Satakunta. Hovioikeus
Pietniemen epäillystä murhasta syytetty tunnusti kaksi uutta tekoa – Yllättävä hätätilanne keskeytti oikeudenkäynnin
On mahdollista, että parikymppisen miehen tuomio kovenee ankarasti. Vaasan hovioikeus antaa tuomion todennäköisesti maaliskuun puolella.
Hovioikeuden keskiviikkoinen pääkäsittely Porissa kesti liki alkuiltaan saakka. Päivään mahtui yllättävän syyn aiheuttama ekstratauko.
Hovioikeuden keskiviikkoinen pääkäsittely Porissa kesti liki alkuiltaan saakka. Päivään mahtui yllättävän syyn aiheuttama ekstratauko. Kuva: Aleksi Mäkelä
Aleksi Mäkelä
20:57
Pori
Mikä veitsi oli kädessä missäkin vaiheessa? Millaista tarinaa asunnosta löytyneet veriläikät ja -pisarat kertovat synkästi päättyneestä kohtaamisesta?
Muun muassa nämä olivat kantavia teemoja, kun Porin oikeustalolla käsiteltiin keskiviikkona Porin Pietniemessä tapahtunutta epäiltyä henkirikosta.
Vuosi sitten kotoaan löytyneen 35-vuotiaan naisen kuolinsyyksi kirjattiin itsemurha tai henkirikos. Se olikin suurin kysymys, jota keskiviikkona selvitettiin Vaasan hovioikeuden pääkäsittelyssä oikeustalolla.
Viime kesänä annettu Satakunnan käräjäoikeuden tuomio päätyi siihen, ettei tarpeeksi vahvaa näyttöä henkirikoksesta ollut. Nykyään 27-vuotias mies tuomittiin naiseen kohdistuneesta törkeästä pahoinpitelystä sekä huumausainerikoksesta ja varkaudesta kahden ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen.
Käräjäoikeuden mukaan löytyi viitteitä, että nainen saattoi tehdä kuolemaan johtaneet viillot vatsaan ja kaulaan itse.
Nyt tapauksen käsittely jatkui hovioikeudessa, jossa syyttäjä hakee miehelle edelleen tuomiota ensisijaisesti murhasyytteellä.
Rikospaikalta löytyi selkeitä kengänjälkiä.
Rikospaikalta löytyi selkeitä kengänjälkiä. Kuva: Poliisin esitutkintamateriaali
Murhasyytteeltä puolustautunut mies kertoi hovioikeudelle versionsa traagisen aamuyön tapahtumista pääpiirteittäin tutun kuuloisesti. Hän sanoi taas vieneensä naiselle amfetamiinia, naisen käyttäneen sitä ja muuttuneen itsetuhoiseksi. Sitten nainen kävi väitetysti hänen kimppuunsa veitsen kanssa.
Syytetty kuvaili taltuttaneensa naisen väkivaltaisesti, lopuksi kuristamalla. Sitten hän vei naisen vessaan.
”Otin pleikkarin, kuulokkeet ja puhelimenkin paniikissa, ja lähdin menemään”, syytetty kuvaili poistumista asunnosta.
Nainen ja syytetty olivat sopineet, että syytetty saa naiselta pelikonsolin ja kuulokkeet 4–5 grammalla huumetta.
Tarkka vertailu paljasti kuitenkin, ettei syytetyn kertomus ollut yhteneväinen verrattuna käräjäoikeuteen tai poliisikuulusteluihinkaan.
Syytetty vaikutti melko huonomuistiselta, koska hän vastasi suurimpaan osaan syyttäjän tarkentavia kysymyksiä ”en muista”. Erityisessä syynissä oli syytetyn ja naisen sekä kolmen veitsen liikkeet asunnossa.
Loppulausunnossaan syyttäjä korosti syytetyn kertomuksen heikkoa uskottavuutta. Syyttäjä totesi, että yksityiskohdat tuntuvat muuttuvan miehen kertomuksissa joka kerta.
”Tarina on täynnä sisäisiä epäjohdonmukaisuuksia ja on ristiriidassa aiemmin kerrottuun.”
Tuomittu selitti epätarkkoja vastauksia esitutkinnassa pitkäaikaisella huumeidenkäytöllään.
Oikeuslääkäriltä kysyttiin tarkasti teräaseella tehdyistä vammoista, koska mahdollisia tekovälineitä on useita.
Oikeuslääkäriltä kysyttiin tarkasti teräaseella tehdyistä vammoista, koska mahdollisia tekovälineitä on useita. Kuva: Lounais-Suomen poliisi
Rikospaikalta löytyi kolme veistä, joiden uskottiin olleen mukana tapahtuneessa. Tv-tasolla oli hopeinen keittiöveitsi, keittiön vetolaatikossa oli leipäveitsi terä katki ja kodinhoitohuoneesta löytyi lyhyt erikoisveitsi, jota esitutkintamateriaalissa kutsuttiin parturointiveitseksi.
Lisäksi oikeuslääkärin lausunto käräjäoikeudessa viittasi siihen, että erityisesti eräs vamma olisi tehty teräaseella, jossa on terä molemmin puolin. Yksikään asunnosta löytyneistä veitsistä ei ole sellainen.
Syyttäjä nosti esiin teorian, että yksi tekoväline olisi jäänyt kateisiin. Murhasta syytetyn hävittämänä.
Keittiön vetolaatikko, josta löytyi verta ja leipäveitsi ilman terää
Keittiön vetolaatikko, josta löytyi verta ja leipäveitsi ilman terää Kuva: Poliisin esitutkintamateriaali
Veren piirtämät vihjeet
Rikospaikalla tehty verijälkitutkimus tarjosi siinä määrin mielenkiintoisia löytöjä, että sekä syyttäjä että syytetyn puolustus hyödynsivät löytöjä.
Syyttäjä alleviivasi, että menehtyneen naisen alta löytyi veretön alue. Tämä viittaa siihen, ettei nainen enää noussut ylös, kun syytetty siirsi hänet makuulleen. Se puolestaan kyseenalaistaa syytetyn kertomuksen, jonka mukaan nainen nousi ylös ja vahingoitti itseään.
Syytettyä puolustanut varatuomari Jukka Ylikahri kiinnitti puolestaan huomiota löydökseen paikasta, josta löytyi katkennut leipäveitsi.
”Keittiön pöytälaatikkoon on vuodettu runsaasti verta, ja sen on täytynyt olla [nainen]. Myös tippuverijälkiä löytyi asunnosta.”
Pisaramaisten jälkien vuoksi voidaan luoda teoria, että nainen olisi liikkunut asunnossa ennen menehtymistään, kun syytetty oli jo poistunut.
Hovioikeudenkäynnissä ei esitetty varsinaista uutta näyttöä. Todistajana kuultiin oikeuslääkärin lisäksi syytetyn teon aikaista naisystävää.
Keskiviikkona syytetty myönsi kuitenkin tekoja, jotka hän aiemmin kiisti. Nämä olivat naisen potkaiseminen leukaan ja tämän pahoinpiteleminen niin sanotusti riepotellen.
Noin tunti oikeudenkäynnin alettua sattui jotain, jonka vuoksi oikeussali tyhjeni äkisti. Tovin kuluttua sisään meni kaksi ensihoitajaa.
Tilanne alkoi, kun sali oli hetkeä aiemmin tyhjennetty median edustajista ja muusta yleisöstä salassa pidettävien todisteiden vuoksi. Poikkeustilanne toi puolen tunnin ylimääräisen tauon käsittelyyn.
Sittemmin ilmeni, että odottamaton tauko johtui hovioikeuden kokoonpanon jäsenen saamasta sairaskohtauksesta. Toipilas ei palannut enää oikeussaliin, mutta oikeuden kokoonpano säilyi puhevaltaisena kaksihenkisenäkin. Käsittely voitiin siis viedä loppuun.
Hovioikeus antaa tuomion tapaukseen viimeistään maaliskuussa. Murhasta syytetty määrättiin pidettäväksi edelleen vangittuna.
Hovioikeus | Pietniemen epäillystä murhasta syytetty tunnusti kaksi uutta tekoa – Yllättävä hätätilanne keskeytti oikeudenkäynnin
https://www.satakunnankansa.fi/satakunt ... 43004.html