Vakava väkivallanteko Seinäjoen keskustassa – mies ja nainen vangittu

Epäillyt tapon yritykset tapahtuivat 7. syyskuuta Seinäjoella. Mies vangittiin rikoksesta epäiltynä keskiviikkona ja nainen torstaina. Molemmat vangittiin todennäköisin syin.
Poliisi esitti vangittavaksi naisen kanssa samaan aikaan myös toista miestä, niin ikään tapon yrityksestä epäiltynä. Tätä miestä ei kuitenkaan vangittu.
Tutkinnanjohtaja Harri Teivaanmäki kertoo vangitsemisten liittyvän vakavaan väkivallantekoon, joka tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Seinäjoen keskustassa. Kello oli tapahtuma-aikaan noin 02.50. Teko tapahtui ulkona Kalevankadulla.
Poliisi sai ilmoituksen pahoinpitelystä Kalevankadulla. Paikalla selvisi, että usealla henkilöllä oli tullut riitaa keskenään.
– Paikalta otettiin kiinni yksi henkilö. Alkuviikon aikana otettiin kiinni vielä kaksi muuta henkilöä, Teivaanmäki jatkaa.
Poliisi toivoo tapahtuman nähneitä henkilöitä ilmoittautumaan poliisille joko sähköpostitse [email protected] tai suoraan Seinäjoen poliisiasemalle.
Syytteen nostamisen määräpäivä asiassa on 4. joulukuuta.
https://ilkkapohjalainen.fi/rikokset-ja ... n-vangittu

- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17449
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Vakava väkivallanteko Seinäjoen keskustassa – mies ja nainen vangittu
PK 25/165
Rikoksesta epäilty: Enroth, Dimitri Rikhard Sebastian, synt. 06.10.2002, Forssa
Epäilty rikos: Tapon yritys 7.9.2025, Seinäjoki.
Ratkaisun lopputulos: Vangittiin todennäköisin syin epäiltynä.
Syytteen nostamisen määräpäivä: 4.12.2025.
PK25/166
Rikoksesta epäilty: Ketola, Eeli Hugo Oskari, synt. 17.11.2001, Seinäjoki

Ratkaisun lopputulos: Päästettiin vapaaksi.
PK 25/167
Rikoksesta epäilty: Vuorinen, Outi Eveliina, synt. 18.05.1991, Seinäjoki

-
Psykopaatti
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 539
- Liittynyt: Ma Marras 28, 2022 11:14 am
Re: Vakava väkivallanteko Seinäjoen keskustassa – mies ja nainen vangittu
Tässä on Suomen valtakunnan kolme huippuosaajaa. Uskon, että kaikki ovat lääkäreitä ja tekevät jokapäiväistä kovaa työtä veronmaksajina.
Re: Vakava väkivallanteko Seinäjoen keskustassa – mies ja nainen vangittu
viewtopic.php?t=46736
Sama naikkonen ollut kesällä jo kertaalleen vangittuna toisessa jutussa Kauhajoella
Sama naikkonen ollut kesällä jo kertaalleen vangittuna toisessa jutussa Kauhajoella
Re: Vakava väkivallanteko Seinäjoen keskustassa – mies ja nainen vangittu
Mutta vapautettiin ensimmäisten joukossa. Olisikohan tässä uudessa tapauksessa ollut pakotettu ottamaan tekemisiä omaan piikkiinsä smugun hyväksi?Feral kirjoitti: Ti Syys 16, 2025 11:20 am viewtopic.php?t=46736
Sama naikkonen ollut kesällä jo kertaalleen vangittuna toisessa jutussa Kauhajoella
Kyllä sekin sitten aikanaan selviää, kun tapahtumia tarpeeksi vatvotaan.
Minun tietääkseni tässä tapauksessa jotain henkilöä olisi puukotettu kuutisen kertaa ja se ei mielestäni oikein sovi tämän kyseessä olevan naisen tekemäksi?
-
Peltokallo
- Lauri Hanhivaara
- Viestit: 127
- Liittynyt: Ma Joulu 04, 2023 4:32 am
Re: Vakava väkivallanteko Seinäjoen keskustassa – mies ja nainen vangittu
Eiköhän teon ole suorittanut miespuolinen henkilö. Nämä naiset tuppaa monesti olemaan siinä prosessin alkuvaiheessa kovin aktiivisena. Sääliksi käy miehiä jotka on niin ulapalla etteivät ymmärrä että heitä viedä ku litran mittaa 
Re: Vakava väkivallanteko Seinäjoen keskustassa – mies ja nainen vangittu
Mustalainen ja pari wannabeetä. Tarvitaan sota ja mustalaiset droonintorjuntaan. Pelkin käsin.Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ti Syys 16, 2025 10:10 am PK 25/165
Rikoksesta epäilty: Enroth, Dimitri Rikhard Sebastian, synt. 06.10.2002, Forssa
Epäilty rikos: Tapon yritys 7.9.2025, Seinäjoki.
Ratkaisun lopputulos: Vangittiin todennäköisin syin epäiltynä.
Syytteen nostamisen määräpäivä: 4.12.2025.
PK25/166
Rikoksesta epäilty: Ketola, Eeli Hugo Oskari, synt. 17.11.2001, Seinäjoki
Epäilty rikos: Tapon yritys 7.9.2025, Seinäjoki.
Ratkaisun lopputulos: Päästettiin vapaaksi.
PK 25/167
Rikoksesta epäilty: Vuorinen, Outi Eveliina, synt. 18.05.1991, Seinäjoki
Epäilty rikos: Tapon yritys 7.9.2025, Seinäjoki.
Ratkaisun lopputulos: Vangittiin todennäköisin syin epäiltynä.
Syytteen nostamisen määräpäivä: 4.12.2025.
Re: Vakava väkivallanteko Seinäjoen keskustassa – mies ja nainen vangittu
Korjaan vielä, että tämä kyseessä oleva nainen ei ole mustalainen,, eikä edes näytä siltä.
-
Make69
Re: Vakava väkivallanteko Seinäjoen keskustassa – mies ja nainen vangittu
Näille osaajille pitää avata "tili" kun tulee selväksi että rikostelu on oikein uravalinta. Sinne sitten merkitsee kulunsa poliisi, oikeuslaitos, sosiaalitoimi, terveydenhuolto yms. Samalla kun tehdään pahaa toisille niin myös heidän hoitokulunsa, menetetty työaika yms.
Niin ja voisihan merkitä tälläisen touhuajan omankin menetetyn työuran kustannuksiin ja ja jos on lapsia jotka jäävät heitteille niin heidän kulut. En edes tiedä mitä kaikkia kustannuksia tälläinen touhu saa aikaan. Sitten kun osaaja on lopettanut uransa ja kuollut olisi todella kiinnostavaa katsoa viivan alla olevaa summaa.
Niin ja voisihan merkitä tälläisen touhuajan omankin menetetyn työuran kustannuksiin ja ja jos on lapsia jotka jäävät heitteille niin heidän kulut. En edes tiedä mitä kaikkia kustannuksia tälläinen touhu saa aikaan. Sitten kun osaaja on lopettanut uransa ja kuollut olisi todella kiinnostavaa katsoa viivan alla olevaa summaa.
Re: Vakava väkivallanteko Seinäjoen keskustassa – mies ja nainen vangittu
Ihan niinkö sinäki?Psykopaatti kirjoitti: Ti Syys 16, 2025 10:18 amUskon, että kaikki ovat lääkäreitä ja tekevät jokapäiväistä kovaa työtä veronmaksajina.
Sulla on vaan tuollanen toinen "nettipersoona" joka sit kirjoittelee apukoulutasoisia kommentteja internetissä sinne sun tänne ja haukkuu muita.
- Sarjahurmaaja
- Jack Bauer
- Viestit: 980
- Liittynyt: To Loka 19, 2023 11:22 pm
Re: Vakava väkivallanteko Seinäjoen keskustassa – mies ja nainen vangittu
Se kuuluisa ”seurue” taas asialla. Eipä yllättänyt yhtään.
Re: Vakava väkivallanteko Seinäjoen keskustassa – mies ja nainen vangittu
https://www.ilkkapohjalainen.fi/raju-ka ... r/12537753
Siinä ois tähän juttuun päivitystä. Jos joku sais kopioitua uutisen. Mulla ei onnistu ny millään
Siinä ois tähän juttuun päivitystä. Jos joku sais kopioitua uutisen. Mulla ei onnistu ny millään
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17449
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Vakava väkivallanteko Seinäjoen keskustassa – mies ja nainen vangittu
Raju kahakka tallentui valvontakameroille – Tapon yrityksestä syytetyn naisen kertomus muuttui täysin
Puukko heilui ja nyrkit puhuivat Seinäjoen yössä viime syyskuussa. Neljän henkilön kahakka johti useisiin rikossyytteisiin, joista vakavin on tapon yritys.
Tapahtumat saivat alkunsa Härmän häjy -ravintolasta, jossa osapuolet olivat viettämässä iltaa. Syytetyistä nainen sekä kaksi miestä olivat samassa seurueessa ja toiselle miehistä tuli suukopua seurueen ulkopuolisen miehen kanssa baaritiskillä. Kun tämä mies poistui ravintolasta, yhdessä iltaa viettänyt kolmikko lähti miehen perään.
Kolmikko saavutti ravintolasta poistuneen miehen Maamiehenkadun ja Kalevankadun risteyksen tuntumassa. Väkivalta alkoi ensin kahden miehen välillä, sitten mukaan tulivat kolmas mies sekä nainen. Syyttäjän mukaan nainen puukotti miestä vatsaan ja reiteen. Miehen navan seudulle tuli viiltohaava ja reiteen 12 senttiä pitkä verta vuotava haava, joka tikattiin myöhemmin sairaalassa.
Puukosta tilanteessa saanutta miestä syytetään pahoinpitelystä. Syyttäjän mukaan hän kävi yhden miehen päälle, kaatoi miehen maahan ja löi tätä useita kertoja nyrkillä kasvoihin. Teon seurauksena lyödyn miehen nenäluu murtui ja kasvoihin tuli mustelmia. Puukotettu mies kiisti syyllistyneensä pahoinpitelyyn. Hän puolustautui sillä, että kyseessä oli hätävarjelutilanne.
Kamerat tallensivat kahakan
Tapahtumat kävivät ilmi valvontakameroiden tallenteista, joissa näkyi, kuinka kolmikko lähti miehen perään. Yhdellä tallenteella näkyi itse tapahtuma, joskin kaukaa niin, ettei puukkoa näkynyt.
Naisen kertomus muuttui tyystin
Tapon yrityksestä syytetyn naisen kertomus oikeudessa oli täysin erilainen kuin se, mitä hän kertoi tapahtumista poliisin esitutkinnassa aiemmin.
Esitutkinnassa nainen kertoi, että hänellä oli kuukausia jatkunut seurustelusuhde seurueensa miehen kanssa, jolta murtui kahakassa nenäluu. Oikeudessa nainen kertoi, että he olivat tunteneet pari viikkoa ja kyse oli lähinnä "sutinasta".
Esitutkinnassa nainen kertoi puukottajan olleen toinen seurueensa miehistä. Nyt hän sanoi, että puukkoa käytti toinen, eli mies, jonka kanssa hänellä oli ollut sutinaa.
Esitutkinnassa nainen sanoi, että puukko on hänen ja hän kantaa sitä aina mukanaan, koska on joutunut kokemaan väkivaltaa. Oikeudessa nainen kertoi, että puukko on miehen, jota hän väitti oikeudessa puukottajaksi.
– Ihan kaikki tapahtumaan liittyvät seikat ovat muuttuneet. Ainoastaan se ei ole muuttunut, mikä selvästi näkyy videolla, että hän on se, joka jättää puukon rakennuksen seinustalle, syyttäjä totesi loppulausunnoissaan.
Raskas rikostausta
Syyttäjä totesi, ettei naisen syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä, eikä naisen muuttuneelle, epäluotettavalle ja epäjohdonmukaiselle kertomukselle voida antaa painoarvoa asiassa. Oikeudessa ei syyttäjän mukaan esitetty uskottavia vaihtoehtoisia tapahtumakulkuja.
Syyttäjä vaatii naiselle kolmen vuoden ja kymmenen kuukauden vankeusrangaistusta tapon yrityksestä.
Naisella on raskas rikostausta. Syyttäjä huomautti, että nainen oli viime vuoden kesäkuussa päässyt ehdonalaiseen vapauteen ja syyllistyi käsiteltävään tapon yritykseen koeajalla.
Pahoinpitelyistä syytetyille miehille syyttäjä vaatii pienempiä rangaistuksia.
Käräjäoikeus antaa ratkaisun asiassa 25. helmikuuta.

Huutaja Jaana
- Horatio Caine
- Viestit: 6170
- Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am
Re: Vakava väkivallanteko Seinäjoen keskustassa – mies ja nainen vangittu
Vieläkö tuonne pääsee mannet sisälle? Kuka vittu tuolla haluaa/uskaltaa olla töissä/asiakkaana?!?Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ke Helmi 18, 2026 3:21 pm Tapahtumat saivat alkunsa Härmän häjy -ravintolasta,