^ Varsinainen runsauden sarvi suorastaan.
https://www.lansivayla.fi/paikalliset/8246565
29.1.2025
Valion massiivinen tietomurto koskee jopa 75 000 ihmistä – viranomainen arvioi nyt jatkotoimia
Elintarvikeyhtiö Valio on joutunut valtavan tietoturvahyökkäyksen kohteeksi. Tietomurto koskee jopa 75 000:ta ihmistä.
Hyökkäys tapahtui 12. joulukuuta 2024, samana päivänä, jolloin Valio ilmoitti Vaaralan-tehtaan ja Helsingin Pitäjänmäen varastotoimintojen sulkemisesta.
Valio kertoi 20. joulukuuta tiedotteessaan, että tietoverkkohyökkäyksen kohteena oli Valion, Suomessa toimivien tytäryhtiöiden ja maidonhankintaosuuskuntien henkilöstö, kaikkiaan 5 000 työntekijää.
Tammikuussa tutkinnan aikana kuitenkin selvisi, että tietomurto onkin kohdistunut huomattavasti suurempaan ihmisjoukkoon.
Valio tiedotti maanantaina, että hyökkäys koskee aiemmin ilmoitetun lisäksi noin 70 000:ta Valion Eläkekassassa vakuutetun henkilötietoja.
Hyökkääjä on saanut haltuunsa Valion Keskinäisen Vakuutusyhtiön ja Valion Eläkekassan vakuutettujen ja etuudensaajien tietoja. Lisäksi hyökkääjälle on päätynyt ”rajattu määrä” Valion taloustietoja, jotka sisältävät henkilötietoja.
– Olemme postittaneet jokaiselle tietomurron kohteena olevalle henkilölle kirjeen, jossa kerrotaan, mitkä kirjeensaajan henkilötiedot ovat altistuneet tietomurrolle. Muita kuin kirjeessä kerrottuja tietoja ei ole päätynyt hyökkääjän haltuun. Samalla kirjeessä ohjeistetaan, miten viranomaisten suositusten mukaisesti tulee toimia omien tietojen suojaamiseksi väärinkäytöltä, kertoo Valion Keskinäisen Vakuutusyhtiön ja Valion Eläkekassan toimitusjohtaja Jari Laaninen tiedotteessa.
Valio on avannut päivystyspalvelun ja verkkosivun, joista tietomurron uhrit voivat saada lisätietoja ja neuvoja omien tietojen suojaamiseen.
Tapauksesta on tehty ilmoitus tietosuojavaltuutetun toimistoon, Traficomin Kyberturvallisuuskeskukselle ja Finanssivalvonnalle sekä rikosilmoitus poliisille. Poliisi tutkii tietomurtoa rikoksena.
– Tietomurtohyökkäyksille on tyypillistä, että tilannekuva ja hyökkääjän tekemät vahingot täsmentyvät vasta selvitystyön edetessä. Olemme tehneet selvitystyötä katkeamatta, ja se jatkuu edelleen yhteistyössä poliisin ja muiden viranomaisten kanssa, sanoo Valion lakiasiainjohtaja Juha Hölttä tiedotteessa.
Tietosuojavaltuutetun toimisto selvittää muun muassa, ovatko tietomurron kohteeksi joutuneet yritykset noudattaneet lakisääteisiä velvollisuuksiaan.
– Mahdollisia jatkotoimia arvioidaan seuraavaksi Valion toimittamien täydentävien tietojen perusteella. Yleisesti tietoturvaloukkaustilanteissa on ensiarvoisen tärkeää aktiivisesti selvittää loukkauksen syyt, jotta vastaava ei toistu, sanoo apulaistietovaltuutettu Heljä-Tuulia Pihamaa toimiston tiedotteessa.
Siinä sitä onkin tutkijoille pakertamista taas vähäksi aikaa.
Täst´eteenpäin yksinkertaisemman otsikon voimin
-NILS-