Oikeus teki tällä viikolla päätöksen, joka saattoi saada poliisit kiroilemaan
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17463
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Oikeuden päätöksen perusteella poliisi tutkii rikoksista epäiltyjen puhelimia ja muita laitteita lainvastaisella tavalla
Poliisi valittanee päätöksestä
Joiltakin poliiseilta saattoi päästä tällä viikolla voimasana, kun Varsinais-Suomen käräjäoikeus antoi päätöksensä poliisin tekemän laite-etsinnän lainmukaisuudesta.
Päätös heittää epäilyksen varjon poliisin rikostutkinnan lainmukaisuuden päälle laajemminkin. Tapauksen vaikutukset saattavat vielä ulottua lukuisiin rikostutkintoihin Suomenlahden kaapelituhon tutkinta mukaan lukien.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus käsitteli sitä, millä edellytyksillä poliisi voi tutkia rikoksesta epäillyn ihmisen matkapuhelinten ja muiden laitteiden sisältöjä.
Keskusrikospoliisi oli tutkinut rikoksista epäillyn matkapuhelinten, kannettavan tietokoneen ja tablettitietokoneen sisällöt. Häntä epäillään kunnianloukkauksesta ja seksuaalisesta ahdistelusta.
Epäilty valitti käräjäoikeuteen laite-etsinnästä. Hänen mukaansa etsintä oli lainvastainen.
Laite-etsintä voidaan tehdä eräiden muiden edellytysten täyttyessä poliisin omalla päätöksellä, kunhan päätöksen tekee pidättämiseen oikeutettu virkamies. Usein asiasta päättää tutkinnanjohtaja.
Keskusrikospoliisi oli menetellyt juuri näin. Se noudatti kansallista lainsäädäntöä.
Kansallinen laki jätetään kuitenkin soveltamatta, jos se on ristiriidassa Euroopan unionin oikeuden kanssa. Varsinais-Suomen käräjäoikeus päätti tehdä niin.
Euroopan unionin tuomioistuin antoi nimittäin viime lokakuussa ennakkoratkaisun matkapuhelimen sisällön tutkimisen edellytyksistä. Kaikkien jäsenmaiden on noudatettava tuomioistuimen linjauksia.
Erityisen merkittävää ratkaisussa on se, että poliisin on lähtökohtaisesti haettava matkapuhelimen sisällön tutkimista varten etukäteen lupa tuomioistuimelta tai muulta riippumattomalta hallintoelimeltä. Suomessa ei menetellä niin.
EU-tuomioistuimen mukaan pääsy matkapuhelimen sisältämiin tietoihin voi mahdollistaa tarkkojen johtopäätösten teon henkilön yksityiselämästä. Kysymys voi olla erittäin vakavasta puuttumisesta perusoikeuksiin.
EU-tuomioistuimen päätös on nostamassa kynnystä laite-etsintöihin. Suomessa etsintöjä on voitu tehdä poliisin omalla päätöksellä hyvinkin vähäisiä rikoksia myöten.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus otti ratkaisussaan EU-oikeuden huomioon.
Käräjäoikeus päätti, ettei keskusrikospoliisilla ollut toimivaltaa päättää laite-etsinnästä rikoksesta epäillyn matkapuhelimiin ja muihin laitteisiin.
Poliisi määrättiin hävittämään jäljennökset laitteiden sisällöstä.
Miksi tämä asia on merkittävä?
Siksi että poliisi ja muut esitutkintaviranomaiset ovat tehneet laite-etsintöjä todella monessa muussakin rikostutkinnassa vastaavalla tavalla. Vuonna 2023 viranomaiset tekivät keskimäärin 25 laite-etsintää joka päivä.
https://www.hs.fi/suomi/art-2000010980853.html
Kyseessä on siis erittäin merkittävä poliisin toimintaedellytyksiin vaikuttava päätös, joka etenee nyt varmasti hoviin ja sieltä edelleen korkeimpaan oikeuteen, koska kyseessä on todella merkittävä ennakkopäätös.
Aiheesta oli avattu kaksi ketjua. Ne yhdistetty.
-NILS-

Re: Oikeus teki tällä viikolla päätöksen, joka saattoi saada poliisit kiroilemaan
EU-päätös laittaa Suomen poliisin uuden tilanteen eteen – vaikeutuvatko laite-etsinnät?
Rikospaikan Murharyhmän jäsenet keskustelivat poliisin tekemistä laite-etsinnöistä ja niihin liittyvästä tuoreesta oikeuden päätöksestä.
– Laite-etsinnät ovat päivittäinen työkalu. Niitä tehdään tilauspetoksista vakaviin henkeen ja terveyteen kohdistuneisiin rikoksiin. Usein juttuja lähtee aukeamaan ja selviämään juuri laite-etsintöjen avulla ja sieltä saatavien tietojen perusteella, rikostarkastaja Krista Vallila sanoo.
– Lähes kaikkiin rikoksiin saadaan näyttöä laitteiden tietomassasta. Esimerkiksi törkeissä rikoksissa ovat usein seinäkiistot vastassa ja näyttö pitää saada muuta kautta. Laite-etsintä on yksi avaintekijä, rikosylikomisario Jari Kinnunen toteaa.
Asianajaja Kari Eriksson nostaa esimerkkinä Oulun viime kesäkuisen luotiliivitapon, jossa oli ensi alkuun kiinni neljä miestä epäiltynä henkirikoksesta.
Tapahtuma saatiin todennettua laite-etsinnän avulla, sillä yksi epäillyistä oli kuvannut ampumisen.
– Kaikilla on nykyään kännykät ja kaikki kuvataan. Pahoinpitelyt ja kotirauhan rikkomiset ynnä muut, Eriksson sanoo.
Uuden tilanteen edessä
Laite-etsinnän tekemiseen on tähän asti riittänyt tutkinnanjohtajan päätös, mutta Euroopan unionin tuomioistuin antoi jo viime syksynä ennakkoratkaisun, jonka mukaan poliisin on haettava etukäteen tuomioistuimelta tai muulta riippumattomalta hallintoelimeltä lupa matkapuhelimen sisällön tutkimista varten.
Jäsenmaiden on noudatettava EU-tuomioistuimen linjauksia.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus antoikin vastikään päätöksen, jossa se katsoi KRP:n eräässä jutussa tekemän laite-etsinnän ensimmäistä kertaa Suomessa lainvastaiseksi EU-oikeuden ratkaisun perusteella.
– Kansallinen lainsäädäntö lähtee meillä edelleen siitä, että pidättämiseen oikeutetun virkamiehen päätöksellä näitä laite-etsintöjä voidaan tehdä. Odotetaan, millaisiin toimiin oikeusministeriössä ryhdytään tämän asian ja tilanteen selkiyttämiseksi, Vallila sanoi.
"Poliisin tehtävä on rikosvastuun toteuttaminen"
Kinnunen ei pidä todennäköisenä, että EU-oikeuden linjaus mullistaisi tai vaikeuttaisi merkittävästi poliisin laite-etsintämenettelyt.
– Laittaisin tässä vaiheessa pikkasen jäitä hattuun. Uskon, että tähän tulee ratkaisu kyllä, Kinnunen sanoi.
– En nostaisi tätä suuremmaksi asiaksi kuin mitä se on. Jatketaan kuten nytkin: perustellen, perustellen ja perustellen.
Eriksson ei usko, että laite-etsintöjen lainmukaisuutta ruvettaisiin rikosjutuissa edes jatkossa laajasti haastamaan.
– En usko sitä. Kehittäisin tässä asiassa nimenomaan jälkikäteisvalvontaa, Eriksson sanoi.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/eu- ... at/9092850

- ajanpatina
- Javier Pena
- Viestit: 1787
- Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 5:08 pm
- Paikkakunta: Loimaa, Tampere
- Viesti:
Re: Oikeus teki tällä viikolla päätöksen, joka saattoi saada poliisit kiroilemaan
"Sivistysmaissa", jollaiseksi jopa Suomikin luetaan "maailman onnellisimpana kansana", on rikollisten oikeudet turvattu ja suojeltu lainsäädännöllä erittäin hyvin. Siksi myös poliisien työ on tehty erittäin vaikeaksi, mitä tämänkin jutun "oikeuden" päätös osaltaan vaikeuttaa.
Ketä ja mitä palvelee rikollisten hyysääminen ja vapaana pitäminen, se ei ihan mahdu terveeseen maalaisjärkeen, mikä "järki" moraaleineen on Suomen Laki nimisestä satukirjasta poistettu jo työväen miljonääripresidentin Mauno Koiviston päivistä asti.
Järkeä vai ei? Se on hyvä kysymys, kun päivittäin lueskelee mediasta rikosjuttuja ja niistä saatuja tuomioita perusteluineen ja salauksineen. Ei uskoisi Suomen olevan avoin demokraattinen maa, missä kuitenkin on paljon, paljon salaisuuksia, joista ei saa puhua, ei kirjoittaa..., valta mediassa.

Kaikella on aikansa.
Re: Oikeus teki tällä viikolla päätöksen, joka saattoi saada poliisit kiroilemaan
Poliisilla ei ole mitään muuta kuin oikeuksia. Ei lainkaan velvollisuuksia. Oikeudet ovat loputtomat. Saavat käytännössä tehdä ylimitoitetuilla resursseillaan ja määrärahoillaan mitä lystäävät. Kansalainen voidaan sakottaa kuoliaaksi tai tuhota hänen elämänsä aivan mitättömästä syystä. Poliisilla on partikiväärit, haulikot, konepistoolit ja pistoolit kansalaisten surmaamiseen. On jopa konekiväärejä ja erilaisia räjähteitäkun. Takavuosina poliisilla oli ainakin Pasilassa pari Maxim-konekivääriä suurten kansalaislaumojen tuhoamiseen. Kansalaisen suorittamasta poliisitorjunnasta tulee aina murhasyyte, jos virantoimituksessa olevan poliisin surmaa. Vaihtoehdoksi jää siis ajaa liikennevalvontatehtävissä olevan poliisin päälle, jos haluaa selvitä pienemmällä tuomiolla. Järkevintä olisi, jos lakimuutoksella poliisin ampumisesta tuomittaisiin tavallisen kansalaisen kanssa yhdenveroisesti. Jos itse saisin päättää niin 7 vuotta olisi kohtuullinen tuomio, ja jos useamman ampuu samalla niin sitten 11 vuotta. Ensikertalaisena vuosituomio tarkoittaa, että kansalainen pääsisi vielä takaisin elämään muutaman poliisin ampumisesta. Hirvikivääri tosin lähtee valtiolle niin kuin Tauno Pasaseltakin, joka teki tätä Jumalan työtä.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
-
Kuikka Koponen
- Martin Beck
- Viestit: 833
- Liittynyt: Ti Heinä 30, 2024 6:04 am
Laittomat laite-etsinnät.
Otsikko naamioitu hämmentävästi, ja peitellään satoja rikoksia.
Onko jo koko oikeuslaitos tominut lakien vastaisesti? Ei ole ensinmäinen kerta kun maamme oikeuslaitokset pyyhkii lakeja perseeseensä.
Eli poliisii tutkii laitteesi ihan miten haluaa, ja laite etsinnästä ei tarvitse minnekään ilmoittaa, jos sieltä ei löydy mitään rangaistavaa.
https://www.hs.fi/suomi/art-2000011159098.html
Syyttäjiltä hätähuuto lakiongelmasta: Edes pitävä näyttö ei johda välttämättä rangaistukseen
Rikokset|Syyttäjät pelkäävät, että rikoksista epäiltyjä ei välttämättä saada tuomittua pitävästä näytöstä huolimatta.
Näytä lisää
Syyttäjät pelkäävät, että rikoksesta epäiltyjä ei välttämättä voida lähitulevaisuudessa syyttää ja tuomita oikeudessa lainsäädännöllisen ongelman takia. Näin voisi käydä siitä huolimatta, että heitä vastaan olisi olemassa langettava näyttö rikoksesta.
Uhkana on, että suuri määrä rikoksia voi jäädä tämän takia selviämättä, Syyttäjälaitos toteaa oikeusministeriölle lähettämässään lausunnossa.
Sen ovat allekirjoittaneet valtakunnansyyttäjä Ari-Pekka Koivisto ja valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto.
Ongelma koskee poliisin ja muiden esitutkintaviranomaisten tekemiä laite-etsintöjä. Niissä viranomaiset tutkivat rikoksista epäiltyjen ja muiden henkilöiden matkapuhelinten, tietokoneiden ja muiden laitteiden sisältöjä.
Euroopan unionin tuomioistuin linjasi viime lokakuussa, että poliisin on lähtökohtaisesti haettava matkapuhelimen sisällön tutkimista varten etukäteen lupa tuomioistuimelta tai muulta riippumattomalta hallintoelimeltä.
EU-tuomioistuimen mukaan pääsy matkapuhelimen sisältämiin tietoihin voi mahdollistaa tarkkojen johtopäätösten teon henkilön yksityiselämästä. Kysymys voi olla erittäin vakavasta puuttumisesta perusoikeuksiin.
Suomessa ei näytetä menettelevän nykyisin EU-tuomioistuimen edellyttämällä tavalla. Laite-etsinnästä voi päättää pelkkä pidättämiseen oikeutettu virkamies, kuten rikostapauksen tutkinnanjohtaja.
Oikeusministeriö on parhaillaan valmistelemassa lakiuudistusta, jotta Suomen käytäntö olisi varmasti EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännön mukainen.
Lakiluonnoksen mukaan vastaisuudessakin päätöksen voisi tehdä pidättämiseen oikeutettu virkamies, mutta nykyisestä poiketen päätös pitäisi yleensä viedä vielä tuomioistuimen vahvistettavaksi.
Tuomioistuin hyväksyisi tai hylkäisi laitteen tutkinnan. Esitutkintaviranomaiset voisivat tutkia laitteiden sisällöt vasta tuomioistuimen vahvistuksen jälkeen.
Syyttäjälaitoksen mukaan lakiuudistus on välttämätöntä toteuttaa mahdollisimman nopeasti.
”Voimassa olevan pakkokeinolain mukainen menettely on riskialtis sen suhteen, voidaanko nykyisellä laite-etsintämenettelyllä hankittua selvitystä käyttää näyttönä oikeudessa ja kuinka pitkään tämä sallitaan. Oikeuskäytäntö on tältä osin jo muodostumassa epäyhtenäiseksi”, Syyttäjälaitos toteaa oikeusministeriölle lausunnossaan.
Syyttäjiä siis huolettaa, että rikoksentekijöitä voi jäädä käytännössä tuomitsematta. Silloin myös uhrit voivat jäädä vaille oikeuksiaan.
Syyttäjälaitos pitää ilmeisenä, että EU-tuomioistuin saattaisi tulkita Suomessa nykyisellä tavalla toteutetut laite-etsinnät EU-oikeuden vastaisiksi. Sen vuoksi laite-etsinnöillä saatu näyttö on vaarassa menettää jälkikäteen merkityksensä.
Syyttäjälaitos pitää uhkana sitäkin, ettei laite-etsintöjä välttämättä voida tehdä ollenkaan, jos lakiuudistus venyy pitkäksi. Silloin suuri määrä rikoksia jää selviämättä.
”Lainsäädäntö tulisi korjata ennen kuin ollaan tällaisessa tutkinnallisessa pattitilanteessa”, Syyttäjälaitos huomauttaa.
Oikeusministeriö on kertonut pyrkivänsä valmistelemaan lakiuudistuksen pikaisesti, jopa tänä keväänä.
Vastikään päättyneellä lausuntokierroksella nousi kuitenkin kriittisiä huomioita esityksestä, vaikka itse uudistusta pidettiin laajasti tarpeellisena.
Oikeuskansleri ja useat muut lausunnonantajat kummeksuivat lakiluonnosta erityisesti siitä, että sen mukaan laite-etsinnästä päättäisi yhä pidättämiseen oikeutettu virkamies ja tuomioistuimen roolina olisi vahvistaa tai hylätä päätös.
”Miksi pidättämiseen oikeutettu virkamies tekisi jo ennen tuomioistuinkäsittelyä päätöksen asiassa, jos tarkoituksena on saattaa asia tuomioistuimen etukäteisvalvonnan piiriin? Mikä olisi pidättämiseen oikeutetun virkamiehen päätöksen merkitys ennen tuomioistuimen vahvistusta”, oikeuskansleri kysyy lausunnossaan.
Esimerkiksi Tuomariliiton, Asianajajaliiton ja Tullin mielestä lakiin pitäisi kirjata, että laite-etsinnästä päättää tuomioistuin pidättämiseen oikeutetun virkamiehen vaatimuksesta.

Re: Laittomat laite-etsinnät.
Asia lävähti silmille Varsinais-Suomen käräjäoikeuden päätöksestä:
viewtopic.php?t=44519
Tämän jälkeen esim. Rikospaikan "asiantuntijat" vähättelivät ongelmaa, ettei mikään tule muuttumaan.
Nyt onkin sitten todelliset lakiasiantuntijat todenneet, että nyt on paska lentänyt tuulettimeen ja on jo kova kiire, ettei Suomea haastettaisi lainsäädännön ristiriidasta EU-lakien kanssa EU-tuomioistuimeen.
EU-lait kun näet ovat aina kansallisten lakien yläpuolella.
Kansalaisten perusoikeuksiin puuttuminen ei ole mikään pikkujuttu!
viewtopic.php?t=44519
Tämän jälkeen esim. Rikospaikan "asiantuntijat" vähättelivät ongelmaa, ettei mikään tule muuttumaan.
Nyt onkin sitten todelliset lakiasiantuntijat todenneet, että nyt on paska lentänyt tuulettimeen ja on jo kova kiire, ettei Suomea haastettaisi lainsäädännön ristiriidasta EU-lakien kanssa EU-tuomioistuimeen.
EU-lait kun näet ovat aina kansallisten lakien yläpuolella.
Kansalaisten perusoikeuksiin puuttuminen ei ole mikään pikkujuttu!
-
Kuikka Koponen
- Martin Beck
- Viestit: 833
- Liittynyt: Ti Heinä 30, 2024 6:04 am
Re: Oikeus teki tällä viikolla päätöksen, joka saattoi saada poliisit kiroilemaan
*Näin näyttää olevan, jos artikkelin oikein lukee.*ajanpatina kirjoitti: Ma Helmi 03, 2025 3:03 pm "Sivistysmaissa", jollaiseksi jopa Suomikin luetaan "maailman onnellisimpana kansana", on rikollisten oikeudet turvattu ja suojeltu lainsäädännöllä erittäin hyvin. Siksi myös poliisien työ on tehty erittäin vaikeaksi, mitä tämänkin jutun "oikeuden" päätös osaltaan vaikeuttaa.
Ketä ja mitä palvelee rikollisten hyysääminen ja vapaana pitäminen, se ei ihan mahdu terveeseen maalaisjärkeen, mikä "järki" moraaleineen on Suomen Laki nimisestä satukirjasta poistettu jo työväen miljonääripresidentin Mauno Koiviston päivistä asti.
Järkeä vai ei? Se on hyvä kysymys, kun päivittäin lueskelee mediasta rikosjuttuja ja niistä saatuja tuomioita perusteluineen ja salauksineen. Ei uskoisi Suomen olevan avoin demokraattinen maa, missä kuitenkin on paljon, paljon salaisuuksia, joista ei saa puhua, ei kirjoittaa..., valta mediassa.
Euroopan unionin tuomioistuin antoi nimittäin viime lokakuussa ennakkoratkaisun matkapuhelimen sisällön tutkimisen edellytyksistä. Kaikkien jäsenmaiden on noudatettava tuomioistuimen linjauksia.
Erityisen merkittävää ratkaisussa on se, että poliisin on lähtökohtaisesti haettava matkapuhelimen sisällön tutkimista varten etukäteen lupa tuomioistuimelta tai muulta riippumattomalta hallintoelimeltä. Suomessa ei menetellä niin.
EU-tuomioistuimen mukaan pääsy matkapuhelimen sisältämiin tietoihin voi mahdollistaa tarkkojen johtopäätösten teon henkilön yksityiselämästä. Kysymys voi olla erittäin vakavasta puuttumisesta perusoikeuksiin.
EU-tuomioistuimen päätös on nostamassa kynnystä laite-etsintöihin. Suomessa etsintöjä on voitu tehdä poliisin omalla päätöksellä hyvinkin vähäisiä rikoksia myöten.
Re: Oikeus teki tällä viikolla päätöksen, joka saattoi saada poliisit kiroilemaan
En ymmärrä mikä ongelma asiassa on noudattaa lakia. Jos on riittävä näyttö esimerkiksi että epäilty voidaan vangita, niin siinä vaiheessa vaan hankkii sen laillisen luvan.
Poliisissa on paljon kusipäitä, jotka saattavat jo pelkästä juopumispidätyksestä kolata puhelimen läpi. Tiedän näin tapahtuneen. Lisäksi todella pienellä epäilyllä on täysin syyttömien yksityiselämää pengottu puhelimen kautta. Ei sivistysmaassa noin voi tehdä, jossain Venäjällä tai Koreassa noin voisi kuvitella tehtävän. Poliisimafian toimia täytyy suitsia.

JanitaSlim
- Ben Matlock
- Viestit: 8690
- Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm
Re: Oikeus teki tällä viikolla päätöksen, joka saattoi saada poliisit kiroilemaan
↑
Suomihan rikkoo kokoajan näitä EU-oikeuksia mm. tavaran vapaaseen liikkuvuuteen liittyen. Tämä nyt ei mitenkään yllättänyt.
Lainaus korvattu nuoliviittauksella edelliseen viestiin

”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa rasisteja”
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
-
Kuikka Koponen
- Martin Beck
- Viestit: 833
- Liittynyt: Ti Heinä 30, 2024 6:04 am
Re: Oikeus teki tällä viikolla päätöksen, joka saattoi saada poliisit kiroilemaan
Sen takia tämäkin piilotettiin tänne, että ei h3rättäisi suurempaa keskustelua.Koljattii kirjoitti: Su Huhti 13, 2025 12:37 pm En ymmärrä mikä ongelma asiassa on noudattaa lakia. Jos on riittävä näyttö esimerkiksi että epäilty voidaan vangita, niin siinä vaiheessa vaan hankkii sen laillisen luvan.
Poliisissa on paljon kusipäitä, jotka saattavat jo pelkästä juopumispidätyksestä kolata puhelimen läpi. Tiedän näin tapahtuneen. Lisäksi todella pienellä epäilyllä on täysin syyttömien yksityiselämää pengottu puhelimen kautta. Ei sivistysmaassa noin voi tehdä, jossain Venäjällä tai Koreassa noin voisi kuvitella tehtävän. Poliisimafian toimia täytyy suitsia.
Satoja rikoksia pimit3tään jokaiselta, ja kuinka ne puhelimien, tietokoneiden kollaamiset kirjataan, jos ei löydy mitään kiinnostavaa, niin ei merkintöjä että on tutkittu, näinhän tämä poliisi rikollisuus toimii, ja ei niistä kukaan mitään koskaan sano mitään kenellekkään, vaan yritetään peitellä vielä rikoksen jälkiä.
Meno on kuin Venäjällä, perusoikeuksia poljetaan huolella monissa asioissa, mutta niitä saa edes tutkittavaksi, näin esson baarissa moni on valittanut, ja nyt ei ole kyse pelkästään nuorison puhelinten tutkimisista, vaan poliisi rikkoo muutenkin lakia päivittäin. Miksikö rikkoo?
Poliisin pitää jo omata jonkin verran taipumusta rikolliseen ajatteluun, jos ei sitä omaa niin eipä ainakaan tutkijaksi ole asiaa.
Miettikääpä kun noin 5000 tämmöistä henkilöä on liikenteessä ympäri maata, ettei rikoksia tapahtuisi useita päivässä.
On se jännä juttu, että poliisi tutkii poliisin rikoksia, saatto toimia vuonna 30, mutta kun maailma on muuttunut hiukan, ja niin on muuttunut poliisin moraalikin monissa asioissa ja se vielä, että annetaan yksittäiselle viranomaiselle oikeus päättää tutkinnoista, niin rikkoo jo monin osin lakia.
Kaikki poliisit tekevät jonkin rikoksen elämässään, niinkuin 99% kaikista ihmisistä, mutta jos ollaan laista ja säädöksistä piittaamattomia pienissäkin asioissa, niin mikä saa teidät uskomaan että näin ei kävisi suuremmissaa jutuissa myös.
Ihminen se poliisikin on, ja vaikea niille lakia lukee, yleensä lakia eniten rikkovat eläkkeelle siirtyvät poliisit.
Poliisin eläkkeisiin pitää puuttua, ja jos tekee tarpeeksi törkeän rikoksen, niin kansaneläke vaan, ja muut etuudet pois, niin alkaa työt maistuun toisella tavalla ja panee miettimään kannattaako lakia rikkoa, poliisin on vähän vaikea sanoa, että en mä tienny.