Venemiljonääri Mikko Alasen henkirikos työpaikallaan Katajanokalla 16.8.2010

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
Ulrica
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1442
Liittynyt: Ke Syys 25, 2024 8:13 pm

Re: Venemiljonääri Mikko Alasen kuolema Hgissä 2010

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Luin ketjun läpi. Erikoista, että ei ole jäänyt kameroihin. Liikkeen eteen pääsee moottoripyörällä kätevästi, sekä myös vesiteitse. Myös kauempana olleet ulkoministeriön, kauppatorin ja Presidentinlinnan kamerat yltävät pitkälle, kun poistutaan. Mielenkiintoista, että myös toisen savolaissuvun perheyritys, AmandaBn sijaitsi tämän tapahtumaketjun ns vierustalla. Toisella tyttäristä myös ollut eroa. Hänellä myös tuttavapiirissä Helvetin Enkelin jäsen, jolla Venäjä yhteyksiä. MatchDna oltava nuhteeton suomalainen tai esim venäläinen ulkomaalainen, jonne dna-rekisteriyhteistyö ei kanna.

Yritin katsoa onko liikehuoneistosta jotakin pohjakuvaa, mutten löytänyt. Ehkä tilassa on poistumisreitti ns sisäpihalle, josta etsittävä hlö voinut poistua tapahtuman jälkeen. Kanavarannan puoleiselle liikehuoneiston pääovelle on suora näköyhteys Aleksanterinkadun oletetuista kameroista. Suomen turvallisuuteen liittyvät kriittiset kiinteistöt. Näkyy hyvin GoogleMapsista.
Ulrica
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1442
Liittynyt: Ke Syys 25, 2024 8:13 pm

Re: Venemiljonääri Mikko Alasen kuolema Hgissä 2010

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Edelliseen vielä jatkoa. Joskus kulki huhua, että tapaukseen liittyisi ainekauppa ja veneet. Tämä tekopaikka on Kanavaranta 11. Kanavaranta 7 sijaitsi toinen savolaisomisteinen yritys (mainittu yllä). Suvun yhdellä tyttärellä lapsi Haara -nimisen henkilön kanssa. Lehtiuutisten mukaan poliisi jossain vaiheessa tuhosi Haaran hamppuviljelmät, joista olisi saanut 80milj myyntivoittoa. Uutisoinnissa kerrottiin toimittaneet hamppua Viroon. Mielenkiintoinen kuvio tämä vaimo Alasen autojupakka ennen tapahtumia juuri Viroon. Haara kävi kaikki oikeusasteet ja Korkein oikeus keskeytti Haaran asian täytäntöönpanon edellisenä kuukautena, kun Alanen löytyi kuolleena. Mietin noita dna-otoksia ja varmaan nämä käyty läpi jo.

Ehkä ei mitään tekemistä asian kanssa. Nosto kuitenkin. Savossa on pienet piirit, sattumaako nämä saman kadun liikehuoneistot.
Detsi
Javier Pena
Viestit: 1745
Liittynyt: La Syys 05, 2020 3:21 pm
Paikkakunta: Lahti

Re: Venemiljonääri Mikko Alasen kuolema Hgissä 2010

Viesti Kirjoittaja Detsi »

Ei siel kyl mitään takaovea ole kun tuota Mikon isän piirtämää havainnekuvaa rikospaikalta katsoo. Eiköhän hän olisi sen siihen piirtänyt jos sellainen siellä olisi.

Jotenki jännä kun Mikon liikekumppani väitti, että heillä ei olisi mitään toimintaa Venäjälle mutta Mikon äiti kertoi, että Mikko oli ennen kuolemaansa kertonut tavanneensa asiamiehen, joka edusti venäläistä veneenostajaa. Kyse oli puolentoista miljoonan euron veneestä.
Ulrica
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1442
Liittynyt: Ke Syys 25, 2024 8:13 pm

Re: Venemiljonääri Mikko Alasen kuolema Hgissä 2010

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

^
Nin se varmaan sulkee suita, vaimon ja liikekumppanin, jos on ollut ainekauppaa venekauppojen yhteydessä tai muuta rikosvastuun alaista.

Mä olen kuullut huhun, jossa veneen ulkopuolella sukeltajat kävivät noutamassa tavaran. Todenperäisyydestä ei tietoa.

Mun silmään vaimo on voinut olla rikoskumppani ja voinut hoitaa autoasiaa sovitusti ennen miehen kuolemaa, mutta jäänyt ainoaksi selvittämään asiaa. Asioiden käydessä vaaralliseksi, on voinut riitoja ja erohaluja olla.

Tulkitsin uutisoidusta, että Alanen palasi perheen luota Suomeen juuri tämän venebusineksen vuoksi.
Carelin
Axel Foley
Viestit: 2115
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 8:37 am

Re: Venemiljonääri Mikko Alasen kuolema Hgissä 2010

Viesti Kirjoittaja Carelin »

Voisko tämä nainen olla järjestänyt palkkamurhan, sillä usein testamenttikin lakkaa olemasta ja vaimo perii kuoleman sattuessa kaiken.
Tässä miljoonaäidit sarjassa kyllä näkee, että vaimo on paatunut narsisti. Ei perkele ole puhtaita jauhoja pussissa, niin kuin ei sillä toisella hevosnaamallakaan.
Ulrica
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1442
Liittynyt: Ke Syys 25, 2024 8:13 pm

Re: Venemiljonääri Mikko Alasen kuolema Hgissä 2010

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

En huomannut lukea uutisoituja autokeskusteluja esitutkinnasta kuin vasta nyt.

Tämän ao. lähteen mukaan vaimo tapailut espanjalaismiestä tv-kuvauskeväänä 2010. Heinäkuussa 7/2010 vaimo toi lapset Suomeen ja antoi ymmärtää, että itsekin jää Suomeen, mutta lähti muutaman päivän jälkeen takaisin Espanjaan.

Tapahtumapäivän tapaaminen ja Venäjäkauppa voisi olla se järjestetty surmatilaus, jos liikekumppanin puheet pitävät paikkaansa, että muutoin Venäjäkauppaa ei ollut.

Ferrari myyty lopulta ruotsalaismiehelle 11/2010. Jotenkin näyttäytyy tuo Ferrari pelkkänä tekaistuja jujuna tässä. Tekaistuna riitana vaimon puolelta.Vaimo ei luovuttanut sitä Suomeen, mutta ei lopulta sitä tarvinnutkaan käyttöönsä.

Veikkaan ulkomaista tekijää vaimon pyynnöstä. Saa olla tarkkana loppuelämän dna:nsa kanssa.

Mikolle soisi oikeutta. Vaimo kyllä töppää asiansa jossakin kohti, jos taipumusta tämäntyyppisiin järjestelyihin.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005835478.html

_________
Nina G. ollut raskaana kesän 2010 lopulla. Mennyt naimisiin 11/2010, sama kuukautena kuin Ferrari myytiin.

Lainaus toisesta ketjusta: https://www.murha.info/rikosfoorumi/vie ... 3&start=15

IS: Miljonääriäiti-Nina naimisiin
Perjantai 19.11.2010 klo 09.07

Television Miljonääriäidit-ohjelmasta tuttu Nina Grekin on mennyt naimisiin, kertoo Ilta-Sanomat

Miljonääriäideistä tuttu Nina Grekin (oik.) juhli häitä. (NELONEN)KESKUSTELE
Keskustele Miljonääriäidit-ohjelmasta
Lehden mukaan Ninan ja hänen liikemiessulhasensa häitä juhlittiin eilen Helsingin Kalastajatorpalla. Juhla oli pienimuotoinen ja siihen osallistuivat vain pariskunnan läheisimmät. Suurempia juhlia on määrä viettää myöhemmin Moskovassa.

Pariskunta meni kihloihin syyskuussa. Tuore vaimo on raskaana, ja pariskunnan ensimmäisen yhteisen lapsen on määrä syntyä huhtikuussa. Ninalla on entuudestaan kaksivuotiaat kaksospojat.

IL
Avatar
Ross Sullivan
James Bond (David Niven)
Viestit: 10538
Liittynyt: La Joulu 02, 2017 2:14 am

Re: Venemiljonääri Mikko Alasen kuolema Hgissä 2010

Viesti Kirjoittaja Ross Sullivan »

Carelin kirjoitti: Su Syys 07, 2025 9:02 am Voisko tämä nainen olla järjestänyt palkkamurhan, sillä usein testamenttikin lakkaa olemasta ja vaimo perii kuoleman sattuessa kaiken.
Tässä miljoonaäidit sarjassa kyllä näkee, että vaimo on paatunut narsisti. Ei perkele ole puhtaita jauhoja pussissa, niin kuin ei sillä toisella hevosnaamallakaan.
Ei muuten lakkaa ellei sitä erikseen testamentissa määrätä, mikä on poikkeuksellista. Tosin oikeudellisena vaikutuksena on se, että mahdollinen murhaaja/murhauttaja menettää oikeutensa omaisuuteen.

Minäkin epäilen hevosnaamanarsistia murhan tilaamisesta.
Mitä te dorkat dorkailette?
Avatar
Ross Sullivan
James Bond (David Niven)
Viestit: 10538
Liittynyt: La Joulu 02, 2017 2:14 am

Re: Venemiljonääri Mikko Alasen kuolema Hgissä 2010

Viesti Kirjoittaja Ross Sullivan »

Detsi kirjoitti: La Syys 06, 2025 11:44 pm Ei siel kyl mitään takaovea ole kun tuota Mikon isän piirtämää havainnekuvaa rikospaikalta katsoo. Eiköhän hän olisi sen siihen piirtänyt jos sellainen siellä olisi.

Jotenki jännä kun Mikon liikekumppani väitti, että heillä ei olisi mitään toimintaa Venäjälle mutta Mikon äiti kertoi, että Mikko oli ennen kuolemaansa kertonut tavanneensa asiamiehen, joka edusti venäläistä veneenostajaa. Kyse oli puolentoista miljoonan euron veneestä.
Ei se ole lähtökohtaisesti vientiä, jos palvelu/tuote luovutetaan Suomessa. Jos vientiä ei ole, niin ei silloin ole toimintaa Venäjälle.

Ulrica kirjoitti: La Syys 06, 2025 9:36 pm Luin ketjun läpi. Erikoista, että ei ole jäänyt kameroihin. Liikkeen eteen pääsee moottoripyörällä kätevästi, sekä myös vesiteitse. Myös kauempana olleet ulkoministeriön, kauppatorin ja Presidentinlinnan kamerat yltävät pitkälle, kun poistutaan. Mielenkiintoista, että myös toisen savolaissuvun perheyritys, AmandaBn sijaitsi tämän tapahtumaketjun ns vierustalla. Toisella tyttäristä myös ollut eroa. Hänellä myös tuttavapiirissä Helvetin Enkelin jäsen, jolla Venäjä yhteyksiä. MatchDna oltava nuhteeton suomalainen tai esim venäläinen ulkomaalainen, jonne dna-rekisteriyhteistyö ei kanna.

Yritin katsoa onko liikehuoneistosta jotakin pohjakuvaa, mutten löytänyt. Ehkä tilassa on poistumisreitti ns sisäpihalle, josta etsittävä hlö voinut poistua tapahtuman jälkeen. Kanavarannan puoleiselle liikehuoneiston pääovelle on suora näköyhteys Aleksanterinkadun oletetuista kameroista. Suomen turvallisuuteen liittyvät kriittiset kiinteistöt. Näkyy hyvin GoogleMapsista.
Se todellakin on erikoista. Ottaen huomioon kyseisen alueen.

Yllättävän nopeasti tuo hevosnaamanarsisti meni uusiin naimisiin (marraskuussa), kun mies murhattiin elokuussa.
Mitä te dorkat dorkailette?
Detsi
Javier Pena
Viestit: 1745
Liittynyt: La Syys 05, 2020 3:21 pm
Paikkakunta: Lahti

Re: Venemiljonääri Mikko Alasen kuolema Hgissä 2010

Viesti Kirjoittaja Detsi »

Ross Sullivan kirjoitti: Su Syys 07, 2025 6:26 pm
Detsi kirjoitti: La Syys 06, 2025 11:44 pm Ei siel kyl mitään takaovea ole kun tuota Mikon isän piirtämää havainnekuvaa rikospaikalta katsoo. Eiköhän hän olisi sen siihen piirtänyt jos sellainen siellä olisi.

Jotenki jännä kun Mikon liikekumppani väitti, että heillä ei olisi mitään toimintaa Venäjälle mutta Mikon äiti kertoi, että Mikko oli ennen kuolemaansa kertonut tavanneensa asiamiehen, joka edusti venäläistä veneenostajaa. Kyse oli puolentoista miljoonan euron veneestä.
Ei se ole lähtökohtaisesti vientiä, jos palvelu/tuote luovutetaan Suomessa. Jos vientiä ei ole, niin ei silloin ole toimintaa Venäjälle.
Onhan siinä jotain Venäläistä kuviota ollut kun kerran Mikko on kertonut tavanneensa asiamiehen joka edusti venäläistä veneenostajaa. Jännästi myös ostajasta ei Mikon kuoleman jälkeen kuulunut mitään.
Viimeksi muokannut Detsi, Su Syys 07, 2025 7:09 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Ross Sullivan
James Bond (David Niven)
Viestit: 10538
Liittynyt: La Joulu 02, 2017 2:14 am

Re: Venemiljonääri Mikko Alasen kuolema Hgissä 2010

Viesti Kirjoittaja Ross Sullivan »

Detsi kirjoitti: Su Syys 07, 2025 7:02 pm
Ross Sullivan kirjoitti: Su Syys 07, 2025 6:26 pm
Detsi kirjoitti: La Syys 06, 2025 11:44 pm Ei siel kyl mitään takaovea ole kun tuota Mikon isän piirtämää havainnekuvaa rikospaikalta katsoo. Eiköhän hän olisi sen siihen piirtänyt jos sellainen siellä olisi.

Jotenki jännä kun Mikon liikekumppani väitti, että heillä ei olisi mitään toimintaa Venäjälle mutta Mikon äiti kertoi, että Mikko oli ennen kuolemaansa kertonut tavanneensa asiamiehen, joka edusti venäläistä veneenostajaa. Kyse oli puolentoista miljoonan euron veneestä.
Ei se ole lähtökohtaisesti vientiä, jos palvelu/tuote luovutetaan Suomessa. Jos vientiä ei ole, niin ei silloin ole toimintaa Venäjälle.
Onhan siinä jotain Venäläistä kuviota ollut kun kerran Mikko on kertonut tavanneensa asiamiehen joka edusti venäläistä veneenostajaa.
Ja sinä tiedät, että venäläinen ostaja ei esim. asunut Suomessa? Sitä paitsi jos suomalainen ostaa mersun Saksasta autokaupasta X, niin ei se vielä tarkoita, että X operoi Suomeen (ellei sitten toimita autoa Suomeen).
Mitä te dorkat dorkailette?
Detsi
Javier Pena
Viestit: 1745
Liittynyt: La Syys 05, 2020 3:21 pm
Paikkakunta: Lahti

Re: Venemiljonääri Mikko Alasen kuolema Hgissä 2010

Viesti Kirjoittaja Detsi »

Liiketapaamiset Mikko merkkasi aina kalenteriinsa. Mikon kalenterista ei kuitenkaan löytynyt merkintää tuosta 16.8.2010 klo 13:00 tapaamisesta eli hän oletettavasti on odottanut tapaavansa jonkun tutun.

Edellisellä omistajalla oli ollut ongelma venäläisen asiakkaan kanssa. Mikko pyysi ravintoloitsijatuttunsa toimistolleen, jos hänelle oli tulossa venäläinen asiakas.

Eli ilmeisesti joskus aiemmin on jo joku venäläinen käynyt toimistolla ja Mikon pitänyt ihan joku kaveri ottaa tapaamiseen "turvaksi".
Ulrica
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1442
Liittynyt: Ke Syys 25, 2024 8:13 pm

Re: Venemiljonääri Mikko Alasen kuolema Hgissä 2010

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Poliisi on kertonut, että Alasen on kerrottu menneen liikkeeseen ennen tapaamista klo 13 ja seuraava tunti pimennossa. Ajattelen, että hänen menonsa on jäänyt kameroihin. On myös etsittävän henkilön täytynyt jäädä. Eikö kuvista tunnisteta henkilöä vai onko jääty seuraamaan tätä henkilöä jonkun suuremman rikosvyyhdin vuoksi. Erikoista kyllä.

Jos on ollut tarkoitus mennä vain kovistelemaan paikalle, olisi menty liiketilaan huolettomana välittämättä kameroista. Ehkä se, että kamera jälkeä ei löydykään kuitenkin puhuisi sen puolesta, että kameroihin on tutustuttu etukäteen ja tavalla tai toisella osattu välttää ne. Maanantai klo 13 on vielä lounasaikaa, mutta huomattavasti hiljaisempaa on tuona ajankohtana kuin iltaisin tuossa kohti.

Tilaushommaa.
Ulrica
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1442
Liittynyt: Ke Syys 25, 2024 8:13 pm

Re: Venemiljonääri Mikko Alasen kuolema Hgissä 2010

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Detsi kirjoitti: Su Syys 07, 2025 7:31 pm Liiketapaamiset Mikko merkkasi aina kalenteriinsa. Mikon kalenterista ei kuitenkaan löytynyt merkintää tuosta 16.8.2010 klo 13:00 tapaamisesta eli hän oletettavasti on odottanut tapaavansa jonkun tutun.

Edellisellä omistajalla oli ollut ongelma venäläisen asiakkaan kanssa. Mikko pyysi ravintoloitsijatuttunsa toimistolleen, jos hänelle oli tulossa venäläinen asiakas.

Eli ilmeisesti joskus aiemmin on jo joku venäläinen käynyt toimistolla ja Mikon pitänyt ihan joku kaveri ottaa tapaamiseen "turvaksi".
Ymmärsinkö aikajanan oikein, että tämä venebusiness oli tuore, 2009/2010 vuodenvaihteen asia? Onko liiketila tullut Alaselle ja liikekumppanille samoihin aikoihin vai ollut jo heidän käytössään aiemmin?

Vartiovene55 oli kunnostuksen alla muistaakseni noihin aikoihin tuossa lähistöllä. Otettiin käyttöön v2012. Niissä talkoissa oli myös monen moista kansallisuutta.
Carelin
Axel Foley
Viestit: 2115
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 8:37 am

Re: Venemiljonääri Mikko Alasen kuolema Hgissä 2010

Viesti Kirjoittaja Carelin »

Ross Sullivan kirjoitti: Su Syys 07, 2025 6:25 pm
Carelin kirjoitti: Su Syys 07, 2025 9:02 am Voisko tämä nainen olla järjestänyt palkkamurhan, sillä usein testamenttikin lakkaa olemasta ja vaimo perii kuoleman sattuessa kaiken.
Tässä miljoonaäidit sarjassa kyllä näkee, että vaimo on paatunut narsisti. Ei perkele ole puhtaita jauhoja pussissa, niin kuin ei sillä toisella hevosnaamallakaan.
Ei muuten lakkaa ellei sitä erikseen testamentissa määrätä, mikä on poikkeuksellista. Tosin oikeudellisena vaikutuksena on se, että mahdollinen murhaaja/murhauttaja menettää oikeutensa omaisuuteen.

Minäkin epäilen hevosnaamanarsistia murhan tilaamisesta.
Juu ei ellei erikseen määrätä, mutta olen ymmärtänyt, että usein testamenttiin laitetaan jotenkin näin.
Eron tapahtuessa molemmat pitävät omaisuutensa, mutta kuoleman kohdatessa omaisuus jää toiselle. Jollain lätkäjätkällä juuri näin tällaisen.
Jos ollut riitaa ja mies uhannut, että ottaa eron ja hevosnaama tajunnut, että nyt hän jää ilman rahaa ja sopinut tällaisen tapahtuman, jonkun ryssän kanssa. Joka tapauksessa hevosnassun tekeminen on kyllä oman prioriteetin kärjessä murhaepäilijäksi.
Vastaa Viestiin