Totta, mutta jenkeissä miesvahvuus toteuttaa erilaisia operaatioita on jopa Kauhajoen kokoisessa paikassa aivan eri luokkaa. Asuin Pohjois-Amerikassa alueella, joka oli kooltaan lähes sama Kauhajoen n. 30 000 asukaan kihlakunnan kanssa. Paikan muodostivat kaksi joen erottamaa yli 10 000 asukkaan taajamaa, joissa molemmissa oli yliopistot n. 6000-8000 opiskelijaa yhteensä. Siinä missä Suomessa tällaista aluetta partioi muutama partio parhaimmillaan tuolla oli kaksi eri kaupungin poliisiasemaa, State Trooperit sekä kahden yliopiston kampuksen poliisit (=käytännössä vartijoita), kuitenkin viisi eri lainvalvontavirastoa, joiden yhteenlaskettua miesvahvuutta en edes uskalla arvailla.Katjushka kirjoitti:Komppaan markjaa ja CJSää täysin. Yhdysvalloissa tutkittiin laajasti näitä tapauksia ja tultiin tulokseen, että tällaisissa kouluammuskeluissa on aivan turha toimia normaalin panttivankitilanteen mukaan. Poliisin on turha yrittää odotella ja saada yhteys ampujaan, ja sitä kautta tilanne laukeamaan. Uhrien lukumäärä vain kasvaa. Jokainen hetki jonka poliisi epäröi tällaisissa tilanteissa ulkopuolella lisää uhreja. Kyllä näyttää Suomenkin poliisi oppejaan päivittäneen Jokelasta, sillä tämän hetkisten tietojen mukaan Kauhajoella toimittiin ripeämmmin.
MEGin mainitsemat panttivankitilanteet esim. Mikkelissä olivat aivan toisenlaisia kuin tämä tapaus. Puhumattakaan Kirkkonummen Hirsalasta, jossa ei edes ollut ulkopuolisia
Rynnäkön toteuttamiseen tarvittaisiin paljon enemmän miehiä kuin vain sisään menevä porukka ja näidenkin tulisi mielellään olla erikoiskoulutettuja, mutta kuinka realistista on Suomen oloissa vastaavaa saada koko maan kattavasti aikaan? Varmaankin yhtä todennäköistä kuin toimiva mielenterveyshuolto.
Suomessahan syrjäisemmän alueen lainvalvonnan saa hetkellisesti pois pelistä yksinkertaisesti hälyyttämällä yksittäinen partio tehtävälle toimialueen toiseen päähän ja suorittamalla rikoksen toisella laidalla.