Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
Puliukko
Martin Beck
Viestit: 759
Liittynyt: Ti Tammi 03, 2012 9:21 pm

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Viesti Kirjoittaja Puliukko »

Quorthon kirjoitti: Pe Loka 13, 2023 9:10 am
Puliukko kirjoitti: Ti Syys 05, 2023 12:04 pm
On se hupaisaa, että miten moni on mennyt tuohon erään henkitieteilijähörhön trollaukseen mukaan liittyen noihin väitettyihin "vauvojen hukutuksiin".
Voitko todistaa, ettei väite ole totta?
Todistustaakka siinä ei ole minulla, vaan kyseisellä henkilöllä. On sitten ihan jokaisen itse pääteltävissä, että kuinka luotettava on hänenkaltaisensa henkilön kertomukset Quoran kaltaisessa palvelussa. Eli siinä mielessä menee samaan koriin muidenkin juttuun liittyvien huhujen kanssa. Sinänsä hupaisaa, että jos vastaavanlaista tarinaa olisi kerrottu vaikka Hans Assmannista tai "metsämökin Martista", niin kovasti olisi irvaileva ääni kellossa ja huudeltaisiin paskanpuhujaksi. Itse suhtaudun kaikkiin tuollaisiin nettikertomuksiin skeptisesti, riippumatta siitä, että mitä mieltä minä olen Bodominjärven kolmoismurhan tekijästä. Eli suhtaudun yhtä skeptisesti tuohon juttuun, kuin esim. Hans Assmannin kertomuksiin Auschwitzin keskitysleirin vartijana. Eli mitä todennäköisimmin sitä itseänsä.
Avatar
Quorthon
Adrian Monk
Viestit: 2729
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 5:37 pm
Paikkakunta: Youngstown, OH

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Viesti Kirjoittaja Quorthon »

Puliukko kirjoitti: Ke Loka 25, 2023 1:27 pm

Jäkä jäkä.

Entäs tuo tyyppi, joka kertoo kaverinsa nähneen Assmannin istumassa pelottavan oloisena puunkannon päällä Bodomilla murhia edeltäneenä iltana?
Seuraavat harkinnassa olevat uudet nimimerkit:

FalckFanatic
Espoon Hiekka Oy
Gustu-Nisse
Mopedimies
SilverBackMaleGorilla
Mallipoju66
Darkest Auer
SailorMary
Sivukirjasto
Peuramaa Stalker
Cemetery Poser
Sockdoll-13
000-555
Bloodiest Anal Rape
Avatar
LexVeritas
Frank Columbo
Viestit: 9146
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

^Usko tai älä, ja toivottavasti ei seuraava suista sinua jälleen mielenhäiriöön:

Ihmiskunta on täynnä tyyppejä, jotka saattavat valehdella jopa silloin, kun he väittävät väitetyn kaverinsa väittäneen väitetyn 10-vuotiaan veljensä väittäneen jotain.
In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto
Avatar
Quorthon
Adrian Monk
Viestit: 2729
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 5:37 pm
Paikkakunta: Youngstown, OH

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Viesti Kirjoittaja Quorthon »

LexVeritas kirjoitti: Su Marras 12, 2023 2:45 pm ^Usko tai älä, ja toivottavasti ei seuraava suista sinua jälleen mielenhäiriöön:

Ihmiskunta on täynnä tyyppejä, jotka saattavat valehdella jopa silloin, kun he väittävät väitetyn kaverinsa väittäneen väitetyn 10-vuotiaan veljensä väittäneen jotain.
Uskon sen, koska onhan täällä myös esim. näsäviisaita aikamiespoikia, jotka jauhavat paskaa 94% ajasta.
Seuraavat harkinnassa olevat uudet nimimerkit:

FalckFanatic
Espoon Hiekka Oy
Gustu-Nisse
Mopedimies
SilverBackMaleGorilla
Mallipoju66
Darkest Auer
SailorMary
Sivukirjasto
Peuramaa Stalker
Cemetery Poser
Sockdoll-13
000-555
Bloodiest Anal Rape
Puliukko
Martin Beck
Viestit: 759
Liittynyt: Ti Tammi 03, 2012 9:21 pm

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Viesti Kirjoittaja Puliukko »

Quorthon kirjoitti: Su Marras 12, 2023 2:37 pm
Puliukko kirjoitti: Ke Loka 25, 2023 1:27 pm
Quorthon kirjoitti: Pe Loka 13, 2023 9:10 am

Voitko todistaa, ettei väite ole totta?
Todistustaakka siinä ei ole minulla, vaan kyseisellä henkilöllä. On sitten ihan jokaisen itse pääteltävissä, että kuinka luotettava on hänenkaltaisensa henkilön kertomukset Quoran kaltaisessa palvelussa. Eli siinä mielessä menee samaan koriin muidenkin juttuun liittyvien huhujen kanssa. Sinänsä hupaisaa, että jos vastaavanlaista tarinaa olisi kerrottu vaikka Hans Assmannista tai "metsämökin Martista", niin kovasti olisi irvaileva ääni kellossa ja huudeltaisiin paskanpuhujaksi. Itse suhtaudun kaikkiin tuollaisiin nettikertomuksiin skeptisesti, riippumatta siitä, että mitä mieltä minä olen Bodominjärven kolmoismurhan tekijästä. Eli suhtaudun yhtä skeptisesti tuohon juttuun, kuin esim. Hans Assmannin kertomuksiin Auschwitzin keskitysleirin vartijana. Eli mitä todennäköisimmin sitä itseänsä.
Jäkä jäkä.

Entäs tuo tyyppi, joka kertoo kaverinsa nähneen Assmannin istumassa pelottavan oloisena puunkannon päällä Bodomilla murhia edeltäneenä iltana?
Tubekanavansa perusteella vaikuttaa ihan täysjärkiseltä papparaiselta, mutta he olivat silloin lapsia ja on kulunut noin pitkä aika, joten se mies on ihan hyvin voinut olla Assmann tai sitten voinut olla olematta. Vähän typerää ylipäätään edes verrata omalla naamallaan Youtubessa esiintyvää, täysjärkiseltä vaikuttavaa miestä mihinkään Quoraan kirjoittelevaan "tähtitieteilijään", jos kyseinen kirjoittaja on edes ollut tämä tietty tyyppi. Ei tässä nyt minun kommenttini tarkoitus ollut alkaa tekemään mitään vertailukilpailua. Kunhan kommentoin tätä hupaisaa kaksoisstandardia, että lähdekritiikki unohtuu silloin, jos kertomus sopii omiin uskomuksiin.
Avatar
LexVeritas
Frank Columbo
Viestit: 9146
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

Quorthon kirjoitti: Su Marras 12, 2023 3:14 pm
LexVeritas kirjoitti: Su Marras 12, 2023 2:45 pm ^Usko tai älä, ja toivottavasti ei seuraava suista sinua jälleen mielenhäiriöön:

Ihmiskunta on täynnä tyyppejä, jotka saattavat valehdella jopa silloin, kun he väittävät väitetyn kaverinsa väittäneen väitetyn 10-vuotiaan veljensä väittäneen jotain.
Uskon sen, koska onhan täällä myös esim. näsäviisaita aikamiespoikia, jotka jauhavat paskaa 94% ajasta.
Ehkä voit muuttaa pois jossain vaiheessa, ja yrittää kirjoittaa välillä jotain asiallista? En osaa parempaa neuvoa antaa tilanteeseesi.

Ketjun aiheeseen liittyen: Vaikuttaa siltä, että Kaavilla kiinni otetun mielisairaalakarkuri "Rissasen" kytköksestä Bodomin kolmoismurhaan ei ole olemassa muuta julkista tietoa kuin tuo vuoden 1960 tutkintayhteenvedossa mainittu.
In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto
veikkonen
Poliisikoira Rex
Viestit: 250
Liittynyt: Ke Marras 17, 2021 10:35 am

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Viesti Kirjoittaja veikkonen »

LexVeritas kirjoitti: To Elo 24, 2023 1:04 am Kellokoskelta 1.6.60 karannut (-) pidätettiin Kaavilla 6.8 ja toimitettiin takaisin Kellokoskelle, josta hänet 5.9 noudettiin tänne tutkimuksia varten. (-) alibista ei toistaiseksi ole minkäänlaista selvyyttä ja tutkimukset jatkuvat hänen kohdallaan edelleen.

...on lainaus poliisin tutkintayhteenvedon kappaleesta "pidätettyinä olleita henkilöitä"

Tämä mielisairaalasta karannut ja sinne takaisin passitettu pidätetty oli nimeltään ilmeisesti Veli Rissanen.
Kyllä, Rissanen.
RISSANEN.jpg
RISSANEN.jpg (240.79 KiB) Katsottu 2010 kertaa
Poliisi tutki Rissasen menoja syksyllä 1960, mutta ilmeisesti mitään Bodomiin liittyvää ei löytynyt. Rissanen oli karkuteillä 1.6.1960-5.8.1960 sekä karkasi uudelleen Kellokosken sairaalasta lokakuussa 1960.

[HS 6.8.1960]
HS 6.8.1960.jpg
HS 6.8.1960.jpg (192.5 KiB) Katsottu 2010 kertaa
[HS 9.8.1960] Rissasta kuulusteltiin eilen Kellokoskella

Kuopion lääninrikospoliisi palautti lauantaina Veli Ilmari Rissasen Kellokosken mielisairaalaan. Keskusrikospoliisi pyrkii edelleen selvittämään, missä Rissanen on liikuskellut Bodominjärven murhasarjan aikoihin. Hänet pidätettiin Muuruvedellä perjantaina, kun hänet useita päiviä kestäneiden tutkintojen jälkeen löydettiin.

Keskusrikospoliisin miehet kävivät eilen Kellokosken sairaalassa kuulustelemassa häntä.

Alunperin oli etsintöjen syynä näiden seutujen asukkaiden ”epäilyttävästä hiippailijasta” tekemät ilmoitukset. Kuopion lääninrikospoliisista kerrottiin, että Rissanen oli erittäin huonossa kunnossa metsissä viettämiensä viikkojen jälkeen. Mm. on hänen todettu laihtuneen kymmenisen kilon.

Etenkin naispuolisia hoitajiaan kohtaan Rissanen on sairaalassa käyttäytynyt väkivaltaisesti. Hän on jopa hyökännyt näiden kimppuun, minkä vuoksi hän joutuikin viettämään osan sairaalassaolostaan suljetulla osastolla. Karkumatkalle lähtiessään hän oli vasta ensimmäisiä, ellei peräti ensimmäistä kertaa ns. vapaakävelyllä. Tämä tarkoittaa sitä, että potilalla on lupa vapaasti kävellä sairaalan alueella.

Rissanen on syntynyt 13.4.1927 ja on 163 cm pitkä. Ennen karkaamistaan hän painoi 76, mutta nyt vain 67 kg. Rakenteeltaan Rissanen on tanakka ja hänen raajansa ovat huomattavan lyhyet. Hiukset ovat vaaleat ja ohimoilta hän on kalju. Käytökseltään mies on aikaisemminkin ollut arkaileva ja eristäytyvä. Hänen katseensa on huomiota herättävän pistävä.

Bodominjärven murhaajana on etsityn miehen tuntomerkeissä mainittu mm. kasvoissa olevat finnit. Rissasella ei ainakaan ennen karkumatkaansa tiettävästi esintynyt huomiota herättävän runsaasti tämäntyyppisiä ”erityistuntomerkkejä”.

[HS 28.8.1960]
HS 6.8.1960.jpg
HS 6.8.1960.jpg (192.5 KiB) Katsottu 2010 kertaa
Liitteet
HS 28.8.1960.jpg
HS 28.8.1960.jpg (251.01 KiB) Katsottu 2010 kertaa
Viimeksi muokannut veikkonen, Ti Elo 12, 2025 11:38 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
veikkonen
Poliisikoira Rex
Viestit: 250
Liittynyt: Ke Marras 17, 2021 10:35 am

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Viesti Kirjoittaja veikkonen »

Uutinen Lokakuun 1960 karkaamisesta
[HS 19.10.1960]
HS 19.10.1960.jpg
HS 19.10.1960.jpg (428.48 KiB) Katsottu 2008 kertaa
Avatar
Quorthon
Adrian Monk
Viestit: 2729
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 5:37 pm
Paikkakunta: Youngstown, OH

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Viesti Kirjoittaja Quorthon »

En ole missään vaiheessa jaksanut oikein innostua näistä vankilomalaisista tai hourulan karkulaisista Bodomin tekijänä. Bodomjärvi oli tuohon aikaan ylipäätään aika vaikeasti tavoitettava paikka, josta moni ei edes tiennyt. Tuohon aikaan se 10km oli pitkä matka. Kyllähän kaikki tämä hakuammunta on vaan seurausta siitä, että tutkinta lähti heti väärään suuntaan. Kyseessä on intohimorikos, ja tekijä tunsi uhrit.
Seuraavat harkinnassa olevat uudet nimimerkit:

FalckFanatic
Espoon Hiekka Oy
Gustu-Nisse
Mopedimies
SilverBackMaleGorilla
Mallipoju66
Darkest Auer
SailorMary
Sivukirjasto
Peuramaa Stalker
Cemetery Poser
Sockdoll-13
000-555
Bloodiest Anal Rape
Avatar
LexVeritas
Frank Columbo
Viestit: 9146
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

🠅

On väärin sanoa, että tutkinta olisi lähtenyt väärään suuntaan, sillä tutkintalinjoihin kuului myös mahdollinen intohimorikos. Vuonna 1960 poliisin laatimassa tutkintayhteenvedossa todetaan:

Mahdollisen motiivin ja tekijänkin paljastamiseksi on surmattujen ystävä- ja tuttavapiiri käyty läpi tarkoin toivossa löytää vihamiehiä, hylättyjä ystäviä ja mustasukkaisia seuralaisia, mutta tämä ei ole tuottanut tulosta. On ilmeistä, että joku – ehkä hyvää tarkoittaen ja muistaen sanontaa ”kuolleista ei muuta kuin hyvää” – on jättänyt kertomatta jotain asiaan mahdollisesti vaikuttavaa varsinkin tyttöjen osalta, sillä tiedot osoittavat näiden vaihdelleen seuralaisia melko usein ja olleen ilmeisesti – nuoresta iästään huolimatta – jo tottuneita seurustelemaan miesten kanssa.
In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto
veikkonen
Poliisikoira Rex
Viestit: 250
Liittynyt: Ke Marras 17, 2021 10:35 am

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Viesti Kirjoittaja veikkonen »

Kellokosken mielisairaalasta (Tuusula) 1.6.1960 paenneen Veli Rissasen tuntomerkeiksi ilmoitettiin: ikä 33 vuotta, tanakka, vaaleahiuksinen, kalju ohimolta, pituus 163 cm, puhuu savo-karjalan murteella. Kotoisin Muuruvedeltä.

Rissasen kerrotaan karanneen ulkotöistä sairaalan työvaatteissa. Kumisaappaista ja sinisestä asusteesta ei lehtitiedoissa ole mainintaa, mutta muuten kaikki oleelliset tuntomerkit ovat samat kuin Bodomin mysteeriossa.

Rissanen otettiin kiinni elokuussa 1960 Muuruvedellä. Kiinnioton jälkeen poliisi pyysi Helsingin Sanomissa niiden henkilöiden, jotka Rissasen karkumatkasta jotain tietävät, ottavan yhteyttä lähimmälle poliisiviranomaiselle.

Rissasen osallisuutta Bodomin murhiin selviteltiin. Rissasen arveltiin tällä ensimmäisellä pakomatkallaan kulkeneen idästä pohjoiseen, kotiseudulleen Muuruvedelle.

Lokakuussa 1960 Rissanen karkasi uudelleen Kellokosken mielisairaalasta. Rissanen pidätettiin Lopella (Loppi) 20.11.1960. Marraskuuhun 1960 mennessä poliisi ei ollut saanut selvitettyä mitään Rissasen helluntainvietosta.

Loppi (~ 65 km Bodominjärveltä).

Tuusula, Kellokosken mielisairaala (~ 65 km Bodominjärveltä).

Rissasen tuntomerkeiksi mainittiin myös "raajat ovat huomattavan lyhyet". Onko Rissanen yksi vaihtoehto "fyysisen vamman mieheksi"?

Rissasen myöhemmistä vaiheista ei ainakaan veikkosella ole tietoa.
veikkonen
Poliisikoira Rex
Viestit: 250
Liittynyt: Ke Marras 17, 2021 10:35 am

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Viesti Kirjoittaja veikkonen »

HS 24.11.1960 uutisoi Rissasen toisen pakoreissun kiinniotosta.
HS 24.11.1960.jpg
HS 24.11.1960.jpg (172.38 KiB) Katsottu 1798 kertaa
Avatar
LexVeritas
Frank Columbo
Viestit: 9146
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

veikkonen kirjoitti: Ti Elo 12, 2025 10:59 am Uutinen Lokakuun 1960 karkaamisesta
Kuva
Kuva

Keskimmäisessä heebossa on mielestäni hieman Rissasen näköä. Olisiko hänellä ollut tarve anastaa Boismanin nahkarotsi?
In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto
veikkonen
Poliisikoira Rex
Viestit: 250
Liittynyt: Ke Marras 17, 2021 10:35 am

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Viesti Kirjoittaja veikkonen »

163 senttiselle Rissaselle olisi kaiketi mahtunut 168 senttisen Boismanin nahkapusero.

Missähän Rissanen oleskeli 1959 Tulilahden kaksoissurman aikaan? Mielisairaalassa jo silloin?

Muuruvedeltä on n. 100 kilsaa Tulilahdelle. Runar Holmströmiäkin hitusen lyhkäisempi Rissanen olisi voinut mennä Runarista? Molemmat oli lyhyitä ja tanakoita.

Minunkin mielestä Rissanen muistuttaa jokseenkin tuota Olavi Kivilahden hypnoosikertomuksen perusteella laadittua piirroshahmoa.
Avatar
LexVeritas
Frank Columbo
Viestit: 9146
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

Luultavimmin vasten omaa tahtoaan laitostakistunut Rissanen halusi olla enemmän rock ja pölli siksi Boismanin rotsin?

Kuva

Puukkonsa ojaan heittänyt "Y.R" oli Rissasen potilaskaveri Kellonummen mielisairaalasta? Y.R. oli sanomalehtijutun mukaan ollut hoidettavana mielisairaalassa useita kertoja. Kenties Rissanen suunnisti kesäkuussa hatkat otettuaan juuri hänen luokseen. Yhdessä sitten ottivat väkijuomaa ja lähtivät ajankuluikseen murhailemaan?

...Viime perjantai-iltana löydettiin Bodominkylässä tienohesta puukko, jonka terässä todettiin olevan ihmisen verta. Tutkimuksissa puukon todettiin kuuluvan Laaksolahdessa Vantaantien varrella asuvalle 24-vuotiaalle kirvesmies Y.R:lle. R. kertoi kuulusteluissa lähteneensä 4.6. klo 24 aikaan erään tuntemattoman miehen kanssa metsään kävelemään viinaa mukanaan ja tulleensa takaisin kotiin seuraavana aamuna klo 8 aikoihin. Puukon hän myönsi omakseen. Kuulusteluja jatkettaessa R. muutti useaan kertaan kertomustaan...

(Uusi Aura 16.06.1960)
In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto
Vastaa Viestiin