Vahvasti väkivaltataustainen nainen iski yllättäen nyrkillä alle 2-vuotiasta kauppakeskuksessa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Paikalla
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17429
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Vahvasti väkivaltataustainen nainen iski yllättäen nyrkillä alle 2-vuotiasta kauppakeskuksessa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Myyrmannissa pahoinpidelty tyttö sai nyrkiniskusta mustelman vasemman korvan seutuunsa
Teko tallentui kauppakeskuksen valvontakameran muistiin. Tallenteen perusteella nainen oli hetkeä aiemmin potkinut roskakoria ja puhunut itsekseen.
Nainen oli ollut jo ohittamassa lasta ja tämän äitiä, kun hän yllättäen kääntyi katsomaan lasta ja löi lasta kerran nyrkillä.

Päätyy vankilaan
Syyskuussa 2021 tapahtunut pahoinpitely päätyi neljän muun pahoinpitelyn ohella Helsingin hovioikeuden käsittelyyn. Nykyään 28-vuotias nainen, että myös syyttäjä valittivat Helsingin käräjäoikeuden viime vuonna antamasta tuomiosta.
Hovioikeus vahvisti keskiviikkona käräjäoikeuden viiden kuukauden pituisen vankeusrangaistuksen. Vankeus on ehdotonta, koska sama nainen on kahdesti aiemminkin saanut ehdollisen rangaistuksen pahoinpitelyistä.

Uhri yritti suojautua
Neljä muuta uhria ovat nuoria tai nuorehkoja naisia, joiden kimppuun nykyään 28-vuotias oli käynyt julkisilla paikoilla.
Helsingin ydinkeskustan Antinkadulla syyskuussa 2022 hän oli lyönyt toista naista nyrkillä käsivarteen. Osapuolet eivät tunteneet toisiaan.
Uhrin mukaan hän havaitsi nyt tuomitun naisen olleen aggressiivinen. Hän ”suojautui seinää vasten”. Se ei auttanut, vaan tuomittu käännähti uhrin kohdalla ja löi olkavarteen.

Rankka pahoinpitelykierre
Saman vuoden marraskuussa tuomittu nainen oli iskenyt nyrkillä toista naista kauppakeskus Triplan kuntosalilla. Tämäkään uhri ei tuntenut entuudestaan pahoinpitelijäänsä.
Joulukuussa 2022 pahoinpitelijänainen kohtasi keskustan Narinkkatorilla nuoren naisen poikaystävineen. Uhrin yllätykseksi hän iski tätä kämmenellä kasvoihin.
Viimeisin nyt tuomionsa saanut teko tapahtui Lauttasaarelaisella kadulla tammikuussa 2023. Nainen oli iskenyt toista naista kasvoihin. Uhrin huuli halkesi.

Vankeuteen päätyvä nainen ei ole ensikertalainen. Hänet tuomittiin viime vuosikymmenellä tapon yrityksestä neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Hän vapautui 2020, josta alkoi pahoinpitelykierre.
Vapauduttuaan sama nainen on saanut kahdesti ehdollista pahoinpitelyistä ja kolmesti lyhyen vankeustuomion.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/5733 ... a5cc72f2d0

Otsikko täydennetty; naisen taustaa tuotu esiin.
-NILS-
L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3212
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Nainen iski yllättäen nyrkillä alle 2-vuotiasta kauppakeskuksessa

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Oisko hullu-Siltakoski:
viewtopic.php?t=20154
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
Avatar
Countess Bathory
Poliisikoira Rex
Viestit: 278
Liittynyt: La Touko 25, 2024 3:26 pm

Re: Nainen iski yllättäen nyrkillä alle 2-vuotiasta kauppakeskuksessa

Viesti Kirjoittaja Countess Bathory »

Todella lyhyt tuomio. Pääsee jatkaa sekoiluaan taas piakoin.
Kuuluisi pois ihmisten ilmoilta.
Ei mee huonosti mut ei mee Hyvinkää
originalnightstalker
Martin Beck
Viestit: 769
Liittynyt: Ke Huhti 25, 2018 7:10 pm

Re: Nainen iski yllättäen nyrkillä alle 2-vuotiasta kauppakeskuksessa

Viesti Kirjoittaja originalnightstalker »

Ihan uskomatonta että yhteiskunnalle vaarallisia ihmisiä ei voida eristää... tämä on tuo siltakoski isolla todennäkösyydellä. Vasta oli uutisissa kun se sarjaraiskaaja oli kuollut, ehdottomasti pitäisi olla mahdollista tuomita ek muistakin rikoksista kuin murhasta. Eikös joskus ole suomessakin ollut mahdollista pitää lukkojen takana tuomion jälkeenkin jos oli yhteiskunnalle vaarallinen?
Calabash
Javier Pena
Viestit: 1861
Liittynyt: To Heinä 09, 2015 2:54 pm

Re: Nainen iski yllättäen nyrkillä alle 2-vuotiasta kauppakeskuksessa

Viesti Kirjoittaja Calabash »

Siltakoskesta hovioikeus päätti aikanaan, että:

"Helsingin hovioikeus on päättänyt vapauttaa naisen ehdonalaiseen vapauteen. Hovioikeuden päätöksessä todetaan, että naisen tilanne on kehittynyt positiivisesti vankeusaikana. Hän on ollut hoitomyönteinen ja sitoutunut pitkäjänteiseen päihde- ja mielenterveyskuntoutukseen osallistumalla terapia-, keskustelu- ja päihdehoitoon sekä vihanhallintakurssille.

Oikeuden mukaan nainen on sitoutunut jatkamaan hoitoa vankilasta päästyäänkin
."

Ihan pelkkää paskaa. Saaga meni kuitenkin niin, että lääketieteellisen vaarallisuusarvion vuoksi ei päässyt. Itse olen pitkään miettinyt, millä tavalla hovioikeuksien jäsenet pitäisi saattaa vastuuseen vääristä päätöksistään. Jotenkin vaarallisten ihmisten hyysäämisen pitäisi tulla heidän omaan elämäänsä. Jospa se opettaisi.
Avatar
Sarjahurmaaja
Jack Bauer
Viestit: 976
Liittynyt: To Loka 19, 2023 11:22 pm

Re: Nainen iski yllättäen nyrkillä alle 2-vuotiasta kauppakeskuksessa

Viesti Kirjoittaja Sarjahurmaaja »

Ei nyt kuulosta ihan täysipäiseltä tapaukselta tämä tai sitten on joku mielensä päihteillä/huumeilla tuhonnut piripää tms. Miksei vain heitetä Niuvanniemeen tahdosta riippumattomaan nuppihoitoon? Ämmähän on selvästikin vaaraksi muille ja mahdollisesti myös itselleenkin jos erehtyy mätkimään väärää ihmistä/ihmisiä.
kakkosurpo
Frank Columbo
Viestit: 9023
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 10:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Nainen iski yllättäen nyrkillä alle 2-vuotiasta kauppakeskuksessa

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

L'amourha kirjoitti: Ke Heinä 03, 2024 2:28 pm Oisko hullu-Siltakoski:
viewtopic.php?t=20154
Taitaa olla sama henkilö. Sukunimi on vain vaihtunut ja kaupunki. Kyllä tää vielä tulee jonkun tappamaan tai murhaamaan.
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin, ja tyhjyys siellä odottaa. Kukaan ei muista 10 vuoden päästä että olit edes olemassa. Reilu peli kaikille.
Avatar
Yrjö Yrjönpoika
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5160
Liittynyt: Pe Elo 04, 2023 10:05 am

Re: Nainen iski yllättäen nyrkillä alle 2-vuotiasta kauppakeskuksessa

Viesti Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika »

originalnightstalker kirjoitti: Ke Heinä 03, 2024 3:44 pm ...Eikös joskus ole suomessakin ollut mahdollista pitää lukkojen takana tuomion jälkeenkin jos oli yhteiskunnalle vaarallinen?
▪︎ Kyllä vain, tai siis tavallaan. Vakavista rikoksista rikoksenuusijoille. Sen epävirallinen nimike oli "pyttytuomio" ja virallisesti jotenkin niin, että "tuomitaan vankeuteen ennalta määräämättömäksi ajaksi". Se saattoi olla hyvin pitkäkin pätkä, tai sitten vähän lyhyempi. Lusittiin tavallisimmin Turun Kakolanmäen vankilassa.
X X X X X
Ghost hunting
Sherlock Holmes
Viestit: 7340
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Nainen iski yllättäen nyrkillä alle 2-vuotiasta kauppakeskuksessa

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Kyllä tää nyrkinheiluttaja jossain vaiheessa pääsee pidemmälle tuomiolle, jos ei yhteiskunta tekijää muuten pysäytä.
Avatar
Picaro
Neuvoja-Jack
Viestit: 537
Liittynyt: To Huhti 30, 2020 2:46 pm

Re: Vahvasti väkivaltataustainen nainen iski yllättäen nyrkillä alle 2-vuotiasta kauppakeskuksessa

Viesti Kirjoittaja Picaro »

Seinähullu akka. Eikö tollaisten paikka ole niuvanniemessä ? Miksi nää on aina vapaalla jalalla....
J. D. Vance kuvaili Suomea "pahaksi sosialistivaltioksi" ja kertoi että "suomalaisten veronmaksajien rahat menevät pääasiassa sosiaalitukien maksamiseen ja maahanmuuttajien elättämiseen."
Avatar
Donald McRonald
Christopher Lorenzo
Viestit: 1548
Liittynyt: To Huhti 04, 2024 2:29 pm

Re: Vahvasti väkivaltataustainen nainen iski yllättäen nyrkillä alle 2-vuotiasta kauppakeskuksessa

Viesti Kirjoittaja Donald McRonald »

Tulee halvemmaksi antaa tappaa sivullisen silloin tällöin kuin pitää lukittuna.
Avatar
Picaro
Neuvoja-Jack
Viestit: 537
Liittynyt: To Huhti 30, 2020 2:46 pm

Re: Vahvasti väkivaltataustainen nainen iski yllättäen nyrkillä alle 2-vuotiasta kauppakeskuksessa

Viesti Kirjoittaja Picaro »

Donald McRonald kirjoitti: Ke Heinä 03, 2024 7:05 pm Tulee halvemmaksi antaa tappaa sivullisen silloin tällöin kuin pitää lukittuna.
Niimpä. Onko noitten laitosten oltava viiden tähden hotelleja jotka sitten maksaa maltaita ?
J. D. Vance kuvaili Suomea "pahaksi sosialistivaltioksi" ja kertoi että "suomalaisten veronmaksajien rahat menevät pääasiassa sosiaalitukien maksamiseen ja maahanmuuttajien elättämiseen."
SatuSetä
Jack Bauer
Viestit: 947
Liittynyt: Ma Loka 29, 2018 5:35 pm

Re: Vahvasti väkivaltataustainen nainen iski yllättäen nyrkillä alle 2-vuotiasta kauppakeskuksessa

Viesti Kirjoittaja SatuSetä »

Picaro kirjoitti: Ke Heinä 03, 2024 7:09 pm

Jos olisi ns. loppusijoituspaikkoja, niin niiden vankilapäivät olisivat huomattavasti halvempia, koska mitään sijoitusta yhteiskuntaan ei tarvitsisi miettiä...
Ruoka, suoja ja peseytyminen järjestettäisiin ihan valtion puolesta, jos joku järjestö haluaa pleikat rahoittaa, niin ihan kiva.
Avatar
Picaro
Neuvoja-Jack
Viestit: 537
Liittynyt: To Huhti 30, 2020 2:46 pm

Re: Vahvasti väkivaltataustainen nainen iski yllättäen nyrkillä alle 2-vuotiasta kauppakeskuksessa

Viesti Kirjoittaja Picaro »

SatuSetä kirjoitti: Ke Heinä 03, 2024 7:16 pm
Picaro kirjoitti: Ke Heinä 03, 2024 7:09 pm
Donald McRonald kirjoitti: Ke Heinä 03, 2024 7:05 pm Tulee halvemmaksi antaa tappaa sivullisen silloin tällöin kuin pitää lukittuna.
Niimpä. Onko noitten laitosten oltava viiden tähden hotelleja jotka sitten maksaa maltaita ?
Jos olisi ns. loppusijoituspaikkoja, niin niiden vankilapäivät olisivat huomattavasti halvempia, koska mitään sijoitusta yhteiskuntaan ei tarvitsisi miettiä...
Ruoka, suoja ja peseytyminen järjestettäisiin ihan valtion puolesta, jos joku järjestö haluaa pleikat rahoittaa, niin ihan kiva.
Saiskos noita pakkotyöhön rakentamaan aitaa itärajalle ? Ruokaa saisi työkiintiön mukaisesti ja majoitus parakeissa.
J. D. Vance kuvaili Suomea "pahaksi sosialistivaltioksi" ja kertoi että "suomalaisten veronmaksajien rahat menevät pääasiassa sosiaalitukien maksamiseen ja maahanmuuttajien elättämiseen."
SatuSetä
Jack Bauer
Viestit: 947
Liittynyt: Ma Loka 29, 2018 5:35 pm

Re: Vahvasti väkivaltataustainen nainen iski yllättäen nyrkillä alle 2-vuotiasta kauppakeskuksessa

Viesti Kirjoittaja SatuSetä »

Picaro kirjoitti: Ke Heinä 03, 2024 7:25 pm
SatuSetä kirjoitti: Ke Heinä 03, 2024 7:16 pm
Picaro kirjoitti: Ke Heinä 03, 2024 7:09 pm

Niimpä. Onko noitten laitosten oltava viiden tähden hotelleja jotka sitten maksaa maltaita ?
Jos olisi ns. loppusijoituspaikkoja, niin niiden vankilapäivät olisivat huomattavasti halvempia, koska mitään sijoitusta yhteiskuntaan ei tarvitsisi miettiä...
Ruoka, suoja ja peseytyminen järjestettäisiin ihan valtion puolesta, jos joku järjestö haluaa pleikat rahoittaa, niin ihan kiva.
Saiskos noita pakkotyöhön rakentamaan aitaa itärajalle ? Ruokaa saisi työkiintiön mukaisesti ja majoitus parakeissa.
Vankien pakkotyö vaatisi aika radikaaleja muutoksia moneenkin lakiin ja on vaikea nähdä minkään puolueen kannattavan asiaa lähitulevaisuudessa.
Vastaa Viestiin