Kadonnut 26v keravalainen Sini Vuori - nähty viimeksi 1.4.2022

[ruusumaa]

^On.

Kangasalta. Jostain syystä ne Kangasalan havainnot on haudattu jonnekin.

Mitä Raisaan tulee, niin nää loppuunkalutut naisparit ja Armonkallion kiljumiset kyllästyttää. Totaalisesti.

Ei niitä oo kukaan varmaksi todistanut.

ohis Siniin!

[hipsulainen]

Uusimmassa Kodin kuvalehdessä, numero 23/2024 on Sinin äidin haastattelu, kopioin jutun tähän

Toivossa kiinni

Miljan tytär katosi kaksi vuotta sitten. Vaikeina hetkinä Milja on saanut tukea Juhalta, joka odotti tietoa omasta pojastaan yhdeksän vuotta.
”Niin kauan kuin muusta ei ole tietoa, on toivoa.”

Kun tytär katosi, Milja Mätön, 53, arjesta tuli kummallista. Hän törmäili ovenkarmeihin ja sai mustelmia.
Milja mietti, onko tälläinen normaalia. Onko normaalia, että ihan tavalliset asiat eivät yhtäkkiä suju. Että oviaukkoon on vaikea osua ja silmälasikotelo löytyy jääkaapista. Asiat jäävät kesken. Kun on täyttänyt astianpesukoneen, ei laita sitä päälle. Ei pese hampaita, unohtaa syödä ja laihtuu muutamassa kuukaudessa seitsemän kiloa. Arkiset sanat katoavat, sellaiset kuin suurimo. Sanoja pitää kuvailla tai piirtää ilmaan. Muistikin katoaa. Päivät tuntuvat mössöltä.

Kun Miljan tytär Sini Vuori, 26, oli ollut kateissa muutaman kuukauden, Milja istui enimmäkseen kodin takapihalla ja katsoi pihalla juoksevaa kahta suomenlapinkoiraa, Havua ja Oliveria. Oli kesä 2022.
”Siitä kesästä muistan vain valokuvamaisia välähdyksiä. Niissä istun takaterassilla kahvikuppi kädessä ja koirat juoksevat.”
Jonain sellaisena kesäpäivänä Milja laittoi tekstiviestin Juha Peltolalle, 61. Milja ei tuntenut Juhaa ollenkaan. Hän oli saanut puhelinnumeron ystävältä, joka oli sanonut, että Juha pystyisi ehkä auttamaan, jos Milja haluaa jutella. Juhalta oli kadonnut poika, joka oli ollut kateissa yhdeksän vuotta ennen kuin löytyi kuolleena. Milja laittoi Juhalle tekstiviestin, että voisimmeko puhua. Puhelimessa Milja kertoi, että Sinin katoamisesta puhuminen tuntuu vaikealta. Että voisimmeko kuitenkin tavata. Tapaaminen sovittiin kahvilaan.

”Halusit silloin heti aluksi tietää, onko normaalia törmäillä ovenkarmeihin”, Juha sanoo Miljalle. On se, Juha oli vastannut. Hänellä oli ollut Jussin, 18, katoamisen jälkeen täysin sama homma. Kun piti lähteä kauppaan, Juha saattoi ajaa polkupyörällä päinvastaiseen suuntaan. Kun oli tarkoitus ostaa jauhelihaa, hän toi kotiin vaniljajäätelöä.
”Kun mielessä on se yksi asia, kadonnut lapsi, ei mieleen mahdu muuta”, Juha sanoo.
”Sama homma on ollut kaikilla, joita olen auttanut.”

Pelottaa sanoa ääneen

Juhassa syntyi halu auttaa sen jälkeen, kun vapaaehtoiset etsijät löysivät Juhan pojan heinäkuussa 2021. Jussi oli Äänekosken Suojoen pohjassa, hiekan sisällä neljän metrin syvyydessä. Juhasta tuntui hyvältä se, että tuntemattomat ihmiset halusivat auttaa häntä ja hänen perhettään niin paljon. Kun epätietoisuus päättyi, Juha kertoi Facebookissa, että häneen voi ottaa yhteyttä, jos haluaa jutella omaisen katoamisesta. Juha on myös kouluttautunut Kanta-Hämeen keskussairaalassa Olka-toiminnan vertaistukijaksi ja kokemusasiantuntijaksi.
Juha laskee, että on tähän mennessä auttanut yhteensä 14:ää läheisensä kadottanutta eri puolilta Suomea. Siniä lukuun ottamatta kaikki nämä kadonneet ovat lopulta löytyneet kuolleina. Auttaminen alkaa usein samalla tavalla kuin Miljankin kanssa. Omaisensa kadottanut laittaa tekstiviestin tai on yhteydessä Juhaan Facebookin kautta.
Puhutaan puhelimessa. Viestejä vaihdetaan, ehkä tavataan. Jos Juha ei pysty puhumaan heti, sovitaan, että jutellaan vaikka illalla. Rahaa Juha ei ota, ei kahvipakettiakaan.

”Puhelut eivät kuormita minua, saan niistä energiaa. Mutta aluksi pitää olla hiton varovainen ja tunnustella”, Juha sanoo.
Siksi hän kysyy ensin jotain tavallista, kuten mitä tänään kuuluu. Hän varoo keskeyttämästä ja kuuntelee. Vähitellen Juha kertoo, kuinka on kokenut samat asiat itse. Näin luottamus rakentuu pikkuhiljaa. Mitään ei puhuta eteenpäin. Miljan ja Juhan ensimmäinen tapaaminen kesti kolme tuntia. Milja muistaa, että puhuminen pelotti.
”Siinä oli myös jotain sellaista, että kun puhun ääneen Sinin katoamisesta, joudun myöntämään itselleni, että Sini on kadonnut ihan oikeasti”, Milja sanoo.
Se tuntui Miljasta liian epätodelliselta.

Nähdään aamulla

Kun Milja tapasi Sinin viimeistä kertaa, oli kevättalvi ja satoi lunta, Milja muistaa. Hän oli matkustanut kotoaan Riihimäeltä Keravalle, jossa Sini asui. Äiti ja tytär kävelivät ulkona ja juttelivat. He kävivät Suomalaisessa Kirjakaupassa ja Milja osti Sinille akryylimaalit. Uusimpia Sinin maalauksia äiti ei nähnyt, mutta teini-ikäisenä Sini maalasi sammakoita. Ne olivat Miljasta hauskoja. Yhdessä Sinin maalauksessa oli sammakko, jolla on kiikarit. Sen Milja risti Naapureita kyttääväksi sammakoksi. Sini kävi osa-aikatöissä ravintolassa ja asui itsekseen. Maalasi ja tykkäsi ottaa valokuvia. Kun Milja ja Sini eivät tavanneet, he soittelivat ja vaihtoivat tekstiviestejä.
”Toivotimme hyvää yötä. Ja aina sanottiin, että rakastan sinua.”

Toisinaan viestittelyssä oli taukoa muutamia viikkoja, eikä äiti siitä huolestunut.
”Eivät nuoret aikuiset koko ajan ilmoittele äidille itsestään”, Milja sanoo.
Talvipäivästä, jolloin Milja ja Sini tapasivat, Milja ei muista enempää. Se oli niin tavallinen päivä. Sitten arki jatkui tavalliseen tapaan. Milja askarteli koruja, postikortteja, kransseja ja koristeita. Kävi lenkillä koiran ja puolison kanssa ja eli perhe-elämää. Miljan nuorempi lapsi eli Sinin pikkusisko asui silloin vielä kotona. Sinin isästä Milja oli eronnut jo ennen Sinin syntymää. Viitenä päivänä viikossa Milja matkusti junalla Helsinkiin, Meilahteen, jossa hän työskenteli laboratoriohoitajana. Kuuden tai puoli seitsemän aikaan hän palasi kotiin, vei koiran lenkille ja söi. Yhtenä tälläisenä tavallisena torstai-iltana Sini soitti ja sanoi, että haluaisi tulla äidin luokse yöksi. Sini oli käymässä kaverillaan Turussa, ja juna olisi Riihimäellä puoliltaöin. Sini kertoi Miljalle, että hän oli unohtanut laturinsa kaverinsa luokse ja halusi laturirahaa, jotta akku riittäisi perille asti.
”Siirsin Sinin tilille kaksikymppiä ja kerroin, että vien avaimen pihalle piiloon. Me olisimme jo nukkumassa, kun hän tulee.”

Oli maaliskuun viimeisen päivän ilta vuonna 2022. Milja petasi Sinille pedin olohuoneen sohvalle. Hän laittoi vihreän aluslakanan ja harmaakuvioiset pussilakanan ja tyynyliinan, koska Sini piti vihreästä ja harmaasta. Milja odotti, että tapaisi Sinin sitten aamulla. Tämän hän oli kertonut myös Sinille puhelun lopuksi.
”Sanoin, että ihana nähdä. Sini vastasi, että on ikävä jo.”

Pitää heittää huulta

Sinin katoamisesta puhuminen tuntuu Miljasta välillä vaikealta, hän unohtelee. Siksi Milja ja Juha toivoivat haastattelua yhdessä. Juha voi auttaa, jos Miljan ajatus katkeaa. Juha tietää Sinin katoamiseen liittyvät vaiheet, koska he puhuvat puhelimessa joka kuukausi, toisinaan useammin, tapaavatkin. Joskus viikonloppuisin Milja kirjoittaa Juhalle tekstiviestin, että nyt ahdistaa.
”Kun vähän aikaa höpöttelemme, oloni helpottuu. Saman kokenut tietää puolesta sanasta, millaiselta tuntuu. Ei tarvitse selittää kauheasti”, Milja sanoo.
Juha kertoo, että puhelu tai tapaaminen etenee autettavan kanssa tavallisesti niin, että ensin jutellaan vakavasti. Sitten Juha kokeilee heittää vähän huulta. Vitsit ovat ronskeja, eikä Juha toivo niitä tähän juttuun, mutta tärkeitä ne ovat. Raskaat puheenaiheet vaativat Juhasta rankkaa huumoria, koska huumori auttaa kestämään vaikeaa arkea. Kun tapaamisen lopuksi saa toisen nauramaan, kummankin olo kevenee.
”Totta. Mutta vaikka naureskelen, Sini on mielessäni koko ajan”, Milja sanoo.

Ehkä kaikki on hyvin

Sinin puhelun jälkeisenä perjantaiaamuna Milja huomasi, ettei Sini ollutkaan tullut yöllä. Missä sä olet, hän kirjoitti Sinille Whatsappiin.
”Kai siinä jonkinlainen huoli heräsi, äidithän ovat aina huolissaan. Mutta viesti meni perille ja ajattelin, että kyllä Sini vastaa. Ehkä suunnitelmiin oli tullut vain muutos.”
Junassa aamuseitsemän jälkeen Milja laittoi uuden viestin. Sekin meni perille.
”Töissä keskityin työjuttuihin, ja puolenpäivän aikaan yritin laittaa vielä viestiä, mutta se ei mennyt perille enää.”
Miljasta alkoi tuntua oudolta. Illalla hän soitti Sinin isälle ja tädille ja ystävälle, jonka luota Sini oli Turusta lähtenyt.
”Kukaan ei tiennyt mitään, ollut kuullut mitään.”

Milja kuitenkin uskoi, että tähän kaikkeen on järkevä selitys, sillä Sini on aikuinen ihminen. Seuraavana päivänä Sinin ystävä kävi Keravalla rinkuttamassa ovikelloa ja huutelemassa postilaatikosta. Kun kukaan ei vastannut, hän soitti poliisille.
”Poliisista soitettiin minulle ja sanottiin, että asunto on tyhjä, Sini ei ole siellä”, Milja kertoo.
Kun Sinistä ei kuulunut mitään ja tuli maanantai, Milja kävi Pasilan poliisiasemalla tekemässä katoamisilmoituksen. Sieltä hän käveli töihin Meilahteen iltavuoroon. Työkavereille Milja ei katoamisesta kertonut. Hän oletti, että Sini löytyy ja kaikki on hyvin. Sen viikon Milja keskittyi töihin. Viikonloppuna hän romahti.

Odotan puhelua

Aluksi Milja sai sairauslomaa kaksi viikkoa kerrallaan. Milja kertoo, että häntä vastassa oli joka kerta uusi lääkäri, joka ei tiennyt Sinin katoamisesta. Asian avaaminen uudelle ihmiselle oli Miljasta kamalaa ja vastaanottoajat liian lyhyitä sellaiseen. Voimat eivät riittäneet enää kriisityöntekijöidenkin tapaamisiin.
”Yhdelle lääkärille sanoin, että nyt on aika rankkaa käydä täällä kahden viikon välein , sillä tämä tilanne on samanlainen koko ajan. Siniä ei ole löydetty. Lääkäri oli ihana ja sanoi, että tarvitaan pidempi sairausloma. ”
Lopulta Milja oli pois töistä viikkoa vaille vuoden. Koko tämän ajan Milja odotti, että Sini soittaa. Toisena vuonna Milja odotti, että poliisi soittaa ja kertoo, että Sini on löytynyt hyväkuntoisena. Tämän kolmannen vuoden aikana Milja on alkanut odottaa sitäkin, että poliisi soittaa ja sanoo, että Sini on löytynyt kuolleena. Silti hän odottaa yhä myös Sinin puhelua.

”Aivan tuttua”, Juha sanoo.
Kun Juhan poika Jussi oli ollut kateissa yhdeksän vuotta ja puhelin soi, Juha ajatteli aina, että ehkä nyt Jussi soittaa. Kun hän soitti Jussin numeroon, puhelimesta kuului, että valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä.
”En voi edes kuvitella, millaiselta tuntuu odottaa yhdeksän vuotta. Jokainen päivä tuntuu siltä, kuin raahaisin painavaa kiveä”, Milja sanoo.
Juha nyökkää. Kun poliisi sitten soitti eräänä heinäkuisena aamuna ja kertoi, että Jussi oli löytynyt, Juhasta tuntui, että painoa lähti harteilta viisikymmentä kiloa kerralla.

Halusitko ulkomaille?

Juhan poika katosi samalla tavalla kuin Miljan tytär, yllättäen. Oli syksyinen viikonloppu vuonna 2012, ja Jussi oli kaverin mökillä Äänekoskella. Aamuyöllä, kun kaverit olivat saunassa, Jussi oli lähtenyt. Poissa oli myös kaverin isän musta Citroën. Seuraavana aamupäivänä Juha sai puhelun kesken mölkyn pelaamisen. Jussin kaveri kertoi, että he olivat etsineet Jussia ja ilmoittaneet katoamisesta poliisille.
”Oloni oli täysin epäuskoinen. Olin varma, että Jussi palauttaa lainaamansa auton. Ehkä hän on lähtenyt äkkipikaistuksissaan ja tarvitsee vähän aikaa selvitellä ajatuksiaan”, Juha kertoo.
Jussi opiskeli turvallisuusalaa, kävi autokoulua ja oli juuri muuttamassa omilleen. Isän kanssa hän treenasi kuntosalilla ja kalasteli. He kävivät yhdessä Lapissa soutamassa lohta.
”Jussi tuli toimeen kaikkien kanssa, ja hänellä oli hyvä kielipää”, Juha sanoo.
Pitkään Juha ajattelikin, että ehkä Jussi on lähtenyt muukalaislegioonaan. Ehkä hän on muuttanut ulkomaille.

Samaa Milja on miettinyt Sinistä. Aiemmin äiti ja tytär olivat puhuneet, kuinka kiva olisi lähteä matkalle jonnekin toiseen maahan.
”Schengen-alueellahan ei missään välttämättä näy jälkeä siitä, että joku on mennyt rajan yli. Joskus Sini puhui, että voisi lähteä ulkomaille vaikka pidemmäksikin aikaa.”, Milja sanoo.
”Totta kai siinä on se pelko, että hän on menehtynyt johonkin, koska jäljet Tampereella loppuvat niin yllättäen. Mutta pelkoa vahvempi on se toivo.”

Puhu, halaa, harrasta

Niin kauan, kun tapausta ei ole ratkaistu, on toivoa. Juha muistaa, että tästä Jussin katoamista tutkivat poliisit puhuivat Juhalle silloin, kun tutkinta oli vielä kesken. Tätä Juha sanoo Miljallekin nyt, kun muusta ei ole tietoa, on toivoa. Aina voidaan jutella. Saa soittaa. Kun Jussi oli kadonnut, Juha alkoi juoda. Se ei auttanut Juhan oloa ollenkaan, vaan ajatukset pyörivät yhä synkempinä.
”Kolmisen kuukautta sitä kesti, sitten laitoin korkin kiinni. Ja kiinni se on pysynyt”; Juha sanoo. Juhaa ovat auttaneet oma perhe, liikunta, luonto ja nyt työ vapaaehtoisena vertaistukijana. Hänestä on tärkeää, että kadonneen läheisellä on joku, jolle voi puhua avoimesti ja suoraan. Juha muistaa, että Jussin katoamisen jälkeen tutut saattoivat kaartaa kadulla ympäri, kun Juha tuli vastaan. Jotkut kyräilivät. Juhasta tuntui, että häntä alettiin pelätä.
”Kun menin tuonne Riihimäen uimahallin salille ensimmäisen kerran, hyvä, etteivät äijät peruuttaneet tiiliseinän läpi, jotta ei vain tarvitsisi sanoa mitään”, Juha sanoo.
”Mutta en halunnut nököttää kotonakaan. Sitä ei pääkoppa kestä.”
Kun miehet istuivat munasillaan, kuten Juha sanoo, eivätkä päässeet niin helposti karkuun, Juha alkoi puhua. Uimahallin saunassa hän kertoi muille, että mikä tilanne on. Että Jussi on kadonnut, kuten tiedätte. Silloin muut kuuntelivat ja tunnelma oli rentoutunut.
”He huomasivat, että vaikka Jussi on kadonnut, olen normaali ihminen. Elämä jatkuu, vaikka ei samanlaisena enää koskaan. Kannattaa puhua.”

Kannattaa myös yrittää tehdä niitä asioita, joista nautti ennen kuin lapsi katosi. Kannattaa pitää yllä rutiineja. Harrastaa. Tästäkin Juha muistuttaa Miljaa. Kun Sinin katoamisesta oli kulunut vuosi, Milja alkoi taas tehdä käsitöitä ja askarrella. Aloittaminen tuntuu yhä vaikealta, mutta käsillä tekeminen rentouttaa. Viimeksi Milja on askarrellut nimipäiväkortin ja lahjakotelon. Arkena Milja tekee 50-prosenttista työaikaa.
”Muistini toimii töissä, mutta päivän jälkeen olen ihan poikki. ”
Työ ja viikkoa rytmittävät työpäivät ovat Miljalle kuitenkin tärkeitä. Kun Milja palasi töihin, työkaverit sanoivat, että ihanaa, kun tulit. Joskus työkaverit kysyvät, kuinka Milja voi, ja silloin hän vastaa suoraan.
”En odota, että toinen osaa sanoa mitään. Pienet eleet auttavat yllättävän paljon, kuten halaus tai sydän Facebookissa.”
Joskus Milja toivoo, että Sinin katoamiseen tulisi ratkaisu, surullinenkin. Silloin hän pääsisi surussa alkuun, kuten Juha pääsi, kun Jussi löytyi. Mutta kun Milja kertoo Sinistä, hän puhuu preesensissä. On, eikä oli.
”Sini on hyväsydäminen ihminen”, Milja sanoo.
”Hänellä on hyvät käytöstavat. Hän on kaikille ystävällinen.”

Jos joku tietäisi jotain

Kun tämä lehti lähti painoon, Sini oli ollut kateissa kaksi vuotta, seitsemän kuukautta ja kuusi päivää. Viimeisin vahvistettu havainto Sinistä on Tampereen Hämeenkadun McDonald's-ravintolan valvontakameran kuvassa 1. huhtikuuta 2022 noin kello 1.20. Siihen aikaan Sinin oli ollut tarkoitus olla nukkumassa äidin luona Riihimäellä. Milja ei yhtään osaa kuvitella, missä Sini voisi olla. Aikuisella on lupa kadota, mutta kun ihminen on yhdessä omaisten kanssa todettu kadonneeksi, poliisi ei lopeta kadonneen etsimistä koskaan. Sini on etsintäkuulutettu myös ulkomailla. Poliisi pyytää Sinin katoamiseen liittyviä vihjeitä edelleen ja tarkastaa ne. Tällä hetkellä Suomessa on kadonneita hieman yli viisisataa. Vuosittain kateisiin jää 10-40 ihmistä.
”Toivon totta kai, että Sini löytyy elossa”, Milja sanoo.
”Sellainen ihmisluonto on, ei suostu antamaan periksi”, Juha sanoo.
Joskus työmatkalla Milja skannaa junassa kaikki matkustajat, pysäkeillä seisovat ihmiset, ojanpientareet. Kun joku on noin Sinin mittainen, 156 senttiä, Milja seuraa tätä katseellaan, kunnes näkee kasvot.
”Välillä en tehnyt tätä skannaamista, nyt teen sen taas. Joskus mietin sitäkin, mitä tapahtuisi, jos Sini yhtäkkiä tulisi vastaan. Jäisinkö tuppisuuna katsomaan, ja hän kävelisi ohi?”
Kun joku nyt kävelee kuten Sini, Milja saattaa lähteä perään, kunnes huomaa, että kulkija on vieras. Kun töissä laboratoriossa tulee rauhallinen hetki, Milja menee suurten ikkunoiden luo ja katsoo Mannerheimintien liikennettä lasin toisella puolella.
Ehkä siellä jossain kulkee Sini.

Juttua varten on haastateltu myös rikosylikonstaapeli Henri Baldaufia Itä-Uudenmaan poliisista. Tietoja on saatu lisäksi keskusrikospoliisista.

[Helmie]

Tuo Kodin kuvalehden haastattelu on tosi kaunis. Juha Peltolan tarjoama apu ja vertaistuki on varmasti merkityksellistä Sinin äidille ja myös muille, joille Juha on ollut tukena.

Haastattelussa äiti kertoi laittaneensa Sinin tilille parikymppiä laturia varten. Olikohan nämä rahat vielä tallessa Sinin tilillä? Ja miksi hän on lähtenyt ilmeisemmin rahatta/vähissä rahoissa liikenteeseen?

Youtubessa on "Jäljettömiin Kadonnut Suomi"-tilillä video Sinin katoamisesta. Videolla on mainittu myös tämän keskustelun kommentteja: https://www.youtube.com/watch?v=zbFDXcL8vfU

[Irvikissa]

Jos on sanonut läheiselleen tulevansa sinne klo x ja tallentuu samaan aikaan valvontakameroihin ihan muualla, tapaus haisee itsemurhalta.

[viivahattu]

Jos on sanonut läheiselleen tulevansa sinne klo x ja tallentuu samaan aikaan valvontakameroihin ihan muualla, tapaus haisee itsemurhalta.

Kaikki tässä viittaa pikemminkin siihen, että reissu Tampereelle ei ole kuulunut etukäteissuunnitelmiin, vaan sinne on lähdetty ex tempore, todennäköisesti sen Tampereella asuvan/asuneen deitin houkuttelemana. Se, mitä Sinille on tapahtunut sen jälkeen, kun hän viimeisen kerran tallentui Hämeenkadun Mäkkärin valvontakameroihin, on täysi mysteeri, mutta siitä paikasta on aika vaikea mennä omin jaloin tekemään itsaria minnekään sellaiseen paikkaan, johon ruumis voisi jäädä pitkäksi aikaa kadoksiin ilman, että tallentuisi kameroihin. Sini on todennäköisesti noussut auton kyytiin ja kohdannut sitten loppunsa jossakin ihan muualla kuin Tampereen keskustassa.

[Irvikissa]

Nojoo jos ei jostakin syystä halunnut laitaa äidille Riksuun viestiä, että ei tulekaan yöllä. Minä luulen edelleen itsariksi, aiemmin ketjussa sanottiin myös olleen itsetuhoinen katoamisen aikaan.

Toijalassa olisi kai pitänyt vaihtaa junaa päästäkseen Turusta Riihimäelle. Puksutti sitten Tampereelle saakka.

[viivahattu]

Minullakaan ei ole itsariin uskomisessa mitään muuta ongelmaa kuin se, että Tampereen keskustassa ei kukaan tee itsaria niin, että ruumis jäisi kateisiin vuosikausiksi, ellei hyppää vesistöön. Tuosta viimeisestä havaintopaikasta on käytännössä mahdotonta päästä vesistön äärelle ilman, että jää kameroihin. Jos Sinistä olisi enemmän valvontakamerahavaintoja ja niiden perusteella olisi ollut matkalla kohti Tammerkoskea, niin ei tässä minunkaan mielestäni olisi mitään ihmeellistä tai mysteeriä. Mutta kun ei ole. Missä hän sen itsarin teki, ja miten?

Se on totta kai mahdollista, joskaan ei kovin todennäköistä, että Sini on lähtenyt jonkun matkaan ja tehnyt itsarin tämän kämpillä, ja tämä henkilö, jonka luona Sini on ollut, on hätäpäissään hävittänyt ruumiin, koska on pelännyt syytteitä tai jotakin.

[jukuripää]

Jos on sanonut läheiselleen tulevansa sinne klo x ja tallentuu samaan aikaan valvontakameroihin ihan muualla, tapaus haisee itsemurhalta.

Kaikki tässä viittaa pikemminkin siihen, että reissu Tampereelle ei ole kuulunut etukäteissuunnitelmiin, vaan sinne on lähdetty ex tempore, todennäköisesti sen Tampereella asuvan/asuneen deitin houkuttelemana. Se, mitä Sinille on tapahtunut sen jälkeen, kun hän viimeisen kerran tallentui Hämeenkadun Mäkkärin valvontakameroihin, on täysi mysteeri, mutta siitä paikasta on aika vaikea mennä omin jaloin tekemään itsaria minnekään sellaiseen paikkaan, johon ruumis voisi jäädä pitkäksi aikaa kadoksiin ilman, että tallentuisi kameroihin. Sini on todennäköisesti noussut auton kyytiin ja kohdannut sitten loppunsa jossakin ihan muualla kuin Tampereen keskustassa.

Tampere on tunnetusti hyvin huumerikas kaupunki. Voi olla, että laturia varten pyydetyt rahat ovat menneet jonkun muun ostoksen maksamiseen, eivätkä rahat ehkä ole edes riittäneet. Maksua vastaan on ehkä haluttu jotain lisuketta, Sinistä on tullut vainaa ja ruumis on hävitetty jonnekin.
Mahdollista on toki, että Sini on siirtynyt seksityöläisten pakkokaartiin. Ja siinäkin on lopputuloksena voinut olla kuolema.

[Tampereen Tyttö]

Laturirahoista ainakin osa taisi kulua Mäkkärissä? Jos junalippua Riihimäelle ei ollut hankittu, niin jonkinlainen suunnitelma b piti ottaa käyttöön.
Oliko ajatus mennä ns pummilla junassa? Riskialtista touhua, jos vieläpä tarvitsi vaihtaa junaakin.
Liftata? Keskustasta tuskin kukaan lupaa suoraa kyyditystä Riihimäelle. Todennäköisesti ensin yksi kyyti moottoritien varteen ja siitä yrittää yhdellä tai useammalla liftillä määränpäähän. Ei mahdotonta, mutta eikö joku olisi tuonut tiedon, jos olisi tyttöä kyydinnyt. Paitsi että ei tästä katoamisesta ei ole kovin paljon julkisuudessa huuhdeltu. Jos joku saatteli moottoritien alun suunnalle ja poistui. Sinille tapahtunut vaikka tapaturma ja ei ole kukaan ruumiiseen törmännyt. Ja niinhän voisi tapahtua vaikka missä kohtaa matkan varrella, jos on vaikka pidemmällekin päätynyt.

[Eilisaamu]

Olen koko ajan jotenkin ajatellut että Sini nukahti junaan ja meni vahingossa Tampereelle. Että tarkoitus oli vaihtaa Riihimäen junaan Toijalassa, mutta nukkui aseman ohi. Olen miettinyt miksi ei olisi ilmoittanut tästä äidilleen. On mahdollista että puhelin esim varastettu nukkuvalta junassa, jos oikein huono tuuri käynyt. Tai voisiko olla psykoosi päällä jos huumeet kuvioissa.

[viivahattu]

Jos äidiltä on saatu rahaa laturin ostoa varten, niin ei liene kauhean kaukaa haettu, että laturi on ollut rikki ja katoamisen hetkellä puhelimesta on ollut akku loppu. Se selittäisi myös sen, miksi Sinin puhelimen paikannustiedoista ei ole mainittu mitään. Jos puhelin on ollut päällä viimeisen kerran vaikka siellä junassa ja Sini on sen jälkeen vahvitetusti ollut elossa ja voimissaan, puhelimesta ei tämän tapauksen selvittämisessä ole apua.

[MEG]

Löytyisikö jostain tieto Tampereen seudun lumitilanteeasta katoamisaikoihin. Pystyikö ruumiinkuljetusautolla ajamaan auraamattomille metsäteille.

[jukuripää]

Löytyisikö jostain tieto Tampereen seudun lumitilanteeasta katoamisaikoihin. Pystyikö ruumiinkuljetusautolla ajamaan auraamattomille metsäteille.

Tarkoitatko ruumiinkuljetusautolla varsinaista hautaustoimiston autoa? Sillä ei ole mitään asiaa auraamattomille metsäteille.

Nelivedolla pääsee auraamattomiakin teitä määrättyyn pisteeseen asti. Mutta sitten sinne tielle jää ajojälki, joka taas saa metsänomistajan liikkeelle tutkimaan, kuka on liikkunut ja miksi, eli ei Siniä kyllä ole metsäautoteitä pitkin kärrätty.

[tuulituu]

Eihän metsänomistaja välttämättä niiden metsiensä vieressä tai lähelläkään asu, että huomaisi milloin siellä ajetaan.

Mutta pikavilkaisun perusteella ei ainakaan ole satanut mitään tuolloin, liekö ollut maassakaan mitään enää, en tiedä. Päivällä lämpötila olisi ollut pari astetta plussan puolella, yöllä pakkasta.

[MEG]

Vaikuttaa siltä , että auraamattomalle tielle ajolla on ollut kiinnijuuttumis riski, Mutta tiet joiden varrella on yksi tai kaksi taloa aurataan ja ovat valaistuja. Joten sellaisen varrelta on voitu ruumis autosta metsään kantaa tiheän kuusen tai lehmuston suojaan. Mitään hautaamista ei ole voitu talviseen metsään tehdä. joten ruumis vaikuttaisi olevan löydettävissä. Vesistöt tuolloin jäässä joten sillalta pudotetulla ruumiilla riski jäädä jään päälle näkyviin.