Epäily: Hervannan asumispäivystysyksikössä väkivaltatilanne tiistai-iltana
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17443
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Tampereella Hervannassa epäillään tapahtuneen tiistai-iltana väkivaltatilanne
Aamulehden saamien tietojen mukaan kyse on ollut puukotuksesta Hervannan Väkipyöränkadulla sijaitsevassa asumispäivystyksen yksikössä. ”Kyllä siellä jotakin on tapahtunut”, kertoo rikoskomisario Jani Ortamala Sisä-Suomen poliisista keskiviikkoaamuna.
Onko kyse ollut puukotuksesta?
”Vielä ei pysty sanomaan onko tilanteessa lyöty vai yritetty lyödä”, Ortamala vastaa. Rikoskomisarion mukaan sekä epäillyn tekijän että uhrin henkilöllisyydet ovat tiedossa. Epäilty tekijä on tavoitettu ja kiinni otettu, mutta asianomistajaa ei ole tavoitettu.
”Asianomistajan henkilöllisyys on tiedossa, mutta tässä vaiheessa ei ole tiedossa onko teko jäänyt yrityksen asteelle tai onko aiheutunut jotain vammoja”, Ortamala sanoo.
Onko asumispäivystyksessä turvallista?
Asumispäivystys on asunnottomille suunnattu palvelu, johon voi hakeutua ympäri vuorokauden. Yksikössä on aamu- ja iltapala, lounas ja päivällinen sekä pyykinpesumahdollisuus. Palveluihin saa tulla päihtyneenä.
Aamulehti yritti tavoitella keskiviikkona asumispäivystyksen yksikön osastonjohtaja Sirpa Kuistia Pirkanmaan hyvinvointialueelta (Pirha), joka suostui vastaamaan yksikön turvallisuustilannetta koskevaan kysymykseen vain sähköpostitse. Hän kiisti tekstiviestitse, että yksikössä olisi ollut tiistaina ”mitään erityistä tilannetta”.
Miten kuvailisitte asumispäivystyksen turvallisuustilannetta?
”Tampereen asumispäivystyksessä turvallisuuteen on aina kiinnitetty erityistä huomiota. Asiakkaiden keskinäiset ristiriidat voivat toisinaan kärjistyä, vaikka kuinka pyrimme ennakoimaan tilanteita. Asunnoton henkilö, joka ei käyttäydy häiritsevästi muita asiakkaita kohtaan, voi kuitenkin oleskella turvallisesti asumispäivystyksessä”, Kuisti kirjoittaa.
Päihteiden käytön lisääntymisestä on uutisoitu lähiaikoina paljon: näkyykö päihdetilanteessa tapahtunut kasvu asumispäivystyksessä, jonne saa saapua päihtyneenä?
”Päihteiden käytön ja varsinkin huumausaineiden käytön kasvu näkyy. Samoin näkyy alfa-PVP:n käytön lisääntyminen ja sen vaikutukset asiakkaiden käytökseen, myös aggressiivisuuteen. Olemme huomioineet palvelussa myös sen, että huumausaineiden käytön kasvun myötä asiakkaiksemme tulee entistä nuorempia asunnottomia henkilöitä.”
https://www.aamulehti.fi/rikos/art-2000010878508.html

Re: Epäily: Hervannan asumispäivystysyksikössä väkivaltatilanne tiistai-iltana
Niin tästä teille eilen kerroin mutta sain vaan lokaa niskaan. Niin ja tiedän osalliset mutta ei huvita enää kertoa keitä ne on..
Re: Epäily: Hervannan asumispäivystysyksikössä väkivaltatilanne tiistai-iltana
Uhrille ei aiheutunut vakavia vammoja ja hän katosi poliisilta koska hänellä itsellään oli haku päällä.
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17443
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Epäily: Hervannan asumispäivystysyksikössä väkivaltatilanne tiistai-iltana
Sinun juttusi tuli minullekin tästä heti mieleen ja etsin siitä ketjua, mutta turhaan...Millavaan kirjoitti: Ke Joulu 04, 2024 5:13 pm Niin tästä teille eilen kerroin mutta sain vaan lokaa niskaan. Niin ja tiedän osalliset mutta ei huvita enää kertoa keitä ne on..
Re: Epäily: Hervannan asumispäivystysyksikössä väkivaltatilanne tiistai-iltana
^
Millan ketju löytyy Kaatopaikalta.
Millan ketju löytyy Kaatopaikalta.
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson
Pamela Anderson
Re: Epäily: Hervannan asumispäivystysyksikössä väkivaltatilanne tiistai-iltana
Kaatopaikalla!Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ke Joulu 04, 2024 5:20 pmSinun juttusi tuli minullekin tästä heti mieleen ja etsin siitä ketjua, mutta turhaan...Millavaan kirjoitti: Ke Joulu 04, 2024 5:13 pm Niin tästä teille eilen kerroin mutta sain vaan lokaa niskaan. Niin ja tiedän osalliset mutta ei huvita enää kertoa keitä ne on..
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.
Re: Epäily: Hervannan asumispäivystysyksikössä väkivaltatilanne tiistai-iltana
Nyt voi paukutella henkseleitä kun laitoin aamulehteen vihjeen tästä ja nyt ne on tehneet jutun..
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17443
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Epäily: Hervannan asumispäivystysyksikössä väkivaltatilanne tiistai-iltana
Hyvä Milla! Jotenkin olen tottunut luottamaan siihen, että jutuissasi on ainakin useimmiten jotain perää.Millavaan kirjoitti: Ke Joulu 04, 2024 5:23 pm Nyt voi paukutella henkseleitä kun laitoin aamulehteen vihjeen tästä ja nyt ne on tehneet jutun..![]()
Re: Epäily: Hervannan asumispäivystysyksikössä väkivaltatilanne tiistai-iltana
Ne ei tuu tän jutun uhria saamaan kiinni sillä viimeinen teko häneltä olis puhua poliisille. Että mennee poliisilla aikanaan mappi ö:hön.
Re: Epäily: Hervannan asumispäivystysyksikössä väkivaltatilanne tiistai-iltana
Eli ilmoittajan havainnot sekoittivat tutkintaa? 
Re: Epäily: Hervannan asumispäivystysyksikössä väkivaltatilanne tiistai-iltana
Uhrin nimi alkaa k:lla ja tekijä on r.
Kaikissa näissä Tampereen viime aikaisissa jutuissa on yksi yhteinen nimittäjä ja se on alfa-pvp.
-
PeppiTyttö
- Nikke Knatterton
- Viestit: 169
- Liittynyt: Pe Heinä 23, 2010 11:28 pm
Re: Epäily: Hervannan asumispäivystysyksikössä väkivaltatilanne tiistai-iltana
Ei luoja.
Ainahan noissa joku vilauttaa veistä, joku joskus soittaa siitä jopa häkeen tai tekee muuten ilmoituksen viranomaisille.
Millavaan päätti että haluaa mainetta ja kuuluisuutta ja pisti aamulehteen vinkin.
Tuskin hirvittävän vakavasta asiasta on kyse jos poliisi ei myönnä ees sitä onko lyöty ja osastonjohtaja sanoo "Ettei mitään erityistä!"
Oliko sulla Milla jotain tarkempaa tästä?
Väitän, että joka päivä noissa yksiköissä käy poliisit jostain syystä, ei joka kerta kannata soittaa aamulehteen.

Pureva puheenjohtaja
- Martin Riggs
- Viestit: 606
- Liittynyt: Ke Syys 28, 2022 8:10 pm
Re: Epäily: Hervannan asumispäivystysyksikössä väkivaltatilanne tiistai-iltana
Milläs mandaatilla tänne vuodetaan tietoa asumispäivystyksen sisältä? Ootko asiakas vai työntekijä?
Re: Epäily: Hervannan asumispäivystysyksikössä väkivaltatilanne tiistai-iltana
No ei sentään puukko heilu jokapäivä. Ja on varma tieto että oli puukko kun nyt suunnitellaan jo varotoomia miten sen voi jatkossa välttää..
-
Sellunpilaaja69
- Susikoski
- Viestit: 30
- Liittynyt: La Loka 26, 2024 10:52 pm
Re: Epäily: Hervannan asumispäivystysyksikössä väkivaltatilanne tiistai-iltana
Onnittelut! Haluatko mitalin?Millavaan kirjoitti: Ke Joulu 04, 2024 5:23 pm Nyt voi paukutella henkseleitä kun laitoin aamulehteen vihjeen tästä ja nyt ne on tehneet jutun..![]()