Eveliina Lappalaisen surma. Imatra 14.11.2000

[Juli82]

Tosin nyt kun katson noita profiilin tarinan kuvia niin en ehkä sittenkään allekirjoita mitä äsken sanoin.
En huomannut tuota tarinaa aiemmin.

En ymmärrä miksi teistä ulkonäössä ei olisi yhtäläisyyksiä. Jätkähän on aivan samannäköinen kun poliisi autosta tullessa keltaisessa hupparissaan.

[vasikka]

Se rikosrekisteriotehan on tänä päivänä jo puhdas, mikäli mies ei ole syyllistynyt uusiin rikoksiin. Kaikki rikokset poistuu sieltä viimeistään 20 vuodessa.

Itse haluaisin ainakin tietää kenen kanssa työskentelen. Varsinkin jos lapseni olisi hänen opetuksessaan.

Kyllä hän varmasti on joutunut rikosrekisteriotteensa toimittamaan valitsijoilleen tiedoksi, jos hänet on valittu opettajaksi, sillä paljon vaikeampaa on päästä henkirikoksen tehneenä opettajaksi kuin esimerkiksi lääkäriksi, joille ei henkirikoksestakaan seuraa minkäänlaista haittaa uuden työn saamisessa, mikä tälläkin foorumilla eräissä toisissa keskusteluissa hyvin tulee esille. Siis kun lääkäri tekee henkirikoksen, hän saattaa jopa ollessaan vankina avolaitoksessa käydä harjoittamassa lääkärin ammattiaan laitoksen ulkopuolella, kuten on tapahtunut joissakin tapauksissa.

[finnbar87]

Loppuiän pakkotyö olis oikeudenmukaisempi.
Miksi hänelle suodaan saavuttaa kaikki kun hän vei toiselta kaiken?

Ajattelemisen aihetta kaikille. Samoilla argumenteilla kuullaan puolusteltavan myöskin kuolemantuomioita. Itse kallistun enemmän olemaan vastaan kuin puolesta koko elämän lopettamiseen (joko fyysisesti, henkisesti tai taloudellisesti) tuomitulta. Aiheuttaisi aika paljon enemmän suuren maailman tyyppisiä tilanteita, joissa poliisille sekä myös siviileille tulee vastaan sellaisia ihmisiä, jotka tietävät saavansa kuolemantuomion heti kun jäävät kiinni. Ei siinä enää merkkaa mitään, että antautuuko nyt vai tappaako muutaman lisää saadakseen vähän ruokaa, juomista tai yösijaa tai päästäkseen karkuun tilanteestaan vielä pariksi tunniksi. Kukas sitten saa oikeudenmukaisuutta, jos nurkkaan ahdistettu rikollinen tappaa tietäessään, että kuolemantuomio tulee. Saavatko viimeksi kuolleet sivulliset oikeutta kun tekijä kuolee, vaikka olisi kuollut jo ilman heidänkin kuolemaansa?

Kyseisessä tapauksessa on toki äärimmäisen tuomittavaa, että on tehnyt mitä on tehnyt. Siitä ei pääse mihinkään. Ja terve ihminen, tekijä, potee syyllisyyttä koko loppuelämänsä. Ja se on käsittääkseni aika iso, elämää muokkaava asia, jos tekijä ei nyt ihan täysi psykopaatti ole. Keneltäs se on poissa, jos hän ei nyt koko loppuikänään syyllisty ylinopeutta suurempiin rikoksiin? Ei ainakaan valtiolta, jos ja kun on tuottava yhteiskunnan jäsen.

[brainstormy]

Jos rangaistukset olisi alkujaankin kovempia, se saattaisi jo itsessään säästää muutaman hengen.
Loppuelämän pakkotyöllä lähinnä ajoin sitä takaa, että rangaistukset soisi olevan muutakin kun muutamavuosi täyshoitoa kopissa ja päivärahat juoksee, mutta kuitenkin sellaisia että ihminen voisi vielä tuntea olevansa jollain tapaa ihminen, perustaa perheen yms.
Kyllä siinä voisi miettiä kahdesti jo alitajuisestikin kuinka pitkälle kannattaa suutuspäissään mennä.

Se että ei osoita katumusta on pahuuden merkki eikä silloin ihminen voi ymmärtää tekonsa vakavuutta. Se on suuri riski ajatellen sitä toistaako ihminen tekonsa taas huonon päivän osuessa kohdalle.

Mutta monet ihmiset kokevat parannuksen ja hyvä niin.

[Aizerbaidzan]

Se rikosrekisteriotehan on tänä päivänä jo puhdas, mikäli mies ei ole syyllistynyt uusiin rikoksiin. Kaikki rikokset poistuu sieltä viimeistään 20 vuodessa.

Oikeusrekisterikeskuksen sivuilla kylläkin lukee:

Tiedot poistetaan henkilön kuoltua tai täytettyä 90 vuotta

• yli viiden vuoden vankeusrangaistuksesta. Viimeistään tällöin poistetaan myös kaikki muut henkilöä koskevat merkinnät.

Oton tuomio oli 7 vuotta, joten hän käytännössä kulkee loppuikänsä rikosrekisterimerkinnän kanssa.

[Juli82]

Se rikosrekisteriotehan on tänä päivänä jo puhdas, mikäli mies ei ole syyllistynyt uusiin rikoksiin. Kaikki rikokset poistuu sieltä viimeistään 20 vuodessa.

Oikeusrekisterikeskuksen sivuilla kylläkin lukee:

Tiedot poistetaan henkilön kuoltua tai täytettyä 90 vuotta

• yli viiden vuoden vankeusrangaistuksesta. Viimeistään tällöin poistetaan myös kaikki muut henkilöä koskevat merkinnät.

Oton tuomio oli 7 vuotta, joten hän käytännössä kulkee loppuikänsä rikosrekisterimerkinnän kanssa.

Periaatteessahan tuon tuomion nimen voisi kysyä? Pakkohan se nykyinen nimi on oltava rikosrekisterissä? Siis jos joku haluaisi kysyä.

[Aizerbaidzan]

Laki rajaa aika tiukasti, mihin tilanteisiin rikosrekisterin tietoja voidaan luovuttaa. Joka työpaikassa ei rikosrekisteriä edes kysellä. Lähinnähän rikostaustaotetta katsellaan, jos työhön liittyy oleellisesti lasten kanssa toimimista. Sitten myös EU:n ulkopuolelle viisumia tai työlupaa hakiessa voi joutua toimittamaan rikostaustaotteen.

[finnbar87]

Laki rajaa aika tiukasti, mihin tilanteisiin rikosrekisterin tietoja voidaan luovuttaa. Joka työpaikassa ei rikosrekisteriä edes kysellä. Lähinnähän rikostaustaotetta katsellaan, jos työhön liittyy oleellisesti lasten kanssa toimimista. Sitten myös EU:n ulkopuolelle viisumia tai työlupaa hakiessa voi joutua toimittamaan rikostaustaotteen.

Eikä läheskään aina kysytä (tai muutamia vuosia sitten kysytty) edes lasten kanssa toimivilta. Olen ajanut koulutaksia semmoset puolenkymmentä vuotta aikoinaan ja kilpailutuksessa kysyttiin aina kyllä, että mihin Euro-päästöluokitukseen käyttämäsi auto kuuluu ja jos ei ollut tarpeeksi matalapäästöinen, niin ei päässyt jatkoon. Ei kerran kertaa rikosrekisteriotetta.

Että siinä näkee ainakin täkäläisen tärkeysjärjestyksen lasten kanssa toimivia palveluntuottajia valittaessa. Voi olla, että eri puolilla Suomea on eri käytännöt.

[TooToo]

Tosin nyt kun katson noita profiilin tarinan kuvia niin en ehkä sittenkään allekirjoita mitä äsken sanoin.
En huomannut tuota tarinaa aiemmin.

Mikäs niistä monista profiileista, jota epäilit etsityksi paskaläjäksi?

[Induratus]

Tosin nyt kun katson noita profiilin tarinan kuvia niin en ehkä sittenkään allekirjoita mitä äsken sanoin.
En huomannut tuota tarinaa aiemmin.

En ymmärrä miksi teistä ulkonäössä ei olisi yhtäläisyyksiä. Jätkähän on aivan samannäköinen kun poliisi autosta tullessa keltaisessa hupparissaan.

Olisi minustakin kiinnostavaa löytää O.M. somesta, joten ikävä tuottaa pettymys. Tämä profiili, jolla spekuloitte, on tunnetun vuonna 2005 perustetun bändin laulajan profiili.

(Ja joo, profiilikuvassa sivuprofiilissa on samaa näköä OM kanssa, mutta muista kuvista jokainen O.M. livenä tavannut näkee, että on eri henkilö kyseessä. Niissä ei enää sitä samaa näköä ole. Ihan vaan tiedoksi, jos joku vielä epäilee, että O.M. olisi 18 vuoden ajan esiintynyt kyseisen bändin solistina.)

Toistan aiemmin sanomani: mikään noista spekuloiduista profiileista ei kuulu tälle tekijälle, ja tätä kyseistä tekijää tuskin löydätte somesta. Tyypillisesti henkirikosten tekijät edustavat sellaista sosioekonomista luokkaa, jonka päihdeorientoituneella tuttavapiirillä lukee fb-profiilissa "elämän kova koulu". He esiintyvät omilla kuvilla ja nimillä Facebookissa myös henkirikoksesta kiinni jäätyään, koska sosiaalinen verkosto on arvomaailmaltaan sellainen, että henkirikoksen tekijöitä ei suljeta pois. Esimerkkinä tällaisesta tyylistä nyt vaikka tuo Imatralla aikoinaan toistamiseen tappanut varttuneempi henkilö, joka oli vapautunut vankilasta ja poseeraa FB:ssa tiiviisti vaimonsa kanssa (toiseen ketjuun joku tästä juuri vinkkasi).

Otto ei sovi tähän sosiaaliseen kategoriaan missään määrin. Oton tuntien, jos hän edelleen Suomessa asuu (epäilen), niin hänellä joko ei ole some-profiileja tai sitten on, mutta täysin eri nimillä ja ilman sivuprofiili- tai kasvokuvia. Oletan, että jos hän somettaa, hän tekee sen anonyyminä vaikka jossain Discordissa / pelistriimailupiireissä.

[Genau]

Otto voi hyvinkin olla esim Facebookissa. Ei tietenkään nykyisellä nimellään. Ulkonäöstä ei häntä nykyään enää tunnista Eveliinan murhaajaksi. Mies on noin 40-vuotias nykyään jo. Tuli mieleen eräs toinen murhamies, joka oli hetken ihan naamallaan Facebookissa noin 15 vuotta sitten. Jarmo Levänen/Boyer. Hänhän sukunimen vaihtoi aikaa sitten. Jarmo hehkutti pyöräilylomasta facessa ja joku tunnisti hänet. Käytkö Kuusjoella pyöräilemässä oli joku Jarmon tunnistanut kysynyt. Profiili katosi heti. Jarmohan on hyvin menestynyt Ruotsissa, jossa on asunut yli 30 vuotta jo. Hänhän on jo lähellä 70 ikävuotta nykyään. Perheellinen mies Ruotsissa. Jarmo ampui 4 ihmistä kuoliaaksi. Isänsä, äitinsä, pikkuveljen ja siskonsa. Luki insinööriksi linnassa itsensä ja muutti Ruotsiin.

Kuusjoen nelossurmat: viewtopic.php?t=1196
-NILS-

[TooToo]

Eiköhän tuon lapasen, eli Otto Martikaisen vielä tunnista samaksi hiirulaiseksi, jos/kun näkee. Jännä miten nämä vässykät vaihtaa nimeään, ihan kuin toisi jotain helpotusta.

[Oikeus ennen kaikkea]

PPK 2009

Eveliinan surma
Seppo Immonen, komisario, Imatra.

Eveliina Lappalainen.jpg (125.06 KiB) Katsottu 4044 kertaa

Imatralla tuuli ja satoi marraskuun 14. päivänä vuonna 2000. Illan mittaan tuuli yltyi myrskyiseksi ja sade muuttui kaatosateeksi.
14-vuotias Eveliina Lappalainen lähti kotoaan Linnankoskelta polkupyörällä Imatrankoskelle tanssistudio Jämiin tanssitunnille noin kello 17.45.
Matkaan lähtiessään hän oli jättänyt tai unohtanut matkapuhelimensa kotiin.
Tanssitunti päättyi kello 19.00. Tanssistudion pihalla Eveliina totesi kaverilleen, että hän kastuisi kokonaan ennen kuin olisi kotona.
Seuraava havainto Eveliinasta on kello 19:n jälkeen Imatrankoskentien siltojen itäpäästä, jolloin hänen nähtiin kääntyvän siltojen jälkeen kevyen liikenteen väylälle ja jatkavan matkaansa Imatrankosken kirkon suuntaan.
Eveliina oli liikkeellä yksin. Äiti odotti kotona tytärtään lämpimään saunaan. Turhaan. Eveliina ei palannut koskaan kotiin.
Samana iltana Kosken koululla Eveliinan matkan varrella alkoivat salibandyharjoitukset kello 18.00.
Niihin osallistui valmentajansa johdolla viisi poikaa, heidän joukossaan 15-vuotias Otto Martikainen.
Harjoitukset päättyivät normaalia aikaisemmin noin kello 19.00.
Otto lähti rankkasateessa polkupyörällä kohti kotiaan Imatrankosken suuntaan.
Nuoret kohtasivat pyörätiellä Imatrankosken kirkon kohdalla kohtalokkain seurauksin.

Marraskuun 15. päivän aamuna vuonna 2000 soi Etelä-Karjalan poliisin päällystöpäivystäjän puhelin vähän ennen kuutta.
Soittaja oli yövuorossa ollut konstaapeli, joka kertoi, että yövuoro oli puolesta yöstä lähtien etsinyt kadoksissa olevaa koulutyttöä.
Tyttö oli lähtenyt illalla 19:n maissa Imatrankoskelta tanssitunnilta polkemaan pyörällä kovassa vesisateessa kotiinsa Linnankoskelle, jonne hän ei kuitenkaan koskaan saapunut.
Tytön nimi oli Eveliina.
Päällystöpäivystäjä ja yövuoron kenttäjohtaja sopivat, että yövuoro kirjaa etsinnän vaiheet mahdollisimman tarkasti ja jää sen jälkeen aamupalaveriin, joka alkaisi normaaliin tapaan kahdeksalta.
Aamupalaverissa päätettäisiin, miten etsintää jatketaan.

Tanssistudio Jamin piha syyskuussa 2008. Täältä Eveliina lähti kotimatkalle.jpg (231.53 KiB) Katsottu 4044 kertaa

Kadonnut löytyy
Aamupalaveri ehti kestää varttitunnin, kun palaverin vetäjänä toimineen kenttäjohtajan puhelin soi:
- A i löytyi... kuolleena... mistä... ojasta... koulun läheltä...
Kenttäjohtajan repliikit sähköistivät palaverihuoneen ilmapiirin.
Tästä aamusta alkoi erikoislaatuisen henkirikoksen pitkäksi ja mutkikkaaksi muodostuva esitutkinta ja rikosprosessi, johon viimeisen sanan lausui korkein oikeus kesäkuussa vuonna 2004.
Tutkinnanjohto oli ensin Imatran poliisilla, mutta asian selviämisen pitkittyessä se siirrettiin helmikuussa 2001 keskusrikospoliisille.
Imatran poliisi toimi koko tutkinnan ajan tiiviissä yhteistyössä KRP:n tutkijoiden kanssa.
Kun uhri oli nuori koulutyttö, jonka enkelikasvoinen kuva pian levisi mediaan, asia sai julkisuudessa valtavan huomion.
Poliisilla oli alkuvaiheessa edellä kuvatut lähtökohtatiedot. Etsinnöissä yön aikana oli saatu selville, että Eveliina oli lähtenyt pyörällä tanssistudion pihalta polkemaan kotiinsa Linnankoskelle.
Hän oli lähtiessään sanonut kaverilleen varmasti kastuvansa kokonaan ennen kuin ehtisi kotiin.
Myöhemmin tutkinnassa ilmeni kahden todistajan kertomana, että he olivat nähneet Eveliinan kääntyvän Imatrankoskentieltä siltojen itäpäässä ja jatkavan matkaansa pyörätielle.
Paljon myöhemmin, tammikuussa 2002, Otto kertoi kuulustelussa, että hän oli kohdannut Eveliinan Imatrankosken kirkon kohdalla pyörätiellä.
Otto oli tunnistanut vastaantulijan edellisenä päivänä nuorisokeskuksessa hänen kavereitaan haukkuneeksi tytöksi.
Sateesta ja valmentajan kanssa harjoituksissa tapahtuneesta sanaharkasta ärsyyntynyt Otto kertoi kuulustelussa kääntyneensä Eveliinan perään tarkoituksenaan ”antaa tälle turpaan”.

Nuorten kohtaamispaikka Imatrankosken kirkon luona. Kuvattu syyskuussa 2008.jpg (237.09 KiB) Katsottu 4044 kertaa

Tutkinta käynnistyy
Tytön ruumiin löydyttyä ja poliisin ehdittyä paikalle tapahtumapaikka Sulkukujan viereisessä ojassa eristettiin tietenkin heti laajalta alueelta ja tekniset tutkijat aloittivat rikospaikkatutkinnan.
Tekninen tutkinta oli hyvin haasteellista, sillä edellisen illan ja yön ankara myrskyinen sade oli huuhtonut paljon rikospaikan jäljistä pois.
Se selvisi kuitenkin varsin pian teknisille tutkijoille, että onnettomuudesta ei voinut olla kyse.
Alusta alkaen oli selvää, että kysymyksessä oli henkirikos.
Katkelmat rikosilmoituksesta kuvaavat tapahtumien kulkua: Eveliinan isä ilmoitti 15. marraskuuta 2000 kello 08.15, että hän oli löytänyt kadonneeksi ilmoitetun tyttärensä kuolleena Imatrankosken urheilukentän vieressä olevan pyörätien ojasta.
Paikalle menivät tutkinnanjohtaja ja neljä poliisipartiota. Tapahtumapaikka sijaitsi Imatrankosken yläasteen ja Imatrankosken urheilukentän liittymän puolessa välissä pyörätiellä, yläasteelta katsottuna pyörätien vasemmalla puolella ojassa. Etäisyys pyörätien reunasta oli kaksi metriä, 45 asteen kulmassa alaviistoon.
Uhri makasi selällään pyörätien suuntaisesti. Ylävartalon ja pään kohdalla oli painauma, jossa vettä noin 20 senttimetriä.
Uhrin vasemmasta korvasta oli vuotanut verta.
Tapahtumapaikka oli märkä ja mutainen. Uhrin vaatteet olivat kauttaaltaan mudassa, myös yläpuolelta. Uhrin pää oli sivulle kääntyneenä, päästä puolet oli mudan peitossa.
Uhrilla oli kaikki vaatteet päällä normaalisti sekä reppu selässä, ainoastaan oikeasta kädestä puuttui villasormikas, joka löytyi tapahtumapaikan kohdalta pyörätien toiselta puolelta ojasta, kahden metrin päästä pyörätien reunasta.
Polkupyörä oli uhrin pään puolella noin kahden metrin päässä, pyörätien luiskassa, luiskan puolessa välissä. Polkupyörä oli oikealle puolelle kaatuneena.
Oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa, joka suoritettiin 15. marraskuuta 2000, todettiin sekä välittömäksi että peruskuolinsyyksi veden ja mudan hengittämisestä aiheutunut tukehtuminen.
Lisäksi vainajan kaulalla todettiin väkivallan merkkejä. Todetuista vammoista päätellen kurkunpään seutua oli painettu tai puristettu. Myös silmien sidekalvoilla todetut verenpurkaumat tyypillisesti syntyvät kaulalle kohdistuvan väkivallan, kuten kuristamisen yhteydessä.
Uhrin kasvoissa oikeassa poskessa ja kämmenselässä oli mustelmia. Myös kyynärvarressa oli mustelmia. Vasemmassa kämmenselässä oli mustelmia ja kyynärvarressa yksittäinen mustelma. Samoin uhrin jaloissa oli mustelmia ja ihoruhjetta.
Ruumiinavauksen yhteydessä Eveliinan kynsistä otettiin näytteet DNA-tutkimusta varten. Myöhemmin rikoslaboratoriosta saadun tiedon mukaan oikean käden kynsistä löytyi heikko mieshenkilölle kuuluva DNA.
Tällä tuli rikoksen selviämisessä olemaan ratkaiseva merkitys. Mutta ennen kuin rikos selvisi, ehti läheisessä Vuoksessa virrata paljon vettä.

Laaja kiinnostus - paljon vihjeitä
Kaikki poliisilaitoksen rikostutkijat hälytettiin töihin ja tutkinnanjohtajaksi normaalin työnjaon mukaisesti ryhtynyt rikoskomisario alkoi suunnitella, miten jutun taktisessa tutkinnassa lähdettäisiin liikkeelle.
Tiedottaminen oli alkuvaiheen keskeisiä tehtäviä, koska oli selvää, että juttu tulisi herättämään julkisuudessa suurta mielenkiintoa.
Tuskin kuitenkaan kukaan arvasi, millaiset mittasuhteet julkisuus tulisi saamaan.
Yhtenä merkittävänä keinona tutkinnan alkuvaiheessa olivat tiedotteet, joilla pyydettiin yleisöä ilmoittamaan asiaan mahdollisesti liittyvistä havainnoistaan. Näistä tulikin hyvin merkittävä osa jutun aineistoa.
Erilaisia yhteydenottoja ja vihjeitä kertyi tutkinnan aikana kaikkiaan yli 700. Koska kaikki vihjeet oli tarkistettava huolellisesti, oli selvää, että tämä työ tulisi viemään erittäin paljon aikaa.
Runsaaksi paisuvan aineiston analysointi ja siitä irti saatavan merkityksellisen tiedon erottaminen epäolennaisesta edellytti tältä työltä kunnollisia välineitä ja siihen kouliintuneita tutkijoita. Keskusrikospoliisin asiantuntijoita tulikin heti tutkinnan alkuvaiheessa avuksi tähän työhön.
Rikoksen selvittämiseen haettiin ensimmäisiä kertoja Suomessa apua myös profiloinnista. "Profilointi tarkoittaa menetelmää, jolla analysoidaan henkilön luonnetta, taustaa ja käyttäytymistä kuvaavia piirteitä. Profiloinnilla ei koskaan ratkaista rikoksia eikä se ole profiloinnin tarkoitus.
Se on vain työkalu, joka avustaa tutkintaa. Sen avulla voidaan esimerkiksi oikoa vääriä jotakin surmatyötä koskevia ennakkoluuloja ja tietoja”, kertoo akatemiatutkija Helinä Häkkänen menetelmästä 12. tammikuuta 2008 Turun Sanomissa julkaistussa artikkelissa.
Kuvassa näkyvät ensimmäiset hahmotelmat eivät välttämättä vielä paljon kerro, mutta työn edetessä kuva tekijästä täsmentyi.
Helinä Häkkänen jatkaa: Systemaattinen tieteeseen perustuva profilointityö Suomessa sai alkunsa 14-vuotiaan Eveliinan tapauksesta vuonna 2000. Se oli meillä ensimmäisiä henkirikoksia, joista psykologit laativat arvion tekijästä. Arvio osui oikeaan.”

Läpimurto
Huolimatta poliisille tulvivista viheistä ja niiden perusteella tehdyistä tarkistuksista ja kymmenistä kuulusteluista, juttu ei ottanut selvitäkseen.
Jutun alkuvaiheessa otettiin kiinni pari henkilöä, mutta pian kävi ilmi, etteivät he olleet tekijöitä. Heidät vapautettiin.
Vuosi kului loppuun eikä uuden vuodenkaan ensimmäisen kuukauden aikana merkittävää edistymistä tapahtunut. Pienen poliisilaitoksen voimavarat alkoivat ehtyä. Poliisilaitoksen tutkijoiden piti tietysti hoitaa koko ajan myös kaikkien uusien rikosten tutkinta.
Helmikuun alkupuolella jutun tutkinnanjohtajaksi vaihdettiin KRP:n kokenut rikosylikomisario. Hänenkään johdollaan juttu ei ratkennut. Tiedottaminen muuttui uuden tutkinnanjohtajan myötä runsaammaksi. Tutkinnanjohtaja kokeili tiedottamista myös taktisena keinona kertoen tiedotusvälineille, että poliisi kolkuttaa kohta tekijän ovelle. Tämäkään keino ei tepsinyt, tekijä pysyi piilossa.
Toukokuuhun 2001 mennessä poliisi oli tehnyt yli 700 kuulustelua ja saanut 800 vihjettä. Niiden tarkistamisessa oli valtava työ. Poliisi jatkoi kuitenkin uurastamista, vaikka kesäkuun 8. päivän Ilta-Sanomat julisti etusivullaan: ”Rikostutkijat kotiutetaan: Eveliinan juttu jäi selvittämättä. KRP:n tutkijat joutuvat palaamaan Imatralta tyhjin käsin.”
KRP:n tutkijoita oli Imatralla koko loppuvuoden. Vihjeitä tarkistettiin, ihmisiä kuulusteltiin ja aina vain runsaammaksi paisuvaa aineistoa analysoitiin.
Poliisilehti haastatteli jutun päätutkijaa 3. tammikuuta 2002, jolloin tämä totesi: ”Murhasta on nyt kulunut reilu vuosi. Tutkinta on ollut hidasta, mikä johtuu siitä, että suuri määrä asioita on epävarmalla pohjalla. Emme ole voineet rakentaa tutkimussuunnitelmaa varmalle faktalle niin kuin yleensä.
Vihjeitä on tullut valtavasti, 700–800 kappaletta. Tutkimme ne niin hyvin, että niihin ei tarvitsisi enää palata. Selviämiseen en osaa tällä hetkellä sanoa juuta enkä jaata.”
Seuraavalla viikolla tutkimuksissa kuitenkin tapahtui läpimurto, kun lähistöllä liikkuneiden aikatauluja ristiintaulukoitiin.
Otto kutsuttiin kuulusteluun 7. tammikuuta 2002. Hän lähti poliisilaitokselle yhdessä vanhempiensa kanssa.
Matkalla Oton kantti petti.
Hän myönsi autossa vanhemmilleen, että hän on syyllinen. Kuulustelussa hän myönsi aiheuttaneensa Eveliinan kuoleman.
Otto kertoi, että häntä oli suututtanut valmentajan käytös harjoituksissa sekä sateinen ilma.
Hän oli kohdannut kirkon luona ulkonäöltä tuntemansa Eve liinan. Otto oli kääntynyt Eveliinan perään tarkoituksenaan ”antaa tälle turpaan”, koska Eveliina oli haukkunut hänen kavereitaan nuorisokeskus Koskiksessa. Otto oli tavoittanut Eveliinan Sulkukujalla urheilukentän kohdalla ja tarttunut kiinni tämän pyörään. Pyörät kaatuivat asfaltille. Otto tarttui kiinni Eveliinan käsivarteen ja alkoi lyödä tätä kasvoihin.
Eveliina oli huutanut apua, rimpuillut ja raapaissut Ottoa oikeasta poskesta. Eveliina oli pyrkinyt karkuun ja huutanut apua. Otto oli suuttunut lisää ja lyönyt Eveliinaa pään alueelle vielä kolme, neljä kertaa, jolloin tämä oli kaatunut selälleen maahan.
Tämän jälkeen Otto oli nostanut Eveliinan istuvaan asentoon ja painanut tytön ojaan.
Eveliina oli luisunut ojan pohjalle selälleen tai vatsalleen, jonka jälkeen Otto oli kuristanut Eveliinaa kaulasta kahdenkäden otteella tytön pään painuessa syvälle mutaan.
Kuristamisen päätyttyä Otto oli siirtynyt seisomaan Eveliinan päälle. Päällä seisominen jatkui, kunnes Eveliinan liikkeet loppuivat kokonaan.
Eveliinan päältä Otto oli siirtynyt takaisin tielle siirtäen Eveliinan pyörän luiskaan piiloon.
Oman ilmoituksensa mukaan Otto ei puhunut Eveliinan kohtaamisesta kenellekään mitään.
Hän seurasi juttua lehdistä ja tiesi, että poliisilla oleva DNA-tunniste oli hänen. Tämä vahvistui, kun Eveliinan kynsistä talteen otettua DNA:ta verrattiin Oton DNA:han.
Tapaus jää rikostutkinnan historiaan DNA-näytteen suurena voittona.

Oikeusprosessi - tappo vai murha?
Jutun esitutkinnan valmistuttua asia siirtyi syyteharkintaan.
Syyttäjänä toiminut johtava kihlakunnansyyttäjä vaati Otolle rangaistusta nuorena henkilönä tehdystä taposta.
Toissijainen rangaistusvaatimus oli nuorena henkilönä tehty törkeä pahoinpitely ja nuorena henkilönä tehty törkeä kuolemantuottamus.
Eveliinan oikeudenomistajat: äiti, isä ja sisar eivät tyytyneet syyttäjän vaatimuksiin, vaan vaativat rangaistusta nuorena henkilönä tehdystä murhasta.
Heidän mielestään tappo oli tehty vakaasti harkiten ja erityisen raa’alla ja julmalla tavalla.

Imatran käräjäoikeus
Asian käsitellyt Imatran käräjäoikeus totesi Oton menettelyn tahallisuudesta tai tuottamuksellisuudesta: Vaikka Oton tarkoituksena ei ollut näytetty olleen surmata Eveliinaa, olivat teko-olosuhteet olleet sellaiset, että tämän oli varsinkin tekonsa loppuvaiheessa katsottava käsittäneen, että hänen menettelystään seuraa varmuudella Eveliinan kuolema.
Käräjäoikeus katsoi siten Oton tahallaan surmanneen Eveliinan.
Teon törkeysastetta arvioidessaan käräjäoikeus katsoi, ettei tekoa ollut tehty vakaasta harkinnasta.
Otto ei ollut suunnitellut tekoaan etukäteen. Teko oli johtunut paljolti tilanteen odottamattomasta kehittymisestä, jossa pahoinpitelytarkoituksessa aloitettu teko oli vastarinnan aiheuttaman suuttumustilan vuoksi johtanut toisen surmaamiseen.
Käräjäoikeus katsoi, että surmaamistapa oli ollut raaka ja julma. Oikeuskäytännössä on kuitenkin katsottu, ettei kuristaminen yksin riitä tapon arvostelemiseen murhaksi.
Muitakaan tapahtumassa ilmenneitä seikkoja käräjäoikeus ei pitänyt sellaisina, että ne osoittaisivat sellaista raakuutta ja julmuutta, että tekoa voitaisiin pitää murhana.
Tappo ei myöskään ollut käräjäoikeuden käsityksen mukaan tekoon johtaneet ja siitä ilmenevät seikat huomioon ottaen kokonaisuutena arvostelleen törkeä.
Oton syyntakeisuudesta käräjäoikeus totesi, että terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen lausunnon mukaan Otto oli ollut teon aikana täydessä ymmärryksessä.
Mielentilatutkimuksen suorittanut lääkäri oli ollut samaa mieltä, eikä käräjäoikeus nähnyt omatkin havaintonsa huomioon ottaen olevan edellytyksiä arvioida asiaa toisin. Käräjäoikeus katsoi siten Oton olleen teon tehdessään täydessään ymmärryksessä.
Ottaen huomioon tekijän iän, tekotavan ja tahallisuuden asteen, käräjäoikeus piti oikeudenmukaisena rangaistuksena seitsemää vuotta vankeutta.
Lisäksi käräjäoikeus määräsi kuolemantapauksen läheisille aiheuttamasta kärsimyksestä korvauksena molemmille vanhemmille 14000 euroa ja sisarelle 7000 euroa.

Kouvolan hovioikeus
Eveliinan läheiset eivät tyytyneet käräjäoikeuden päätökseen, vaan saattoivat asian Kouvolan hovioikeuden ratkaistavaksi. Myöskään Otto ei katsonut syyllistyneensä tahalliseen henkirikokseen, vaan pahoinpitelyyn ja törkeään kuolemantuottamukseen.
Hän vaati, että tuomio alennetaan kahdeksi vuodeksi vankeutta.
Hovioikeus ratkaisi asian käräjäoikeuden tuomiosta poikkeavalla tavalla.
Teon tahallisuudesta hovioikeus totesi, että ihmisen surmaaminen käsin kuristamalla ja hukuttamalla vaatii poikkeuksellisen voimakasta surmaamistahtoa. Oton toiminnan ojan pohjalla hovioikeus katsoi olleen alusta lähtien niin määrätietoista, että hänen tarkoituksenaan on ollut tahallaan surmata Eveliina.
Teon törkeysarvostelussa hovioikeus katsoi vakaan harkinnan osalta, ettei Otto surmannut Eveliinaa vakaasti harkiten. Sen sijaan erityisen raakuuden ja julmuuden osalta hovioikeus totesi: Tekoon ei olut minkäänlaista syytä. Otto oli fyysisesti Eveliinaan nähden täysin ylivertainen, josta syystä tämä oli ojan pohjalla täysin puolustuskyvytön.
Käsin kuristamisen ja pään painamisen mutavelliin pään päällä seisten hovioikeus katsoi osoittavan poikkeuksellisen sitkeää, määrätietoista ja johdonmukaista surmaamispyrkimystä.
Näin ollen hovioikeus piti tekoa erityisen raakana. Surmaamistapaa hovioikeus piti kokonaisuutena erittäin tuskallisena ja erittäin suurta kärsimystä uhrille aiheuttavana. Hovioikeus piti tekoa myös erityisen julmana. Motiivin puuttumista ja teon kohdistumista satunnaiseen vastaantulijaan hovioikeus piti kokonaisarvostelun kannalta merkittävänä. Samoin kuin Oton täysin kylmäveristä toimintaa teon aikana ja sen jälkeen.
Näillä perusteilla hovioikeus piti tekoa myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Näin ollen hovioikeus katsoi Oton syyllistyneen murhaan.
Kouvolan hovioikeus tuomitsi Oton nuorena henkilönä tehdystä murhasta yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen.

Korkein oikeus
Asian oikeuskäsittely ei päättynyt vielä hovioikeuteenkaan. Otto haki valituslupaa korkeimmalta oikeudelta, joka myönsi sen 2. heinäkuuta 2003. Otto vaati hovioikeuden tuomion kumoamista ja että hänen katsotaan syyllistyneen nuorena henkilönä tehtyyn pahoinpitelyyn ja törkeään kuolemantuottamukseen sekä että tuomittua rangaistusta joka tapauksessa alennetaan.
Syyttäjä vastasi valitukseen vaatien Oton tuomitsemista ainakin nuorena henkilönä tehdystä taposta käräjäoikeuden tuomitsemaan rangaistukseen. Eveliinan oikeudenomistajat vaativat Oton vaatimuksien hylkäämistä.
Korkein oikeus totesi tapon ja murhan välisestä rajanvedosta seuraavaa: Rikoslain 21 luvun 2 pykälän mukaan rikoksentekijä on tuomittava murhasta muun muassa silloin, kun tappo on tehty vakaasti harkiten tai erityisen raa’alla tai julmalla tavalla ja teko myös kokonaisuutena arvostellen on törkeä.
Korkein oikeus toteaa, että murha rikosnimikkeenä tarkoittaa henkirikoksinakin poikkeuksellisen törkeitä tekoja. Murhan tunnusmerkistössä törkeys ei viittaa teon arvosteluun rikoksena sinänsä vaan tapon perustunnusmerkistöön.
Vasta surmaaminen, joka on tapon perustunnusmerkistöä selvästi törkeämpi, voidaan arvioida murhana.
Tekotavan raakuudesta ja julmuudesta korkein oikeus totesi: Erityisen raakuuden arvioinnissa on oikeuskäytännössä annettu merkitystä esimerkiksi sille, että surmaaminen on toteutettu useaa eri välinettä lukuisia kertoja käyttäen sekä päättäväisyyttä ja sitkeää surmaamispyrkimystä osoittaen.
Teon toteuttaminen kuristamalla ei ole sellaisenaan oikeuskäytännössä merkinnyt sitä, että teko olisi arvioitava murhaksi. Julmuuden arvioinnissa merkitystä on esimerkiksi sillä, tehdäänkö täytäntöönpano tarkoituksellisesti kovia tuskia aiheuttaen tai pitkitetäänkö tekoa tuskien lisäämiseksi.
Korkein oikeus katsoi, ettei Eveliinan surmaaminen ollut tapahtunut vakaasti harkiten.
Oton tekoa korkein oikeus piti sinänsä raakana ja julmana.
Tapahtumat olivat edenneet nopeasti eikä Oton ollut näytetty pitkittäneen tekoa aiheuttaakseen tarkoituksellisesti tuskaa tai kärsimystä.
Korkein oikeus katsoi, ettei surmaamista voitu pitää sillä tavoin erityisen raakana ja julmana kuin rikoslain 21 luvun 2 pykälässä tarkoitetaan.
Korkein oikeus katsoi Oton syyllistyneen nuorena henkilönä tappoon.
Korkein oikeus katsoi käräjäoikeuden tuomitseman seitsemän vuoden rangaistuksen olevan oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksesta ilmenevään tekijän syyllisyyteen.
Korkeimman oikeuden tuomiolauselma päättyy:
Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot. Korkein oikeus antoi tuomionsa 22. kesäkuuta 2004.
Pitkä ja vaiherikas oikeusprosessi oli päättynyt.

Miten näin voi käydä?
Tämän henkirikoksen yhteydessä on esitetty usein kysymys: Miten näin voi käydä? Miten on mahdollista, että 15-vuotias koulupoika surmaa vuotta nuoremman koulutytön ilman mitään järkevää syytä?
Miten oli mahdollista, että hän sen jälkeen meni seuraavana aamuna kouluun, osallistui muistotilaisuuteen ja jatkoi koulunkäyntiään täysin normaalisti.
Hän siirtyi seuraavana syksynä lukioon ja jatkoi siellä opiskeluaan hyvällä menestyksellä.
Olisiko hän elänyt lopun ikänsä puhumatta asiasta kenellekään mitään, ellei hän kuulusteluun mennessään olisi tien nyt, että poliisilla oleva DNA-näyte paljastaisi hänet?
Otto ei todellakaan ole tyypillinen Suomessa henkirikokseen syyllistyvä henkilö: huono-osainen, heikoista sosiaalisista oloista lähtöisin oleva, yleensä jo nuorella iällä alkoholisoitunut mies, jonka peruskou ukin on kenties jäänyt kesken.
Ei, hän on erittäin hyvistä sosiaalisista oloista lähtöisin, lahjakas, koulussa koko ajan hyvin menestynyt nuorukainen, joka myös kaveripiirissään oli pidetty. Häntä pidettiin ka verien keskuudessa jopa keskimääräistä kiltimpänä poikana.
Mikä teki hänestä surmaajan? Miksi hän lähti ajamaan takaa vastaan tullutta tyttöä ”antaakseen tälle turpaan”? Miten on mahdollista, että hän aloitti tytön pahoinpitelyn heti tämän kiinni saatuaan? Miksei hän lopettanut väkivallan käyttöä tytön kaaduttua tajuttomana maahan, vaan raahasi tämän läheiseen ojaan? Ojassa hän sitten kylmäverisesti kuristi tyttöä kurkusta tämän päällä seisten ja odotti, kunnes uhrin liikkeet lakkasivat. Sen jälkeen hän lähti pois paikalta ja ajoi kotiinsa ryhtyen siistimään vaatteitaan.
Kaiken järjen mukaan tällainen tapahtuma ei pitäisi olla mahdollista. Näin kuitenkin tapahtui.
Rikokseen syyllistymistä selittävät kriminologian teoriat eivät anna tapaukseen kovinkaan hyviä vastauksia. Teoriathan hakevat syitä rikoksiin syyllistymiseen monista suunnista. Välillä on keskitytty yksilöön, joskus taas yhteisöön rikollisuuden selittäjänä.
Oton tapauksessa kumpikaan oppisuunta ei tunnu antavan vastausta.
Sekä hänen yksilökohtaiset ominaisuutensa että yhteisöllinen taustansa eivät vähääkään osoita riskiä henkirikokseen syyllistymiseen. Mielentilatutkimuksessakin todettiin hänen olleen tekohetkellä syyntakeinen, täydessä ymmärryksessä.
Tapaukseen antaa ehkä parhaiten selitystä yksi vii me aikojen suosituimmista rikollisuuden tutkimuksen, ja samalla sen ennalta ehkäisyn ajatustavoista, tilannelähestymistapa.
Se pohjautuu ajatukseen, että rikos on mahdollinen silloin, kun tekijä on motivoitunut, kohde on sopiva ja valvonta puuttuu. Tilannelähestymistavan perusajatus on, että silloin kun kaikki kolme osatekijää ovat käsillä yhtä aikaa, tapahtuu rikos.
Rikosten tilannetorjunnassa taas on kyse niistä tiettyjä rikostyyppejä vastaan suunnatuista toimista, joilla hallinnoidaan, suunnitellaan ja käsitellään sitä ympäristöä, jossa tällaisia rikoksia tehdään.
Tässä käsiteltävässä tapauksessa voidaan ajatella, että vaikkakaan Otolla ei Eveliinan perään lähtiessään ollut motivaatiota tämän surmaamiseen, hän oli selvästi motivoitunut väkivallan käyttöön.
Hän sanoi kuulustelussa tarkoituksensa olleen ”antaa Eveliinalle turpaan”, koska tämä oli haukkunut hänen kavereitaan nuorisotalolla.
Oton aggressiivisuutta lisäsi kurja sää ja harjoituksissa ollut suukopu valmentajan kanssa.
Eveliina oli kohteena sopiva Oton aggressioiden purkamiseen. Otto tunnisti hänet edellisenä päivänä hänen kavereitaan arvostelleeksi tytöksi.
Eveliina sattui onnettomuudekseen tulemaan Ottoa vastaan pahimmalla mahdollisella hetkellä. Valvonnan pettämiseen johti osaltaan erittäin huono sää, muita liikkujia ei juuri silloin ollut tavallisesti vilkkaalla pyörätien pätkällä.
Epäonni jatkui vielä siltäkin osin, että Otto saavutti Eveliinan juuri pimeimmällä kohdalla pyörätietä. Muutenkin harvalukuisten katuvalojen lampuista oli osa sammunut juuri tältä pyörätien kohdalta.
Tilanne järkyttävän rikoksen tapahtumiselle oli syntynyt. Eveliinan vastarinta, joka tietysti oli täysin luonnollista ja oikeutettua, laukaisi sitten tilanteen hallitsemattomaksi väkivallan käytöksi.
Edellinen tilanne johti toiseen, kuten asian oikeuskäsittelyn yhteydessä todettiin.

[Oikeus ennen kaikkea]

Pyörätien kaarre Sulkukujalle, vieressä Kosken koulu. Kuvattu syyskuussa 2008.jpg (254.7 KiB) Katsottu 4040 kertaa

Sulkukuja tapahtuma-aikaan.jpg (253.5 KiB) Katsottu 4040 kertaa

Tapahtumapaikka syyskuussa 2008. Valaistusta on parannettu ja pyörätien pientareita maisemoitu..jpg (258.46 KiB) Katsottu 4040 kertaa

[Oikeus ennen kaikkea]

Tännehän tämä tarina Eveliinan osalta päättyi:
Karhumäen hautausmaa

Kaisa Eveliina Lappalainen.jpg (200.68 KiB) Katsottu 2456 kertaa