Kerrostalon julkisivu romahti Kontulassa Helsingissä
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17456
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Kerrostalon julkisivu romahti Kontulassa Helsingissä
Helsingin Kontulassa sijaitsevassa kerrostaloyhtiössä sattui tiistaina läheltä piti-tilanne, kun kerrostalon julkisivu romahti äkillisesti. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Uutiset.
Julkisivun romahdushetkellä taloyhtiön pihalla oli ihmisiä, jotka näkivät ja kuulivat tapahtuneen.
Asunto-osakeyhtiö Keinulaudantie 5:n hallituksen varapuheenjohtaja Marjo Lyytikäinen vahvistaa IS:lle kerrostalon julkisivun pinnoitteen romahtaneen suurelta osin äkillisesti alas.
Taloyhtiön hallitus jatkaa Lyytikäisen mukaan tapauksen selvitystä yhdessä asiantuntijoiden kanssa.
– Sitä selvitetään ja selvityksen tuloksia saadaan, kunhan asia etenee.
Hallituksen puheenjohtaja Jasmin Juuti kertoi aiemmin Helsingin Uutisille romahtaneen julkisivun alapuolella sijainneen penkkejä, jotka olivat suosittuja istuskelupaikkoja.
– Tapahtumahetkellä niillä ei istunut ketään, se on varmistettu, kertoo Juuti.
Myös Lyytikäinen vahvistaa, että tapauksessa ei sattunut henkilövahinkoja.
Juuti kertoi Helsingin Uutiselle, että kyseinen romahtanut julkisivu oli remontoitu vuonna 2010, jolloin julkisivuun lisättiin eristystä ja uusittu rappaus. Taloyhtiön hallitus selvittää, liittyykö julkisivun romahtaminen tuolloin tehtyyn remonttiin.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010599091.html

-
lonesjucca
- Javier Pena
- Viestit: 1823
- Liittynyt: Ke Heinä 26, 2023 9:26 pm
Re: Kerrostalon julkisivu romahti Kontulassa Helsingissä
Siellä on vähän halpuutettu ja laitettu 2000 ruuvin sijasta 20.
-
Minämies
Re: Kerrostalon julkisivu romahti Kontulassa Helsingissä
Sepä se! Sentään natsit osasivat rakentaa jotain kestävää. Nämä ulkomaan tunarit ei saa edes julkisivua pysymään seinässä. Mahtaa asukkaita vituttaa! Onneksi tällä kertaa ei ketään kuollut.lonesjucca kirjoitti: Ke Heinä 31, 2024 3:08 pm Siellä on vähän halpuutettu ja laitettu 2000 ruuvin sijasta 20.
-
Kriminologisti
- Susikoski
- Viestit: 37
- Liittynyt: Su Elo 04, 2019 6:09 pm
Re: Kerrostalon julkisivu romahti Kontulassa Helsingissä
Onko tämä Seija Kekkosen murhatalo? Ja toinenkin tappo vuonna 2012 (?) samassa talossa..? Keinulaudantie 1?
Re: Kerrostalon julkisivu romahti Kontulassa Helsingissä
Et jaksanut sitten edes sitä aloituspostausta lukea?Kriminologisti kirjoitti: Ke Heinä 31, 2024 5:19 pm Onko tämä Seija Kekkosen murhatalo? Ja toinenkin tappo vuonna 2012 (?) samassa talossa..? Keinulaudantie 1?
Keinulaudantie 5.
-
Myrskyluodon Maija
- Nikke Knatterton
- Viestit: 165
- Liittynyt: To Huhti 04, 2019 1:04 pm
Re: Kerrostalon julkisivu romahti Kontulassa Helsingissä
Ketjukin niin pitkä, että eikai tänne asti kukaan lue, silti vaivaudun kirjottamaan;SatuSetä kirjoitti: Ke Heinä 31, 2024 5:27 pmEt jaksanut sitten edes sitä aloituspostausta lukea?Kriminologisti kirjoitti: Ke Heinä 31, 2024 5:19 pm Onko tämä Seija Kekkosen murhatalo? Ja toinenkin tappo vuonna 2012 (?) samassa talossa..? Keinulaudantie 1?
Keinulaudantie 5.
Tätä se nyt on tämän ajan Suomessa. Ennen vanhaan ei tasan tarvinnut pelätä, että parvekkeet ja julkisivut tipahtelevat alta ja ihmisten niskaan. Pöyristyttävällä mentaliteetilla, taidolla ja työmoraalilla rakennetaan nykyään.
-
Un vieil ivrogne
- Alokas
- Viestit: 6
- Liittynyt: Ma Heinä 29, 2024 7:19 pm
Re: Kerrostalon julkisivu romahti Kontulassa Helsingissä
Olisko villat päässyt kastumaan?Ainakin tuossa maassa olevat villat näyttävät aika kosteilta.Märkä villa painaa paljon enemmän kuin kuiva ja jos kiinnitys on vielä tehty huolimattomasti niin eihän se muuta vaadi.
Näitä saattaa tulla lisääkin sillä tuulten voimistuessa sateet tulevat enemmän vaakatasossa kuin aikaisemmin ja tämän takia villat pääsevät kostumaan.
Näitä saattaa tulla lisääkin sillä tuulten voimistuessa sateet tulevat enemmän vaakatasossa kuin aikaisemmin ja tämän takia villat pääsevät kostumaan.
-
Micko
Re: Kerrostalon julkisivu romahti Kontulassa Helsingissä
Mietin kans että villat kastuneet ja painoa tullut lisää. Sen jälkeen rappaus alkanut halkeamaan ja lopulta koko paska irronnut seinästä ?Un vieil ivrogne kirjoitti: Ke Heinä 31, 2024 7:05 pm Olisko villat päässyt kastumaan?Ainakin tuossa maassa olevat villat näyttävät aika kosteilta.Märkä villa painaa paljon enemmän kuin kuiva ja jos kiinnitys on vielä tehty huolimattomasti niin eihän se muuta vaadi.
Re: Kerrostalon julkisivu romahti Kontulassa Helsingissä
Kyllähän tässä on puhelinmastojakin kaatuillut, mutta jos remontissa asennettu a. eristys sekä b rappaus, ja ongelmaksi muodostuu että nämä kaksi eivät pysy paikallaan, niin kyllähän se vähän mielikuvitusta vaatii tulla lopputulokseen ettei tämä tapahtuma liity remonttiin.Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ke Heinä 31, 2024 1:52 pm Juuti kertoi Helsingin Uutiselle, että kyseinen romahtanut julkisivu oli remontoitu vuonna 2010, jolloin julkisivuun lisättiin eristystä ja uusittu rappaus. Taloyhtiön hallitus selvittää, liittyykö julkisivun romahtaminen tuolloin tehtyyn remonttiin.
Voisko tossa olla liikuntasauma kun noin tasaisesti on lähtenyt, eli tuolta villan kastumisesta minäkin lähtisin ensin ihmettelemään, vaikka halvin tarjous lienee taas kerran voittanut. Näiden eristerappausten kanssa on tupannut olemaan enemmänkin ongelmia.
Edit, aiheesta:
https://www.rakennuslehti.fi/2023/10/er ... llisuutta/
"Eniten keskusteltiin mineraalivillan päälle tehdystä ohutrappauksesta, koska siitä on tullut valtavasti vaurioilmoituksia ihan viime vuosinakin. Vinha olisi toivonut, että kaikkein vaurioherkimmän, mineraalivillan päälle tehdyn ohutrappauksen käyttö olisi voitu kieltää riskialtteimmissa paikoissa"
...
"Sen sijaan ohjeistus ja suositus siirtyä nykyisistä eristerappauksista tuulettuvan levyrappauksen käyttöön on uudessa kirjassa. Se on merkittävä linjaus."
-
Micko
Re: Kerrostalon julkisivu romahti Kontulassa Helsingissä
Googlekuvan perusteella viime vuodelta tuossa olisi saumaTubbs kirjoitti: Ke Heinä 31, 2024 7:32 pm Voisko tossa olla liikuntasauma kun noin tasaisesti on lähtenyt, eli tuolta villan kastumisesta minäkin lähtisin ensin ihmettelemään, vaikka halvin tarjous lienee taas kerran voittanut. Näiden eristerappausten kanssa on tupannut olemaan enemmänkin ongelmia.
Re: Kerrostalon julkisivu romahti Kontulassa Helsingissä
Olisikohan villojen kiinnityksessä käytetty ns. taloudellisista syistä hieman vähemmän, epäjalompaa tai kevyempää kiinnitysmateriaalia kuin tarjouspyynnössä on vaadittu?
Villathan on satavarmasti likomärkiä jolloin niiden paino moninkertaistuu jos vaan silloin on satanut kun työmaa on ollut käynnissä. -Ja siitähän seuraa rappauksen alla hautuvien kiinnikkeiden ruostuminen ja/ tai kuormituksen moninkertaistuminen sitten RIPS, RAPS kaikki tulee alas.
-Tässä meidän kylillä yhtä lähes vastaavaa kerrostaloremppaa seurattiin, koko seinä villoitettuna täysin suojaamatta ja valui vettä kun erittäin sateisena kesänä tehtiin, ja rouhepinnoitetut levyt lätkittiin litimärkien villojen päälle.
Ei ainakaan siinä remontissa seinän lämpöarvo parantunut yhtään, eihän ne villat kuivu ikinä siellä välissä.

Oulun_Kungas kirjoitti: To Elo 28, 2025 8:35 pm täh? elää kerrostalossa. varmaan yli puolet suomalasista elää. tekeekö se heistä huonoissa oloissa eläviä? itekeki asun vittu
Re: Kerrostalon julkisivu romahti Kontulassa Helsingissä
Liikunta- tai joku työsauma. Näkyy hesarin kuvassa https://hs.mediadelivery.fi/img/658/ba9 ... 2.jpg.webp samalla korkeudella siinä seinässä, mikä vielä roikkuu paikallaan.Tubbs kirjoitti: Ke Heinä 31, 2024 7:32 pm Voisko tossa olla liikuntasauma kun noin tasaisesti on lähtenyt, eli tuolta villan kastumisesta minäkin lähtisin ensin ihmettelemään, vaikka halvin tarjous lienee taas kerran voittanut. Näiden eristerappausten kanssa on tupannut olemaan enemmänkin ongelmia.
Mutta paljonko tuollaisen villan massa realistisesti voi kasvaa, eli paljonko se voi sitoa vettä ja paljonko sinne pahimmillaan voi mennä vettä? Ei varmaan kuitenkaan missään oloissa kaikkea minkä se mahdollisesti voi sitoa? Jos siis ei ole tyyliin ylhäältä auki ja vielä suppilo päällä keräämässä. Painaahan se rappinki ja verkkokin jo asennusvaiheessa moninkertaisesti allaan olevaan villaan verrattuna ja luulisi noissa jonkunlaiset toleranssitkin olevan.
-
Nice shirt
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3266
- Liittynyt: To Joulu 17, 2020 3:58 pm
Re: Kerrostalon julkisivu romahti Kontulassa Helsingissä
On varmaan käytetty taas vuonna 2010 Baltian ammattilaisia. Heidän eläkkeensä maksetaan sitten sinne. Paskaa tänne, eläke sinne.
Naantalissa paistaa aurinko sinnekin, mihin se ei muilla paista!
-
Jeebutnoubat
- Remington Steele
- Viestit: 233
- Liittynyt: Su Heinä 19, 2020 9:40 pm
Re: Kerrostalon julkisivu romahti Kontulassa Helsingissä
Tossa on kolmikerros-eristerappaus.
Tuohon aikaan järjestelmiä taisi olla suomessa vain kaksi, weberin ja fesconin.
Rappauksen paksuus on yleensä noin 20-30mm, ja paino neliölle viitisenkymmentä kiloa.
Siinä ei muutama kilo vettä villassa tunnu missään.
Liikuntasaumoja pitää olla järjestelmästä riippuen 10-15 metrin välein etttei rappaus halkeilisi lämmönvaihtelujen mukana.
Syytä ton irtoamiselle on vaikea sanoa, väärät kiinnikkeet (itse seinäkiinnikkeet ovat paikallaan, irtoaminen on tapahtunut kaiketi villan läpi menevistä ramloista ja seinäkiinnikkeen liitoksesta) tai liian vähän kiinnikkeitä, kuvat on niin huonoja ettei niistä erota.
Syy kyllä selviää

- Järki Käteinen
- Remington Steele
- Viestit: 205
- Liittynyt: Pe Elo 21, 2020 1:31 pm
Re: Kerrostalon julkisivu romahti Kontulassa Helsingissä
Laskutettu kuitenkin 2000:sta ruuvista.lonesjucca kirjoitti: Ke Heinä 31, 2024 3:08 pm Siellä on vähän halpuutettu ja laitettu 2000 ruuvin sijasta 20.