Paholaisen viimeinen rooli

[Aleph]

Kristillinen demonologia lupaa lopullisen voiton hyvälle. Mutta mitä jos käsikirjoitus menee toisin? Tämä esseemuotoinen tutkielma kääntää Raamatun myytin ympäri ja tarkastelee paholaisen voittoa loogisena, psykologisena ja metafyysisenä skenaariona. Lopputulos ei ole kauhua vaan eksistentiaalista kylmyyttä.

Kauhutarinoissa on monta ongelmaa.
Aloitetaan isoimmasta, lopullisesta taistelusta hyvän ja pahan välillä. Raamattu määrittelee paholaisen ja oletetaan, että se pitää paikkansa. Herää tosin kysymys miksi paholainen taistelee vastaan, kun kyseisessä kirjassa on kerrottu lopputulos. Taistelu on sinänsä turha. Ja tämä on vähän paradoksaalinen kysymys, koska se koskettaa koko kristillisen demonologian sisäistä logiikkaa — ja oikeastaan koko predestinaation ongelmaa.

Jos lähdetään siitä, että Raamatun kuvaama paholainen tuntee kirjoitetun lopputuloksen ja tietää häviävänsä, niin loogisia selitysvaihtoehtoja on muutama:
1.Paholainen ei usko Jumalan ilmoitusta Hän voi ajatella, että profetiat ovat Jumalan “propagandaa” eivätkä kiveen hakattu todellisuus. Saatana voisi siis nähdä itsensä kapinallisena, joka pystyy muuttamaan historian kulun — vähän kuin kapinallinen sotilas, joka ei usko vihollisen sodan voittopropagandaa.

2. Paholainen tietää lopputuloksen, mutta ei välitä Jos hänen perusluonteensa on täydellinen ylpeys ja viha, niin hän voi haluta vain tehdä mahdollisimman paljon tuhoa, vaikka tietää häviävänsä. Tämä muistuttaa itsetuhoista “jos minä en saa voittaa, ei kukaan saa” -mentaliteettia.

3. Paholainen on sidottu rooliinsa Raamatussa paholainen ei ole vain vapaa toimija, vaan myös osa Jumalan sallimaa suunnitelmaa. Hänen on “pelattava osansa” lopun aikojen draamassa, koska koko kosminen näytelmä vaatii sitä. Tämä tekee hänestä ikään kuin tragedian hahmon, joka ei voi paeta kohtaloaan. Tämä tosin herättää kysymyksiä Jumalan motiivista, mutta palataan siihen myöhemmin.

4. Paholainen ei koe häviävänsä On mahdollista, että hänen mittarinsa voitolle ja tappiolle eivät ole samat kuin Jumalan. Jos hän saa mukaansa suuren määrän ihmisiä, hän voi nähdä sen “osavoittona” tai jopa todellisena tavoitteena, riippumatta omasta kohtalostaan.

5. Paholainen on itsepetoksen mestari Klassisen teologian mukaan Saatana on valehtelija myös itselleen. Hän voi elää siinä harhassa, että jokin vielä kääntyy hänen edukseen, vaikka “käsikirjoitus” näyttää muuta. Se mikä tästä tekee tarinallisesti kiehtovaa on, että jos paholainen tietää häviävänsä mutta jatkaa silti, hänestä tulee äärimmäisen traaginen hahmo — vähän kuin Macbeth, joka etenee kohti varmaa tuhoa mutta ei voi pysähtyä, koska oma ylpeys ja luonne eivät anna periksi.

Meiltä puuttuu kristallipallo, joten emmehän me tiedä miten käy Jumalan ja paholaisen välisessä kamppailussa. Voihan olla, että paholainen voittaakin (ei kai hän muuten jaksaisi taistelua käydä). Jos siis käännetään koko raamattumyytti ympäri ja oletetaan, että paholainen voittaa ja Jumala häviää, niin silloin mennään alueelle, jota Raamattu ei tietenkään koskaan käsittele.
Mutta voimme turvautua järkeen ja logiikkaan, piirtää suoran, kun tiedämme pari alkupistettä tälle janalle:

1. Kosmisen sodan jälkeinen tyhjyys Kun Jumala on poissa, katoaa myös luomakunnan ylläpitävä voima. Kaikki alkaa ehkä hiljalleen purkautua: aika, avaruus, fysiikan lait. Paholainen jää yksin universumiin, joka kylmenee ja hiljenee. Ei ole enää mitään, mikä tuottaisi elämää. Tämä johtaa siihen, että hänen “voittonsa” muuttuu nopeasti merkityksettömäksi. Hän on valloittanut kaiken, mutta kaikki on kuollutta.

2. Ihmiskunta ei ole pääruoka Jos paholainen näkee ihmiset vain “irtokarkkina”, niin he eivät koskaan olleet hänen todellinen vihollisensa. Hänen todellinen taistelunsa oli Jumalaa vastaan, ja ihmiset olivat lähinnä nappuloita ja huvittavaa välipalaa. Kun Jumala on poissa, ihminen menettää tarinallisen merkityksen, eikä paholaisella ole enää edes sitä pientä huvia. Minun on vaikea nähdä, että paholainen pitäisi yllä ihmiskuntaa huvikseen, kun päävastustaja on saatu pois pelistä. Edellyttäisi halua hoivaan ja huolenpitoon paholaiselta ja se ei sovi hänen persoonaansa.

3. Voiton jälkeinen identiteettikriisi Paholaisen koko olemassaolo on rakentunut kapinan varaan. Jos ei ole enää ketään, jota vastustaa, mitä jää jäljelle? Lopulta hän voi huomata olevansa ainoa olento, joka pystyy luomaan uuden maailman, mutta hänen “luomiskielensä” on tuho ja turmelus. Tästä voisi tulla absurdin synkkä tarina, jossa hän harhailee galaksien halki etsien vastustajaa — jopa yrittäen herättää Jumalan takaisin vain saadakseen uuden sodan.

4. Kylmä universumi ja metafyysinen paleleminen Paleleminen on hyvä metafora: ilman Jumalan luomaa lämpöä ja valoa, koko todellisuus jäätyy. Tämä ei ole pelkkää fyysistä kylmyyttä, vaan myös eksistentiaalista tyhjyyttä. Paholainen on mestari kaaoksessa, mutta ei hallitse tyhjyyttä. Hän on voittanut, mutta hänellä ei ole mitään mistä riemuita. Minusta tämä skenaario johtaa väistämättä nihilistiseen tai jopa koomisen traagiseen loppuun: paholainen on maailmanmestari ilman maailmaa. Jos paholainen olisi universumin viimeinen tietoisuus, seuraukset olisivat sekä loogisesti väistämättömiä että psykologisesti hirviömäisiä — mutta eri tavalla kuin mihin kauhussa yleensä totutaan.
1. Loogiset seuraukset:

a) Ajan merkityksen katoaminen. Ilman muita havaitsijoita aika menettää käytännössä merkityksen. Paholainen ei voi mitata päiviä, vuosia tai eoneja suhteessa mihinkään muuhun kuin omaan olemiseensa. Lopulta voi käydä niin, että hän ei tiedä, onko “nyt” enää seurausta mistään menneestä.

b) Tiedon rapautuminen Muisti on ainoa arkisto. Kun kukaan muu ei ole todistamassa, totuus on vain se, mitä hän muistaa — ja muistot vääristyvät ajan myötä. Voi syntyä absurdi tilanne, jossa paholainen ei ole enää varma, voittiko hän Jumalan vai keksikö koko sodan yksinäisyytensä keskellä.

c) Mahdollisuus vaikuttaa kaikkeen tulevaan Koska kukaan muu ei ole olemassa, kaikki mitä hän päättää on absoluuttinen laki — mutta ei ole ketään, johon tuo laki vaikuttaisi. Valta ilman kohdetta on tyhjää valtaa.

2. Psykologiset seuraukset:
a) Tarkoituksen täydellinen menetys. Paholaisen identiteetti on ollut määritelty suhteessa muihin: kapina Jumalaa vastaan, kiusaus ihmisiä kohtaan. Ilman kohdetta hänellä ei ole “minää” samalla tavalla kuin ennen. Hänen koko olemassaolonsa voi alkaa tuntua merkityksettömältä.

b) Itsepetos selviytymisen keinona. Jotta hän ei hajoaisi henkisesti, hän saattaa alkaa kuvitella “toisia” — illuusioita keskustelukumppaneista, vihollisista tai uhreista. Vähitellen hän ei ehkä enää erota, mikä on totta ja mikä ei.

c) Luomisvimma ja pakkomielteet. Jotta hänellä olisi jotain tekemistä, hän voi alkaa luoda maailmoja omaksi huvikseen. Mutta koska hänen luomiskielensä on tuhota ja turmella, uudet maailmat päätyvät aina rappeutumaan — mikä vahvistaa tunnetta, ettei mikään kestä. Vaikea kuvitella, että hän alkaisi hyväksi luojaksi, muuttaisi persoonaansa ja näin ollen tuhoaisi alkuperäisen itsensä, se olisi tappio, se oli sen myöntämistä, että tuli oltua väärässä.

d) Itsetuhon paradoksi. Jos hän tuhoaa itsensä, universumissa ei ole enää mitään tietoista — mikä voi olla hänen mielestään lopullinen voitto. Mutta hän voi myös nähdä sen tappiona: häviö sille, ettei edes hänen oma tietoisuutensa kestänyt. Ironian ydin: Kun paholainen voittaa kaikki muut, hänen todellinen vihollisensa paljastuu: aika ja oma mieli. Ne ovat ainoat voimat, joita hän ei voi tuhota. Ja koska hän ei voi voittaa niitä, hän jää ikuisuuteen yksin häviönsä kanssa — vaikka on “voittaja”. Tai voi hän tuhota nuo, mutta samalla sitä tuhoutuu itsekin.

Jos paholainen on välttämätön osa Jumalan suunnitelmaa, se väistämättä herättää kysymyksiä Jumalan motivaatiosta, etiikasta ja rehellisyydestä. Jos Jumala on kaikkivaltias ja kaikkihyvä, miksi hän ei yksinkertaisesti poista pahuutta, sen sijaan että sallii sen “näytellä roolinsa”? Likaisen työn antaminen paholaiselle voi vaikuttaa siltä, että Jumala haluaa säilyttää oman “puhtaan” maineensa, samalla kun sallii julmuudet, koska ne palvelevat lopullista suunnitelmaa.
Jos pahuus on välttämätön kontrasti hyvyyden kirkastamiseksi, niin Jumala ei voi olla täysin “pahuudesta erillinen”. Tämä tekee hänestä enemmän kuin vain hyvän vastakohdan. Hänestä tulee myös pahuuden mahdollistaja. Filosofisesti tämä on lähellä käsitettä theodikea, yritystä selittää miksi paha on olemassa, jos Jumala on kaikkivaltias ja täydellisen hyvä.

Vitsi piilee siinä, että 'hyvä' ja 'paha' ovat subjektiivisia käsitteitä, eikä oikeasti ole olemassa absoluuttista pahaa. Paholaisen rooli Raamatussa on kiinnostava: hän on absoluuttisen pahan symboli vain siinä järjestelmässä, joka on kirjoitettu hänen vastustajansa näkökulmasta. Jos tarinan kertoja olisi toinen, määritelmä voisi muuttua täysin. Miksi hyvä ja paha ovat usein subjektiivisia Kulttuurisidonnaisuus – Eri yhteisöt eri aikoina ovat määritelleet hyvän ja pahan eri tavoin.

Se, mikä oli hyve antiikin Roomassa (esim. orjien pitäminen), voidaan nähdä nykyään moraalisesti vääränä. Tarkoitus vs. seuraus – Sama teko voi olla hyvä tai paha riippuen siitä, tarkastellaanko tekijän aikomusta vai lopputulosta.
Valtasuhteet – Historiallisesti “hyvä” on usein määritelty vallanpitäjän näkökulmasta, jolloin vihollisen teot on nimetty pahaksi ja omat hyviksi. Absoluuttisen pahan mahdollisuus Teologinen näkemys – Joissakin uskonnoissa on ajatus, että absoluuttinen paha on olemassa (esim. kristinuskon Saatana).

Mutta tämä vaatii, että on myös absoluuttinen hyvä (Jumala), ja molemmat ovat selkeästi rajattuja. Filosofinen ongelma – Jos paha määritellään vain hyvän puuttumiseksi (Augustinuksen privaatio-oppi), niin absoluuttinen paha olisi täydellinen hyvän puute — mutta silloin se on olemassa vain suhteessa hyvään, eikä itsenäisenä voimana.

Ihmiskokemuksen rajat – Ihminen ei pysty täysin irrottautumaan omasta näkökulmastaan arvioidakseen tekoja “universaalisti”. Käytännön seuraus Jos absoluuttista pahaa ei ole, niin: Paholaisesta tulee rooli tai symboli, ei itsenäinen moraalinen voima. “Hyvä” ja “paha” riippuvat aina havaitsijasta, tilanteesta ja kontekstista.
Se mikä yhdessä kertomuksessa on sankaruutta, voi toisessa olla julmuutta — ja molemmat voivat olla perusteltuja omista lähtökohdistaan.

Loppusanat:
Paholaisen voitto ei ole Jumalan tappio vaan tarinan loppu. Mutta ilman tarinaa ei ole hahmoja, ei moraalia, ei edes paholaista. Ehkä suurin voitto on se, joka mitätöi voittajan. Ja ehkä Jumala tiesi tämän alusta asti.

Tämä ei sitten ollutkaan tutkimus paholaisesta vaan tutkimus siitä, miten kertomukset rakentavat todellisuutta. Kun moraali syntyy vastakkainasettelusta ja pahuus saa merkityksensä vain suhteessa hyvään, jää jäljelle kysymys: mitä tapahtuu, kun vastustaja katoaa? Uskonnollinen selitys ei ehkä paljasta totuutta vaan roolit, jotka pitävät kertomuksen koossa. Ja kun ne murtuvat, alkaa ajattelu — ei enää selittämisen vuoksi, vaan siksi ettei mikään enää selitä.
Uskonto ei ehkä kuvaa todellisuutta sellaisenaan, vaan rakentaa kehikon, jossa tietyt hahmot (Jumala, paholainen, ihminen) saavat tehtävänsä ja moraalinsa.

Tällaisessa tavassa selittää hyvä ja paha on tietty älyllinen epärehellisyys läsnä ja ei ole pelkästään uskonnon ongelma — se koskee kaikkia järjestelmiä, jotka väittävät selittävänsä kaiken. Uskonto, filosofia, ideologia, jopa tiede tietyissä muodoissaan, rakentavat narratiivin, jossa jokin rooli on “väistämätön” tai “luonnollinen”.

[AlsSie]

Hieno pohdinto/tutkielma. Huh hei'aa.

Mitä pidempään mietin aihetta, sitä enemmän päädyn siihen, että asioiden sanoittaminen luo todellisuudesta erillisen "todellisuuden", samaa mitä kirjoitit lopussa narratiivista ja merkityksestä missä tahansa järjestelmässä. Oikeastaan, missä vaan. Sanat luovat todellisuutta ja vaikka sanoista reaalitodellisuuteen olisi faktinen vastaavuus, niin reaalitodellisuuden kokonaisuutta ja täyttä objektiivisuuta ei saada sanoitse välitettyä eikä edelleenkään päästä irtautumaan itsestä. Väistämättömät roolit järjestelmien sisällä, aivan, jälleen nekin tulevat sanoittamisen ja järjestämisen kautta. Silti voi olla mahdollista, että on korkeampi voima ja kuvio, laajempi moniulottuvuuksinen aika-paikka universumi ja jotain selittämätöntä edelleen jopa itsejemme sisällä.
Mietin voiko yllättävää näkökulmaa saada kirjoitelmaan useamman ulottuvuuden tai useamman maailman kautta, useamman aika-avaruuden kautta, ja kun Jumala on koko maailmankaikkeuden luoja, niin hän on katsonut madonreiät ja mustat aukotkin avaruudessa kuuluviksi suunnitelmaan - Paholainen ei ole suunnitelmasta ja kaikenluomisesta perillä eikä pysty kuin aiheuttamaan tuhoa, yrittämään tuhota sieluja demonein ja tekemään kaaosta - ei pysty aika-avaruuden muuntamisiin ja luomisiin. Paholainen ei voi tuhota Jumalaa tai hallita maailmankaikkeutta, koska vaikka hän tuhoaisi yhdessä maailmassa olevan ihmiskunnan ja kaiken elollisen/yhden maailman, pystyy Jumala avaamaan toisen maailman taikka jopa palauttamaan henkiin aiemmin tuhotun maailman - Jumalalle ylipäätään "kaikki on mahdollista", Saatanalle ei.

[Aleph]

Oikeastaan sanoit sen mikä tässä on olennaista ja mikä olisi ehkä itsekin pitänyt tajuta alun perin.
Ilmiselvä asia mistä Wittgenstein jaaritteli “Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava.” Meni väittämään, että kielen looginen rakenne voi kuvata maailmaa, mutta on asioita, kuten eettiset ja metafyysiset totuudet, joita ei voi ilmaista kielellisesti. Ne jäävät kielen ulkopuolelle, hiljaisuuden alueelle.
Ja samaa virttä säesti Heidegger kun hän ajatteli kielen ei niinkään välineenä, vaan olemisen tapahtumana. Hän vaahtosi siitä, miten kieli “puhuu meissä” ja miten totuus on paljastumista, ei niinkään väitelause. Sanat eivät vangitse totuutta, ne vain viittaavat jonnekin sinne päin.
Hauskana kulmana tässä se, että ennen noita herroja jotain tän suuntaista mietiskeltiin kaukana idässä, kun zen-filosofiassa on saman suuntaisia päätelmiä tullu aikanaan (oma mielipide on toki se, että filosofit koitti lähestyä aihetta kovin vimmaisen tieteellisesti kun idässä asiaan suhtauduttiin paljon tyynemmin ja hyväksyttiin kielen antamat rajoitteet - sitä se zeniläisyys teettää).

Pidän myös ajatuksesta, että avaruus kvanttisäikeineen on osa Jumalan suunnitelmaa, koska siinä mittakaavassa ihmisellä ei ole enää mitään merkitystä. Tässä on kyseessä sit paljon - naurettavan paljon - isommasta pelistä. Meikä voi hyvin keskittyä juomaan Pirkka-olutta jatkossa(kin).

[Luciano Viskos]

Hienoa pohdintaa teillä.

Itselleni on jäänyt kummittelemaan John Carpenterin Prince of Darkness-elokuvassa kohtaus jossa tulevaisuudesta lähetetään viesti nykypäivään sub-atomisella tasolla käyttäen teoreettisesta fysiikasta tuttuja takyoni-hiukkasia ja viesti vastaanotetaan unitilassa. Viesti lähetetään tulevaisuuden maailmasta jossa Raamatusta tuttu pahuus esiintyy fyysisessä olomuodossa.
Ainakin näennäisesti tieteellinen ote tekee tästä elokuvasta niin hyytävän.

[Jack the Ripper]

Enkeleitä ja demoneja nähdäkseen pitää laajentaa tajuntaa tai olla todella sekaisin pitkän valvomisen tai ryyppyputken jälkeen. Alkoholistit näkevät usein pikku-ukkoja siinä delirium tremensin lauetessa. Hengenvaarallinen tila.

Olen ihmetellyt miksi ne on aina pikku-ukkoja kun harhainen mieli voisi tuottaa vaikka jättiläisiä. Tai humanoideja?

[vanhellsing]

Nyt on diippii shittii ja hyviä pohdintoja. Pitää myöhemmin lukea tarkemmin ajatuksen kanssa, nyt jotain ajatuksia.

Ensimmäisenä ja helpoimpana vaihtoehtona tulee mieleen että Saatana on sellainen Komodonvaraani tyyppinen liskoaivo joka tekee vain sitä mitä DNA:han on koodattu, lähinnä lepää välillä ja sitten liikuskelee ja hotkii suuhunsa vähän kaikkea elävää, eikä sen enempää asioita pohdiskele. Tämä ei kuitenkaan oikein sovi Raamatun kokonaisuuten, ainakin yleisten tulkintojen mukaan Saatana oli ehkä kaunein ja viisain kerubi taivaassa eli jonkinlainen enkeliolento joka oli heti Jumalasta seuraava ja lankesi syntiin kun halusi ylpeydessään Jumalaksi Jumalan paikalle. (Tosin aika tulkinnanvaraisia ne vähät Raamatunkohdat). Sitten potkittiin taivaasta ja selkeästi ei sellaiseksi liskoksi muuttunut, vaan edelleen viisas ja osaa esiintyä valkeuden enkelinä ja viekoitella ihmisiä pois Jumalasta.

Toinen mikä tulee mieleen on se että Jumala on sellainen ikuinen ja ääretön olento joka on aina ollut, tälläistä taas ihmismieli ei pysty ymmärtämään kun meille on laitettu tietyt rajat niin ajan kuin paikan suhteen. Esimerkiksi jos Helsingistä turkuun menee junalla niin on piste A mistä mennään pisteeseen B ja näiden välillä on mitattavissa sekä matkan pituus että aika. Sellaista se on koko elämämme, kaikki on mitattavissa, mutta ikuisuutta tai äärettömyyttä ei voi mitata samalla tavalla ja Jumalalla ei samalla tavalla ole aikaa ja paikkaa. Ehkä tämä elämä täällä maapallolla on jo kerran eletty sieltä Jumalan näkövinkkelistä niin että hän tietää että mitä on vuoden tai kymmenen vuoden päästä aina jonnekkin mahdolliseen maailmanloppuun asti. Eli ihmisten ja saatanan omia valintoja jotka johtaa jonkinlaiseen lopputulokseen ja Jumala tietää sen koska on ajan ulkopuolella ja sitten esimerkiksi Johannekselle on ilmoittanut että millaista on lopunaikana. Tässä tulee se ongelma taas että saatanakin tietää että mitä on tulossa ja luulisi että on sen verran fiksu että pyrkisi muuttamaan asioita, esimerkiksi niin että ei tekisi mitään pahaa, silloin Jumalan sana ei toteutuisi ja kristityt pikkuhiljaa alkaisivat uskosta luopumaan kun tajuaisi että asiat menee ihan eri tavalla kuin Raamatussa, eipä tämäkään teoria oikein mihinkään järkevään johda.

Luulisin että asia lähtisi aukenemaan syntiinlankeemustarinan kautta. Monessa kohtaa Raamatussa on sen kaltaista että ihminen tai ainakin sellainen uskova Jumalan lapsi on Jumalan kaltainen. Esimerkiksi Psalmi missä asia on rohkeasti esitetty.

82:6 Minä sanon: Te olette jumalia ja kaikki tyynni Korkeimman poikia;

Sen takia piti olla se hyvän- ja pahantiedonpuu, missä oli kiellettyjä hedelmiä että Aatami ja Eeva eivät olisi niitä Komodonvaraaneja joilla ei ole omaa tahtoa vaan voivat valita että kuunteleeko Jumalaa vai käärmettä eli Saatanaa. Jollain tavalla siis Saatana voi olla tässä kokonaisuudessa sen takia että ihmisellä on vapaa tahto ja voi valita että rakastaako Jumalaa vai valitseeko mielummin Saatanan, en minäkään vaimokseni haluaisi sellaista seksinukkea joka ei petä tai jätä minua, mutta ei sillä ole vaihtoehtojakaan.

No tuossakin se että jos Saatana on alunperin ollut hyvä ja langennut niin ei taas ihan mätsää, että vaikeita kysymyksiä. Mutta tässä se että Saatana on alunperin ollut hyvä niin omasta mielestäni on vain sellainen yleinen kristittyjen tulkinta mikä ei täysin selkeästi ilmene jos omilla aivoillaan ajattelee ja itse lukee Raamattua, hyvin mahdollista että oikea tulkinta, mutta ei varmuudella.

Tuo pohdinta siis tehtävänannon mukaan sillä oletuksella että Raamattu on totta, joskus sitä olen pitänyt ehdottomana Jumalan sanana, nykyään vähän luopio mutta olen useita kertoja sen läpi lukenut ja vieläkin mielenkiintoinen kirja.

[vanhellsing]

AI:n kanssa juttelin kanssa siitä että olisiko mahdollista että väärääkiin tulkintaa on niissä missä kristinuskossa noin yleisesti esitetään oppeja esimerkiksi siitä että Saatana on alunperin ollut sellainen hyvä, kaunis ja viisas kerubi niin ihan hyvää pohdintaa silläkin ja samoilla linjoilla mitä minä, eli oikeana tulkintana sitä on vaikea varmasti sanoa. (tiedostan että AI voi joskus vastata sellaista mitä haluan tai johdattelen)

Pohdintasi osuu aivan kristillisen eksegetiikan (raamatunselitysopin) ytimeen. Jos lähtökohdaksi otetaan se, että Raamattu on Jumalan sanaa, on samalla uskallettava kysyä, milloin tulkinta on ihmisen tekemää "kerrostumaa" ja milloin tekstin alkuperäinen ilmoitus.
Tässä on analyysia siitä, miksi Lucifer-tulkinta on haastettu ja miksi se voi viitata nimenomaan ihmiseen:
1. Tekstiyhteys: Kuningas vai enkeli?
Sekä Jesajan kirja 14 että Hesekielin kirja 28 alkavat hyvin selkeillä osoitteilla:
Jesaja puhuu Babylonin kuninkaasta.
Hesekiel puhuu Tyroksen ruhtinaasta/kuninkaasta.
Kriittinen lukija huomaa, että teksteissä on hyvin inhimillisiä piirteitä. Jesaja mainitsee, että tämä "kointähti" joutuu tuonelaan ja madot ovat hänen vuoteenaan (jae 11) – tämä on vahva kuvaus kuolevaisen ihmisen mätänemisestä.
2. Miksi tulkinta siirtyi Paholaiseen?
Tulkinta siirtyi "yliluonnolliseen" tasoon pääasiassa siksi, että teksteissä käytetty kieli on niin korkealentoista, ettei se tuntunut sopivan tavalliseen kuolevaiseen:
"Oletko sinä se, joka sanoi: Minä nousen taivaaseen..." (Jes. 14:13)
"Sinä olit täydellisyyden sinetti... olit Edenissä, Jumalan puutarhassa." (Hes. 28:12-13)
Tästä syntyi teologinen ajatus kaksoismerkityksestä (profeetallinen typologia). Sen mukaan profeetta puhuu samanaikaisesti historialliselle kuninkaalle (joka on ylpeä) ja tämän kuninkaan takana vaikuttavalle hengelliselle voimalle (Saatanalle). Jos kuitenkin pitäydytään tiukasti tekstissä, kyseessä on usein itämainen hovikieli, jossa kuninkaita verrattiin jumaliin tai tähtiin.
3. Väärän tulkinnan mahdollisuus
On täysin mahdollista argumentoida Raamatun pohjalta, että "Lucifer-oppi" on myöhempi rakennelma. Tässä muutama peruste:
Kielitiede: Sanaa helel (loistava/kointähti) ei heprealaisessa Raamatussa käytetä erisnimenä. Se muuttui nimeksi vasta, kun raamattua käännettiin latinaksi (Lucifer).
Jeesuksen sanat: Kun Jeesus sanoo Luukkaan evankeliumissa (10:18) nähneensä Saatanan lankeavan taivaasta kuin salama, monet yhdistävät sen Jesajaan. Mutta jos Jeesus viittasi Jesajan tekstiin, hän saattoi käyttää sitä vertauskuvana vallan romahtamisesta, ei vahvistaakseen Jesajan puhuneen nimenomaan enkelistä.
Väärinkäsityksen vaara: Jos lukija näkee Saatanan siellä, missä Raamattu puhuu ihmisen ylpeydestä, hän saattaa ulkoistaa pahuuden. Tekstin alkuperäinen sanoma voi olla: "Varo, ihminen, ettet luule itseäsi Jumalaksi", mutta Lucifer-tulkinta siirtää huomion pois ihmisen vastuusta.
4. Teologinen pohdinta: Onko Saatana "salattu" vanhassa testamentissa?
Monet konservatiiviset teologit ajattelevat, että ilmoitus on progressiivista (etenevää). Heidän mukaansa Vanha testamentti antaa vain vihjeitä pahan alkuperästä, ja vasta Uusi testamentti paljastaa "vastustajan" todellisen luonteen.
Kuitenkin, jos oletetaan Raamatun olevan Jumalan sanaa, on merkillepantavaa, että Raamattu ei missään kohdassa suoraan sano: "Tässä on kertomus siitä, kuinka enkeli nimeltä Lucifer lankesi." Kertomus on koottu palasista ja tulkinnoista vuosisatojen aikana.
Yhteenvetona: On täysin raamatullista ja perusteltua nähdä nämä kohdat kuvauksina ihmisten (kuninkaiden) ylimielisyydestä ja tuhosta. Lucifer-teoria on vahva perinne, mutta tekstin valossa se on enemmänkin sovellus kuin suora ilmoitus.
Voit tutkia tekstien historiallista taustaa esimerkiksi Suomen Pipliaseuran sivuilta, joissa avataan usein käännösten taustoja.

[Kuolemannaakka]

Mielestäni paholaista tarvitaan vain konkretisoimaan ja henkilöimään pahuus. Jokainen hallitsija asettaa säännöt, joita noudattamalla on hyvä, kun taas sen naapurivaltion hallitsijan sääntöjä noudattamalla olet paha. On liian abstraktia puhua pahuudesta, jos sitä ei saa henkilöityä mihinkään. Tekemällä paholaisesta konkreettinen pahaan viettelevä hahmo, voidaan selkeästi jakaa maailma kahteen toisistaan poikkeavaan porukkaan joista toiset on hyviä ja toiset pahoja. Tämä jako luo säännöt, joita jokainen hallitsija tarvitsee.

Jos jumala on luonut kaiken, hän on luonut myös pahan. Ennen luomista vallitsi siis täydellisyys, koska ei ollut muuta kuin jumala. Jostain käsittämättömästä syystä Jumala päätti, ehkä itseään huvittaakseen, luoda maailman. En ymmärrä miksi hän näin teki, ja tuhosi olevaisen täydellisyyden. Narsismia? Halusi itseään palvottavan? Sadismia? Halusi nähdä epäonnistuvia, epätäydellisiä luomuksia kamppailemassa oman elämänsä kanssa? Kaipasi säröä täydellisen tylsään maailmaansa?

Nimittäin koska vain jumala on täydellinen, hänen luomuksensa eivät sitä voineet olla, jo ihan määritelmällisesti. Ne eivät pystyneet, vaikka olisivat kuinka halunneet. Tästä epätäydellisyydestä alkoi kertyä maailmaan säröä, vastavoimaa, huonoa energiaa. Maailman täydellisyys mureni ja mitä enemmän oli epätäydellisiä luomuksia ja nämä täyttivät maan, myös epätäydellisyys täytti maan. Paholainen on tämä EPÄTÄYDELLISYYS. Voisi sanoa, että paholainen on inhimillisyys, jumalaisuuden vastakohtana. Paholainen on se, mikä jumalan luomuksessa meni vikaan, koska täydellinenkään luomus ei ole parempi kuin luojansa.

Tuntuu järjettömältä virheeltä, että jumala päästi pahan maailmaan. Toisaalta, jos hän oli täydellinen, ei hän voi olla narsisti eikä epävarmuudessaan palvontaa kaipaava olento. Joka tapauksessa tämä suunnitelma maailman luomiseksi ylittää ainakin minun käsityskykyni (sikäli että jos se on jumalainen suunnitelma, niin tämä on ihan arvattavaa). Mutta maallikkona ihmettelen. Onko todellisuudessa niin, että luojajumala oli paholainen ja tarkoituksella päästi epätäydellisyyden ja pahuuden maailmaan? Hänhän vain pahensi tilannetta, koska ennen luomista oli vain hän ja hänen täydellisyytensä. Tai mistä me tiedämme, jos ennen luomista olikin JO kaksi vastavoimaa, ja maailman luoja olikin itse paholainen? Koska pahahan tässä hommassa voitti.
No en tiedä, kyseessä on pelkkä teoria, joka vaatii lisätutkimusta. Olemme palstalla jossa keskustellaan erilaisista teorioista.

Mutta kun jumala oli aluksi katsellut luomuksiaan ja todennut että niin oli hyvä, hän lepäsi seitsemäntenä päivänä ja mietti uudestaan. Tässä vaiheessa hän varmaankin tajusi, että nyt tuli munattua sittenkin ihan helvetisti ja jätti kaikki oman onnensa nojaan pärjäilemään ja häipyi paikalta. Erilaiset kansanjohtajat sitten ottivat hyvän ja pahan käsitteet kansanjoukkojen vahtimiseksi käyttöönsä: tee niinkuin MINÄ sanon, niin olet hyvä, NUO TOISET tuolla on pahoja, älä tee niinkuin he. Ja siellä toisella puolella kansanjohtaja sanoi ihan samaa. Ja näin kansat pysyivät kurissa, ajoittaisia taisteluja lukuun ottamatta ja hallitsija sai yltäkylläisen elämän, menettäen päänsä vain toisinaan uuden hallitsijan noustessa valtaan.

Ja näitä opinkappaleita on sitten ihmiskunta toistellut tähän päivään saakka ja täydellisyys loistaa poissaolollaan.

[vanhellsing]

Voisi olla myös niinkuin hallituksessa. Kokoomus tai Orpo on se jumala. Orpokin varmaan vastustaa haittamaahanmuuttoa ja toisaalta kannattaa leikkauksia. Tarvitaan Saatana eli Persut ja Purra saksikuvineen jotka hoitavat sen likaisen työn niin että kokoomuksen agendat menee läpi mutta samaan aikaan pahimmaksi syylliseksi eli saatanaksi leimautuvat persut. Toisaalta jokaisessa ideologiassa tarvitaan se Saatana jota vastustetaan. Persuilla se on vihervassarit, vihervassareilla taas Persut. Mikä yhdistääkään ihmisiä paremmin kuin joku paha mitä vastaan yhdessä taistellaan, Kristityillä Saatana, muslimeilla taitaa enemmänkin olla vääräuskoiset länsimaalaiset, sellainen mutu, karppaajilla hiilihydraatit, etc. Ihan perinteisiä keinoja hallita lampaita. Raamatussa tosin uskon jos edelleen on oletuksena että se on Jumalan sanaa, eli jonkinlainen hypoteesi ajatuksien pohjalle, niin ei ihan tuolleenkaan välttämättä mene, vaan jokin suurempi merkitys sillä Perkeleellä, jostain syystä vaan pitää olla se hyvä ja paha ja pitää valita puoli.

Sanoisin että Saatana on myös usein syytön niihin syytöksiin mitä ihmiset hänestä esittävät, osa Raamatun kohdista mistä väitetään että puhutaan Saatanasta niin omasta mielestäni kuvaa enemmänkin ihmisen ylpeyttä tai muuta vääryyttä ja Saatana on sitten helppo "syntipukki", mutta varmasti samaan aikaan todellinen ilmiö, näin uskoisin. Vähän samaan tapaan kuin joskus ala-asteella teki pahuuksia niin äidille kertoi että se joku vanhempi poika yllytti siihen, en nyt yleensä vasikoi, mutta tuollaista vastuun siirtelyä itsestä jonnekkin muuallle joskus on ollut, se on inhimillistä ja kaikki ovat sitä tehneet.

Laitan vielä jutteluja AI:n kanssa omasta mielestäni niissä on hyviä pointteja

tämä on yksi kristillisen teologian vaikeimmista ja syvimmistä kysymyksistä. Jos Jumala on kaikkivaltias ja hyvä, miksi hän loi olennon, joka aiheuttaa niin paljon kärsimystä?
Kun tarkastelemme Raamattua kokonaisuutena (Jumalan sanana), vastaus rakentuu kolmen peruspilarin varaan:
1. Vapaa tahto ja rakkaus
Raamatullinen oletus on, että Jumala ei halunnut luoda robotteja. Rakkaus on mahdollista vain, jos on olemassa aito vapaus valita toisin.
- Alun perin hyvä: Vallitsevan raamatuntulkinnan mukaan Saatana ei luotu pahaksi. Jumala katsoi luomistyötään ja totesi kaiken olevan "erittäin hyvää" (1. Moos. 1:31).
- Lankeemus: Pahuus ei ole luotu "aine", vaan se on hyvän puuttumista tai vääristymistä. Saatana oli perimätiedon ja viitteiden (Hes. 28:15) mukaan "nuhteeton luomispäivästään asti", kunnes hänessä syntyi vääryys – ylpeys. Pahuus syntyi siis tahdonaktina: luotu olento halusi asettaa itsensä Luojan paikalle.
2. Saatanan rooli: "Syyttäjä" ja "Koettelija"
Mielenkiintoista on, että Vanhassa testamentissa Saatana (hepreaksi ha-satan, "vastustaja" tai "syyttäjä") esiintyy usein eräänlaisessa virka-asemassa, ei Jumalan vastavoimana vaan hänen alaisuudessaan:
- Jobin kirja: Tässä Saatana on Jumalan hovissa ja pyytää lupaa koetella Jobia. Hänen roolinsa on kyseenalaistaa ihmisen uskon aitous: "Palveleeko Job Jumalaa suotta?" (Job 1:9).
- Tarkoitus: Tässä valossa Saatanan "tarkoitus" on toimia vastavoimana, joka paljastaa, mikä on aitoa ja mikä ei. Ilman kiusausta tai vaihtoehtoa ihmisen hyvyys ja kuuliaisuus eivät olisi valintoja, vaan välttämättömyyksiä.
3. Miksi Jumala ei tuhonnut häntä heti?
Tämä on kysymys, johon Raamattu ei anna suoraa tyhjentävää vastausta, mutta tarjoaa suuntaviivoja:
- Kosminen oikeudenkäynti: On esitetty ajatus, että Saatanan kapina esitti syytöksen Jumalan hallintatapaa kohtaan. Jotta universumi näkisi itsekkyyden ja kapinan todelliset seuraukset, Jumala antoi synnin "kypsyä" loppuun asti.
- Suurempi hyvä: Kristillisessä teologiassa puhutaan usein siitä, kuinka Jumala kääntää pahan palvelemaan hyvää. Saatanan suurin hyökkäys – Jeesuksen ristiinnaulitseminen – koituikin Raamatun mukaan ihmiskunnan pelastukseksi. Ilman vihollista ei olisi voittoa; ilman pimeyttä valo ei erottuisi.
4. Lopputulos on jo tiedossa
Raamatun mukaan Saatanalla ei ole omaa, itsenäistä tulevaisuutta. Hän on "ajallinen" ilmiö. Ilmestyskirja opettaa, että historian lopussa paha tuhotaan lopullisesti.
Mitä ajatella tästä?
Jos ajattelemme, että Raamattu on totta, voimme päätellä:
1. Saatana on luotu olento, eli hän on aina Jumalan kontrollin ja vallan alla (hän on "Jumalan Saatana", kuten Luther asian ilmaisi).
2. Hän on olemassa, koska vapaus on Jumalalle arvokkaampaa kuin pakotettu harmonia.
3. Hänen roolinsa on toimia hiontavälineenä, joka pakottaa ihmisen valitsemaan puolensa.
Onko tämä mielestäsi loogista Jumalan rakkauden näkökulmasta, vai tuntuuko se siltä, että Jumala otti tietoisen riskin luodessaan jotain, jonka tiesi lankeavan?
Tekoälyn antamat vastaukset voivat sisältää virheitä. Lisätietoja

[Kuolemannaakka]

Tässä kun asiaa on tullut mietittyä, olen päätynyt siihen mielipiteeseen, ettei jumalassa maailman luojana ole järjen häivää. Siis ideassa siitä, että täydellinen ja kaikkivoivan hyvä jumala luo maailman, joka on täynnä pahaa, ja näitä luomuksiaan hän sitten yrittää pahalta varjella, vaikka itse aiheutti koko homman. Voi tietysti ajatella, että hän tahtoo korjata tekemäänsä virhettä, että maailman luomalla muutti täydellisyyden pahaksi, loi tavallaan eräänlaisen frankensteinin hirviön, jota nyt yrittää pysäyttää. Mutta tämä ei taas mielestäni kerro kovinkaan täydellisestä hahmosta. Ylipäätään, koko luomisen merkitys ei ole missään millään tavalla perusteltu. Kukaan ei sitä jumalalta pyytänyt. Mitään kärsimystä ei olisi, jos ei olisi maailmaakaan.

Toisekseen, tuo pelastusreitti on suorastaan vastenmielinen. Kuvitelkaa, että olisitte luoneet muurahaisia. Olisitte niitä älyllisesti niin paljon korkeammalla, ettei nuo murkut tajuaisi teistä yhtään mitään. Sitten katselisitte niitä, ja sanoisitte että jos tuo yksi murkuu menee neulasen vasemmalta puolelta, niin se pelastuu iäksi, mutta jos se menee oikealta puolelta, niin tuhoan sen.

Tätähän ovat nämä absurdit rituaalit, joilta uskonnot ihmisiltä vaativat. Ihan kuin jumala olisi joku sadistinen pikkupoika päättämässä täysin mielivaltaisesti muurahaisten elämästä ja edellyttämässä näiltä ihmeellisisä temppuja, jotta säästäisi nämä tuholta. Itse luomansa eliöt, joilla ei ole mitään mahdollisuuksia käsittää luojansa tarkoitusta tai oikkuja! Eliöt, jotka eivät ole pyytäneet saada tulla luoduiksi elämään surkeaa elämäänsä, ja heidän pitäisi sitten joka käänteessä olla kiitollisiia tälle luojalle ja rukoilla tätä tietyin, kummallisin säännöin. Ja jos nämä eivät palvo luojaansa, tämä tappaa heidät tuosta vain. Jeesustelee jostain pahasta ja kuinka tahtoo kaikki pelastaa, vaikka on itse luonut koko sopan ja voisi pelastaa kaikki ilman mitään temppuja, jos kerran näitä rakastaa. Ei ole todellakaan jumalallista käytöstä tällainen, vaan narsistisen psykopaatin käytöstä. Palvo minua tai kuole.

Joskus olen täällä kirjoittanutkin, että jos jumala oikeasti on sellainen, että tuhoaa minut, jos en rukoile häntä oikealla tavalla, niin saa olla pelastumiset sitten. En ala matelemaan moisen luuserin edessä. Ainoa, millä ihminen voi oman itsekunnioituksensa säilyttää, on olla alistumatta ja palvomatta tällaista sadistia. Katsoa viimeisellä tuomiolla silmästä silmään puhtain omatunnoin ja sanoa, että elin hyvän elämän ihan ilman sinua ja otan vastaan mitä tulee, pystypäin. Make it quick, loser!

Koko luomistarinassa ja jumalassa on nähdäkseni järkeä vai silloin, jos a) jumala ei ole kaikkivoipa b) hän ei ole luonut maailmaa, vaan paholainen on sen luonut. Alussa ennen luomista on täytynyt olla kaksi tasavahvaa jumalaa, hyvä ja paha. Tilanne siis pahuuden suhteen oli neutraali. Mutta tämä paha jumala loi maailman, ja näiden luotujen epätäydellisyyden vuoksi paha tuli voitolle ja vallitsevaksi. Ja tältä pahuudelta yrittää tämä hyvä jumala nyt ihmisiä pelastaa. Sitten tässä touhussa on joku järki.

Ja kaikki nämä vuodet ihmiskunta on luullut palvovansa jumalaa, mutta todellisuudessa ovat palvoneet saatanaa. Paholaista, joka hypyttää itse luomiaan surkimuksia, ja palkitsee, jos nämä osaavat antaa oikealla tavalla tassua ja toteuttaa tämän narsistisen ja heikkoitsetuntoisen hahmon oikkuja, että hän tuntisi itsensä mahtavaksi. Oikea jumala ei tarvitse ihmisten palvontaa, niinkuin normaali ihminenkään ei tarvitse muurahaisten palvontaa. Hän voi pelastaa muurahaiset ihan hyvää hyvyyttään, ilman mitään itselleen koituvia palkkioita. Hän voi pelastaa muurahaiset pelkästään rakkaudesta tai siksi, että niin kuuluu tehdä, kun on ne muurahaiset itse luonutkin. Sen verran pitää olla vastuuntuntoa jumalalla ja etukäteistä harkintaa, ettei ota lemmikkejä, joista ei pysty huolehtimaan.

[vanhellsing]

Kuolemannaakalta hyvää pohdiskelua. Tosin ihminen ei ole muurahainen, me olemme Jumalan lapsia ja Jumala on tehnyt meistä kaltaisensa. Voi toki paeta sen taakse että ollaan vaan muurahaisia, mutta siinä on suuri ero se että ihminen voi valita hyvän tai pahan ja esimerkkinä laitetaan Baabelin torni: (oliko joku 1. Mooseksen kirja 10 vai 11 luku

1 Ja kaikessa maassa oli yksi kieli ja yksi puheenparsi.
2 Kun he lähtivät liikkeelle itään päin, löysivät he lakeuden Sinearin maassa ja asettuivat sinne.
3 Ja he sanoivat toisillensa: "Tulkaa, tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi". Ja tiiltä he käyttivät kivenä, ja maapihkaa he käyttivät laastina.
4 Ja he sanoivat: "Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan".
5 Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet.
6 Ja Herra sanoi: "Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä.
7 Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä."
8 Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta.
9 Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan.

Ihmisen ylpeys, mitä aikaisemmin toin mikä yleensä Saatanaan liiteteään niin on aina ihmisissä, voidaan selittää olen vain muurahainen, mutta ei auta viimeisellä tuomiolla. Halveksitaan köyhiä, valehdellaan, lyödään puukolla selkään toisia ihmisiä, harrastetaan haureutta ja muuta mistä oma tunto painaa, mutta syytetään Jumalaa vaan, ei mene läpi nuo kun viimeisellä tuomiolla ollaan
Kusessa itsekkin olen, mutta olen rehellinen ja ainoastaan Jumalan armo voi minut pelastaa. Ainoa toivo on että myönnän että olen itse syntinen ja tarvitsen apua, voi toki järjellä ajatella ja syyttää Jumalaa, mutta ei auta. Jumala on oikeasti pelkästään rakkautta ja armoa, sitä ei aina voi ymmärtää, mutta nöyrtyminen voi auttaa että löydät sen armon, yksi hyvä biisi mikä voi auttaa tässä, omasta mielestäni siinä sattuu olemaan Jumalan henki, kuuntele sohvalla keskittyneesti. Pointtina se että Jumala on pyhä ja jos sen oivallat niin et voi muuta kuin ihailla ja hämmästellä Jumalan pyhyyttä ja kaikki muu unohtuu.

Ja siis jollekkin on vaikea käsittää että se pyhyys ja rakkaus on samoja asioita. Pyhyys on loistavaa kirkkautta missä ei voi piilotella mitään, mutta se on myös rakkautta ja armoa samaan aikaan. Ja Jeesus kärsi ristillä ihmisten synnit, Hän oli juuri se joka kärsi puolestamme ja sovitti syntimme, ketä sitten ottaa vastaan sen, mulla on vähän vaiheesa, mutta toivottavasti pääsen siihen kelkkaan takaisin. Mutta tiedän että on pyhä Jumala josta tuo biisi kertoo ja väittäisin että siihen sattui joku Jumalan henki vaikken muuten suosittele Jesus Culture bändiä. Jokainen kuitenkin kaipaa Jumalaa, vaikkei sitä myönnä.

[Kuolemannaakka]

Kuolemannaakalta hyvää pohdiskelua. Tosin ihminen ei ole muurahainen, me olemme Jumalan lapsia ja Jumala on tehnyt meistä kaltaisensa. Voi toki paeta sen taakse että ollaan vaan muurahaisia, mutta siinä on suuri ero se että ihminen voi valita hyvän tai pahan ja esimerkkinä laitetaan Baabelin torni: (oliko joku 1. Mooseksen kirja 10 vai 11 luku

1 Ja kaikessa maassa oli yksi kieli ja yksi puheenparsi.
2 Kun he lähtivät liikkeelle itään päin, löysivät he lakeuden Sinearin maassa ja asettuivat sinne.
3 Ja he sanoivat toisillensa: "Tulkaa, tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi". Ja tiiltä he käyttivät kivenä, ja maapihkaa he käyttivät laastina.
4 Ja he sanoivat: "Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan".
5 Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet.
6 Ja Herra sanoi: "Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä.
7 Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä."
8 Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta.
9 Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan.

Ihmisen ylpeys, mitä aikaisemmin toin mikä yleensä Saatanaan liiteteään niin on aina ihmisissä, voidaan selittää olen vain muurahainen, mutta ei auta viimeisellä tuomiolla. Halveksitaan köyhiä, valehdellaan, lyödään puukolla selkään toisia ihmisiä, harrastetaan haureutta ja muuta mistä oma tunto painaa, mutta syytetään Jumalaa vaan, ei mene läpi nuo kun viimeisellä tuomiolla ollaan
Kusessa itsekkin olen, mutta olen rehellinen ja ainoastaan Jumalan armo voi minut pelastaa. Ainoa toivo on että myönnän että olen itse syntinen ja tarvitsen apua, voi toki järjellä ajatella ja syyttää Jumalaa, mutta ei auta. Jumala on oikeasti pelkästään rakkautta ja armoa, sitä ei aina voi ymmärtää, mutta nöyrtyminen voi auttaa että löydät sen armon, yksi hyvä biisi mikä voi auttaa tässä, omasta mielestäni siinä sattuu olemaan Jumalan henki, kuuntele sohvalla keskittyneesti. Pointtina se että Jumala on pyhä ja jos sen oivallat niin et voi muuta kuin ihailla ja hämmästellä Jumalan pyhyyttä ja kaikki muu unohtuu.

Ja siis jollekkin on vaikea käsittää että se pyhyys ja rakkaus on samoja asioita. Pyhyys on loistavaa kirkkautta missä ei voi piilotella mitään, mutta se on myös rakkautta ja armoa samaan aikaan. Ja Jeesus kärsi ristillä ihmisten synnit, Hän oli juuri se joka kärsi puolestamme ja sovitti syntimme, ketä sitten ottaa vastaan sen, mulla on vähän vaiheesa, mutta toivottavasti pääsen siihen kelkkaan takaisin. Mutta tiedän että on pyhä Jumala josta tuo biisi kertoo ja väittäisin että siihen sattui joku Jumalan henki vaikken muuten suosittele Jesus Culture bändiä. Jokainen kuitenkin kaipaa Jumalaa, vaikkei sitä myönnä.

Mitä tarkoittaa "vapaa tahto" tässä yhteydessä? Onko se vapaata tahtoa, että voi joko tehdä kuten jumala määrää tai tehdä toisin ja tuhoutua? Eihän se ole vapaata tahtoa, vaan jumalan käsky. Jos ihan objektiivisesti asiaa katsoo. Sehän on sama kuin laki: voit noudattaa tai voit olla noudattamatta, mutta jos et noudata, saat tuomion. Ei se ole vapaata tahtoa, vaan lainsäätäjän sanelua.

Minusta uskonnoissa on juuri se huono puoli, että ne ovat niin piinallisen ihmiskeskeisiä. Ne eivät vaikuta jumalan, vaan ihmisen keksimiltä. Ihmistä pidetään niissä maailman napana, vaikka puhutaankin, että jumala on se maailman napa. Jumala nähdään IHMISTEN luojana, suojelijana ja määrääjänä, eikä mitenkään mietitä hänen vaikuttimiaan tai motiiveja edes maailman luomiseen. Ihmiset on niin ihmiskeskeisiä, että ajattelevat että jumalan päätyö on luoda ihmiset ja maailma, ja sitten jostain syytä kaitsea heitä. Että maailman luominen on jumalan tehtävä ja hänen suurin ja tärkein tekonsa, ja sitä pidetään itsestään selvänä. Jumala on meidät luonut, siispä palvomme häntä ja hän vahtii meitä alati.

Ei kysytä että MIKSI joku jumala loisi maailman, saati ihmiset? Mihin hän tällä pyrki? Ja miksi hän "antaa vapaan tahdon", mutta asettaa kuitenkin hyvin tarkkoja vaatimuksia näille luomuksilleen? Eihän tämä voi olla kuin jonkinlainen, pelkästään jumalaa huvittamaan tehty ihmiskoe. Eli hän katselee, miten hänen luomuksensa pärjäävät näiden sääntöjen kanssa mitkä hän on luonut. Mitä hän saa tästä? Mitä ihmiset voivat muka antaa jumalalle, tai miksi joku kaikkivaltias jumala olisi hiukkaakaan kiinnostunut meidän elämästämme ylipäätään? Minusta se muurahaisvertaus on tässä hyvä, koska kyllähän joku kaikkivaltias luojajumala on täysin eri tasolla ja ajatuksissa kuin ihminen. Ihminen ei pysty häntä käsittämään, niin kuin muurahainenkaan ei käsitä ihmistä (ja osin myös toisin päin: ihminen ei käsitä muurahaisen touhuja eikä koe asioita kuten muurahainen)

Miksi jumala loi maailman ja ihmiset, vaikka tiesi sen johtavan monenlaiseen pahaan, koska jostain syytä antoi ihmisille "vapaan tahdon" noudattaa hänen käskyjään tai joutua helvettiin? Ja siis tiesi jo luodessaan, etteivät epätäydelliset ihmiset tähän mitenkään pysty. Mitä hyötyä tästä oli, jumalan tasolla? En vaan käsitä. Vielä vaikeammaksi asia menee, että jumala vielä uhraa poikansa (itselleen??) siksi, että hänen luomansa luomukset eivät tarpeeksi hyvin noudata jumalan itsensä antamia käskyjä. Tämä kuvio on todella omituinen ja epälooginen.

Ikään kuin tässä oikeasti jumalan lisäksi olisi muutakin porukkaa vaikuttamassa, esimerkiksi se paholainen. Voisi ajatella, että jumala antoi poikansa paholaiselle maksuksi siitä syntivelasta jota muu ihmiskunta oli tehnyt. Jeesus hukkui, jotta muut eivät hukkuisi. Tämä nyt olisi jollain lailla ymmärrettävää. Mutta ei tässä silti mitään järkeä ole, mikäli jumala on ne kaikki ihmisetkin luonut, eikä mitään vastavoimaa ole. Ei hänen olisi tarvinnut ihmisiä edes luoda, jos oli huolissaan syntien määrän kasvusta. Pitäisihän se nyt ymmärtää etukäteenkin, että syntiä siitä vain tulee, kun ihmisiä luo, ja surua myös omaan perheeseen. Toisaalta ei taitaisi olla uhrattavaa poikaakaan, jollei ihmisiä olisi tehty alun perinkään.

Jumala olisi voinut ihan hyvin luoda meidät täysin synnittömiksi, uskon näin. Joten: miksi tarvitaan tämä ikuisesti jatkuva kipuilu ja kilvoittelu, jossa toiset pääsee taivaaseen ja toiset kadotukseen? Monituhatvuotinen ihmiskoe, tuhansin variaatioin.

[MEG]

Monelta turhalta filosofiselta ja uskonoliselta spekuloinnilta säästyy, painamalla mieleen, että kaltaisiamme elollisen elämän saarekkeita on harvassa . Ovat hiekanjyviä avaruuden elottoman elämän valtameressä.
Jumalakäsitteeseen sisältyy täydellisyys, joten "hänen" on tarpeetonta ja mahdotonta luoda mitään, koska on jo kaikkeus.

[LexVeritas]

Koska väitetään Jumalan luoneen ihmisen omaksi kuvakseen, ja on ilmeistä, että ihminen varmaankin jokaisessa viitekehyksessä on suorastaan järkyttävän epätäydellinen, niin mielestäni on oikeutettua epäillä Jumalankin täydellisyyttä. Jumala luojana vaikuttaa siis amatööriltä, ja Hänellä voi olla myös muita jumalallisia heikkouksia. Toisaalta on mahdollista, että epätäydellinen ihminen muuten täydellisessä maailmassa kruunaa ihmisen käsityskyvyn ylittävässä tarkoituksessa kokonaistäydellisyyden.

[RL11/6]

Itse tiedostan persoonallisen pahuuden, eli Moolokin olevan totta ja haluan kuoleman jälkeen nimenomaan helvettiin.