Keskustelu poliiseista, syyttäjistä ja asiantuntijoista
-
mikkihirmu
- Agentti Scully
- Viestit: 690
- Liittynyt: La Kesä 24, 2023 4:06 am
Re: Keskustelu poliiseista, syyttäjistä ja asiantuntijoista
pieni liekki kirjoitti:
Kannattaa pitää mielessä, että poliisin tekemiä esitutkintoja on ollut vuosina 2006-2010 kaksi kappaletta. Jälkimmäisen esitutkinnan aikana on monta asiaa muuttunut siitä, mitä ne olivat alun perin. Minusta ensimmäinen esitutkinta on tehty laadukkaasti ja oikein, vaikka sitä on huonoksi ja puutteelliseksi haukuttu. Voisin lyödä vetoa, että tähän ensimmäiseksi tehtyyn esitutkintaan joudutaan palaamaan ja sen perusteella tullaan murhaaja löytämään, jos hänet ylipäänsä vielä löydetään. Tietääkseni oma pääepäiltyni on yhä elossa.
--------------------------
Eikö sitä periaatteessa vaadi jo sekin ,että korkein O. ei pystynyt tätä "seri" juttuakaan saattamaan päätökseensä,vaan totesi asian niin huonosti valmistelluksi ja varsinkin kaikkien ns. asiantuntijoiden lausunnoista huolimatta hankalaksi ,että jotta juttu voisi joskus ratketa, vaatii se ehdottomasti uudelleen käsittelyä R-O;ssa johon syyttäjiltä vaaditaan muutakin näyttöä kuin sen 3 nuorimman lapsen huoltajien , manipuloimalla heidän antamiaan vääristeltyjä kuvauksia omasta äidistään.
Mitä Syytäjäpuoli tässä voi tehdä muuta kuin nostaa kädet pystyyn ,koska todellisuus asioista on ollut täysin toisenlainen.
Tämän johdosta ainut oikea tapa, koska mitään "seri" rikoksia ei ole ollut ,on se että Murhatutkinta aloitetaan uudelleen ns. puhtaalta pöydältä ,eli sen jälkeen kun Juha Joutsenlahti hyllytettiin ja tutkinnanjohtajan virkaan asettui itse Joutsenlahden hyllyttänyt EVP komisaari Pauli Kuusiranta.
Olen sitä mieltä,että;
Mikäli tässä käy niin ,että valtakunnan syyttäjä Koivisto ei ala enää halua jatkaa "seri" syytteiden jakamista R O;lle ,niin eikö siinä tapauksessaole itsessään selvää että myös tämä Murhajuttu avataan ja tutkinta käynnistetään siitä ,mihin se Joutsenlahdelta jäi ja asian tutkisi Krp. pohjamutia myöten.

Pieni liekki kirjoitti: Ma Joulu 16, 2024 7:43 pm
Mitä lisäarvoa koko talon kuidutus olisi mielestäsi tuonut? Tietysti se olisi osoittanut, ettei esimerkiksi tekijän jälkeensä jättämiä kuituja olisi löytynyt kuin rajatulta alueelta. Eli siltä alueelta, mistä alkututkinta tutkimuksensa teki. He pystyivät päättelemään rikospaikan jäljistä, missä tekijä oli liikkunut ja ottivat näytteensä tältä alueelta. Olisi aikamoista resurssien tuhlausta, jos näytteenottoa laajennettaisiin mahdottomasti ilman järkevää syytä.
Kuten Naakka jo mainitsikin, niin poissulkevia näyttöjä olisi talon laajemmalla kuidutuksella voitu saada. Mutta tosiaan ei ole tavanomaista muutenkaan keskittää tutkintaa muualle kuin itse rikospaikan ympäristöön.
Sillä perehtymisellä, mitä itselläni on tapaukseen, en osta lainkaan väitteitä puutteita alkututkinnassa, muilta osin kuin perusteellisemman teknisen tutkinnan ulottamisen tekemättä jättämisen tiettyihin perheen ulkopuolisiin tekijöihin, näiden koteihin ja autoihin.
Huomattavasti surkeampaa tutkintaa on tehty myös paljon tämän tapauksen jälkeenkin; esimerkiksi Klamydian entisen rumpalin surman osalta henkirikoksessa käytetyn veitsen löysi anoppi, sen jälkeen kun rikospaikan eristys oli purettu ja annettu lupa mennä siivoamaan. Samassa kokonaisuudessa myös uhrin lesken oikeusturva ja maine vaarannettiin aika törkeällä tavalla. Toinen tapaus, myös Pohjanmaan poliisin toimialueella ja saman tutkinnanjohtajan vastuulla ollut, oli Laihian surma missä uhrin silmälasit DNA-evidensseineen löysi tapahtumapaikalta uhrin leski. Silmälasien olisi pitänyt päätyä tutkittavien näytteiden joukkoon jo ennen eristyksen purkua. Loppu onkin historiaa ja syytetty tuomittiin pitkälti aihetodisteiden pohjalta. En epäilisi yhtään vaikka siinäkin olisi oikeusmurha toteutunut.Olen kuullut, että Porin suunnalla on riittänyt epäilyttäviä heppuja. Silti jälkiviisaana voisi ajatella, että murhaa seuranneena päivänä viiltohaavoja käsissään omannut ja fileerausveitsen kanssa puolisoaan uhkaillut henkilö, joka oli katkeroitunut työnantajalleen saamistaan potkuista, olisi voinut olla alkuvaiheessa hieman pidempään poliisin suurennuslasin alla. Ehkä näin toimien olisi tänä päivänä tiedossa, onko hän oikea Ulvilan murhaaja vai ei. Kenties olisi myös tiedossa, miksi hänen autonsa takakontista löytyi märkiä jätesäkkejä.Hermione kirjoitti: Ma Joulu 16, 2024 12:17 pm Se missä alun tutkinta töpeksi, oli epäiltyjen riittävän tarkka tutkinta heti tuoreeltaan. Yhden epäillyn autoa, vaatteita ja kotia ei kuidutettu eikä auton sisältöä tutkittu riittävän tarkkaan. Eli siis nyt tilanne on se, että rikospaikalta on näytteitä, mutta mahdollisuus löytää vastaavuuksia epäiltyjen suunnalta on menetetty.
Yllä olevista esimerkeistä voidaan todeta, että Ulvilan tapausta paljon paskempaakin tutkintaa on tehty. Laihian tapauksessa oli myös aika vahvat Ulvila-fibat oikeudenkäynnissäkin.
-
mikkihirmu
- Agentti Scully
- Viestit: 690
- Liittynyt: La Kesä 24, 2023 4:06 am
Re: Keskustelu poliiseista, syyttäjistä ja asiantuntijoista
En tasan tarkkaan tiedä ,miten tutkinnassa on menetelty tämän oletetun AV;n osalta ,mutta uskoakseni poliisilla on täytynyt olla vahva käsitys hänen syyttömyydestään ,koska hänet suht. pian on vapaaksi päästetty.
Yksi syy saatoi olla se,kun hän ehkä liiankin selkeästi halusi osoittaa olevansa Lahden ns. murhaaja jossa yksi tekijä oli juuri tuo veitsellä heiluminen ja sillä itseänsä telominen ,osoittaakseen pidättämään tulleille poliiseille sen ,että hän on yrittänyt peitellä lasista saamiaan haavoja.
Hän ei kuitenkaan vielä sillä hetkellä tiennyt,että samanlainen veitsi joka murhan tehneellä oli ollut , oli jäänyt murhaajalta tekopaikalle ja näinollen hänen näyttelemänsä riehuminen osoittautui siltä osin perusteettomaksi . Hän oli varma siitä ,että vaikka häntä epäiltäisiinkin teosta,niin hänellä olisi varma alibi joka pelastaisi hänet kaikilta epäilyksiltä, kuten sitte avokki oli poliisille kertonutkin .
Todennäköisesti hänestä ei löytynyt myöskään sellaisia aihetodisteita ,jotka olisivat viitanneet tekopaikalta löydettyihin jälkiin,esim.kuituihin ym vastaaviin.
Myöskään tekotapa ei viitannut tämän AV;n olemukseen ,joka tapahtuma olisi luultavasti ollut paljon nopeampi , niin iskevyydeltään kuin viimeistelyltäänkin.
Samoin se ,että hän tunsi Lahden ja uskoi Lahden myös tuntevan hänet, joten olisi ollut riskaabelia hänen tehdä tuo teko. Siksi hän junaili tuntemansa TV;n kanssa asiat niin ,että homma hoitui niin ,ettei kumpaakaan saataisi teosta kiinni.
TV;lle jäi kuitenkin se likainen työ ,mutta hän oli kuitenkin vakuuttunut siitä että Lahti ei häntä tunnistaisi ja jos hän saa homman hoidettua hyvin ,hänellä on varma paikka piiloutua muutamaksi päiväksi Appelaansa ja peseytyä siellä jokirannan saunassa ,vaihtaa puhtaa vaatteet ja hävittää kaikki veren tahrimat ja rauhoittua ja palata sieltä Kulmalantien kotiinsa ,kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Yhden virheen hän kuitenkin teki ,mutta ajatteli että ei siihen voinut mitään sellaista jäädä ,mistä hänet voisi tunnistaa ,koska hänellä oli käsineet koko ajan kädessä ja oli tuon "löytöveittensä" ennen lähtöään puhdistanut.
Todennäköisesti Lahti olisi myöskin tunnistanut AV;n ja varmasti jossain välissä ehtinyt huutaa hänen nimensä ,koska oli myös avokkinsa kautta ollut tietoinen Lahden työskentelystä Luvatalla. Myöskin Vanhankylän pubissa hänet vanhana tuurijuoppona olisi tunnistettu tilanteessa,jossa oli käyty "tuntemattoman Lahden" kimppuun . TV. ei ollut pubissa aiemmin poikennut ,joten häntä ei henkilökuntakaan pystynyt tunnistamaan.
Tämän perusteella uskon poliisitutkinnan olleen perusteellinen ja ovat selvittäneet tämän tapauksen ja olleet oikeassa siitä , että tekijä ei ole voinut olla ns. AV.
Jossain vaiheessa jos tämän tutkinta ,(toivottavasti ) avataan ,uskon ,että tekijä selviää antamieni vihjeen perusteella ja jää kiinni.
Silmukka kiristyy ja on vain ajan kysymys koska se tapahtuu?

Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: Keskustelu poliiseista, syyttäjistä ja asiantuntijoista
Lähinnä AV:n vapautti klapin DNA-näyte ja avovaimon antama alibi. Eli käytännössä ei kovin merkittävää alibia ole.
Alun tutkinnan sotki tuo väitetysti KRP:n itsensä kontaminoima klapi, johon verrattiin kaiketi yli 700 ihmistä, koska oltiin varmoja, että klapin verisessä kulmassa ollut vieraan miehen dna täytyy olla surmaajan. 2013 KRP ilmoitti, että se olikin heidän oman työntekijänsä, joka ei ollut koskaan klapiin koskenut (ei ainakaan sille tehnyt mitään tutkimuksia) ja jonka näytettä ei ollut poissulkevassa rekisterissä.

Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Re: Keskustelu poliiseista, syyttäjistä ja asiantuntijoista
DNA-klapi on Ulvila-vyyhdin yksi lukuisista hämäryyksistä. Jos kerran klapissa on sellaista DNA:ta, jonka kantaja ei ole ollut lähelläkään kyseistä tutkittavaa esinettä, niin eikö silloin pitäisi olla itsestäänselvyys, että murhaajan DNA:ta löytyisi läjäpäin takkahuoneesta? Samoin esim. poliisien ja hoitajien DNA:ta.Kuolemannaakka kirjoitti: Pe Joulu 20, 2024 11:22 am 2013 KRP ilmoitti, että se olikin heidän oman työntekijänsä, joka ei ollut koskaan klapiin koskenut (ei ainakaan sille tehnyt mitään tutkimuksia) ja jonka näytettä ei ollut poissulkevassa rekisterissä.
Salaliittospekulaatiot ovat yleensä hörhöjen hommaa, mutta tässä voi olla "tarkoitus pyhittää keinot"-logiikkaa taustalla. Toisaalta ihmetyttäisi, jos arvostettu(?) KRP tällaiseen manööveriin sortuisi, semminkin kun "moka" menee täysin heidän piikkiinsä.
-
mikkihirmu
- Agentti Scully
- Viestit: 690
- Liittynyt: La Kesä 24, 2023 4:06 am
Re: Keskustelu poliiseista, syyttäjistä ja asiantuntijoista
Kuolemannaakka kirjoitti: Pe Joulu 20, 2024 11:22 am Lähinnä AV:n vapautti klapin DNA-näyte ja avovaimon antama alibi. Eli käytännössä ei kovin merkittävää alibia ole.
Alun tutkinnan sotki tuo väitetysti KRP:n itsensä kontaminoima klapi, johon verrattiin kaiketi yli 700 ihmistä, koska oltiin varmoja, että klapin verisessä kulmassa ollut vieraan miehen dna täytyy olla surmaajan. 2013 KRP ilmoitti, että se olikin heidän oman työntekijänsä, joka ei ollut koskaan klapiin koskenut (ei ainakaan sille tehnyt mitään tutkimuksia) ja jonka näytettä ei ollut poissulkevassa rekisterissä.
------------------------------------------
Kieltämättä tuossa kontaminoidussa näytteessä on jotakin ,mikä viittaa joko huolimattomuuteen tai vahinkoon. Mitään syytä en näe siihen ,että se olisi tahallisesti järjestetty. Toki sellainenkin mahdollisuus asiassa saattaa olla,mutta se on täyttä spekulaatiota ja jos niin olisi,sitten puhutaan jo korkeammalta taholta annetusta määräyksestä hävittää alkuperäinen DNA ja tehdä se niin ,että asia tulee painetuksi villaisella ja kansalle annetaan ymmärtää että tapahtunut olikin vahinko.
Avokin antama todiste ,tottakai oli poissulkeva ja osaltaan oli otettava todesta,koska mitään aihetodisteita ei ollut AV;stä tutkinnan ollessa käynnissä,löydetty.
Häneltä löydetty veitsi silloin seuraavan päivän aamupuolella kun hän riehui , oli mitä tod.näk. (en ole kylläkään nähnyt, muutta mitä olen muiden antamista tiedoista lukenut) ,samanlainen Fileerausveitsi mikä murhaajalta oli jäänyt Lahden asunnon lattialle.
Tämä asia mielestäni ei voi olla sattumaa,vaan jokin tässä asiassa on keskeistä ,mikä yhdistää tekijää ja AV;ta.
On hyvin tod.näk. että A V. ja TV. olivat työn puolesta tietoisia toisistaan ja kenties kohtasivat useinkin työmatkallaan , joka saattoi olla jopa sama polku ,koska molemmat asuivat samalla suunnalla ja matkaa työhön ei ollut kummallakaan kuin muutama sata metriä.
Pubi hyökkäyksen jälkeen AV ymmärsi ,mistä oli ollut kyse ja sopineet sen jälkeen ,miten tulisi toimia jotta molempien viholliseksi luokittelema mies päästetään päiviltä.
Tämä on spekulointia ,mutta tapahtuneen voisi olettaa olleen juuri tuon näkemykseni mukainen. AV. saattoi olla kyllä osasyyllinen ,mutta tekijä oli TV.
-
Vareksenpoikanen
- Theo Kojak
- Viestit: 1138
- Liittynyt: Su Syys 15, 2013 10:35 pm
Re: Keskustelu poliiseista, syyttäjistä ja asiantuntijoista
https://www.eduskunta.fi/pdf/KK+782/2004
Mielenkiintoinen 20 vuotta vanha juttu Kuusirannan puuhasteluista.
Tulee väistämättä ajatus että tämänkin Ulvilan jutun uudelleen avaamisen takana olisi samat syyt. Tähdätäänkö kevään 2025 alue- ja kuntavaalien kynnykselle? Lyhyt on aika. Mutta saattaa yrittää "pommia" Joutsenlahdelle ennen vaaleja.
"Mitä salassa tehdään niin se katoilta julki huudellaan."
Versio 2.0
KK 782/2004 vp — Mikko Elo /sd
KIRJALLINEN KYSYMYS 782/2004 vp
Koululaisten iltapäivätoiminta ja poliisin me-
nettely Porissa
Eduskunnan puhemiehelle
Porissa on viime aikoina syntynyt kiivas väittely
koululaisten iltapäivätoimintaan liittyvästä pää-
töksestä. Ennen Porin kaupunginhallituksen pää-
töstä koulukarnevaalien johtoryhmä, jossa on
mukana mm. TUL:n Satakunnan piiri, Lounais-
Suomen Liikunta ja Urheilu sekä Palloliiton Sa-
takunnan piiri, teki matkan Ranskaan tutustuak-
seen vastaavaan toimintaan siellä. Matkalle osal-
listui mm. Porin koulutoimenjohtaja Jari Leino-
nen, jolle Porin kaupunki myönsi oikeuden osal-
listua matkalle, mutta siten, että matkan järjestä-
jät maksoivat kulut. Asiasta ei sen käsittelyvai-
heessa tehty valituksia.
Kuitenkin 14.9.2004 Valtakunnansyyttäjänvi-
rastoon oli saapunut nimetön kirje "Ovatko lait
kaikille samat", joka oli päivätty 10.9.2004. Liit-
teenä olleessa sanomalehti Satakunnan Kansan
kirjoituksessa (19.3.2004) epäiltiin, että Porin
koulutoimenjohtaja Jari Leinonen olisi syyllisty-
nyt virkarikokseen osallistuessaan viime helmi-
kuussa suoritetulle matkalle ja että sillä olisi ol-
lut yhteyttä siihen, että TUL:n Satakunnan piiri
kilpailun jälkeen sai järjestää koululaisten ilta-
päivätoiminnan Porissa.
Valtakunnansyyttäjänvirasto siirsi kuitenkin
asian käsittelyn Porin kihlakunnan poliisilaitok-
selle seuraavin saatesanoin: "Valtakunnansyyttä-
jävirastossa ei ole mahdollista ratkaista esitutkin-
nan toimittamisen edellytyksiä pelkästään polee-
misessa sävyssä laaditun lehtikirjoituksen perus-
teella. Valtakunnansyyttäjävirasto ei käytännös-
sä voi myöskään suorittaa tutkintakynnyksen
mahdollisen ylittymisen ratkaisemisen edellyttä-
miä lisäselvityksiä. Sen vuoksi siirrän edellä
mainitut asiakirjat Porin kihlakunnan poliisilai-
tokselle mahdollisia toimenpiteitä varten." Alle-
kirjoittajina ovat apulaisvaltakunnansyyttäjä Jor-
ma Kalske ja valtionsyyttäjä Ritva Sahavirta.
Valtakunnansyyttäjänviraston Porin poliisilai-
tokselle lähettämä kirje on päivätty 30.9.2004.
On syytä erityisesti kiinnittää huomiota Valta-
kunnansyyttäjänviraston sanamuotoihin. Syyttä-
jänvirasto puhuu mm. "poleemisessa sävyssä"
laaditusta lehtikirjoituksesta. Asia "siirrettiin"
Porin poliisilaitoksen tutkittavaksi "mahdollisia
toimenpiteitä varten". Kuitenkin jo kunnallisvaa-
lien ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä
13.10.2004 Porin poliisi päätti aloittaa esitutkin-
nan.
Epäilykset Porin poliisin päätöksen puoluepo-
liittisista kytkennöistä heräsivät välittömästi.
Päätöksen esitutkinnan aloittamisesta teki ri-
kosylikomisario Pauli Kuusiranta, joka on Suo-
men Keskustan jäsen ja aktiivinen Porin kunnal-
lispolitiikassa. Hänet tunnetaan myös komisario
Oiva Kaltiokummun vaalipäällikkönä edellisistä
vaaleista. Komisario Kaltiokumpu on Suomen
Keskustan kaupunginvaltuutettu Porissa ja kes-
kustan ensimmäinen varamies eduskuntaan Sata-
kunnan vaalipiiristä. Myös ylikomisario Kuusi-
rannan tiedottaminen herättää kysymyksiä.
Asiasta annettiin tietoja vain sanomalehti Sata-
kunnan Kansalle, mutta ei muille tiedotusväli-
neille eikä siten myöskään sosiaalidemokraatti-
selle Uusi Aika -lehdelle. Myöskään sosiaalide-
mokraattisen kunnallisjärjestön puheenjohtajal

Kopioin tähän tämän loppu osankin tästä Kansanedustaja Mikko Elon tekemästä kirjallisesta kyselystä 20 vuotta sitten.
Linkistä löytyy vielä vastauskin tähän.
Minua on pistänyt oikein vihaksi tänään kun tätä asiaa olen tuolla taustalla työni ohessa käynyt läpi.
20 vuotta luottamus Porin poliisiin on ollut huonolla tolalla.
Silloin näyttämöllä oli päähenkilönä Pauli Kuusiranta. Entä nyt? Selvittämätön murha siirretään KRP.hen "hyvässä hengessä" kuten Töyräs asian ilmaisee. Päähenkilönä näyttämöllä: entinen tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta.
Vuosikymmenet on Kuusiranta saanut huseerata kaikessa rauhassa ja vaikuttaa siltä että on fanaattisuuteen asti puoluepolitiikassa niin kiinni että vaalien alla saadaan vähän hämmennettyä ja samalla hämärrytettyä asioilla joihin ei politiikkaa saisi sotkea.
Se ajatus on nyt noussut että hän tämän asian KRP.hen sai vietyä ja perusteena häketallenteen 24 ensimmäistä sekuntia jossa ei Jukka S Lahden valitusta kuulu. Tällä hän yrittää musta maalata Joutsenlahden tutkinnan. Tai on jo saanut mustattua sen. Koko Suomen kansa uskoo että Joutsenlahti on sen tutkinnan sössinyt.
Vaalit. Vaalit. Kyllä se Kuusiranta sitten taas rauhoittuu kun vaalit on ohi.
Voi että kun vihastuttaa, jo pelkästään nämä 2004 tapahtumat.
Kukaan ei voi väittää etteikö hän jo silloin ole pilannut Porin poliisin maineen. Maan hallituksessa, ministeritasolla sitä on silloin puitu miten luottamus saataisiin poliisiin palautettua.
Toisaalta ei se silloin haittaisi niin paljoa jos tämä siirto tuottaisi tulosta.

Minä uskon että KRP.hen siirto on pelkkää politiikkaa.KK 782/2004 vp — Mikko Elo /sd
2
le, kaupunginhallituksen jäsen Esa J. Wahlmanil-
le ei tiedotettu asiasta, vaikka Porin poliisi il-
moitti kuulustelevansa häntä.
Porin poliisin toiminta herättää suuria epäily-
jä siitä, että kyseessä oleva asia liittyy käynnissä
olevaan vaalikampanjaan. Kiire, jolla Porin po-
liisi käsitteli asian, ja tiedottamistapa aiheuttavat
monia kysymyksiä. Asialla näyttää olevan selvät
sidokset erityisesti Suomen Keskustan jäseneen,
rikosylikomisario Pauli Kuusirantaan. Ilmeisesti
asian poliittisen luonteen takia Länsi-Suomen
läänin lääninpoliisiylijohtaja Mikko Paatero
päätti siirtää asian käsittelyn Porin poliisilta kes-
kusrikospoliisille jo 15.10.2004. Selvää kuiten-
kin on, että Porin poliisin toimet horjuttavat
yleistä luottamusta poliisin toimintaan. Vertai-
lun vuoksi voidaan mainita, ettei esim. puolus-
tusvoimien henkilökunnalla ole oikeutta kuulua
poliittisiin puolueisiin.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjär-
jestyksen 27 §:ään viitaten esitän valtioneuvos-
ton asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraa-
van kysymyksen:
Mitä hallitus aikoo tehdä, että luotta-
mus Porin poliisin poliittisesti puolueet-
tomaan toimintaan voidaan palauttaa
koululaisten iltapäivätoimintaan liitty-
vän päätöksen jälkeen?
Helsingissä 19 päivänä lokakuuta 2004
Mikko Elo /sd
Toisaalta ei se silloin haittaisi niin paljoa jos tämä siirto tuottaisi tulosta.
-
Vareksenpoikanen
- Theo Kojak
- Viestit: 1138
- Liittynyt: Su Syys 15, 2013 10:35 pm
Re: Keskustelu poliiseista, syyttäjistä ja asiantuntijoista
Kopioin tähän vähän vanhaa tietoa joka on julkaistu Iltalehdessä 12 vuotta sitten.
Nyt kun tulee uudet poliisit tutkimaan murhaa niin toivottavasti sitä ei tutkita 1800 luvun kirkonkirjoista.
Pitäisi varmaan rakentaa ihan oma keskusteluketju näille Kuusirannan tutkinnan kummallisuuksille ja älynväläyksille.
Mikä Kuusiranta kuvitteli olevansa kun kirkonkirjojen perusteella luuli selvittävänsä Ulvilan murhan?
Voi Vitsi, mutta kai he pirun lähelle tekijää pääsivät tällä tutkimuksella?

Y-kromosomitutkimus oli poissulkevaa tutkimusta.Päivitetty 5.1.2013 13:13, julkaistu 5.1.2013 12:46.
IL: Ulvilan murhatutkinnassa käytettiin hyvin erikoisia menetelmiä, kirkonkirjat apuna
Ulvilan murhatapauksen eli Jukka S. Lahden murhatutkinnan aikana käytettiin Keskusrikospoliisin rikosteknisessä laboratoriossa käyttöön otettua Y-kromosomitutkimusta, kertoo Iltalehti painetussa versiossaan lauanataina.
Tutkintaa johtanut, nyt jo eläköitynyt rikosylikomisario Pauli Kuusiranta sanoo lehdessä, että Jukka S. Lahdella oli harvinainen sukupuolikromosomi, joka mahdollisti hyvän vertailupohjan. Tutkimus otettiin käyttöön, sillä Lahden sängystä löytyi verinen puun palanen, jossa oli Lahden DNA:n lisäksi tuntemattoman miehen DNA:ta.
– Sama y-kromosomi periytyy aina isältä pojalle alenevassa polvessa. Sitä kautta lähdettiin tutkimaan, josko se johtaisi tekijään, Kuusiranta sanoo Iltalehdelle.
Tutkijat selasivat jopa kirkonkirjoja 1800-luvun alkuun asti, jotta jokin johtolanka löytyisi. Tutkijat selvittivät Iltalehden mukaan Lahden sukuun kuuluvia miehiä.
Iltalehti kirjoittaa, että jos epäillyllä oli erilainen Y-kromosomityyppi kuin näytteessä oli määritetty, hän ei voinut olla tekijä.
Saman Y-kromosomin omaavilla on silti täysin erilainen dna. Kromosomit löytyy dna.sta, geenit taas löytyvät kromosomeista.

- Päämiäs
- Martin Beck
- Viestit: 816
- Liittynyt: Su Huhti 13, 2014 3:25 pm
- Paikkakunta: Ei voi virkavaltaa muuten opettaa kuin viedä saunan taakse ja lopettaa
- Viesti:
Re: Keskustelu poliiseista, syyttäjistä ja asiantuntijoista
Tällaisia valehtelevia varastavia rikollisia ovat V-omaiset. Mutta kyttäkorpit ei jurristikorpin silmää noki.
Mukana minfolaisille tuttu syytäjä Jukka Haavisto, jonka työ oli estää poliisien rikossyytteet. Suojelijana Vasallikunnantyperys majuri Koivisto.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/982c ... 8471568b0e
Syyttäjä sekaantui outoihin talokauppoihin: ”Voit itse kuvitella, mitä se tarkoittaa, kun en voi tappaa”
Syyttäjä-poliisipariskunnan kiinteistökaupat Porvoossa sisältävät erikoisia piirteitä.
Mia Jussinniemi 4.1.2025
Viranomaispariskunta sopi kiinteistökaupoista, joista myyjät tekivät lopulta tutkintapyynnön poliisille. Myyjien mukaan pariskunta huijasi heitä ja käytti hyväkseen asemaansa perustuvaa luottamusta. Poliisitutkinta ei kuitenkaan edennyt. Asiassa ei ollut syytä epäillä rikosta, linjasi Helsingin poliisi. Oikeusasiamies moitti poliisilaitoksen toimintaa.
Viranomaispariskunta vei kiinteistökaupat omalta osaltaan oikeuteen. Tapausta käsitellään myöhemmin tänä vuonna. Vuosia jatkunut tapaus on ottanut lukuisia uusia kierroksia, niin väitetyn liivijengiläisurakoitsijan kuin asiattomien somekirjoitustenkin myötä. Tapahtumat käynnistyivät poliisille tehdyn tutkintapyynnön mukaan lokakuussa 2021, kun Etelä-Uudenmaan aluesyyttäjä Johanna Tauriainen kävi yhdessä rikosylikonstaapelina työskentelevän kumppaninsa kanssa katsomassa myynnissä olevaa kiinteistöä.
Kiinteistöä myi pariskunta, jonka toinen osapuoli työskenteli samalla poliisilaitoksella kuin rikosylikonstaapeli. Rikosylikonstaapeli oli myyjän lähiesihenkilö, mutta myyjä ei kuitenkaan ollut ammatiltaan poliisi.
Tutkintapyynnön mukaan syyttäjä Tauriainen olisi uskotellut myyjille, että jos kiinteistöä rasittaa tie, on yleinen käytäntö antaa tietä vastaavat neliöt tonttia ilmaiseksi ostajalle. Rikosylikonstaapeli oli osoittanut myyjille, minne tontin raja tulisi sen jälkeen, kun rasitetietä korvaavat neliöt lisättäisiin tonttiin. Syyttäjä oli tutkintapyynnön mukaan kertonut myyjille hoitaneensa työkseen kiinteistökauppoihin liittyviä asioita ja tietävänsä, miten asiassa kuuluu toimia. Asiakirjojen mukaan hän onkin laatinut kaikki kauppaan liittyvät sopimukset ja muut muodollisuudet. Vaikka myyjät olivat olleet hämillään menettelystä, he olivat uskoneet juristikoulutuksen omaavan syyttäjän ja rikosylikonstaapelina toimivan lähiesihenkilön väitteet.
Tuhat neliömetriä tonttia
Myyjien väitettä tapahtumienkulusta tukevat sekä kauppakirjat että kiinteistöstä myyntihinta-arvion tehneen välittäjän lausuma.
Esisopimuksesta ja alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen varsinaiseen kauppakirjaan ilmestyi yli tuhat neliömetriä lisää tonttia, mutta maksettava summa ei kasvanut lainkaan, vaikka lisätyn tontin arvo on ollut noin 20 000 euroa.
Myyjät tekivät kaupat muutenkin 65 000 euroa alle kiinteistövälittäjän hinta-arvion, koska kaupan kohteena olevat rakennukset olivat melko vanhoja ja koska rikosylikonstaapeli oli myyjän hyvä kaveri.
Kaupan vahvistajaksi syyttäjä Tauriainen pyysi oman esihenkilönsä, Etelä-Suomen Syyttäjäalueen apulaispäällikön, erikoissyyttäjä Jukka Haaviston.
Juristikoulutus painoi
Kiinteistökaupoista keskusteltiin ensi kerran jo syksyllä 2021. Kun myyjille myöhemmin selvisi, ettei väitettyä ”rasitetie-käytäntöä” ollut olemassakaan, he tekivät poliisille tutkintapyynnön, jossa pyysivät selvittämään, olivatko syyttäjä ja rikosylikonstaapeli syyllistyneet petokseen.
Myyjät katsoivat, että heitä oli erehdytetty ja että syyttäjä ja rikosylikonstaapeli olivat käyttäneet hyväkseen vastuulliseen asemaansa perustuvaa luottamusta. Erityisesti syyttäjä Tauriaisen juristikoulutus oli myyjien mielestä seikka, joka oli vakuuttanut myyjät esitetystä käytännöstä.
Koska tutkintapyyntö koski poliisia ja syyttäjää, olisi tutkinnan pitänyt ohjautua erikoissyyttäjälle. Asia ohjattiin kuitenkin Helsingin poliisille, joka ei vastannut myyjien tiedusteluihin asian etenemisestä.
”Täysin normaali sopimusneuvottelu”
Puolen vuoden kuluttua myyjät saivat selville, ettei esitutkintaa ollut suoritettu ja asiassa oli tehty tutkinnanpäätös. Myyjät kantelivat asiasta eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka moitti Helsingin poliisin toimintaa. Myyjiä olisi pitänyt informoida viipymättä siitä, ettei tutkintaa suoritettu.
Oikeusasiamies siirsi muilta osin asian Poliisihallituksen selvitettäväksi. Tutkinnanjohtajan mukaan tapauksessa ei ollut syytä epäillä rikosta, koska myyjien ei olisi ollut pakko suostua kauppaan, mikäli he olivat epäilleet ostajia.
Päätöksessä ei otettu huomioon sitä, että myyjät eivät olleet osanneet epäillä ostajia kaupantekohetkellä. Se oli nimenomainen syy, miksi he olivat suostuneet antamaan tonttia ilmaiseksi kymmenien tuhansien eurojen arvosta.
Poliisihallitus katsoi, että tutkinnanjohtaja oli perustellut riittävällä tarkkuudella päätöksensä, jonka mukaan kyseessä oli ollut ”täysin normaali sopimusneuvottelu”, eikä tapauksessa ollut syytä epäillä rikosta.
Prosenttijengiläinen urakoitsijaksi
Keskusrikospoliisi on kertomansa mukaan tietoinen kyseisestä moottoripyöräjengistä. Kaupan jälkeen ostajat alkoivat reklamoimaan muun muassa tontille kauan ennen myyjien siellä asumista haudatuista kotitalousjätteistä.
Myyjien käsityksen mukaan kyseessä oli vain vanha tunkio. Myyjä oli kertomansa mukaan puhunut rikosylikonstaapelille tontin metsässä olevista roskista ennen kauppaa. Roskat olivat olleet myös silmämääräisesti nähtävissä jo ostajien ensimmäisellä käynnillä syyskuussa ja lokakuussa, jolloin maassa ei ollut lunta.
Ostajat kuitenkin väittivät asian paljastuneen heille vasta, kun lumet olivat sulaneet seuraavana keväänä. Ympäristöviranomainen kävi tarkastamassa tilanteen ja määräsi ostajat poistamaan jätteet. Urakoitsijaksi valittiin maanrakennusyritys, jota pyörittää prosenttijengiläinen. Urakoitsija poseeraa julkisissa Facebook-kuvissaan avoimesti jengiliivit päällään. Liivitunnusten mukaan hän on KYY MC -nimisen jengin presidentti. Keskusrikospoliisin mukaan yksi prosentti liiveissään merkkiä kantavista haluaa viestittää olevansa jäsen nimenomaan rikollisessa moottoripyöräjengissä.
Yleisellä tasolla keskusrikospoliisi toteaa Iltalehdelle, että se on tietoinen Suomessa toimivasta Kyy MC -nimisestä paikallisesta moottoripyöräjengistä. Iltalehden tietojen mukaa Kyy MC on kytköksissä Helvetin enkeleihin.
Urakoitsija kaivoi maata yhdeksän päivää ja kuljetti kaikkiaan 18 tonnia jätettä ja maahan haudattuja kantoja Porvoosta Vantaalle kierrätysyritykseen. Operaation hinnaksi tuli yli 15 000 euroa, ja ostajat vaativat myyjiä maksamaan laskun.
Myyjät ilmoittivat asianajajansa välityksellä syyttäjälle ja rikosylikonstaapelille, että lasku oli ylihinnoiteltu ja että se oli peräisin maanrakennusyritykseltä, jota johti prosenttijengiläinen.
Tappohaave Facebookissa
Joulukuussa 2023 syyttäjä Tauriainen julkaisi Facebook-sivuillaan kirjoituksen, jossa hän mainitsi myyjät sukunimeltä. Kirjoituksessaan hän ilmoitti, että vuoden 2023 rumin sana oli myyjien sukunimi.Hän myös kirjoitti aikovansa jatkossa käyttää myyjien nimeä loukkaamistarkoituksessa.”Voit itse kuvitella, mitä se tarkoittaa, kun en voi tappaa ja kiroan sinut [myyjien sukunimeksi].”Myyjät tekivät rikosilmoituksen syyttäjän kirjoituksista ja toivat ilmoituksessaan esille sen, että syyttäjän uhkaavaksi ja loukkaavaksi koettu kirjoitus oli tehty sen jälkeen, kun myyjät olivat tuoneet esille urakoitsijana toimivan prosenttijengiläisen epäillysti ylihinnoitellut laskut.
Poliisi: Asiatonta
Tällä kertaa asia ohjautui Itä-Uudenmaan poliisilaitokselle, jossa todettiin, ettei asiassa ollut syytä epäillä rikosta. Tutkinnanjohtajan mukaan myyjillä ei voitu katsoa olevan perusteltua syytä pelätä henkilökohtaisen turvallisuutensa olevan vakavassa vaarassa.
Vaikka syyttäjän kirjoitus oli tutkinnanjohtajan mielestä epäasiallinen, se ei ollut myöskään sillä tavalla halventava, että olisi ollut syytä epäillä kunnianloukkausta.
Asiassa ei käynnistetty esitutkintaa, vaikka samankaltaisista tapauksista on Suomessa langetettu tuomioitakin.
Joka tapauksessa Tauriaisen viestintä on ristiriidassa Syyttäjälaitoksen eettisten ohjeiden kanssa. Ohjeissa linjataan syyttäjien käytöstä yksityiselämässäkin siten, ettei sillä saa heikentää luottamusta syyttäjälaitokseen. Syyttäjä ei saisi myöskään tavoitella etua tai hyötyä viittaamalla ammattiinsa tai asemaansa.
Pankkilaina takavarikkoon
Syyttäjä ja rikosylikonstaapeli veivät kiinteistökaupan oikeuteen, missä asiaa käsitellään myöhemmin tänä vuonna. He vaativat, että myyjien omaisuutta määrätään takavarikoitavaksi turvaamistoimena yli 150 000 euroa kaupan kohteessa väitetysti ilmenneiden virheiden vuoksi.
Myyjät ilmoittivat, ettei turvaamistoimeen ollut syytä, sillä heillä ei ollut vaatimuksen mukaista omaisuutta eivätkä he siten voisi omaisuuttaan hukata.
He joutuivat hakemaan 13 000 euron lainan pankista pystyäkseen palkkaamaan asianajajan hoitamaan nyt kyseessä olevaa oikeudenkäyntiä ja siihen liittyviä asioita.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus määräsi takavarikoitavaksi noin 100 000 euron arvosta myyjien omaisuutta, jota ei ollut olemassakaan. Oikeus takavarikoi myös myyjien ottaman pankkilainan, jolla oli tarkoitus rahoittaa oikeudenkäyntiin tarvittava juristi.
”Harrastaa kerhoilua”
Viranomaispariskunta vei kiinteistökaupan oikeuteen, jossa asiaa käsitellään myöhemmin tänä vuonna. Arkistokuva Porvoon oikeustalosta. Henri KärkkäinenIltalehti tavoitti syyttäjä Johanna Tauriaisen. Hän on eri mieltä siitä, onko hän teetättänyt tontillaan urakoita prosenttijengiläisellä.
– Urakoitsija harrastaa moottoripyöräkerhoilua, mutta en ymmärrä tätä prosenttijengijuttua. Hän oli paras tarjoaja ja hänet pidettiin tässä urakoitsijana, koska hän oli ammattilainen, Tauriainen kertoo.
Kyseisellä yrityksellä ei ole kotisivuja, eikä Tauriainen avaa sitä, miten yhteys yritykseen on syntynyt. Tauriainen myöntää kuitenkin saaneensa jo ennen Iltalehden yhteydenottoa tietoonsa urakoitsijan väitetyn taustan prosenttijengiläisenä.
– On tällaisia väitteitä ollut.
Kiistää myyjien väitteet
Tauriainen kiistää sanoneensa tai koskaan kuulleensakaan sellaisesta käytännöstä, jossa rasitetiestä annettaisiin vastineeksi ilmaiseksi tonttia.
– Myyjille on ilmoitettu, että emme aio maksaa samaa hintaa rasitetiestä kuin käyttötontista. Mitään ei ole saatu ilmaiseksi, Tauriainen sanoo.
Syyttäjä ei kuitenkaan halua tarkemmin selittää, miksi kauppakirjaan ilmestyi täysin ilmaiseksi noin tuhat neliömetriä tonttia.
Tappamiseen ja kiroamiseen liittyviä Facebook-julkaisujaan syyttäjä Tauriainen selittää tunnetiloillaan.
– Täytyy sanoa, että olen ollut todella, todella vihaisella tuulella, kun olen tuollaisen typerän viestin laittanut.
Rikosylikonstaapeli ei halunnut kommentoida asiaa.
Näin asiantuntija kommentoi
Rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori Matti Tolvasen mukaan kiinteistökaupan osalta on kysymys siitä, ovatko ostajat erehdyttäneet myyjiä.
– Jos havaitsee toisella olevan väärä luulo asiaan vaikuttavasta tosiseikasta, erehdyttämistä voi olla jo se, ettei toisen osapuolen huomiota kiinnitetä siihen, että hänellä on jostain seikasta väärä käsitys, Tolvanen sanoo.
– Näin siksi, että erehdyksen vireillä pitäminenkin on petoksena rangaistavaa, vaikka erehdyksen ylläpitäjä ei olisi itse aiheuttanut toisen virheellistä käsitystä tosiseikan olemassaolosta.
Tolvasen mukaan luottamussuhteella on merkitystä myös petosrikoksen arvioinnissa.
– Ihminen erehtyy helpommin silloin, kun erehdyttäjänä on henkilö, johon hän luottaa.
Toisin kuin poliisi, Tolvanen näkee, että syyttäjän Facebook-kirjoitukset voisi tulkita halventavaksi ja että niissä voisi olla kyse kunnianloukkauksesta. Sen sijaan liivijengiläisen palkkaamisessa hän ei pahemmin näe ongelmaa.

PERU_Viimeinen_virhe_turha_F35romut_HX-maanpetos=35mrd_ikivelkaorjuutemme._-Kaikki_blogistit_tietää_Auer_syytön
anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi
seppo-isotalo
RadioRockKorporaatio-tenttaus._Suomiareena_pätkä:
youtube.com/watch?v=FH9CGJFLoMk
Syyttömien_KKOikeusmurhat_valeraiskauksista
areena.yle.fi/1-3719531
2298417
2104198
mtv.fi/katso/20618268
Syytön_taksikuski_10v_vankilaa_raiskausvalheista
anneliauer.com
mikkoniskasaari.fi
puheenvuoro.uusisuomi.fi/?s=auer
fi.wikipedia.org/wiki/Ulvilan_surma
Salasana_ulvila_Lataa_ILMAISEKSI_Faktakirja2_Miten_poliisi_väärensi_Auerin_murhaajaksi
anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi
seppo-isotalo
RadioRockKorporaatio-tenttaus._Suomiareena_pätkä:
youtube.com/watch?v=FH9CGJFLoMk
Syyttömien_KKOikeusmurhat_valeraiskauksista
areena.yle.fi/1-3719531
2298417
2104198
mtv.fi/katso/20618268
Syytön_taksikuski_10v_vankilaa_raiskausvalheista
anneliauer.com
mikkoniskasaari.fi
puheenvuoro.uusisuomi.fi/?s=auer
fi.wikipedia.org/wiki/Ulvilan_surma
Salasana_ulvila_Lataa_ILMAISEKSI_Faktakirja2_Miten_poliisi_väärensi_Auerin_murhaajaksi
-
Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: Keskustelu poliiseista, syyttäjistä ja asiantuntijoista
"Tutkimus otettiin käyttöön, sillä Lahden sängystä löytyi verinen puun palanen, jossa oli Lahden DNA:n lisäksi tuntemattoman miehen DNA:ta." Mikäs se tämmöinen "puun palanen" oli? Ettei vaan sitä klapia tarkoittaisi? Ei kai sentään missään muussa näytteessä ole vierasta dna:ta ollut, vai onko nekin krp kontaminoinut?Vareksenpoikanen kirjoitti: To Tammi 02, 2025 11:01 pm Kopioin tähän vähän vanhaa tietoa joka on julkaistu Iltalehdessä 12 vuotta sitten.
Nyt kun tulee uudet poliisit tutkimaan murhaa niin toivottavasti sitä ei tutkita 1800 luvun kirkonkirjoista.
Pitäisi varmaan rakentaa ihan oma keskusteluketju näille Kuusirannan tutkinnan kummallisuuksille ja älynväläyksille.
Mikä Kuusiranta kuvitteli olevansa kun kirkonkirjojen perusteella luuli selvittävänsä Ulvilan murhan?
Y-kromosomitutkimus oli poissulkevaa tutkimusta.Päivitetty 5.1.2013 13:13, julkaistu 5.1.2013 12:46.
IL: Ulvilan murhatutkinnassa käytettiin hyvin erikoisia menetelmiä, kirkonkirjat apuna
Ulvilan murhatapauksen eli Jukka S. Lahden murhatutkinnan aikana käytettiin Keskusrikospoliisin rikosteknisessä laboratoriossa käyttöön otettua Y-kromosomitutkimusta, kertoo Iltalehti painetussa versiossaan lauanataina.
Tutkintaa johtanut, nyt jo eläköitynyt rikosylikomisario Pauli Kuusiranta sanoo lehdessä, että Jukka S. Lahdella oli harvinainen sukupuolikromosomi, joka mahdollisti hyvän vertailupohjan. Tutkimus otettiin käyttöön, sillä Lahden sängystä löytyi verinen puun palanen, jossa oli Lahden DNA:n lisäksi tuntemattoman miehen DNA:ta.
– Sama y-kromosomi periytyy aina isältä pojalle alenevassa polvessa. Sitä kautta lähdettiin tutkimaan, josko se johtaisi tekijään, Kuusiranta sanoo Iltalehdelle.
Tutkijat selasivat jopa kirkonkirjoja 1800-luvun alkuun asti, jotta jokin johtolanka löytyisi. Tutkijat selvittivät Iltalehden mukaan Lahden sukuun kuuluvia miehiä.
Iltalehti kirjoittaa, että jos epäillyllä oli erilainen Y-kromosomityyppi kuin näytteessä oli määritetty, hän ei voinut olla tekijä.
Saman Y-kromosomin omaavilla on silti täysin erilainen dna. Kromosomit löytyy dna.sta, geenit taas löytyvät kromosomeista.
Voi Vitsi, mutta kai he pirun lähelle tekijää pääsivät tällä tutkimuksella?
Tämmöisiä "puunpalasia" otettiin talteen ja tutkittiin (tämä "huolimattoman alkututkimuksen" aikana):
19.7. puutikku paidasta (lausunto 14.4.2009, ei saatu DNAta, visuaalisesti verinen)
53. puutikkuja näytteestä 17, aluslakana sängyltä (saapunut 5.1.2007)
53.1. näyte puutikun tahrasta (DNA-lausunto 8.2.2007, verta, DNA = Jukka Lahti)
54. puutikkuja näytteestä 18 (saapunut 5.1.2007)
54.1-2. näytteet puutikun eri päistä (lausunto 8.2.2007: ei verta, ei DNAta)
58. puutikkuja, kaarnanpaloja ja silmälasin sangan pala takkahuoneen lattialta (saapunut 5.1.2007)
58.1., 58.10. (puutikut) DNA = Jukka Lahti (lausunto 1.2.2007)
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
- Päämiäs
- Martin Beck
- Viestit: 816
- Liittynyt: Su Huhti 13, 2014 3:25 pm
- Paikkakunta: Ei voi virkavaltaa muuten opettaa kuin viedä saunan taakse ja lopettaa
- Viesti:
Re: Keskustelu poliiseista, syyttäjistä ja asiantuntijoista
"58. puutikkuja, kaarnanpaloja ja silmälasin sangan pala takkahuoneen lattialta (saapunut 5.1.2007)"
Oliko Jukalla (luku)lasit, kun kuvissa ei näy? Päähän ei ollut laittanut, oliko tuolilla/yöpöydällä?
Vai Annelin siivoamattomuutta jomman kumman sankojen hapertunut pala?
Murhamiehellä ei laseja ollut päässään. Ehkä taskussa tai taskusta palanen tipahtanut?
Erinomaisen tarkkaa alkututkimusta tekivät oikeassa olevan komisario Joutsenlahden pätevät miehet, kuten näistäkin näytteistä näkee.
Oliko Jukalla (luku)lasit, kun kuvissa ei näy? Päähän ei ollut laittanut, oliko tuolilla/yöpöydällä?
Vai Annelin siivoamattomuutta jomman kumman sankojen hapertunut pala?
Murhamiehellä ei laseja ollut päässään. Ehkä taskussa tai taskusta palanen tipahtanut?
Erinomaisen tarkkaa alkututkimusta tekivät oikeassa olevan komisario Joutsenlahden pätevät miehet, kuten näistäkin näytteistä näkee.
PERU_Viimeinen_virhe_turha_F35romut_HX-maanpetos=35mrd_ikivelkaorjuutemme._-Kaikki_blogistit_tietää_Auer_syytön
anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi
seppo-isotalo
RadioRockKorporaatio-tenttaus._Suomiareena_pätkä:
youtube.com/watch?v=FH9CGJFLoMk
Syyttömien_KKOikeusmurhat_valeraiskauksista
areena.yle.fi/1-3719531
2298417
2104198
mtv.fi/katso/20618268
Syytön_taksikuski_10v_vankilaa_raiskausvalheista
anneliauer.com
mikkoniskasaari.fi
puheenvuoro.uusisuomi.fi/?s=auer
fi.wikipedia.org/wiki/Ulvilan_surma
Salasana_ulvila_Lataa_ILMAISEKSI_Faktakirja2_Miten_poliisi_väärensi_Auerin_murhaajaksi
anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi
seppo-isotalo
RadioRockKorporaatio-tenttaus._Suomiareena_pätkä:
youtube.com/watch?v=FH9CGJFLoMk
Syyttömien_KKOikeusmurhat_valeraiskauksista
areena.yle.fi/1-3719531
2298417
2104198
mtv.fi/katso/20618268
Syytön_taksikuski_10v_vankilaa_raiskausvalheista
anneliauer.com
mikkoniskasaari.fi
puheenvuoro.uusisuomi.fi/?s=auer
fi.wikipedia.org/wiki/Ulvilan_surma
Salasana_ulvila_Lataa_ILMAISEKSI_Faktakirja2_Miten_poliisi_väärensi_Auerin_murhaajaksi
-
Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: Keskustelu poliiseista, syyttäjistä ja asiantuntijoista
Tuosta silmälasin sangan palasesta löytyi nuorimmaisen tytön (A***ra) DNA, mutta ei se kai hänellekään kuulunut. Jostain on sen tyttö ehkä ulkona leikkiessään löytänyt, tai sitten surmaaja oli joku perhetuttu rillit päässä... Epäilen että ei=)Päämiäs kirjoitti: To Tammi 16, 2025 6:28 pm "58. puutikkuja, kaarnanpaloja ja silmälasin sangan pala takkahuoneen lattialta (saapunut 5.1.2007)"
Oliko Jukalla (luku)lasit, kun kuvissa ei näy? Päähän ei ollut laittanut, oliko tuolilla/yöpöydällä?
Vai Annelin siivoamattomuutta jomman kumman sankojen hapertunut pala?
Murhamiehellä ei laseja ollut päässään. Ehkä taskussa tai taskusta palanen tipahtanut?
Erinomaisen tarkkaa alkututkimusta tekivät oikeassa olevan komisario Joutsenlahden pätevät miehet, kuten näistäkin näytteistä näkee.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
-
Vareksenpoikanen
- Theo Kojak
- Viestit: 1138
- Liittynyt: Su Syys 15, 2013 10:35 pm
Re: Keskustelu poliiseista, syyttäjistä ja asiantuntijoista
Kiitos Kuolemannaakka tuosta pakastin kirjoituksesta.
Tämän lisäksi on vielä naispoliisin raportti jossa hän tutkii pakastimen, ja muita tiloja kaksi päivää (?) tapahtuman jälkeen.
Tässä netistä saatavasta Vaasan hovioikeuden päätöksestä ei ole käräjäoikeuden 2013 tuomiota. Ainakin minulla ne ovat yhdessä. Enkä ole vielä ehtinyt aloittaa sen lukemista mutta F oli tutkivan poliisin kirjaimista toinen.
Heti kun ehdin niin luen ne uudelleen.
Kaikkea sitä mikä tuli esille esitutkinnassa ei esitetty Hovioikeudelle. Hovioikeus tiesi sen ja toteaakin tuomion alkupuolella että he voivat tehdä ratkaisuja vain sen aineiston perusteella mitä heille esitetään.
Merkittävä vihjaus oikeudelta, ettei syyttäjät tuoneet kaikkia tapaukseen liittyviä asioita oikeudessa esille.
Suurin syyllinen näyttää olevan syyttäjälaitoksen puolella.

Kaikkein pahin syyllinen Anneli Auerin liittyvässä seksuaalirikosjutussa on syyttäjä Jarmo Valkama. Hän on pääsyyllinen tähän koko mielipuoliseen ja keksittyyn juttuun. Hän hävisi jutun murhaoikeudenkäynnissä, Anneli Auer todettiin syyttömäksi ja ikään kuin kostoksi Valkama junaili nämä seksuaalirikossyytteet (ja tietysti jotta sai vangittua juuri vapautetut Auerin ja jotta sai palautettua häviämässä murhajutun takaisin käräjäoikeuteen). Ja pahin syyllinen murhajutussa on puolestaan Pauli Kuusiranta. Hänen motiivinsa lienee ollut päättää poliisiuransa kunniakkaasti selvittämällä kiireellä Ulvilan murhan ennen eläköitymistään. Kiireellä hän meni tekemään vielä keskeneräisestä tapauksesta jutun Pohjolan poliisi kertoo kirjaan, jossa hän löyhkii että juttu on selvä, Anneli Auer vangittu ja että hän selvitti Ulvilan murhan. Jarmo valkamaa ei voida enää tempuistaan rangaista, mutta on uskomatonta, että Kuusirannan annetaan kirjassaan levitellä hovioikeudenkin perättömiksi julistamia asioita. Eikö kuusiranta osaa edes hävetä?