Oikeus määräsi Toppilan vainajaan liittyvän miehen mielentilatutkimukseen
Noin 65-vuotias mies löydettiin kuolleena asunnostaan helmikuussa 2024. Hänen ruumiissaan oli ulkoisia väkivallan merkkejä.
Syyttäjä vaatii, että oikeus tuomitsee vuonna 1988 syntyneen miehen törkeästä pahoinpitelystä ja heitteillepanosta. Osa asianomistajista haluaa, että syytetty tuomittaisiin ensisijaisesti törkeästä kuolemantuottamuksesta. Syytetyltä vaaditaan myös vahingonkorvauksia.
Syytetty kiistää kaikki syytteensä ja korvausvaatimukset. Hän myöntää syyllistyneensä asiassa korkeintaan pahoinpitelyyn.
Syytteitä käsiteltiin Oulun oikeustalolla syyskuun loppupuolella pidetyssä oikeudenkäynnissä. Syytetyn puolustus vaati tuolloin, että syytetty määrättäisiin mielentilatutkimukseen.
Käräjäoikeus antoi maanantaina välituomion, jossa se päätti määrätä miehen mielentilan tutkittavaksi.
Välituomiossaan käräjäoikeus katsoo, että mies on menetellyt syytteessä kuvatulla rangaistavaksi säädetyllä tavalla. Käräjäoikeuden mielestä hänen menettelynsä huomioiden hänen mielentilansa tutkiminen on perusteltua.
Oulun käräjäoikeus antoi elokuussa toisen välituomion, joka sekin koskee syytettynä olevaa miestä. Tuossakin välituomiossa oikeus katsoi, että miehen mielentilan tutkiminen on perusteltua.
Toppilan vainajan tapauksen käsittely jatkuu mielentilatutkimuksen valmistumisen jälkeen. Oikeus päättää tuolloin rangaistuksesta ja vahingonkorvauksista.
https://www.kaleva.fi/oikeus-maarasi-to ... n/11835790
Mies surmattu Oulun Toppilassa 15.2.2024 - 35-v mies epäiltynä mm. kuolemantuottamuksesta
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17448
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17448
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm