Teinit kiduttivat Turussa varastamansa lemmikki­hämähäkin kuoliaaksi – Latasivat videon nettiin

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
ViidakonCasanova

Re: Teinit kiduttivat Turussa varastamansa lemmikki­hämähäkin kuoliaaksi – Latasivat videon nettiin

Viesti Kirjoittaja ViidakonCasanova »

En pidä tätä niin järkyttävänä kuin moni tuntuu pitävän, kyseessä kuitenkin hyönteinen, jonka moni tappaa välittömästi nähdessään. Voin myös kertoa esimerkkejä omasta nuoruudesta, millaisia ihmisiä eläinrääkkäystä tehneistä on kasvanut.

Omalla kohdalla, ainut teko lapsena mistä tuli oikeasti paha mieli, oli pienten lintujen tappaminen kavereiden kanssa. En itse osallistunut lintujen tappamiseen, mutta myötäilin kuitenkin mukana. Siitä porukasta yhden tuomioita on käsitelty murhainfossa, muut ovat työssäkäyviä tavallisia aikuisia, laittomuudet maksimissaan epäsäännöllinen kannabiksen käyttö, en kuitenkaan pidä sitä mitenkään ongelmallisena jos elämä muuten raiteilla, ja mieluiten ostaa suoraan tutulta kasvattajalta niin rahat eivät valu ns. oikeiden rikollisten käsiin.

Muuten asiat mitä tehtiin pienemmässä ja isommassa porukassa ikävuosina 10-15, vaihtelivat päihteidenkäytöstä myymälävarkauksiin, ilkivaltaan ja kaikkeen muuhun älykkääseen harrastustoimintaan. Tuosta porukasta noin 50% on korkeastikoulutettuja, lääkäreitä, it-alan ammattilaisia yms. Loput yhtä lukuunottamatta suorittavassa työssä, ammattikorkean käyneitä yms. Vain yhdestä tuli ammattirikollinen, vaikka ihan samanlailla oltiin kaikki mukana hölmöyksissä.

Tuon ikäisenä lapsen aivot eivät käsitä täysin tekojen seurauksia, etenkään muille teoista aiheutuvaa mielipahaa. Varsinkin jos kiinnijäädessä seuraus ei ole edes läpsy ranteelle, vaan "voi, nyt pyydätte anteeksi ja se on sitten käsitelty". Eihän tuo ole mikään seuraus, 1+1, jäin kiinni kielletystä asiasta, sanoin teennäisesti anteeksi ja mitään muita seuraamuksia en saanut. Oikea seuraamus esim, ilkivallasta olisi korvaus mieluiten työllä, ettei vanhemmat vain maksa ongelmaa pois. Eli joutuu konkreettisesti siivoamaan aiheuttamansa sotkun.

En tiedä miten hämähäkin saa korvattua muuten kuin rahalla, ehkä laittamalla pojat töihin tuonne eläinkauppaan x ajaksi koulun jälkeen.
Täytekakku Koskinen
Adrian Monk
Viestit: 2746
Liittynyt: Ti Huhti 12, 2022 6:55 pm

Re: Teinit kiduttivat Turussa varastamansa lemmikki­hämähäkin kuoliaaksi – Latasivat videon nettiin

Viesti Kirjoittaja Täytekakku Koskinen »

Keplotteleva konna kirjoitti: La Heinä 27, 2024 10:57 am
Anoteus kirjoitti: La Heinä 27, 2024 10:55 am Toki kehä 3:sen sisäpuolella syödään kaupasta saatua lihaa, jolloin ei välttämättä edes tajua peurojen kannanhoidollista metsästystä.
Täällä kehien sisäpuolella tajuan sen verran, että tuota kannanhoidollista metsästystä tulisi olla ainakin kymmenkertainen määrä.
"Suomen luonnonsuojeluliitto esittää valkohäntäkauriin eli valkohäntäpeuran lisäämistä haitallisten vieraslajien asetukseen vuoteen 2030 mennessä. Syynä on se, että laji aiheuttaa runsaasti liikenneonnettomuuksia, vahinkoja viljelyksille, puutarha- ja luonnonkasveille sekä levittää punkkeja."

https://www.uusimaa.fi/paikalliset/4663009
Ainut kakku mikä maistuu, on täytekakku. :D
multsi
Hetty Wainthropp
Viestit: 483
Liittynyt: Ti Touko 08, 2012 5:11 pm

Re: Teinit kiduttivat Turussa varastamansa lemmikki­hämähäkin kuoliaaksi – Latasivat videon nettiin

Viesti Kirjoittaja multsi »

"Toisaalta, jos vanhemmatkin ovat tappamassa kyykäärmeet lapiolla"

Kyllä, kyy ei kuulu puutarhaan ja aiheuttaa todella pahoja ja kivuliaita vaurioita, jos puree. Ei toki aina, mutta näin usein käy.
Aina vedotaan, että kyy ei pure ihmistä, vaan pakenee. Se syö myyrät ja hiiret jne.

Kyissä on eroja luonteissa. Osa pakenee risahduksestakin, mutta monet eivät. Ne jäävät sähisemään ja yrittävät purra ahnaasti. Kerran olin mökillä puskassa kusella ja mietin, että vesiletkuko vieressä sihisee vai mikä, kunnes tajusin, että vieressä on kyy, joka tekee valehyökkäyksiä kohti nilkkaani koko ajan. Joka vuosi koiria, kissoja ja lemmikkejä joutuu näiden uhriksi, eivätkä ne tosiaan kaikki pakene.

Kyy syö ehkä kerran viikossa-kahdessa ja silloinkin menulla on useimmiten sammakko tai sisilisko, eli luonnon ns. hyötyeläin. Hiiret ja myyrät sikiävät kerran kuukaudessa, joten jos kyy onnistuu tuollaisen kerran tai pari kesässä syömään. Tällä ei ole mitään vaikutusta punkkikantaan, mitä myös kuuluu väitettävän, että kyyt ovat hyötyeläimiä, kun "vähentävät punkkeja". En ole yhtään varma, etteikö hiiren/myyrän syöminen olisi pelkkä meemi, sillä tuollainen kohtuu kookas nisäkäs on kyyllekin ehkä melko suuri syötävä, enkä tiedä meneekö joustavista leuoista huolimatta alas ollenkaan.
TheFirstFate1
Neuvoja-Jack
Viestit: 590
Liittynyt: Ti Maalis 16, 2021 10:25 pm
Paikkakunta: Vantaa

Re: Teinit kiduttivat Turussa varastamansa lemmikki­hämähäkin kuoliaaksi – Latasivat videon nettiin

Viesti Kirjoittaja TheFirstFate1 »

Keplotteleva konna kirjoitti: Pe Heinä 26, 2024 9:07 pm
TheFirstFate1 kirjoitti: Pe Heinä 26, 2024 9:01 pm
Niin ilmeisesti se pölliminen on ok, kun siihen ei pahemmin kantaa näytetä ottavan 💁🏻‍♂️
Ei kannattaisi kauheasti tehdä oletuksia, kun ei näköjään ymmärrä lukemaansa.
Niin ne konnat aina sanoo... 💁🏻‍♂️😏
Mikäs pahan tappais...?
Keplotteleva konna
Michael Knight
Viestit: 4012
Liittynyt: To Huhti 04, 2024 12:07 am

Re: Teinit kiduttivat Turussa varastamansa lemmikki­hämähäkin kuoliaaksi – Latasivat videon nettiin

Viesti Kirjoittaja Keplotteleva konna »



Aika jännä, että just sulle...
"Kunniaväkivaltaa vaikea torjua" -POLIISI-
Ulkomaalaisten epäiltyjen osuuden kasvusta lähisuhdeväkivaltatapauksissa etenkin pääkaupunkiseudulla.
Lähes puolet Espoossa lähisuhdeväkivallasta epäillyistä ovat syntyneet ulkomailla.
Keplotteleva konna
Michael Knight
Viestit: 4012
Liittynyt: To Huhti 04, 2024 12:07 am

Re: Teinit kiduttivat Turussa varastamansa lemmikki­hämähäkin kuoliaaksi – Latasivat videon nettiin

Viesti Kirjoittaja Keplotteleva konna »

Täytekakku Koskinen kirjoitti: La Heinä 27, 2024 3:57 pm
Keplotteleva konna kirjoitti: La Heinä 27, 2024 10:57 am
Anoteus kirjoitti: La Heinä 27, 2024 10:55 am Toki kehä 3:sen sisäpuolella syödään kaupasta saatua lihaa, jolloin ei välttämättä edes tajua peurojen kannanhoidollista metsästystä.
Täällä kehien sisäpuolella tajuan sen verran, että tuota kannanhoidollista metsästystä tulisi olla ainakin kymmenkertainen määrä.
"Suomen luonnonsuojeluliitto esittää valkohäntäkauriin eli valkohäntäpeuran lisäämistä haitallisten vieraslajien asetukseen vuoteen 2030 mennessä. Syynä on se, että laji aiheuttaa runsaasti liikenneonnettomuuksia, vahinkoja viljelyksille, puutarha- ja luonnonkasveille sekä levittää punkkeja."

https://www.uusimaa.fi/paikalliset/4663009
Loistava tieto varmaankin, mutta mitäs tämä noin käytännössä tarkoittaa?
"Kunniaväkivaltaa vaikea torjua" -POLIISI-
Ulkomaalaisten epäiltyjen osuuden kasvusta lähisuhdeväkivaltatapauksissa etenkin pääkaupunkiseudulla.
Lähes puolet Espoossa lähisuhdeväkivallasta epäillyistä ovat syntyneet ulkomailla.
Avatar
K9Wifey
Adrian Monk
Viestit: 2624
Liittynyt: Pe Loka 02, 2020 11:20 am

Re: Teinit kiduttivat Turussa varastamansa lemmikki­hämähäkin kuoliaaksi – Latasivat videon nettiin

Viesti Kirjoittaja K9Wifey »

multsi kirjoitti: La Heinä 27, 2024 5:12 pm "Toisaalta, jos vanhemmatkin ovat tappamassa kyykäärmeet lapiolla"

Kyllä, kyy ei kuulu puutarhaan ja aiheuttaa todella pahoja ja kivuliaita vaurioita, jos puree. Ei toki aina, mutta näin usein käy.
Aina vedotaan, että kyy ei pure ihmistä, vaan pakenee. Se syö myyrät ja hiiret jne.

Kyissä on eroja luonteissa. Osa pakenee risahduksestakin, mutta monet eivät. Ne jäävät sähisemään ja yrittävät purra ahnaasti. Kerran olin mökillä puskassa kusella ja mietin, että vesiletkuko vieressä sihisee vai mikä, kunnes tajusin, että vieressä on kyy, joka tekee valehyökkäyksiä kohti nilkkaani koko ajan. Joka vuosi koiria, kissoja ja lemmikkejä joutuu näiden uhriksi, eivätkä ne tosiaan kaikki pakene.

Kyy syö ehkä kerran viikossa-kahdessa ja silloinkin menulla on useimmiten sammakko tai sisilisko, eli luonnon ns. hyötyeläin. Hiiret ja myyrät sikiävät kerran kuukaudessa, joten jos kyy onnistuu tuollaisen kerran tai pari kesässä syömään. Tällä ei ole mitään vaikutusta punkkikantaan, mitä myös kuuluu väitettävän, että kyyt ovat hyötyeläimiä, kun "vähentävät punkkeja". En ole yhtään varma, etteikö hiiren/myyrän syöminen olisi pelkkä meemi, sillä tuollainen kohtuu kookas nisäkäs on kyyllekin ehkä melko suuri syötävä, enkä tiedä meneekö joustavista leuoista huolimatta alas ollenkaan.
Olen joskus aikaisemmin postannut, mutta talutin virkakoiraa. Yht'äkkiä koira hypähti sivuun. Taakseni. No - syynä oli kyynpoikanen. Äkkiä koira tarhaan, isäntä pillit päällä tarkistamaan koiran kunto. Itse yritin astalolla ottaa hengen pois (kyyltä), mutta ei oikein.taintunut. Jos joskus jatkossa tapaan kyyn niin joko pakenen tai tapan välittömästi, jos pystyn. Yök.
Täytekakku Koskinen
Adrian Monk
Viestit: 2746
Liittynyt: Ti Huhti 12, 2022 6:55 pm

Re: Teinit kiduttivat Turussa varastamansa lemmikki­hämähäkin kuoliaaksi – Latasivat videon nettiin

Viesti Kirjoittaja Täytekakku Koskinen »

Keplotteleva konna kirjoitti: La Heinä 27, 2024 7:57 pm
Täytekakku Koskinen kirjoitti: La Heinä 27, 2024 3:57 pm
"Suomen luonnonsuojeluliitto esittää valkohäntäkauriin eli valkohäntäpeuran lisäämistä haitallisten vieraslajien asetukseen vuoteen 2030 mennessä. Syynä on se, että laji aiheuttaa runsaasti liikenneonnettomuuksia, vahinkoja viljelyksille, puutarha- ja luonnonkasveille sekä levittää punkkeja."

https://www.uusimaa.fi/paikalliset/4663009
Loistava tieto varmaankin, mutta mitäs tämä noin käytännössä tarkoittaa?
Tuskin näitä tullaan kokonaan hävittämään Suomen luonnosta, mutta vähentämään kuitenkin reilusti. Jos eläin tulkitaan vieraslajiksi, niin niiden metsästämistä ei tulla käsittääkseni rajoittamaan enää millään tavalla.
Viimeksi muokannut Täytekakku Koskinen, La Heinä 27, 2024 8:09 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ainut kakku mikä maistuu, on täytekakku. :D
Avatar
K9Wifey
Adrian Monk
Viestit: 2624
Liittynyt: Pe Loka 02, 2020 11:20 am

Re: Teinit kiduttivat Turussa varastamansa lemmikki­hämähäkin kuoliaaksi – Latasivat videon nettiin

Viesti Kirjoittaja K9Wifey »

multsi kirjoitti: La Heinä 27, 2024 5:12 pm
Kyissä on eroja luonteissa. Osa pakenee risahduksestakin, mutta monet eivät. Ne jäävät sähisemään ja yrittävät purra ahnaasti. Kerran olin mökillä puskassa kusella ja mietin, että vesiletkuko vieressä sihisee vai mikä, kunnes tajusin, että vieressä on kyy, joka tekee valehyökkäyksiä kohti nilkkaani koko ajan.
Kyllä itekin kuseskelen maastoon. Vielä ei oo tullu vastaan kyy, mutta uskoisin, että kirkumisen jälkeen yrittäisin etsiä astalon - Jopo ei oikein taivu

Palataan aiheeseen niin mitä nuo jannut edes tekivät siellä?
Taavi
Frank Drebin
Viestit: 398
Liittynyt: Pe Kesä 12, 2020 10:21 pm

Re: Teinit kiduttivat Turussa varastamansa lemmikki­hämähäkin kuoliaaksi – Latasivat videon nettiin

Viesti Kirjoittaja Taavi »

Täytekakku Koskinen kirjoitti: Pe Heinä 26, 2024 3:17 pm Se kenen lapsia nämä ovat, niin näkisin, että tässä on teinien kanssa vakavan keskustelun paikka. Ei tämä kuitenkaan ole ihan normaalia teinien käyttäytymistä. Tällaisissa nuorten päähänpistoissa on usein joku yksittäinen henkilö, joka on keksinyt tällaisen idioottimaisen tempun ja saanut muut mukaan.

Aina voidaan kysyä, että haluaisitko oman lapsesi liikkuvan tässä porukassa?
En. Oma kakara jos tälläistä harrastaisi veisin pikimmiten päälääkärille. Ennen kuin hämähäkkiä ehtis sanoa.
Avatar
CSI
Michael Knight
Viestit: 4109
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 10:04 am

Re: Teinit kiduttivat Turussa varastamansa lemmikki­hämähäkin kuoliaaksi – Latasivat videon nettiin

Viesti Kirjoittaja CSI »

Eikös islamin laki ole suku vähän Hammurabin laille hengeltään? "Silmä silmästä, hammas hambaasta.."

Eli varkaalta lähtee käsi jne.

Hämpynpolttaja luultavasti valeltaisiin bensalla itse ja tikkua imaamin toimesta perään. Luovuttaisin nämä kaverit islamilaisen tuomioistuimen haltuun saatesanoilla, että "tuomio on tultava niin että tuntuu taikka tuomioistuimenne lakkautetaan viranomaispäätöksellä". Uskon että homma hoituisi.
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."
Avatar
CSI
Michael Knight
Viestit: 4109
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 10:04 am

Re: Teinit kiduttivat Turussa varastamansa lemmikki­hämähäkin kuoliaaksi – Latasivat videon nettiin

Viesti Kirjoittaja CSI »

Täytekakku Koskinen kirjoitti: La Heinä 27, 2024 8:08 pm Tuskin näitä tullaan kokonaan hävittämään Suomen luonnosta, mutta vähentämään kuitenkin reilusti. Jos eläin tulkitaan vieraslajiksi, niin niiden metsästämistä ei tulla käsittääkseni rajoittamaan enää millään tavalla.
Valkohäntäpeura = hirvieläin.

Haluttaessa kyllä metsästettävissä sukupuuttoon asti.

Harva muistaa mutta esim. Suomen hirvikanta oli sodan jälkeen alle 100 hirven vahvuinen. Käytännössä siis sukupuutossa ja oltaisiin toki voitu pyyhkiä vaikka kokonaan pois Suomesta (toki Ruotsista ja Venäjältä olisi ajoittain tullut vaellushirviä tilalle mutta se on toinen asia se).
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."
Täytekakku Koskinen
Adrian Monk
Viestit: 2746
Liittynyt: Ti Huhti 12, 2022 6:55 pm

Re: Teinit kiduttivat Turussa varastamansa lemmikki­hämähäkin kuoliaaksi – Latasivat videon nettiin

Viesti Kirjoittaja Täytekakku Koskinen »



Hirvi kuuluu Suomen luontoon, valkohäntäpeura ei kuulu. Jos valkohäntäpeura todetaan haitalliseksi vieraseläimeksi, niin tästä voi lukea, miten niitä voi jatkossa käsitellä. Onhan se joidenkin mielestä söpö eläin, mutta ....

https://www.riistainfo.fi/haitalliset-vieraslajit/
Ainut kakku mikä maistuu, on täytekakku. :D
Cadi John
Axel Foley
Viestit: 2268
Liittynyt: Ma Kesä 12, 2023 3:05 pm

Re: Teinit kiduttivat Turussa varastamansa lemmikki­hämähäkin kuoliaaksi – Latasivat videon nettiin

Viesti Kirjoittaja Cadi John »



Samalla periaattella kun voisi päästä muutamasta haitallisesta rikollisestakin eroon. Mut joo, tuntuu et kaikki pitäisi tappaa susia ja karhuja myöten ja aina löytyy joku syy miksi pitää tappaa.
1lpo
Martin Beck
Viestit: 825
Liittynyt: Su Marras 14, 2021 1:48 pm

Re: Teinit kiduttivat Turussa varastamansa lemmikki­hämähäkin kuoliaaksi – Latasivat videon nettiin

Viesti Kirjoittaja 1lpo »

Tämä on moraalisesti vähän kinkkinen keissi. Toisaalta sehän on vaan hyönteinen, näin itsekin ennen ajattelin. Mutta ajatusmaailma muuttui kun tutustuin ihmiseen jolla oli vuosia tarantella lemmikkinä. Omistaja oli siihen erittäin kiintynyt. Toiselle tapettava hyönteinen, toiselle rakas kaveri. Tämän hämiksen rinnastan enemmän lemmikkeihin joten tuomittava teko pojilta ja puhuttelu paikallaan. Mutta en mä nyt ehkä vielä alkais psykopaateista tai tulevista murhaajista puhumaan.
Sikakoira: "Välillä on melkein itkua tihrustettu aamukuudelta kun on tullut väsy vastaan"
Vastaa Viestiin