Uskonnot
Minusta ihmistä ei voi sanoa valehtelijaksi, jos hän itse oikeasti aidosti, 100-prosenttisesti uskoo täysin sanomaansa.
bluereinille on päivänselvää, että koska Raamatussa on ennustettu asian X tapahtuvan ja Raamatussa myöhemmin todettu asian X tapahtuneen, asia myös on oikeasti tapahtunut. Hän uskoo siihen, että Raamattu ei valehtele.
Tästä päästäänkin itseäni eniten vaivaavaan kysymykseen: bluerein, mikä sinusta osoittaa vedenpitävästi sen, että Raamattu ei ole vain muutamien henkilöiden kirjoittama satu? Miten se eroaa esimerkiksi Prinsessa Ruususesta (jossa ennustettiin prinsessan nukahtavan satavuotiseen uneen, mikä sitten toteutuikin 100-prosenttisesti)?

Ei tietenkään. Silloin häntä voi sanoa hölmöksi. Tai uskovaiseksi.joey kirjoitti:Minusta ihmistä ei voi sanoa valehtelijaksi, jos hän itse oikeasti aidosti, 100-prosenttisesti uskoo täysin sanomaansa.
Mutta jos ihminen kertoo päivittäin näkevänsä uutisissa raamatun ennustusten käyvän toteen, ja on nähnyt näitä satoja, eikä sitten pystykään kuvailemaan yhtä ainutta, hän on valehtelija. (ainakin mun mielestä)
Mutta vastaa, bluerein, tämän estämättä joeyn rauhalliseen ja asialliseen sävyyn esittämään kysymykseen.
Kyllä minusta voi sanoa, jos joku ihminen väittää uskomuksiaan faktoiksi, ilman kuitenkaan niitä perustelematta. Eri asia olisi jos Bluerein sanoisi "Minä uskon, että raamatun ennustukset ovat toteutuneet 100%:sti.." eikä väittäisi suoraan niitä 100% faktoiksi. Uskon minä asioihin joita en välttämättä pysty perustelemaan täysin faktoiksi mutta en sen takia myöskään lähde niitä väittämään faktoiksi. Tulipa sekavaa selitys, kai?joey kirjoitti:Minusta ihmistä ei voi sanoa valehtelijaksi, jos hän itse oikeasti aidosti, 100-prosenttisesti uskoo täysin sanomaansa.
Toi ois hyvä kysymys jos siihen vastattaisiin oikeasti, veikkaisin vastaukseksi tulevan "Nokun se on Jumalan sanaa.." tms. Simppeliä.joey kirjoitti: Tästä päästäänkin itseäni eniten vaivaavaan kysymykseen: bluerein, mikä sinusta osoittaa vedenpitävästi sen, että Raamattu ei ole vain muutamien henkilöiden kirjoittama satu? Miten se eroaa esimerkiksi Prinsessa Ruususesta (jossa ennustettiin prinsessan nukahtavan satavuotiseen uneen, mikä sitten toteutuikin 100-prosenttisesti)?
Olen edelleen kyllä sitä mieltä, että vaikka henkilö väittäisi mitä potaskaa (siis meidän muiden näkökulmasta potaskaa), hän ei ole välttämättä valehtelija. Valehtelija toimii tietoisesti, enkä usko bluereinilla olevan tarkoituksenaan johtaa meitä tahallaan harhaan. Niin vakaasti hän tuntuu asiaansa uskovan.
Tämän lähteen mukaan hepreankielinen alkuteksti kertoo nuoren naisen tulevan raskaaksi, ja nykyisen muodon, jossa neitsyt tulee raskaaksi, perustuvan ensimmäiseen kreikankieliseen käännökseen.bluerein kirjoitti:Tässä tämä Vanhan Testamentin kohta ennustus Jeesuksen syntymästä. Immaanuel tarkoittaa Jumala meidän kanssamme. Lue JESAJA 7: 14
Voidaan pohtia, mistä tämä sanamuodon muutos johtuu. Kyseessä voi olla aito käännösvirhe. Ehkä ilmoitus tulossa olevasta, neitsyestä syntyvästä vapahtajasta ei tavoittanut vielä alkutekstin kirjoittajia, vaan vasta ensimmäisen käännöksen tekijät. Tai sitten käännöksen sisältöön vaikuttivat lukuisat sen aikaiset myytit neitseellisesti syntyneistä jumalista. Näitä on mainittu tässä ketjussa nimim. Clyden viestissä.
bluerein, haluat mitä, kertoa ihmisille Jumalastasi ja kehottaa muitakin kääntymään puoleensa? Kai ymmärrät, että tuolla touhullas on päinvastainen vaikutus?
Ja te muut, kai te ymmärrätte, että annatte vaan pökköä pesään bluereinille? Mites ne jeppehihhulit sanookaan, vastoinkäymiset vaan vahvistaa?
Ette halua teille tuputettavan Jeesusta, mutta silti kehtaatte puuttua toisen uskoon kyseenalaistamalla.
Vääntäkää ihan rauhassa, halusin vaan kiittää kunnon nauruista, tampiot
!

^Sille mitä haluaa tai ei halua, on sivistyneessä keskustelussa tapana esittää perustelut. Jos tämä jotakuta naurattaa, niin oikeushan siihenkin on. Motiiveja keskustelun seuraamiseksi ja siihen osallistumiseksi on monenlaisia.
Pökön pesään heittämisestä ei kuitenkaan taida tulla vastinetta: bluerein ei pystynyt perustelemaan väittämiään ja väistyi loukkaantuneena taka-alalle.
Pökön pesään heittämisestä ei kuitenkaan taida tulla vastinetta: bluerein ei pystynyt perustelemaan väittämiään ja väistyi loukkaantuneena taka-alalle.
Moraalinen ym. ylemmyydentunto kuitenkin hellitti otettaan sen verran, että kehtasit alentua muiden keskustelijoiden solvaamiseen?Rattus kirjoitti:Ette halua teille tuputettavan Jeesusta, mutta silti kehtaatte puuttua toisen uskoon kyseenalaistamalla.
Vääntäkää ihan rauhassa, halusin vaan kiittää kunnon nauruista, tampiot!
^Ensinnäkin, näen itseni samalla tasolla muiden kanssa, eli niin alhaalla, että suunta on vain ylöspäin
. En yhtään sen ylempänä.
Toisekseen, tarkoitukseni ei ollut solvata, täysin pilke silmäkulmassa heitin. Syvimmät pahoitteluni, jos joku otti itseensä. En osannut arvata, että menee näin kuivaksi.
Toisekseen, tarkoitukseni ei ollut solvata, täysin pilke silmäkulmassa heitin. Syvimmät pahoitteluni, jos joku otti itseensä. En osannut arvata, että menee näin kuivaksi.
Mitä jos laittaisit rattukselle yksityisviestiä.
Entä ihmiset jotka eivät usko mihinkään? Ehkä kenties uskovat (tai eivät usko) vain itseensä, mikään muu usko ei voi tehdä ihmisestä sitä mikä hän on.bluerein kirjoitti:Tämä maailma on täynnänsä ihmisten keksimiä uskontoja, missä on omat epäjumalansa, se Jumala joka meidät loi, on laittanut meidän sisimpäämme Iankaikkisuuden kaipuun, se tähden ihminen koettaa tyydyttää tämän kaipuunsa noilla kylmillä uskonnoilla, mitkä ei hyödytä ketään, ja mitkä ei näytä tietä totuuden mukaisesti.
Nanika ga tooku matteiru to
Iltalehti kirjoitti:Ateistien vastaisku
Lontoon busseihin Jumalan kiistävä mainoskampanja.
Mainoskampanja keräsi päivässä yli kymmenkertaisesti tarvitsemansa rahoituksen.
Britannian ensimmäinen ateistien mainoskampanja on ylittänyt kymmenkertaisesti tavoitteensa. Tällä viikolla alkaneen kampanjan tarkoituksena oli kerätä 5 500 puntaa, ja rahoittaa mainokset 30 lontoolaisbussin kylkiin neljäksi viikoksi.
Ateistien bussikampanjan sanoma kuuluu "Jumalaa ei todennäköisesti ole olemassa. Lopeta murehtiminen ja nauti elämästäsi".
Jo ensimmäisenä päivänä rahaa kertyi kuitenkin lähes 50 000 puntaa.
- Voisimme tehdä tästä maanlaajuisen, tai laajentaa metroon ja useampiin busseihin, ja tehdä useampia iskulauseita, hehkuttaa idean keksinyt Ariane Sherine brittilehti The Guardianille.
- Vain taivas on rajana - paitsi eihän siellä tietenkään ole mitään.
Ateistien julkisen kampanjan on tarkoitus olla vastaisku kristittyjen mainoksille, joissa uskonnottomia on peloteltu helvetillä ja kadotuksella.
- Meidän viestimme on hauska ja kepeä, mutta siinä on myös vakava sanoma: ateistit haluavat maallisen maan, maalliset koulut ja maallisen hallituksen. Se, että niin moni on lahjoittanut rahaa, kertoo että tämä tunne on voimakas, Sherine tulkitsee.
Ateistien bussikampanja alkaa tammikuussa.
Nanika ga tooku matteiru to
Tiedätkö, on joskus hyvin ärsyttävää, ellei perin kovinkin hyvinkin ärsyttävää lukea sellaista tekstiä, tiedätkö, en nyt oikein osaa sanoa sille hyvää nimeä, mutta vähän niinkuin sillä tekstillä, siis sillä tekstillä mitä luetaan ja mitä joku on kirjoittanut, olisi kuitenkaan mitään tekemistä koko asian kanssa, vähän kuin jotkut ihmiset puhuvat puuta heinää niin sitten voidaan kirjoittaa samallalailla, en oikein osaa selittää paremmin, mutta internetistä sekin löytyy.
http://www.kerrolisaa.com/images/kiinnostaa.jpg
Josko saisi siis Joeyn kysymykseen vastauksen, ilman turhia löpinöitä kiitos.
http://www.kerrolisaa.com/images/kiinnostaa.jpg
Josko saisi siis Joeyn kysymykseen vastauksen, ilman turhia löpinöitä kiitos.
Nanika ga tooku matteiru to
No minä en kyllä, bluerein, saanut minkään tason vastausta kysymykseeni. Se, että kristinuskon levittämisellä on pitkät perinteet, ei kerro yhtikäs mitään siitä, onko se tuulesta temmattu uskonto vai ei.
Joulupukkiakaan ei ole olemassa, vaikka lapsille on väitetty toisin satojen vuosien ajan. Mitään ainetta ei voi muuttaa kullaksi, vaikka alkemistit ovatkin sitä yrittäneet mahdollisesti vuosituhansia. Satu ei muutu ajan kanssa todeksi. Minä kysyin, mitä todisteita siitä on että kristinusko ei olisi satua.
edit: Ja lienee ilmiselvää, että vastaukseksi ei kelpaa mikään: "Koska kristinuskoisessa kirjassa sanotaan että se ei ole!!!11".