Katajanokalle siirtynyt gay-sauna herättää raivoa naapureissa
Re: Katajanokalle siirtynyt gay-sauna herättää raivoa naapureissa
^Kyl veikkaan enemmän vaikutusta olleen 60-luvulla lanseeratun e-pillerin. Muutenkaan poikiminen ei ole sen enempää sisäsyntyistä naisilla kuin miehillä. Naisilla se biologinen kello vaan kumajaa aikaisemmin kuin miehillä.
Kukin saa ansionsa mukaan, niin muista... sinäkin saat... Älä väitä, ettet olisi ansainnut 
Re: Katajanokalle siirtynyt gay-sauna herättää raivoa naapureissa
Mutta onneksi mamut vastaavasti painaa menemään kahta kauheammin. Ja yhdellä miehellä voi helposti olla 3-4 emäntää. Kyllä siinä pesuetta siunaantuu kun äijä kiertää emännän luota toiselle.Nice shirt kirjoitti: To Joulu 05, 2024 5:32 pm Se tarkoittaa silloin sitä, että suurten ikäluokkien jälkeen Suomi-nainen on antanut Suomi-miehille vain persettä ja suuta, koska olemme nyt piakkoin kuolemassa itse sukupuuttoon.
Eikä ole huolta ruuasta tai tarpeeksi isosta kämpästä tai uusista vaatteista. Fatta pistää kaiken. Ja mamut, ainakin täällä syntyneet / syntyvät ovat suomalaisia joten ei taida olla huolta sukupuutostakaan. Kansan ulkoinen habitus ja kulttuuri ja elämäntapa on sitten pikkuisen toinen asia.
Mutta eihän tämä voi huono juttu olla kun poliitikkomme asiaa näin hoitavat. Hehän ovat niin viisaita.
-
Nice shirt
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3264
- Liittynyt: To Joulu 17, 2020 3:58 pm
Re: Katajanokalle siirtynyt gay-sauna herättää raivoa naapureissa
Jos mamut osaavat lisääntyä, se vapauttaa suomalaiset omasta lisääntymisestä. Miten suomalaiset osasivat lisääntyä sodan jälkeen?Joosua kirjoitti: To Joulu 05, 2024 8:35 pmMutta onneksi mamut vastaavasti painaa menemään kahta kauheammin. Ja yhdellä miehellä voi helposti olla 3-4 emäntää. Kyllä siinä pesuetta siunaantuu kun äijä kiertää emännän luota toiselle.Nice shirt kirjoitti: To Joulu 05, 2024 5:32 pm Se tarkoittaa silloin sitä, että suurten ikäluokkien jälkeen Suomi-nainen on antanut Suomi-miehille vain persettä ja suuta, koska olemme nyt piakkoin kuolemassa itse sukupuuttoon.
Eikä ole huolta ruuasta tai tarpeeksi isosta kämpästä tai uusista vaatteista. Fatta pistää kaiken. Ja mamut, ainakin täällä syntyneet / syntyvät ovat suomalaisia joten ei taida olla huolta sukupuutostakaan. Kansan ulkoinen habitus ja kulttuuri ja elämäntapa on sitten pikkuisen toinen asia.
Mutta eihän tämä voi huono juttu olla kun poliitikkomme asiaa näin hoitavat. Hehän ovat niin viisaita.
Naantalissa paistaa aurinko sinnekin, mihin se ei muilla paista!
-
Keplotteleva konna
- Michael Knight
- Viestit: 4012
- Liittynyt: To Huhti 04, 2024 12:07 am
Re: Katajanokalle siirtynyt gay-sauna herättää raivoa naapureissa
Mikä ullatus se tulee joskus vielä mamuille olemaankaan, kun on enää pelkkiä mamuja ja kukaan ei käy töissä. Ei edes bussikuskit, koska kukaan ei ole enää menossa mihinkään. Mistä se raha sitten tulee, kun kaikki jo kertaalleen varastettu.Nice shirt kirjoitti: Pe Joulu 06, 2024 6:24 pm Jos mamut osaavat lisääntyä, se vapauttaa suomalaiset omasta lisääntymisestä. Miten suomalaiset osasivat lisääntyä sodan jälkeen?
"Kunniaväkivaltaa vaikea torjua" -POLIISI-
Ulkomaalaisten epäiltyjen osuuden kasvusta lähisuhdeväkivaltatapauksissa etenkin pääkaupunkiseudulla.
Lähes puolet Espoossa lähisuhdeväkivallasta epäillyistä ovat syntyneet ulkomailla.
Ulkomaalaisten epäiltyjen osuuden kasvusta lähisuhdeväkivaltatapauksissa etenkin pääkaupunkiseudulla.
Lähes puolet Espoossa lähisuhdeväkivallasta epäillyistä ovat syntyneet ulkomailla.
-
Nice shirt
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3264
- Liittynyt: To Joulu 17, 2020 3:58 pm
Re: Katajanokalle siirtynyt gay-sauna herättää raivoa naapureissa
Vai sellaista tulee olemaan.Keplotteleva konna kirjoitti: Pe Joulu 06, 2024 6:31 pmMikä ullatus se tulee joskus vielä mamuille olemaankaan, kun on enää pelkkiä mamuja ja kukaan ei käy töissä. Ei edes bussikuskit, koska kukaan ei ole enää menossa mihinkään. Mistä se raha sitten tulee, kun kaikki jo kertaalleen varastettu.Nice shirt kirjoitti: Pe Joulu 06, 2024 6:24 pm Jos mamut osaavat lisääntyä, se vapauttaa suomalaiset omasta lisääntymisestä. Miten suomalaiset osasivat lisääntyä sodan jälkeen?
Naantalissa paistaa aurinko sinnekin, mihin se ei muilla paista!
Re: Katajanokalle siirtynyt gay-sauna herättää raivoa naapureissa
Ei muuta ku Afganistaniin, Irakiin, Somaliaan tai Syyriaan tms katsomaan, siellä se suomen tulevaisuus on jo nyt nähtävillä.Keplotteleva konna kirjoitti: Pe Joulu 06, 2024 6:31 pmMikä ullatus se tulee joskus vielä mamuille olemaankaan, kun on enää pelkkiä mamuja ja kukaan ei käy töissä. Ei edes bussikuskit, koska kukaan ei ole enää menossa mihinkään. Mistä se raha sitten tulee, kun kaikki jo kertaalleen varastettu.Nice shirt kirjoitti: Pe Joulu 06, 2024 6:24 pm Jos mamut osaavat lisääntyä, se vapauttaa suomalaiset omasta lisääntymisestä. Miten suomalaiset osasivat lisääntyä sodan jälkeen?
Re: Katajanokalle siirtynyt gay-sauna herättää raivoa naapureissa
Raiskaus avioliitossa ja vaimon hakkaaminen tuli jossain vaiheessa rangaistavaksi, landepaukut muutti kaupunkeihin ja sai muuta miettimistä kuin lisääntyä, sitten tuli e-pillerit ja lopulta kännykkä homouden ylistys ja feminismi sekä ikuinen sinkkuus ja vapaus.Nice shirt kirjoitti: To Joulu 05, 2024 5:32 pm Se tarkoittaa silloin sitä, että suurten ikäluokkien jälkeen Suomi-nainen on antanut Suomi-miehille vain persettä ja suuta, koska olemme nyt piakkoin kuolemassa itse sukupuuttoon.
Suomalaiset kuolee sukupuuttoon joko ennen ryssien hyökkäystä tai sen jälkeen kun meidät on siirretty jonnekin Siperiaan ja tilalle tuotu Pietarista ja Moskovasta Andreit ja Svetslanat Baltian tapaan.
Toki voimme toivoa, että katujengit muodostavat lopulliseen sotaan erikoiskomppanioita joiden päälliköksi nimitetään itse Milan Jaff!
Komppanioiden eri osastot tekevät koukkauksia ryssien selustaan ja kaukopartiomatkoja syvälle Venäjälle tuhoten elintärkeitä tehtaita ja laitoksia.
Tähän maahan pohjoiseen ja kylmään
-
Ludvig Dorka
- Harjunpää
- Viestit: 305
- Liittynyt: Ke Loka 23, 2024 11:40 pm
Re: Katajanokalle siirtynyt gay-sauna herättää raivoa naapureissa
Kyllä siinä muutama satsi on pimpsaankin lipsahtanut silloin tällöin. Jos Suomi-naiset olisivat antaneet vain suuta ja persettä suurten ikäluokkien syntymän jälkeen, niin nuorimmat suomalaiset olisivat nyt 75-vuotiaita.Nice shirt kirjoitti: To Joulu 05, 2024 5:32 pm Se tarkoittaa silloin sitä, että suurten ikäluokkien jälkeen Suomi-nainen on antanut Suomi-miehille vain persettä ja suuta, koska olemme nyt piakkoin kuolemassa itse sukupuuttoon.
Suomalaisten sukupuuttoon kuoleminen kestää aika kauan nykyisellä syntyvien lasten määrällä / nainen, mutta väestö kyllä vähenee jatkuvasti, eikä homosaunoista ole apua tilanteeseen. Pitäisikin siis ehkä perustaa samalla formaatilla toimivia heterosaunoja, joissa ei jaettaisi kortsuja ja luikkareita.
Re: Katajanokalle siirtynyt gay-sauna herättää raivoa naapureissa
^
Sebastian Tynkkysen (Ps) miesystävä kehui äsken linnan juhlissa, että kun nämä juhlat ovat ohi me menemme johonkin homobaariin. Näytti Sebu vähän vaivaantuneelta.
Tuli heti tämä homosauna mieleen. Onkohan enää auki ku linnan juhlat loppuu vai livahtaako Sebastian Tynkkynen miesystävänsä kanssa saunan lämpöön ns. ”varaslähdöllä”. Salaa.

Rampsin Kari
- Armas Tammelin
- Viestit: 79
- Liittynyt: Su Marras 07, 2021 10:18 am
Re: Katajanokalle siirtynyt gay-sauna herättää raivoa naapureissa
No munan imijän tunnistaa siitä että sillä on muna suussa, sitten taas se jolla ei ole munaa suussa ei ole munan imijä.TosiJees kirjoitti: Su Joulu 01, 2024 6:48 pmVittu mitä läppää. Miten sä oikeen erotat känniääliöistä kuka imee munaa ja kuka ei?LENI kirjoitti: Su Joulu 01, 2024 4:36 pm Vähemmän meteliä lähtee homoista kun heteromiehistä voisin väittää. Varsinkin jos tuolla oli A-oikeudet. Harvemmin näkee missään kännissä metelöiviä homoja?
Siinä kätilö kauhusta kalpeni, kun minä tulin maailmaan...
ja sairaalalaskukin halpeni, pelkäs lääkäri vastuutaan...
ja sairaalalaskukin halpeni, pelkäs lääkäri vastuutaan...
Re: Katajanokalle siirtynyt gay-sauna herättää raivoa naapureissa
Olen kanssa ihmetellyt sitä, että julkiset uimahallit ovat yksiä homopesiä. Kai ne ovat juurikin nuo paljaat kyrvät ja perseet, mitkä heitä sinne vetävät. Kerran olin itiksessä uimassa, niin joku hinttari hieroi elintään suihkussa ja tuijotti minua ja muita miehiä kai odottaakseen jotain vastakaikua. Kun tulin uimasta välisaunaan n. 30 min päästä, niin siinä tämä oli tekemässä edelleen samaa. Suomi 24-palstalla nämä ainakin ennen sopivat treffejä uimahalleihin ja motarien levareille. Nykyään kai sovellukset lienevät korvanneen tämän enemmän.Pössiperk kirjoitti: Su Joulu 01, 2024 3:41 amJostain syystä hinttarit kerääntyy saunoihin ja uimahalleihin. Saavat kyttäillä toisten kulleja tai palleja.TosiJees kirjoitti: Su Joulu 01, 2024 1:50 am
Niinkuin on myös enemmistö maksullisista saunoista, homojen valtaamia. Tämän totesin jo teininä, jonka jälkeen välttänyt paikkoja.
Niillä on oma Cruisingmap sivusto, missä homot hakee millon mihinkin höyrysaunaan runkkaajaa tai imettäjää.
Periaatteessahan tuollainen homojen oma nussimissauna olisi hyvä asia, niin pysyvät poissa tavallisista uimahalleista missä käy esim. lapsia.
Näiden olisi toivottavaa kiimassaan ymmärtää, että 98% muista miehistä ei ole uimahallissa etsimässä lypsyseuraa.
Oliko se viime vai toissa kesänä, kun joku fägäri oli viritellyt salakameran uimastadikan suihkuhuoneeseen ja laittoi videon pornosivuistoille.
-
Nice shirt
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3264
- Liittynyt: To Joulu 17, 2020 3:58 pm
Re: Katajanokalle siirtynyt gay-sauna herättää raivoa naapureissa
Tätä on tutkittu. Aiempi tutkimus sanoi, että viimeinen suomalainen syntyy 2065. Nyt tullut pari vuotta lisää.Ludvig Dorka kirjoitti: Pe Joulu 06, 2024 8:11 pmKyllä siinä muutama satsi on pimpsaankin lipsahtanut silloin tällöin. Jos Suomi-naiset olisivat antaneet vain suuta ja persettä suurten ikäluokkien syntymän jälkeen, niin nuorimmat suomalaiset olisivat nyt 75-vuotiaita.Nice shirt kirjoitti: To Joulu 05, 2024 5:32 pm Se tarkoittaa silloin sitä, että suurten ikäluokkien jälkeen Suomi-nainen on antanut Suomi-miehille vain persettä ja suuta, koska olemme nyt piakkoin kuolemassa itse sukupuuttoon.
Suomalaisten sukupuuttoon kuoleminen kestää aika kauan nykyisellä syntyvien lasten määrällä / nainen, mutta väestö kyllä vähenee jatkuvasti, eikä homosaunoista ole apua tilanteeseen. Pitäisikin siis ehkä perustaa samalla formaatilla toimivia heterosaunoja, joissa ei jaettaisi kortsuja ja luikkareita.
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000007396685.html
"Järkyttävä tilasto – Jos sama tahti jatkuu, viimeinen suomalainen syntyy vuonna 2067"
Naantalissa paistaa aurinko sinnekin, mihin se ei muilla paista!
Re: Katajanokalle siirtynyt gay-sauna herättää raivoa naapureissa
Pahasti aiheen ohi, mutta menköön.Nice shirt kirjoitti: La Joulu 07, 2024 10:26 amTätä on tutkittu. Aiempi tutkimus sanoi, että viimeinen suomalainen syntyy 2065. Nyt tullut pari vuotta lisää.Ludvig Dorka kirjoitti: Pe Joulu 06, 2024 8:11 pmKyllä siinä muutama satsi on pimpsaankin lipsahtanut silloin tällöin. Jos Suomi-naiset olisivat antaneet vain suuta ja persettä suurten ikäluokkien syntymän jälkeen, niin nuorimmat suomalaiset olisivat nyt 75-vuotiaita.Nice shirt kirjoitti: To Joulu 05, 2024 5:32 pm Se tarkoittaa silloin sitä, että suurten ikäluokkien jälkeen Suomi-nainen on antanut Suomi-miehille vain persettä ja suuta, koska olemme nyt piakkoin kuolemassa itse sukupuuttoon.
Suomalaisten sukupuuttoon kuoleminen kestää aika kauan nykyisellä syntyvien lasten määrällä / nainen, mutta väestö kyllä vähenee jatkuvasti, eikä homosaunoista ole apua tilanteeseen. Pitäisikin siis ehkä perustaa samalla formaatilla toimivia heterosaunoja, joissa ei jaettaisi kortsuja ja luikkareita.
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000007396685.html
"Järkyttävä tilasto – Jos sama tahti jatkuu, viimeinen suomalainen syntyy vuonna 2067"
Vuonna 2067 itsenäisyyspäivänä ei katsota Tuntematonta, vaan klippejä 2010-luvulta, joissa muinaiset suomi-abot hoilaa öristen kännissä ”timantit o ikuisii” ja kusee puskiin reinot jaloissaan.
Re: Katajanokalle siirtynyt gay-sauna herättää raivoa naapureissa
↑
Tuntemattoman Sotilaan itsenäisyyspäivänä katsovia ei nytkään taida olla paljoa. Itselle se on itsestään selvää, mutta tutuille vähän eri juttu: "Ai niin, se taisi tulla", "Se on niin surullinen", "olen nähnyt sen" , "Ei se niin hyvä ole" jne saa kommentteja kun kysyy että kai katsoit Tuntemattoman Sotilaan?
Ei itsenäisyyspäivä ole useimmille mitään muuta kuin vapaapäivä, jos se osuu viikolle. Eikä sitä, mitä olisi jos itsenäisyyttä ei olisi, osaa useimmat edes ajatella.
Mutta mamut pitää kyllä kiinni juhlapäivistään ja kulttuuristaan.
Suomessa pitää ikiaikaisia koulujen joulujuhliakin koko ajan rukata (runkata) ettei missään vilahda väärää sanaa tai jostain muusta syystä joku ota hernettä nenään.
Lainaukset korvattu nuoliviittauksella edelliseen viestiin
-NILS-

↑↑
Sitten asiaan. Tottakai gay-sauna herättää raivoa, koska sinne menevät tietenkin ne homoista holtittomimmat. Nää joilla partnereiden määrä on sadoissa ja taas sadoissa.
Lainaukset korvattu kahdella nuoliviittauksella