Laulujoutsen löytyi kaulastaan siltaan sidottuna Asikkalassa – lintu pelastui täpärästi, 20.7.25

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Eräs1
Axel Foley
Viestit: 2072
Liittynyt: La Tammi 01, 2022 5:36 pm

Laulujoutsen löytyi kaulastaan siltaan sidottuna Asikkalassa – lintu pelastui täpärästi, 20.7.25

Viesti Kirjoittaja Eräs1 »

Kuva

Asikkalan Kalkkisista löytyi pahoin loukkaantunut laulujoutsen sunnuntaina 20. heinäkuuta.

Löydettäessään lintu oli ollut sidottuna kaulastaan narulla maantiesillan kaiteeseen. Lähettyvillä pihahommia tehnyt Ulla Hoikkala havahtui erikoiseen ääntelyyn ja lähti tarkistamaan tilannetta.

– Menin lähemmäs maantiesiltaa, jolloin havaitsin joutsenen olevan pinteessä sillan alla vedessä. Siitä sitten alkoi joutsenen pelastusoperaatio, Hoikkala kertoo.

Lintu oli löydettäessä heikossa kunnossa ja osittain veden alla. Hoikkalan miesystävä, Ilkka Jormanainen, osallistui pelastamiseen.

– Veneen kanssa tultiin siihen paikalle, kun joutsen oli vedessä uppeluksissa. Kaulan ympärillä oli nailonnarua. Saksilla saatiin lintu irti, vaikka naru oli todella tiukasti kaulan ympärillä, Jormanainen sanoo.

Pariskunta kuljetti uupuneen joutsenen Heinolan lintuhoitolaan, noin 30 kilometrin päähän tapahtumapaikalta.

– Joutsenella oli runsaasti vettä keuhkoissaan. Nyt tilanne on kuitenkin parempi ja lintu on jo tänään paljon pirteämpi, toteaa lintuhoitolan päällikko Nina Bruun.

Lintuhoitolasta kehotettiin tekemään tapauksesta rikosilmoitus. Joutsenen löytäjät kertovat tehneensä ilmoituksen poliisille.

Laulujoutsen on Suomen lainsäädännössä rauhoitettu. Laulujoutsen kuuluu EU:n lintudirektiivissä korkeimpaan suojeluluokkaan (liite 1), eikä sitä saa metsästää tai vahingoittaa.

https://yle.fi/a/74-20173534
roudatar
Scooby-Doo
Viestit: 27
Liittynyt: To Elo 24, 2023 12:19 pm

Re: Laulujoutsen löytyi kaulastaan siltaan sidottuna Asikkalassa – lintu pelastui täpärästi, 20.7.25

Viesti Kirjoittaja roudatar »

Tässä on taas tapaus mikä saa uskon ihmisiin vähentymään päivä päivältä. Mitään tai ketään ei kunnioiteta. Jää nähtäväksi saadaanko tekijää/tekijöitä ikinä kiinni.
"pain is not exclusive to humans"
Pyssyntie
Remington Steele
Viestit: 223
Liittynyt: Su Marras 24, 2013 7:11 pm

Re: Laulujoutsen löytyi kaulastaan siltaan sidottuna Asikkalassa – lintu pelastui täpärästi, 20.7.25

Viesti Kirjoittaja Pyssyntie »

Ehkä ollut taas vilkkaita poikia asialla, heitä pitää ymmärtää.
hannusalama
Alibin satunnaislukija
Viestit: 68
Liittynyt: Pe Heinä 28, 2023 1:28 pm

Re: Laulujoutsen löytyi kaulastaan siltaan sidottuna Asikkalassa – lintu pelastui täpärästi, 20.7.25

Viesti Kirjoittaja hannusalama »

Joutsen on sen verran kiukkune otus ,että saa olla motivoitunut eläinrääkkääjä ,joka sen kaulan ympäri narun pistää. Kaikki toki on mahdollista . :( aattelisin ,että kyse voisi olla onnettomiennsattumienn summasta, naru ollut sidottuna kaiteeseen ja joutsen kikkailut sitten itse päänsä sisään lenkistä ,joka on ollut valmiina ja veden alla. Tahallisuuteen en vältsisti usko ,huolimattomuuteen kyllä ,että joku on jättänyt narun paikalleen sen jälkeen kun on sitä käyttänyt johonkin tarkoitukseen.
McPanty
Agentti Scully
Viestit: 692
Liittynyt: Ke Kesä 19, 2013 12:05 am

Re: Laulujoutsen löytyi kaulastaan siltaan sidottuna Asikkalassa – lintu pelastui täpärästi, 20.7.25

Viesti Kirjoittaja McPanty »

Minäkin kallistuisin kyllä tuolle kannalle, että on itse saanut sotkettua itsensä tuohon naruun.
Vastaa Viestiin