Ano Turtiainen

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11491
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Ei siis ole tiedossa onko Ano tosissaan hakemassa itselleen Venäjän passia tai kansalaisuutta, eli tekemässä johanbäckmanit. Ano on kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että Venäjän passi kuuluu jokaisen suomalaisen saada kuin "Manulle illallinen" koska "suomalaiset ovat venäläisiä". Lopun heitto siiitä kuinka "yksi perillisistä saa kaiken" on tietenkin kuittaus Suomen ruotsalaissuvuille. Ano on kuitenkin taitanut unohtaa, että hänen ihannemaassaan ei ongelmia perintöjen tai sukujen suhteen ole. Putin kyllä lopulta varastaa kaiken.

https://kielikello.fi/kuka-syo-manun-illallisen/


Kuka syö Manun illallisen?


Ilona Paajanen

Kirjoittaja työskentelee Suomen murteiden sanakirjan toimituksessa.


Itsestään selvien asioiden sanotaan toisinaan putoilevan kohdalle kuin manulle illallinen. Se kuuluu kun Manulle iltanen, todetaan Kuusamossa, kun taas Pieksämäellä se pikemminkin laokes ku Manulle illallinen. Ilman omia ponnisteluja saatu joskus myös lankijaa luonnostaa ko Manulle murkina (Jaakkima) tai on tulovata kun Manulle iltanen (Tohmajärvi).1 Vaihtelevista verbeistä huolimatta fraasivarianteille yhteistä on paitsi viittaus automaattisesti saatuihin asioihin myös tuo hanakka syömäri Manu, jonka osaksi on vanhastaan koitunut illallisia erityisesti Itä-Suomessa.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11491
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Tarkastaja Levisi kirjoitti: To Heinä 03, 2025 1:52 pm
AT: - Tulevassa maailmassa ollaan vapaina kuin taivaan linnut.
Ihan varmasti ollaan, ihan varmasti! Venäjähän vain haluaa vapauttaa naapurimaitaan, kuten Ukrainan, jota se on olliut vaputtamassa jo yli kolme vuotta. Anon horinoita seuratessaan ei tarvitse pullahtaa edes rivien väleihin huomatakseen, kuinka kikkeli ojossa mies on kun haaveilee Venäjän brutaalista hyökkäyssodasta myös Suomessa. Venäjä nimenomaan haluaa maailmaa jossa "rauha" ja "vapaus kuin taivaan linnuilla". Siitä todistuksena tuore uutinen, joka kertoo Venäjän tunnustaneen Afghanistanin Taleban -hallinnon. Ehkä Taleban on ollut Anollakin mielessä: onhan hän selittänyt useat kerrat kylän vanhimmista ja näiden muiluttamisesta.


https://yle.fi/a/74-20170982


Venäjä on virallisesti tunnustanut Afganistanin Taleban-hallinnon, kertovat Venäjän valtiolliset uutistoimistot. Venäjästä tuli näin ensimmäinen Taleban-hallinnon virallisesti tunnustanut maa.

Afganistanin ulkoministeri Amir Khan Muttaqi kommentoi asiaa kuvailemalla Venäjän päätöstä rohkeaksi.

– Nyt kun tunnustamisprosessi on alkanut, Venäjä tulee olemaan kaikkia muita edellä, afganistanilaisministeri sanoi AFP:n mukaan.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Virdon
Frank Columbo
Viestit: 9320
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 12:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Tarkastaja Levisi kirjoitti: To Heinä 03, 2025 1:52 pm AT: - Tulevassa maailmassa ollaan vapaina kuin taivaan linnut.
Ai onkos Ano suunnittelemassa vaihtoa harhaisesta mielikuvitusmaailmasta toiseen harhaiseen mielikuvitusmaailmaan?
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11491
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Tällainen hieno kommentti oli Anosta Tatu Tynin videon alla. Tyni puhui videolla Tartariasta. Hupaisaa tuo yhden nimimerkin Turtiaisen puolustelu: Turtiainen on hyvän puolella, koska ei halua sotia Venäjää vastaan. Anohan nimenomaan toistuvasti fantasioi sodista, milloin NATO:n hyökkimässä Venäjälle Suomessa ja milloin venäläisten kävelevän rajan yli Suomeen toteuttamaan 1984 Tukholman profetiaa.


Mikä kummajainen on tämä somessa esiintyvä Turtiainen? Olen jonkin aikaa seurannut hänen toimintaansa, enkä ymmärrä moista, päätöntä sekoilua. Onko hän joku Venäjän asiamies, koska kaikista kommenteista paistaa vahva venäjämielisyys? Toisaalta esiintulot ovat niin ukkosen iskemää tarinaa, ettei mikään valtio palkkaisi noin tyhmää henkilöä. Kyseessä lienee joku elämäänsä kyllästynyt laitapuolen kulkija, joka esiintuo tyhmyyttään ja pahaa oloaan näillä kirjoituksillaan. Joka tapauksessa kyseessä ei voi olla kukaan täysjärkinen suomalainen.


Turtiainen_ei_halua_sotia_V_vastaan.jpg
Turtiainen_ei_halua_sotia_V_vastaan.jpg (75.81 KiB) Katsottu 768 kertaa
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11491
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Ano nostaa uudella videollaan esiin sukunimiä ja häpäisee Suomen leijonaa. Anon suku kuulemma Kerimäeltä. Turdian on ollut 1700-luvun alussa syntyneen esi-isän sukunimi. Sen jälkeen sukunimi on ollut Turdiainen. Nimien muuttuminen on Anon mukaan todiste ruotsalaisten hävitysinnosta.

VKK_Ano_lusikallinen_paskaa.jpg
VKK_Ano_lusikallinen_paskaa.jpg (97.83 KiB) Katsottu 753 kertaa


Ketä me ollaan. Anon isoisänisän aikana nimi on muuttunut "takaisin" Turtiaiseksi, koska silloin oltiin Venäjän vallan alla. Anon vaimo on omaa sukua Rehn. Olli Rehn on sukua. Monet kuvittelee että nimi on alkuperäinen. Ano on saanut jostain tietoa että näin ei olekaan. Nimi on Ruotsin vallan aikaan muutettu. Alkuperäinen nimi on ollut ruotsalaisille ongelma lausua. Rehnin suku on ollut alunperin Syrjäläinen. Nimi on muutettu eikä oo palattu takaisin. Nimiä on muokkailtu, kaikkea muuta on muokkailtu, mitä muuta vielä löytyykään kun aletaan penkomaan. Voi löytyä mitä vaan. Meistä on haluttu tehdä jotain muuta mitä on alunperin oltu. Ruotsalaiset käytti meitä kartanoiden kautta hyväkseen ja ajoi meidät sotiin niiden kautta itsenäistymisen jälkeen. Venäläisten olisi pitänyt purkaa kartanot valtansa alla 1809 jälkeen, mutta ehkä venäläiset ei ymmärtänyt millainen vaara ne oli. Näin ne jaettiin nää maat kartanoille ja sitä kautta pyöritettiin rulettia. Se kartanoiden - ruotsalaishimmelien -purkaminen on meillä edessä ihan pian ettei jouduta samaan tilanteeseen missä nyt ollaan. RKP on ollut eduskunnassa jokaisessa hallituksessa. Isot puolueet on sen alamaisia. Ruotsissa on sitä maailman rahaeliittiä joka ryöstää meitä koko maailmaa meitä kansoja ja alistaa koko aika. Ne omistaa pankit, median ja kaikki. Meidän pitää tutkia historiaa. Sieltä tulee ahaa-elämyksiä. Alkaa kiinnostaa oma arvo. Ruotsalaiset on sanoneet että me ollaan metsäläisiä. Kyllä me ollaan iso kansa, todella iso kansa.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Virdon
Frank Columbo
Viestit: 9320
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 12:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Tarkastaja Levisi kirjoitti: Pe Heinä 04, 2025 8:20 pm Hupaisaa tuo yhden nimimerkin Turtiaisen puolustelu: Turtiainen on hyvän puolella, koska ei halua sotia Venäjää vastaan. Anohan nimenomaan toistuvasti fantasioi sodista, milloin NATO:n hyökkimässä Venäjälle Suomessa ja milloin venäläisten kävelevän rajan yli Suomeen toteuttamaan 1984 Tukholman profetiaa.
Ja Anohan ei halua sotaa pelkästään Venäjää vastaan, vaan hän haluaisi sotia myöskin Ruotsia vastaan. Hänhän jaksaa esitellä jatkuvasti sitä vihaansa Ruotsia kohtaan.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
RL11/6
Watson itse
Viestit: 5612
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

Ano on käytännössä väärinymmärretty Nero. Nerolla tarkoitan nimenomaisesti keisari Neroa, joka raiskasi oman äitinsä, velipuolensa ja kaikki. Suurena ajattelijana, kuten Ano, hän lausui väitetysti viimeisiksi sanoikseen: ”Minkä taiteilijan maailma minussa menettääkään!”

Itse olen toistamieltä, koska todellinen taiteilija oli Caligula, joka hallitsi aivokirurgian. Caligulaa voidaan muistaa ja kiittää neurokirurgian keksimisestä. Hänen kehittämänsä laite, pääsirkkeli, on yksi lääketieteen parhaista oivalluksista. Itse olen suorittanut muutaman neurokirurgisen toimenpiteen, joista pari on varsinaisia päänvaihtoleikkauksia.

Kallosahana olen käyttänyt Tokmannin edullisuudestaan tunnettua sähkötyökaluperheeseen kuuluvaa kulmahiomakonetta. Anestesian olen myöskin hoitanut asianmukaisesti läpikuultavalla omassa lasisessa "ampullipakkauksessaan" olevalla suomiviinalla.

Siinä missä lääkäritasoinen sydämen käynnistäminen aloitetaan lyömällä voimakkaasti rintaan sydämenpysähdyspotilasta, vedetään kotineurokirurgiassa kumivasaralla otsaan ja aletaan sitten vasta kotiparturikoneella ajelemaan hiuksia kaljuksi. Iskukohta on hiukan silmien yläpuolella. Lyönnin tulee kuulua voimakkaana lävähdyksenä.

Ihminen on pohjimmiltaan kirjolohi, mutta ei kuole hakkaamalla kalanuijalla niskaan kuin forelli. Ihmisen kohdalla kuolemaa ei edes ole, koska ihmisellä on sielu. Huoralla ei ole sielua, eikä arvokkuutta, jota loukata. Huoran voi tappaa, jos haluaa. Se on ympäristön putsaamista ja pohjimmiltaan Jumalan työtä.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11491
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Z_Lievemaan_erikoinen.jpg
Z_Lievemaan_erikoinen.jpg (90.96 KiB) Katsottu 725 kertaa

Tommi Lievemaa kuvaa hienolla tavalla Johan Bäckmanin kanssarikollisten sekä Z-studion idiotismia. Hän oli ennen tätä kolmen viikon takaista lähetystä katsonut HS:n sivuilta toimittaja Suvi Turtiaisen vetämää Ukraina-studion lähetystä. Tommin opit kannattaa muistaa. Jos katsoo Z-studiota, jossa totuutta vääristellään Venäjän totuutta mukailevaksi, niin kannattaa aina kääntää kaikki Bäckmanun porukoiden lähetyksissä sanottu toisin päin, päin vastoin tai ylösalaisin. Silloin ollaan lähempänä sitä oikeaa totuutta.

https://www.youtube.com/watch?v=Xcwi1d7VQqI

Tommi Lievemaa + Johan: Näin NATO-verolla rahoitetaan maailmansotaa



TL: - Just ennen tätä lähetystä kuuntelin Suvi Turtiaisen podcastia jossa oli Turtiainen ja joku Berliinin kirjeenvaiohtaja Hesarista sekä Brysselin kirjeenvaihraja. Ne keskusteli Z-studio -tyyliin Euroopasta. Se oli inspiroivaa kuunneltavaa. Siinä oli oikeasti kaikki asiat… tuli asiaa ja tavaraa.. kaikki oli päinvastoin kuin Z-studiossa.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11491
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Virdon kirjoitti: Pe Heinä 04, 2025 10:42 pm Ja Anohan ei halua sotaa pelkästään Venäjää vastaan, vaan hän haluaisi sotia myöskin Ruotsia vastaan. Hänhän jaksaa esitellä jatkuvasti sitä vihaansa Ruotsia kohtaan.
Kiinnostavaa olisi kuulla Anon ajatuksia Isovihasta ja vaikkapa silloisesta Hailuodon teurastuksesta, jossa ryssät tappoivat suuren osan saarelaisista.

https://www.suomenmaa.fi/uutiset/venaja ... en-valiin/

Venäjän terrorin jälkeen elämää sykkinyt saari jäi kokonaan autioksi – aikansa suurvaltapolitiikka jätti suomalaiset kahden tulen väliin
Isonvihan verisin yksittäinen terroriteko tapahtui saarella Oulun alueen edustalla



Perimätiedon mukaan noin 800 suomalaista sai surmansa. Käytännössä kaikki saarella olleet miehet ja suurin osa lapsista surmattiin eri teräaseilla. Yhden talon miesväki säästettiin, jotta he voisivat kaivaa surmatuille haudat.

Tapaus jäi elämään murhaperjantain nimellä.

Hailuodossa oli tuolloin noin 300 asukasta, eli suurin osa uhreista oli väkisinkin pakolaisia. Pakoaan saivat jatkaa murhaperjantaista selvinneet naiset. Arvo-omaisuuden lisäksi kasakat veivät mennessään parhaassa kunnossa olleet lapset. Heistä tuli Venäjällä orjia.




Ano myös kummallisesti hyppää Suomen historiaa käsitellessään yli 1899 alkaneet sortokaudet. Anohan jatkuvasti nillittää siitä, kuinka Ruotsi ennen vuotta 1809 pakotti suomalaisia ruotuun, mutta unohtaa Venäjän vallan aikaisen Helmikuun manifestin, jonka perimmäinen tarkoitus oli syrjäyttää Suomen perustuslaki. Myös Suomen kansallinen sotaväki lakkautettiin sortokausien aikana. Tämä tietenkin mahdollisti sen että suomalaisia pakkovärvättiin Venäjän armeijaan. Suomellehan määrättiin myös johtaja, Nikolai Bobrikov, joka hallitsi maata diktaattorina.

Tarkastaja Levisi kirjoitti: Pe Heinä 04, 2025 10:30 pm
Ruotsalaiset käytti meitä kartanoiden kautta hyväkseen ja ajoi meidät sotiin niiden kautta itsenäistymisen jälkeen. Venäläisten olisi pitänyt purkaa kartanot valtansa alla 1809 jälkeen, mutta ehkä venäläiset ei ymmärtänyt millainen vaara ne oli. Näin ne jaettiin nää maat kartanoille ja sitä kautta pyöritettiin rulettia.



Sortokauden tunnetuin tapahtuma oli vuoden 1899 Helmikuun manifesti, jota Suomessa pidettiin valtiokaappauksena, jonka avulla Suomen perustuslait tahdottiin syrjäyttää. Tämän johdosta syntyi hyvin organisoitu passiivinen vastarinta ja kerättiin Suuri adressi, johon kertyi yli puoli miljoonaa nimeä muutamassa viikossa. Samoin syntyi Kulttuuriadressi, jonka allekirjoittajina oli muun muassa tunnettuja ulkomaalaisia tiedemiehiä ja lakimiehiä. Asevelvollisuusmanifestin ja uuden asevelvollisuuslain avulla lakkautettiin Suomen kansallinen sotaväki. Suomalaisia kutsuttiin Venäjän armeijaan, minkä seurauksena kagaali järjesti kutsuntalakkoja. Suomen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov sai diktaattorin valtuudet, jonka jälkeen alkoivat toimenpiteet passiivista vastarintaa harjoittaneita ihmisiä vastaan, kuten vangitsemiset, karkotukset, viroista erottamiset ja sanomalehtien lakkauttamiset.(Wikipedia)
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11491
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Juha Korhonen muuten julkaisi viikko sitten myös "dokumentin" Suviseuroilta.

https://mediamaailma.fi/video-mediamaai ... tso-video/


VIDEO: Mediamaailma kävi tutustumassa Suviseuroihin – Kyse on valtavasta tapahtumasta – KATSO VIDEO!


MM_SS25_valtava_kokonaisuus.jpg
MM_SS25_valtava_kokonaisuus.jpg (74.81 KiB) Katsottu 711 kertaa

Kuluvana viikonloppuna Korhosella on mielessä kuitenkin ollut ehkä enemmän Venäjän seura.
Toimittaliitolla kuulemma kekkerit, joissa Korhonen on uskaltautunut juomaan Lidlin olutta.

Todennäköisesti kännipäissään tämä omasta mielestään merkittävä mediamoguli mennyt julkaisemaan venäläisvideon, jossa venäläiset laulavat mahtipontisissa kulisseissa Venäjän kansallislaulua. Kuvan alle Korhonen on päivittänyt tekstin, jossa hän haluaa kaikkien toivovan rauhaa.

Video on kuvattu Krimillä 2015 eli vuosi sen jälkeen, kun roistovaltio Venäjä Krimin alueen itseensä laittomasti ja kansainvälisen oikeuden vastaisesti liitti.

https://www.youtube.com/watch?v=h9RwYPsVpfM

The State Anthem of the Russian Federation, performed by various singers at the Russia Day celebration in Sevastopol, Crimea, Russia on 12 June 2015.


Kiinnostavaa että Korhonen on jo Venäjälle omistautumisessaan niin pitkällä, että hän alkaa oikeasti isänmaallisten laulujen sijaan hoilata Venäjän kansallislaulua.

Toisessa päivityksessä Korhonen hämmästelee, kun nimimerkki Buli esittelee USA:n tähtilippua.
"Mikä saa miehen kumartaa toisen maan lippua", Venäjälle päin jo vuosikaudet kumarrellut Korhonen kysyy.

https://www.punkinfinland.net/forum/viewtopic.php?
f=60&t=925588&sid=60d5d6c01761ab1fd5bbbe5efd7a2b60&start=11685

JK_Pax_Russia.jpg
JK_Pax_Russia.jpg (82.33 KiB) Katsottu 711 kertaa


JK: - Toivotaan kaikki rauhaa!
JK: - On siinä jo neljä suomalaisvihamielistä tykkäystä. Mikä saa miehen kumartaa toisen maan lippua.


JK_toisen_maan_lippu.jpeg
JK_toisen_maan_lippu.jpeg (115.64 KiB) Katsottu 711 kertaa
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Virdon
Frank Columbo
Viestit: 9320
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 12:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Tarkastaja Levisi kirjoitti: To Heinä 03, 2025 1:52 pm Hän puhuu Venäjän kansalaisuuden hakemisesta. Venäjän passin hänen tulisi saada kuin Manun illallinen koska hän on venäläinen
Koska Ano onkin jo venäläinen vaikka voissa paistaisi, niin kannatan että Ano hakee Venäjän kansalaisuutta. Sillä ehdolla että hän kans muuttaa sekoiluineen sinne!
Tarkastaja Levisi kirjoitti: To Heinä 03, 2025 1:52 pmPohjanmaalla ollaan käyty muiluttamassa toista porukkaa. Mehän siellä ollaan oltu muiluttamassa.
Anoa se muilutukset kyllä kiinnostaa. Hänhän juuri äsken toivoskeli että meille tulisi sellainen systeemi jossa "huonoista päätöksistä" johtuen päättäjiä muilutettaisiin.
Tarkastaja Levisi kirjoitti: To Heinä 03, 2025 1:52 pmKaiken pitää jakautua perillisille tasaisesesti.
Ano voikin olla jo jakanut omaisuutensa tasaisesti lähipiirilleen suojaan ulosotolta.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11491
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

VKK_Anoa_naurattaa_kun_vauva_itkee.jpg
VKK_Anoa_naurattaa_kun_vauva_itkee.jpg (115.05 KiB) Katsottu 672 kertaa
Ano se on miesten mies kun saa kiksejä siitä että vauva itkee. Hän myös esittelee itseään suurena luontoystävänä.
Ehkä moni suomalainen olisi mielissään siitä, jos saisi ikuistaa Anon Venäjälle lähdön niin että Ano olisi ennen lähtöä kierrätetty öljyssä ja höyhenissä. Kesäpäivän hienoudesta nikotiiniriippuvainen Juvan profeetta ei oikein mitään ymmärrä. Hän röyhyttelee edelleenkin sikaareja, koska uskoo niiden tekevän hyvää kurkulleen.



AT: - 🤭
AT: - Sain ikuistettua harmaasiepon poikasten pesästä lähdön.


VKK_Ano_sikari_nannaa_kurkulle.jpg
VKK_Ano_sikari_nannaa_kurkulle.jpg (141.32 KiB) Katsottu 672 kertaa
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Eriksson
Olivia Benson
Viestit: 723
Liittynyt: To Kesä 15, 2017 10:23 pm
Paikkakunta: Eura

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Eriksson »

Kyllä mä edelleen ihmettelen sitä asiaa, että Turtiaisen ämmä on aikoinaan niin paljon mukulaa halunnut että on tuollaisen perkeleen humanoidin ja sekasikiön ristisiitoksen jättänyt henkiin eikä ole välittömästi lyönyt päin kiviseinää.
Kuollut ryssä on hyvä ryssä.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11491
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Eriksson kirjoitti: La Heinä 05, 2025 11:52 pm Kyllä mä edelleen ihmettelen sitä asiaa, että Turtiaisen ämmä on aikoinaan niin paljon mukulaa halunnut että on tuollaisen perkeleen humanoidin ja sekasikiön ristisiitoksen jättänyt henkiin eikä ole välittömästi lyönyt päin kiviseinää.
Tapasin junassa muutamia vuosia sitten miehen jonka poika - jonkin sortin voimailija - oli ollut yhden kesän GoMetalilla töissä. Kertoi mulle että "vaimo on kuulemma vielä miestään hullumpi". Poika oli ollut ne pari kuukautta pariskunnalla hommissa ja saanut sitten tarpeekseen, mikä kyllä viestii siitä, että kovin helposti lähestyttävistä ihmisistä ei ole kyse.

Yhdellä muinaisella videolla, jossa Turtiaiset kylässä Turtiaisen uskovan bodaajakaveri Boogie Mustosen luona Anon vaimo päivitteli ja kauhisteli sitä, kun hänen sanomisiaan - liittyen Venäjän presidentti Vladimir Putiniin - ei oltu jossain yhteisössä - oliko se sitten työpaikka vai ei - oikein ymmärretty. Molemmat toki ovat Venäjä-mielisiä, mutta epäselvää on se, mistä se venäläismyönteisyys alunperin kumpuaa. Onko kyse puhtaasti Anon paisuneesta egosta ja paisuneesta protestista? Vai soudetaanko tässä vielä paljon syvemmissä vesissä?
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Loivane
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 101
Liittynyt: La Huhti 19, 2025 8:21 pm

Re: Ano Turtiainen

Viesti Kirjoittaja Loivane »

Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Heinä 06, 2025 10:29 am Vai soudetaanko tässä vielä paljon syvemmissä vesissä?
Vanhenemisajat ovat esteenä mutta lupaan palata asiaan ja tähän ketjuun jos olen elossa vielä tulevalla vuosikymmenellä kun aihetta voi käsitellä kokonaisuudessaan historiana.

Convoyn 2022 aikaan Anon videossa "olette kaikki paskoja jumalan edessä" näyttäytyy ihmislajin edustaja joka on ollut ensimmäistä kertaa oikean turvallisuusviranomaisen puhutuksessa ja hahmottanut millaisesta toimijasta on todellisuudessa kyse.

Bentsodiatsepiinien lasittamin silmin autossa kuvatun videon jälkeen hän on luisunut hiljalleen perusturvallisuuden tunteensa menetyksen ajamana psykoosiin minkä osana epävarmuus mistä kaikesta menneessään tiedetään tai ei tiedetä ja mitä hänelle tullaan tekemään tai ei tehdä ja kenen toimesta saa hänet ulkoistamaan vastuun paitsi omista myös muiden teoista jumalalle sekä piehtaroimaan peloissaan pyrkiessään pääsemään voitolle niistä ja kontrolliin.

Ano toimii tietolähteenä asiaa tuntevalle vapaudessa ollessaan kun hän roolittaa sisäistä maailmaansa ja pelkojaan ulkoiseen maailmaan ja nykypäivän asioihin sekä ilmiöihin.
Vastaa Viestiin