Hevonen pillastui Ruotsissa – ihmiset lensivät ilmassa, kuusi loukkaantui, 7.9.25

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Eräs1
Axel Foley
Viestit: 2070
Liittynyt: La Tammi 01, 2022 5:36 pm

Hevonen pillastui Ruotsissa – ihmiset lensivät ilmassa, kuusi loukkaantui, 7.9.25

Viesti Kirjoittaja Eräs1 »

Malmön raviradan Jägersron vuoden pääraveissa sattui dramaattinen välikohtaus. Pillastunut hevonen pääsi verryttelyajossa irti ja aiheutti vammoja sivullisille ihmisille.

Expressenin uutisen mukaan paikalle hälytettiin useita ambulansseja ja kuusi ihmistä olisi loukkaantunut. Loukkaantuneiden joukossa oli mies ja tyttö,

Paikalla ollut silminnäkijä kertoi, että ihmiset lensivät ilmassa.

Kanal 75:n toimittajan Matteus Lillieborgin mukaan irti päässyt vauhkoontunut hevonen tuli alueelle, jossa harrastettiin poniratsastusta.

Jägersrossa oli toimintaa lapsille eläinten päivän kunniaksi.

Peliyhtiö Atg:n tiedotteen mukaan onnettomuudessa oli mukana vain neljä henkilöä, joista yksi toimitettiin sairaalaan jalan murtuman vuoksi. Kolme muuta joutui shokkiin.

Hevonen sai lieviä haavoja ja sen kärryiltä pudonnut ohjastaja selviytyi ilman vammoja.

Poliisi selvittää onnettomuutta.

Kilpailut keskeytyivät, mutta pääsivät jatkumaan jonkin ajan jälkeen.

https://www.is.fi/urheilu/art-2000011478570.html
Avatar
Eräs1
Axel Foley
Viestit: 2070
Liittynyt: La Tammi 01, 2022 5:36 pm

Re: Hevonen pillastui Ruotsissa – ihmiset lensivät ilmassa, kuusi loukkaantui, 7.9.25

Viesti Kirjoittaja Eräs1 »

Aftonbladetin mukaan alle 10-vuotias lapsi ja 35-vuotias mies ovat loukkaantuneet vakavasti.

Paikalla olleet silminnäkijät kertoivat, että yhtä äkkiä kaiuttimista huudettiin, että kaikkien pitäisi poistua katsomosta, koska hevonen oli vapaana.

– Näimme hevosen juoksevan ympäriinsä ilman kuljettajaa ja kärryt olivat ylösalaisin. Täällä on täynnä lapsiperheitä ja viisi ambulanssia on saapunut, paikalla ollut vieras Camilla kertoi lehdelle.

https://www.is.fi/urheilu/art-2000011478570.html
Saimaanorppa
Martin Beck
Viestit: 848
Liittynyt: To Tammi 14, 2021 10:13 am

Re: Hevonen pillastui Ruotsissa – ihmiset lensivät ilmassa, kuusi loukkaantui, 7.9.25

Viesti Kirjoittaja Saimaanorppa »

Se taitaa olla tuon Adrian Kolgjinin hevosia ukko ite tais olla kilpailukiellossa
jossain vaiheessa kokaiinin käytön takia ja olin lukevinani jostain että joku
totesi että käyttäisi hevosiin jota ainetta no tämä tapaus tutkitaan varmasti ja miksi yllättäen
hevonen sekosi..toki nekin voi pelästyi vaikka ampiaista..rahaa on paljon Kosovossa syntynyt..
Tyyva
Alibin satunnaislukija
Viestit: 67
Liittynyt: La Huhti 17, 2021 10:56 pm

Re: Hevonen pillastui Ruotsissa – ihmiset lensivät ilmassa, kuusi loukkaantui, 7.9.25

Viesti Kirjoittaja Tyyva »

Saimaanorppa kirjoitti: Su Syys 07, 2025 6:32 pm Se taitaa olla tuon Adrian Kolgjinin hevosia ukko ite tais olla kilpailukiellossa
jossain vaiheessa kokaiinin käytön takia ja olin lukevinani jostain että joku
totesi että käyttäisi hevosiin jota ainetta no tämä tapaus tutkitaan varmasti ja miksi yllättäen
hevonen sekosi..toki nekin voi pelästyi vaikka ampiaista..rahaa on paljon Kosovossa syntynyt..
Juu, Adrianin hevonen, Love This Bar nimeltään.
Andikos
Lauri Hanhivaara
Viestit: 128
Liittynyt: La Helmi 18, 2023 11:06 pm

Re: Hevonen pillastui Ruotsissa – ihmiset lensivät ilmassa, kuusi loukkaantui, 7.9.25

Viesti Kirjoittaja Andikos »

Adrian on kyllä Ruotsissa syntynyt mutta isänsä lufti on Kosovon albaaneja. Adrian tosiaan kärysi kokaiinin käytöstä mutta luulis olevan parempia aineita hevosille.
Kosto on parasta kylmänä, jääkylmänä.
QueenOfH
Harjunpää
Viestit: 313
Liittynyt: To Marras 11, 2021 11:37 am

Re: Hevonen pillastui Ruotsissa – ihmiset lensivät ilmassa, kuusi loukkaantui, 7.9.25

Viesti Kirjoittaja QueenOfH »

Erikoisesti kerrottu että ihmisiä lensi ilmassa. Mietin vaan että miten :roll: hevonen jos törmää ihmiseen niin kyllä siinä tipahtaa maata kohti. Ja vaikka ne kärryt olisi miten päin perässä niin ei osuma niistäkään saa ihmistä lentoon lähtemään...

Hu tai mt osasi kertoa että hevonen oli varikkoalueella hypännyt pystyyn ja osunut hevosautoon, hoitaja tippunut kyydistä. Yrittänyt roikkua ohjista kiinni pitämällä mukana ja saada hevosen rauhoittumaan, mutta ote irronnut.
McPanty
Agentti Scully
Viestit: 688
Liittynyt: Ke Kesä 19, 2013 12:05 am

Re: Hevonen pillastui Ruotsissa – ihmiset lensivät ilmassa, kuusi loukkaantui, 7.9.25

Viesti Kirjoittaja McPanty »

QueenOfH kirjoitti: Ma Syys 08, 2025 2:21 am Erikoisesti kerrottu että ihmisiä lensi ilmassa. Mietin vaan että miten :roll: hevonen jos törmää ihmiseen niin kyllä siinä tipahtaa maata kohti. Ja vaikka ne kärryt olisi miten päin perässä niin ei osuma niistäkään saa ihmistä lentoon lähtemään...

Hu tai mt osasi kertoa että hevonen oli varikkoalueella hypännyt pystyyn ja osunut hevosautoon, hoitaja tippunut kyydistä. Yrittänyt roikkua ohjista kiinni pitämällä mukana ja saada hevosen rauhoittumaan, mutta ote irronnut.
On se hevonen sen verran iso ja voimakas eläin, että ihmisen saa kyllä lentämään mihin haluaa jos sopivasti alaviistosta tulee osuma vaikka päällä heilauttaen. Lentäähän ihminen toki ilmassa silloinkin kun se lentää vaakatasossa osuman saatuaan.
Vastaa Viestiin