Erikoisin murha ikinä?

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Lupus
Susikoski
Viestit: 35
Liittynyt: Ma Touko 28, 2007 4:48 pm
Paikkakunta: Pohjoisen taivaan alla

Erikoisin murha ikinä?

Viesti Kirjoittaja Lupus »

Onko kukaan muu kuullut tästä tapauksesta:
Viiden hengen nuorisoporukka oli viettämässä kevätjuhlien alkua erään järven rannalla (en nimeä muista mutta pieni järvi ja hiekkaranta) Californiassa. Se oli syrjäinen paikka ja muita ihmisiä ei juurikaan ollut liikkeellä. Lisäksi, alue oli vielä sen verran harvaanasuttua että muita kulkijoita ei ollut edes odotettavissa. Nuoret polttelivat pilveä ja ottivat viinaa, sitä perussettiä.

Sen järven hyvin pieni pysäköitialue oli erään kumpareen takana. Nuoret näkivät kuinka auto (taisi olla muistaakseen Acura?) tuli ja pysähtyi parkkipaikalle. Nuoret näkivät siis tästä autosta vain katon, koska siinä oli sellainen kumpare edessä. Lisäksi oli jo hyvin pimeää mutta he saattoivat kuitenkin nähdä että joku siihen tuli. Autoilija sammutti moottorin ja jäi siihen.

Porukka ihmetteli että kuka tänne nyt tulee. Noin viisi minuuttia nuoret odottelivat että auton omistaja kävelisi heidän nuotiopaikalle, joka oli n. 25 metrin päässä parkkipaikoista. Kuitenkaan, ketään ei tullut niin porukka lähti katsomaan autolle että mikä on homman nimi.

Autolle päästyään nuoria kohtasi järkyttävä näky: kuski oli paikallaan ammuttuna takaraivoon.

Erikoisinta tässä oli se että avaimet olivat virtalukossa ja ovet lukittuina. Ei ollut kuulunut laukausta eikä ikkunoita ollut hajotettu.

Nuoret hälyttivät poliisin paikalle samantien, ja porukasta tuli samantien epäiltyjä. Heidän onnekseen, eräällä nuorista oli videokamera mukana joka vahvisti heidän alibin. Hän oli kuvaillut sillä pitkin iltaa ja silläkin hetkellä kun auto saapui parkkipaikalle. Itse autoa ei videolla näkynyt, mutta ääni saatiin kuulumaan tutkimuksissa. Ja kaikki nuoret olivat silloin nuotiolla.

Tästä alkoi yksi haastavimmista poliisitutkinnoista: auton lukoissa ei ollut murtojälkiä, ovet olivat lukossa, ikkunat olivat ehjät ja avaimet virtalukossa. Kuskilla olivat jopa turvavyöt kiinnitettyinä. Surma-asetta ei löydetty ja pystyttiin näyttämään toteen myös se että itsemurha ei ollut kysymyksessä. Luoti oli ammuttu niskatuen läpi takaraivoon. Myös hylsyä ei löydetty. Ei sormenjälkiä, kuituja, ei mitään mikä viittaisi murhaajaan. Oli murha ilman murhaajaa. Parkkipaikka oli pehmeää maata: hienoa soraa ja hiekkaa, eikä auton ympäriltä löytynyt jälkiä. Juttuun liittyi myös muita täysin käsittämättömiä piirteitä: auto jolla uhri oli liikkeellä, oli varastettu jo vuotta aikaisemmin mutta auton omistaja ei ollut tehnyt siitä ilmoitusta. Uhrista ei löytynyt mitään tietoja, ei edes hänen nimeään pystytty varmuudella selvittämään. Sormenjäkiä tai DNA:ta ei löytynyt rekistereistä eikä kukaan tunnistanut häntä lehdissä ja uutisissa esitetyistä kuvista huolimatta. Hänellä ei ollut pankkikortteja mutta käteistä povitaskussa oli n. 4000 dollaria kirjekuoressa. Murhaaja ei huolinut näitä rahoja.

Tapaus on yhä ratkaisematon.

Olisko tästä tapauksesta jotain lisätietoa?
PanCamO
Nikke Knatterton
Viestit: 196
Liittynyt: Pe Kesä 01, 2007 1:55 am
Paikkakunta: sitä ei moni tiedä..

Viesti Kirjoittaja PanCamO »

urbaani legenda?
petetty, lyöty ja päähän potkittu.
Sami

Viesti Kirjoittaja Sami »

Tällätteet menee X-Filesiin Fox Mulderin ja Dana Scullyn selvitettäviksi.
Herkkis
Jane Marple
Viestit: 1068
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 3:07 pm

Viesti Kirjoittaja Herkkis »

Joo vois hyvinki olla urbaani legenda, miten ois jos Jamie ja
Adam setvisivät tapausta?
I am an African!
Lupus
Susikoski
Viestit: 35
Liittynyt: Ma Touko 28, 2007 4:48 pm
Paikkakunta: Pohjoisen taivaan alla

Sitä kanssa epäilin

Viesti Kirjoittaja Lupus »

Sitä kanssa epäilin että olis legendaa. Kuulin sen Jenkeissä käydessäni, monet siitä puhu, ja oli monenlaisia mielipiteitä asiasta.

Tokihan saattaa olla että mies on järvellä ammuttu autoonsa ja ensin pidetty vaikeana tapauksena mutta sitten selvitetty. Juttu vaan lähtenyt elämään ja kasvamaan.

Niin mä lopulta päättelin kun en netistäkään löytänyt lisää informaatiota.
EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3332
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Mäkään en ole tuosta tapauksesta ennen kuullut. On erilaisia mysteeriokirjoja hyllymetreittäin ja esim. tuo Orsinin tapaus on useassakin edustettuna, mutta tämä loistaa poissaolollaan.

Pankaas tietoa tänne jos sitä löytyy/on
Bombay
Adrian Monk
Viestit: 2830
Liittynyt: Ma Touko 07, 2007 9:25 am

Viesti Kirjoittaja Bombay »

Ihan varmasti tää on urbaanilegenda, jos ei linkkejä löydy.
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5425
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Vähän OT, mutta luin Alibista kauan sitten suomalaisesta jätkästä, joka lavasti oman itsemurhansa murhaksi... :roll: Löi itseään kirveellä päähän USEITA LYÖNTEJÄ! Tietenkin vasta viimeinen isku lujaa... :shock:

Ja ei se, että autonavaimet on virtalukossa ja ovet lukittu, ole vaikeaa, koska avaimia voi olla monetkin. Mutta muut seikat tietty vaikuttaa legendalta.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
vasikka
Vic Mackey
Viestit: 1950
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Viesti Kirjoittaja vasikka »

Vähän tuohon samaan jatkoa, mistä Tampereen Tyyttökin kirjoitti. Muutamia vuosia sitten suomessakin oli tapaus, jota tutkittiin aluksi henkirikoksena. Lopulta päädyttiin siihen, että mies oli kuitenkin ampunut itseään siten, että oli käyttänyt itse kehittelemäänsä laukaisulaitetta. Vähän niin kuin kamera, joka ottaa itse kuvan.
Lupus
Susikoski
Viestit: 35
Liittynyt: Ma Touko 28, 2007 4:48 pm
Paikkakunta: Pohjoisen taivaan alla

Teoria

Viesti Kirjoittaja Lupus »

Pyörittelin päässäni tänään yhtä mahdollista teoriaa, kaukaa haettua mutta silti:

JOS tämä rikos on tapahtunut niin yksi vaihtoehto on että murhaaja kyttäsi jossain suojassa tarkkuuskiväärin kanssa uhriaan (tuntien täydellisesti tämän rutiinit ja tavat).

Uhri ajaa parkkipaikoille ikkuna auki. Hän näpsäyttää sähkölasien automaattisen noston päälle (uudemmissa mm. Japanilaisissa malleissa on tämä toiminto kuljettajan ikkunan osalta) ja silloin, kun lasi on nousemassa, ampuja iskee.

Tulos: monien sattumien, ja tuurin, sekä taidon kautta autossa ammuttuna ihminen ja jälkiä autosta ei löydy. Ikkunat ja ovet kiinni, avaimet paikallaan jne.

Luoti olisi ilmeisesti osunut silloin ohimoon, tai tuurilla takaraivoon jos kuljettaja oli pää kääntyneenä ampuma-hetkellä. Tietenkin tutkimuksissa olisi nopeasti selvinnyt että luoti on isompi kuin pistoolin, eli siis kiväärin. Myös uhrin pää olisi saattanut levetä pitkin auton etusisäosaa.

Tässä olisi ainakin otollinen syntyperä "näkymätön murhaaja" - legendalle. Murhaajan etumatka olisi kuitenkin sangen lyhyt mutta jos hän olisi tuon kaiken onnistunut toteuttamaan, hän olisi päässy karkuunkin.

Kuten sanoin, kaukaa haettu teoria. Ehkä jopa niin villi että se kuuluisi vain Hollywood - käsikirjoittajien paperille.
Urho

Viesti Kirjoittaja Urho »

Olisi mukavaa, jos joku selvittäisi, onko kyseessä tositapaus. :wink:

Annetun kuvauksen perusteella olisi siis mahdollista, että tekijä on hivuttautunut kumpareen tarjoaman katveen suojissa ulos autosta ja häippässyt. Osattiinkohan koiria käytää jäljitykseen? Eli tässä kohtaa tiedot ovat puutteelliset.

Jos pitäisi jotain muita todennäköisesti tuottoisampaa linjaa lähteä miettimään, niin kallistuisin autolinjan puoleen. Auto oli siis varastettu, mutta siitä ei oltu tehty varkausilmoitusta. Herää kysymyksiä, kuten miksi ei oltu tehty, oliko omistaja hämäräheikki, mistä autolle oli saatu avaimet tai peräti kahdet, jne.
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Viesti Kirjoittaja skoone »

Urho kirjoitti:Olisi mukavaa, jos joku selvittäisi, onko kyseessä tositapaus. :wink:

Annetun kuvauksen perusteella olisi siis mahdollista, että tekijä on hivuttautunut kumpareen tarjoaman katveen suojissa ulos autosta ja häippässyt. Osattiinkohan koiria käytää jäljitykseen? Eli tässä kohtaa tiedot ovat puutteelliset.

Jos pitäisi jotain muita todennäköisesti tuottoisampaa linjaa lähteä miettimään, niin kallistuisin autolinjan puoleen. Auto oli siis varastettu, mutta siitä ei oltu tehty varkausilmoitusta. Herää kysymyksiä, kuten miksi ei oltu tehty, oliko omistaja hämäräheikki, mistä autolle oli saatu avaimet tai peräti kahdet, jne.
Olisiko mahdollista semmoinen, että ampuja istui takapenkillä ja uhkasi ajaavaa uhria aseella. Ampumisen tapahduttua lähti autosta (hanskat kädessä) ja laittoi ven mennessään lukkoon?
Katjushka
Theo Kojak
Viestit: 1163
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 9:17 pm

Urbaani legenda varmaan

Viesti Kirjoittaja Katjushka »

Googletin pidemmän kaavan kautta, mutta en löytänyt mitään todellista. Saman tapaisen jutun löysin saitilta, jossa on arvoituksia

1.17. A man is found shot to death in the front seat of his car; a gun lies
out of his reach in the back seat. All the windows are closed and the doors
are locked; there are no bullet holes anywhere in the car. (SP, from _The
Next Book of OMNI Games_; partial AC wording)
Michaelm
Harjunpää
Viestit: 311
Liittynyt: Pe Heinä 06, 2007 9:45 pm

Viesti Kirjoittaja Michaelm »

Mikäli tämmöinen murha on tapahtunut, niin oma veikkaukseni on se, että rikospaikka on jäänyt tuollaiseksi pelkästään käsittämättömien sattumien summana. En usko että kukaan voisi olla niin järjestelmällinen ja suunnitelmallinen, että mikään ei menisi pieleen.
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: Urbaani legenda varmaan

Viesti Kirjoittaja skoone »

Katjushka kirjoitti:Googletin pidemmän kaavan kautta, mutta en löytänyt mitään todellista. Saman tapaisen jutun löysin saitilta, jossa on arvoituksia

1.17. A man is found shot to death in the front seat of his car; a gun lies
out of his reach in the back seat. All the windows are closed and the doors
are locked; there are no bullet holes anywhere in the car. (SP, from _The
Next Book of OMNI Games_; partial AC wording)
Ainakin mun autossa on mahdollista lukita kaikki ovet sisältäpäinkin yhtäaikaa, sähköisesti.

Ja kai jos teki itsarin, niin samalla kun oli ampunut heitti pyssyn taakseen takapenkille.

Tämä ei kyllä näytä mitenkään ihmeelliseltä.

Tai sitten joku muu ampui, jätti aseen takapenkille ja poistui autosta, jonka ovet oli lukkoasennossa ja kun paiskasi oven kiinni sekin ovi lukkiutui taas.
Vastaa Viestiin