Gustafssonin vammat

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
Hessu52
Watson itse
Viestit: 5682
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

Älä unohda papillon Gussen mutsia Helgaa, eli sairaalan epävirallista tiedottajaa.

Jos hän tiedotti lehdistölle poikansa voinnista, niin kyllä silloin olisi tiedoitusten luullut kulkeneen yhtä sujuvasti toisinkin päin.

Gussehan on itse myöntänyt äitinsa alkujaan kertoneen luunsiruista, jotka poistettiin hänen korvastaan.

Samoin puukoniskuista, vaikka niitä ei sitten yhtään ole ollutkaan, vaikka ahtaaseen telttaan puukolla sohivan kiilusilmäsurmaajan olisi luullut osuvan edes yhden kerran suurimpaan maaliinsa, mutta ei vaan osunut.

Tulee mieleen jenkkien täsmäaseet, jotka osuvat melkein aina täsmälleen siviilikohteisiin, kuten sairaaloihin ja kouluihin.

Muistaakseni jossain on jopa lukenut, että Gussen mutsi kertoi keskustelleensa sairaalassa Gussen kanssa retkestä, tai jotenkin siihen suuntaan.

Joten heikolla olette Gussefanit tämän Gussen valehtelujen suhteen omista vammoistaan ja muistamisistaan.
kujala
Martin Riggs
Viestit: 610
Liittynyt: Su Helmi 24, 2008 10:55 pm

Viesti Kirjoittaja kujala »

Aivovammaluokitukset:
http://www.terveysportti.fi/pls/kh/kh_j ... i=nix00134

Noissa luokituksissa ei ole aivoruhjetta, mutta se kuuluu luokkaan paikallinen aivovamma (S06.3). Diffuusille aivovammalle on oma luokka (S06.2). Ja kun alansa asiantuntija puhuu diffuusiaivovammasta ja aivoruhjeesta, hän ei takuuvarmasti tarkoita samaa asiaa.
Viimeksi muokannut kujala, Ke Marras 05, 2008 10:39 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
kujala
Martin Riggs
Viestit: 610
Liittynyt: Su Helmi 24, 2008 10:55 pm

Viesti Kirjoittaja kujala »

konsta kirjoitti:Kujala itse myöntää vetävänsä prosentit hatusta. Jotenb eikö se ole ihan sama, miten niitä käsitellään.
Mistä ihmeestä Sinä oikein puhut? Haloo, onko ketään kotona? :?: :?: :?: :?: :?: :shock:

Olen esittänyt, että Öhman on esittänyt, että Nilsillä ei ole ollut aivoruhjetta (= fakta). Et ole esittänyt mitään, millä olisit kumonnut tämän faktan. Fakta ei ole minun vaan Öhmanin esittämä.

Nyt kun olen lukenut Öhmanin kahta lausuntoa yhä uudestaan ja uudestaan, ne alkavat näyttäytyä yhä mielenkiintoisimmalta.

Öhman on päätynyt kliinisten tutkimusten perusteella siihen, ettei Nilsillä ole ollut aivoruhjetasoista vammaa (todennäköisyys). Samaan hän on päätynyt uusien kuvausten perusteella (varmuus). Öhman on siis päätellyt, että Nilsillä on ollut aivoruhjetasoista vammaa lievempi aivovamma (= lähinnä jonkin asteinen diffuusiaivovamma, koska tällainen vamma voisi kadota uusissa kuvauksissa). Tämän jälkeen Öhman on sovittanut tuota lievempää aivovammaa 3 - 5 päivän muistiaukkoon ja todennut, ettei sekään ole todennäköistä.

Öhman on siis esittänyt seuraavaa:
1. Nilsillä ei ole ollut aivoruhjetta.
2. On mahdollista, että Nilsillä on ollut aivoruhjetta lievempi aivovamma, mutta tämä aivovamma ei olisi todennäköisesti voinut synnyttää esitetyn pituista muistiaukkoa.

Öhman ei sano sitä suoraan, mutta tuosta seuraa loogisesti se, että Öhmanin mielestä Nilsin muistiaukko täytyy selittyä jollakin muulla tekijällä kuin aivovammalla!
konsta
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4610
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 1:09 am

Viesti Kirjoittaja konsta »

kujala kirjoitti:
konsta kirjoitti:Diiffuusiovamma on yhtä kuin aivovamma, on vielä peräti yhtä kuin aivoruhje.
No miten suhtausisit niikin typerään väitökseen, että diffuusiovamma ei ole aivovamma?

Onhan se vähän määrittelykysymys, onko diffuusiovamma varsinainen aivoruhje ja nykyään nuo voidaankin jo erottaa toisistaa, vaikkei aukottomasti. Periaatteesa samasta asiasta on kyse. Aivojen ruhjoutumisesta.

Olet näköjään kuitenkin tuunustautunut Awan ja Hessun leiriin, lääketieteen asiantuntijaksi. Joten ehkä meillä ei ole kovinkaan vakavasti otettavaa keskustelua enää. Mutta haitanneeko tuo.
KO:Edellä todetut lukuisat seikat tukevat vahvasti johtopäätöstä Gustafssonin syyttömyydestä, eikä asiassa esitetty näyttö edes kokonaisuutena arvostellen osoita, että Gustafsson olisi kohdistanut syytteessä kerrotussa tilanteessa väkivaltaa...
papillon
Perry Mason
Viestit: 3630
Liittynyt: Su Joulu 23, 2007 11:12 am
Paikkakunta: Ei kenenkään maa.

Viesti Kirjoittaja papillon »

papillon kirjoitti:
Heikkilä muuten sanoi iltsarin haastattelussa, että Ng on liikuskellut alueella.
Mihinkä se tieto perustui?
Se on aika vinhaa, se tuli ihan alkuvaiheessa viime rytinää tuo lausunto.
Muistin väärin, eli paskaa puhuin. Heikkilä sanoo että ei pidä mahdottomana NG n liikehdintää alueella.

Siinä on vissi ero, tässä juttu kehnohkoina scannnauksina:1 2

Paperitollotarina vielä 1 2
Hessu52
Watson itse
Viestit: 5682
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

Miten sinä konsta voit luokitella toisia ihmisiä sellaisiin luokkiin, etteivät he tietäisi aivovammoista enemmän kuin sinä.

Sinä vetoat aina Tenovuohon, joka on yhtä tyhjän kanssa, ainainen "asiantuntija" sille puolelle oikeussaleissa, jotka häntä pyytävät todistajaksi.

Jos syyttäjä olisi älynnyt pyytää Tenovuota todistamaan, olisikin ollut mielekiintoista kuulla, miten hän olisi silloin todistanut, mutta se on fakta, ettei samalla lailla kuitenkaan, kun silloin.

Sinä et raasu erota edes ruhjetasoista aivovammaa, aivotärähdykdestä, höh!
konsta
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4610
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 1:09 am

Viesti Kirjoittaja konsta »

Thänks Papillon. Heikkilä spekuloi, ja Markkula tekee siitä ison otsikon. Sitten täällä on vielä viiden vuoden päästä epävakaita, joiden mielestä suuri vääryys on tapahtunut. Punaniskojen maa.
Viimeksi muokannut konsta, Ke Marras 05, 2008 11:13 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
KO:Edellä todetut lukuisat seikat tukevat vahvasti johtopäätöstä Gustafssonin syyttömyydestä, eikä asiassa esitetty näyttö edes kokonaisuutena arvostellen osoita, että Gustafsson olisi kohdistanut syytteessä kerrotussa tilanteessa väkivaltaa...
konsta
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4610
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 1:09 am

Viesti Kirjoittaja konsta »

Hessu52 kirjoitti:Miten sinä konsta voit luokitella toisia ihmisiä sellaisiin luokkiin, etteivät he tietäisi aivovammoista enemmän kuin sinä.
Enhän minä ole luokitellut kuin varmuudellatietäviä, yliaistillisilla kyvyillä varustettuja ennustajaeukkoja.

Minä itse en tiedä aivovammoista juuri mitään, mutta ei kukaan muukaan tällä palstalla.
KO:Edellä todetut lukuisat seikat tukevat vahvasti johtopäätöstä Gustafssonin syyttömyydestä, eikä asiassa esitetty näyttö edes kokonaisuutena arvostellen osoita, että Gustafsson olisi kohdistanut syytteessä kerrotussa tilanteessa väkivaltaa...
Hessu52
Watson itse
Viestit: 5682
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

Tuo arvio itsestäsi kyllä pitänee suurella todennäköisyydellä paikkansa, jota ei ole kiistäminen.

Hyvä että kerrankin edes jotain totta kerrot.
awa
Angus MacGyver
Viestit: 6796
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Viesti Kirjoittaja awa »

konsta kirjoitti: Diiffuusiovamma on yhtä kuin aivovamma, on vielä peräti yhtä kuin aivoruhje.
Kerro tästä väitteestäsi hieman lisää, se on hyvin mielenkiintoinen, arviotaessa sitä, mitä sinä konsta mistäkin ymmärrät.
Totuus on faktojen tunnustamista.

http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I

http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA

http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw

"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
konsta
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4610
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 1:09 am

Viesti Kirjoittaja konsta »

awa kirjoitti:
konsta kirjoitti: Diiffuusiovamma on yhtä kuin aivovamma, on vielä peräti yhtä kuin aivoruhje.
Kerro tästä väitteestäsi hieman lisää, se on hyvin mielenkiintoinen , arviotaessa sitä mitä mistäkin ymmärrät.
Tuossa yllä jo siitä kertoilin tarpeeksi. Sehän tuli yhteydessä, jossa Kujala väitti, ettei diffuusiovamma ole edes aivovamma. Keveitä on Awa, nämä teidän leirin vahvistukset.

Edit:Korjataan, pienen kännin aiheuttama virhe, Kujala ei siis pidä aivovammaa samana kuin aivoruhjetta. Any way, ihan Awan tasoista juttua.

No, otetaan tähän virrestä 512 kaksi ensimmäistä ja viimeinen(paatoksella) säkeistö.
KO:Edellä todetut lukuisat seikat tukevat vahvasti johtopäätöstä Gustafssonin syyttömyydestä, eikä asiassa esitetty näyttö edes kokonaisuutena arvostellen osoita, että Gustafsson olisi kohdistanut syytteessä kerrotussa tilanteessa väkivaltaa...
awa
Angus MacGyver
Viestit: 6796
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Viesti Kirjoittaja awa »

konsta kirjoitti:
awa kirjoitti:
konsta kirjoitti: Diiffuusiovamma on yhtä kuin aivovamma, on vielä peräti yhtä kuin aivoruhje.
Kerro tästä väitteestäsi hieman lisää, se on hyvin mielenkiintoinen , arviotaessa sitä mitä mistäkin ymmärrät.
Tuossa yllä jo siitä kertoilin tarpeeksi. Sehän tuli yhteydessä, jossa Kujala väitti, ettei diffuusiovamma ole edes aivovamma. Keveitä on Awa, nämä teidän leirin vahvistukset.

^ TUOSSA YLLÄ - "Tuossa yllä jo siitä kertoilin tarpeeksi"

konsta kirjoitti tuossa yllä:
Diiffuusiovamma on yhtä kuin aivovamma, on vielä peräti yhtä kuin aivoruhje.
- hymm -
Viimeksi muokannut awa, Ke Marras 05, 2008 11:28 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Totuus on faktojen tunnustamista.

http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I

http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA

http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw

"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
konsta
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4610
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 1:09 am

Viesti Kirjoittaja konsta »

Awa, mikä oli pointtisi?
KO:Edellä todetut lukuisat seikat tukevat vahvasti johtopäätöstä Gustafssonin syyttömyydestä, eikä asiassa esitetty näyttö edes kokonaisuutena arvostellen osoita, että Gustafsson olisi kohdistanut syytteessä kerrotussa tilanteessa väkivaltaa...
awa
Angus MacGyver
Viestit: 6796
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Viesti Kirjoittaja awa »

konsta kirjoitti: Diiffuusiovamma on yhtä kuin aivovamma, on vielä peräti yhtä kuin aivoruhje.
Perustele väitteesi, älä vääristele ja valehtele tyypilliseen tapaasi.
Totuus on faktojen tunnustamista.

http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I

http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA

http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw

"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
konsta
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4610
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 1:09 am

Viesti Kirjoittaja konsta »

awa kirjoitti:
konsta kirjoitti: Diiffuusiovamma on yhtä kuin aivovamma, on vielä peräti yhtä kuin aivoruhje.
Perustele väitteesi, älä vääristele ja valehtele tyypilliseen tapaasi.
Ai tuoko se oli? Miksi sitten kiemurtelet? Vastasin jo yllä.

Lukittu