Samankaltaiset tapaukset maailmalla

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
Avatar
Ross Sullivan
James Bond (David Niven)
Viestit: 10547
Liittynyt: La Joulu 02, 2017 2:14 am

Re: Samankaltaiset tapaukset maailmalla

Viesti Kirjoittaja Ross Sullivan »

jmit kirjoitti: Ti Helmi 10, 2015 8:42 am Viisihenkisen van Bredan perheen vanhemmat ja vanhin lapsi kuolivat kirvessurmassa kaksi viikkoa sitten Stellenboschissa. Martin, 55, Teresa, 54, ja Rudi, 22, saivat lukuisia hengenvaarallisia iskuja päähän ja niskaan. Perheen 16-vuotias tytär Marli joutui vastaavan väkivallan kohteeksi, mutta selvisi hengissä.

Pahasti loukkaantunut tyttö on yhä sairaalassa, eikä tiettävästi pysty vielä puhumaan. Hän sai vakavia vammoja päänsä ohella myös kaulaansa ja leukaansa.

Ainoa lähes vammoitta säilynyt on 20-vuotias poika Henri.

Etelä-Afrikan ja Australian mediat ovat seuranneet tapausta tiiviisti. Perhe oli aiemmin asunut kuusi vuotta Australian Perthissä.

Poliisi on ollut tapauksesta vaitonainen. Motiivista tai mahdollisista epäillyistä ei ole kerrottu mitään. Ketään ei ole pidätetty.

Nyt Sunday Times kertoo saaneensa tutkijalähteiltä tietoja, jotka osoittavat vahvasti Henrin syyllisyyden suuntaan. Lääkärin lausuntoon perustuen pojan vammat olivat itse aiheutettuja. Lisäksi tutkinnassa on käynyt ilmi, että surmat tapahtuivat aamukolmelta ja Henri soitti hätäkeskukseen vasta puoli kahdeksalta aamulla.

Jo aiemmin paljastui, että Henri oli hiljattain ollut Australiassa potilaana mielenterveys- ja huumekuntoutuskeskuksessa.

Henri asuu tällä hetkellä setänsä, isänsä kaksoisveljen André van Bredan luona. Poika saa kriisiapua ja on valvonnan kohteena.

Marlin sairaalahuone puolestaan on ympärivuorokautisessa poliisivalvonnassa. Edes perheenjäseniä ei päästetä tapaamaan häntä. Poliisi on ilmoittanut, että se aikoo tehdä surmatutkinnasta perusteellisen. Tällä hetkellä selvitetään, mistä teossa käytetty upouusi kirves oli peräisin ja kuka sen osti.
”Ainoa lähes vammoitta säilynyt on 20-vuotias poika Henri.”

Henri myös tuomittiin murhasta 2018.
Mitä te dorkat dorkailette?
Avatar
LexVeritas
Frank Columbo
Viestit: 9147
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: Samankaltaiset tapaukset maailmalla

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

^Eikös tuossa perhesurmassa ole mielestäsi yhtään erikoista, että yksi uhreista (tytär Marli) jäi tai jätettiin henkiin?
In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto
Korpisoturi
Perry Mason
Viestit: 3513
Liittynyt: La Joulu 31, 2016 8:29 pm

Re: Samankaltaiset tapaukset maailmalla

Viesti Kirjoittaja Korpisoturi »

^Netin perusteella joutui teho-osastolle ja selvisi hengissä leikkausten jälkeen. Ei vissiin mitään pintanaarmuja.
snufkin kirjoitti: Su Elo 25, 2024 1:03 am JesseHamesin anti keskusteluun on toistella samoja fraaseja tai linkkailla samoja linkkejä. Kyky kriittiseen omaan ajatteluun näyttää puuttuvan täysin
Avatar
LexVeritas
Frank Columbo
Viestit: 9147
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: Samankaltaiset tapaukset maailmalla

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

^Siinähän perhesurmassa murhaajalla tosiaan olisi tiettävästi ollut neljä ja puoli tuntia aikaa todeta uhrin henkiin jääminen ja "varmistaa" hänet.

Olisiko jotain vielä mainitsematonta esimerkkitapausta maailmalta, joka olisi samankaltainen Bodomin kolmoismurhan kanssa?
In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto
Korpisoturi
Perry Mason
Viestit: 3513
Liittynyt: La Joulu 31, 2016 8:29 pm

Re: Samankaltaiset tapaukset maailmalla

Viesti Kirjoittaja Korpisoturi »

^vammat niin vakavia, että oletettavasti oletti kuolleen. Ei mitään pintanaarmuja.
snufkin kirjoitti: Su Elo 25, 2024 1:03 am JesseHamesin anti keskusteluun on toistella samoja fraaseja tai linkkailla samoja linkkejä. Kyky kriittiseen omaan ajatteluun näyttää puuttuvan täysin
Vastaa Viestiin