittynyt: Ti Elo 14, 2007 7:19 pm

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin

Viesti Kirjoittaja Jaguaari »

maleficent kirjoitti: Su Helmi 25, 2024 11:15 pm
hmrp kirjoitti: Su Helmi 25, 2024 11:12 pm Jännästi Sebu sekoilee tuossakin, kun kysytään oliko se nyt bideesuihku vai varsinainen suihku...
No sekoileehan se, kun ei etpk:n mukaan erota edes suihkua ja höyrymoppia. Että semmoset terveiset geenialtaan matalasta päästä.
Ja "mikä on ilmavirta"... Voi vittu miten noin saatanan yksinkertaisia voi edes olla. Täysi jauhomato. Täysin turha ihmispaska.
jiikoo
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Ke Helmi 21, 2024 7:15 pm

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin

Viesti Kirjoittaja jiikoo »

Kyllähän kuulee häkepuhelustakin että on harjoiteltu näytelmä käynnissä, ainut mikä sai siinä Halosen itkemään kun joutui elvyttämään (näyttelemään elvytystä) murhaamaansa lasta. On tämä kyllä sairasta jos tästä vielä päästään kuin koira veräjästä.
Alien Alien
Harjunpää
Viestit: 290
Liittynyt: Ma Tammi 09, 2023 5:09 am

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin

Viesti Kirjoittaja Alien Alien »

olankohaus kirjoitti: Su Helmi 25, 2024 11:01 pm
Ketturepo kirjoitti: Su Helmi 25, 2024 9:59 pm Pitihän tänne rekisteröityä. Mielestäni kaikki ketjun viestit lukenut, mutta jotain voinut jäädä välistä.

Onko esiin tullut seuraava asia? Kun sebu havainnollisti tuota suihkuepisodia niin mielestäni siinä suustaan lipsautti osan totuutta.

Sanoi suihkulla sumutelleensa Miloa. Suihkulla ei käsittääkseni sumutella, mutta höyrymopilla kylläkin näin voisi sanoa.

Olisiko tämä siis tapahtunut siellä suihkussa?
En ole ikinä kuullut kenenkään suihkuttamiselle käyttävän synonyymiä sumuttaa. Se on muuten nyt semmonen homma, että tässä poimittiin se tunnustus mun mielestä. Ja sitten se uloste sängyssä sai mut miettimään olisiko se teko alkanut sillä, että ne ulosteet vaipassa se on pahoinpidelty sinne sänkyyn ensin. Sitten viety retuuttaen suihkuun ja mopilla painettu seinää vasten? Jos siinä kääntyili ja väisteli, niin osui myös selkään? Oliko pesukoneen töpseli seinässä vai irti? Kuvista ei näy etpk:ssa.

Miksi moppi oli pari kk eteisessä jos siitä kuljettiin rattaillakin, niin sehän olisi hankala siinä ja epäkäytännöllinen, jos ei olisi käytössä? Olisko moppia säilytetty tilanpuutteen vuoksi oikeasti muualla??

Mä uskon että tää on nyt lähellä totuutta!!!
Tuohon sumutus-sanan käyttöön itsekin kiinnitin huomiota. On todella erikoinen sanavalinta ja käyttää sitä vain ensimmäisessä kuulustelussa, joka tehty varsin pian kiinnioton jälkeen. Mietin juurikin samaa ”freudilaista” lipsausta.

Olankohautuksen tapahtumakuvaus vastaa myös omia mietteitäni mahdollisesta tapahtumankulusta. Selittäisi monta asiaa, kuten pistemäiset palovammat vesipisaroista sekä jalkaterän palovamman, joka viittaisi Milon seisseen tapahtuman aikana. Sisäelinvammat ovat voineet tulla mikäli voimalla painettu kaakeliseinää vasten mopilla, jolloin olisi tullut lisää uusia mustelmia toiselle puolen päätä.

Kiinnostaisi tietää, mikä paita on ollut päällä Milolla aamulla? Sama paloautopaita vai jokin muu? Mikäli eripaita, niin milloin paita vaihdettu. Muusan kuvista voisi näkyä, onko niissä paita ollut sama vai ei. Näin muusan selostus, ettei olisi palovammaa huomannut voisi kumoutua. Lisälähteenä voisi olla Milon puhelin, sillä oli tykännyt ottaa kuvia ja videoita, niistä saattaisi jotakin nähdä.

Lapsi on ollut hyvin kivulias koko päivän 7.6. Lisäksi palovammat alkavat erittämään kudosnesteitä, jotka saavat tekstiilin tarttumaan haavaan. Vaikka kudosnestettä ei olisikaan, kaikki kangas mikä koskettaa palovammaa on erittäin kivuliasta. Nyt mikäli lapsi on hiljaa ja paikallaan, se voi johtua ensivaiheessa puhtaasta kipusokista ja myöhemmässä vaiheessa siitä, ettei ole uskaltanut/pystynyt juurikaan liikkumaan tai puhumaan vaan yrittänyt olla mahdollisimman hiljaa ja liikkumatta kivun väistämiseksi. On voinut myös lipua tajuttomuuden ja tajunnan välillä.

Se, että Muusa ei olisi tajunnut tilannetta voi johtua ainoastaan valehtelusta tai poissaolosta. Pahoinpidelty ja äärimmäisen kivulias lapsi ei jää äidiltä huomaamatta. Palovamma vammana ei ole sellainen, jossa voimakkain kiputuntemus tulee ensin ja sitten lientyy jomotukseksi vaan juurikin toisinpäin. Palovamman jatkaessa palamistaan ihon syvempiin kerroksiin ja hermoihin kipu pahenee ja syvenee. Ihon liike pahentaa kipua. Rintekehäs oleva palovamma on erittäin kivulias, sillä rintakehä liikkuu jatkuvasti hengityksen mukaan. Pelkästään hengittäminen sattuu, huutamisesta puhumattakaan. Milo ei ole kivuiltaan edes voinut itkeä ja huutaa, niin kuin lapsi normaalisti hätäänsä ilmaisisi. Tilannetta on vielä pahentanut, mikäli paita on tarttunut haavaan kiinni.

Aluksi Milo on ehkä voinutkin kipuaan enemmän ilmaista ja siksi Muusa googlettanut Kepitinorin antamista. Myöhemmin kipujen pahetessa ollut hiljaisempi mutta edelleen selkeästi hyvin kivulias, ei vain ole kipuaan pystynyt isoon ääneen ilmaisemaan. Tilannetta on vielä pahentanut huulten palovammat, joissa suojaava ihokerros ohuin ja hermot hyvin pinnassa, joten jo niidenkin vuoksi puhuminen, itkeminen ja huutaminen ollut vaikeaa ja kivuliasta.

Milon eläessä hänet pettivät useat tahot, pahiten niistä oma äiti. Ikävä kyllä, Milon luottamuksen pettäminen ei loppunut kuolemaan. Poliisi, jonka olisi tullut turvata Milon oikeus edessä kuolemassa, petti sekin hänet. Muusan ja Sebastianin kuulustelujen lukeminen on todella tuskallista, ei kuulusteltavien tähden vaan poliisin toiminnan vuoksi. Kuulustelut olivat todella heppoisesti hoidettu, mistä johtuen syyttäjän eväät myös todella heppoiset tulevaa ajatellen. Tapauksessa, jossa suurin näyttö pohjaa kuulustelutulokseen, tulisi pitää huoli, että kuulustelujen tulos olisi jotain muuta kuin tietotekniikan parissa säätämistä ja anteeksipyytelevää sävyä.

Henkilökohtaisesti toivon Muusalle ja Sebastianille erittäin, erittäin pitkää elämää. Se on kaikista kovin rangaistus mitä voivat saada, sillä Milon viimeinen päivä tulee kulkemaan heidän matkassaan jokaikinen sekunti jokaikisenä elonsa päivänä, riippumatta siitä millä yrittäisivät sen karkoittaa ja vaikka mitä väittäisivät.
Haukiska
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Su Helmi 18, 2024 2:01 pm

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin

Viesti Kirjoittaja Haukiska »

Pallastunturi2024 kirjoitti: Ma Helmi 26, 2024 12:43 am
Haukiska kirjoitti: Ma Helmi 26, 2024 12:31 am
Olen lukemassa mutta lukenut sen verran että tiedän mistä puhun. Lueppa uudelleen. Älä tule tänne puolustelee yhtään ketään. Ihan sikolättihän toi on. Etp:ssä jos luet lasun ja perhetyöntekijöiden merkintöjä siltä ajalta kun Milo sijoitettiin vanhasta asunnosta ja sen jälkeen vielä ne tapaamiset uudella asunnolla niin on selvää, että jos lattioita pitää mopata useamman kerran eikä vain yksi riitä niin silloin lattioissa on pinttynyttä likaa. Ei ole todellakaan mikään perus kämppä missä on vähän sotkua. Niin onhan sekin totta etttä jos muutto on ollut maaliskuun alussa niin ei sitä uutta kämppää ole yhtä paskaseksi saatu siinä 3kk, onhan se edellinen asukas sen sentään pessyt kunnolla mutta edellinen kämppä missä Muusa asui pitkään oli saastanen mut ei tämä uusikaan ollut ookoo jos ensihoito ja lukuisat muut ihmiset maininneet että asiasta. Ja edellisessä poliisi soitti kriisin + lasun paikalle just samasta syystä. Poliisit ei helposti tämmöstä tee. Mut jatka vaan harhoihin uskomista mut älä täällä jaksa tommost väittää, fatkoihin perustat nyt väitteesi. Vai oletko käynyt asunnossa?
Nimenomaan edelliseen asuntoon oli soitettu lasu paikalle, etp:n luettuasi tiedätkin jo syyt sillä ne oli siinä pääpiirteittäin kuvattu.
Sitä en väitä, etteikö nykyinen asunto olisi virkavallan saapuessa ollut likainen, mutta ei todennäköisesti siinä kunnossa että lasta olisi sijoitettu. Ja tällä en tarkoita lastenhuoneen eritteitä vaan kylpyhuoneen ja keittiön sotkuja ym. sinänsä normaalia kaaosta.
Tyttö Bodomilta
Susikoski
Viestit: 40
Liittynyt: La Kesä 10, 2023 9:58 pm

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin

Viesti Kirjoittaja Tyttö Bodomilta »

Alien Alien kirjoitti: Ma Helmi 26, 2024 1:16 am
olankohaus kirjoitti: Su Helmi 25, 2024 11:01 pm
Ketturepo kirjoitti: Su Helmi 25, 2024 9:59 pm Pitihän tänne rekisteröityä. Mielestäni kaikki ketjun viestit lukenut, mutta jotain voinut jäädä välistä.

Onko esiin tullut seuraava asia? Kun sebu havainnollisti tuota suihkuepisodia niin mielestäni siinä suustaan lipsautti osan totuutta.

Sanoi suihkulla sumutelleensa Miloa. Suihkulla ei käsittääkseni sumutella, mutta höyrymopilla kylläkin näin voisi sanoa.

Olisiko tämä siis tapahtunut siellä suihkussa?
En ole ikinä kuullut kenenkään suihkuttamiselle käyttävän synonyymiä sumuttaa. Se on muuten nyt semmonen homma, että tässä poimittiin se tunnustus mun mielestä. Ja sitten se uloste sängyssä sai mut miettimään olisiko se teko alkanut sillä, että ne ulosteet vaipassa se on pahoinpidelty sinne sänkyyn ensin. Sitten viety retuuttaen suihkuun ja mopilla painettu seinää vasten? Jos siinä kääntyili ja väisteli, niin osui myös selkään? Oliko pesukoneen töpseli seinässä vai irti? Kuvista ei näy etpk:ssa.

Miksi moppi oli pari kk eteisessä jos siitä kuljettiin rattaillakin, niin sehän olisi hankala siinä ja epäkäytännöllinen, jos ei olisi käytössä? Olisko moppia säilytetty tilanpuutteen vuoksi oikeasti muualla??

Mä uskon että tää on nyt lähellä totuutta!!!
Tuohon sumutus-sanan käyttöön itsekin kiinnitin huomiota. On todella erikoinen sanavalinta ja käyttää sitä vain ensimmäisessä kuulustelussa, joka tehty varsin pian kiinnioton jälkeen. Mietin juurikin samaa ”freudilaista” lipsausta.

Olankohautuksen tapahtumakuvaus vastaa myös omia mietteitäni mahdollisesta tapahtumankulusta. Selittäisi monta asiaa, kuten pistemäiset palovammat vesipisaroista sekä jalkaterän palovamman, joka viittaisi Milon seisseen tapahtuman aikana. Sisäelinvammat ovat voineet tulla mikäli voimalla painettu kaakeliseinää vasten mopilla, jolloin olisi tullut lisää uusia mustelmia toiselle puolen päätä.

Kiinnostaisi tietää, mikä paita on ollut päällä Milolla aamulla? Sama paloautopaita vai jokin muu? Mikäli eripaita, niin milloin paita vaihdettu. Muusan kuvista voisi näkyä, onko niissä paita ollut sama vai ei. Näin muusan selostus, ettei olisi palovammaa huomannut voisi kumoutua. Lisälähteenä voisi olla Milon puhelin, sillä oli tykännyt ottaa kuvia ja videoita, niistä saattaisi jotakin nähdä.

Lapsi on ollut hyvin kivulias koko päivän 7.6. Lisäksi palovammat alkavat erittämään kudosnesteitä, jotka saavat tekstiilin tarttumaan haavaan. Vaikka kudosnestettä ei olisikaan, kaikki kangas mikä koskettaa palovammaa on erittäin kivuliasta. Nyt mikäli lapsi on hiljaa ja paikallaan, se voi johtua ensivaiheessa puhtaasta kipusokista ja myöhemmässä vaiheessa siitä, ettei ole uskaltanut/pystynyt juurikaan liikkumaan tai puhumaan vaan yrittänyt olla mahdollisimman hiljaa ja liikkumatta kivun väistämiseksi. On voinut myös lipua tajuttomuuden ja tajunnan välillä.

Se, että Muusa ei olisi tajunnut tilannetta voi johtua ainoastaan valehtelusta tai poissaolosta. Pahoinpidelty ja äärimmäisen kivulias lapsi ei jää äidiltä huomaamatta. Palovamma vammana ei ole sellainen, jossa voimakkain kiputuntemus tulee ensin ja sitten lientyy jomotukseksi vaan juurikin toisinpäin. Palovamman jatkaessa palamistaan ihon syvempiin kerroksiin ja hermoihin kipu pahenee ja syvenee. Ihon liike pahentaa kipua. Rintekehäs oleva palovamma on erittäin kivulias, sillä rintakehä liikkuu jatkuvasti hengityksen mukaan. Pelkästään hengittäminen sattuu, huutamisesta puhumattakaan. Milo ei ole kivuiltaan edes voinut itkeä ja huutaa, niin kuin lapsi normaalisti hätäänsä ilmaisisi. Tilannetta on vielä pahentanut, mikäli paita on tarttunut haavaan kiinni.

Aluksi Milo on ehkä voinutkin kipuaan enemmän ilmaista ja siksi Muusa googlettanut Kepitinorin antamista. Myöhemmin kipujen pahetessa ollut hiljaisempi mutta edelleen selkeästi hyvin kivulias, ei vain ole kipuaan pystynyt isoon ääneen ilmaisemaan. Tilannetta on vielä pahentanut huulten palovammat, joissa suojaava ihokerros ohuin ja hermot hyvin pinnassa, joten jo niidenkin vuoksi puhuminen, itkeminen ja huutaminen ollut vaikeaa ja kivuliasta.

Milon eläessä hänet pettivät useat tahot, pahiten niistä oma äiti. Ikävä kyllä, Milon luottamuksen pettäminen ei loppunut kuolemaan. Poliisi, jonka olisi tullut turvata Milon oikeus edessä kuolemassa, petti sekin hänet. Muusan ja Sebastianin kuulustelujen lukeminen on todella tuskallista, ei kuulusteltavien tähden vaan poliisin toiminnan vuoksi. Kuulustelut olivat todella heppoisesti hoidettu, mistä johtuen syyttäjän eväät myös todella heppoiset tulevaa ajatellen. Tapauksessa, jossa suurin näyttö pohjaa kuulustelutulokseen, tulisi pitää huoli, että kuulustelujen tulos olisi jotain muuta kuin tietotekniikan parissa säätämistä ja anteeksipyytelevää sävyä.

Henkilökohtaisesti toivon Muusalle ja Sebastianille erittäin, erittäin pitkää elämää. Se on kaikista kovin rangaistus mitä voivat saada, sillä Milon viimeinen päivä tulee kulkemaan heidän matkassaan jokaikinen sekunti jokaikisenä elonsa päivänä, riippumatta siitä millä yrittäisivät sen karkoittaa ja vaikka mitä väittäisivät.
Hyvää pohdintaa.
Mutta voiko painamalla kaakeliseinää vasten sisäelinten vammat syntyä?
Voiko tähän vaikuttaa lapsen koko,Milohan oli niin pieni..
Pikemminkin joku paineella tuotettu isku,kova tönäisy vaikka kaatuminen voisi sopia kuvaan?

Milon toinen paita,pitkähihainen delfiinipaita oli todistelukuvissa etp, otettu muistaakseni kylpyhuoneesta talteen.
Oliko sitten ollut hänellä aamun videossa päällä niin siitä ei mainittu,tai en ole vielä kokonaan lukenut etp...
Vissiin oli jos se on kylppäristä kaivettu talteen.
Avatar
Sissi
Hetty Wainthropp
Viestit: 490
Liittynyt: Ti Tammi 05, 2010 12:08 pm

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin

Viesti Kirjoittaja Sissi »

Tajusin vasta tuosta esitutkintakuvasta miten isosta välineestä on kyse, kuvittelin mielessäni jotain ikkunanpesuun tarkoitettua höyrymoppia kun itselläni on sellainen. Tuo kyseessä oleva laitehan on 129 cm pitkä ja painaa 2.3 kg. Sisäelinvammat on voineet tulla kun lapsi on ollut esim. sängyssään ja siellä höyrytetty ja mukiloitu samalla. :|

Kuva
Mitä mielentilatutkimuksessa tapahtuu: https://www.youtube.com/watch?v=hg_C6Oyy1c0
Mactar
Nikke Knakkertton
Viestit: 160
Liittynyt: Pe Maalis 22, 2013 11:58 pm

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin

Viesti Kirjoittaja Mactar »

Sissi kirjoitti: Ma Helmi 26, 2024 1:48 am Tajusin vasta tuosta esitutkintakuvasta miten isosta välineestä on kyse, kuvittelin mielessäni jotain ikkunanpesuun tarkoitettua höyrymoppia kun itselläni on sellainen. Tuo kyseessä oleva laitehan on 129 cm pitkä ja painaa 2.3 kg. Sisäelinvammat on voineet tulla kun lapsi on ollut esim. sängyssään ja siellä höyrytetty ja mukiloitu samalla. :|
Niin, tosiaan tämä ei todennäköisesti ole tapahtunut kylpyhuoneessa lainkaan. Milo on luultavasti vastustellut suihkuun lähtöä ja se on ottanut Sebua hermoon. Näyttänyt pojalle, että onnistuu se pesu sitten muillakin keinoin. Mietin että onkohan höyrymopin pääasiallinen tarkoitus ollut lattioiden putsaus kun Milolle on käynyt vahinko? Etp:stä tulee kuva, että näin on varmaan käynyt usein.

Oman kipeän lapsen hoitaminen on kyllä viime päivinä vahvistanut sitä ajatusta, että Muusa on ollut hyvin välinpitämätön äiti. Omat tarpeet (nukkuminen, oma aika, päihteet, miesystävä) on menneet lapsen edelle. Valitettavasti Milo kaltoinkohdeltuna lapsena on tottunut siihen, että äitiä on kipeänä turha huutaa apuun. On kylmää jättää tuskissaan oleva lapsi yöksi omaan huoneeseen yksin - uskaltaisin väittää, että normaali huolehtiva vanhempi on aika valppaana jos lapsi on yöllä korkeassa kuumeessa. Saatika, jos on laajat palovammat..
Alien Alien
Harjunpää
Viestit: 290
Liittynyt: Ma Tammi 09, 2023 5:09 am

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin

Viesti Kirjoittaja Alien Alien »

Tyttö Bodomilta kirjoitti: Ma Helmi 26, 2024 1:27 am
Alien Alien kirjoitti: Ma Helmi 26, 2024 1:16 am
olankohaus kirjoitti: Su Helmi 25, 2024 11:01 pm

En ole ikinä kuullut kenenkään suihkuttamiselle käyttävän synonyymiä sumuttaa. Se on muuten nyt semmonen homma, että tässä poimittiin se tunnustus mun mielestä. Ja sitten se uloste sängyssä sai mut miettimään olisiko se teko alkanut sillä, että ne ulosteet vaipassa se on pahoinpidelty sinne sänkyyn ensin. Sitten viety retuuttaen suihkuun ja mopilla painettu seinää vasten? Jos siinä kääntyili ja väisteli, niin osui myös selkään? Oliko pesukoneen töpseli seinässä vai irti? Kuvista ei näy etpk:ssa.

Miksi moppi oli pari kk eteisessä jos siitä kuljettiin rattaillakin, niin sehän olisi hankala siinä ja epäkäytännöllinen, jos ei olisi käytössä? Olisko moppia säilytetty tilanpuutteen vuoksi oikeasti muualla??

Mä uskon että tää on nyt lähellä totuutta!!!
Tuohon sumutus-sanan käyttöön itsekin kiinnitin huomiota. On todella erikoinen sanavalinta ja käyttää sitä vain ensimmäisessä kuulustelussa, joka tehty varsin pian kiinnioton jälkeen. Mietin juurikin samaa ”freudilaista” lipsausta.

Olankohautuksen tapahtumakuvaus vastaa myös omia mietteitäni mahdollisesta tapahtumankulusta. Selittäisi monta asiaa, kuten pistemäiset palovammat vesipisaroista sekä jalkaterän palovamman, joka viittaisi Milon seisseen tapahtuman aikana. Sisäelinvammat ovat voineet tulla mikäli voimalla painettu kaakeliseinää vasten mopilla, jolloin olisi tullut lisää uusia mustelmia toiselle puolen päätä.

Kiinnostaisi tietää, mikä paita on ollut päällä Milolla aamulla? Sama paloautopaita vai jokin muu? Mikäli eripaita, niin milloin paita vaihdettu. Muusan kuvista voisi näkyä, onko niissä paita ollut sama vai ei. Näin muusan selostus, ettei olisi palovammaa huomannut voisi kumoutua. Lisälähteenä voisi olla Milon puhelin, sillä oli tykännyt ottaa kuvia ja videoita, niistä saattaisi jotakin nähdä.

Lapsi on ollut hyvin kivulias koko päivän 7.6. Lisäksi palovammat alkavat erittämään kudosnesteitä, jotka saavat tekstiilin tarttumaan haavaan. Vaikka kudosnestettä ei olisikaan, kaikki kangas mikä koskettaa palovammaa on erittäin kivuliasta. Nyt mikäli lapsi on hiljaa ja paikallaan, se voi johtua ensivaiheessa puhtaasta kipusokista ja myöhemmässä vaiheessa siitä, ettei ole uskaltanut/pystynyt juurikaan liikkumaan tai puhumaan vaan yrittänyt olla mahdollisimman hiljaa ja liikkumatta kivun väistämiseksi. On voinut myös lipua tajuttomuuden ja tajunnan välillä.

Se, että Muusa ei olisi tajunnut tilannetta voi johtua ainoastaan valehtelusta tai poissaolosta. Pahoinpidelty ja äärimmäisen kivulias lapsi ei jää äidiltä huomaamatta. Palovamma vammana ei ole sellainen, jossa voimakkain kiputuntemus tulee ensin ja sitten lientyy jomotukseksi vaan juurikin toisinpäin. Palovamman jatkaessa palamistaan ihon syvempiin kerroksiin ja hermoihin kipu pahenee ja syvenee. Ihon liike pahentaa kipua. Rintekehäs oleva palovamma on erittäin kivulias, sillä rintakehä liikkuu jatkuvasti hengityksen mukaan. Pelkästään hengittäminen sattuu, huutamisesta puhumattakaan. Milo ei ole kivuiltaan edes voinut itkeä ja huutaa, niin kuin lapsi normaalisti hätäänsä ilmaisisi. Tilannetta on vielä pahentanut, mikäli paita on tarttunut haavaan kiinni.

Aluksi Milo on ehkä voinutkin kipuaan enemmän ilmaista ja siksi Muusa googlettanut Kepitinorin antamista. Myöhemmin kipujen pahetessa ollut hiljaisempi mutta edelleen selkeästi hyvin kivulias, ei vain ole kipuaan pystynyt isoon ääneen ilmaisemaan. Tilannetta on vielä pahentanut huulten palovammat, joissa suojaava ihokerros ohuin ja hermot hyvin pinnassa, joten jo niidenkin vuoksi puhuminen, itkeminen ja huutaminen ollut vaikeaa ja kivuliasta.

Milon eläessä hänet pettivät useat tahot, pahiten niistä oma äiti. Ikävä kyllä, Milon luottamuksen pettäminen ei loppunut kuolemaan. Poliisi, jonka olisi tullut turvata Milon oikeus edessä kuolemassa, petti sekin hänet. Muusan ja Sebastianin kuulustelujen lukeminen on todella tuskallista, ei kuulusteltavien tähden vaan poliisin toiminnan vuoksi. Kuulustelut olivat todella heppoisesti hoidettu, mistä johtuen syyttäjän eväät myös todella heppoiset tulevaa ajatellen. Tapauksessa, jossa suurin näyttö pohjaa kuulustelutulokseen, tulisi pitää huoli, että kuulustelujen tulos olisi jotain muuta kuin tietotekniikan parissa säätämistä ja anteeksipyytelevää sävyä.

Henkilökohtaisesti toivon Muusalle ja Sebastianille erittäin, erittäin pitkää elämää. Se on kaikista kovin rangaistus mitä voivat saada, sillä Milon viimeinen päivä tulee kulkemaan heidän matkassaan jokaikinen sekunti jokaikisenä elonsa päivänä, riippumatta siitä millä yrittäisivät sen karkoittaa ja vaikka mitä väittäisivät.
Hyvää pohdintaa.
Mutta voiko painamalla kaakeliseinää vasten sisäelinten vammat syntyä?
Voiko tähän vaikuttaa lapsen koko,Milohan oli niin pieni..
Pikemminkin joku paineella tuotettu isku,kova tönäisy vaikka kaatuminen voisi sopia kuvaan?

Milon toinen paita,pitkähihainen delfiinipaita oli todistelukuvissa etp, otettu muistaakseni kylpyhuoneesta talteen.
Oliko sitten ollut hänellä aamun videossa päällä niin siitä ei mainittu,tai en ole vielä kokonaan lukenut etp...
Vissiin oli jos se on kylppäristä kaivettu talteen.
Niin, ajattelin, että jos voimalla tönittiin/painettu kaakeliseinää vasten? Sängyssä patja ja pohja joustaa, joka osaltaan siirtää liike-energiaa kehosta pois, seinä/lattia ei anna periksi, jolloin iskun energia kohdistuu kokonaan pehmytkudoksiin. Milolla oli myös verenpurkauma silmässä.

On myös todella erikoista, että tarkemmin ei kuulusteltu 5.6 ja 6.6. Päivien tapahtumia. Lapsella oli ”potkulauta”- mustelmat jo havaittu päivähoidossa, niin mitä tapahtui 5.6., ettei lasta viety päivähoitoon 6.6.? Ja edelleen miksi ei viety 7.6. kun hoidolle oli ilmiselvästi tarvetta? Tuskin mustelmat entisestään pahenivat niin, ettei niiden vuoksi tohdittu hoitoon viedä?
Pallastunturi2024
Alibin satunnaislukija
Viestit: 66
Liittynyt: Ti Tammi 09, 2024 2:08 pm

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin

Viesti Kirjoittaja Pallastunturi2024 »

maleficent kirjoitti: Su Helmi 25, 2024 11:50 pm
Tuosta puheenkehityksestä kommentoin myös sen verran, että ei se ole läheskään aina vanhemman laiskuutta. Osalla porinat starttaa myöhemmin, eikä siihen välttämättä mitään fyysistä tai psyykkistä selitystä löydy. Tämäkin tällainen kokemusta on-kommentti, kun yksi omistani löpisi kaikki asiat 1,5-vuotiaana (myös englanniksi!) ja yksi taas 2,5-vuotiaana pääasiassa 2-4 sanan lauseita, eikä niitäkään jatkuvasti ollut viljelemässä. Eli samalla kasvatustaktiikalla toisesta tuli oikea ”moottoriturpa” ja toinen juttelee lyhyesti silloin kun on oikeaa asiaa.
Juu puheen kehityksen viivästymiseen voi olla monisyy, omalla lapsella oli puheen kehitys myös motoriikan kehityksen kanssa jäljessä ja toiminta sekä puheterapialla se saatiin kuntoon, mutta se huomattii tarhassa jo 2.5vuotiaana ja homma saatiin pian aluille, ihmettelen ettei tälle 4v ollut vielä edes aloitettu mitään. Toinen asia vaippa, se ei kyllä selity millään .. minulle sanottiin todella tiukasti kahden lapsen kohdalla kun oli vaippa 2v käytös ja tarha alkoi, että he eivät tämän ikäselle edes suostu vaippaa laittamaan vaan opettavat potalle ja parasta alkaa heti kotona samoihin harjotuksiin ja ennen 3v täytyy olla kuiva. Olivat todella tiukkoja asian suhteen ja oikeen hiillostivat jos asia ei edistynyt toivomallaan tavalla.
Avatar
Sissi
Hetty Wainthropp
Viestit: 490
Liittynyt: Ti Tammi 05, 2010 12:08 pm

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin

Viesti Kirjoittaja Sissi »

Mactar kirjoitti: Ma Helmi 26, 2024 2:03 am


Oman kipeän lapsen hoitaminen on kyllä viime päivinä vahvistanut sitä ajatusta, että Muusa on ollut hyvin välinpitämätön äiti. Omat tarpeet (nukkuminen, oma aika, päihteet, miesystävä) on menneet lapsen edelle. Valitettavasti Milo kaltoinkohdeltuna lapsena on tottunut siihen, että äitiä on kipeänä turha huutaa apuun. On kylmää jättää tuskissaan oleva lapsi yöksi omaan huoneeseen yksin - uskaltaisin väittää, että normaali huolehtiva vanhempi on aika valppaana jos lapsi on yöllä korkeassa kuumeessa. Saatika, jos on laajat palovammat..
Alla oleva viesti kyllä paljastaa karuudessaan kuka tai mikä on ollut Muusalle tärkeintä. :?

Kuva
Mitä mielentilatutkimuksessa tapahtuu: https://www.youtube.com/watch?v=hg_C6Oyy1c0
JohanPomppas
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1417
Liittynyt: Su Loka 20, 2019 12:44 am

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin

Viesti Kirjoittaja JohanPomppas »

Olipahan monellakin eri tavalla raskasta luettavaa... :|

En jouda ja varmaan enää ikinä jaksakaan lukea jokaista viestiä, jotka tähän tulleet sen jälkeen kun ite lakannut ketjua seuraamasta ja lukenut tuota etpk, eli en tiedä, onko jo joku muu maininnut asiasta... No jokatapauksessa - niistä hampaan jäljistä Milon käsivarressa oli muuten maininta kahdenkin henkilön toimesta, eikä pelkästään "yhden nuoren rimpulan, joka vasta aloittanut työnsä" vai mites se väite erään suusta menikään... :roll: Tuon huomion tehneet Kiiala Kari (sivu 297), jolla kaiketi työkokemusta 8 -v takana, ja Laakkonen Tero (sivu 318), jolla työkokemusta 21-22 -vuotta takana - eli semmoisia märkäkorvaisia pojankloppeja...

Pisteet Sebun äidille. Ainut joka puhuu tottakin tän ihannepariskunnan narkkauksesta. On sen havainnut, ollut myös lapsen huonosta kohtelusta tietoinen, vaikkei juuri ole näiden kanssa ollut tekemisissä... Kun taas Muusan perheen mielestä ei mitään ongelmia, ja ihan normaali lapsiperhe oli... Sivistyneesti vain valkkaria siemailtiin ja joskus oluset, kun lapsivapaa - eikä ikinä oltu ees huudettu Milon läsnäollessa. :roll:
Jokukukavaan
Martin Riggs
Viestit: 642
Liittynyt: Ke Joulu 15, 2021 1:49 am

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin

Viesti Kirjoittaja Jokukukavaan »

vipeltäjä kirjoitti: Su Helmi 25, 2024 10:13 pm
Jokukukavaan kirjoitti: Su Helmi 25, 2024 7:49 pm
K9Wifey kirjoitti: Su Helmi 25, 2024 7:39 pm Oli sellainen toteamus, et 'Laitoin Milolle viestin'
:
Eli säkin näit sen "Laitoin Milolle viestin" piirun kirjoittamana muusalle noissa etp.

Kuka löytäisi sen niistä Piirun ja Muusan viesteistä? Se oli tosi pienellä siel jossain luettavissa. Harmi kun en siitä ottanut kuvaa itse. Koitan ite ettiä kans.
On tuolla viesteissä myös Muusa laittanut et ei Milo tartte, kuin oman puhelimen. Voit nukkua rauhassa.
lol. Kaikki tietää että Milolla on oma puhelin. Tääl on mietitty oliko Milolla myös oma liittymä siinä kun täti sanoo laittaneensa milolle viestiä.
Jokukukavaan
Martin Riggs
Viestit: 642
Liittynyt: Ke Joulu 15, 2021 1:49 am

Re: Joensuu: 4-vuotiaan lapsen kuolemaa tutkitaan murhana - äiti ja isäpuoli vangittiin ja vapautettiin

Viesti Kirjoittaja Jokukukavaan »

T1993 kirjoitti: Ma Helmi 26, 2024 12:07 am Mitä luulette valvotaankohan edelleen näitten teletietoja? Ihan varmasti ovat olleet yhteydessä toisiinsa viestitellen/soittamalla ku pääsivät vapaaksi. Olispa tutkijoilla vielä joku oljenkorsi saada tuo äijä tunnustamaan, jotenkin.. onhan niitä käytetty vaikka mitä keinoja saaha tunnustus otetaan nyt esimerkiksi Anneli Auer ku poliisi esitti tämän "rakastajaa" lypsätäkseen tietoja murhaillasta. Noh, mene ja tiedä. Tuntuu vain niin väärältä, että kaikki tutkimukset/kuulustelut oli tässä ja enää odotellaan vaan tuomiota...
Kyllä valvotaan. Molempien. Murha ei vanhene koskaan. Riittää kun puhuvat joskus jossain.
Vastaa Viestiin