On siinä enemmän totuuden aineksia kuin sinun 911 matkoissasi, Herra New York.
Hank Voight
-
Even Steven
Re: Hank Voight
-
Hank Voight
Re: Hank Voight
Ootko koskaan miettinyt, että millaiselle pohjalle "faktasi" nojaavat?
Pysähdys hetkeksi ja mieti, että millaiset todisteet sulla on kanavan multinikeistä sekä siitä, että mä en ole käynyt New Yorkissa. Jatka siitä sitten vaikka pohtimalla, että millaiset todisteet sulla on siitä, että CIA oli Trumpin murhayrityksen takana.
Löytyykö raudanlujat todisteet esimerkiksi noihin kaikkiin? Vai onko ehkä pitkälti mutua?
Eikä tarvitse vastata, koska et kuitenkaan kykene muuhun kuin vittuiluun.

Mä voin vastata sun puolesta.
Multinikeistä sun todisteet on siinä, että on esiintynyt käytössä samoja sanoja, sekä siinä, että yksi toinen uuno tiesi mun olevan Ronald.
NYC:n suhteen sun todisteet on siinä, että LonelyPlanet kertoi samat tiedot säästä kuin mä.
CIA:n murhayrityksestä en tiedä, mutta uskoisin, että siitäkin faktat ovat aivan yhtä mittavia ja raudanlujia.

Kiinni jäit ajat sitten. Säätiedot eivät olleet LonelyPlanetin sivustolta, mutta kuinka ollakaan kuvailu oli täsmälleen sama. Huikeaa. Kuka muu noita pressoja ampuu, äläkä esitä ettet tietäisi? Toimintatapa on suoraan näiden pelikirjasta. Ja hei, sinä et osaa mitään muuta kuin vittua viljellä ja puhua muiden sanomisia ominasi, Herra New York.Hank Voight kirjoitti: Ke Syys 11, 2024 10:37 pm Mä voin vastata sun puolesta.
Multinikeistä sun todisteet on siinä, että on esiintynyt käytössä samoja sanoja, sekä siinä, että yksi toinen uuno tiesi mun olevan Ronald.
NYC:n suhteen sun todisteet on siinä, että LonelyPlanet kertoi samat tiedot säästä kuin mä.
CIA:n murhayrityksestä en tiedä, mutta uskoisin, että siitäkin faktat ovat aivan yhtä mittavia ja raudanlujia.
-
Hank Voight
Re: Hank Voight
Vastasit kuitenkin. Eikä yhtään todistetta tipahtanut mihinkään noista. Tietenkään.
Tämä on kans mielenkiintoinen jargon. Tuossa jokin aika sitten sössötit samaa ja kun yritin kysyä, että kenen sanoja toistin ja mistä aiheesta, niin ei mitään vastausta siihenkään. Taisit itsekin huomata, että vituiksi meni. Mutta tunnustaahan ei voi, koska siinä menettää sulle niin arvokkaita internet-pisteitä.Even Steven kirjoitti: Ke Syys 11, 2024 10:52 pm ...ja puhua muiden sanomisia ominasi, Herra New York.
-
Even Steven
Re: Hank Voight
Siis sinun löpinäsi löytyy jokaisen lehden kannesta suurinpiirtein - analyysiä myöden.Hank Voight kirjoitti: Ke Syys 11, 2024 11:01 pm Vastasit kuitenkin. Eikä yhtään todistetta tipahtanut mihinkään noista. Tietenkään.
Tämä on kans mielenkiintoinen jargon. Tuossa jokin aika sitten sössötit samaa ja kun yritin kysyä, että kenen sanoja toistin ja mistä aiheesta, niin ei mitään vastausta siihenkään. Taisit itsekin huomata, että vituiksi meni. Mutta tunnustaahan ei voi, koska siinä menettää sulle niin arvokkaita internet-pisteitä.Even Steven kirjoitti: Ke Syys 11, 2024 10:52 pm ...ja puhua muiden sanomisia ominasi, Herra New York.
Esität muiden juttuja ominasi päivästä toiseen, et tosin ole ainoa täällä.
-
Hank Voight
Re: Hank Voight
Mut joo, sen verran väsyttävää paskaa tämä kaikki, että olisi oikein erinomaista ettet lainailisi viestejäni. Mä lupaan yrittää kaikkeni, että suon saman sulle. Win-win.
-
Even Steven
Re: Hank Voight
Se riittää että minä tiedän, että sinä tiedät minun tietävän. Itse aloitit päätäsi soittamaan vaikka lanttu ei riitä, enkä varmasti jätä örkkejä rauhaan koskaan.
-
Hank Voight
Re: Hank Voight
Tsekkaas nyt tuota Trump-ketjua. Mun eka viesti kolmen aikaan. Kuka siinä sen jälkeen alkoi haastamaan riitaa, ensin kättelystä ja sitten New Yorkista? Ja noita ennen vielä jotain ihme viisastelua jostain taivaspaikasta.
Tuo sama paska toistuu jatkuvasti. Over and out.
Tuo sama paska toistuu jatkuvasti. Over and out.
-
Even Steven
Re: Hank Voight
Sinä aloitit kuukausia sitten, enkä minä lopeta koskaan. Kun riitannut minun kanssani, se on ikuista. Sitä saa mitä tilaa. Ihme viisastelua?Hank Voight kirjoitti: Ke Syys 11, 2024 11:39 pm Tsekkaas nyt tuota Trump-ketjua. Mun eka viesti kolmen aikaan. Kuka siinä sen jälkeen alkoi haastamaan riitaa, ensin kättelystä ja sitten New Yorkista? Ja noita ennen vielä jotain ihme viisastelua jostain taivaspaikasta.
Tuo sama paska toistuu jatkuvasti. Over and out.
Toinen meistä on copypastejournalisti, enkä se ole minä. Sanavarastosi ei puhu sen puolesta, että olisit joskus jotain lukenut jukupliuta. Jumprahuiti, tuhannen tulimaista! Aivan tavallinen kirjoista tuttu kuvailu on kuin enigma sinulle ja monelle muulle älykölle tässä kirjainkaukalossa. Vain spedejengin stadilaiset osaa tulkita tätä kummallista koodia. Se on niin kimuranttia, että te akateemikot ette osaa puhua mistään muusta kuin kakkapyllyistä, homoilusta ja mielisairaalasta omille jutuille nauraen ylläpitoa apuun huutaen. Solvasit minua yli 100 kertaa ja nyt katsot minun olevan jollakin tapaa kohtuuton itseäsi kohtaan.
Mikä teitä vaivaa? Vitun ämmät.
Re: Hank Voight
Eeva suuttui, vaikka itse saa armoa lautamiestekstin tuottamisesta normilankoihin.. 
-
Even Steven
Re: Hank Voight
Puolet vuodesta bannilla beibe.Anoteus kirjoitti: To Syys 12, 2024 7:55 am Eeva suuttui, vaikka itse saa armoa lautamiestekstin tuottamisesta normilankoihin..![]()
-
JasseHames
- Perry Mason
- Viestit: 3978
- Liittynyt: Ke Tammi 06, 2021 4:54 pm
Re: Hank Voight
Ei täältä viestejä pysty poistamaan. Toki tuo mielisairas patologinen valehtelija voi aina väittää, että olen muokannut kyseistä viestiä. No, jokainen voi itse käydä lukemassa viestin linkistä (nuoli lainauksen sisällä) klikkaamalla. Sitten voi tehdä vapaasti omat johtopäätöksensä, onko siellä näkyvä ja kontekstiin liittyvä viesti ollut alun perin muka jotain aivan muuta ja kontekstiin liittymätöntä. Siellä ei myöskään lue, että viestiä olisi muokattu.RL11/6 kirjoitti: Ke Syys 11, 2024 4:16 pmMilloin kommentoit Korpisutturana?Ross Sullivan kirjoitti: Ke Syys 11, 2024 4:02 pmHassu-Jaana on poistanut viestinsä sittemmin ja väittänyt sen olleen läppää. Jos nyt allekirjoituksia kiukutellaan, niin Hassu-Jaanan sainaus on asiayhteydestä irroitettu ja antaa väärän kuvan. Minulle asia on kuitenkin merkityksetön.RL11/6 kirjoitti: Ke Syys 11, 2024 3:02 pm
Näytä nyt pikkuapina se viesti missä osoitat toteen nimimerkkisi Ross Sullivanin allekirjoituksessa olevan törkeän valheen.
Milloin kommentoit taas hampparihahmona samalla käsialalla mielisairaita uloste- ja homojuttuja kuin Korpisutturana?
Itse asiassa lainauksen muuttaminen on kiellettyä palstan säännöissä:
Mitä omaan allekirjoitukseeni tulee, niin keskustelua kontekstissaan voi käydä lukemassa suoraan viestin linkistä. Jossakin vaiheessa tämä patologinen valehtelija alkoi selittämään hätäpaskavalheenaan, etteivät tietokannat ole "täydellisiä"... Onkohan Siljan merikapteeni antanut sille jotain tilastotietoja myös yksityisten ja julkisten terveydenhuoltotahojen Kanta-kirjauksien "täydellisyyksien" eroista...https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?p=3299#p3299 kirjoitti:
*11 §* Toisen kirjoittajan tekstin lainaamisen yhteydessä tekstin
muuttaminen on kiellettyä. Lainausta voi lyhentää, mutta alkuperäisen
ajatuksen tulee säilyä lyhennyksestä huolimatta.
"Kostin" sukkanukke/sivupersoona kuvittelee suuruusharhoissaan tuntevansa Castrén & Snellmanin osakkaan:
- Ross Sullivan
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 10558
- Liittynyt: La Joulu 02, 2017 2:14 am
Re: Hank Voight
Luulen, että kovin montaa raivoamisesi ei kiinnosta, mutta minusta se on ihanaaJasseHames kirjoitti: Pe Syys 13, 2024 5:33 pmEi täältä viestejä pysty poistamaan. Toki tuo mielisairas patologinen valehtelija voi aina väittää, että olen muokannut kyseistä viestiä. No, jokainen voi itse käydä lukemassa viestin linkistä (nuoli lainauksen sisällä) klikkaamalla. Sitten voi tehdä vapaasti omat johtopäätöksensä, onko siellä näkyvä ja kontekstiin liittyvä viesti ollut alun perin muka jotain aivan muuta ja kontekstiin liittymätöntä. Siellä ei myöskään lue, että viestiä olisi muokattu.RL11/6 kirjoitti: Ke Syys 11, 2024 4:16 pmMilloin kommentoit Korpisutturana?Ross Sullivan kirjoitti: Ke Syys 11, 2024 4:02 pm
Hassu-Jaana on poistanut viestinsä sittemmin ja väittänyt sen olleen läppää. Jos nyt allekirjoituksia kiukutellaan, niin Hassu-Jaanan sainaus on asiayhteydestä irroitettu ja antaa väärän kuvan. Minulle asia on kuitenkin merkityksetön.
Itse asiassa lainauksen muuttaminen on kiellettyä palstan säännöissä:
Mitä omaan allekirjoitukseeni tulee, niin keskustelua kontekstissaan voi käydä lukemassa suoraan viestin linkistä. Jossakin vaiheessa tämä patologinen valehtelija alkoi selittämään hätäpaskavalheenaan, etteivät tietokannat ole "täydellisiä"... Onkohan Siljan merikapteeni antanut sille jotain tilastotietoja myös yksityisten ja julkisten terveydenhuoltotahojen Kanta-kirjauksien "täydellisyyksien" eroista...https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?p=3299#p3299 kirjoitti:
*11 §* Toisen kirjoittajan tekstin lainaamisen yhteydessä tekstin
muuttaminen on kiellettyä. Lainausta voi lyhentää, mutta alkuperäisen
ajatuksen tulee säilyä lyhennyksestä huolimatta.
Siellä ketjussa se oli, ja sitten muokkasit sitä "läppää". Ei auta jälkeenpäin selittely.
Seison edelleen Kanta-kommenttieni takana ja toisin kuin mielisairas patologinen valehtelija väittää, niin on keskusteltu laajasti Kanta-kirjauksista. Hän on jostain syystä poiminut vain yhden lauseen pitkästä keskustelusta.
https://yle.fi/a/3-11384154
Mitä te dorkat dorkailette?