Alaikäistä puukotettiin koulun pihalla Tuusulassa
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17465
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Alaikäistä nuorta puukotettiin Hyökkälän koulun pihalla Tuusulassa perjantai-iltana. Poliisi tutkii tapausta muun muassa tapon yrityksenä
Välikohtaus tapahtui kello yhdeksän ja kymmenen välillä illalla koulun piha-alueella, kertoo rikoskomisario Sampsa Aukio Itä-Uudenmaan poliisista.
Aukion mukaan koulun alueella oli ollut perjantai-iltana runsaasti nuorisoa viettämässä koulunalkajaisviikonloppua.
Alueella oli ollut aggressiivisesti käyttäytynyt nuorisoporukka, jota yksi nuori oli mennyt rauhoittelemaan.
Kun nuori oli mennyt tilanteeseen väliin, häntä oli isketty teräaseella.
Aukion mukaan uhri on alaikäinen, ja hän sai vammoja teräaseesta. Aukio ei kommentoi uhrin vammojen vakavuutta tarkemmin.
Aukion mukaan välikohtauksessa oli osallisena useampi nuori. Kaikki osalliset ovat alaikäisiä, 15–17-vuotiaita, ja siten rikosoikeudellisessa vastuussa.
Aukio ei kommentoi tarkemmin sitä, millaisesta teräaseesta on kyse eikä sitä, onko kaikki tekijät tavoitettu.
– Poliisi on tehnyt kiinniottoja tapaukseen liittyen. Asiasta ei tiedoteta tällä hetkellä enempää, Aukio kertoo.
Aukion mukaan tapausta tutkitaan tapon yrityksenä, pahoinpitelynä ja laittomana uhkauksena.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010624687.html

Re: Alaikäistä puukotettiin koulun pihalla Tuusulassa
Jaaha.
Tilaisuus laittaa yleisimmät kliseet eli mää-vaan-spekuloin.
Siis mitä vittua mä just luin.hyökkälän koulu kuka laittaa nimeks hyökkälä ei ihme et hyökkälään. Sitä saa mitä tilaa
Puukko mainittu ja seuruemuodostelma. Sattumaako. Lempäälässä on paljon datsuneita
*poistettu OT-öyhötystä*tm

Potus:" – Tulee kaveri, jolla on hyvä puheenparsi. Sitten hänet valitaan, ja yhtäkkiä ollaan jumissa miehen kanssa, joka on idiootti, Trump sanoi skenaariosta, jossa presidentiksi valitaan henkilö, joka ei ole läpäissyt kognitiivista testiä."
- Countess Bathory
- Poliisikoira Rex
- Viestit: 278
- Liittynyt: La Touko 25, 2024 3:26 pm
Re: Alaikäistä puukotettiin koulun pihalla Tuusulassa
Taas puukotus. Nyt sentään ei ollut kesken koulupäivän.
Väliin ei kyllä kannata mennä juuri tuon takia. Antaa vaan rähistä keskenään ja jättää asia poliisille.

Ei mee huonosti mut ei mee Hyvinkää
Re: Alaikäistä puukotettiin koulun pihalla Tuusulassa
Voisitko ystävallisesti selostaa edelläolevan selkosuomeksi, vai pitäisikö meidän olla puolestasi huolissaanTupla kirjoitti: Ma Elo 12, 2024 1:11 pm Jaaha.
Tilaisuus laittaa yleisimmät kliseet eli mää-vaan-spekuloin.
Siis mitä vittua mä just luin.hyökkälän koulu kuka laittaa nimeks hyökkälä ei ihme et hyökkälään. Sitä saa mitä tilaa
Puukko mainittu ja seuruemuodostelma. Sattumaako. Lempäälässä on paljon datsuneita![]()
Yhtään ei voi poliisi tietää tekijän todellista ikää, koska Li Anderson kieltänyt ikämääritykset.
Turvapaikkaa hakiessa voi valehdella ikänsä perustuuko tuo siihen mitä he ilmoittivat polisille tai mitä hänen oletetut vanhempansa ovat ilmoittaneet viranomaisille, saadakseen lapsilisiä monta vuotta lisää. tai siihen minkä iän pojat ilmoittivat saapuessaan Suomeen. ikähän on vain numeroita.
Onko nimiä tiedossa tai videoita. Laittakaa tänne vaan, täällä on ennenkin niitä julkaistu. Osaisi muut varoa tota vaarallista matujengiä.
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson
Pamela Anderson
-
Eugène Buonarroti
- Aloitteleva Besserwisser
- Viestit: 13
- Liittynyt: Pe Huhti 05, 2024 12:25 pm
Re: Alaikäistä puukotettiin koulun pihalla Tuusulassa
Kyseessä ylä-asteen piha aika keskeisellä paikalla Hyrylässä, johon nuoret kokoontuu joskus iltaa viettämään. Kyseisenä iltana Tuusulassa oli taiteiden yö ja siitä syystä nuorisoa liikkeellä normaalia enemmän. Joku kähinä ollut päällä, jonka kärjistymistä tämä uhri oli yrittänyt rauhoitella.
Uhri ymmärtääkseni lukiolainen, ja ei saanut hengenvaarallisia vammoja. Tekijä kulmahousu naapurikylästä Järvenpäästä.
Uhri ymmärtääkseni lukiolainen, ja ei saanut hengenvaarallisia vammoja. Tekijä kulmahousu naapurikylästä Järvenpäästä.
Re: Alaikäistä puukotettiin koulun pihalla Tuusulassa
Melko rauhallinen paikka hyrylä on ollut. Muutaman viime vuoden aikana katukuvaan on ilmestynyt huolestuttavasti neekereitä ja vastaavaa kuonaa.
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17465
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Alaikäistä puukotettiin koulun pihalla Tuusulassa
Poliisi katsonut videomateriaalia lapsen puukotuksesta Tuusulassa – tekopaikka ei ehkä olekaan koulun piha
Uhri sai vammoja teräaseesta mentyään rauhoittelemaan aggressiivista joukkoa. Poliisilla on hallussaan videomateriaalia tapahtuneesta.
Poliisi on perehtynyt Tuusulassa perjantai-iltana tapahtuneeseen puukotukseen liittyvään videomateriaaliin. Puukotus tapahtui kello 21–22 välillä. Uhri on iältään 15–17-vuotias.
– Paikalla olleet ovat kuvanneet tapahtumia ja toimittaneet poliisille videomateriaalia, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sampsa Aukio MTV Uutisille.
Aukion mukaan tapahtumapaikka ei videomateriaalin perusteella välttämättä ole Hyökkälän koulun piha, vaan ennemminkin lähialue. Aiemmin tapahtumapaikasta on uutisoitu koulun pihana. Asia selvinnee tarkemmin esitutkinnassa.
Poliisin tutkintanimikkeet ovat edelleen tapon yritys, pahoinpitely ja laiton uhkaus. Uhri oli poliisin mukaan mennyt rauhoittelemaan paikalla ollut aggressiivista joukkoa. Poliisi tietää uhrin teräaseesta saamat vammat ja terveystilanteen, mutta ei halua kertoa siitä julkisuuteen.
Kaksi alaikäistä, mutta yli 15-vuotiasta henkilöä, otettiin kiinni tapaukseen liittyen. Poliisi ei tässä vaiheessa voi kertoa, ovatko teosta epäillyt tällä hetkellä esimerkiksi sosiaaliviranomaisten valvonnassa. Yli 15-vuotiaat ovat rikosoikeudellisessa vastuussa.
Kuulustelut ovat kesken. Esitutkintaan menee arviolta viikkoja.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pol ... #gs.d0ycfv

Täytekakku Koskinen
- Adrian Monk
- Viestit: 2747
- Liittynyt: Ti Huhti 12, 2022 6:55 pm
Re: Alaikäistä puukotettiin koulun pihalla Tuusulassa
Kuinka varma tämä tieto on? Ilmeisesti aika varma, kun tiedät myös, että tekijä on Järvenpäästä.Eugène Buonarroti kirjoitti: Ma Elo 12, 2024 1:56 pm Uhri ymmärtääkseni lukiolainen, ja ei saanut hengenvaarallisia vammoja. Tekijä kulmahousu naapurikylästä Järvenpäästä.
Ainut kakku mikä maistuu, on täytekakku. 
Re: Alaikäistä puukotettiin koulun pihalla Tuusulassa
Koko tuosta tekstistä ymmärsin lainauksen ja nyt kiinnostaa tietää, että miten Lempäälä liittyy Tuusulaan ja mitä datsuneita? Niitä autojako? Miten ne tähän liittyy? Tai en tiedä haluanko edes tietää, sen verran sekavat setit oli, että ehkä annetaan olla.
Ja toiseksi, on nuoriso nykyään pilalla ihan senkin puolesta, jos täytyy perjantai-illalla olla koulun pihalla. Luulisi Tuusulassa olevan jotain muitakin paikkoja hengailla, mutta nämä Veeti-Niilot menee koulun pihalle. Jossain kyläpahasessa ymmärtäisin, jos siellä ei ole mitään muuta kuin se koulu, mutta nyt en ymmärrä.
-
Eugène Buonarroti
- Aloitteleva Besserwisser
- Viestit: 13
- Liittynyt: Pe Huhti 05, 2024 12:25 pm
Re: Alaikäistä puukotettiin koulun pihalla Tuusulassa
Täytekakku Koskinen kirjoitti: Ti Elo 13, 2024 9:49 pmKuinka varma tämä tieto on? Ilmeisesti aika varma, kun tiedät myös, että tekijä on Järvenpäästä.Eugène Buonarroti kirjoitti: Ma Elo 12, 2024 1:56 pm Uhri ymmärtääkseni lukiolainen, ja ei saanut hengenvaarallisia vammoja. Tekijä kulmahousu naapurikylästä Järvenpäästä.
99% varma tieto. Näin kertovat ainakin paikalla olleet, joista yhden tunnen henkilökohtaisesti. En ainakaan keksi mitään syytä, miksi hän valehtelisi asiasta. Mutta pidätän tuon 1% virhemarginaalin siitä syystä, jos sattuisikin valehtelemaan.
- LiamNeeson
- Theo Kojak
- Viestit: 1198
- Liittynyt: Su Joulu 10, 2023 11:19 am
- Paikkakunta: Sattumakunta
Re: Alaikäistä puukotettiin koulun pihalla Tuusulassa
Eipä taida olla. Pari pientä ruokakauppaa (S ja K--super), niissä ei varmasti saa hengailla. Kirjasto on suljettu. Eli koulujen pihat jää jäljelle.jasso kirjoitti: Ti Elo 13, 2024 10:22 pm
Ja toiseksi, on nuoriso nykyään pilalla ihan senkin puolesta, jos täytyy perjantai-illalla olla koulun pihalla. Luulisi Tuusulassa olevan jotain muitakin paikkoja hengailla, mutta nämä Veeti-Niilot menee koulun pihalle. Jossain kyläpahasessa ymmärtäisin, jos siellä ei ole mitään muuta kuin se koulu, mutta nyt en ymmärrä.
Toki voisivat mennä urheilukeskukseen treenaamaan 2028 Losin kisoihin, mutta eipä taida kiinnostaa mitalit. Ja kyllä, Tuusula on kyläpahanen ainakin keskustan suhteen. Onneksi.
☆Yksi kerta on sattumaa, toinen kerta on yhteensattumaa, ja kolmas kerta on järjestelmällistä toimintaa♤
-
Eugène Buonarroti
- Aloitteleva Besserwisser
- Viestit: 13
- Liittynyt: Pe Huhti 05, 2024 12:25 pm
Re: Alaikäistä puukotettiin koulun pihalla Tuusulassa
Tämä. Hyrylä on tuppukylä jossa ei ole oikein mitään. Nuorisotilat joita on pari, sulkee ovensa jo aikaisin. Eipä noille ole iltaisin mitään järkevää oleskelupaikkaa missään. Tuusula on vielä toistaiseksi pysynyt todella rauhallisena ja turvallisena lintukotona. Ja hyvä niin. Mutta sen "varjopuolena" tulee sitten juuri tuo tekemisen puute ja tylsyys.LiamNeeson kirjoitti: Ke Elo 14, 2024 5:27 pm
Eipä taida olla. Pari pientä ruokakauppaa (S ja K--super), niissä ei varmasti saa hengailla. Kirjasto on suljettu. Eli koulujen pihat jää jäljelle.
Toki voisivat mennä urheilukeskukseen treenaamaan 2028 Losin kisoihin, mutta eipä taida kiinnostaa mitalit. Ja kyllä, Tuusula on kyläpahanen ainakin keskustan suhteen. Onneksi.
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17465
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Alaikäistä puukotettiin koulun pihalla Tuusulassa
Poliisi tutkii Tuusulassa tapahtunutta puukotusta
Itä-Uudenmaan poliisissa on tutkittavana viime viikon perjantai-iltana 9.8.2024 Tuusulassa, Hyökkälän koulun pihalla tapahtunut väkivaltarikos. Tapausta tutkitaan rikosnimikkeillä tapon yritys. Muut rikosnimikkeet ovat pahoinpitely, laiton uhkaus sekä toisen vahingoittamiseen tarkoitetun esineen hallussapito.
- Poliisin partio sai tehtävän kohteeseen noin kello 21.47. Tehtävälle osallistui useita poliisin partioita sekä ensihoidon yksiköitä. Tapahtuman alkuvaiheessa poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni kaksi epäiltyä, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Sampsa Aukio.
Poliisi on saanut haltuunsa tapahtumapaikalta videokuvaa. Tämä on selkiyttänyt illan tapahtumien kulkua. Videolla esiintyy kaksi henkilöä, joilla molemmilla on hallussaan teräase. Toisen tapahtumapaikalta kiinniotetun osuus tapahtuneeseen on niin vähäinen, että hänet päästettiin vapaaksi heti seuraavana päivänä kuulusteluiden jälkeen. Toinen kiinniotetuista sen sijaan määrättiin maanantaina matkustuskieltoon.
- Toinen veistä väkivaltatilanteessa käyttäneistä pääepäillyistä ilmoittautui torstaina itse poliisille. Kuulusteluiden jälkeen myös hänet määrättiin matkustuskieltoon. Epäillyt tekijät ovat iältään 15 ja 16, Aukio jatkaa.
Tapon yrityksen asianomistaja eli uhri on niin ikään alaikäinen, 17-vuotias. Asiaomistaja sai tilanteessa sairaalahoitoa vaatineet vammat. Tapauksen esitutkinta alkaa olemaan loppusuoralla.
https://poliisi.fi/-/poliisi-tutkii-tuu ... puukotusta

Siis Mitä vittua mä just luin?jasso kirjoitti: Ti Elo 13, 2024 10:22 pmKoko tuosta tekstistä ymmärsin lainauksen ja nyt kiinnostaa tietää, että miten Lempäälä liittyy Tuusulaan ja mitä datsuneita? Niitä autojako? Miten ne tähän liittyy? Tai en tiedä haluanko edes tietää, sen verran sekavat setit oli, että ehkä annetaan olla.
...
Lähiluentapyyntöjä näköjään tullut. Tärkeää olisikin ymmärtää lukemiaan tekstejä, joten apua on luvassa.
Eli viestin alussa ilmoitan, että mää-vaan-spekuloin. Spekuloin tietysti kliseisesti etnisyydellä, koska AINA on tärkeintä ehdottaa yhtä muutamasta etnisestä vaihtoehdosta. Mustalaiset, NEEKERIT ja mamut, näistä valitaan.
Sekoitan sisälukutaidottomana asioita, kuten tapahtumapaikkakunnan ja yhdistän kliseisesti näköjään puukon ja seurueen datsuneiden lukumäärään.
Oletusarvo tekijästä on pakolaismamu ja on VALTAVA ongelma edelleen näiden iänmääritys, koska Li Andersson. Hyvä tuoda agendan mukaisia VALTAVIA ongelmia mukaan mihin tahansa ketjuun.
Unohdin näköjään marmattaa valtamedian, koululaitoksen ja poliisien pyrkimyksistä pimittää tietoja. Vaihtoehtoisesti voisi myös lonkalta vetää prosentteja kehiin. Kts. alla esimerkki.
Aktiivisesti olen huomaamatta ketjuun saatuja lisätietoa, jatkan omia spekujani.
Laitan esimerkin palstan spekuloinnista
Kirjoittaja jasso » Pe Elo 16, 2024 8:58 am
Alueesta toki riippuen, mutta esim. Kilossa kuulemma mamuja 70%, on siinä espoolaismiehiä kerrakseen.JanitaSlim kirjoitti: ↑To Elo 15, 2024 11:55 pm
Järjestät sitten vielä yli viikonlopun juhlat, jos loukkaantunut oli mamu.
Espoossa kun tapahtunut, niin mikä todennäköisyys että on mamu?