On se kumma ettei tämä pääse jo vankilaan törkeiden veropetosten ja miljoonien kusetustempauksista. Tavis olis saanu jo 4-6 vuotta ehdotonta.Ens kertalaisena. Olis ollu tutkintavankeudessa 6kk-12kk,pankkitilit jäädytetty ja omaisuus takavarikoitu.
Tuttu sai 800,000€ veropetoksista yrittäjänä,ei rikostaustaa,ens kertalaisena 2.8 vuotta ehdotonta ja kaverinsa samasta jutusta entisellä talousrikoshistorialla 3.6 vuotta. Kyse oli vain vältetyistä veroista,ei muita rikoksia.
Tämähän on kusettanu ihan kaikkia,Harkimoa,Sukaria jne. miljoonilla,valehdellu pitkin poikin.
Ei voi muuta sanoa ku että vittu mikä Juudas kavereille. Ja tyhmä,noihin rahapiireihinkö pääsee, niin siellä kannattas koittaa pysyä eikä valehdella ja kusettaa omia,ne ihmiset vois auttaa ja niitä kautta sais hyviä suhteita vaikutusvaltaisiin ihmisiin jotka voi muuttaa asioita suhteillaan siihen suuntaan mihin haluaa niiden menevän.
Mutta,ei minä kusetan kaikkia , hankin 10 miljoonaa ulosottoon ja kaikki välit poikki. Ei enää ikinä niihin piireihin,tai edes sinnepäinkään.
Tämmöstä kaveri horisee:
"Rostedt oli ilmoittanut jo ennen käsittelyä, ettei hän suostu korvaamaan oikeudenkäyntikuluja, koska hän ei alun alkaenkaan halunnut oikeudenkäyntiä."
Liekkö Rostedin kaveripiirissä paljon syytettyjä jotka on halunnu käräjille?
Jethro Rostedt -ketju
-
Huutaja Jaana
- Horatio Caine
- Viestit: 6111
- Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am
Re: Jethro Rostedt -ketju
Aivan pettämätöntä logiikkaa tältä talousnerolta.nilpertti kirjoitti: Ti Syys 30, 2025 11:56 am
"Rostedt oli ilmoittanut jo ennen käsittelyä, ettei hän suostu korvaamaan oikeudenkäyntikuluja, koska hän ei alun alkaenkaan halunnut oikeudenkäyntiä."[/b]
Re: Jethro Rostedt -ketju
Itseasiassa tuo saattaa mennä jopa läpi.Huutaja Jaana kirjoitti: Ti Syys 30, 2025 1:15 pmAivan pettämätöntä logiikkaa tältä talousnerolta.nilpertti kirjoitti: Ti Syys 30, 2025 11:56 am
"Rostedt oli ilmoittanut jo ennen käsittelyä, ettei hän suostu korvaamaan oikeudenkäyntikuluja, koska hän ei alun alkaenkaan halunnut oikeudenkäyntiä."[/b]
Mikäli Jetillä on oikeasti tallessa viesti jossa asiasta on sovittu.
Nykyään linjataan aika usein että molemmat maksaa omat kulunsa, tämä.niissä tapauksissa jossa oikeutta haetaan enemmän tai vähemmän ahneuksissaan tai on riski että häviäjä ei niitä.pysty maksamaan.
Re: Jethro Rostedt -ketju
Aika kumma kun Topin ja Hjalliksen kanssa on kuitenkin sopinut nuo kuprut.nilpertti kirjoitti: Ti Syys 30, 2025 11:56 am Tämähän on kusettanu ihan kaikkia,Harkimoa,Sukaria jne. miljoonilla,valehdellu pitkin poikin.
Väkisin tulee mieleen että onkohan Jeti hoitanut herrojen hämäriä bisneksiä sen verran usein että voisivat joutua itsekin kuseen jos niitä.alettaisiin puida oikeudessa.
Re: Jethro Rostedt -ketju
Syyttäjä valitti tuomiosta ja hakee ehdotonta. Pöydällä on ainakin myös uusi mahdollinen törkeä petos.
Re: Jethro Rostedt -ketju
Iltalehti 20.5.2026 / https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/ ... 36b98abd4c
Jethro Rostedtilla on yli 9 miljoonaa euroa ulosotossa ja nyt hän voitti suuren rahasumman – Näin voittorahoille voi käydä
Iltalehti selvitti, mitä suurelle rahasummalle tapahtuu, jos voittajalla on samalla vireillä olevaa ulosottovelkaa, kuten yrittäjä Jethro Rostedtilla.
Liikemies Jethro Rostedtilta karhutaan 13. toukokuuta päivätyn ulosottorekisterin mukaan yli 9 miljoonan euron saatavia. Ulosottomies on onnistunut tilittämään näistä hakijoille 83 400 euroa.
Yli 9 miljoonasta eurosta vireillä olevaa ulosottovelkaa on 8,9 miljoonaa euroa.
Ulosottorekisteristä selviää, että aktiivisten velkojen lisäksi kymmeniä ulosottoasioita on jo jouduttu päättämään tuloksettomina. Suuri osa on päätetty niin sanotun varattomuusesteen vuoksi. Toisin sanoen ulosottoviranomainen ei ole löytänyt velalliselta riittävästi ulosmitattavaa omaisuutta tai tuloja kyseisten velkojen maksamiseksi.
Rostedt voitti aiemmin toukokuussa Pacthouse-sarjan, jonka voittopotti on 50 000 euroa. Iltalehti tavoitti Rostedtin kommentoimaan, mihin hän aikoo käyttää voittorahansa. Hän vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi:
– Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee.
Kun Rostedtilta kysyttiin, aikooko hän käyttää voittosummaa vireillä olevan ulosottovelan maksamiseen, hän viestitti:
– Joo, meinaan tietysti.
Iltalehti kysyi Ulosottolaitokselta, mitä suurelle rahasummalle tapahtuu, jos sen voittajalla on samalla vireillä olevaa ulosottovelkaa. Ulosottolaitos kommentoi asiaa yleisellä tasolla, eikä viranomaisena kommentoi yksittäisten henkilöiden velkatapauksia.
Jos henkilöllä on vireillä ulosottovelkaa ja hän voittaa esimerkiksi tv-ohjelmasta suuren rahasumman, se voidaan ulosmitata, mikäli ulosotto saa tiedon tuloista ajoissa.
– Eli jos ei ole muuta omaisuutta, josta ulosottovelkaa voitaisiin periä, ja on tiedossa, että henkilö saa tällaisen palkkion, niin se tietysti ulosmitataan, Ulosottolaitokselta kerrotaan.
Ulosottolaitoksen mukaan ratkaisevaa on kuitenkin se, kuinka nopeasti laitos saa tiedon tuloista ja ehditäänkö siihen reagoida ennen kuin varat siirtyvät mahdollisesti eteenpäin tai tulevat käytetyiksi.
– Se, mitä kautta ulosottomies saa tiedon ja pääsee siihen kiinni, ja ehtiikö hän siihen reagoida, on tietysti eri asia.
Ulosottomies ei välttämättä aina saa tietoa tuloista ajoissa, ja erityisesti käteinen raha voi kadota nopeasti.
Tulo voidaan myös periä suoraan voittosumman maksajalta, jolloin maksajalle lähetetään maksukielto ja suoritus ohjataan suoraan ulosottoon.
– Jos maksukielto ehditään toimittaa, maksajan on silloin maksettava suoritus ulosottomiehelle.
– Toinen vaihtoehto on, että summa maksetaan velallisen tilille, ja ulosottomies löytää sen sieltä ja ulosmittaa sen tililtä.
Näin ollen varat voidaan ulosmitata joko suoraan maksajalta tai velallisen tililtä, jos tulot ovat tiedossa ja niitä tarvitaan velkojen perintään.
Ulosoton rajat
Ulosottolaitoksen mukaan on kuitenkin tilanteita, joissa Suomen viranomaisilla on hyvin rajalliset mahdollisuudet puuttua varoihin.
Jos henkilö esimerkiksi asuu ulkomailla tai palkkio maksetaan ulkomaiselle pankkitilille, suomalainen ulosottomies ei käytännössä pääse käsiksi kyseisiin varoihin.
– Silloinhan Suomen ulosottomies ei tietenkään pääse ulkomailla olevalle tilille käsiksi. Eli ei ole pakkokeinoja saada sitä sieltä.
Tilanne on selkeämpi silloin, kun maksajana toimii esimerkiksi suomalainen tv-yhtiö.
– Mutta jos sekä maksaja on ulkomailla että maksu menee ulkomaiselle tilille, suomalaisen ulosottomiehen keinot puuttua siihen ovat hyvin rajalliset, käytännössä olemattomat, laitokselta kerrotaan.
Pacthouse-ohjelman taustalla on virolainen yritys, jonka toiminta on päätynyt aiemmin Poliisihallituksen tarkkailuun.
Suurimmat saatavat
Suurimmat Rostedtin vireillä olevat ulosottoasiat ovat miljoonia euroja. Rahoituslaitos Norion Bank hakee Rostedtilta lähes 1,5 miljoonan euron saatavia.
Myös Verohallinto karhuaa Rostedtilta valtavia summia. Rekisterissä on useita merkintöjä maksamattomista jäännös-, ennakko- ja arvonlisäveroista. Suurimmat yksittäiset verovelat ovat lähes puolen miljoonan euron suuruisia.
Mukana on myös rikosasioihin liittyviä vahingonkorvauksia, joita miehen on maksettava Verohallinnolle yli 600 000 euroa.
Kauppapuutarha Ylitalo Oy:lle Rostedt on ulosottorekisterin mukaan velkaa yli 770 000 euroa.
Maaliskuussa Rostedt sanoi Iltalehdelle hoitavansa ulosottovelkansa ajallaan.
– Tarkoitus on kerätä kaikki velat yhteen ja kun asia on selvä, karsia ne, jotka eivät sinne kuulu, Rostedt sanoi ja jatkoi, että tämä selittää osaltaan koron suurta osuutta.
-
canis lupus
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3197
- Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 10:35 pm
Re: Jethro Rostedt -ketju
Asuntosijoittaminen velkavivulla oli vielä 10 vuotta sitten hyvä bisnes. Sitten asuntojen arvot putosi jolloin myös vakuusarvot romahtivat. Korot nousivat ja pankit nostivat vielä vakuusvaatimustensa prosentteja lennosta. Siinä äkkiä tulee tilanne jossa lainanantaja vaatii realisointia vaikka vuokrasaatavat kattaisivatkin velanhoitokustannukset. Ja tilanteessa jossa asunnot eivät mene kaupaksi (vuokralaisineen eli toiselle sijoittajalle) kuin hyvin halvalla, jos sittenkään.
Kun kierre alkaa, sitä ei nykyisessä markkinatilanteessa pysäytä enää mikään. Hyvä puhujahan Jeti on, mulkkukin kenties, mutta kaikkien köyhien on helppo olla nyt vahingoniloisia. Jetille ei jää kuin velkoja tästä lopuksi, ja summa on sellainen josta ei pelastu kuiville kuin joskus parinkymmenen vuoden päästä, kun ulosotot vanhenee.
muoks. Kummallisin piirre tässä on niiden rahoittajapankkien toiminta. Kun ne ensin ovat halunneet rahoittaa niin rahan ammattilaisina heidän olisi luullut osaavan riskeihin varautumisen vähän paremmin. Sitten kun kaavamaisesti aletaan vaatia lisävakuuksia tai realisointeja, omaisuutta menee alihintaan joka entisestään huonontaa vakuusmassan arvoa. Pankit käytännössä tappavat lypsylehmänsä.
Kun kierre alkaa, sitä ei nykyisessä markkinatilanteessa pysäytä enää mikään. Hyvä puhujahan Jeti on, mulkkukin kenties, mutta kaikkien köyhien on helppo olla nyt vahingoniloisia. Jetille ei jää kuin velkoja tästä lopuksi, ja summa on sellainen josta ei pelastu kuiville kuin joskus parinkymmenen vuoden päästä, kun ulosotot vanhenee.
muoks. Kummallisin piirre tässä on niiden rahoittajapankkien toiminta. Kun ne ensin ovat halunneet rahoittaa niin rahan ammattilaisina heidän olisi luullut osaavan riskeihin varautumisen vähän paremmin. Sitten kun kaavamaisesti aletaan vaatia lisävakuuksia tai realisointeja, omaisuutta menee alihintaan joka entisestään huonontaa vakuusmassan arvoa. Pankit käytännössä tappavat lypsylehmänsä.
Mens malus in corpore sano
-
viivahattu
- Watson itse
- Viestit: 5760
- Liittynyt: Ti Touko 02, 2023 10:10 am
Re: Jethro Rostedt -ketju
^ Pankeilla on omat vakavaraisuusvaatimuksensa, jotka ovat erittäin tiukat. Sen takia näitä kieltämättä aika järjenvastaisia kuvioita tulee.