Nettiherjaajaa mätkäistiin tuhansien laskulla

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
otus
Axel Foley
Viestit: 2330
Liittynyt: Ke Tammi 02, 2008 6:00 pm
Paikkakunta: Youranus

Nettiherjaajaa mätkäistiin tuhansien laskulla

Viesti Kirjoittaja otus »

Nettiherjaajaa mätkäistiin tuhansien laskulla
3.11.2008 16:34
Pilkkaavat Etelä-Suomen Sanomien keskustelupalstalle kirjoitetut viestit toivat lahtelaismiehelle tuomion kunnianloukkauksesta.

Vuonna 1944 syntynyt lahtelaismies sai maanantaina 25 päiväsakkoa kunnianloukkauksesta. Hän joutuu maksamaan halventavista ja valheellisista väitteistään heinolalaiselle pariskunnalle 5 500 euroa ja lisäksi yli 2 000 euroa hoito- ja asianajolaskuja.

Mies osallistui nettikeskusteluun kahdella nimimerkillä ja liki 30 kirjoituksella joulukuun 2007 ja helmikuun 2008 välillä. Mies valitti oikeudessa provosoituneensa itseensä kohdistuneista, nälvivistä teksteistä, jotka hän yhdisti tuntemaansa heinolalaisnaiseen.

Uhri sairastui masennukseen

Kirjoitukset yksilöivät naisen monin tavoin, ja ne käsittelivät muun muassa terveyttä, taloutta ja perhe-elämää. Nainen sairastui keskivaikeaan masennukseen ja joutui muutaman kuukauden sairauslomalle.

Aviomieskin on joutunut perheterapiaan, minkä lisäksi väärät väitteet ovat haitanneet muun muassa kotisivujen julkaisemista.

Oikeus määritteli kansliapäätöksessään korvaukset henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosittelemaan liukumaan. Nainen saa yhteensä 4 000 euroa tilapäisestä haitasta ja kunnianloukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Miehen kunnianloukkauskorvaukseksi tuli 1 500 euroa.

STT

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2008110 ... 7_uu.shtml
Jos alkaa pännii, niin anna bannii..
Solmu
Adrian Monk
Viestit: 2519
Liittynyt: Ti Heinä 22, 2008 2:19 pm

Viesti Kirjoittaja Solmu »

Taas nuo nuoret moukkaroivat netissä ja herjaavat toisia!!
(sarkasmia, tekijähän olikin jo 64vuotias)
"Yöperho on koteloitunut"
Pässi 73
Armas Tammelin
Viestit: 74
Liittynyt: Ma Loka 27, 2008 2:17 am
Paikkakunta: Kymenlaakso

Viesti Kirjoittaja Pässi 73 »

sarkasmia... Olikohan syytteen nostajan etunimi Jarna... :roll:
SUPPORT: Woman's MC 1%
"Vaikka oonkin perseestä, oon silti pillusta"
Avatar
Mäsä-Masa
Neuvoja-Jack
Viestit: 571
Liittynyt: Ti Joulu 04, 2007 1:33 am

Viesti Kirjoittaja Mäsä-Masa »

Mutta Jarnahan on nurmijärveläinen tietääkseni. Kts. Womans' MC-ketju. Tässä puhutaan, että lahtelaismies kiusasi heinolaista pariskuntaa.
"Moon Leka-Veka, soot Mäsä-Masa", sanoi koulutoveri minulle ennen muinoin.
Solmu
Adrian Monk
Viestit: 2519
Liittynyt: Ti Heinä 22, 2008 2:19 pm

Viesti Kirjoittaja Solmu »

Mäsä-Masa kirjoitti:Mutta Jarnahan on nurmijärveläinen tietääkseni. Kts. Womans' MC-ketju. Tässä puhutaan, että lahtelaismies kiusasi heinolaista pariskuntaa.
Hmm, niin.. kiusaaja ei yleensä syytettä nostakaan.
"Yöperho on koteloitunut"
Pässi 73
Armas Tammelin
Viestit: 74
Liittynyt: Ma Loka 27, 2008 2:17 am
Paikkakunta: Kymenlaakso

Viesti Kirjoittaja Pässi 73 »

Mäsä-Masa kirjoitti:Mutta Jarnahan on nurmijärveläinen tietääkseni. Kts. Womans' MC-ketju. Tässä puhutaan, että lahtelaismies kiusasi heinolaista pariskuntaa.
Juuh tiedän, tiedän... :roll: Pieni piru vain pääsi vallolilleen :twisted:
SUPPORT: Woman's MC 1%
"Vaikka oonkin perseestä, oon silti pillusta"
Vastaa Viestiin