Ad blocker detected: Our website is made possible by displaying online advertisements to our visitors. Please consider supporting us by disabling your ad blocker on our website.
Joosua kirjoitti: Su Elo 31, 2025 12:01 pm
No sitten J.J. Ei ole mikään älykäs poliisi. Irralliseen esineeseen voi DNA tarttua melkein mistä ja kenen toimesta vain, joten poissulkevana näyttönä se on merkityksetön.
Mutta mätsäämättömyys ei sitten näköjään ollenkaan estänyt pidättämästä ja vangitsemasta porilaista näyttelijää.
Tässä kuviossa on jotain mikä ei vain sovi yhteen muun kanssa.
Joutsenlahden virhe oli, että hän luotti alaisiinsa. Erityisesti päätutkijana toimineeseen ryk Tapio Santaojaan luottaminen oli paha virhe. Suomi on korkean luottamuksen maa, mikä ei ole ollenkaan hyvä juttu nykymaailmassa.
Santaoja oli se, joka vakuutti Joutsenlahden siitä, että porilainen näyttelijä piti pidättää. Joutsenlahti olisi siirtänyt jutun KRP:lle, mutta joillakuilla oli suora linja poliisiylipäällikkö Paateroon. Toivon vain, ettei Santaoja ollut siinäkin taustavaikuttajana, että Paatero saatiin sotkeentumaan asiaan.
Poliisissa on varmaankin ohjeistus DNA osumien suhteen. Vuosien varrella ohjeet ovat luultavasti voineet muuttua. Muistan, että poliisi olisi tutkinut mistä klapit oli ostettu, ja hakenut DNA osumaa sitä kautta. Kuka olisi osannut silloin arvata, että KRP:n laboratoriossa klapi kontaminoituu tutkijan DNA:han. Rikottiinko ohjeistuksia, että niin pääsi käymään? Who knows. Haluaisin tietää kenen tutkijan DNA halossa oli? MIKSI se tieto pitäisisi salata? Noloa tietysti, mutta elämmehän avoimessa yhteiskunnassa, vai?
Joosua on oikeassa, että tässä jutussa on osia, jotka eivät sovi yhteen muun kanssa. Kun yksikin epärehellinen poliisi pääsee hämmentämään, niin siihen tilanteeseen päädytään.
Petu kirjoitti: Su Elo 31, 2025 1:18 pm
Oliko tuota yliassistentin käytössä ollutta hätäkeskustallennetta muidenkin kuunneltavissa, jotta ei tarvisi olla pelkän kuulopuheiden, oletuksien ja arvailujen varassa?
Niina Bergin kirjassa käsitellään asia, joten kannattaa lukea se. Kirja olisi mielestäni sopivaa luettavaa myös poliisikouluun.
“Ulvilan murhan alkuperäisellä hätäpuhelutallenteella kohdassa 2.03 kuultiin puhelimessa olleen yhdeksänvuotiaan Amandan esittämä hiljainen kysymys ”ketä siellä on”. Tämän ovat vahvistaneet tallennetta tammikuussa vuonna 2008 tutkinut Tampereen yliopiston hypermedialaboratorion yliassistentti Mika Sihvonen ja hänen kanssaan tallennetta yhdessä läpi käynyt rikoskomisario Vesa Aaltonen.”
Kirja Totuus Ulvilan murhan hätäpuhelusta (BoD 2024).
Tästä törkeästä rikoksesta on tiedotettu ministerille ja tehty myös rikosilmoitus, joka taitaa olla poliisirikosten peittelijänä tunnetun syyttäjä Mäkisen pöydällä. Talk about corruption...
peltirumpu kirjoitti: La Elo 30, 2025 9:50 pm
Tapaus on täynnä omituisuuksia. Tulee mieleen ainakin nämä:
-Annelille valehdeltiin kuulusteluissa
-alaikäistä lasta painostettiin ja väitettiin valehtelijaksi
-lähes jokainen reko tehtiin tarkoituksella väärin
-väärennetty häkenauha
-oikeudesta jätettiin tahallaan pois valokuva, joka todisti pesuhuoneen oven aukeamisen Annelin kertomalla tavalla
-puolustukselta pimitettiin todisteita ja muuta materiaalia
-Peitesepon katoaminen
-julkisuuteen annettiin todellisuudesta poikkeavia tietoja ja kerrottiin osatotuuksia
-tekaistuja todisteita, mm. Annelin paidasta löytymeet veripisarat
-dna:n vaeltelu ilmanvaihtokanavia pitkin + tutkimuslaitoksella työskentelevät virkamiehet, joiden omaa dna:ta ei ollut rekisterissä
Varmaan on vielä monta muutakin seikkaa, jotka ei nyt tule mieleen. Mutta onhan jo tässäkin muutaman vuoden linnatuomion edestä...
Tähän listaan voisi lisätä: Alkututkinnan dokumentaation "katoaminen". En oikein usko, että joukko kokeneita poliiseja jotka tutki rikospaikkaa lähes pari viikkoa, olisi jättänyt muistiinpanot tekemättä ja toimittamatta niitä eteenpäin. Se, että joutuivat todistamaan havaintojaan ja tekemisiään myöhemmin todistamaan oikeudessa, viittaa siihen että näiden kyseisten poliisien tekemälle dokumentaatiolle tapahtui jossain vaiheessa "Tapsat". Sekin on seikka, joka viittaa vähintään virkarikoksene, ellei peräti korruptioon.
Teknisten evidenssien osalta klapin mysteeri-DNA on ehkä vakavin ja kallein virhe, joka juontaa juurensa vähän isompiin ongelmiin akkreditoidussa laboratoriossa. Korruptioon siinä viittaa sekin, miten virhe painettiin villaisella, eikä virheen tultua ilmi lähdetty jatkamaan tutkimuksia toisesta kulmasta erityisesti, kun Annelikin löysi etptk:sta pois jätetystä aineistosta erittäin potentiaalisen epäillyn.
Suskun esiin tuoma häkepuhelun ronkkiminen on ihan omassa luokassaan myös. Todisteiden väärentäminen olisi oikeassa oikeusvaltiossa johtanut asianmukaisiin toimiin, mutta että Suomessa...
Joutsenlahden virhe oli, että hän luotti alaisiinsa. Erityisesti päätutkijana toimineeseen ryk Tapio Santaojaan luottaminen oli paha virhe. Suomi on korkean luottamuksen maa, mikä ei ole ollenkaan hyvä juttu nykymaailmassa.
Santaoja oli se, joka vakuutti Joutsenlahden siitä, että porilainen näyttelijä piti pidättää. Joutsenlahti olisi siirtänyt jutun KRP:lle, mutta joillakuilla oli suora linja poliisiylipäällikkö Paateroon. Toivon vain, ettei Santaoja ollut siinäkin taustavaikuttajana, että Paatero saatiin sotkeentumaan asiaan.
Annelin epäilty oli Tapio Santaojan naapuri. Tällaisen seikan olisi pitänyt johtaa siihen, että Santaoja olisi jäävännyt itsensä tutkinnasta erityisesti, kun naapuri joutui luupin alle heti ensimmäisinä päivinä murhan jälkeen. Itsenä jäävääminen olisi tapahtunut ainakin jossain oikeassa oikeusvaltiossa, mutta...
On pirullinen asia, että Suomi on pieni maa, ja joku Porin seutu, Ulvilasta nyt puhumattakaan, on niin pieni paikka että itsensä jäävääminen pitäisi ymmärtää tehdä hyvin matalalla kynnyksellä.
Ulvilan casessa on tehty niin monta virhettä jotka ovat johtaneet asiasta toiseen ja lopulta erittäin kammottavaan lopputulokseen, että koko tapahtumaketjun perkaamiseen todella tarvittaisiin OTKESin asiantuntevaa osaamista.
Joutsenlahden virhe oli, että hän luotti alaisiinsa. Erityisesti päätutkijana toimineeseen ryk Tapio Santaojaan luottaminen oli paha virhe. Suomi on korkean luottamuksen maa, mikä ei ole ollenkaan hyvä juttu nykymaailmassa.
Santaoja oli se, joka vakuutti Joutsenlahden siitä, että porilainen näyttelijä piti pidättää. Joutsenlahti olisi siirtänyt jutun KRP:lle, mutta joillakuilla oli suora linja poliisiylipäällikkö Paateroon. Toivon vain, ettei Santaoja ollut siinäkin taustavaikuttajana, että Paatero saatiin sotkeentumaan asiaan.
Annelin epäilty oli Tapio Santaojan naapuri. Tällaisen seikan olisi pitänyt johtaa siihen, että Santaoja olisi jäävännyt itsensä tutkinnasta erityisesti, kun naapuri joutui luupin alle heti ensimmäisinä päivinä murhan jälkeen. Itsenä jäävääminen olisi tapahtunut ainakin jossain oikeassa oikeusvaltiossa, mutta...
On pirullinen asia, että Suomi on pieni maa, ja joku Porin seutu, Ulvilasta nyt puhumattakaan, on niin pieni paikka että itsensä jäävääminen pitäisi ymmärtää tehdä hyvin matalalla kynnyksellä.
Ulvilan casessa on tehty niin monta virhettä jotka ovat johtaneet asiasta toiseen ja lopulta erittäin kammottavaan lopputulokseen, että koko tapahtumaketjun perkaamiseen todella tarvittaisiin OTKESin asiantuntevaa osaamista.
Tässä jutussa on viranomaispuolella selvä salaliitto. Kun katselee viranomaistoimintaa tarkemmin ja nimenomaan eri osien toimintaa, on helppo nähdä lähes koko koneiston mädännäisyys ja omat intressit ja valtapeli, siis rakenteellinen korruptio ja salaliitto.
Ei tästä mitään salaliittoa tarvitse tehdä. On ihmisiä, jotka pystyvät vaikuttamaan tutkinnan tuloksiin ja on ihmisiä, jotka ovat tulleet siihen käsitykseen/toivovat että syytetty on syyllinen.
Santaoja ja Joutsenlahti eivät tykänneet toisistaan. Joutsenlahti oli ensimmäinen tutkinnanjohtaja. Hän tykkäsi päätutkijastaan Kare Koskisesta. Hän tunsi myös teknisen tutkijan Mäkisen ja arvosti tätä. Kaikki eivät tykänneet.
Santaoja oli virkavapaalla kun surma tapahtui ja sitä alettiin tutkia. Hän seurasi lehdistä ja varmaan kavereittensa avustuksella, kun murha ei tahtonut selvitä. Ihan niin kuin koko Suomi seurasi. Että eikö ne nyt saa sitä kiinni, vaikka piti olla murhaajan äänikin nauhalla ja silminnäkijöitä. Lopulta Joutsenlahtea melkein naurettiin yleisönosastoissa, että siinä meillä on porinpoliisit jotka ei yhtä murhaajaa saa kiinni.
Se on laitokselle suuri arvovaltatappio, ja pomot ovat kiinnostuneet lähinnä siitä. Rikokset pitää ratkaista, muuten kansan luottamus menee. Joutsenlahden pomo on Pauli Kuusiranta, joka on juuri jäämässä eläkkeelle. Joka on vanhan liiton maalaispoliisi ja kehuskellut aina sillä, ettei yksikään murha ole häneltä jäänyt selvittämättä. Ja nyt näyttää siltä, että viimeinen juttu jää nolosti ratkaisematta ja kansa nauraa ja vaatii Joutsenlahden siirtämistä pois. Eikä pelkästään kansa vaadi, vaan myös lehdistö ja kaupungin silmäätekevät ja syyttäjäkaverit. Että miten Joutsenlahti ei nyt saa tällaista ratkaistua? Pitää vaihtaa päätutkijaa, niin sitten ehkä lähtee ratkeamaan.
Sitten Joutsenlahti joutuu jalkaleikkaukseen ja tulisi pitkä sairausloma. Nyt se tutkija on pakko jo vaihtaa. Tilalle tulee (vastahakoisesti) Tapio Santaoja ja kaikkien pomojen toiveet kohdistuvat nyt häneen. Hänen pitää nyt ratkaista tämä juttu. Jos hän onnistuu ratkaisemaan jutun, se on hänelle suuri kunnia, isku ärsyttävää Joutsenlahtea kohtaan ja pelastaa koko laitoksen maineen.
Santaoja alkaa haastattelemaan alkututkimuksessa mukana olleita, koska hän ei ole ollut tuolloin tutkimuksessa lainkaan mukana. Hän ei todennäköisesti edes tiedä, mitä on tutkittu. Ja hänelle sitten muutamat Joutsenlahteen kyllästyneet rivipoliisit kertovat, että jos se onkin se muija. Useinhan se on se muija ja me sanottiin jo heti alussa, että se se varmaan on, mutta Joutsenlahti sano, että kyllä he sen tutki ettei se voi olla. Vaikka varmaan on, ooks nähny ku sitä haastateltiin!
Ja santaoja alkaa tutkia asiaa ja huomaa, että sehän se varmaan on. Ei ole ihme, ettei löydy ulkopuolista murhaajaa ku se on ollu se ämmä koko ajan! Hän on itse epäillyt ensiksi puolimustalaista näyttelijä Tanneria, mutta nyt kun tarkemmin ajattelee, niin palasethan loksahtaa kohdalleen, jos se on Auer se syyllinen. Se on vaan lavastanut kaiken!
Ja sitten hän alkaa todistamaan niitä lavastuksia. Hän tekee rekonstruktioita, ja huomaa, että ärsyttävästi ei koskaan tunnu löytyvän sellaista varmaa faktaa, joka osoittaisi Auerin valehtelevan, vaikka se selvästi valehtelee. Murhaaja pääsee vapaaksi, jos ei löydy kunnon todisteita. Ja hän äkkää, että hänellä itselläänhän on näpeissä kaikki asiasta oleva aineisto. Hänellä on se nappula, josta painamalla syytetyt joko tuomitaan tai vapautetaan. Ei kukaan voi huomata eikä tietää, jos hän hiukan muuttaa rekonstruktioita tai poistaa jotain materiaaleja etpk:sta. Hän pystyy ihan pienin muutoksin tekemään etpk:sta niin epäilyttävän, että varmasti ei pääse murhaaja kiemurtelemaan vapaaksi. Sinne tänne pieniä muutoksia (ja hänhän on päätutkija, joten hänellähän on OIKEUS jättää etpk:sta kaikki turha pois... hän todistelee aluksi itselleen) ja alun jälkeen niitä on aina vaan helpompi lisätä. Pomot kiittelevät, lehdistö ylistää. HÄN ratkaisi tämän jutun, mihin Joutsenlahti ei pystynyt! Mutta hän ei koskaan anna asiasta yhtään lausuntoa eikä haastattelua. Hän tietää, että jos alkuperäisen aineiston käy kammalla läpi, hänen tekemänsä muutokset voi huomata. Niinpä hän preppaa apunaan toimivan äänitutkijan ja verijälkitutkijan (jotka mielellään ovat valokeilassa) kertomaan hänen päätelmistään ikään kuin ominaan. Ja yksi pieni muutos häke-nauhaan, tosi pieni, ja jälkien hävitys.
Ei hän tarvitse kuuluisuutta, hän tietää, että on omiensa joukossa arvostettu tutkija ja pääsee myöhemmin vetämään lasten hyväksikäytön tutkimiseksi perustettua työryhmää, koska hän on nimenomaan sen alan ammattilainen nykyään. Kiitos Auerin jatkojutun!
Eikä kellään poliisilla tai toimittajalla ole edes mitään halua tutkia juttua tarkemmin, koska he kaikki haluavat että Auer olisi syyllinen. Se on paljon seksikkäämpää ja jännittävämpää ja myyvempää ja tulee kaikille paljon halvemmaksi ja säästää työtä ja aikaa ihan helvetisti. Ja kaikkihan sen tietää, että se on syyllinen, ihan turha on asiaa enää kaivaa. Kukaan ei edes tunne mokomaa akkaa, eihän sillä ollut yhtään kavereitakaan. Kaikille on pelkästään hyötyä siitä, että Auer tuomitaan.
Ei tarvita salaliittoja. Tarvitaan teoria, jota kaikki haluavat kannattaa. Silloin kellään ei ole mitään syytä tutkia, pitääkö teoria paikkaansa. Yleisen tiedon kritisoijat ovat väärin ajattelijoita ja salaliittoteorioitsijoita ja salaliittojahan ei ole!
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila". www.shorturl.at/agoNS
Hyvä yhteenveto Naakalta tuossa edellä, vaikka se vetää mielen surulliseksi, koska pelinappuloina ovat tavalliset ihmiset.
Muistin virkistämiseksi seuraavat tiedot, jotka on poimittu Varsinais-Suomen käräjäoikeuden 6.6.2025 antamasta tiedotteesta:
Syyttäjä vaatii vastaajille rangaistusta yhteensä 18 rikoksesta. Rikosnimikkeitä ovat mm. törkeä raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja törkeä pahoinpitely.
Asiassa toimitetaan valmisteluistunto 17.9.2025 kello 9. Pääkäsittely alkaa viikolla 43 ja jatkuu tämänhetkisen arvion mukaan helmikuuhun 2026 saakka. Asian käsittelylle on varattu noin 35 istuntopäivää.
Milloin lienee saatavilla prosessisuunnitelma tähän oikeudenkäyntiin, jossa syyttäjien myötävaikutuksella yritetään jälleen kerran leipoa kahdesta syyttömästä henkilöstä seksuaalirikollisia keksittyihin rikoksiin? Kuka väittikään, ettei ikiliikkujaa ole olemassa ja ettei Suomi ole sentään Venäjä? Hän astukoon esiin ja antakoon järjen äänen viimein kuulua.
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
Sehän on lapsellista skeidaa ajatella, että Suomessa ei olisi korruptiota!
Suomessa korruptiota on EU-mittarilla vähintään keskiarvoisesti (todennäköisesti yli keskiarvon). Suomalainen korruptio on syvällä rakenteissa, eikä sellaista, että Paulo antaa ruskean kirjekuoren Luciolle (taustalla soi Luna Mezzo Mare). Suomalainen korruptio on sitä, että Reiska juo Penan kanssa olutta paikallisen Rotaryn saunaillassa, ja seuraavana keväänä kaavoitusta muutetaan siten, että Penan veli avaa liiketilat kaavamuutoksen ansiosta.
Se on sitäkin, että Eunuggi palkkaa Oliwerin, jotta itse etenee ministeriössä seuraavalle stepille. Taustalle ei soi Luna Mezzo Mare, vaan Ultra Bran Hauki.
Ross Sullivan kirjoitti: Ti Syys 02, 2025 4:21 pm
Sehän on lapsellista skeidaa ajatella, että Suomessa ei olisi korruptiota!
Suomessa korruptiota on EU-mittarilla vähintään keskiarvoisesti (todennäköisesti yli keskiarvon). Suomalainen korruptio on syvällä rakenteissa, eikä sellaista, että Paulo antaa ruskean kirjekuoren Luciolle (taustalla soi Luna Mezzo Mare). Suomalainen korruptio on sitä, että Reiska juo Penan kanssa olutta paikallisen Rotaryn saunaillassa, ja seuraavana keväänä kaavoitusta muutetaan siten, että Penan veli avaa liiketilat kaavamuutoksen ansiosta.
Se on sitäkin, että Eunuggi palkkaa Oliwerin, jotta itse etenee ministeriössä seuraavalle stepille. Taustalle ei soi Luna Mezzo Mare, vaan Ultra Bran Hauki.
Kyllä. Ja tällä tavalla on poliisinkin johto "järjestellyt" tutkimuksia niin että ne asiat joita ei haluta selvittää, pysyvät piilossa.
Ross Sullivan kirjoitti: Ti Syys 02, 2025 4:21 pm
Sehän on lapsellista skeidaa ajatella, että Suomessa ei olisi korruptiota!
Suomessa korruptiota on EU-mittarilla vähintään keskiarvoisesti (todennäköisesti yli keskiarvon). Suomalainen korruptio on syvällä rakenteissa, eikä sellaista, että Paulo antaa ruskean kirjekuoren Luciolle (taustalla soi Luna Mezzo Mare). Suomalainen korruptio on sitä, että Reiska juo Penan kanssa olutta paikallisen Rotaryn saunaillassa, ja seuraavana keväänä kaavoitusta muutetaan siten, että Penan veli avaa liiketilat kaavamuutoksen ansiosta.
Se on sitäkin, että Eunuggi palkkaa Oliwerin, jotta itse etenee ministeriössä seuraavalle stepille. Taustalle ei soi Luna Mezzo Mare, vaan Ultra Bran Hauki.
Kyllä. Ja tällä tavalla on poliisinkin johto "järjestellyt" tutkimuksia niin että ne asiat joita ei haluta selvittää, pysyvät piilossa.
Suomen huumerikollisuutta selvittävän poliisiorganisaation ylimmäksi johtajaksi nousi henkilö, joka on sittemmin tuomittu törkeästä huumausainerikoksesta ja ollut ollut epäiltynä murhasta. Suomen valtion julkista rahankäyttöä tutkivan organisaation ylimmäksi johtajaksi nousi henkilö,joka on sittemmin tuomittu virkarikoksista ja kavalluksesta. Itse poliisin organisaatiota hyvin tuntien en osaa nimetä kovinkaan montaa ylintä henkilö, joka ei ole ollut epäiltynä tai tuomittuna virkarikoksista. Presidentin poika ohittaa rekrytointiprosessissa ansioituneemmat hakijat, eikä prosessia uusita tai avata julkisuudessa, vaikka se saavuttaa julkisuudessa lehtien kannet.
Korruptio on käytännössä kahden seikan tulosta: 1) maan koko ja 2) kulttuuri. Suomessa toki ollaan ihan saatanan rehellisiä, mutta päättäjät mahtuvat, jos ei nyt ihan tilataksiin, niin yhteen jäähalliin.
Todisteiden väärentämisestä puheen ollen: Tässä kertauksen vuoksi viesti, jonka lähetin 18.8.2025.
Poliisi tutki ja poliisi päätteli. Poliisi sitten väärensi Porvoon poliisin työvuorolistat ja jätti Jukka Lahden Porvoon poliisille soittamat puhelut tutkimatta. Minkä verran voimme tulevassa oikeudenkäynnissä luottaa poliisin lausuntoihin?
Hermione kirjoitti: Su Elo 31, 2025 4:14 pm
Tähän listaan voisi lisätä: Alkututkinnan dokumentaation "katoaminen". En oikein usko, että joukko kokeneita poliiseja jotka tutki rikospaikkaa lähes pari viikkoa, olisi jättänyt muistiinpanot tekemättä ja toimittamatta niitä eteenpäin. Se, että joutuivat todistamaan havaintojaan ja tekemisiään myöhemmin todistamaan oikeudessa, viittaa siihen että näiden kyseisten poliisien tekemälle dokumentaatiolle tapahtui jossain vaiheessa "Tapsat". Sekin on seikka, joka viittaa vähintään virkarikoksene, ellei peräti korruptioon.
Teknisten evidenssien osalta klapin mysteeri-DNA on ehkä vakavin ja kallein virhe, joka juontaa juurensa vähän isompiin ongelmiin akkreditoidussa laboratoriossa. Korruptioon siinä viittaa sekin, miten virhe painettiin villaisella, eikä virheen tultua ilmi lähdetty jatkamaan tutkimuksia toisesta kulmasta erityisesti, kun Annelikin löysi etptk:sta pois jätetystä aineistosta erittäin potentiaalisen epäillyn.
Suskun esiin tuoma häkepuhelun ronkkiminen on ihan omassa luokassaan myös. Todisteiden väärentäminen olisi oikeassa oikeusvaltiossa johtanut asianmukaisiin toimiin, mutta että Suomessa...
Pelkään pahoin, että KRP ei ole saanut Porista kaikkea Ulvilanmurhaan liittyvää dokumentaatiota. Sen verran paljon on näyttöä Santaojan tempuista, että epäilen hänen siivonneen aineiston. Mikäli KRP:n tutkija on tarkka, hän tulee tämän itse huomaamaan.
Santaojan harjoittaman korruption muotoja olisivat ainakin vallan väärinkäyttö, petokset, tosiasioiden vääristely, valehtelu, dokumenttien ”sormeilu”, yhteisten pelisääntöjen manipuloiminen, vääristyneiden, epäreilujen ja epäasiallisten keinojen käyttäminen epäiltyyn/Anneliin.
Hermione kirjoitti: Su Elo 31, 2025 4:14 pm
Tähän listaan voisi lisätä: Alkututkinnan dokumentaation "katoaminen". En oikein usko, että joukko kokeneita poliiseja jotka tutki rikospaikkaa lähes pari viikkoa, olisi jättänyt muistiinpanot tekemättä ja toimittamatta niitä eteenpäin. Se, että joutuivat todistamaan havaintojaan ja tekemisiään myöhemmin todistamaan oikeudessa, viittaa siihen että näiden kyseisten poliisien tekemälle dokumentaatiolle tapahtui jossain vaiheessa "Tapsat". Sekin on seikka, joka viittaa vähintään virkarikoksene, ellei peräti korruptioon.
Teknisten evidenssien osalta klapin mysteeri-DNA on ehkä vakavin ja kallein virhe, joka juontaa juurensa vähän isompiin ongelmiin akkreditoidussa laboratoriossa. Korruptioon siinä viittaa sekin, miten virhe painettiin villaisella, eikä virheen tultua ilmi lähdetty jatkamaan tutkimuksia toisesta kulmasta erityisesti, kun Annelikin löysi etptk:sta pois jätetystä aineistosta erittäin potentiaalisen epäillyn.
Suskun esiin tuoma häkepuhelun ronkkiminen on ihan omassa luokassaan myös. Todisteiden väärentäminen olisi oikeassa oikeusvaltiossa johtanut asianmukaisiin toimiin, mutta että Suomessa...
Pelkään pahoin, että KRP ei ole saanut Porista kaikkea Ulvilanmurhaan liittyvää dokumentaatiota. Sen verran paljon on näyttöä Santaojan tempuista, että epäilen hänen siivonneen aineiston. Mikäli KRP:n tutkija on tarkka, hän tulee tämän itse huomaamaan.
Santaojan harjoittaman korruption muotoja olisivat ainakin vallan väärinkäyttö, petokset, tosiasioiden vääristely, valehtelu, dokumenttien ”sormeilu”, yhteisten pelisääntöjen manipuloiminen, vääristyneiden, epäreilujen ja epäasiallisten keinojen käyttäminen epäiltyyn/Anneliin.
Olisiko sulla samalla antaa näistä kaikista rikokseksi luokitelluista asioista faktana myös listaus, mitä ne pitää sisällään, ei pelkkä asian ilmaisu.
Itseä kiinnostaa eniten todisteiden väärentäminen ja sen sisältämät faktoiksi näyteyt asiat?
Sinun listaamat asiat ovat raskaita syytöksiä. Onhan se aivan käsittämätöntä, että Suomessa kun nämä asiat ovat tulleen julki, niin kuin asian esität, niitä ei viedä eteenpäin.
Kuolemannaakka kirjoitti: Ti Syys 02, 2025 2:19 pm
Santaoja oli virkavapaalla kun surma tapahtui ja sitä alettiin tutkia. Hän seurasi lehdistä ja varmaan kavereittensa avustuksella, kun murha ei tahtonut selvitä. Ihan niin kuin koko Suomi seurasi. Että eikö ne nyt saa sitä kiinni, vaikka piti olla murhaajan äänikin nauhalla ja silminnäkijöitä. Lopulta Joutsenlahtea melkein naurettiin yleisönosastoissa, että siinä meillä on porinpoliisit jotka ei yhtä murhaajaa saa kiinni.
Ulkosuomalaisena en Ulvilanmurhaan juurikaan kiinnittänyt huomiota iltalehtien otsikoita enempää. En kyllä muista, että koko Suomi olisi vaatinut yhtään mitään. Paineet ovat olleet vain Porissa, josta oli korkeilla paikoilla Helsingissä arvovaltaisia tuttuja korkeissa viroissa. Heille kaiketi yritettiin näyttää, että tämä juttu selvitetään. Maksoi mitä maksoi, ja maksoihan se. Vieläkin maksaa.
Kenenkään ei pitäisi joutua arvovaltakiistojen uhriksi. Annelin oikeusturva uhrattiin tuossa pelissä. Anneli Auerin yksityisyyttä loukattiin myös monin tavoin lehtijutuilla, joita paikallislehden kautta syötettiin kaikkiin valtakunnan medioihin poliisin toimesta. Poliisi loi samalla tietysti paineita itselleen omalla tiedottamisellaan.
Se on laitokselle suuri arvovaltatappio, ja pomot ovat kiinnostuneet lähinnä siitä. Rikokset pitää ratkaista, muuten kansan luottamus menee. Joutsenlahden pomo on Pauli Kuusiranta, joka on juuri jäämässä eläkkeelle. Joka on vanhan liiton maalaispoliisi ja kehuskellut aina sillä, ettei yksikään murha ole häneltä jäänyt selvittämättä. Ja nyt näyttää siltä, että viimeinen juttu jää nolosti ratkaisematta ja kansa nauraa ja vaatii Joutsenlahden siirtämistä pois. Eikä pelkästään kansa vaadi, vaan myös lehdistö ja kaupungin silmäätekevät ja syyttäjäkaverit. Että miten Joutsenlahti ei nyt saa tällaista ratkaistua? Pitää vaihtaa päätutkijaa, niin sitten ehkä lähtee ratkeamaan.
Ulkosuomalaiselle, alkujaan Helsingistä lähtöisin olevalle henkilölle, tälläinen "kyläpoliisin arvovaltatappio-ajattelu" on ihan vierasta. En ole myöskään huomannut minkäänlaisia viitteitä siihen, että kansan luottamus poliisiin menisi, jos yhtä murhaa ei saada selvitettyä. Ilmeisesti kyläpoliisi ja syyttäjälaitos kokivat kovan arvovalta-tappion hävittyään KAHDESTI Anneli Auerille oikeudessa. Siksi he päättivät marttyyreina, että juttu jää pimeäksi.
Hiljattain oli tapahtunut myös SUURI, KALLIS JA NOLO TAPPIO Bodomin murhan suurta julkisuutta saaneessa oikeuskäsittelyssä. Poliisi ja syyttäjät hävisivät jutun. Suomi ei kestä toista Bodomia, mutta paljon pahemmaksi on mennyt. Kokonainen lapsiperhe tuhottiin ja murha on edelleen pimeänä.
Sanoisin, että Kansa on saanut nähdä jotain aivan ennennäkemätöntä toilailua. Ne, joilla aivot pelaa, osaavat kyseenalaistaa poliisin ja syyttäjien härskiä toimintaa. TOIVOISIN, että KANSA TODELLAKIN VAATISI Anneli Auerin tapauksen perinpohjaista selvitystä.
Sitten Joutsenlahti joutuu jalkaleikkaukseen ja tulisi pitkä sairausloma. Nyt se tutkija on pakko jo vaihtaa. Tilalle tulee (vastahakoisesti) Tapio Santaoja ja kaikkien pomojen toiveet kohdistuvat nyt häneen. Hänen pitää nyt ratkaista tämä juttu. Jos hän onnistuu ratkaisemaan jutun, se on hänelle suuri kunnia, isku ärsyttävää Joutsenlahtea kohtaan ja pelastaa koko laitoksen maineen.
Miksi Santaoja oli vastenhakoinen? Pelkäsikö hän naamansa tulevan tutuksi lehdissä?
Santaoja alkaa haastattelemaan alkututkimuksessa mukana olleita, koska hän ei ole ollut tuolloin tutkimuksessa lainkaan mukana. Hän ei todennäköisesti edes tiedä, mitä on tutkittu. Ja hänelle sitten muutamat Joutsenlahteen kyllästyneet rivipoliisit kertovat, että jos se onkin se muija. Useinhan se on se muija ja me sanottiin jo heti alussa, että se se varmaan on, mutta Joutsenlahti sano, että kyllä he sen tutki ettei se voi olla. Vaikka varmaan on, ooks nähny ku sitä haastateltiin!
Nyt päästiin asiaan. Rivipoliisit saivat vapaasti hyppiä esimiehensä, tutkinnanjohtaja Joutsenlahden nenälle. Tämän sallivat Joutsenlahden esimiehet. Näin ei asian tietenkään kuuluisi olla, vaan tämä kielii korruptiosta organisaation sisällä.
Ja Santaoja alkaa tutkia asiaa ja huomaa, että sehän se varmaan on. Ei ole ihme, ettei löydy ulkopuolista murhaajaa ku se on ollu se ämmä koko ajan! Hän on itse epäillyt ensiksi puolimustalaista näyttelijä Tanneria, mutta nyt kun tarkemmin ajattelee, niin palasethan loksahtaa kohdalleen, jos se on Auer se syyllinen. Se on vaan lavastanut kaiken!
Santaoja on vedättänyt tutkintaa harhapoluille. Mikä lienee motiivinsa. Se tulisi KRP:n tutkia.
Ja sitten hän alkaa todistamaan niitä lavastuksia. Hän tekee rekonstruktioita, ja huomaa, että ärsyttävästi ei koskaan tunnu löytyvän sellaista varmaa faktaa, joka osoittaisi Auerin valehtelevan, vaikka se selvästi valehtelee. Murhaaja pääsee vapaaksi, jos ei löydy kunnon todisteita. Ja hän äkkää, että hänellä itselläänhän on näpeissä kaikki asiasta oleva aineisto. Hänellä on se nappula, josta painamalla syytetyt joko tuomitaan tai vapautetaan. Ei kukaan voi huomata eikä tietää, jos hän hiukan muuttaa rekonstruktioita tai poistaa jotain materiaaleja etpk:sta. Hän pystyy ihan pienin muutoksin tekemään etpk:sta niin epäilyttävän, että varmasti ei pääse murhaaja kiemurtelemaan vapaaksi. Sinne tänne pieniä muutoksia (ja hänhän on päätutkija, joten hänellähän on OIKEUS jättää etpk:sta kaikki turha pois... hän todistelee aluksi itselleen) ja alun jälkeen niitä on aina vaan helpompi lisätä. Pomot kiittelevät, lehdistö ylistää. HÄN ratkaisi tämän jutun, mihin Joutsenlahti ei pystynyt! Mutta hän ei koskaan anna asiasta yhtään lausuntoa eikä haastattelua. Hän tietää, että jos alkuperäisen aineiston käy kammalla läpi, hänen tekemänsä muutokset voi huomata. Niinpä hän preppaa apunaan toimivan äänitutkijan ja verijälkitutkijan (jotka mielellään ovat valokeilassa) kertomaan hänen päätelmistään ikään kuin ominaan. Ja yksi pieni muutos häke-nauhaan, tosi pieni, ja jälkien hävitys.
En usko ollenkaan, että Santaojalla olisi alun alkujaankaan ollut näin "viaton motiivi" lavastaa syyttömästä neljän lapsen äidistä syyllistä. KRP:n tulee tutkia äijän taustat täi-kammalla.
Santaoja preppasi itselleen myös kaksi uskollista naispoliisia (Titta virtanen ja Marju Kujansivu) leipomaan Annelista ja Jensistä syyllisiä pedofiliaan.
Ei hän tarvitse kuuluisuutta, hän tietää, että on omiensa joukossa arvostettu tutkija ja pääsee myöhemmin vetämään lasten hyväksikäytön tutkimiseksi perustettua työryhmää, koska hän on nimenomaan sen alan ammattilainen nykyään. Kiitos Auerin jatkojutun!
Ei, tarvitse kuuluisuutta, ei. KUKA HALUAA katsella lapsipornoa kaiket päivät. Mahtava urakehitys. - NOT!
Eikä kellään poliisilla tai toimittajalla ole edes mitään halua tutkia juttua tarkemmin, koska he kaikki haluavat että Auer olisi syyllinen. Se on paljon seksikkäämpää ja jännittävämpää ja myyvempää ja tulee kaikille paljon halvemmaksi ja säästää työtä ja aikaa ihan helvetisti. Ja kaikkihan sen tietää, että se on syyllinen, ihan turha on asiaa enää kaivaa. Kukaan ei edes tunne mokomaa akkaa, eihän sillä ollut yhtään kavereitakaan. Kaikille on pelkästään hyötyä siitä, että Auer tuomitaan.
Onnetonta journalismia Suomessa. Missä journalismi on kuollut, siellä korruptio kukoistaa.
Ei tarvita salaliittoja. Tarvitaan teoria, jota kaikki haluavat kannattaa. Silloin kellään ei ole mitään syytä tutkia, pitääkö teoria paikkaansa. Yleisen tiedon kritisoijat ovat väärin ajattelijoita ja salaliittoteorioitsijoita ja salaliittojahan ei ole!
En usko minäkään, että tarvitaan salaliittoja. Tarvitaan yksi mätä omena hämmentämään ja manipuloimaan tutkintaa. Tosi pitkään Aarniokin sai vapaasti toimia rikollisesti, kun ei valvottu sen tekemisiä. Aarnio ei sentään tuhonnut viatonta lapsiperhettä.
Alla on pitkä lainaus toimittaja Oskari Onnisen Uusi Juttu verkkojulkaisun viime keväisestä artikkelista "Hiljaa nyt. Uutuuskirja paljasti viranomaisten mokat Auer-tapauksessa. Miksi se ei ollut uutinen?"
Onnisen tekstistä selviää useita Auer-tapauksen epäkohtia. Näitä ei selitä mikään muu, kuin rakenteellinen korruptio, johon liian moni taho osallistuu. Jo se, miten juttuun haastatellut eivät uskalla krtitisoida pienessä maassa viranomaisia nimeltä mainittuina, on ongelmallista.
Kommentointi, että Auerin tapaus "tuskin heikentää suomalaisten uskoa oikeusjärjestykseen ja rikosoikeuden hoitoon" on mielestäni toiveajattelua ja este sille, että viranomaiset haluaisivat avata tapauksen perinpohjaisesti koko kansalle. Elikä yksittäiset kansalaiset uhrataan rakenteellisen korruption ylläpitämiselle.
Suomessa ei tunnisteta rakenteellista viranomaiskorruptiota. Korruptiontorjuntaa suunnataan vaikkapa rakennusalalle, vaikka viranomaiskorruptio on kansalaisen kannalta kaikkein pahin korruption muoto.
Lukija voi poimia tekstistä kasan epäkohtia (esimerkkejä korruptiosta), jotka ovat johtaneet syyttöminä tuomittujen ankarista ankarimpaan oikeusmurhaan.
LAINAUS ALKAA:
Jos Mäkisen ja Rämön kirjan sisältö pitäisi tiivistää yhteen lauseeseen, se voisi mennä näin: kaikki viranomaiset epäonnistuivat. Tyrimisen räikeyden ymmärtää maallikkokin. Osalliset voi käydä läpi taho kerrallaan.
Poliisit hankkivat asiantuntijalausuntoja seksuaalirikostutkintaan epäammattimaisin keinoin muun muassa 1990-luvun itseoppineelta saatananpalvonta-asiantuntijalta Keijo Ahorinnalta. Ahorinta haastettiin juttuun asiantuntijatodistajaksi, vaikka edes hän ei ollut nähnyt tapauksessa merkkejä saatananpalvonnasta. (Lopulta Ahorinta kanteli eduskunnan oikeusasiamiehelle ja poltti yli 30 vuoden aikana keräämänsä saatananpalvontamateriaalit.)
Ylilääkäri teki tiivistä yhteistyötä poliisin kanssa ja käytti epätieteellistä ja testaamatonta UV-metodia löytääkseen lapsista valtavat määrät arpia, joita kukaan muu ei nähnyt.
Psykologit esittivät lapsille johdattelevia kysymyksiä. Yksi heistä oli esteellinen haastattelemaan Auerin poikaa, koska oli toiminut tämän terapeuttina aiemmin.
Syyttäjät antoivat psykologien todistaa itse omasta pätevyydestään ja keksivät koko saatananpalvontakuvion omasta päästään. Tv-sarja Sinkkuelämää kelpasi syyttäjille esimerkiksi Auerin, Kukan ja Amandan muille perheen lapsille näyttämästä pornosta. Lisäksi syyttäjät ajoivat Auerille ja Kukalle syytettä perheen naapurin lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ilman, että heidän vanhempiensa mielestä olisi tapahtunut rikosta. Naapurin lapset tai heidän vanhempansa eivät koskaan olleet kuulleetkaan mistään, mitä Auerin lapset väittivät, mutta poliisille, syyttäjille ja käräjäoikeudelle tietämättömyys toimi nurinkurisesti todisteena kertomusten aitoudesta.
Tuomioistuimet sivuuttivat vaihtoehtoisia tapahtumakulkuja ja syyttömyyttä tukevaa näyttöä, eivät kyseenalaistaneet mainitun ylilääkärin metodeja ja uskoivat Auerin lasten kertomuksista epäjohdonmukaisesti mitä sattuu. Käräjäoikeus valikoi näytöstä sen mielestä uskottavimmilta kuulostavat osuudet ja jätti uskomattomat huomiotta. Se on melko poikkeuksellinen tapa arvioida todistusaineistoa.
Ainoastaan oikeuspsykologit Pekka Santtila ja Katarina Finnilä argumentoivat paikoin kovasanaisestikin muuta todistelua vastaan. He kyseenalaistivat lasten haastattelut ja UV-valotutkimukset, mutta heitä ei kuunneltu.
”Seksuaalirikosjutun salaaminen on antanut järjestelmälle mahdollisuuden puolustautua nyt nähdyllä tavalla”, Åbo Akademissa soveltavan psykologian professorina toimiva Santtila sanoo kirjan haastattelussa.
Entä onko tämä sitten yhteiskunnallisesti merkittävää, kuten mediapomot perustelevat vuolasta rikosuutisointia. Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Sakari Melander harkitsee ensin sanojaan ja muotoilee sitten diplomaattisesti:
”Tosi erikoiselta prosessilta vaikuttaa.”
Melander painottaa moneen kertaan, juristi kun on, ettei ole tutustunut koko näyttöön, vaan pelkästään kirjassa esitettyyn materiaaliin pääpiirteittäin ja muihin julkisuudessa olleisiin tietoihin.
Silti hän sanoo: ”Etenkin jos miettii aikaisempia vaiheita käräjä- ja hovioikeudessa, tutkintaa ja harkintaa, siellä on monentyyppisiä, tavanomaisesta hyvin poikkeavia juttuja, jotka tuntuvat oikeudellisesti ajateltuna epätyypillisiltä.”
Hän ihmettelee esimerkiksi käännettä, jossa hyväksikäyttöön oli yhtäkkiä liitetty saatananpalvontaa. Samaten hänen mielestään on ”vähän erikoista arviointia”, kun hyväksikäyttöä koskevien syytteiden kohdalla oli päätelty, että Auerin entisen miesystävän puhelimessa olisi ollut lapsipornoa, vaikka puhelimesta oli löytynyt vain kuva Auerista takapuoli paljaana eikä muuta.
”Yleisellä tasolla, nostamatta ketään yksittäistä syyttäjää tikunnokkaan, voin todeta, että syyttäjien pitää ottaa huomioon myös syyttömyyttä tukeva näyttö. Monien asioiden oli pikemmin tulkittu puoltavan syyllisyyttä”, Melander sanoo.
Viranomaisten toiminta tapauksessa olisi Melanderin mielestä ”voinut mennä monella tapaa paremmin”. Silti hän arvioi, että koko 20 vuoden Auer-saaga on niin poikkeuksellinen, että se tuskin heikentää suomalaisten uskoa oikeusjärjestykseen ja rikosoikeuden hoitoon.
Hän ajattelee – ”kaksijakoisesti” – että tuomion purkaminen ja uusi käsittely osoittavat nimenomaan, että pohjimmiltaan järjestelmä toimii, vaikka vuosikaudet jatkunut prosessi ei ole ollut ”lainkaan ideaali”.
Toisaalta hän tiedostaa, että yleisön näkökulmasta eri oikeusasteissa vaihtuvat tuomiot voivat vaikuttaa kummallisilta. Mutta sellaisia laki ja oikeus ovat.
”Harvoin on niin, että päästään absoluuttiseen totuuteen”, Melander sanoo.
Kun kollegat ovat kuulleet, että olen tekemässä juttua Auer-tapauksesta, he ovat yksi toisensa jälkeen kirmanneet paikalle esittämään yhden ja saman kysymyksen: kuka sen teki? Tässä kysymyksessä on oikeastaan koko tapauksen ydin: Jukka S. Lahden surma on muuttunut koko kansan yhteiseksi murhaviihteeksi, jossa spekulaatio kiinnostaa aina enemmän kuin byrokratia, vaikka sen paljon puhutun yhteiskunnallisen merkittävyyden kannalta asian pitäisi olla toisinpäin.
Helsingin yliopiston tutkija, käytännöllisen filosofian ja viestinnän dosentti Henrik Rydenfelt sanoo, että jälkikäteen katsottuna Auer-uutisointi on kehystetty voimakkaasti murhamysteerin ympärille. Sellaista rikosjournalismi toki usein on, varsinkin nykyään. Se pohjautuu yksityiskohtiin, tarinoihin ja osallisten tunteisiin, jotka nimenomaan ovat polttoainetta spekulaatiolle tekijästä ja motiivista.
”On inhimillistä, että kun faktoja tarjotaan, aletaan muodostaa käsitystä asioista ennalta. Näin käy myös asioissa, joista mielipiteiden muodostaminen on tarpeetonta tai jopa haitallista. Silloin ollaan ennakolta päädytty käsitykseen syyllisyydestä”, Rydenfelt sanoo.
”Kriittisemmin sitä voi kutsua täydeksi mässäilyksi. Se ajaa meidät kannanmuodostukseen, jota pitäisi välttää. Toimittajatkaan eivät ole sille immuuneja.”
Rydenfeltin mielestä uutisointi on ”murtanut hitaasti Auerin perheen elämän kaikkein intiimeimpiäkin osia”. Julki on tuotu arvioita vaikkapa heidän olohuoneensa siivottomuudesta ja vähäisistä keskusteluista naapureiden kanssa, jotka ovat olleet omiaan muodostamaan epäilyksen varjoa – vaikka epäilyksen varjon asettaminen ei medialle kuulu.
Median toimintalogiikat saavat Rydenfeltin kyseenalaistamaan myös sen, olisiko Auerin lasten kertomusten absurdiutta onnistuttu havaitsemaan, vaikka seksuaalirikostutkinnan aineisto olisi ollut aiemmin julkinen. Vai olisiko monimutkainen kokonaisuus esitelty kimarana karmivia yksityiskohtia, joita jokainen voi sitten yhdistellä päässään ennakkoluuloihinsa sopivaksi?
”Mitä media olisi tehnyt? Olisiko se lähtenyt miettimään lasten kertomusten tosipohjaisuutta vai levitellyt pätkiä ja yksityiskohtia, jotka olisivat entisestään lisänneet vaikutelmaa, että on syyllinen ihminen kyseessä?” hän kysyy.
”Tätä kautta asiaa kannattaa miettiä.”
Henrik Rydenfelt toimi vuosina 2020–2023 Julkisen sanan neuvoston jäsenenä.
Viikko Oikeusmurha-kirjan julkaisun jälkeen siitä julkaistiin ensimmäinen arvio. Porissa ilmestyvän Satakunnan Kansan entinen rikostoimittaja [Harri Aalto] kiitteli kirjaa parhaaksi tähän mennessä julkaistuksi kirjaksi Ulvilan surmasta.
Se on ainut lehtiteksti, joka kirjasta on julkaistu siihen mennessä, kun tämä teksti on siirretty julkaisujärjestelmään. Tällä kertaa jopa suomalaisen median keskittyminen olisi voinut toimia asian hyväksi. Satakunnan Kansa on Sanoman omistama lehti, ja konsernilla on yleensä ollut tapana kierrättää kritiikkejä innokkaasti julkaisusta toiseen.
Se siitä sensaatiosta.
Henrik Rydenfelt uskoo, että todennäköisin syy vähäiseen mielenkiintoon on, että vakiintuneiden uutiskriteerien valossa selkeimmät skuupit, todistajanlausuntojen peruminen ja tuomion purku olivat jo tiedossa
.
Aiheeseen tarttumista vaikeuttaa myös, että se pakottaisi median itsekritiikkiin.
Mäkinen ja Rämö tekevät kirjassaan hyvin selväksi, että epäonnistuminen on ollut järjestelmätasoinen – ja media on osa järjestelmää. Viranomaisten puheet ja niukat tuomiolauselmat otettiin vuodesta toiseen annettuina. Asiaa tietenkin vaikeutti, että oikeudenkäynti oli salainen, joten vaihtoehtoja ei hirveästi ollut.
Lasten etu sai salassapidon puolestapuhujaksi myös median, jolle lähtökohtaisesti luonteva rooli olisi avoimuuden ja julkisuuden edistäminen, he kirjoittavat. Syytös on avoin: lapsia suojeleva linja kääntyi lopulta heidän etuaan vastaan, esti virheiden ilmitulon ja käytännössä mahdollisti oikeusmurhan.
Toimittajille on ymmärrettävästi vaikeaa asettua julkisesti puolustamaan lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista epäiltyjen oikeuksia – vaikka sekin työhön kuuluu.
Mäkisen ja Rämön kirjasta käy lisäksi ilmi, että viranomaiset ovat yrittäneet vaientaa tahoja, joilla on ollut tietoa salaiseksi määrätystä materiaalista.
Yksi heistä oli freelance-toimittaja Mikko Niskasaari. Hän oli saanut käsiinsä saman salatun aineiston, johon Mäkisen ja Rämön kirjakin pohjautuu, ja luuli sitä kultakimpaleeksi. Niskasaari kirjoitti vuonna 2013 Hymy-lehteen jutun, jolla oli hymymäinen otsikko: Poliisi keksi todisteet!
Se johti kunnianloukkaussyytteeseen ja oikeudenkäyntiin. Syytettä törkeästä kunnianloukkauksesta ajoi syyttäjä yksin, eivät asianosaiset. Oikeudenkäynnissä ei esitetty näyttöä tai korvausvaatimuksia julkaisun aiheuttamista vahingoista Auerin lapsille.
Niskasaari sai käräjäoikeudelta poikkeuksellisen kovan rangaistuksen: 100 päiväsakkoa törkeästä kunnianloukkauksesta, kun yleensä vastaavista teoista on Mäkisen ja Rämön mukaan tuomittu 30–40 päiväsakkoon.
Ennen hovioikeuden käsittelyä rikosnimikkeen tunnusmerkistö kuitenkin muuttui. Enää törkeyskynnyksen ylittymiseen ei riittänyt, että loukkaus oli julkaistu joukkotiedotusvälineessä, eikä Niskasaaren tapauksessa ollut esitetty näyttöä aiheutuneesta vahingosta. Perusmuotoisen kunnianloukkauksen syytekynnys oli vanhentunut, joten hovioikeus hylkäsi syytteen.
Niskasaaren tapaus ei ylittänyt uutiskynnystä yhdessäkään mediassa – ei edes ammattilehdissä – vaikka yleensä toimittajien oikeudenkäynnit ovat saaneet Suomessa paljon huomiota. Niskasaari sanoo kirjassa, että se on todennäköisesti ensimmäinen kerta 2000-luvulla, kun toimittajaan kohdistuva kunnianloukkausjuttu jää uutisoimatta.
Satakunnan Kansa: Salattu Auer-aineisto paljastaa, kuinka rikki oikeusjärjestelmä oli
Viime vuoden lopulla, korkeimman oikeuden purkupäätöksen jälkeen valtakunnansyyttäjä Ari-Pekka Koivistolla oli mahdollisuus päättää, luopuuko hän seksuaalirikossyytteistä vai lähdetäänkö uudelle oikeudenkäyntikierrokselle. Tammikuussa hän valitsi jälkimmäisen, vastoin Auerin ja Kukan toiveita.
Kun seksuaalirikostutkinta palaa pian Turun käräjäoikeuteen, juttua käsittelee peräti kolmen syyttäjän joukko.
Mäkinen ja Rämö tulkitsevat kirjassaan, että Ulvilan tapauksen selvittäminen – tai ainakin tuomioiden saaminen – on viranomaisille myös ylpeyden asia. Siksi heistä asiaa voi tulkita kahdella tavoin.
Hyväntahtoinen tulkinta seksuaalirikostutkintaan nimitetyistä syyttäjistä on se, että syyttäjälaitos halusi omalla panoksellaan varmistaa, että asiassa viimeinkin saataisiin oikeudenmukainen ja kaiken tarkastelun kestävä ratkaisu.
Pahantahtoinen taas on, että syyttäjälaitos päätti jatkaa härkäpäisesti kiusalliseksi muuttuneen asian ajamista välittämättä asianosaisille koituvista seurauksista.
Auer-jutussa on joka tapauksessa yhä enemmän kyse siitä, miten järjestelmä toimii kuin siitä, kuka teki sen.
Henrik Rydenfeltin mielestä toimittajat ovat luottaneet järjestelmään liikaa. Suomessa unohtuu usein, että myös viranomaisilla on aina omat intressinsä, jotka journalismin tulisi huomioida.
”On meillä ollut tapauksia, jotka ovat osoittaneet hyvin tuntuvasti, että median täytyy ajatella asioita omalla kriittisellä katsannolla eikä vain toistaa viranomaisinformaatiota”, Rydenfelt sanoo.
Hän viittaa huumausainerikoksista tuomittuun huumepoliisin päällikköön Jari Aarnioon.
”Aarnio-kirjassahan käsiteltiin reippaasti sitä, oliko Aarniolla luottotoimittajia, jotka toimivat hänen kanssaan asioiden nostamiseksi mediaan.”
Myös Ulvilan surman tutkinta avattiin uudelleen joulukuussa, välittömästi seksuaalirikostuomioiden purun jälkeen. Samalla se siirrettiin Porin poliisista keskusrikospoliisille. Aikaa surmasta on kulunut pian 20 vuotta ja viimeisimmästä, Auerin syytteet toistamiseen hylänneestä hovioikeuden tuomiosta siitäkin lähes kymmenen vuotta.
Se kyllä kiinnostaa mediaa edelleen. Ei tarvita edes uusia paljastuksia.
Viime sunnuntaina Helsingin Sanomat julkaisi avatusta tutkinnasta pitkän jutun. Siinä ei kysytä mitään kriittistä poliisin toiminnasta. Ei syistä avata tutkinta uudelleen juuri nyt, ei uudessa kirjassa ilmitulleista tiedoista.
Sen sijaan juttu keskittyy promoamaan keskusrikospoliisin murhatutkintaa ja julkisuudessa ”vähälle huomiolle jäänyttä paperia”. ”Paperi” on vanha poliisin profiloijan arvio, jota muuten sitäkin käsitellään Mäkisen ja Rämön kirjassa yksityiskohtaisesti.
