Anneksen karkaus ja "kapina" 1982

[Clarence]

Muistaakseni syksyllä 1982 Anneksesta lähti joukko vankeja karkuun. Jäivät kaikki aika nopeasti kiinni. Siinä oli tuttuja nimiä. En muista miten asia oikein kokonaisuudessaan meni. Keskustelijoista monikin tietää asian ja henkilöt Voisiko joku laittaa sitä tämän viestin jälkeen?

[Clarence]

Ei liity otsikkoon, mutta Annekseen kuitenkin. Jalo Seppänen tuli Annekseen, niin siellä ollut muuan Seppo sanoi Jalolle, tuohon on hyvä hirttää itsensä. Jalo oli kääntynyt katsomaan sitä hyvää kohtaa. Kuten tiedämme, ei kuitenkaan toteuttanut aiettaan. Jalo Seppänen on dramaattinen persoona. Jos joku ei ole nähnyt Seppästä livenä, samanlainen persoona löytyy yuotubesta filmissä Kaasua komisario Palmu. Filmissä olevaa jonkun lahkon saarnaaja esittävä näkyy jo aika alkupuolella. Jalo Seppäsellä on paljonkin yhtymäkohtia dramatiikassaan.

[Doctor Lecter]

Pako Anneksesta oli huomattava mediatapahtuma. 17.10.1982 klo 20:20 kuusi vankia poistui oven kautta - lukittu ovi murtui raskasta puupenkkiä ja kuulaa apuna käyttäen. Ennen oven murtamista vangit olivat käyneet mm. sängyn- ja tuolinjalkojen kanssa vartijoiden kimppuun.

Kolme karkureista jäi kiinni melko pian Port Arthurin puutaloalueelta. Neljäs puolen yön aikoihin Rauhankadulta. Hän olikin se porukan vaarallisimmaksi tituleerattu; 28-vuotias henkirikoksesta tuomittu Jouni Veikko Takkula. Kaksi jäi pidemmälle reissulle. Turkulainen Erkki Tuominen ja tamperelainen Juha Hänninen.

Vartijoiden saamat vammat olivat ruhjeita ja mustelmia.

[Clarence]

Kiitos Toctor Lecter. Yksi nimi ehkä puuttuu listalta. Oliko Lintula joukossa?

Jouni Veikko Takkula tappoi aikoinaan asianjajan. Riihimäen keskusvankilassa keittiöllä toinen tappo, kun tappoi häntä kiusanneen vangin. Kakolasta joutui Niuaan.

[Ailar]

Siinä oli doctorin mainitsemien lisäksi Jarmo Suominen, Timo Heikkilä ja Raimo Tienhaara.

[Doctor Lecter]

Jouni Veikko Takkula tappoi aikoinaan asianjajan. Riihimäen keskusvankilassa keittiöllä toinen tappo, kun tappoi häntä kiusanneen vangin. Kakolasta joutui Niuaan.

Juu, Takkulasta mainittiinkin paon yhteydessä, että useita henkirikoksia tehneen - no kaksi ainakin. Asianajaja oli muistaakseni Lahtinen nimeltään ja surmattiin päivää ennen 62-vuotispäiväänsä. Takkula meni aa:n tstoon pyytäen kymmentä markkaa, mutta kun ei saanut, niin tappoi. Oli 23 -vuotias tuolloin.

Erkki Tuominen (ent Vitsala) oli karkaillut aiemminkin. Vuosi oli -77 kun Vaasan lääninvankilan kalterit murrettiin, ovi avattiin ja muuri lankun avulla ylitettiin. Näin kertoo mm. uutinen lehdestä.

[Clarence]

Anneksesta (Turun vankimielisairaala) on ollut vaikea karata. On kyllä näitä ulospäässeitä, mutta olla karkumatkalla edes viikkoja, puhumattakaan päivistä en tiedä yhtään. Aittokallion Juska nuorena karkasi, mutta ei päässyt pihaa pidemmälle. Juska itse kertoi asian. Monesta muusta vankilasta kyllä karannut joistakin enemmän kuin kerran.

Vaikea on karata, mutta vielä vaikeampi pysyä vapaalla.

[loikkari]

Hauska juttu, eräässä blogissa kerrottiin, että vielä 1800 luvun lopulla uskottiin rikollisista lähtevän kaasuja jotka vaikuttaisivat terveisiin ihmisiin ja aiheuttavat rikollisuutta. Siksi Annes rakennettiin korkealle jotta kaasut ei vahingoittaisi terveitä ihmisiä.

[Pele]

Jouni Veikko Takkula tappoi aikoinaan asianjajan. Riihimäen keskusvankilassa keittiöllä toinen tappo, kun tappoi häntä kiusanneen vangin. Kakolasta joutui Niuaan.

Juu, Takkulasta mainittiinkin paon yhteydessä, että useita henkirikoksia tehneen - no kaksi ainakin. Asianajaja oli muistaakseni Lahtinen nimeltään ja surmattiin päivää ennen 62-vuotispäiväänsä. Takkula meni aa:n tstoon pyytäen kymmentä markkaa, mutta kun ei saanut, niin tappoi. Oli 23 -vuotias tuolloin.

Takkula on kuollut vuonna 2022, on haudattu Kuopioon.

[Oikeus ennen kaikkea]

PPK 2010

Anneksen vankikapina
Jan Vidjeskog, psykologi, Turku.

Samoihin aikoihin, kun Ruotsin merivoimat jahtasivat vieraita sukellusveneitä Härsfjärdenin syvyyksistä, joutuivat Suomen länsirannikon poliisivoimat toisenlaisen haasteen eteen. Sunnuntai-iltana 17. lokakuuta 1982 tapahtui Vankimielisairaalassa väkivaltainen vankilan järjestyksen rikkominen eli vankikapina.
Kuusi vankipotilasta pääsi pakoon.
Vankimielisairaala, lempinimeltään Annes, sijaitsi Turun Kakolanmäellä keskusvankilan naapurina. Annekseen vastaanotettiin psykiatrista hoitoa tarvitsevat vangit maan kaikista vankiloista.

Rassi, jolla potilas iski ylilääkäri Winqvistiä kuolettavasti rintaan 4. syyskuuta 1916.jpg (181.05 KiB) Katsottu 1040 kertaa

Laitoksen nykyinen nimi on Psykiatrinen vankisairaala ja uusi Annes sijaitsee Turun vankilan alueella Saramäessä. Vankikapinan suunnittelija ja liikkeellepanna oli turkulainen vanki nimeltä Tuominen, joka oli tullut Annekseen muutaman viikon hoitojaksolle.
Tuominen. ei ollut mielisairas ja hänet tiedettiin olevan karkaus- altis. Hän halusi hinnalla millä hyvänsä päästä vapauteen ja teki tarkan suunnittelutyön. Siviilissä hän oli ollut lukkoseppä ja valmisti Anneksessa ollessaan pakoavaimet. Näitä avaimia ei kuitenkaan käytetty, koska suunnitelma muuttui.
Toinen päätekijä oli tamperelainen, Takkula, jolla oli kaksi henkirikosta tunnollaan.
Osastolla potilaat suljettiin normaalisti television iltauutisten jälkeen selleihinsä, mutta tänä iltana kapinoitsijat ennen sulkemisaikaa hyökkäsivät hoitajien kimppuun ja pahoinpitelivät heitä lyömäasein. Hoitajilta vietiin avaimet ja heidät suljettiin eristysosastoon.
Vartija huomasi Kakolan vartiotornista Anneksen pihalla liikettä ja ampui varoituslaukauksia ilmaan, mutta se ei miehiä pysäyttänyt. Karkureista kolmea pidettiin vaarallisena. Anneksen hoitajat olivat ensireaktioissaan kiitollisia siitä, että selvisivät tapahtumasta hengissä. Myöhemmin he alkoivat pitää pakoa katkerana työ- tappiona; olivathan potilaat olleet heidän vastuullaan ja nyt nämä saattoivat tehdä pahaa täysin sivullisille ihmisille. Kapinalla oli vakavat seuraamukset Anneksen toiminnalle moneksi vuodeksi eteenpäin ja henkilökunnan hoitomotivaatio laski. Luottamus potilaisiin ihmisinä kärsi pahan takaiskun ja turvatoimia kiristettiin. Yksi ainoa psykopaattinen potilas sai vahingon aikaan, ja vankikapina on leijunut kuin haamu laitoksen yllä näihin päiviin asti.
Sairaalan todellisuus Vuonna 2011 sata vuotta täyttävällä Anneksella on väkivaltainen historia. Sairaalan ensimmäinen ylilääkäri, Gustav Winqvist, menehtyi vammoihinsa potilaan iskettyä häntä rassilla rintaan vuonna 1916. Tekijä hirttäytyi myöhemmin syyllisyydentuskissaan. Ylilääkäri Heikinheimo joutui kahteen otteeseen rassihyökkäyksen kohteeksi 30-luvulla, mutta selvisi saamista vammoistaan hengissä.
Vuonna 1952 potilas ammuttiin Anneksen pihalla kuoliaaksi pakoyrityksen yhteydessä.
Pakoja, pakoyrityksiä ja väkivaltatilanteita on Anneksessa vuosien saatossa ollut monta. Anneksen tapaisessa laitoksessa vallitsee aina ristiriita hoidollisten ja turvallisuuden näkökohtien välillä.
Koska kyseessä on psykiatrinen hoitolaitos, halutaan tarjota vankipotilaille vuorovaikutuksellista kohtelua ja mahdollisimman paljon tilaisuuksia vapaaseen yhdessäoloon. Laitoksen tehtävä on kuntouttaa potilaat kestämään vankilan karu todellisuus, johon he palaavat rangaistustaan kärsimään. Silti turvallisuudesta ei voida tinkiä, kun potilasjoukossa on myös vaaralliset ja karkausalttiit yksilöt. Vuonna 1982 Anneksessa vallitsivat hoitomyönteiset aatteet. Luottamukseen perustuva ilmapiiri oli humaani ja potilaille tukea antava. Henkilökunnassa ei silti missään tapauksessa oltu naiivisti hyväuskoisia. Vakinaisilta hoitajilta vaadittiin tuplapätevyys: sekä mielisairaanhoitajan että vanginvartijan koulu tus. Potilasaines oli raskas ja vaativa ja lähes joka vankipotilas oli tilaisuuden tullen oman edun tavoittelija huomattavasti suuremmassa määrin kuin tavallisen psykiatrisen sairaalan potilas. Hoitajat osasivat tähän varautua ja pitivät selkeät ja johdonmukaisetsi rajanvedot siitä, mikä oli sallittu käytös ja mikä ei. Potilaiden manipulointiyritykset keskeytettiin heti alkutekijöihinsä. Naishoitajia oli palkattu vakinaisiin virkoihin turvallisuusnäkökohdan kannattajien vastustuksesta huolimatta. Naishoitajat pehmensivät pelkällä läsnäolollaan miesvoittoisessa laitoksessa muuten helposti vallitsevaa kovaa ilmapiiriä. Kello 19 jälkeen sairaalan henkilökunta koostui ainoastaan kuudesta hoitajasta, ja potilaat lukittiin selleihinsä vasta kello 21.
Sairaalassa oli 40 potilas- paikkaa jaettuina kahteen osastoon. Ovimies hoiti pohjakerroksessa päiväaikaan talon kulunvalvonnan, mutta potilaat eivät varmuudella tienneet, oliko hän myös iltaisin paikalla. Ovimies jätti ulko-oven avaimen kakkososaston hoitajille lopettaessaan työvuoron kello 18. Avainta säilytettiin turvallisuussyistä sattumanvaraisesti eri paikoissa. Hoitajilla ei ollut ampuma-aseita eikä turvavälineitä käytössään vaan ainoastaan hälytysmahdollisuus Kakolaan, elleivät omat keinot riittäneet. Kriisi tilanteessa aseistetut vartijat pääsivät keskusvankilasta nopeasti paikalle, mutta hälytystä ei aikaisemmin ollut tarvinnut käyttää. Hälytysnappia ei myöskään ollut asennuksen jälkeen koskaan testattu, vaikka siitä oli ollut puhetta. Hoitajat selvittivät itse konfliktitilanteet joko puhumalla tai käsivoimin.
Psykiatriset vankipotilaat olivat yleensä vieraat toisilleen, lyhyistä hoitoajoista johtuen, eivätkä pystyneet yhteistyön keskenään. Rähinät alkoivat yleensä yksilöpohjalta. Hoitajat tunsivat potilaat ja osasivat tunnistaa riskit etukäteen. Paras turva oli tietää mitä, milloinkin potilaan päässä liikkui. Perinteisesti Anneksessa oli tultu toimeen hyvin pienellä henkilökuntamäärällä ja hallinnollinen itsenäisyys oli arvossa pidetty asia. Yksi Kakolan vartiotorneista sijaitsi Anneksen vieressä ja aseistettu vartija pystyi tarkkailemaan myös Anneksen pihaa. Potilaat saivat vastaanottaa henkilökohtaiset puhelut hoitajien kanslian puhelimeen hoitajan läsnäollessa. Hoitaja ei kuullut mitä soittaja puhui, ainoastaan mitä potilas vastasi. Järjestelmä tarjosi mahdollisuudet ei-toivottujen viestien välittämiseen. Vierailuaikoina oli myös mahdollista välittää salaviestejä, vaikka hoitajat silmä tarkkana valvoivat tapaamiset vierailutilassa. Anneksessa oli kaksi hoito-osastoa; niitä kutsut tiin kakkoseksi ja kolmoseksi. Kakkososasto sijaitsi nimensä mukaisesti rakennuksen toisessa kerroksessa. Molemmalla osastolla oli oma eristysosastonsa, joka koostui pienestä eteisestä ja kahdesta turvasellistä. Nuoret ensikertalaiset pyrittiin sijoittamaan kakkoselle, mutta yleensä osastovalinnat määräytyivät puhtaasti paikkatilanteen mukaan. Hallinnolliset tilat olivat ensimmäisessä kerroksessa. Anneksessa oli alun perin ainoastaan yksi pääovi ja porraskäytävä, mutta perusremontin yhteydessä 70-luvulla tehtiin uusi pääovi ja porras. Portaita kutsuttiin uudeksi ja kyenneet yhteistyöhön keskenään. Tappelunujakat vanhaksi porraskäytäväksi. Potilaskuljetukseen käytettiin etupäässä vanhaa porraskäytävää ja henkilö kunta kulki uudessa.
Kapinan päätekijä kuului niin sanottuihin laskentamiehiin. Joka kuukauden 15. päivä oli Anneksessa tilastollinen laskentapäivä. Sairaalan kuukausittainen täyttöaste merkittiin sen päivän potilasmäärään mukaan ja uloskirjoitusta odottavat potilaat kuljetettiin takaisin sijoitusvankiloihinsa usein vasta seuraavana päivänä. Jos potilas lähti laskentapäivänä, häntä ei voitu ottaa päälukuun mukaan. Lokakuun 15. päivä 1982 oli perjantaipäivä ja sen takia laskentamiehet viipyivät sairaalassa viikonlopun yli. Vankikuljetuksia ei viikonloppuisin järjestetty ja kolmasosaa potilaista odotti uloskirjoitus maanantaina 18. päivä.

Vankimielisairaala 1911-2006.jpg (290.71 KiB) Katsottu 1040 kertaa

Läänistä Annekseen
Turusta kotoisin olevalla 37-vuotiaalla Erkki Tapio Tuomisella oli pitkä rikosrekisteri, mutta vain yksi väkivaltarikos taustallaan. Suurin osa hänen vanhoista rikoksistaan oli omaisuusrikoksia. Vuonna 1975 hän oli osallistunut Kakolassa vankikapinaan, jolloin useat vangit onnistuivat pakenemaan. Nykyinen neljän vuoden vankilatuomio oli langetettu Tuomiselle viikkoa ennen vankikapinaa Turun raastuvanoikeudessa naispuolisen kiinteistönvälittäjän ryöstöstä. Tuominen oli Harri Pekka Lintulan kanssa aseella uhaten ja erittäin raakaa väkivaltaa käyttäen vienyt kiinteistönvälittäjältä korut ja rahat. Tämän rikoksen jäljiltä jäi katkaistu haulikko käteisiin. Turun lääninvankila oli Tuomisen sijoitusvankila ja hän tuli Annekseen sytytettyään sellissään 4. lokakuuta 1982 kerrokselta keräämäänsä irtaimistoa tuleen. Muun muassa hän oli pilkkonut televisiovastaanottimen puisen kuoren palasiksi ja käyttänyt niitä polttopuina. Vanginvartijat sammuttivat tulen ja pitivät tempausta lähinnä vahingontekona, mutta yleinen syyttäjä piti sitä murhapolttoyrityksenä. Tuominen väitti asianajajansa kautta teon olleen itse murhayritys. Hänet tuomittiin myöhemmin ainoastaan valtion omaisuuden tuhoamisesta, koska vastaa vanlaisesta tapauksesta oli ennakkopäätös olemassa.
Silloin vanki oli sytyttänyt sängyn patjan tuleen. Tuli ei olisi päässyt sellistä leviämään vankilan muihin tiloihin. Tuomisen ammatti oli työkaluviilari ja hän oli ollut useammassa työpaikassa kuten telakalla ja lukko- sepänliikkeessä työssä. Häntä ei koskaan ollut erotettu mistään työsuhteesta, vaan hän oli aina itse pyytänyt lopputilin.
Luonteeltaan hän oli laskelmoiva, sulkeutunut ja välinpitämätön. Eräässä lääkärinlausunnossa lukee, että hänellä oli taipumusta kuljeksivaan elämään ja pahantapaisuuteen”. Hän oli sopeutunut antisosiaaliseen elämään ja vihasi fanaattisesti vankeinhoitojärjestelmää. Hän oli viettänyt kahdeksan vuotta elämästään kiven sisässä. Psykopaatin tavoin hän oli taitava manipuloimaan ihmisiä, myös vankilalääkäriä, jonka hän sai ylipuhutuksi kirjoittamaan lähetteen Annekseen itsemurha-aikeiden takia. Jo Tuomisen tullessa Anneksessa oli tiedossa, että hän oli karkausaltis ja ettei hän ollut mielisairas. Hän tuli muutaman viikon hoitojaksolle hermojaan lepuuttamaan, koska edessä oleva pitkä ”lusiminen” tuntui ylivoimaiselta. Näin jälkeenpäin voidaan olettaa, että hänen sytyttämänsä tulipalo lääninvankilassa ainakin jossain määrin oli osa pakosuunnitelmaa. Profiililtaan hän poikkesi Anneksen tavallisesta potilasaineksesta. Lääninvankilan vartiopäällikkö oli vielä soittanut perään varoituksen, että Tuominen oli tullut hoitoon ainoastaan karatakseen. Anneksessa ei annettu tarpeeksi painoa varoitukselle. Harkinnan jälkeen hänelle muun muassa myönnettiin oikeus tunnin ulkoiluun muiden potilaiden kanssa.

Pakoköysi.jpg (213.7 KiB) Katsottu 1040 kertaa

Pakosuunnitelma syntyy
Tuominen ei tuhlannut aikaansa päästyään Annekseen, vaan ryhtyi heti laatimaan pakosuunnitelmaa. Pako olikin ollut hänen perimmäinen motiivinsa päästä Vankimielisairaalaan. Hänet sijoitettiin neljän hengen saliin, ja siellä hän tutustui 28-vuotiaaseen tamperelaiseen Jouni Veikko Takkulaan. Takkula kärsi pitkää vankeustuomiota kahdesta henkirikoksesta. Turun keskusvankila eli Kakola oli hänen sijoitusvankilansa. Hän oli tappanut tamperelaisen asianajajan tämän toimistossa suututtuaan asianajajalle aikaisemmin samana päivänä raastuvanoikeudessa. Riihimäen keskusvankilassa hän oli tappanut kanssavangin. Anneksen kakkososaston muihin potilaisiin verrattuna hän oli hoitajien mielestä varsinainen raakimus ja selvästi mielisairas. Tampereen poliisikin piti häntä erittäin vaarallisena. Hänelle oli tehty mielentilatutkimus Anneksessa vuonna 1978, ja häntä pidettiin rajatapauksena syyntakeettoman ja alentuneesti syyntakeisen välillä. Toisessa mielentilatutkimuksessa toisen surman jälkeen häntä pidettiin edelleen vain alentuneesti syyntakeisena. Hän oli älyllisesti heikkolahjainen ja vaikeasti alkoholisoitunut. Anneksessa suunniteltiin hänelle tuomion täytäntöön panon keskeytystä syksyllä 1982 ja hänelle oli jo paikka varattu valtion kriminaalisairaalaan. Prosessia jäädytettiin kapinan takia. Takkulasta tuli Tuomisen läheinen liittolainen ja torpedo. Kumppanit värväsivät neljä muuta mukaan juoneensa ja yhdeksää potilasta he suostuttelivat tai uhkailivat vaikenemaan pakosuunnitelmasta. Arvaten Takkulan pelottavuus tehosi potilaisiin. Ainoastaan kolme psyykkisesti huonokuntoisinta potilasta jätettiin rauhaan, koska heistä ei voinut olla hyötyä eikä harmia. Tuomisen organisatoriset ja manipulatiiviset taidot tulivat näkyviin, kun hän muutamassa viikossa nousi kerroksen kunkuksi. Henkilökunnalla ei vain ollut tästä tietoa. Hoitajien oli tapana pitää avainnippu ketjussa housuihin tai vyöhön kiinnitettynä. Avaimia nipussa ei ollut monta ja eniten käytetyt avaimet sopivat sellien ja porraskäytävien oviin.
Monta silmäparia oli seuraamassa, mikä avain meni mihinkin jonkun tietyn hoitajan nipussa. Jotkut hoitajat pitivät välillä avainnipun huolimattomasti ketjussa roikkumassa ja tilaisuuksia tarjoutui päästä lähelle avaimia silmäilemään. Avaimet olivat Abloy-merkkisiä turva-avaimia, joissa oli ura keskellä. Vuonna 1982 niitä ei tavallisessa lukkosepänliikkeessä monistettu, vaan lisäavaimet piti tilata suoraan valmistajalta. Entisenä lukkoseppänä Tuominen hallitsi ammatin perustaidot. Hän oli silmämääräisesti päässyt numeroittamaan ura-avaimien jyrsinnät ja painanut ne muistiin. Tavallisesta Bic-merkkisestä kuulakärkikynästä hän valmisti kaksi avainta. Halkaistu kynänkuori vastasi muodoltaan ura-avaimen aihiota ja hän viilasi siihen näkemänsä jyrsinnät. Näitä avaimia ei kapinassa käytetty, mutta ainakin sellinoven avain oli moitteettomasti toimiva, kun sitä jälkeenpäin kokeiltiin. Sellinovessa oli kahdentyyppiset sulkemisjärjestelmät. Kaksi raskasta rautasalpaa käännettiin kiinni ja auki. Abloy-lukko oli ainoastaan varmistus siltä varalta, ettei ulkopuolinen "avustaja” pääsisi avaamaan lukittua selliä. Lukko oli sellaista mallia, että sen salpa oli joko sisällä tai ulkona. Jousi ei työntänyt salpaa ulos ja se liikkui kevyesti muoviavainta vääntämällä. Tuominen olisi pystynyt avaamaan sellinoven lukon ulkoapäin ovessa olevan luukun kautta.
Rautasalvat hän olisi myös voinut luukun kautta jollain pitkällä esineellä kääntää aukiasentoon. Oviluukut pidettiin iltaisin auki, kun moni halusi esimerkiksi unilääkkeen tai kuuman veden täytön termospulloonsa vielä ovien sulkemisajan jälkeen. Viimeistään noin kello 23 luukut suljettiin yöksi. Poliisikuulustelussa jälkeenpäin Tuominen kertoi, että hänen alun perin oli tarkoitus karata yksin valmistamansa avaimien avulla. Koska hänet sijoitettiin neljän hengen saliin, muut huomasivat mitä hän oli tekemässä ja pakosuunnitelma paljastui. Hän kiisti poliisikuulustelussa, että olisi ollut vankikapinan pääarkkitehti. Muut potilaat vain änkesivät mukaan. Tuomisen kertomassa saattaa olla muutama totuuden jyvä. Lääninvankilan vartijat tiesivät, että Tuominen aina suunnitteli pakonsa huolellisesti. Hän oli heille jossain yhteydessä kertonut, ettei vanginvaatteissa esimerkiksi pitkälle pääse. Siviilivaatteet olivat pakomatkalla aivan välttämättömät. Hänen tyyliinsä olisi sopinut kadota herrasmiesmäisesti ja yksin, huomiota herättämättä. Sellinoven avaimen käytöstä olisi voinut kapinoit sijoille kehkeytyä huomattava etu. Yövuoroon jäivät ainoastaan kaksi hoitajaa, koska kolmas teki pitkää päivävuoroa ja lopetti kello 21 sellinovien sulkemisen jälkeen. Kaksi hoitajaa olisi tarjonnut vähemmän vastarintaa kuin kolme. Tuominen luultavasti laski, että sellinoven avaamiseen kuitenkin liittyi liian suuri riski. Hän olisi joutunut avaamaan muutaman muunkin sellin saadakseen joukkonsa täysilukuiseksi. Hoitajat olisivat saattaneet huomata mitä oli te keillä, ennen kuin hänellä olisi ollut tarpeeksi mies voimaa takanaan. Pakosuunnitelma ilmeisesti sai lopullisen muotonsa Tuomisen kokeiltua omatekoista muoviavainta porraskäytävän oven lukkoon. Lukko oli moderni ja jäykkä. Jousi pakotti kielen ulos ja muoviavain olisi katkennut ja jäänyt lukkopesään kiinni, jos hän olisi voimalla yrittänyt vääntää. Tämän henkilökuntakin totesi löydettyään muoviavaimet Tuomisen sellistä kapinan jälkeisenä päivänä. Jos avain olisi katkennut lukkoon jo kokeilussa, olisi koko pakoyritys kaatunut alkumetreillä. Henkilökunta olisi arvannut, kuka oli muoviavaimen tehnyt, ja Tuominen olisi saanut odottaa paluuta lääninvankilaan Anneksen turvasellissä. Tuominen päätti luopua muoviavainten käytöstä ja yksin pakenemisesta. Hoitajien avaimiin oli pakko päästä käsiksi miesvoimin ja vähin äänin. Kolmososaston hoitajat eivät saaneet kiinnittää vallankaappaukseen huomiota eivätkä hälyttää apuvoimia paikalle. Tuominen valitsi ryhmästään Suomisen ja Hyvärisen hoitamaan yllätyshyökkäyksen ensimmäisen aallon. Jarmo Suominen oli 28-vuotias porilainen merimies, jota oli tuomittu useasta törkeästä pahoinpitelystä. Aiemmin tehdyssä mielentilatutkimuksessa hänet oli todettu alentuneesti syyntakeiseksi. Hän oli lievästi kehitysvammainen ja kärsi persoonallisuushäiriöstä ”persona pathologica explosiva” eli hänellä oli niin sanottu räjähtävä luonne. Tämä tarkoitti, että hän saattoi silmittömästi menettää itsekontrollin suut- tuessaan tai kiihtyessään ja toimia täysin harkitsemattomasti. Alkoholismi oli yksi diagnoosi. Kakola oli hänen sijoitusvankilansa, ilmeisesti vaarallisuuden takia. Hyvärisen tausta ei ollut yhtä raskauttava. Hän oli vantaalainen opiskelija, joka oli tullut Annekseen Oulun lääninvankilasta. Kapinamiehet kuljettivat sunnuntaipäivänä raskaat metalliset puurokauhat salaa keittiöstä selleihinsä. He tutkivat miten sängynjalka saadaan nopeasti väännetyksi irti sängystä. Ajankohta oli viimeinen mahdollinen, koska seuraavana päivänä Leppästä ja useampaa muuta odotti paluu vankilaan. Kapina alkaa Sunnuntai-iltana 17. lokakuuta 1982 kello 19 jälkeen olivat kakkososastolla työvuorossa hoitajat Juhani, Mauri ja Pekka. Potilaita oli kahdeksantoista. Jälkeenpäin hoitajat muistelivat, että sinä iltana ilmapiirissä oli jotain erikoista, mutta he eivät osanneet kiinnittää siihen huomiota. Laskentapäivän takia oli osastolle muodostunut suorastaan tungos. Juhani ja koi potilaille lääkkeet osastonhoitajan toimistosta kello 20. Tuominen pyysi vielä erikseen yskänlääkettä, jota hän myös sai. Lääkkeiden jaon jälkeen Juhani meni tapansa mukaisesti päiväsaliin odottamaan television iltauutisten alkamista ja alkoi lukea sanomalehteä. Kello oli vasta noin 20.20 eikä päiväsalissa ollut muita. Mauri ja Pekka menivät hoitajien kansliaan ja pitivät oven osaston käytävään auki. Juhani huomasi silmäkulmassa Suomisen ja Hyvärisen tulevan päiväsaliin, ilmeisesti iltauutiset katsomaan. Hänninen pyysi Juhanin luokseen. Juhani nousi tuolista olettaen Hyvärisen haluavan jotain palvelua, esimerkiksi puhtaat vaatteet vaatevarastosta. Suominen kaarsi Juhanin taakse ja Juhani otaksui hänen menevän hakemaan kirjahyllystä luettavaa. Hänninen tarttui yllättäen Juhanin käsiin ja samalla hetkellä Suominen laittoi takaapäin kämmenensä Juhanin suun eteen ja otti toisella kädellään Juhanista niskalenkin. Koreografia oli etukäteen tarkkaan mietitty. Juhani ei pystynyt huutamaan apua, mutta päästi joitakin äännähdyksiä. Hoitajien kansliassa Mauri ja Pekka kuulivat epämääräistä me teliä ja lähtivät päiväsaliin katsomaan. Juhani rimpuili ja riuhtoi miesten käsissä, pöytä ja tuoli kaatuivat. Pian hän ja Hänninen kaatuivat lattialle. Suominen alkoi potkia Juhania kengällä pää hän ja kasvoihin. Yksi potku osui suoraan suulle ja etuhammas katkesi. Veri alkoi vuotaa kuin hanasta. Juhani tajusi tilanteen vakavuuden ja ehti ajatella, että hänen viimeinen hetkensä on koittanut. Häntä potki väkivaltaisuudestaan tunnettu mies, jolle surmatyö kiihtyneessä mielentilassa ei merkinnyt yhtään mitään. Tuominen, Takkula ja kaksi muuta potilasta liittyivät Suomisen ja Hyvärisen seuraan. Häämöttävästä vapaudestaan huumautuneet miehet unohtivat olla vähä-äänisiä. Heiltä petti arviointikyky ja he melskasivat kovaäänisesti. Meteli yltyi ja nousi niin kovaksi, että se kuului yläkertaan. Osaston muut potilaat pysyivät tiiviisti selleissään. Toisen aallon miehet kävivät Maurin ja Pekan kimppuun. Lyömäaseina heillä oli irrotetut puiset sängynjalat ja keittiöstä haetut isot metalliset puuro- kauhat. Mauri heitti suosiolla heti avaimensa Takkulalle ja antautui kapinoitsijoille. Hänelle ei tiettävästi kapinassa aiheutettu vammoja, mutta lääkärintarkastuksessa muutama päivä myöhemmin hänellä todettiin mustelmia ylävartalossa. Pekka pani vastaan ja sai Takkulalta päähän kaksi iskua, joista aiheutui vasemman silmäkulman ruhjevamma. Tuominen huitoi puurokauhalla, mutta Pekka onnistui väistämään. Miesylivoima oli Pekalle kuitenkin liian suuri. Hänet kaadettiin lattialle ja avaimet kaivettiin hänen taskustaan. Rähinässä kukaan ei huomannut tutkia hänen takataskuaan, jossa hän piti ovimieheltä saamansa ulko-oven avaimen. Jaloista kiinni pitäen Hänninen ja toinen mies alkoivat raahata Juhania käytävää pitkin kohti eristys- osastoa. Juhani oli shokissa ja järkyttynyt, mutta näki vilaukselta Pekan päästä vuotavan verta. Juhani oli pitänyt avaimensa ilman ketjua hoitajantakin sivutaskussa. Ne putosivat jossain vaiheessa avoimesta taskusta ja päätyivät kapinoitsijoiden käsiin. Mauria ja Pekkaa alettiin myös viedä kohti eristystä; Pekkaa ensin raahaten, mutta loppumatkan hän käveli. Pekkaa vei Suominen ja Takkula. Takkula sanoi Pekalle:- Tämä ei ole henkilökohtaista, mutta kun tekee niin paljon mieli kaljaa!

Kolmosen reaktiot
Paksusta lattiasta huolimatta, alakerran meteli kuului kolmososastolle asti eräänlaisena huminana. Työ vuorossa olivat Ritva, Risto ja Petri. Kaikki kolme tajusivat, että jotain poikkeuksellista ja vakavaa oli kakkosella tapahtumassa. Petri oli nuori hoitaja, juuri vakinaiseen virkaan valittu. Hän jäi shokkitilassa 446 päiväsaliin istumaan ja valitti, ettei hän voinut mennä alas katsomaan, kun hän juuri oli läpikäynyt suolistoleikkauksen. Kapinan jälkeen hän irtisanoi itsensä virasta ilmoittaen syyksi, ettei hän ollut valmis vaarantamaan henkeään Anneksessa. Risto lähti alas katsomaan, mistä oli kyse ja tarvittiinko kakkosella apua. Ritva jäi ainoana toimintakykyisenä hoitajana osastolle. Hän käski päättäväisesti potilaat selleihin ilmoittaen, että ne suljetaan. Potilaatkin kuulivat melun kakkoselta. Ritva ei voinut tietää, olivatko kolmosenkin potilaat juonessa mukana. Kaksi potilasta pelasi käytävässä koronapeliä; toinen heistä oli pahamaineinen raiskaaja, joka oli mielentilatutkimuksessa. Hän tuijotti pitkään ja empien Ritvaa, mutta totteli lopulta käskyä.

Muurin yli
Kun Risto tuli kakkoselle, häntä kohtasi ensimmäisenä näkynä verivana käytävän lattialla. Verta vuotavaa Juhania raahattiin eristykseen, Mauri ja Pekka oli juuri viety eristysosaston oven eteen. Mauri yritti kädellään viestittää Ristolle, että hänen kannattaisi perääntyä. Risto tulkitsi merkin avunpyynnöksi. Hänestä näytti, että Mauri halusi hänen tulevan luokseen auttamaan. Ristolla ei juuri ollut aikaa reagoida, kun jo useampi mies oli hänen ympärillään lyömässä. Häntä lyötiin joka suunnasta, myös takaapäin tiettävästi puurokauhalla päähän. Takkula käytti puurokauhaa lyömäaseena. Yksi mies yritti potkia Ristoa jalkojen väliin. Hän sai päähän ja vatsan alueelle ruhjevammoja sekä aivotärähdyksen. Risto tajusi olevansa pahasti alakynnessä, neljän miehen ympäröimänä ja luovutti sanoen kävelevänsä vapaaehtoisesti. Häneltä otettiin avaimet pois. Hänen epäonnekseen taskusta löytyivät myös kotiavaimet ja autonavaimet. Ristokin työnnettiin eristykseen ja ovi paiskattiin neljän hoitajan perässä kiinni. Hoitajien onneksi heitä ei lukittu turvaselleihin, joista olisi ollut mahdotonta päästä pois ilman ulkopuolista apua. Osasto kaksi oli nyt kapinoitsijoiden vallassa. Heillä oli avaimet. Vallankaappaus tapahtui hyvin nopeasti, kaikki oli ohi muutamassa minuutissa. Kapinoitsijat juoksivat uutta porraskäytävää alas pohja kerrokseen, jossa joutuivat toteamaan, ettei mikään avain sopinut ulko-oveen. Ovi oli tukeva teräsrunkoinen tammiovi, joka hetkellisesti pysäytti karkulaiset. Avainta ei löytynyt mistään eikä ovimiestä näkynyt. Avaimillaan karkurit pääsivät henkilökunnan pukuhuoneeseen ja väänsivät yhden pukukaapin auki löytämättä mitään käyttökelpoista. Ulko-oven avain, kun oli eristyksessä hoitaja Pekan takataskussa! Hyvällä onnella karkurit olisivat voineet löytää kaapeista siviilivaatteet, mutta kaikkien kaappien avaamiseen olisi tuhlaantunut liikaa aikaa. Ratkaisu ulko-oven asettamaan pulmaan löytyi vanhasta raskaasta puusohvasta, joka kuului Anneksen alkuperäisiin kalusteisiin. Idea tällaiseen kalusteeseen oli saatu vuonna 1903, kun Turun kuritus- huoneen kolme johtavaa virkailijaa teki julkisin varoin opintomatkan Saksaan tutustuakseen "laitoksiin mielenvikaisia vankeja varten". Saksassa oli tällaisten laitosten kalustus hyvin massiivinen, jotta huonekaluja ei voitaisi käyttää aseina. Huolelliset saksa laiset suunnittelijat eivät tiettävästi olleet ottaneet erästä käyttömahdollisuutta huomioon. Karkulaiset tarttuivat sohvaan ja iskivät sen ovea vasten muurin murtajana. Jyske kuului koko talossa. Leveän oven metallirunko alkoi vähitellen taipua ja jousti hiukan joka iskun yhteydessä. Kymmenen minuutin raskaan uurastuksen jälkeen karkureiden työ kantoi tuloksen. Oven metallirunko jousti sen verran, että lukon salpa lipsui ovenkarmin vastakappaleesta pois ja ovi au kesi. Ongelmana oli nyt, että miehet joutuivat juoksemaan vähän matkaa pihan läpi avomaastossa. Kakolan vartiotornista oli suora näkyvyys Anneksen oven edustan piha-alueelle. Vasta muurin vierestä löytyi kuollut kulma vartiotorniin nähden. Piha oli heikosti valaistu, ovivalon lisäksi oli vain muutama pihavalo. Todennäköisesti miehet eivät jääneet vartiotornia ja aseistettua vartijaa pohdiskelemaan, vaan ryntäsivät suoraa päätä ovesta ulos ja sairaalan jäteastioiden luo. Vartija huomasi Anneksen pihalla liikettä outoon kellonaikaan ja ampui varoituslaukauksia il maan. Hän ei pimeässä erottanut, liikkuivatko siellä hoitajat vai potilaat, mutta hän halusi laukauksilla ilmoittaa, että hän oli nähnyt. Karkureiden menoa laukaukset eivät pysäyttäneet, vaan he käänsivät muoviset roskalaatikot nurin ja tyhjensivät sisällön maahan. Tuominen oli laukausten jälkeen mutissut, että pakoyritys oli ennalta tuomittu epäonnistuneeksi. Roskalaatikot oli helppo kantaa Anneksen takapihalle, pois vartiotornin näköpiiristä ja pinota päällekkäin. Takapihalta puuttui valaistus kokonaan. Kaksi tai kolme astiaa riitti. Anneksen muuri oli matala, vaikka muurin viereen pihan puolella oli kaivettu leveä oja ja sillä tavalla saatu muurille korkeutta lisää. Karkulaiset menivät ilmeisesti hyvin sutjakasti yhtenä nauhana muurin yli ja juoksivat mäkeä alas Annankatua kohti. Vankila-aluetta ympäröi verkkoaita ja Annankadulle oli aidassa portti. Portin lukko ei ollut mies muistiin ollut toimiva ja portti oli aina auki. Vankilan henkilökunta-asunnot sijaitsivat samassa suunnassa ja työntekijät käyttivät reittiä matkalla työhön ja kotiin. Mäkeen oli muodostunut helppokulkuinen polku. Juostessaan polkua pitkin ainakin osa karkureista heitti avaimet pois. Hoitaja Riston autonavaimet ja kotiavaimet löytyivät jälkeenpäin mäestä.

Apua hälytetään
Eristysosaston välikössä oli kapea tarjoilupöytä, jolle laitettiin ruoat ennen kuin ne tarjoiltiin turvasellissä olevalle potilaalle.
Tänä iltana turvasellit eivät olleet käytössä. Hoitajat kuulivat jyskeen, kun karkurit sairaalan alakerrassa yrittivät murtaa ulko-ovea.
He puolestaan käyttivät tarjoilupöytää muurinmurtajana. Potilas ilmestyi eristysosaston oven toiselle puolelle ja otti hämmentyneenä hoitajiin yhteyttä. Hän kuului kolmen potilaan joukkoon, jotka eivät etukäteen tienneet kapinasta. Hoitajat käskivät hänen rikkoa osastonhoitajan toimiston ikkunan tuolilla ja soittaa yleiseen hätänumeroon sekä selittää tilanteen. Potilas toimi ohjeiden mukaisesti ja käytti kansliassa olevaa puhelinta. Radiopoliisi vastaanotti hälytyksen kello 20.25. Hoitajat onnistuivat murtautumaan ulos eristyksestä.
Ovi ei antanut periksi, mutta puukarmi halkesi ja he pääsivät osaston puolelle. Lattia oli täynnä lasisiruja. Hälytys oli tehty eikä nyt voitu kuin odottaa apu voimien saapumista. Karkureiden perään lähteminen ei ollut mikään vaihtoehto siinä tilanteessa. Ensi- työkseen Risto soitti vaimolleen kotiin ja käski tämän pikaisesti lähteä sukulaisten luo yöksi. Karkureilla oli hänen kotiavaimensa ja he olisivat päässeet vaivatta sisään, jos olisivat tienneet hänen kotiosoitteensa. Tuona päivänä hän ei ollut pysäköinyt autoaan Anneksen eteen, vaan hiukan kauemmas Kakolan pysäköintialueelle. Silti hän ei voinut tietää, ottaisivatko karkurit sen käyttöönsä.

Hälytys Kakolaan
Saatuaan kaikki sellinovet lukkoon kolmososastolla Ritva painoi hälytysnappia Kakolaan. Risto ei ollut palannut. Hälytys ei toiminut ja hän soitti puhelimella Kakolan keskukseen ja pyysi apuvoimia sitä kautta. Hän soitti myös ylilääkärille ja ylihoitajalle kotiin. Pauke kuului selvästi kolmosellekin, kun karkurit yrittivät ulko-oven läpi. Ritva päätti lähteä alas katsomaan, mikä tilanne kakkosella oli. Hän käytti vanhaa porraskäytävää. Ensimmäisenä hän näki ymmällään olevan potilaan, joka käveli ilman kenkiä lasinsirujen päällä jalat veressä. Mieshoitajat olivat päässeet eristyksestä pois ja tunnelma oli varsin kireä. Suunnilleen samaan aikaan, kun karkurit menivät muurin yli, saapui kuusi Kakolan vartijaa Annekseen apuun. He jäivät muurin rautaportin taakse seiso maan, kun heillä ei ollut avainta. Sisäpuolelta ei myöskään tultu avaamaan heille porttia. Vara-avain oli Kakolassa, mutta kukaan ei tiennyt missä. Ylilääkäri saapui paikalle, noin kymmenen minuuttia Ritvan soiton jälkeen ja päästi vanginvartijat sisään. Ulko-ovi oli valmiiksi auki. Pian saapuivat paikalle myös poliisit ja ylihoitaja. Osastolla oli tilanne kaoottinen: käytävä vilisi poliiseja ja vartijoita. Ylilääkäri otti komennon ja hoitajat vietiin TYKS:iin tutkittaviksi. Kaikki pääsivät sieltä illalla pois ja osa palasi Annekseen. Risto ei voinut mennä kotiinsa, kun avaimet olivat kateissa, ja hän vietti yön Anneksessa. Hän sai ainoastaan kolmen päivän sairasloman aivotärähdyksestä huolimatta. Juhani sai viikon sairasloman ja valtio korvasi hänelle hammaslääkärikulut etuhampaan korjaamisesta. Hänellä oli Suomisen potkuista kasvot mustelmilla. Pekka ja Mauri palasivat seuraavana päivänä normaalisti työhön. Kaikki viisi palvelivat Anneksessa viroissaan eläkkeeseen asti. Risto kertoi, että jälkeenpäin saattoi osastolla kova meteli aiheuttaa hänessä kapinaillan traumaattisten muistojen ja tunnelmien mieleen palautumisen - vielä 27 vuoden kuluttua. Ritvalle kehittyi sama metelin yliherkkyys kuin Ristolle, ja yövuoroa tehdessään hän ei enää viihtynyt hoitajien kansliassa. Hän istui mieluummin osastonhoitajan toimistossa lukemassa ja piti samalla molempia käytäviä silmällä. Hän ei halunnut kenenkään potilaan pääsevän huomaamattomasti lukitusta sellistä pois. Neljän miehen salit muodostivat suurimman uhan. Ritvan mielestä kapina sai ei-työvuorossa olleille hoitajille suuremman merkityksen kuin paikalla olleille; hoitajien keskuudessa pohdittiin ja suurenneltiin kapinaa. Juhani tunsi tapahtumasta jälkeenpäin lähinnä häpeäntunnetta, koska oli epäonnistunut tehtävässään. Hän oli elämässään muuten kokenut vaaratilanteita, esimerkiksi liikenteessä, eikä uhkaava väkivaltatilan ne jäänyt hänen mieltään painamaan. Hän lohdutti itseään ajatuksella, että ainakin kerran ammattiuransa aikana sai pakoyrityksen estetyksi. Tuolloin hän oli kaatanut remonttimiehen pihalle unohtamat tikapuut, joita pitkin potilas oli kiipeämässä muurin yli. Pekka taas suhtautui kapinassa kokemaansa analysoivasta. Vangeilla on aina ollut taipumus karata ja Suomessakin on tapahtunut karkauksia, joissa on menetetty ihmishenkiä. Tässäkin tapauksessa olisi voinut olla aineksia paljon pahempaan, mutta rikolliset, joita poliisi silloin piti Suomen vaarallisimpina, eivät sittenkään olleet täysiä petoja. Yleisön ja viran omaisten mielikuvitus lähtee helposti laukkaamaan. Hänen mieleensä muistui Yhdysvalloissa sattunut Attican vankikapina, jossa vangit ottivat useammat vartijat panttivangeiksi käyttäen aseina veitsiä. Tilanne laukesi lopulta poliisin aseelliseen rynnäkköön, ja moni vanki ja vartija menetti henkensä. Kuolinsyytutkimuksessa todettiin, että kaikki olivat kuolleet ampumahaavoihin. Yksikään ei ollut menehtynyt veitsen viiltoihin. Pekka oli sitä mieltä, ettei vankilassa oleva vanki ole varallinen vaan siviilissä oleva tuleva vanki.

Poliisin työpanos
Poliisi piti Takkulaa karkureista kaikkein vaarallisimpana, mutta myös Suominen ja Tuominen luokiteltiin vaarallisiksi. Tuominen oli todennäköisesti lähtenyt hakemaan haltuunsa katkaistun haulikon, jota poliisi ei kiinteistönvälittäjän ryöstön jälkeen saanut häneltä takavarikkoon. Karkureista ainoastaan Tuomisella oli paikallistuntemus ja kaikilla oli vanginvaatteet yllään, joten etsinnät keskitettiin lähiympäristöön ja erityisesti Port Arthurin puukaupunginosaan. Oli hyvät mahdollisuudet saada ainakin osa karkureista lähiseudulta nopeasti kiinni, ennen kuin he ehtivät kadota kauemmas. Noin kello 20.40 poliisin partioauto ajoi sattumalta Anneksen ohi sen alapuolelta, kun poliisit havaitsivat kaksi juoksevaa miestä. Poliisit lukivat tilan teen oikein ja ampuivat varoituslaukauksen, jolloin miehet heittäytyivät jalkakäytävälle ja antoivat pidättää itsensä Annankadun ja Ratakadun kulmassa. Toinen heistä oli Suominen, joka oli potkinut hoitajaa kasvoihin viisitoista minuuttia aikaisemmin. Muita karkureita ei näkynyt. Kaksikko oli valinnut oman pakoreittinsä. Poliisin koirapartio saapui alueelle hyvin pian ensimmäisen pidätyksen jälkeen ja koira sai vainun puhelinlaitoksen työmaalta. Jalkakäytävään oli kaivettu
syvä kuoppa, ja sen päällä oli suojateitta. Koira kiskoi innokkaana talutusremmistä ja ohjastajan ote lipsui. Koira syöksyi teltan sisään ja alas kuoppaan, jossa vantaalainen opiskelija Hänninen oli piilossa.
Hän sai pahat koiranpuremat takapuoleensa ja oli pidätyksen jälkeen kaksi viikkoa hoidettavana Kakolan sairasosastolla.
Hyvärisen kiinniotto tapahtui kaupungin jätevesi- altaiden alueella Patterinhaassa. Ironista kyllä, altaiden nimitys oli turkulaisten lasten suussa ”poliisien uima-altaat”.
Tuominen, Takkula ja eräs 20-vuotias nuorukainen olivat vielä vapaalla jalalla kello 22.30. Voi olla, että kolmikko liikkui tässä vaiheessa vielä
yhdessä. Siitä ei ole varmaa tietoa. Kapinan kakkosmies, Takkula, meni ensin tuttavien luo kylään jossain Port Arthurissa, mahdollisesti Tuomisen välittämän kontaktin kautta. Hän lähti optimistisesti kyläpaikastaan puolenyön jälkeen arvellen tilanteen jo rauhoittuneen ja poliisin lopettaneen etsinnät. Hän käveli Turun keskustaan päin, vanginvaatteet päällä, kun Rauhankatu 10:n kohdalla poliisipartio ajoi hänen ohitseen. Autossa mukana ollut Kakolan vartija tunnisti karkurin.
Viides karkulainen, 20-vuotias nuorukainen Juha Sakari Hänninen, löydettiin seuraavana aamuna aivan Kakolanmäen alapuolella olevan Puutarhakatu 40:n kellarista kylmissään ja tajuttomaksi pahoinpideltynä. Tuomista epäiltiin pahoinpitelystä. Syynä tähän tekoon lienee ollut, että nuorukainen olisi halunnut Tuomisen pakokumppaniksi, mutta tämä ei huolinut häntä mukaan yhtään kauemmas. Tuominen oli vain varmistanut, ettei nuorimies lähtenyt seuraamaan. Tuomisella on täytynyt olla autonkuljetus odottamassa pakohetkellä, koska hän pääsi lähialueelta hyvin nopeasti pois. Pakoautosta sopiminen etukäteen oli helposti onnistunut Anneksesta esimerkiksi puhelimitse tai vierailun yhteydessä. Lähipäivinä hänestä ei tehty minkäänlaisia havaintoja, vaikka Turun Sanomissa julkaistiin hänen valokuvansa. Aseistettu mies ryösti Porissa Sokos-myymälän kassan lauantaina 23. lokakuuta juuri ennen sulkemisaikaa. Ryöstöaseen hän piti valkoiseen muovi kassiin käärittynä ja ryöstösaaliikseen hän sai 2500 markkaa ja shekkejä. Myymälässä syntyi paniikki eikä ryöstäjästä saatu kunnon tuntomerkkejä, vaikkei hän ollut naamioitunut. Silminnäkijät muistivat, että hän oli ristiverinen ja keltaiseen takkiin ja mustiin housuihin pukeutunut. Pituudesta saatiin myös yhteneväinen arvio, mutta ryöstäjän henkilöllisyys ei selvinnyt Porin poliisille. Sunnuntaina 24. lokakuuta kello 13 jälkeen Turun poliisi sai vihjeen Tuomisen olinpaikasta. Hänet oli nähty liikkuvan ohikulkutien viereisessä metsässä Kuninkojan kohdalla. Poliisi arveli hänen pysyttelevän tuntemillaan alueilla Raision rajalla, Kuninkoja-Pasala-Hauninen -alueella. Poliisi yritti tutkia alueen metsät helikopterista. Sunnuntaipäivänä oli liikkeellä paljon sekä sienestäjiä että hirvenmetsästäjiä, joten etsinnät keskeytettiin tuloksettomina. Maanantaina 25. lokakuuta juovuksissa oleva mieshenkilö saapui vaasalaiseen autoliikkeeseen autoja tutkimaan. Löydettyään mieluisensa hän halusi päästä koeajelulle. Autokauppias lähti itse mukaan kuljettajaksi, koska hän ei voinut päästää päihtyneeksi epäilemäänsä miestä rattiin. Asiakas oli pukeutunut keltaiseen takkiin ja mustiin housuihin. Pienen ajomatkan jälkeen mies otti aseen esiin ja vaati autokauppiaalta lompakon sekä käski hänet ulos autosta. Asiakas ajoi tiehensä auton kanssa ja kauppias hälytti Vaasan poliisin. Poliisi asetti pää teille sulut, mutta ryöstäjää ei tavoitettu. Nyt tekijän henkilöllisyys selvisi autokauppiaan avulla ja samalla selvisi myös Porin Sokos-myymälän ryöstäjän henkilöllisyys. Anastettu auto löydettiin Vaasasta, kerrostalon pihalta. Tiistaiaamuna 26. lokakuuta Tuominen pidätettiin vaasalaisesta matkustajakodista kello 7.30 yleisövihjeen perusteella. Hän siemaili aamukahviaan kaikessa rauhassa eikä tehnyt pidätyksessä vastarintaa. Poliisi arveli hänen viettäneen Vaasassa kaksi yötä. Hänet oli vaikea tunnistaa sanomalehtien valokuvasta, koska hän oli muuttanut ulkonäköään huomattavasti ja käytti silmälaseja. Poliisikuulustelussa hän kertoi olleensa juovuksissa lähes joka päivä yhdeksän päivää kestäneellä pakomatkallaan.

Oikeudenkäynti
Kaikki kapinaan osallistuneet vangit pidettiin Kakolanmäellä odottamassa oikeudenkäyntiä, joko lääninvankilassa tai keskusvankilassa. Karkaamisvaaran takia Turun raastuvanoikeuden käsittely pidettiin lääninvankilan ruokasalissa 8. maaliskuuta 1983. Takkula määrättiin uuteen mielentilatutkimukseen. Turun raastuvanoikeus lykkäsi pääkäsittelyn pidettäväksi 27. huhtikuuta 1983. Tuomisen Sokos-myymälän ryöstö käsiteltiin Porissa ja hänetkin määrättiin mielentilatutkimukseen. Takkulalle tehtiin uusi ja kolmas mielentilatutkimus, jossa hänet todettiin syyntakeettomaksi. Häntä vastaan ei syyntakeettomuuden johdosta nostettu vankikapinasta syytettä ollenkaan, vaan hänet sijoitettiin Niuvanniemen kriminaalisairaalaan. Tuominen puolestaan luokiteltiin mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi. Oikeudenkäynnissä oli syytekohtina vankilan järjestyksen väkivaltainen rikkominen, lyömäaseen luvaton hallussapito, pahoinpitely, viranomaisen tahallinen harhauttaminen ja karkaaminen. Lyömäaseen luvattomasta hallussapidosta käytiin oikeudessa pitkä keskustelu. Puolustus kiisti hallussapidon ja piti irrotetut sängynjalat ja puurokauhat ainoastaan satunnaisina lyömäaseina, joita voitiin verrata esimerkiksi tuoliin, jota tappelussa sattumanvaraisesti käytetään aseena. Tuomioistuin oli kuitenkin eri linjalla ja piti lyömäaseiden hankkimisen tahallisena ja suunniteltuna tekona, josta tuli kovempi rangaistus seuraamus. Tuomiselle tuomittiin yksi vuosi ja seitsemän kuukautta vankeutta. Suomiselle ja Hänniselle, jotka aktiivisesti olivat osallistuneet hoitajien pahoinpitelyyn, tuomittiin yksi vuosi ja kuusi kuukautta vankeutta. Kaksi muuta kapinoitsijaa saivat kuusi kuukautta vankeutta. Tuomisen valmistamat muoviavaimet tuomittiin valtiolle menetetyiksi. Taloudelliset korvaukset määrättiin vangeille solidaarisesti maksettaviksi rikotusta ikkunasta ja ulko-ovesta, sairaalan kaikkien lukkojen vaihtamisesta sekä hoitajien sairaspäivärahoista.

Jälkipyykin pesu Anneksessa
Kapinan jälkeen hoitajien työvuorot muutettiin siten, että osastolla piti aina olla vähintään kolme hoitajaa paikalla. Jos hoitajien vähimmäislukumäärään tila päisesti syntyi vaje, suljettiin potilaat selleihin myös päiväaikaan. Iltaisin sulkivat osastot vuoroviikoin sellinovet kello 19. Osastolta, joka sulki aikaisemmin, siirtyi hoitaja toiselle osastolle tekemään pitkää iltavuoroa kello 21:een asti. Ylilääkäri laati uudet ohjeet lähettäville vankiloille ja hoitoon pääsemisen kriteerit tiukennettiin. Haluttiin sulkea pois vangit, joilla ei ollut akuuttia mielenterveysongelmaa. Hälytysmahdollisuus Kakolaan testattiin ja saatettiin kuntoon. Ylimääräinen portin avain sijoitettiin Anneksen vieressä olevaan vartiotorniin. Hoitajat saivat Kakolasta lainaksi mellakkakilvet. Vasta vuosia myöhemmin hankittiin kaasusumuttimet. Hoitohenkilökunta oli varsin tuohtunut kapinan jälkeen. Pettymyksen ja vihan tunteet olivat pinnalla. Hoitajat esittivät ylilääkärille pyynnön käsiaseiden hankkimisesta, mutta hän ei pyyntöön suostunut. Suljetussa laitoksessa voisivat vankikapinan sattuessa, aseet joutua potilaiden käsiin tuhoisin seurauksin

[Oikeus ennen kaikkea]

Anneksen ulkoilupiha.jpg (327.84 KiB) Katsottu 1037 kertaa

Entinen lukkoseppä valmisti halkaistusta kuulakärkikynän kuoresta toimivat avaimet.jpg (318.81 KiB) Katsottu 1037 kertaa

Kauhoja.jpg (246.09 KiB) Katsottu 1037 kertaa

[Oikeus ennen kaikkea]

Saksalaisen esikuvan mukaista sohvaa käytettiin muurinmurtajana.jpg (234.69 KiB) Katsottu 1036 kertaa