Virkarikosepäily Syyttäjälaitoksessa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Paikalla
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17456
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Virkarikosepäily Syyttäjälaitoksessa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Hämeen Sanomien tietojen mukaan kaksi aluesyyttäjää pantiin sivuun apulaispäälliköiden paikalta
Epäillyt ovat toimineet apulaispäällikköinä Itä-Suomen syyttäjäalueella. Valtakunnansyyttäjä ei pidättänyt heitä virasta esitutkinnan ajaksi, mutta määräsi heidät sivuun esihenkilöasemistaan.

Hämeen Sanomien keräämien tietojen mukaan aluesyyttäjät ovat toimineet apulaispäällikköinä Itä-Suomen syyttäjäalueella vielä kevät–kesällä 2024, kunnes valtakunnansyyttäjä Ari-Pekka Koivisto määräsi heidät sivuun esihenkilötehtävistä.
Hämeenlinna ja koko Kanta-Häme kuuluvat Itä-Suomen syyttäjäalueeseen, eli alueen syyttäjät vastaavat lähtökohtaisesti maakunnan rikosasioiden syyteharkinnasta. Epäillyistä toinen on myös ajanut syytteitä Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa.

Valtakunnansyyttäjän toimiston (VKST) julkisten päätösten mukaan Koivisto määräsi aluesyyttäjät esihenkilötehtävistä pois Oikeuskanslerinviraston selvityksen jälkeen. Lisäksi oikeuskansleri Tuomas Pöysti teki asiasta tutkintapyynnön keskusrikospoliisille (KRP), joka käynnisti esitutkinnan.
Koivisto päätti kuitenkin, ettei aluesyyttäjiä toistaiseksi tarvinnut pidättää virasta. Haastattelussa hän kertoo seuraavansa KRP:n esitutkinnan edistymistä ja harkitsevansa viralta pidättämistä tarvittaessa uudestaan.

Tutkinnanjohtajana toimiva KRP:n rikostarkastaja Asko Vaten kertoo Hämeen Sanomille, että oikeuskanslerilta tulleessa tutkintapyynnössä rikosnimikkeinä ovat virkavelvollisuuden rikkominen ja tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen.
Vaten on tutkinnasta niukkasanainen. Hän kertoo, että esitutkinta koskee Syyttäjälaitoksen henkilökuntaa muttei ota tarkemmin kantaa epäiltyjen määrään, epäiltyyn tekoaikaan tai siihen, missä päin Suomea epäillyt toimivat. Hän ei toistaiseksi kommentoi myöskään sitä, millaisista teoista rikosepäilyssä on kyse.
Valtakunnansyyttäjä Koiviston mukaan rikosepäilyssä on kyse kahdesta virassa olevasta syyttäjästä. Muita mahdollisia epäiltyjä hän ei kommentoi, kuten ei myöskään KRP:n tutkinnanjohtaja Vaten.

Oikeuskanslerinvirasto on salannut asiasta tekemänsä päätöksen ja poliisille jätetyn tutkintapyynnön. VKST:n virkamiesoikeudellisista päätöksistä on salattu ne osuudet, jotka koskevat epäiltyjen tekojen luonnetta. Päätöksissä ilmenevät tiedot kuitenkin yksilöivät tapauksen liittyvän samaan asiaan, kuin mistä Oikeuskanslerinvirasto teki poliisille tutkintapyynnön.
Oikeuskanslerinviraston päätökset asiassa ovat maaliskuulta 2024 ennen nykyisen Itä-Suomen syyttäjäalueen johtavan aluesyyttäjän Ossi Jukaraisen johtokautta.

VKST:n asiakirjojen mukaan tehtävistään sivuun asetetut apulaispäälliköt ovat Ulla Oinonen ja Marianna Semi. Oinonen toimii Kuopiossa ja Semi hoiti tehtävää sijaisena Lahdessa. Semi siirrettiin apulaispäällikkyydestä sivuun vapusta lähtien, Oinonen elokuun alusta.
Marianna Semi ei halunnut kommentoida Hämeen Sanomille rikosepäilyä tai sitä, että hänet määrättiin apulaispäällikön tehtävästä sivuun. Toimitus ei puheluista ja yhteydenottopyynnöistä huolimatta toistaiseksi perjantaina tavoittanut Oinosta kommentoimaan.

https://www.ess.fi/uutissuomalainen/8160801
Hupsis88

Re: Virkarikosepäily Syyttäjälaitoksessa

Viesti Kirjoittaja Hupsis88 »

Tämä onkin paha. Nämä kuitenkin laativat tuomiot. Siinä jos tällainen olisi meikäläisen tuomion lyönyt kii niin saiskohan korvauksia reilulta 6 vuodelta?
Kaikki nämä poliisien & syyttäjien jutut ja siitä saadut tuomiot tulisi määrätä kovennettuna.
Kuitenkin sanelevat siinä toisen kohtalon puoli hyvin jos aavistuskaan vilppiä.
Paikalla
Avatar
Rescuer
Horatio Caine
Viestit: 6017
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Virkarikosepäily Syyttäjälaitoksessa

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

^
Eivät syyttäjät tuomioita laadi vaan tuomarit...

Eikös tuo Semi ole sama syyttäjä, joka siirrettiin aikoinaan syrjään KRP:tä koskevasta virkarikostutkinnasta sen jälkeen, kun oli vaatinut KRP:tä luovuttamaan juttuun liittyviä asiakirjoja? Ja nyt KRP tutkii Semin toimia...
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3212
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Virkarikosepäily Syyttäjälaitoksessa

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Rescuer kirjoitti: To Joulu 26, 2024 8:12 am ^
Eivät syyttäjät tuomioita laadi vaan tuomarit...

Eikös tuo Semi ole sama syyttäjä, joka siirrettiin aikoinaan syrjään KRP:tä koskevasta virkarikostutkinnasta sen jälkeen, kun oli vaatinut KRP:tä luovuttamaan juttuun liittyviä asiakirjoja? Ja nyt KRP tutkii Semin toimia...
Sama Semi. On näköjään tullut lähtö Espoosta Lahteen.
Asiakirjoista tuli turha riita kun Semi ei ollut hankkinut oikeuden määräystä vaatimuksiensa tueksi.
Semin mukaan krp:een pojat olisivat uhkailleet häntä kun vaati niitä asiakirjoja. Semi vaan hölmöili kun ei heti nostanut juttua uhkailusta, vaan höpötteli asiasta julkisuudessa, juttu taisi kuivua kasaan ilman tuomioita.
Syrjäänsiirto toki vähän haiskahti, toisaalta Semistä taisi tulla jäävi sen asiakirjariidan seurauksena.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
OperaatioKekkonen
Jack Taylor
Viestit: 18
Liittynyt: Ma Helmi 14, 2022 5:36 pm

Re: Virkarikosepäily Syyttäjälaitoksessa

Viesti Kirjoittaja OperaatioKekkonen »

Hupsis88 kirjoitti: To Joulu 26, 2024 4:35 am Tämä onkin paha. Nämä kuitenkin laativat tuomiot. Siinä jos tällainen olisi meikäläisen tuomion lyönyt kii niin saiskohan korvauksia reilulta 6 vuodelta?
Kaikki nämä poliisien & syyttäjien jutut ja siitä saadut tuomiot tulisi määrätä kovennettuna.
Kuitenkin sanelevat siinä toisen kohtalon puoli hyvin jos aavistuskaan vilppiä.
Siis oletko istunut syyttömänä kuusi vuotta, huhhuh sentään
Vastaa Viestiin