Homovastaisia kylttejä kuljettaneen ajoneuvon kimppuun käytiin Helsingissä
Re: Homovastaisia kylttejä kuljettaneen ajoneuvon kimppuun käytiin Helsingissä
Se vain pitäisi kestää myös fundamentalistiuskovaisten provosoinnit. Tyylikkäintä olisi olla reagoimatta mitenkään. Tyylittömintä sitten paskantaa julkisesti kaadetun peräkärryn päälle. Tämä osuus oli jäänyt sinänsä ymmärrettävästi medialta pois.
Re: Homovastaisia kylttejä kuljettaneen ajoneuvon kimppuun käytiin Helsingissä
Sen verran täytyy kuitenkin nostaa virtuaalista hattua, että Valtonen ylipäänsä meni tuollaiseen maahan saarnaamaan. Samaa ei voi sanoa näistä gretoista ja muista keloapinoista. En ole yhtäkään heistä nähnyt esim. Kiinassa osoittamassa mieltään ja tukkivan siellä teitä.Anti-Bini Laden kirjoitti: Ma Heinä 01, 2024 5:14 pm Kyllä nyt taisi Valtosella olla väärä maa mennä jakeleen omaa propakandaansa Malesiaan. Selvisi tällä kerralla aika helpolla.
Malesia ei ole sellaisia maita mihin kannattaa tollasia mennä jakamaan.
Suosittelisin Valtoselle mennä jakamaan propakandaansa vaikka pakistaniin, irakiin, iraniin tai vaikka afganistaniin.
Ne olisi oikeita paikkoja tollaiselle "psykopaatille" mennä jakamaan omaa sanomaansa. Siellä voisi päästä herran huomaan ja rukoilla sitä omaa jumalaansa oikein antaamuksella.
Tai feministiakkoja osoittamassa mieltään naisten oikeuksien puolesta esim. Irakissa.
Netissä idioottien kanssa väittely on mahdotonta; joutuu alentumaan niiden tasolle ja lopulta ne voittaa sut kokemuksella.
Re: Homovastaisia kylttejä kuljettaneen ajoneuvon kimppuun käytiin Helsingissä
Torniainen ketään tappanut, narkki tappoi itsensä kun ei malttanut olla muutamaa päivää narkkaamatta.Knobster kirjoitti: Ti Heinä 02, 2024 1:17 am Torniainen tappoi häntä provonneen henkilön... Vitut tässä mitään väkivaltaa tapahtunut. Nörtti hörhö nyt höpöttelee omiaan niinkuin aina. Tuttu hahmo itselle. Ulisee jos vauva heittää tutilla. Näitä hulluja ei jaksa kyllä kukaan täysjärkinen katsella. Mutta kai sitten HOMO PAHA, KOMMARI VITTUUUUUÄÄÄÄRRRRRRRKELE jne.
Ja tietenkin tähän pitää yhdistää vasemmisto sekä islami
Joo ei se siitä.
Ensimmäinen joka tähän yhdisti muslimit, oli komppaamasi nimimerkki tottij.Knobster kirjoitti: Ti Heinä 02, 2024 1:17 amJa tietenkin tähän pitää yhdistää vasemmisto sekä islami
Netissä idioottien kanssa väittely on mahdotonta; joutuu alentumaan niiden tasolle ja lopulta ne voittaa sut kokemuksella.
Re: Homovastaisia kylttejä kuljettaneen ajoneuvon kimppuun käytiin Helsingissä
Aateluus velvoittaa. Eli jos katsoo olevansa oikealla asialla, niin silloin ei alennuta väkivaltaan. Jos seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajat ovat nykyään parempia ihmisiä kuin ns. enemmistön edustajat, niin silloin heidän pitää käyttäytyä herraskaisesti, eikä kuin riehuva apinalauma.
Ja saman pitäisi koskea myös aatteen faneja ja bändäreitä.
Ja saman pitäisi koskea myös aatteen faneja ja bändäreitä.
Tekikö Lilleri-Lalleri itsemurhan, vai tapettiinko hänet?
- Anti-Bini Laden
- Rico Tubbs
- Viestit: 1287
- Liittynyt: Pe Kesä 07, 2013 8:49 pm
- Paikkakunta: Pakistan
- Viesti:
Re: Homovastaisia kylttejä kuljettaneen ajoneuvon kimppuun käytiin Helsingissä
Haha Kiina ois aika rankka paikka. Sellainen minne en ole edes lähtenyt reissuun, vaikka työkaverit siellä kävi.Anom kirjoitti: Ti Heinä 02, 2024 9:35 amSen verran täytyy kuitenkin nostaa virtuaalista hattua, että Valtonen ylipäänsä meni tuollaiseen maahan saarnaamaan. Samaa ei voi sanoa näistä gretoista ja muista keloapinoista. En ole yhtäkään heistä nähnyt esim. Kiinassa osoittamassa mieltään ja tukkivan siellä teitä.Anti-Bini Laden kirjoitti: Ma Heinä 01, 2024 5:14 pm Kyllä nyt taisi Valtosella olla väärä maa mennä jakeleen omaa propakandaansa Malesiaan. Selvisi tällä kerralla aika helpolla.
Malesia ei ole sellaisia maita mihin kannattaa tollasia mennä jakamaan.
Suosittelisin Valtoselle mennä jakamaan propakandaansa vaikka pakistaniin, irakiin, iraniin tai vaikka afganistaniin.
Ne olisi oikeita paikkoja tollaiselle "psykopaatille" mennä jakamaan omaa sanomaansa. Siellä voisi päästä herran huomaan ja rukoilla sitä omaa jumalaansa oikein antaamuksella.
Tai feministiakkoja osoittamassa mieltään naisten oikeuksien puolesta esim. Irakissa.![]()
Kuten vältän lähes jokaisen islami maan.
Noi on sellaisia maita minne en lähtisi lärpäkkeitä jakamaan vapaehtoisesti, mieluiten en lähtisi lainkaan.
" Paha asettaa tekijän mytologiseen narratiiviin joka on
epävarmuutta siedettävämpi vaihtoehto "
epävarmuutta siedettävämpi vaihtoehto "
Re: Homovastaisia kylttejä kuljettaneen ajoneuvon kimppuun käytiin Helsingissä
Mikä tässä on hienoa? Meinaat että joku Imami tulee sönkkäämään paskaansa tänne on ok? Näin tuo paskapersu käyttäytyi.Anom kirjoitti: Ti Heinä 02, 2024 9:35 amSen verran täytyy kuitenkin nostaa virtuaalista hattua, että Valtonen ylipäänsä meni tuollaiseen maahan saarnaamaan. Samaa ei voi sanoa näistä gretoista ja muista keloapinoista. En ole yhtäkään heistä nähnyt esim. Kiinassa osoittamassa mieltään ja tukkivan siellä teitä.Anti-Bini Laden kirjoitti: Ma Heinä 01, 2024 5:14 pm Kyllä nyt taisi Valtosella olla väärä maa mennä jakeleen omaa propakandaansa Malesiaan. Selvisi tällä kerralla aika helpolla.
Malesia ei ole sellaisia maita mihin kannattaa tollasia mennä jakamaan.
Suosittelisin Valtoselle mennä jakamaan propakandaansa vaikka pakistaniin, irakiin, iraniin tai vaikka afganistaniin.
Ne olisi oikeita paikkoja tollaiselle "psykopaatille" mennä jakamaan omaa sanomaansa. Siellä voisi päästä herran huomaan ja rukoilla sitä omaa jumalaansa oikein antaamuksella.
Tai feministiakkoja osoittamassa mieltään naisten oikeuksien puolesta esim. Irakissa.![]()
Siihen voi tosiaan olla syy miksi eivät osoita mieltään Kiinassa tai FEMINISTIAKAT vittu Irakissa. Mietihän nyt hieman. Suomi on vielä toistaiseksi demokratia vaikka oikesto haluaakin palauttaa meidät apinan tasolle maakuoppiin.
Tämä ei muutenkaan ole ketju Elonkapinasta tai mielenosoituksesta vaan yhden kylähullun paskakasan kylttien rikkomisista.
Re: Homovastaisia kylttejä kuljettaneen ajoneuvon kimppuun käytiin Helsingissä
Se on arvostettavaa, että jos uskot johonkin asiaan, niin et ole tekopyhä ja saarnaa siitä asiasta vain ns. oman kotisi suojassa.Knobster kirjoitti: Ti Heinä 02, 2024 11:33 am Mikä tässä on hienoa? Meinaat että joku Imami tulee sönkkäämään paskaansa tänne on ok? Näin tuo paskapersu käyttäytyi.
Siihen voi tosiaan olla syy miksi eivät osoita mieltään Kiinassa tai FEMINISTIAKAT vittu Irakissa. Mietihän nyt hieman. Suomi on vielä toistaiseksi demokratia vaikka oikesto haluaakin palauttaa meidät apinan tasolle maakuoppiin.
Tämä ei muutenkaan ole ketju Elonkapinasta tai mielenosoituksesta vaan yhden kylähullun paskakasan kylttien rikkomisista.
Niin, mieti tosiaan miksi ne hörhöt eivät ole mielenosoittamassa maissa, joissa se oikeasti olisi aiheellista.
Tekopyhää patsastelua ja oman moraalisen kilpensä kiillottamista vain.
Netissä idioottien kanssa väittely on mahdotonta; joutuu alentumaan niiden tasolle ja lopulta ne voittaa sut kokemuksella.
- Anti-Bini Laden
- Rico Tubbs
- Viestit: 1287
- Liittynyt: Pe Kesä 07, 2013 8:49 pm
- Paikkakunta: Pakistan
- Viesti:
Re: Homovastaisia kylttejä kuljettaneen ajoneuvon kimppuun käytiin Helsingissä
↑↑
Miksi vasemmisto ja muut pride hörhöt haluavat ählyjä maahan?
Juurikin ihailemmiasi islamisteja.
Jotenkin mielisairasta et he haluavat tänne islamisteja jotka haluavat potkia katolta alas kaikki homot yms..
Jotenkin en näe tossa mitään järkeä.
Sama kun kaivaisi itselleen valmiiksi kuoppaa, että joku tulee sitten lopuksi antamaan kuulan kalloon.
Miksi vasemmisto ja muut pride hörhöt haluavat ählyjä maahan?
Juurikin ihailemmiasi islamisteja.
Jotenkin mielisairasta et he haluavat tänne islamisteja jotka haluavat potkia katolta alas kaikki homot yms..
Jotenkin en näe tossa mitään järkeä.
Sama kun kaivaisi itselleen valmiiksi kuoppaa, että joku tulee sitten lopuksi antamaan kuulan kalloon.
" Paha asettaa tekijän mytologiseen narratiiviin joka on
epävarmuutta siedettävämpi vaihtoehto "
epävarmuutta siedettävämpi vaihtoehto "
Re: Homovastaisia kylttejä kuljettaneen ajoneuvon kimppuun käytiin Helsingissä
^ Kerran tänne saa tämmöistä paskaa kirjoittaa niin oletellaas että sinä rakastat Hitlerin peräreikää? Osuin varmaankin oikeaan. Mikä vitun jankkaus Islamista täällä nyt on käynnissä? Miten se liittyy tähän?
Re: Homovastaisia kylttejä kuljettaneen ajoneuvon kimppuun käytiin Helsingissä
Koko tapahtuma on ihan PERUS vihervasemmistolaisten käytöstä.
Mielipiteenvapaudesta huudetaan kiimassa, mutta vain niin kauan kun on kyse omasta vapaudesta. Eri mieltä olevilla ei ole mielipiteenvapautta. Vihervasemmisto haluaa päättää mikä on se ainoa oikea mielipide, mitä HE saavat rummuttaa joka paikassa.
Ssma juttu umpeenommeltujen ja säkitettyjen musliminaisten tapauksessa. Viherfemakot huutavat pillu märkänä naisten oikeuksia ja somessa kiljuvat naisten lisäksi homojen ja transujen ja kaiken maailman mielenterveyspotilaiden oikeuksista.
Mutta ku tulee puhe musliminaisista, suu napsahtaa kiinni ja aletaan vinkumaan razzismista ja muslimimiehistä.
Pahinta kaikessa on, että eivät edes tajua omaa kaksinaismoralismiaan

JanitaSlim kirjoitti: ↑
Tähän rikokseen ei nyt millään tapaa liity kommunismi, sateenkaarismi, tai vasemmisto. Koitetaan pitää keskustelu asiallisena
Tähän rikokseen ei nyt millään tapaa liity kommunismi, sateenkaarismi, tai vasemmisto. Koitetaan pitää keskustelu asiallisena
- Säde-Sisko
- Axel Foley
- Viestit: 2474
- Liittynyt: Ke Kesä 03, 2020 4:50 pm
Re: Homovastaisia kylttejä kuljettaneen ajoneuvon kimppuun käytiin Helsingissä
Liittyy vahvasti kaikkiin vähemmistöihin suomessa. Kulttuurimarxistien tapahtumaviikonloppu jossa suvaitsevaisiksi itsensä mieltävät eivät suvaitse suvaitsemattomuutta. Tosin islamilaista suvaitsemattomuutta suvaitaan sen vähemmistön nimissä.Knobster kirjoitti: Ti Heinä 02, 2024 12:55 pm Mikä vitun jankkaus Islamista täällä nyt on käynnissä? Miten se liittyy tähän?
”En ole puolesta, enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin”
Re: Homovastaisia kylttejä kuljettaneen ajoneuvon kimppuun käytiin Helsingissä
Edelleenkään ei ole Pridessä ollut tämä tapaus, vaan tyyppi toi peräkärrynsä keskelle skeittikisoja. En tiedä sitten mikä oli hänellä ajatuksena, jos kerran Pridea vastustaa, tuoda se Kamppiin, eikä Kaivopuiston, jossa Priden puistojuhla oli. Ja mielenosoituksiin ei lupia tarvita, niistä ilmoitetaan.Tessu kirjoitti: Ti Heinä 02, 2024 4:04 am Nyt kun kerta on alettu riehumaan niissä Pride tapahtumissa niin eikös poliisi vois evätä sellasten kulkueiden luvat ens vuodeksi?
Onha nse muuallakin luvat menny jollei tavat parane.
iha nsama on noiden mielenosoituksien,lupaha nniille täytyy olla ja jos ei osata käytäytyä uutta lupaa et sitten enää saakkaan,loppuisi turhat pelleilyt heti alkuunsa.
- Yrjö Yrjönpoika
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5164
- Liittynyt: Pe Elo 04, 2023 10:05 am
Re: Homovastaisia kylttejä kuljettaneen ajoneuvon kimppuun käytiin Helsingissä
Niinhän sen pitää olla, ja niinhän se myös on. Tämä jeesusjuntti oli ajanut sen kärrynsä keskelle skeittitapahtumaa jossa sai kimppuunsa vihaiset skeittaajat, joille koko homohomma on vitun yhdentekevää.Ifigeneia kirjoitti: Ti Heinä 02, 2024 9:54 am Aateluus velvoittaa. Eli jos katsoo olevansa oikealla asialla, niin silloin ei alennuta väkivaltaan. Jos seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajat ovat nykyään parempia ihmisiä kuin ns. enemmistön edustajat, niin silloin heidän pitää käyttäytyä herraskaisesti, eikä kuin riehuva apinalauma.
Ja saman pitäisi koskea myös aatteen faneja ja bändäreitä.
Tapaus käännettiin median toimesta aivan tietoisesti prideen osallistuvien homojen aikaansaannokseksi, vaikka asia nyt vaan oli aivan toisin.
X X X X X
-
JanitaSlim
- Ben Matlock
- Viestit: 8690
- Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm
Re: Homovastaisia kylttejä kuljettaneen ajoneuvon kimppuun käytiin Helsingissä
Onko tästä videota? Paikalla, kun oli myös järjestyksenvalvoja, mutta oliko ostarin shefu sitten homosuvakki, kun ei estänyt pahoinpitelyä ja omaisuuden turmelua.Villeri kirjoitti: Ti Heinä 02, 2024 6:14 am Se vain pitäisi kestää myös fundamentalistiuskovaisten provosoinnit. Tyylikkäintä olisi olla reagoimatta mitenkään. Tyylittömintä sitten paskantaa julkisesti kaadetun peräkärryn päälle. Tämä osuus oli jäänyt sinänsä ymmärrettävästi medialta pois.
”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa rasisteja”
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
- Yrjö Yrjönpoika
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5164
- Liittynyt: Pe Elo 04, 2023 10:05 am
Re: Homovastaisia kylttejä kuljettaneen ajoneuvon kimppuun käytiin Helsingissä
Niin... skeittaajapojat eivät ehkä oikein tykänneet kun mielipuoli jeesusjuntti ajoi uskiskärrynsä keskelle skeittitapahtumaa.Villeri kirjoitti: Ti Heinä 02, 2024 6:14 am Se vain pitäisi kestää myös fundamentalistiuskovaisten provosoinnit.
Totta munassa.Tyylikkäintä olisi olla reagoimatta mitenkään.
Ahaa...niin...? Siinä siis paskannettin ja ehkä myös kustiin ja oksennettiin skeittaajien toimesta? Varmaan vedettiin käteenkin?Tyylittömintä sitten paskantaa julkisesti kaadetun peräkärryn päälle. Tämä osuus oli jäänyt sinänsä ymmärrettävästi medialta pois.
Suosittelen, että ostaisit sen kultiksen ylikselle (vain 9,90) ja juttusi olisivat oikeammassa seurassa.
X X X X X