Yhdysvaltain armeija nosti omaa hälytystilaansa Euroopassa

Aiheet terrorismista ja terroriryhmistä tänne.
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15407
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Yhdysvaltain armeija nosti omaa hälytystilaansa Euroopassa

Viesti Kirjoittaja URSA »

USA:n Euroopan sotilastukikohtien hälytystasoa nostettu viikonloppuna

JULKAISTU 01.07.2024 10:05

Hälytystaso on nostettu toiseksi korkeimmalle tasolla, lähteet kertovat.

Useat Yhdysvaltojen Euroopassa sijaitsevat sotilastukikohdat nostivat valmiustilaansa viikonloppuna, kaksi yhdysvaltalaisviranomaista kertoo CNN:lle.

Yhdysvaltalaismedian mukaan sotilastukikohdassa pelätään terrorihyökkäystä, joka voisi kohdistua joko Yhdysvaltojen armeijan henkilöstöä tai kalustoa vastaan.

Hälytystaso on nostettu toiseksi korkeimmalle tasolla, lähteet kertovat. Vastaavaa ei ole nähty ”ainakaan kymmeneen vuoteen”, yhdysvaltalaisviranomainen sanoo.

Sunnuntaina hälytystaso nostettiin Charlie-tasolle. Näin tehdään CNN:n mukaan silloin, kun jonkinlaista terroritekoa pidetään todennäköisenä. Taustalla on joko joku tapahtuma tai tiedustelutieto.

Tiedossa ei ole, mikä tieto tai tapahtuma on aiheuttanut hälytystason noston.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/usa ... #gs.bjlzfs
Yhdysvaltain armeija nosti hälytystilaa Euroopassa

Hälytysvalmius nostettiin toiseksi korkeimmalle tasolle.

Tänään klo 9:20

Useat Yhdysvaltain sotilastukikohdat eri puolilla Eurooppaa asetettiin viikonloppuna korotettuun hälytystilaan. Hälytysvalmius nostettiin viisiportaisen asteikon toiseksi korkeimmalle tasolle

Yhdysvaltain sotilasvirkamiehet kertoivat CNN:lle, että terrori-iskun mahdollisuus on noussut.

Lisäksi Yhdysvaltain ulkoministeriö neuvoo Saksassa olevia Yhdysvaltain kansalaisia noudattamaan erityistä varovaisuutta terrorismin uhan vuoksi.

CNN:lle puhuneiden nimettömänä pysytelleiden virkamiesten mukaan uhkataso ei ole ollut näin korkealla ”ainakaan kymmeneen vuoteen", ja se tarkoittaa tyypillisesti, että asevoimilla on ”luotettavaa tietoa uhasta”.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/0e3 ... bc1d092f5f

Mikä tässä mahtaisi olla syynä? Suunnitteleeko jihadistit hyökkäystä vai jopa Venäjä terrorismia?

Mikäli iskun uhka liittyy jalkapallon EM-kilpailuun, siellä voi olla jännät paikat kun kentälle saakka on päässyt jo fanejakin.
RL11/6
Watson itse
Viestit: 5615
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Yhdysvaltain armeija nosti omaa hälytystilaansa Euroopassa

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

Mikä funktio USA:n sotatappelulaumalla on olla Euroopassa? Toisaalta on ihan hyvä, että ovat täällä joukkotuhoaseineen, mutta voisivat tehdä jotain muutakin kuin vain maleksia. Ihminen oliona kaipaa sotaa ja tappamista, eikä humanismia.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15407
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Yhdysvaltain armeija nosti omaa hälytystilaansa Euroopassa

Viesti Kirjoittaja URSA »

Vastaus oli: Venäjä. Terroristivaltio number one.
Lähteet: Venäjä suunnitteli sabotaasi-iskuja Eurooppaan – Yhdysvallat toimi heti

Kesäkuun lopussa kerrottiin, että Yhdysvallat oli nostanut valmiutta useissa sotilastukikohdissa ympäri Eurooppaa.

12:40

YHDYSVALLAT päätyi nostamaan valmiutta tukikohdissaan Euroopassa ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen, koska Yhdysvallat sanoi tiedustelutietoa, että Venäjän tukemat toimijat suunnittelivat sabotaasi-iskuja Yhdysvaltojen armeijan henkilöstöä ja laitoksia vastaan, CNN uutisoi.

Tiedustelutiedon mukaan Venäjä pitää Yhdysvaltojen tukikohdat ja armeijan henkilöstön mahdollisina iskukohteina. CNN:n lähteet viittaavat Euroopassa jo aiemmin nähtyihin tai estettyihin iskuihin.

Ympäri Eurooppaa on raportoitu sabotaasioperaatioiden lisääntymisestä. New York Times uutisoi ilmiöstä toukokuussa. Lehden tiedustelulähteiden mukaan kyse on Venäjän kampanjasta, jonka tarkoituksena on vähentää Ukrainan saamaa tukea.

Operaatioissa on ollut kyse pitkälti tuhopoltoista ja tuhopolton yrityksistä. Huhtikuussa kaksi saksalaisvenäläistä kuitenkin pidätettiin epäiltynä muun muassa Yhdysvaltojen asevoimien kohteisiin kohdistuneiden pommi- ja tuhopolttoiskujen suunnittelusta.

CNN:n mukaan Yhdysvallat on kahden viikon aikana saanut tietoja koskien mahdollisia sabotaasi-iskuja. Tietoa on pidetty riittävän hälyttävänä lisäturvatoimien käyttöön ottamiseksi.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010554825.html
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15407
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Yhdysvaltain armeija nosti omaa hälytystilaansa Euroopassa

Viesti Kirjoittaja URSA »

Ryssät on tehneet sabotaasia vasta puoli vuotta ja saaneet selvästi idean ukrainalaisilta, jotka ovat sytyttäneet tuhopolttoja ja räjäytelleet ratoja Venäjällä melkein sodan alkamisesta lähtien. Typerä kuvitelma että sabotaasi saisi tuen Ukrainalle loppumaan.
Naton virkamies CNN:lle: Venäjä suorittanut sabotaasia sotilasliiton jäsenmaissa yli puolen vuoden ajan

JULKAISTU 11.07.2024 15:02

Nimettömänä pysyttelevän Naton virkamiehen mukaan Venäjä on suorittanut rohkeita sabotaasioperaatioita Nato-maissa yli puolen vuoden ajan, uutisoi CNN.

Monet eurooppalaiset turvallisuusviranomaiset kertovat venäläisagenttien palkkaavan paikallisia tekijöitä tekemään sabotaasirikoksia puolestaan. Naton virkamiehen mukaan uhka on kasvava ja, että sabotaasia on tapahtunut viimeisen puolen vuoden ajan.

Sabotaasi on kohdennettu Ukrainan aseapuun: aseiden tuotantoon, sotilasavusta päättäviin tahoihin kuin aseiden toimitukseenkin asti, Naton virkamies sanoo.

– Venäjä yrittää pelotella liittolaisiamme, Naton virkamies sanoo.

Venäjä kiistää syyllistyneensä sabotaasioperaatioihin.

Epäilyttäviä tapauksia pitkin Eurooppaa

Puolassa pidätettiin viime vuonna eräässä tapauksessa 14 ukrainalaista ja kaksi valkovenäläistä epäiltynä työskentelystä Venäjän tiedustelupalvelulle.

Tshekissä viranomaiset puolestaan epäilevät Venäjän olleen osallisena maan rautateiden hakkeroinnissa ja häiriöissä viime vuonna.

Saksassa, Berliinissä puolestaan viime kuussa puolustustarvikevalmistajan metallitehtaassa syttyi epäilyttävä tulipalo.

Ranskassa, myöskin kesäkuussa, 26-vuotias venäläismielinen ukrainalaismies räjäytti kotitekoisen pommin lähellä Pariisin Charles de Gaullen lentokenttää.

Iso-Britanniassa, Lontoossa maaliskuussa syttynyt varastopalo johti siihen, että Lontoon Metropolitan Police Service nosti syytteet kahta miestä vastaan tuhopoltosta ja ulkomaisen tiedustelupalvelun eli Venäjän avustamisesta.

Tapaukset vaikea yhdistää Venäjään


Vaikka kaikkia tapauksia ei ole voitu yhdistää lopullisesti Venäjän tiedustelupalveluun, ovat ne liittyneet toisiinsa siten, että niihin on ilmeisesti osallistunut amatöörejä tai "pikkurikollisuutta", jonka tarkoituksena on levittää pelkoa tai aiheuttaa häiriötä.

Uhka hybridisodasta on kasvanut myös Virossa, jossa pidätettiin helmikuussa kymmenen epäiltyä venäläisagenttia sisäministerin autoon kohdistuneen ilkivallan jälkeen.

Viime kuukausina GPS-häirintä on estänyt siviililentokoneiden laskeutumisia, ja Venäjän ja Viron rajaa merkitsevät poijut ovat kadonneet, kun Moskova pyysi, että merirajat arvioitaisiin uudelleen.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nat ... #gs.c11996
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15407
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Yhdysvaltain armeija nosti omaa hälytystilaansa Euroopassa

Viesti Kirjoittaja URSA »

CNN: Venäjä suunnitteli asejätin johtajan salamurhaa Euroopassa – Yhdysvallat ja Saksa estivät

JULKAISTU 57 MINUUTTIA SITTEN

Nato-viranomaisen mukaan puolustusliitossa on havaittu "Venäjän hybridisodan ennennäkemätön eskalaatio ja leviäminen".

Yhdysvaltojen tiedustelu sai aiemmin tänä vuonna selville, että Venäjä suunnitteli Rheinmetallin toimitusjohtajan Armin Pappergerin salamurhaamista.

Asiasta uutisoiva yhdysvaltalaismedia CNN perustaa väitteensä viiden länsiviranomaisen tietoihin.

CNN:n mukaan Yhdysvallat kertoi Venäjän salamurhasuunnitelmasta Saksalle, jonka turvallisuuspalvelut pystyivät suojelemaan Pappergeriä ja estämään tämän tappamisen.

Lähteiden mukaan Venäjän tarkoituksena oli salamurhata useita puolustusteollisuuden päättäjiä, joiden yhtiöt tukevat Ukrainaa sen puolustussodassa Venäjää vastaan.

Rheinmetallin toimitusjohtaja Pappergerin tapposuunnitelma oli CNN:n mukaan kaikkein pisimmällä.

Saksalainen Rheinmetall on yksi Euroopan suurimmista aseyhtiöstä, joka valmistaa esimerkiksi Suomenkin käyttämän Leopard 2 -taistelupanssarivaunun kanuunan.

Ukrainalle Rheinmetall on toimittanut panssariajoneuvoja ja tykistöammuksia, CNN kertoo.

Rheinmetallin johtaja oli CNN:n mukaan Venäjälle "luonnollinen kohde", sillä hänen johtamansa yhtiö tuottaa kriittisiä 155 millimetrin tykistöammuksia, joista on muodostunut Ukrainan tykistön selkäranka.

Saksalaisyritys on lisäksi avaamassa lähiaikoina panssariajoneuvotehtaan Ukrainaan.

Korkea-arvoinen Saksan hallitusviranomainen vahvisti CNN:lle, että Yhdysvallat varoitti suunnitelmasta Saksaa. Saksan Yhdysvaltain-suurlähetystö ja Rheinmetallin tiedottaja kieltäytyivät kommentoimasta tapausta. Venäjän Yhdysvaltojen suurlähetystö ei ole vastannut CNN:n haastattelupyyntöön.

"Sabotaaseja ja salamurhasuunnitelmia"

CNN:n haastatteleman korkea-arvoisen Nato-viranomaisen mukaan Venäjä on tehnyt viimeisen yli kuuden kuukauden aikana useita sabotaasioperaatioita eri Natomaissa.

Venäjän tähtäimessä ovat olleet Ukrainan tukijat ja ukrainalaisjoukoille matkaavien aseiden kuljetusväylät.

Nato-viranomaisen mukaan puolustusliitossa on havaittu "Venäjän hybridisodan ennennäkemätön eskalaatio ja leviäminen".

– Sabotaaseja, salamurhasuunnitelmia, tuhopolttoja ja tapauksia, jotka ovat maksaneet ihmishenkiä, Nato-viranomainen sanoo CNN:n mukaan.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/cnn ... #gs.c1iz85
blindpedestrian
Agentti Scully
Viestit: 691
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2016 9:26 pm

Re: Yhdysvaltain armeija nosti omaa hälytystilaansa Euroopassa

Viesti Kirjoittaja blindpedestrian »

*poistettu muutaman sanan turha öyhö*tm
“It's easier to fool people than to convince them that they have been fooled.”
Iranilla on oikeus puolustautua israelin laittomalta hyökkäyssodalta
Vastaa Viestiin