Nämä kaksi matkalaukkua saapuivat Suomeen – kukaan ei huomannut, että niissä oli noin 20 kiloa kovia huumeita
Kysyimme rajaviranomaisilta, miksi kaksi huumelaukkua pystyttiin salakuljettamaan Suomeen niin helposti.

- Helsinki-Vantaan lentoaseman valvontakamerakuvissa näkyy, miten kuriiri kulkee matkalaukkujen kanssa aseman läpi ja luovuttaa ne ulkona odottaneelle henkilölle. Kuva: Poliisi
- laukkumies.jpg (89.92 KiB) Katsottu 5550 kertaa
Marraskuisena iltana kolmekymppinen huumekauppias kuvasi olohuoneessaan videon. Kuviin tallentui miehelle tärkeä hetki.
Viikkoja valmisteltu salakuljetus oli päättynyt onnistumiseen. Iso huumelasti oli vihdoin perillä miehen kotona Lappeenrannassa. Kyse oli ainakin 20 kilon erästä kovia huumeita.
Kerromme tässä jutussa, kuinka vaivattomasti huumeet tuotiin Suomeen, ja kysymme mitä mieltä salakuljetusten ehkäisystä vastaavat viranomaiset ovat tapahtuneesta.
Jutun tiedot perustuvat poliisin ja oikeuden asiakirjoihin sekä Tullin aineistoihin.
Hinnat raapustettiin paperilapulle
Salakuljetusta valmisteltiin ilmeisesti joitakin viikkoja. Poliisin esitutkinnan mukaan huumekauppias matkusti lokakuussa 2022 Hollantiin ja tapasi Rotterdamissa huumeiden välittäjäksi tietämänsä miehen.
Tapaamisesta on tallentunut kännykkäkuva käsinkirjoitetusta lappusesta, jossa lukee sovittujen aineiden määrät ja hinnat. Sen mukaan kauppasummaksi tuli runsaat 60 000 euroa.
Tapaamisen jälkeen huumekauppias palasi Suomeen.
Kuukautta myöhemmin alkoi tapahtua. Kaksikon alkuperäisenä ideana oli kätkeä aineet auton vararenkaaseen ja tuoda ne Ruotsin kautta Suomeen.
Suunnitelmasta piti kuitenkin luopua, sillä tavaraa oli niin paljon, ettei se välittäjän kertoman mukaan olisi mahtunut rengaskätköön.
Pian huumekauppias sai välittäjältä uuden, lupaavankuuloisen viestin. Oli löytynyt kuriiri.
Nuori hollantilaismies suostuisi tuomaan kaksi huumeita täynnä olevaa matkalaukkua reittilennolla Suomeen. Poliisitutkinnassa ei ole selvinnyt, millainen korvaus miehelle luvattiin.
Kuriirin matka
Punainen ja sininen matkalaukku painoivat lentoyhtiön mukaan yhteensä 33 kiloa. Poliisitutkinnassa huumeiden osuudeksi arvioitiin noin 25 kiloa, loput painosta kertyi laukkujen materiaalista.
Laukuissa ei tiettävästi ollut sisällä mitään muuta kuin huumeita.
Kuriiri lähti aamupäivän lennolla Amsterdamista. Hän teki välilaskun Latvian Riiassa ja saapui iltapäivällä Helsinkiin. Lentoasemalla laukut ilmestyivät tavalliseen tapaan matkatavarahihnalle, josta kuriiri nappasi ne mukaansa ja vei ulkona odottavalle huumekauppiaalle.
Pian sen jälkeen kuriiri suuntasi paluumatkalle.
Huumekauppias puolestaan ajoi lentoasemalta matkalaukkujen kanssa kotiinsa Lappeenrantaan. Illalla hän kuvasi videon laukkujen sisällöstä olohuoneen pöydällä.
Kolme kuukautta myöhemmin keväällä 2023 huumekauppias jäi kiinni. Poliisi tavoitti ensin huumekauppiaan rikoskumppanina toimineen pikkuveljen ja pian sen jälkeen päätekijänä pidetyn kauppiaan.
Iso pyörä pyörimään
Tutkinnan edetessä poliisi haki varmistusta sille, että salakuljetuksen onnistumisesta kertonut video todella oli kuvattu huumekauppiaan kotona.
Videolla näkyvä olohuoneen pöytä oli samanlainen kuin epäillyn asunnossa, samoin videon veitset täsmäsivät asunnosta löytyneisiin veitsiin. Tavaraa oli todennäköisesti tarkoitus alkaa pilkkoa pienempiin paloihin.
Poliisin mukaan videokuvissa vilahteli myös paikkakunnalla jaettavia mainoslehtiä.
Varmistui, että huumelaukut oli kuljetettu yhden päivän aikana Hollannista Kaakkois-Suomeen Lappeenrantaan. Kyse on seudusta, jossa poliisin paljastaman huumekaupan volyymi on ollut esimerkiksi pääkaupunkiseutuun ja Ruotsin rajan kaupunkeihin verrattuna pienempää.
Huumekauppias oli ollut alalla jo joitain vuosia. Hän oli myynyt lähialueiden asiakkailleen pääasiallisesti kannabista ja marihuanaa. Bisnes oli siihenkin asti taloudellisesti kannattavaa, mutta Hollannista tekemällään hankinnalla hänen oli mahdollista tehdä kerralla isoa tiliä.
Poliisin mukaan lasti sisälsi kilon kokaiinia, kymmenen kiloa amfetamiinia, kolme kiloa MDMA:ta eli jauhemaista ekstaasia sekä 30 000 ekstaasitablettia. Näin suurta erää huumekauppias ei ollut tiettävästi ostanut koskaan aikaisemmin.
Lähes koko satsi ehti mennä myyntiin ennen kuin poliisi otti kiinni kauppiaan ja useita muita samaan vyyhtiin kuuluvia epäiltyjä.
Myöhemmin Etelä-Karjalan käräjäoikeus arvioi huumeiden määrän kokaiinin ja amfetamiinin osalta poliisin esittämää vähäisemmäksi.
Oikeudessa erän arvoksi laskettiin huumausaineiden katukauppahintojen perusteella yli puoli miljoonaa euroa.
Käräjäoikeus tuomitsi tekijät muun muassa törkeistä huumausainerikoksista huhtikuussa 2024. Asian käsittely jatkuu tänä keväänä Itä-Suomen hovioikeudessa.
...
...
Kuriirin kohtalo
Entä miten kuriirin tarina jatkui hänen käännyttyään kotimatkalle Helsinki–Vantaalta?
Mies lensi ilman matkalaukkuja tiettävästi ongelmitta Hollantiin.
Puolitoista vuotta matkan jälkeen, huhtikuussa 2024 poliisi tavoitti kuriirin Hollannissa. Häntä epäillään Suomessa törkeästä huumausainerikoksesta. Hänet vangittiin ja luovutettiin Suomeen oikeudenkäyntiä varten. Syyttäjä vaatii teosta seitsemän vuoden vankeusrangaistusta.
Kuriirin asian käsittely käräjäoikeudessa on kesken, sillä oikeus passitti hänet mielentilatutkimukseen. Oikeus pyrkii selvittämään, pitääkö miehen väite heikosta terveydentilastaan paikkansa. Kuriiri kertoi, ettei sen vuoksi muista koko matkasta mitään.