Kotihälytys
Mikko Ylikangas, opettaja, Tampere.
Kansalaiset aloittavat viikonloppunsa viettämisen yleensä jo perjantaina. Jotkut aloittavat sen rauhallisesti perheensä parissa, jotkut istuen ravintoloissa tai elokuvateattereissa ja jotkut taas monien perheenjäseniä yhdistävien harrastusten parissa. Emme kuitenkaan tule aina ajatelleeksi, että keskuudessamme on myös joukko ihmisiä, jotka eivät voi viettää perjantai-iltaansa tai ylipäätänsä viikonloppua lepäillen ja rentoutuen, koska heidän on oltava työssä, kuten esimerkiksi osan ravintoloiden, terveyden huoltoalan, palo- ja pelastustoimen samoin kuin myös poliisin henkilökunnasta.
Poliisin työtehtävien osalta vilkkainta on yleensä perjantai-illan ja lauantaiaamun välisenä aikana.
Silloin poliisi käy erilaisten hälytysten seurauksena kolaripaikoilla, kuolemantapauspaikoilla, murtopaikoilla ja niin edelleen, mutta myös kodeissa ratkomassa mitä erilaisimpia ongelmia tai estämässä väkivaltaa. Yhteisenä piirteenä kotihälytyksille on, että silloin siellä lailla suojatun kotirauhan piirissä tarvitaan erotuomaria ratkomaan perheen tai ystävien välisiä ongelmia.
Useimmiten näissä kodeissa tarvittaisiin sosiaalityöntekijää, avioliittoneuvojaa, psykologia, psykiatria, lääkäriä ja ties minkä muun erityisalan ammattiauttajaa, mutta käytännössä näinä yön hiljaisina hetkinä tällainenkin tehtävä lankeaa paikalle hälytetylle poliisille, joka ensiauttajana joutuu toimi maan minkä ammattialan oppialueella tahansa. Näin siksi, että ammattiauttajat eivät useinkaan katso näiden apua pyytävien ihmisten olevan minkäänlaisen avun tai hoidon tarpeessa.
Vaikka poliisia moititaan joskus mitä eriskummallisimmista asioista, viime aikoina pääasiassa liiallisten voimakeinojen käyttämisestä, on pohjimmainen totuus poliisin kovuudesta kuitenkin toisenlainen. Poliisit ovat pelastaneet ihmisiä heitä välittömästi uhanneelta hengenvaaralta, pelastaneet avioliittoja, estäneet itsemurhia, löytäneet monen mielenterveydellisesti häiriintyneen ihmisen vainoharhaisiin pulmiin ratkaisun sekä auttaneet vanhempia heidän kasvatuksellisissa ongelmissaan. Puhumattakaan niistä lukuisista tilanteista, joissa poliisia on tarvittu vain hyvänä kuuntelijana. Myös hyvältä kuuntelijalta vaaditaan ammattitaitoista suhtautumista ihmiseen, ihmistuntemusta, empatiaa ja ennen kaikkea kykyä erilaisten jännitteiden ja pelkojen poistamiseksi. Kotihälytyksiin liittyy yleensä myös alkoholi, jota on ennen poliisin paikalle kutsumista tai hälyttämistä nautittu runsaastikin. Tällöin poliisin hyvät pyrkimykset eivät aina toteudu, koska päihtyneen ihmisen kanssa on vaikea saavuttaa vuorovaikutustilannetta, ongelmasuuntautunutta keskustelua.
Humalaisen ihmisen järjenjuoksu ei useinkaan noudata mitään analyyttistä ajatuskulkua, vaan hänen ajatuskytkentänsä on monta kertaa hyvinkin epäjohdonmukaista, pienen, väärinymmärretyn asiayhteyden synnyttämää katkeroitumista, joka ilmenee saman ja siinä vaiheessa ainoan heidän mielessään olevan asian jatkuvana jankuttamisena. Tällöin tilanne voi poliisin päinvastaisista ponnisteluista huolimatta ajautua kriisiin, jossa jonkun pai kalla olevan henkilön väkivaltainen käyttäytyminen voi valloilleen riistäytyessään kohdistua kehen tahansa läsnäolijaan, myös poliisiin.
Ensisijaisesti poliisi pyrkii estämään väkivaltaisuudet, suojelemaan tai pelastamaan väkivallan potentiaaliset uhrit, mutta tilannearvion tekemiseen on harvoin riittävästi aikaa: muuttuvia tekijöitä on liikaa. Niissä tilanteissa, joissa pelastettavana on ihmishenkiä, poliisi joutuu toimimaan äärimmäisen paineen alla ja tekemään kauaskantoisia ratkaisuja se kunnin murto-osissa omasta työturvallisuudestaan piittaamatta. Vaikka poliisin huoli omasta työturvallisuudestaan on toissijainen, ei sitä kuitenkaan saa ymmärtää siten, etteikö poliisikin olisi oikeutettu puolustamaan omaa henkeään samojen hätävarjelusäännösten mukaisesti kuin muutkin ihmiset. Äärimmäisissä tilanteissa poliisi voi joutua turvautumaan jopa aseeseen.
- Julkisivukuva kerrostalosta, jossa Kurvisten asunto sijaitsi.jpg (173.68 KiB) Katsottu 3056 kertaa
Riihimäellä odotetaan 20. toukokuuta 1993 seuraavan viikonlopun markkinoita. Muutamat kaupunkilaisista ovat aloittaneet juhlaviikonlopun vieton jo torstaina. Näin ovat tehneet myös Arto ja Irja Kurvinen. He ovat lähteneet pitkähkön alkoholittoman kauden jälkeen terassikierrokselle. Arto Kurvinen on 33-vuotias, työtön koneasentaja ja hänen vaimonsa 28-vuotias kampaaja. He olivat tavanneet toisensa vuonna 1990 ja solmineet avioliiton seuraavan vuoden maaliskuussa. Ensimmäiset avioliittokuukaudet olivat sujuneet joltisenkin rauhallisesti, mutta sitten oli alkanut tapahtua.
Kurvisten elämän kiemurat olivat alkaneet vaatia poliisin puuttumista. Syystä taikka toisesta oli poliisia tarvittu heidän elämäänsä liittyvissä kiemuroissa 28. loka kuuta 1991–5. toukokuuta 1993 yhdeksän kertaa. Terassikierroksensa aikana Kurviset nauttivat seitsemän "pitkää” keskiolutta. Asunnolleen he palaavat kello 21:n paikkeilla. Pian heidän välilleen syntyy riita. He alkavat puolin ja toisin kaivella vanhoja juttuja, muun muassa toistensa yöpoissaoloja. Riita muuttuu kovaääniseksi huutamiseksi, ja pian he siirtyvät jatkamaan sitä kerrostalon rappukäytävään.
Liikkeenharjoittaja Jaana Lammio on samaan aikaan viemässä liikehuoneistostaan joitakin tavaroita taloyhtiön kellaritiloissa sijaitsevaan varastoonsa. Siellä ollessaan hän alkaa kuulla porraskäytävästä kovaa meteliä. Hän kuulee naisäänen huutavan "apua” sekä välillä ”lopeta, lopeta”. Kuulemansa perusteella hän on varma, että kysymyksessä on samassa rapussa asuva Kurvisen pariskunta, jonka hän tietää aikaisemminkin aiheuttaneen monenlaista häiriötä. Hän alkaa hiljalleen kiivetä rappuja ylöspäin nähdäkseen paremmin mitä ylempänä rapussa tapahtuu.
Samalla hetkellä rappuun saapuu metelin hälyttämänä myös Armi Kanerva, eräs taloyhtiössä sijaitsevan ravintolan työntekijöistä. Lammio ja Kanerva kiipeävät rappuja ylöspäin. Kun Lammion katse tavoittaa kolmannen kerroksen välitasanteen, hän saattaa todeta olleensa oikeassa. Hän näkee Arto Kurvisen kuristavan vaimoaan voimakkaalla otteella. Samalla hän kuulee, kuinka Irja Kurvinen huutaa aina, kun hänen miehensä hieman hellittää otettaan. Kanerva ilmoittaa Lammiolle menevänsä suorittamaan hälytyksen. Hän rientää ripeästi takaisin ravintolaan ja soittaa poliisit paikalle.
Riihimäen poliisiasemalla puhelimeen vastaa nuo empi konstaapeli Jani Karppinen. Ennen kuin hän syöksyy partiokaverinsa, vanhempi konstaapeli Matti Mannisen kanssa kohti annettua osoitetta hän kirjoit taa hälytysrekisteriin Armi Kanervalta saamansa tiedot: ”Ilmoittaja sanoi, että Arto Kurvinen tappaa vaimonsa."
Arto ja Irja Kurvinen
Riihimäen poliisin tehtäväilmoituksista selviää, että poliisia oli tarvittu aikaisemmin Kurvisen pariskunnan asioissa seuraavista syistä:
• 28. lokakuuta 1991 poliisia tarvittiin, koska ulkopuolisen ilmoittajan mukaan Arto Kurvinen pahoinpiteli apua huutavaa vaimoaan.
• 2. tammikuuta 1992 Irja Kurvinen pyysi poliisin apua, koska hänen miehensä oli muun muassa repinyt ikkunaverhot alas ja heittänyt ruoat lavuaariin.
• 2. tammikuuta 1992 Arto Kurvinen vuorostaan pyysi poliisin apua, koska edellisen tilanteen yhteydessä kotoaan vapaaehtoisesti poistunut Irja Kurvinen oli palannut takaisin ja alkanut riehua.
• 4. tammikuuta 1992 Irja Kurvinen ilmoitti poliisille, että hänen autoaan on vahingoitettu. Muun muassa auton vaihdekeppi oli revitty irti. Irja Kurvinen epäili vahingonteosta miestään.
• 9. tammikuuta 1992 ulkopuolinen ilmoittaja hälytti poliisin paikalle, jossa mies ja nainen tappelivat. Poliisi tapasi ilmoitetulta paikalta Artoja Irja Kurvisen. Arto Kurvinen istui vaimonsa päällä ja viilsi samalla itseltään kurkun auki. Vähän aikaisemmin hän oli puukottanut myös vaimoaan kurkun seutuville.
• 7. kesäkuuta 1992 ulkopuolinen henkilö ilmoitti, että Kurvisten asunnossa on hirveä meteli.
• 21. maaliskuuta 1993 Irja Kurvinen pyysi poliisin apua, koska hänen miehensä ei anna hänelle heidän yhteisen asuntonsa avainta.
• 21. maaliskuuta 1993 Irja Kurvinen pyysi myöhemmin samana päivänä uudelleen poliisin apua, koska hänen mukaansa Arto Kurvinen oli tullut humalassa kotiin, pahoinpidellyt häntä sekä heittänyt hänet ulos heidän yhteisestä asunnostaan.
• 5. toukokuuta 1993 Irja Kurvinen teki Riihimäen poliisille rikosilmoituksen vahingonteosta. Hän ilmoitti, että hänen miehensä on rikkonut kaikki hänen omaisuutensa. Irja Kurvinen ilmoitti vaativansa miehelleen rangaistusta.
Poliisipartio Karppinen-Manninen
Nuorempi konstaapeli Jani Karppinen ja vanhempikonstaapeli Matti Manninen lähtevät käytössään olleella Ford Transit -merkkisellä poliisiautolla kohti Kurvisten osoitetta. Manninen ajaa vanhasta kokemuksesta asuintalon takapihalle. Poliisit tietävät kerrostalon takaoven olevan auki ja toisaalta he myös ajattelevat, että liikkuminen sitä kautta herättää mahdollisimman vähän huomiota. Poliisit työntyvät takaoven kautta rappuun. Samalla he kuulevat jostakin ylätasanteelta kovaa me teliä. He lähtevät nousemaan rappuja. Kolmannen kerroksen tasanteelta poliisit tapaavat Arto ja Irja Kurvisen.
Poliisien kokemukset Kurvisen pariskunnasta
Molemmilla poliiseilla on aikaisempia kokemuksia Kurvisen pariskunnasta.
Vanhempi konstaapeli Manninen tuntee Arto Kurvisen puolentoista vuoden takaa. Hänet oli hälytetty yhdessä silloisen partiokaverinsa kanssa paikalle, jossa he olivat tavanneet Arto Kurvisen, joka oli vetänyt itselleen syvän haavan kaulaansa. Pari viikkoa myöhemmin Manninen oli tullut hälytetyksi paikalle, jossa oli tapahtunut samanlainen kurkunviiltämistapaus. Silloin Arto Kurvinen oli viiltänyt haavan sekä omaan että vaimonsa kurkkuun. Manninen oli toki tavannut Kurvisen myös monen muun hälytysluonteisen tilanteen yhteydessä, joskaan niissä tapauksissa ei tilanne ollut ollut yhtä vakava kuin edellä kerrotuissa. Kun Kurvista oli näihin viiltämistapauksiin liittyen hoidettu paikallisessa terveyskeskuksessa, hän oli potkinut ympärilleen välittämättä vähääkään siitä, keitä hänen ympärillään oli. Hän oli muun muassa ehtinyt osua Manniseen. Kaikkien kokemustensa perusteella Manninen oli todennut, että Kurvinen ei sietänyt itseensä koskettavan ja että tämä oli eri tilanteissa valmis sohimaan ympärilleen millä tavalla tahansa piittaamatta vähääkään seurauksista tai siitä kehen hän saattaisi osua, lääkäriinkö vaiko poliisiin. Manninen oli tullut Kurvisen suhteen sellaiseen tulokseen, että tämä oli täysin arvaamaton henkilö, jonka kohdalla oli syytä olla varovainen.
Myös nuorempi konstaapeli Jani Karppinen tunsi Artoja Irja Kurvisen entuudestaan. Hän samoin kuin Manninen myös tiesi, että Arto Kurvinen oli eräässä tapauksessa uhannut poliisia jalkajousella. Asiasta ei ollut tehty suurempaa numeroa, joskin Riihimäen poliisit olivat sen jälkeen ottaneet huomioon jalka- jouseen mahdollisesti liittyvän uhkan. Karppinenkin oli ollut Kurvisten kodissa ratko massa heidän perheriitojaan. Hän oli myös tietoinen Arto Kurvisen kurkunviiltämistapauksista. Hän oli tietoinen niin partiokaverinsa kuin muidenkin nimismiespiirin poliisimiesten Kurvisiin liittyvistä kokemuksista ja näiden sekä omien kokemustensa perusteella hän oli tullut siihen johtopäätökseen, että Arto Kurvinen oli arvaamaton, mies, jota oli syytä varoa. Molemmille poliiseille oli aikaisempien kokemusten pohjalta syntynyt selvä kuva siitä, mistä näissä riidoissa oli pohjimmiltaan kysymys. Kurvisten väliset riidat johtuivat mustasukkaisuudesta. Poliisi oli toteuttanut aikaisempien Kurvisiin liittyvien tapausten yhteydessä hyvin sovittelevaa ja rauhoittavaa menettelytapaa. He olivat välttäneet toiminnassaan sellaisia sanoja ja toimia, joista Kurviset olisivat saattaneet provosoitua. Poliisit olivat ikään kuin toimineet asiakkaidensa ehdoilla ja siihen saakka ilmeisen onnistuneesti, koska myös pariskunta itse oli pyytänyt heidän apuaan niin usein.
- Pohjapiirros Kurvisten asunnosta. Asunnossa tehdyt havainnot poliisin suorittaman teknisen tutkinnan mukaisesti numeroituna.jpg (130.29 KiB) Katsottu 3056 kertaa
Porrastasanteella poliisit toteavat kuinka aviopuolisot huutavat toisilleen aivan hysteerisinä.
Puhumalla he saavat Kurviset sen verran rauhoittumaan, että pystyvät ehdottamaan siirtymistä rappukäytävästä asuntoon. Poliisi haluaa heidän siirtyvän pariskunnan kaksioon ensisijaisesti metelin takia, mutta toissijaisesti myös siksi, että he uskovat tilanteen olevan siellä helpommin hallittavissa.
Pariskunnan kaksiossa Irja Kurvinen jatkaa hirveää, hysteeristä huutoaan. Vanhempi konstaapeli Matti Manninen yrittää puhumalla rauhoitella tilannetta, mutta vuorovaikutuksen synnyttäminen on vaikeaa, koska Kurviset ovat humalassa, vaimo hys teerinen ja mies siinä vaiheessa enemmänkin itkuinen. Poliisit lähtevät selvittelemään riitaa aikaisempien kokemustensa yhteydessä parhaaksi havaitsemallaan tavalla. He tietävät, että jommankumman aviopuolison vieminen selviämään johtaisi vain pariskunnan keskinäisten välien huononemiseen, osapuolten toisiinsa kohdistamiin vielä pahempiin syytöksiin.
Näistä syistä johtuen, poliisit olivat jo aikaisemmissakin tapauksissa pyrkineet selvittelyssään saavuttamaan tuloksen, jossa jompikumpi aviopuoli soista keksisi itse lähteä yöksi muualle, koska poliisien kokemuksen perusteella oli parasta, että Kurviset selvittelisivät välejään vasta seuraavana päivänä selvin päin.
Edellä mainitun periaatteen toteutumiseksi vanhempi konstaapeli Manninen kertoo avioparille tilanteen selvittämiseksi olemassa olevat vaihtoehdot. Pian Irja Kurvinen ilmoittaakin, että hän poistuu asunnosta. Saman tien hän kuitenkin moittii poliiseja, koska nämä eivät hänen mielestään toimi hänen toivomallaan tai edellyttämällään tavalla. Poliisit jatkavat sitkeästi pariskunnan välien selvittämistä. Heille selviää, että tämänkertainen riita on syntynyt siitä, kun Irja Kurvinen on ollut edeltäneet kaksi yötä pois kodistaan.
Poliisien aikana Arto Kurvinen nimittää vaimoaan huoraksi. Irja Kurvinen vastaavasti käyttäytyy miestään kohtaan siten, että tämä alkaa uudelleen voimakkaasti provosoitua. Hän saa erittäin kovia raivonpuuskia, jotka ilmenevät hirveinä huutoina sekä esineiden ja tavaroiden repimisenä ja heittelemisenä.
Puolisot kuohahtelevat koko ajan toisilleen poliisin yrittäessä samanaikaisesti rauhoittaa heitä puhuen ja käyttäytyen korostetun rauhallisesti. Tässä vaiheessa vanhempi konstaapeli Matti Manninen toteaa, ettei puhumisella ja rauhoittelemisella ole tällä kertaa mitään vaikutusta. Niinpä hän ilmoittaa Arto Kurviselle:
”No Arto Kurvinen sitten lähtee tästä asunnosta.” Mannisen ilmoitusta seuraa aviopuolisoiden välistä sanailua, mutta sitten Arto Kurvinen ilmoittaakin, että hän lähtee. Näin sanottuaan hän alkaa keräillä vaatteita mukaansa. Vaatteita keräillessään Arto Kurvinen hyppelehtii edestakaisin eteisen, olohuoneen ja makuuhuoneen välillä. Lopulta hän siirtyy asunnon käytävämäiseen keittosyvennykseen. Tähän saakka vanhempi konstaapeli Manninen on seurannut Arto Kurvisen liikkeitä. Nyt kun Arto Kurvinen siirtyy keittiöön, siirtyy nuorempi konstaapeli Jani Karppinen lähemmäksi keittosyvennyksen ovensuuta nähdäkseen mitä Arto Kurvinen siellä puuhaa.
Hyökkäys
Karppinen näkee Arto Kurvisen ottavan vasempaan käteensä palan lenkkimakkaraa ja oikeaan käteensä pitkäteräisen leipäveitsen. Kurvinen alkaa repiä veitsellä makkaran kuorta. Samalla hetkellä livahtaa Kurvisen vaimo myös keittosyvennykseen ilkeillen siellä jälleen miehelleen. Sen tehtyään hän poistuu välittömästi keittiöstä takaisin olohuoneeseen. Arto Kurvinen hermostuu entistä enemmän vaimonsa sanomisista. Kiukkuisesti hän alkaa heitellä leikkelemiään makkarankuoria ja -paloja tiskipöydälle. Seuraavassa hetkessä hän alkaa tunkea käyttämäänsä veistä hihaansa.
Nuorempi konstaapeli Karppinen huomaa tilanteen muuttumisen. Hän perääntyy keittosyvennyksen ovelta pari askelta taaksepäin. Samalla hän kaartaa perääntymissuunnassaan oikealle kohti olohuoneen keskilattiaa. Seurauksena on, että keittosyvennyksen ovipieli tulee hänen ja keittiössä veistä hihaansa työntävän Arto Kurviseen väliin. Näin Karppinen kadottaa näköyhteyden Kurviseen. Kurvisen arvaamattomuudesta sekä nyt näkemästään veitsen piilottamisesta tietoisena Karppinen on varma, että Arto Kurvinen suunnittelee jotakin hyvin salakavalaa. Samalla hetkellä, kun Karppinen on ehtinyt perääntyä pari askelta taaksepäin ja ottaa aseensa esille, ilmestyy Kurvinen keittiösyvennyksen oviaukkoon.
Miehet seisovat kasvotusten sekunteja käsittävän ajanjakson välissään vain olohuoneen matala pöytä: Kurvinen keittiön oviaukossa ja Karppinen hänestä korkeintaan kolmen metrin päässä takanaan olohuoneen ja makuuhuoneen välisellä seinällä oleva kirjahylly. Siitä eteenpäin tapahtumat seuraavat toinen toistaan sekunnin osina. Karppinen näkee nyt siis Kurvisen keittiön oviaukossa, jossa Kurvinen seisoo Karppiseen nähden kyljittäin eli siten, ettei Karppinen näe hänen oikeaa kättään. Karppinen käskee Kurvista luopumaan veitsestään, vaikkei veistä hänen kädessään näekään. Karppinen on kuitenkin siinä uskossa, että Kurvisella on veitsi, jota hän oli nähnyt tämän tunkevan hihaansa ennen kuin hän oli kadottanut näköyhteytensä tähän. Jälkeenpäin Karppisen on vaikea muistaa tapahtumia kovinkaan tarkasti.
Vanhempi konstaapeli Matti Manninen seisoo makuuhuoneen ovella ja Irja Kurvinen olohuoneen puolella lähellä eteisen käytävää. Paikasta, jossa Manninen seisoo, hän ei näe keittiöön. Hän kuitenkin kuulee Karppisen antamat käskyt:
”Heitä puukko pois” ja ”Pudota puukko.”
Samalla Manninen näkee, että ensimmäisen käskynsä jälkeen Karppinen ottaa aseen käteensä siirtyessään samalla pari askelta taaksepäin. Melkein samalla hetkellä ilmestyy Arto Kurvinen keittiön oviaukkoon. Manninen kuulee Karppisen nyt huutavan:
”Heitä puukko pois.”
Manninen huomaa, että heti huutonsa jälkeen Karppinen kääntyy vilkaisemaan häntä sanoen samalla:
”Sillä on puukko oikeassa hihassa.”
Vilkaisunsa jälkeen Karppinen kääntää katseensa takaisin Kurviseen ja käskee vielä häntä:
”Pudota puukko.”
Samalla hetkellä Arto Kurvinen kuitenkin karjaisee:
”Hyökätään sitten puukon kanssa.”
Näin sanoessaan Kurvinen syöksyy välittömästi eteenpäin hypäten ensimmäiseksi itsensä ja Karppisen välissä olevalle matalalle olohuoneen pöydälle.
Karppinen ampuu kohti syöksyvää Kurvista alas jalkoihin. Siitä piittaamatta Kurvinen jatkaa hyökkäystään kohti Karppista, joka ampuu jälleen. Kurvinen lyyhistyy olohuoneen lattialle. Jälkeenpäin Karppinen muistaa itse ampuneensa vain yhden kerran. Hän kuitenkin toteaa, että alitajuisesti hän tietää ampuneensa useammankin laukauksen, joskaan hän ei pysty sanomaan ampumiensa laukausten määrää.
Ainoat varmat asiat, jotka hän tapauksen jälkeen pystyy palauttamaan mieleensä koskevat Kurvisen hyökkäystä. Hän tunsi Kurvisen hyökätessä häntä kohti, että ”nyt minut tapetaan” ja ”alas”, jonka hän jälkeenpäin ymmärtää olleen alitajuntansa käsky ampumissuunnalle. Mannisen käsityksen mukaan Karppinen on ampunut kolme kertaa. Ampumistilanteesta Karppisella on mielikuva: ”Ampuessani pidän asetta edessäni alhaalla jossain vyötärön korkeudella. Ylävartaloani samalla taivuttaen ja kääntäen yritän väistää päälle syöksyvää Kurvista, koska hän olisi muutoin törmännyt minuun.” Karppinen muistaa myös, että hän on ampumisensa jälkeen huutanut Manniselle: ”Varo, sillä on puukko hihassa.” Manninen kuulee nämä Karppisen varoittavat sanat ja hän kumartuu maahan suistuneen Kurvisen puoleen pitääkseen tämän aloillaan. Karppinen ryntää välittömästi ulos asunnosta kutsumaan sairasauton paikalle. Arto Kurvinen viedään tapahtuman jälkeen sairasautolla Riihimäen aluesairaalan kautta Kanta-Hämeen keskussairaalaan Hämeenlinnaan.
- Arto Kurvisen kädessä hyökkäyshetkellä ollut veitsi.jpg (98.39 KiB) Katsottu 3056 kertaa
Potilas on tuotu Riihimäen aluesairaalaan vatsan ampumavamman vuoksi 20. toukokuuta 1993 kello 22.35.
Potilas on ollut koko ajan tajuissaan. Hänessä ei ole merkkejä suuresta verenvuodosta. Tullessaan potilas aristi vatsaansa. Ylimpien kylkiluiden kohdalla oli runsaan senttimetrin läpimittainen luodin sisäänmenoreikä, jonka ympärillä iho oli jonkin verran tummunut sekä oikean reiden sisäpinnalla 3x2 senttimetrin kokoinen alue, josta iho oli kuoriutunut pois ja ympärillä pinnallista palovammaa sopien luodin liipaisun aiheuttamaksi. Vatsan röntgenkuvauksessa todettiin luodin hajonneen sirpaleiksi, joita oli selkärangan vieressä.
Potilas suostui viipymään osastolla viitisen päivää, jonka jälkeen hän poistui sairaalasta omin lupinensa.
Esitutkinnasta
Poliisien on vaikea kertoa yksityiskohtaisesti tapahtumien kulusta. Heidän kuulustelujensa pohjalta tapahtumien kuva on kuitenkin muodostettavissa sellaiseksi, kuin edellä on esitetty.
Esitutkinnassa kuulustellaan rikoksesta epäiltynä sekä Arto Kurvista että Jani Karppista, edellistä rikoksesta epäiltynä virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen ja jälkimmäistä rikoksesta epäiltynä hätävarjelun liioitteluna tehtyyn törkeään pahoinpitelyyn.
Ote Mannisen kuulustelukertomuksesta kuvaa tapahtumien selvittämiseen vaikuttaneita ongelmia: "Haluan todeta, että olen kertonut asiat niin kuin ne muistan eli mikäli muistikuvieni ja muiden asiassa esille saatujen havaintojen välillä on ristiriitaa, niin se on tahatonta. Mahdollista ristiriitaa ajateltaessa on syytä huomata, että koko tapahtuma on ollut ohi kahdessa - kolmessa sekunnissa siitä hetkestä, kun Kurvinen hyökkäsi siihen hetkeen, kun Karppisen ampumat laukaukset oli ammuttu.
Toisaalta on huomattava myös, että vain parilla loikkauksella voi Kurvisten kaksiossa siirtyä paikasta toiseen, koska kertomieni tapahtumapaikkojenkin ero on suurimmillaankin vain kaksi-kolme metriä."
Irja Kurvista on esitutkinnassa kuulusteltu asian omistajana johtuen Karppisen mahdollisesta syyllistymisestä rikokseen. Hän kertoo hyvinkin yhtäpitävästi poliisien kanssa lukuun ottamatta veitseen liittyviä havaintoja. Poliiseista ei kumpikaan ollut nähnyt Arto Kurvisella veistä. Irja Kurvinen sitä vastoin kertoo: "Siinä samassa Arto ryntäsi keittiöstä olo huoneeseen. Itse olin tuossa vaiheessa seisomassa olohuoneen pöydän ja eteiseen johtavan käytävän välisellä osalla. Kuulin jommankumman poliisin komentavan Artoa: ’ Veitsi pois’.
Arton ryntäys oli vauhdikas ja tuolloin havaitsin Arton oikeassa kädessä olleen leipäveitsen. Veitsi ei ollut mitenkään lyömäasennossa, vaan pikemminkin käsi oli suoraan alaspäin samoin kuin kädessä olleen veitsen terä. Arto piti veistä normaalisti kahvasta ja veitsen terä oli koko mitaltaan näkyvissä. Muistelen edelleen, että Arton vasemmassa kädessä oli makkaranpätkä. Viimeisen laukauksen jälkeen Arto tuupertui lattialle. Menin Arton luokse, koska hän huusi minua nimeltä. Otin maasta veitsen ja makkaranpätkän ja vein ne keittiön tiskipöydälle." Irja Kurvisen kertomaa veitsen ottamista miehensä vierestä ja veitsen ja makkaranpätkän viemistä keittiöön tiskipöydälle ei kumpikaan poliiseista ollut huomannut.
Heti esitutkinnassa suoritettua kuulustelua seuraavana päivänä Irja Kurvinen ottaa poliisiin puhelimitse yhteyttä. Puhelinkeskustelussa hän toteaa seuraavaa: "Haluan muuttaa eilen antamaani kuulustelu- kertomusta, koska minä en olekaan nähnyt puukkoa mieheni Arto Kurvisen kädessä, vaikka olen niin kuulustelussani kertonut. Kaikki asiaan liittyvä ei tullut kuulusteluhetkellä mieleeni, koska tapaus aiheutti minulle kovan järkytyksen."
Puhelun vastaanottanut poliisimies kysyy muistin parantumissuunnasta hämmentyneenä: "Miten on selitettävissä muistikuvienne parantuminen näin oleellisessa asiassa aivan päinvastaisiksi?” Irja Kurvinen vastaa vain: ”Haluan, että minut kuulustellaan uudelleen.” Häntä ei kuitenkaan kuulustella uudelleen, joskin hänen puhelimitse ilmoittamansa viestin sanatarkka sisältö kirjataan esitutkintapöytäkirjaan.
Arto Kurvinen saadaan lopulta myös kuulusteluun. Hän on asian esitutkinnassa viimeinen kuulusteltava. Hän on ollut ennen kuulustelutapahtumaa jo pitkään kodissaan vaimonsa luona. Esitutkinnassa hän kertoo seuraavaa: ”Tapahtuman taustana on se, että minun ja vaimoni välille syntyi suukopua tapahtumailtaa edeltävistä öistä, joiden aikana olimme molemmat olleet kodistamme poissa.
Irja, vaimoni, halusi kyseisen päivän iltana lähteä ystävänsä luokse. Minä en halunnut hänen lähtevän. Olimme myös rapussa selvittelemässä asiaa. Siellä kiersin käsivarteni Irjan ympärille estääkseni hänen lähtönsä. Silloin saapuivat poliisit.”
”Poliisien kanssa siirryimme sisään asuntoomme. Toinen poliiseista, vanhempi konstaapeli, totesi, että jommankumman meistä on poistuttava asunnosta. Ensin Irja ilmoitti olevansa valmis lähtemään, sen jälkeen minä ilmoitin olevani valmis lähtemään, mutta minulla on sellainen käsitys, että todellisuudessa kumpikaan meistä ei olisi halunnut lähteä kodistamme. ”Tämän jälkeen tilanne alkoi jo rauhoittua. Menin asuntomme keittiöön, tai se on oikeastaan vain keittokomero: pitkä ja kapea. Otin makkaraa ja veitsen ja aloin kuoria makkaraa. Silloin nuorempi poliisi otti esiin aseensa ja käski minua laittamaan veitsen pois. Sanoin poliisille, että en minä aio sitä makkaraa kuorineenkaan syödä. Leikkasin veitsellä makkaran kuoret halki ja aloin syödä.” ”Sen jälkeen käännyin leipäkaapille ja laskin veit sen pöydälle. Katselin leipiä, mutta en tehnyt voileipää.
Käännyin ympäri ja silloin poliisi ampui. Hätäännyin ampumisesta ja hyppäsin olohuoneen puolelle pää edellä rähmälleni puolittain sohvalle ja lattialle. Hyppäsin sen takia toiseen huoneeseen, koska tiesin siellä olevan muita ihmisiä ja koska ajattelin, että poliisi ei uskaltaisi siellä ampua. Ampuminen jatkui kuitenkin. Huusin:
’Älä ammu, saatana’. Tilanne jatkui sellaisena, että poliisi osoitti minua aseellaan ja ampui, ja minä yritin väistellä. Ampuminen loppui siihen, kun minuun osui ja minä lyyhistyin lattialle.” ”Tässä vaiheessa kuulin, kun nuorempi poliisi sanoi vanhemmalle:
Tuli päälle veitsen kanssa’.
Minä sanoin heti vanhemmalle poliisille: ’Mene katsomaan keittiöön, missä se veitsi on.”
Asiasta laadittiin esitutkintapöytäkirja, joka toimitettiin lääninsyyttäjälle syyteharkintaan. Esitutkinnan perusteella poliisi katsoi, että Arto Kurvinen oli edellä kuvatulla toiminnallaan syyllistynyt virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen. Esitutkinnassa katsottiin Jani Karppisen toimineen hätävarjelusäännösten mukaisesti. Lääninsyyttäjä suoritti asiassa syyteharkinnan. Hän nosti Arto Kurvista vastaan syytteen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja Jani Karppista vastaan hätävarjelun liioitteluna tehdystä törkeästä pahoinpitelystä.
Riihimäen käräjäoikeuden asiaa koskevasta istunnosta
Irja Kurvinen muutti oikeudessa kertomustaan samansisältöiseksi kuin hän oli poliisille kuulustelunsa jälkeen puhelimitse ilmoittanut. Hän kertoi oikeudelle, että hänen muistinsa oli kuulustelun jälkeen parantunut, josta syystä hän olisi halunnut päästä uuteen kuulusteluun, koska hän nyt muistinsa parannuttua muistikin, ettei hänen miehellään ollutkaan ollut puukkoa kädessä poliisia kohti hyökätessään, kuten hän oli poliisille kuulustelussaan erheellisesti kertonut.
Arto Kurvisen avustajana toiminut asianajaja jätti oikeudelle kirjelmän, jossa hän muun muassa totesi: ”Irja Kurvinen on ilmoittanut haluavansa oikaista kertomustaan, koska hän ei ollut nähnyt puukkoa miehensä kädessä, kuten oli virheellisesti kertonut kuulustelussa. Tästä huolimatta uutta kuulustelua ei suoritettu.” ”Syyttäjä on Kurviseen kohdistamansa syytteen teonkuvauksessa väittänyt, että Kurvinen on ’ veitsi kädessä hyökännyt kohti Karppista ja että menettelyllään Kurvinen on harjoittanut väkivaltaa virkatehtävää suorittamassa ollutta poliisimiestä kohtaan’. Kurvinen on kiistänyt syytteen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Edellä esittämääni viitaten totean, että asiassa on näytetty, että Kurvinen ei ole menetellyt syytteessä väitetyin tavoin, joten syyte hänen osaltaan tulee kokonaisuudessaan perusteetto mana ja näyttämättömänä hylätä.” ”Mikäli Karppiselle on aiheutunut tapahtuman seurauksena henkistä kärsimystä, siihen on ollut syynä ainoastaan hänen oma menettelynsä, jonka moitittavuuden ymmärtäminen on epäilemättä aiheuttanut hänelle henkistä kärsimystä.” Lopuksi avustaja toteaa samassa kirjelmässä: ”Kuten jo moneen kertaan on todettu, asiassa on näytetty, että Arto Kurvinen ei ole hyökännyt Karppista kohti veitsi kädessä eikä myöskään piilottanut veistä hihaansa. Tästä huolimatta Karppinen on ampunut neljä laukausta, joista kaksi on osunut päämieheeni. Karppisella ei ole ollut mitään syytä olettaa päämieheni hyökkäävän veitsen kanssa jonkun asunnossa olleen päälle. Mikäli Kurvinen olisi piilottanut veitsen hihaansa, Karppinen olisi edes jollakin ymmärrettävällä tavalla voinut puolustella aseenkäyttöään eli väittää olleensa hätävarjelutilanteessa. Asiassa esitetyn näytön perusteella on todettava, että Karppisen menettely ei ole puolustettavissa edes putatiivihätävarjelutilanteena (kuvittelee tilanteen hätävarjelutilanteeksi). Koska Karppisen ei voida katsoa olleen minkäänlaisessa hätävarjelutilanteessa, hänen on katsottava menettelyllään syyllistyneen törkeään pahoinpitelyyn ja tahalliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen.”
Riihimäen käräjäoikeuden ja Kouvolan hovioikeuden päätöksistä
Käräjäoikeus katsoo, että Arto Kurvinen on menettelyllään harjoittanut väkivaltaa virkatehtävää suorittamassa olevaa poliisimiestä kohtaan ja näin syyllisty nyt virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen.
Mitä tulee Karppisen menettelyyn, käräjäoikeus katsoo Karppisen osalta, että tapahtumapaikalla tilanne on edennyt hyvin nopeasti. Karppisen tehtävänä on ollut estää Arto Kurvista vahingoittamasta häntä itseään ja asianomistaja Irja Kurvista sekä paikalla ollutta toista poliisimiestä.
Tilanteen kehittyessä nopeasti Arto Kurvisen hyökätessä Karppisen päälle, hänellä ei ole ollut mahdollisuutta perääntyä. Arto Kurvisen ei ole näytetty kuitenkaan veitsi kädessään Karppista kohden tullessaan yrittäneen lyödä Karppista veitsellä tai veitsen olleen lyöntiasennossa. Käräjäoikeus katsoo, että Karppisella ei ole ollut perusteltua syytä pelätä olevansa välittömässä hengenvaarassa.
Tämän vuoksi käräjäoikeus katsoo, että Karppinen on menetellessään kerrotuin tavoin käyttänyt ankarampia voimakeinoja kuin Arto Kurvisen vastarinnan vaarallisuus huomioon ottaen olisi ollut puolustettavissa ja siten tahallaan aiheuttanut Arto Kurviselle kerrotuin tavoin ruumiinvamman.
Karppisen syyksi luettu pahoinpitely huomioon ottaen siinä käytetyn ampuma-aseen ja olosuhteet kokonaisuudessaan on törkeä. Tapahtumia kokonaisuutena arvostellen olosuhteet, kun Arto Kurvinen on tullut veitsi kädessään Karppista kohden ovat olleet kuitenkin sellaiset, että Karppinen ei ole voinut mieltään malttaa.
Näin kun erittäin painavia syitä on katsottava olevan siihen, että Karppista ei saa tuomita teosta rangaistukseen.
Käräjäoikeus katsoo jääneen näyttämättä, että Karppinen olisi teollaan rikkonut tahallaan tai tuottamuksesta virkavelvollisuuttaan.
Näytön arviointia pohtiessaan käräjäoikeus toteaa: ”Asianomistaja Irja Kurvinen on kertonut poliisitutkinnassa (esitutkinnassa) miehellään olleen veitsen kädessään hänen tullessaan Karppista kohti. Lisäksi asianomistaja on kertonut vieneensä veitsen keittiöön tapahtumien jälkeen. Asianomistaja on peruuttanut tämän kertomuksensa oikeudessa. Todistaja Kujasen (henkilö, joka esitutkinnassa kuulusteli Irja Kurvisen) kertomuksen perusteella on näytetty asianomistajan poliisitutkinnassa antaman kertomuksen luotettavuus. Asianomistaja ei ole oikeudessa tekemässään peruutuksessa esittänyt mitään vaikuttavia perusteita peruuttamiselleen.”
”Tällä perusteella käräjäoikeus katsoo, että asian omistajan poliisitutkinnassa antamaa kertomusta on pidettävä asiassa luotettavana.”
Riihimäen käräjäoikeus tuomitsi Arto Kurvisen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta 6 kuukaudeksi vankeuteen. Asianajajan noin 14000 markan laskun oikeus kohtuullistutti 10000 markkaan, joka summa maksettiin maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain säännösten nojalla valtion varoista eli jäi valtion vahingoksi.
Jani Karppisen syyksi luettiin hätävarjelun liioitteluna tehty törkeä pahoinpitely, johon hänet kuitenkin aiemmin mainituin perustein jätettiin rangaistukseen tuomitsematta. Sekä Kurvinen että Karppinen ilmoittivat välittömästi tyytymättömyytensä koko päätökseen.
Kouvolan hovioikeus piti Arto Kurvisen tuomion ennallaan, mutta totesi Jani Karppisen toimineen puhtaassa hätävarjelutilanteessa, josta syystä hänen syykseen ei luettu minkäänlaista rikosta eikä häntä niin ollen myöskään rangaistu.
Loppusanat
Sekä Karppinen että Manninen joutuivat tapahtuman jälkeen pitkälliseen terapiaan.
Suomalainen poliisi ei mielellään asetta käytä ja niissä tilanteissa, joissa poliisi on joutunut aseenkäyttöön turvautumaan, on seurauksena ollut moninaisia väitteitä sisältävä oikeudenkäyntiprosessi.
Tietoisuus tulossa olevasta oikeusprosessista, joka käytännössä jokaisen ampumistapauksen jälkeen jossakin vaiheessa alkaa, viestittää aseenkäyttöön turvautumaan joutuneelle poliisille jonkinlaista yhteiskunnan etukäteistuomiota, tunnetta epäonnistumisesta poliisina. Joissakin Mikkelin tapauksen mukaisissa päätöksissä ilmennetään poliisin asema sellaisena, johon eivät normaalit hätävarjelusäännökset ole sovitettavissa.
Myös tässä tapauksessa molemmat poliisit joutuivat tai hakeutuivat pitkälliseen terapiaan, jälkihoitoon. Molemmat poliisit, siis myös Manninen, hakivat omasta toiminnastaan virheitä. Nämä poliisien pelkäämät omien virheiden solmut eivät olleet aukaistavissa ilman ammattiauttajaa. Solmut olisivat olleet vieläkin vaikeampia avata, jos Kurvinen olisi tapauksen yhteydessä kuollut. Siinä tapauksessa poliisien olisi ollut vieläkin vaikeampaa päästä itsesyytöstensä herraksi, palautua jälleen työkykyisiksi.
